Viikko 43

25.10

007 Istanbulissa: Vuonna 1963 valmistui tämä kaikkien aikojen toinen James Bond-elokuva, jonka käsikirjoittivat Richard Maibaum ja Johanna Harwood. Ohjaus oli taasen Terence Youngin leipiä. Elokuvassa on erinomainen juoni, hauskoja kohtauksia, hyvät näyttelijät, hyvä soundtack (John Barry + mahtava tunnuslaulu) sekä hyviä efektejä. Pääroolissa oleva Sean Connery on Roger Mooren ohella parhaita Bondeja koskaan. Hän tekeekin aivan uskomattoman roolityön. Bondtyttönä nähdään Miss Rooma 1960 Daniela Bianchi, joka todellakin on häkellyttävän kaunis nainen. Bianchin dubbiäänenä kuullaan Barbara Jefford. Muissa rooleissa ovat mm. meksikoilainen Pedro Armendáriz, Lotte Lenya, Robert Shaw, Bernard Lee ja Eunice Gayson sekä tietenkin vakituinen Bond-kaunokainen Lois Maxwell. Ernst Blofeldin roolissa nähdään Anthony Dawson ja kuullaan Eric Pohlmann. Bond-laatua varmasti.

Pisteet: 4,5/5

26.10

Kun maailma ei riitä: Kun edellisenä päivänä katsoin vanhaa Bondia, nyt tuli katsottua tämä Bond vm. 1999. Elokuva ei yllä vanhojen Bondien tasolle, mutta hakkaa silti kirkkaasti 2000-luvun Bondit. Elokuvan ohjasi itselleni vieras Michael Apte, jonka meriiteistä löytyvät mm. "Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin" ja "Gorkin puisto". Ian Flemingin luoman agenttisankarin seikkailun itä-Euroopassa käsikirjoittivat muitakin Bondeja tekemässä olleet Neal Purvi, Robert Wade ja Bruce Feirstein. Tarina on koukuttava ja pahis on vaihteeksi nainen, mikä on elokuvissa harvinaista. Tehosteet ovat nättejä, soundtrack erinomainen (David Arnold) ja näyttelijät hyviä. Pääroolissa Bondina nähdään erinomainen Pierce Brosnan, jonka huonoimmaksi Bondiksi tämä ikävä kyllä jää. Naisroolissa nähdään naiskauneutta Ranskasta, Sophie Marceau. Muuta naiskauneutta edustavat upea Denise Richards ja Samantha Bond. Muissa rooleissa nähdään mm. Robert Carlyle, Robbie Coltrane, Judi Dench, Desmond Llewelyn sekä koomikko John Cleese. Elokuva jää valitettavasti keskitason Bondiksi, mutta on silti viihdyttävä brittitoiminnan edustaja.

Pisteet: 3/5

27.10

Luther: Elokuva Martti Lutherista (1483-1546), jonka ansiosta Luterilainen kirkko erosi Roomalais-katolisesta kirkosta. Saksalais-yhdysvaltainen draama, jonka ohjasi Eric Till herättää tämän läntisen kirkon suurmiehen eloon. Käsikirjoituksen kirjoittivat Camille Thomasson ja Bart Gavigan ja se onkin tiivis kertomus. Se ei jätä tärkeitä tapahtumia pois eikä ota liikaa vapauksia tarinankerronnassa. Ainoastaan Lutherin avioliitto jää sivuosaan elokuvassa. Musiikki on vakuuttavaa ja sen sävelsi Richard Harvey. Upeassakin elokuvassa on aina pieniä ongemia, tässä se on brittienglanti, jota kaikki elokuvan näyttelijät puhuvat. Pääroolissa Lutherina nähdään vakuuttava Joseph Fiennes. Sivurooleissa on myös paljon kovia brittejä: Alfred Molina, Jonathan Firth, Claire Cox ja sir Peter Ustinov. Eurooppalaista osastoa edustavat mm. Bruno Ganz, Uwe Ochsenknecht, Mathieu Carrière, Benjamin Sadler, Jochen Horst, Maria Simon ja Christopher Buchholz. Erinomainen elokuva, josta ei tunnelmaa puutu.

Pisteet: 4,5/5

Peppi Pitkätossu seitsemällä merellä: Astrid Lindgrenin luoma lettipäinen voimatyttö seikkailee ystäviensä Tommin ja Annikan kanssa etelämerellä pelastamassa Pepin isää, kapteeni Pitkätossua merirosvojen kynsistä. Elokuvan ohjasi monet Lindgren-elokuvan ohjannut Olle Hellbom tehden erinomaista työtä. Soundtrackillä kuullaan monia kivoja lauluja ja musiikit on säveltänyt kaksikko Jan Johansson ja Georg Riedel. Tehostepuoli, viihdyttävyys ja lavasteet ovat kunnossa. Myös päärooleissa olevat Inger Nilsson, Maria Persson, Pär Sundberg ja Beppe Wolgers tekevät ainutlaatuisen hyvää työtä. Muissa rooleissa nähdään mm. Martin Ljung, Jarl Borssén ja Staffan Hallerstam sekä Länsi-Saksasta tulleet Alfred Schieske, Wolfgang Völz ja Nikolaus Schilling. Hauska, seikkailurikas lastenelokuva.

Pisteet: 4/5

28.10

Roxy Hunter and the Mystery of the Moody Ghost: Ensimmäinen osa "Roxy Hunter"-televisioelokuvasarjalle. Elokuva on laadultaan ja juoneltaan laadukkaampi kun edellinen katsomani osa. Näyttelijät, ohjaus, käsikirjoitus, lavastus ja kaikki muukin on asiansaosaavaa. Ohjaajana Eleanor Lindo on saanut aikaan komediallisen lastenseikkailun lomaan tungettua hämmästyttävän upeita aikuisleffaan sopivia draamakohtauksia joita ei lastenelokuvassa odottaisi löytävänsä. Käsikirjoitus taas on kaksikon Robin Dunne ja James Kee kynästä. Soundtrackillä kuullaan monia ihania säveliä ja niistä vastaa Nathan Furst. Pääroolissa nähdään ihastuttava Aria Wallace, joka varastaa lähes koko show´n. Muissa isoimmissa rooleissa ovat Robin Brûlé, Demetrius Joyette, Yannick Bisson ja Vik Sahay. Muissakin sivurooleissa on kelpo näyttelijöitä kuten Jessica Booker, Lara Jean Chorostecki ja Stephanie Mills. Hauska, vakava ja todella viihdyttävä lastenelokuva.



Pisteet: 5/5

Hamtaro-elokuva: Hamtaro-animesarjan pohjalta tehty elokuva, joka on tasoltaan sitä keskitasoa. Elokuvan ohjasi mies nimeltään Osamu Dezaki ja käsikirjoittikin osin, yhdessä Michiru Shimadan kanssa. Hamtaro on allapäin kun ei saa omistajaltaan tarpeeksi huomiota ja menee hamsterikaveriensa kanssa maanalaiseen Ham-Ham maahan seikkailemaan. Tarinassa on perinteistä animedraamaakin joukossa. Soundtrack on nätti ja se on Motoyoshi Iwasakin säveltämä. Tunnuskappale on ihan kiva suomeksi, mutta alkuperäinen MiniMoni-tyttöbändin esittämä japsiversio on iskevämpi. Suomenkielinen dubbi on semmoista kohtalaista animetasoa, joka on kaukana alkuperäisestä ääniraidasta. Päärooleissa kuullaan mm. Kiti Kokkonen, Kati Solehmainen, Ville Valtanen, Henni-Liisa Stam ja Ash Ketchumin äänenä "Pokemonissa" toimiva Hanna Leino. Tasokas, ei mikään maailman paras.

Pisteet: 3/5

29.10

Viva Riva!: Tämä viimevuonna valmistunut Kongolainen rikosdraama edustaa omaa genreään erinomaisesti. Se ei laahaa eikä muutenkaan esiinny epäedukseen. Tämä elokuva avasi Lauantai-sunnuntaiyön Night Vision-tapahtumassa. Tämän tunnelmallisen elokuvan tekijäporukka on itselleni todella tuntematonta, mutta elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Djo Munga tekee vakuuttavan debyytin ohjaajana sekä käsikirjoittajana. Munga, joka aiemmin on toiminut dokumenttien tuottajana, saa luotua pimeän ja kesyttömän Afrikan katsojan näkövinkkeliin. Upea dialogi, karut maisemat, kesytön kaupunki, erinomaiset näyttelijät, julmat taistelut ja kauniit naiset ovat elokuvan valttikortteja eikä säästele missään. Jopa päänäyttelijöiden Patsha Bayn ja Manie Malonen välinen kiihkeä rakastelukohtaus on erinomainen. Elokuvan soundrackistä vastaa Louis Vuncke sekä Congupunq. Musiikki on elokuvaan sopivaa. Näyttelijät ovat kovaa tasoa, kuten päärooleissa jo kerran mainitut Bay ja Malone. Bayllä ei ole aiempia meriittejä, mutta tekee silti uskomattoman terävän roolin kylmänkovana rikollisena, joka palaa kotikyläänsä monen vuoden pakomatkan jälkeen. Naispääroolissa nähtävällä Manie Malonella ei myöskään ennen tätä elokuvaa ole ollut kummoista uraa: filmografiaan kuuluvat mm. yksi jakso ranskalaisessa trillerisarjassa "Dolmen" ja ranskalaisessa draamasarjassa "La vie est à nous" kahdessa jaksossa. Malone on kaunis nainen ollen jäätävän vakuuttava paikallisen rikollispäälikön naisena. Pahiksen roolissa nähtävä Hoji Fortuna on niin ikään jäätävä Kongon kuumassa yössä. Mies, jonka meriiteistä löytyvät roolit mm. portugalilaisessa televisiosarjassa "Morangos Com Açúcar" ja yhdysvaltaisessa draamassa "Honeysuckle", tekee aivan hämmästyttävän upean roolin. Muissa rooleissa nähdään mm. Marlene Longange, Diplome Amekindra, Alex Herabo ja Nzita Tumba. Näyttelytyö on rautaista kokemattomuudesta huolimatta ja Munga osaa ohjata laadukasta rikosdraamaa.

Pisteet: 5/5

Verenpunainen kauhu: (aka "Deep Red" aka "Profondo Rosso"). Elokuva on Dario Argenton viides elokuvaohjaus ja lukeutuukin miehen tuotannon TOP-3 listalle yhdessä "Tenebren" ja "Pheneomenian" kanssa. Argento on nero, mies vailla vertaa ohjaamaan tämänkaltaisia elokuvia. Argento osaa käyttää visuualista silmää, yhdessä Luigi Kuveillerin (mm. Elio Petrin klassinen "Epäilyksen yläpuolella" ja komediat "Turpa kiinni, Krokotiili" ja "Banaanipojat hula-hula saarella") kanssa. Murhaaja pysyy salassa loppumetreille ja epäilyjä on paljon. Murhat ovat graafisuudessaa omaa luokaansa, kiitos tehostemiesten Germano Natali ja Carlo Rambaldi. Mihinkään turhaan verenlennätykseen ei mennä, mutta raakuutta on paljon, varsinkin loppukohta sekä Helga Ulmannin murha. Elokuvan soundtrack on yksi parhaista mitä on italotuotannoissa tullut vastaan. Se on nimittäin ensimmäinen Argento - Goblin yhteistyö. Elokuvan teemamusiikki tuo jostain syystä mieleen paljon "Olipa kerran ihminen"-animaatiosarjan alkutunnnarin. Musiikki on elokuvan parhaita elementtejä. Myös käsikirjoitus on rautaisten ammattilaisten kirjoittama. Se on Argenton ja Bernardino Zapponin väsäämä. Zapponi on uransa aikana ollut mukana monessa tuotannossa, kuten "Fellinin Satyricon" ja "Fellinin Rooma". Toista ääripäätä edustavat Tinto Brass-pehmopornoilu kuten "Kullanmuru" ja Joe D´Amato HC-jynkky "Paprika". Elokuvan versiossa jonka katsoin ei ollut kuin yksi tyhmyys, se oli nimittäin dubattu englanniksi ja oli vielä jenkkileikkaus, josta puutui n.28 minuuttia materiaalia. Muuten elokuva on intestiivinen kauhutrilleri, jonka pääroolissa nähdään kovia nimiä kuten David Hemmings (mm. "Herrasmiesliiga" ja "Gladiaattori") sekä ohjaajan oma vaimokulta Daria Nicolodi (mm. "Pheneomenia" ja "La Terza Madre"). Kumpikin ovat loistavia, Nicolodi jää tosin aika pieneen rooliin. Muissa rooleissa nähdään mm. Gabriele Lavia, Macha Méril, Eros Pagni, Giuliana Calandra ja Nicoletta Elmi. Näyttelytyö on vakuutavaa, mutta enkkudubbi pistää vain raivoksi paikoitellen. Teknisesti onnistunut kauhuelokuva Argentonta, josta ei kauhua ja jännitystä puutu.

Pisteet: 4,5/5

Komisario Bellie: Enzo G. Castellarin ohjaustyö vuodelta 1973 on esimerkki loistavasta italokrimistä. Se on sopivan tyly, paikoin hauska, paikoin helvetin painostava sekä toimintakohtaukset ovat vielä 2000-luvullakin sopivan teräviä. Castellari, joka tunnetaan monista toimintaleffoista kuten "Uudet Barbaarit", "Bronxin asfalttisoturit" ja "Aavikkosoturi" sekä yhdestä upeimmista "Tappajahai" Rippoffeista "L'ultimo squalo", on saanut aikaan nerokkaan ja vauhdikkaasti etenevät kostokertomuksen, jonka käsikirjoittivat Maurizio Amati, Tito Carpi, Enzo G. Castellari, Gianfranco Clerici, Vincenzo Mannino ja Leonardo Martín. Miesten filmografiasta löytyvät mm. semmoisia nimikkeitä: "Terrori 2000" (Maurizio Amati tuottajana), "Der Commander" (Tito Carpi käsikirjoittana), "Viiltäjä" (Gianfranco Clerici käsikirjoittajana), "Miamin verilöyly" (Vincenzo Mannino käsikirjoittaja) ja "Kuoleman neuvonantaja" (Leonardo Martín käsikirjoittaja). Tarina on sopivan ryhdikäs ja julma, mutta Bellien ja hänen tyttärensä keskustelut ovat ladattu sopivalla huumorinhäivällä. Loppukohtaus taas on kaukana huumorista, se on kylmä ja julma. Elokuvan soundtrack on sopivan -70 lukunen, veljesten De Angelis ("Trinity ratsastaa jälleen" ja "New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019") säveltämä rytmikäs musiikki on nannaa korville alun räväkässä taka-ajokohtauksessa. Elokuvan päänäyttelijät ovat myös erinomaisia. Franco Nero on kuin luotu päärooliin kovaotteiseksi poliisiksi. Poliisipäälikön roolissa nähtävä James Whitmore on myös nerokas valinta rooliin. Muita poimintoja castista ovat mm. superkaunis Delia Boccardo Bellien naisystävänä, Luigi Diberti sekä ohjaajan oma tytär Stefania Girolami Goodwin (Stefania G. Castellari). Tehosteet ovat vakuuttavia ja muutenkin yksi parhaista italokrimeistä mitä on tullut nähtyä. Englannikielinen jälkiäänitys on myös asiansaosaavaa.

Pisteet: 4/5

The Whisperer in Darkness: Italialaisesta krimistä siirrytään uudelle mantereelle ja nähdään tämä tänävuonna valmistunut scifi-kauhu, joka on alun löpinöitten takia hieman tylsänpuoleinen. Elokuvan ohjaajana toiminut Sean Branney on saanut kuitenkin luotua pienellä budjetilla nerokkaan mustavalkoisuuttaan hyväksikäyttävän kunnianosoituksen vanhoille Universalin hirviöelokuville. Branney, jonka esikoisohjaus tämä on tehnyt nautittavan kauhuleffan, jonka suurin kompastuskivi on alun pitkäveteinen, jopa tylsä läpätys. Elokuvan kirjoittivat H.P. Lovecraftin kirjan pohjalta Branney ja Andrew Leman, joka myös ohjasi vuonna 2005 valmistuneen mustavalkomykkäkauhuelokuvan " The Call of Cthulhu". Tarina on pohjimmiltaan nerokas, mutta elokuva ei ihan täysillä osaa hyödyntää potentiaaliaan. Soundtrack on tosin alusta lähtien mielekästä kuultavaa. Elokuvan musiikki on Troy Sterling Niesin säveltämää. Tehosteet ovat tehty halvanoloisesti, joten ne eivät ole pelottavia lähes ollenkaan. Osin tämä on hyvä kikka, kun kyseessä on kunnianosoitus vanhoille scifi-leffoille. Elokuvan näyttelijäkaarti on tuntematonta, mutta kyllä ohjaaja Branney saa heistä kaiken tarpeellisen irti. Pääroolissa nähdään Stephen Blackehart (mm. videohalpikset "Mega Shark vs Giant Octopus" ja "The Land That Time Forgot"). Mies on vakuuttava silmälasipäisenä tutkijana. Sivurooleissa ovat mm. Conor Timmis, Barry Lynch, Andrew Leman ja ihastuttava Autumn Wendel. Näyttelijät ovat kohtuu tasaisia. Festivaalien heikoin tuotos.

Pisteet: 3/5

30.10

Rabies: Saanko esitellä, Israelin ensimmäinen kauhuelokuva. Ohjaajina Aharon Keshales ja Navot Papushado ovat saaneet aikaan yhden elokuvahistorian sähäkimmistä kauhuspektaakkeleista. Miesten kynästä on lähtenyt huumoria, surua sekä brutaalia väkivaltaa sisältävä elokuva. Tarina on Hollywood-kopio: joukko nuoria joutuvat muutamien juonenkäänteiden jälkeen ansaan metsään ja sitten alkaa verikekkerit. Tarina on koukuttava ja alun jälkeen viihdyttävän erilainen verrattuna amerikkalaisiin samankaltaisiin kauhuleffoihin. Elokuva on teknisesti onnistunut, luonnonvalossa kuvattu elokuva saa aikaan monin kohdin niljakkaan olon. Mielestäni elokuva on samaa tasoa Eli Rothin vuonna 2002 valmistuneen "Cabin Feaverin" kanssa, ellei jopa parempi. Väkivaltaa ei loppujen lopuksi ole paljoakaan, mutta se mitä on, on helvetin tylyä, varsinkin kohta jossa nuori nainen astuu miinaan ja räjähtää. Tässä kohtaa alkoi pulssi nousta kun katsojat nauroivat. Itseäni kävi naista sääliksi. Tämmöinen kohtaus on mielestäni vastalause Israelin miinoittamiselle. Joka päivä kymmenet ihmiset kuolevat ja rampautuvat Israelin maaseudulla miinoihin. Muutamat muutkin kohtaukset olivat sadismissa kuvottavia. Elokuvan soundtrack on laadukasta Israelilaismusiikkia ja sen sävelsivät Frank Ilfman ja Haim Frank Ilfman, jotka ovat luoneet uraansa Israelin ulkopuolella kuten elokuvissa "Nemesis Game" ja "Mercenaries". Elokuvan päärooleissa oli Israelin tunnetuimpia näyttelijöitä, jotka ovat tässä ilmiömäisen loistavia. Rooleissa nähdään mm. Lior Ashkenazi (ranskalais-israelilainen "Hatuna Meuheret" ja israelilais-ruotsalainen"Walk on Water"), Danny Geva ("Shnat Effes" ja draamasarja "Parashat Ha-Shavua"), Menashe Noy ("The Time that Remains" ja "Mörderischer Besuch") sekä naiskauneutta edustivat mm. Ania Bukstein (ranskalais-israelilainen draama "Ha-Sodot" ja draamasarja "Ha-Borer") ja Yael Grobglas. Näyttelytyö on ilmiömäistä ja hebrean kieli on mielenkiintoista kuunnella. Elokuva antoi kiinnostuksen seurata Israelilaisia televisiosarjoja. Vaikka tämä onkin erinomainen, niin puolikkaan pisteen tipuuttaa hieman tönkkö loppu.

Pisteet: 4,5/5

Deadball: Jälleen splatter-komedia-toiminta-sekoilu japaninmaalta. Nikkatsu-Sushi Typhoon akselilta on aina lupa odottaa roskalaatua ja tämäkin elokuva on kaivattua roskaa. Verta lentää liioitellusti, läppä lentää, nerokkaita ideoita (käsikirjoitus Yûdai Yamaguchi ja Keita Tokaji) ja sekoja hahmoja. Elokuvan ohjasi elokuvan toinen käsikirjoittaja Yûdai Yamaguchi, joka on ohjannut mm. elokuvat "Gokudô heiki", "Meatball Machine" ja "Jigoku Kôshien". Mies on saanut ohjattua nerokkaan roskasekoilun, jossa ei hauskuutta puutu. Toinen käsikirjoittaja on Keita Tokaji. Tarina on sopivan nerokas: Jûbei Yakyû joutuu vankilaan ja pakotetaan liittymään vankilan Baseball-joukkoeseen. Joukkoe saa vastaansa naisvankilan murhaajat ja sitten alkaa verileikki, joka on pirun hauskaa seurattavaa. Elokuvan soundrack on sopivan himmeää. Musiikki on Nobuhiko Morinon ("Down to Hell" ja "Yoroi: Samurai zonbi") säveltämää. Se luo tunnelmaa sopivassa suhteessa. Tehosteet ovat tehostenero Yoshihiro Nishimuran käsialaa ja laatu on tuttua sontatasoa. Nishimura (mm. elokuvat "Tokyo Gore Police" ja "The Machine Girl") on tehosteiden tekijänä erinomainen ja tässä CGI-tönkköys on suorastaan ilmöimäisen tasokasta, vaikka näyttääkin pelimäiseltä monissa kohdissa. Pääroolissa Jûbei Yakyûna nähdään Tak Sakaguchi, joka teki roolin jo 2003 elokuvassa "Jigoku Kôshien". Mies on vakuuttava roolissa hakaten kaikki muut näyttelijät roolissana. Muissa rooleissa ovat mm. Mari Hoshino (joka näyttelee ihan ok-tasosesti nuorta poikaa), Miho Ninagawa (aivan bitch tässä roolissa, näyttelee pienen roolin myös kahdessa "Master of Horror"-sarjan jaksossa), Takamasa Suga, Jyonmyon Pe, Mickey Curtis ja Koici Yamadera. Näyttelijät ovat sopivan törkysiä tähän elokuvaan eikä heidän heikko näyttely haittaa tässä.

Pisteet: 5/5

The Woman: Nyt tuli vastaan elokuva joka saa pahan olon aikaan. Elokuva on tunnelmaltaan helvetin painostava, mutta juuri tämä seikka tekeekin siitä yhden elokuvahistorian mahtavimmista kauhudraamoista. Se on synkkä, brutaali, karu ja kylmä kuvaus tavallisen amerikkalaisperheen murroksesta. Elokuva tuo paljon teemoiltaan mieleen Dario Argenton ohjaaman "Master of Horror-Jenifer"- televisioelokuvan, mutta eroaa siinä että tämä on Argenton leffan rinnalla reilusti synkempi ja elokuvamaisempi tapaus. Ahdistus tulee pintaan lopussa, koska se on suoraan sanottuna kuvottavan raaka. Elokuvan ohjasi ja osin kirjoitti Lucky McKee, jonka ohjaustöitä ovat mm."May" ja "The Woods". Toinen käsikirjoittaja on Jack Ketchum (mm. "The Girl Next Door"). Tarina on uskomattoman nerokas eikä sorru kopioimaan muita elokuvia. Elokuvan soundtrack on myös loistava. Se on uransa ensimmäinen sävellystyön tehnyt Sean Spillane. Musiikki tuo elokuvan julman maailman hyvin esille. Tehostepuoli on elokuvassa kunnossa ja näyttelijät ovat ilmiöimäisiä. Villinaista näytellyt Pollyanna McIntosh (mm. "Land of the Lost" ja "Bats: Human Harvest") on roolissaan vakuuttava. Hän ei elokuvassa päästä montaakaan repliikkiä, mutta on silti todella vakuuttava. Miespääroolissa nähtävä Sean Bridgers (mm. westernsarja "Deadwood" ja kauhuleffa "Maissilapset 2") on myöskin ilmiömäinen. Elokuvan alussa nähtävä kiltti perheenisä muuttuu elokuvan edetessä tunteettomaksi paskiaiseksi joka hakkaa vaimoaan ja tytärtään. Vaimon roolissa nähdävä Angela Bettis (mm. "Carrie" ja "Toolbox Murders") on erinomainen valinta rakastavaksi perheenäidiksi jonka julma kohtalo pistää mahan kiertämään. Perheen lapsia näyttelevät Zach Rand (tekee ilmiömäisen roolin kusipäisenä teinipaskana), Lauren Ashley Carter (nätti tyttö joka näyttelee perheen teinitytärtä) ja Shyla Molhusen (ihastuttaa positiivuudella perheen nuorimpana, tulevaisuuden kyky). Opettajattaren roolissa nähdään kaunis Lauren Petre. Näyttelytyö on vakuuttavaa kautta linjan eikä ylilyöntejä nähdä. Elokuva ansaitsi parhaan elokuvan palkinnon yleisöäänestyksessä.

Pisteet: 5/5

Ator - taisteleva kotka: Aristide Massaccesi alias Joe D'Amato tunnetaan monista kulttileffoista kuten "Buio Omega" ja "Texas v. 2000" sekä armottomasta määrästä Softcore ja Hardcore-pornoa kuten "Sasso Nero" ja "Porno Holocaust". Tämä elokuva on kuitenkin sitä siveellisempää ja väkivallattomampaa osastoa, nimittäin kolme jatkista aikaan saanut "Ator"-sarjan avausosa. Elokuva ei tosiaankaan ole D´Amaton paras, ei edes parhaita elokuvia, mutta saa hymyn huulille onnettoman toteutuksensa takia. Se on kaukana "Conan Barbaarista" tai Ruggaro Deodaton "The Barbarians"-elokuvasta. Elokuvan käsikirjoittivat D´Amato yhdessä italotyömyyrä Michele Soavin kanssa ja jälki on kaukana totutusta. Väkivalta ja seksi loistavat poissaoloaan. Yksi vähän nätimpi tehoste sekä jättihämis ovat elokuvan parasta antia sekä tietysti Carlo Maria Cordion musiikkiraita ja kauniit naiset. Tarinassa ei ole mitään ihmeellisempää koukkua. Alussa kerrotaan Atorin syntymä ja sitten siirrytään vuosia eteenpäin. Ator saa selville että hänen rakastamansa siskonsa ei ole hänen oikea siskonsa ja sitten onkin häät ja sitten pahikset kaappaavat Atorin tuoreen muijan ja sitten alkaa taka-ajo, joka on pitkäveteistä paskanjauhantaa ja kävelyä ympäri maita ja mantuja. Mukana kulkee tietysti suloinen nalle ja kaunis nainen. Siinä tää tylsyys lyhyesti. Pääroolissa Atorina nähdään Miles O'Keeffe (mm. "Tarzan, the Ape Man" ja "Rohkea ritari"). Lihaskimppu on puunaamasempi kun vanha tammi. Sivurooleissa keimailevat mm. Sabrina Siani (mm. "Missione finale" ja "Aenigma") ja Ritza Brown (mm. "Aavikkosoturi" ja "Suuri ryöstö"). Myös Edmund Purdom, Dakar ja D´Amaton luottonäyttelijätär Laura Gemser kävivät heittämässä roolit. Näyttely on ok tasoa ja englanninkielinen dubbi on kohtuu tasokasta tässäkin italorainassa.

Pisteet: 3,5/5

Lady Terminator: Indonesialainen kalkkunatoiminta vuodelta 1989. Ohjaus on kohtuu menevää ja siitä vastasi H. Tjut Djalil. Käsikirjoitus taasen oli Karr Kruinowzin käsialaa. Musiikki on myös sopivan hömelöä sopien tähän toiminta-scifistelyyn kun nokka naamaan. Tehostepuoli on myös kohtuu mallikasta ja indonesialainen diskopop tulee Claudia Angelique Rademakerin esittämänä tutuksi elokuvassa. Elokuva plagio lähes kaikessa mahdollisessa "Terminatoria" ja monet kohtaukset ovat kohtuu hyvin kopiodut. Ainoa miinus tulee seksikohtuaskopiosta, joka on suoraan sanottuna syvältä. Muuten elokuvassa on alastomuutta ihan riittämiin. Päärooleissa olevat näyttelijät sopivat omiin osiinsa erittäin hyvin. Terminatorina nähdään Barbara Anne Constable ja hyvisparina nuoren Roger Mooren näköinen Christopher J. Hart ja kaunis Claudia Angelique Rademaker. Elokuvan suurin miinus mielestäni on kuitenkin englannikielinen jälkiäänitys, joka ei suoraan sanoen ole huono, mutta indonesiaksi elokuva olisi kenties ollut hieman vakavammin otettavissa. Keskitason indonesialaiskalkkuna

Pisteet: 4/5

"Masters of Horror" Jenifer: Italialais-yhdysvaltalainen televisioelokuva, joka on osa "Master of Horror"-televisarjaa. Elokuva on giallonero Dario Argenton uran uudempia tuotoksia, mutta ei yllä tasoltaan lähellekkään kärkipäätä. Elokuva on liian televisiotuotantomainen mikä vähentää tunnelman syntymistä, mutta on se silti kylmä ja brutaali näyttä Dario-sedältä. Elokuvan käsikirjoitti Steven Weber Bruce Jonesin novellin pohjalta. Tarina on kiehtova ja kestää useammankin katselukerran. Tehosteet ja musiikki (Claudio Simonetti) ovat elokuvan kärkielementtejä. Ilman niitä tämä olisi täysi kökkökasa. Elokuva kuuluukin Argenton sairaiden visioden takia "Masters of Horror"-sarjan sairaimpiin osiin kuten kohtaukset jossa Jenifer syö kissan ja naapurin pikkutytön. Näyttelytyö on elokuvassa perusvarmaa. Pääroolissa nähtävä elokuvan käsikirjoittaja Steven Weber on tasaisen varma. Mies osaa olla sopivan tyly omassa roolissaan. Weberin muita töitä ovat mm. romanttinen komedia "A Little Bit of Heaven" sekä Mick Garrisin ohjaama Stephen King leffa "Desperation". Naisroolissa nähdään Sarah Grahamin maskeeraama Carrie Fleming (mm. "Good Luck Chuck" ja "Bloodsuckers"). Flemingin ruumis on upea, mutta naisen kasvot on maskeerattu todella mallikkaasti. Muissa rooleissa ovat mm. Brenda James, Harris Allan, Beau Starr sekä pienen mutta kohtuu hyvän roolin tekee nuori, mutta lupaava Jasmine Chan (tehnyt pieniä rooleja televisiosarjoissa kuten "Samurai Girl" ja "SGU Stargate Universe"). Argenton uran keskikastiin tämä jää, mutta ei ole silti onneton.

Pisteet: 3,5/5

Sam McCloudin paluu: Vuosina 1970-1977 tehtiin Yhdysvalloissa semmoista rikosdraamaa kun "Sheriffi McCloud" ja vuonna 1989 valmistui Alan J. Levin (mm. "Kunnian miehet" ja "Bionic Showdown: The Six Million Dollar Man and the Bionic Woman") ohjaama ja Michael Sloanin (mm. "Kutsukaa McCall" ja "Kung Fu: The Legend Continues") käsikirjoittama televisioelokuva. Soundtrack on laadukasta, näyttely erinomaista ja tarina mielenkiintoinen, hieman huumorilla kevennetty trilleri. Soundtrack on Steve Dorffin (mm. "Elvis" ja "Murphy Brown") käsialaa. Elokuva etenee vauhdikkaasti eteenpäin ja pääroolissa oleva viiksivallu Dennis Weaver on suoraan sanoen mahtava. Pienemmissä rooleissa nähdään mm. J.D. Cannon, Terry Carter, Diana Muldaur ja Patrick Macnee. Plussaa tulee Alan Polonskyin hulvattomasta sivuroolista. Keskitason jenkkitelkkutuotantoa 1980-1990 lukujen taitteesta.

Pisteet: 4,5/5

Viikko 42

19.10

El Coyote - Musta naamio: Tämä meksikolainen länkkäri, joka perustuu José Mallorquín "El Coyote"-tarinoihin, on todella pitkäveteinen. Elokuvassa, jolla ei ole pituutta kun 1,05h, ei tapahdu mitään. Tylsyyttä lisää etten ole tutustunut alkuperäistarinaan ja elokuvassa ei ollut tekstityksiä. Elokuvaan mahtuu toki muutama hyvä kohtaus, joka kuitenkin on pieni lohtu. Elokuvan ohjasi kaksikko Joaquín Luis Romero Marchent ja Fernando Soler. Espanjalaissyntyisen Marchentin filmografiasta löytyy monia länkkäreitä kuten "Zorro-naamioitu ratsastaja" ja "7 tunnin verilöyly". Jo mykkäkaudella ohjaajauransa aloittanut Soler on myös ohjannut monia elokuvia kuten "Rosenda" ja "Yesenia". Käsikirjoitustiimissä olivat mukana Pedro Chamorro ja Pedro Masó sekä tulevaisuuden nimi, Jesus Franco. Elokuvan musiikki on nättiä (musiikista vastasi Odón Alonso) ja näyttelijätkin ovat erinomaisia. Pääroolissa nähdään vakuuttava Abel Salazar. Sivurooleissa ovat mm. Gloria Marín, Manuel Monroy, Rafael Bardem, Santiago Rivero, Antonio García Quijada, Mario Moreno ja Julio Goróstegui. Hyvät näyttelijät eivät kuitenkaan estä pitkästymästä. Tylsä, muttei huono.

Kauhujen kylä: Italialaisen ohjaajananeron Lucio Fulcin vuonna 1972 ohjaama Giallo, jossa vuoristokylässä alkaa kuolemaan nuoria poika. Elokuva etenee nopeasti ja käsikirjoitus on mielenkiintoinen. Käsikirjoituksen kirjoittivat Gianfranco Clerici, Lucio Fulci ja Roberto Gianviti. Soundtrack taas on Fulci-elokuvien kärkipäätä, varsinkin Ornella Vanonin esittämä ja Riz Ortolanin sanottama Quei Giorni Insieme a Te. Muukin musiikki on ilmiömäistä. Samoin tehosteet ja maskeeraus. Päärooleissa on iso kasa tunnettuja eurooppalaisia näyttelijöitä. Naiskauneutta edustavat Florinda Bolkan, Barbara Bouchet ja Irene Papas, joista Bouchet esittää jopa kauniit rintansa. Hikisiä italialaismiehiä edustavat mm. Tomas Milian, Marc Porel ja Georges Wilson. Fulcin uran toiseksi paras elokuva, heti "New York Ripperin" jälkeen.

20.10

Paholaisen naamio: Vuonna 1960 uransa alkuvaiheessa ollut Mario Bava ohjasi tämän erinomaisen kauhuelokuvan paholaisen naamiosta. Ohjaus on tasaisen varmaa ja nelikon Ennio De Concini, Mario Serandrei, Mario Bava ja Marcello Coscia kässäri, joka perustuu Nikolai Gogolin novelliin "The Viy" on toimiva. Elokuvan musiikkiraita on myös laadukas ja sen sävelsi Roberto Nicolosi. Tehosteet eivät ole paljoa joutuneet ajan hampaisiin ja lavastus on erinomaista. Enkkudubbikin on laadukas. Päärooleissa nähdään erittäin seksikäs Barbara Steele sekä John Richardson, Andrea Checchi, Ivo Garrani, Arturo Dominici, Enrico Olivieri ja Antonio Pierfederici. Elokuva ei ole paras Bavan elokuva, mutta silti aivan erinomainen kauhistelu 60-luvun Italiasta.

22.10

The Last Fight: Vuonna 1996 valmistunut Joe D´Amaton ohjaama ja Rocco Siffredin tähdittämä pornoleffa kuuluu klasisseen kolmen pisteen joukkoon. Elokuva ei ole mitenkkän ihmeellinen, muttei myöskään huonokaan. Se on tasapaksua panemista 96 minuuttia. Amaton ohjaus on ihmeellisen tasokasta verrattuna muuhun pornotuotantoonsa. Elokuvassa oleva juonentynkä jää pahasti kuitenkin pornokohtausten alle. Ei sillä että kohtaukset olisivat huonoja, mutta niitä on reilusti liikaa. Loppukohtaus on eeppisyydessään aivan omaa luokkaansa. Myös musiikki on tasokasta syntikkapoppia. Dialogin taso ja tilanteet milloin kuksitaan saavat hymyn naamalle. Näyttelijät, jotka eivät osaa edes kunnon engantia. tekevät vakavasta dialogista paikoin farssimaisen kehnoa. Päärooleissa nähtävät Rocco Siffredi ja Hakan Serbes ovat ihan kelpoja rooleissaan. Kumpikin tekevät tasokasta työtä esitellessään isoja molojaan. Sivuroolissa vilahtaa myös Siffredin vaimo Rosa Caracciolo (oik nimeltään Rosza Tassi). Muissa rooleissa ovat mm. Barbie Angel, Holly Body, Sindee Coxx, Diamond, Roxanne Hall, Vince Voyeur, Lana Sands, Mercedes, Dave Hardman sekä kovan luokan pornoammattilainen Max Hardcore. Kohtalainen elokuva, muttei mikään kauhean ihmeellinen.

23. 10

Private Gold 67: Millionaire: Espanjalaista pornosekoiluva 2000-luvun puolivälistä. Elokuvassa on jonkinsortin juoni sen jatkuvan naimisen lomassa. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti Alessandro del Mar joka tekeekin ihan ok työtä kameran takana. Elokuvan soundtrack on melko onnistunut ja sen sävelsi Oreste Fiengo. Päärooleissa nähdään monia eurooppalaisia pornonäyttelijöitä, joiden toivoton englanninkielinen dialogi saa hymyn huulille. Päärooleissa nähdään mm. unkarilainen Claudia Ferrari, tsekkiläinen George Uhl, tsekkiläinen Lucy Lee, ranskalainen Delfynn Delage sekä saksalainen Horst Baron. Kohtalainen jynkkyraina, muttei yllä Brigitte Lahaien kultakauden leffojen tasolle.

23.10

Mississippi palaa: Loistava rikosdraama Yhdysvaltain historian synkistä hetkistä vuonna 1964. Elokuvan ohjasi itselleni outo Alan Parker tehden mielestäni erinomaista työtä ohjaajanpallilla. Käsikirjoituksen oli taasen väkertänyt Chris Gerolmo. Tarina etenee eteenpäin ilman suurempia huomautuksia. Elokuvan soundtrack tehostaa kerrontaa erinomaisesti. Tarina on koukuttava, soundtrackillä kuultavat kappaleet erinomaisia ja näyttelijätyö todella asiansaosaavaa. Pääparina nähdään pitkän linjan ammattilaiset Gene Hackman ja Willem Dafoe. Kumpikin vetävät roolinsa vaadittavalla tasolla. Sivuosissa nähdään mm. kaunis Frances McDormand, "Taru Sormusten herrasta"-leffoista tuttu Brad Dourif, "Full Metal Jacketista" tuttu yrmynaama R. Lee Ermey sekä Steaven Seagalin "Patriootissa" pahiksena öykkäröinyt Gailard Sartain, kovan luokan populaa siis. Upea kuvaus rasismista ja sen väkivaltaisuudesta.

Viikko 41

10.10

Täällä Pohjantähden alla: Vuosina 1958-1961 valmistui tämä Väinö Linnan mestarillinen romaanitrilogia Suomen historiasta vuosina 1882-1950. "Tuntemattoman sotilaan" ohjannut Edwin Lainen astui puikkoihin ja ohjasi vuonna 1968 tämän elokuvatulkinnan kahdesta ensimmäisestä kirjasta. Käsikirjoitustiimissä olivat kirjailija Linnan lisäksi ohjaaja sekä Matti Kassila ja Juha Nevalainen. Ultrakauniin musiikkiraidan sävelsi pitkänlinjan säveltäjä Heikki Aaltoila (mm elokuvat "Laitakaupungin laulu", "Prinsessa Ruusunen" ja "Akseli ja Elina"). Elokuvan tunnussävelmä "Akselin ja Elinan häävalssi" on jäänyt elämään ja toimii vakituisena häävalssina monille pareille vielä tänäkin päivänä. Teknisesti elokuva on mahtava, todella kaunis, paikoin hauska, myös surullinen, käyden läpi monenlaisia tunneskaaloja. Päärooleissa ovat melko tuntemattomat Aarne Sulkanen ja teatteriohjaajana paremmin tunnettu Titta Karakorpi. Pienemmissä sivurooleissa on sitten iso nippu tunnettuja nimiä ja kasvoja: Anja Pohjola, Kauko Helovirta, ohjaajan oma vaimo Mirjam Novero, Esa Saario, Pekka Autiovuori, Kalevi Kahra, Asta Backman, Rose-Marie Precht, Matti Ranin, Kaarlo Halttunen, Elsa Turakainen, Veikko Sinisalo, Aarne Laine, Leevi Linko, Runar Schauman, Gerda Ryselin, Helge Herala, Olavi Ahonen, Tapio Hämäläinen ja Kosti Klemelä sekä suuri nippu tuntemattomampia näyttelijöitä. Näyttelijät ovat hyviä osaten hommansa erinomaisesti.

11.11

Akseli ja Elina: Vuonna 1970 jatkoi Edwin Laine Väinö Linnan "Pohjantähti"-trilogiaa tällä sarjan kolmoskirjan käsittävällä elokuvalla. Nyt ainoaksi ongelmaksi tuli elokuvan lyhyys (2,10h), joten elokuva pomppii paikoin inhottavasti kohtauksesta kohtaukseen, mikä taas paikkantuu ohjaajan neroudella. Käsikirjoitustiimissä olivat Juho Gartz, Georg Korkman , Edvin Laine, Juha Nevalainen ja Väinö Linna. Musiikki taas jatkaa ykköosan vahvalla linjalla, onhan sama säveltäjä, Heikki Aaltoila. Erkki Junkkarisen esittämä "Akselin ja Elinan häävalssi" on todella mahtava. Muukin musiikki on ainutlaatuisen korkeatasoista. Mukana on monia upeita lauluja kuten "Vala" ja "Oi kallis Suomenmaa". Päärooleissa nähdään Aarno Sulkanen ja Titta Karakorven tilalle tullut Ulla Eklund. Kumpikin ovat rooleissaan tasaisen varmoja. Sivuosissa on edellisen osan tapaan liuta suuria nimiä kuten Anja Pohjola, Mirjam Novero, Kauko Helovirta, Esa Saario, Rose-Marie Precht, Matti Ranin, Maija-Leena Soinne, Jussi Jurkka, Olavi Ahonen, Helge Herala, Pentti Irjala, Kosti Klemelä, Matti Pellonpää, Aino Lohikoski ja Linda Lampenius. Muissa rooleissa olivat myös vähemmän tunnetut Risto Taulo, Ilkka Keltanen, Sini Sinervirta, Harri Laurikka, Sakari Jurkka, Katariina Rinne ja Holger Blommila. Mahtava kotimainen klassikkoelokuva.

13.10

Roxy Hunter and the Secret of the Shaman: Yhdysvaltainen televisioelokuva vuodelta 2008, joka on Roxy Hunter-elokuvasarjan kolmas osa. Elokuvan ohjasi Eleanor Lindo ja kirjoittivat parovaljakko Robin Dunne ja James Kee tehden laatutyötä. Elokuva on yksi hauskimpia elokuvia mitä pitkään aikaan olen katsellut. Efektit, musiikit (Nathan Furst), lavasteet ja näyttelijät ja kaiken lisäksi käsikirjoitus onnistuu erinomaisesti. Nimiroolissa nähdään suloinen Aria Wallace. Hän onnistuu erinomaisesti roolissaan. Muissa isoimmissa rooleissa ovat Robin Brûlé, Demetrius Joyette ja Yannick Bisson. Pienempiinkin rooleihin on saatu laadukkaita näyttelijöitä kuten Richard McMillan, Lorne Cardinal, Roger Dunn, Joe Pingue ja kaunis Tara Shelley. Huumorileffa alusta loppuun.

15.10

Lopullinen ratkaisu: Tämä vuonna 2001 BBC Filmin tuottama brittiläinen televisiodraama, joka kertoo 20 tammikuuta 1942 Wannseenin komferenssista jossa päätettiin juutalaisten kohtalosta. Elokuva on Frank Piersonin (ohjannut mm. elokuvat "Viimeinen valokuva" ja "Mustalaisten kuningas") ohjaama. Elokuvan käsikirjoitti Loring Mandel perustaen sen koukousasiakirjoja. Elokuvan musiikkiratkaisu on erittäin toimiva, sillä musiikkia ei ole kuin lopussa ja se on Frank Schubertia. Päärooleissa nähdään erinomaiset Kenneth Branagh, Stanley Tucci ja Colin Firth.

Viikko 40

3.10

Arsène Lupin: "Indiana Jones"+"James Bond"+"Robin Hood"="Arsène Lupin". Nuori ja komea sankarikonna Pariisin autioilla kujilla. Tämä Jean-Paul Salomén ohjaama ja osin käsikirjoittama elokuva perustuu Maurice Leblancin kirjoittamaan romaaniin "La comtesse de Cagliostro". Muita käsikirjoittajia olivat Laurent Vachaud ja Nicolas Saada. Elokuvan hämmentävän upean musiikkiraidan sävelsi brittiläinen Debbie Wiseman ja millä tyylillä se onkaan toteutettu. Tehosteet, kässäri, näyttelijät, ohjaus sekä lavastus on kovaa eurolaatua Ranskasta, Italiasta, Espanjasta ja Isosta-Britaniasta. Ainoan suuremman virheen ohjaaja Salomé tekee. Hän ei käytä erottista lataantuneisuutta pahemmin hyväkseen. Toinen huomautus menee VET:ille. Mitä ne oikein ajattelevat kun laittavat näinkin veriselle elokuvalle ikärajan K-11, paremminkin K-15 olisi sopivampi, vai mitä mieltä on kohtauksista kun nainen työntää puukon miehen kaulan läpi, kun mies murskaantuu kivikkoon tai lopputwistinä kun Arsenen vaimo murhataan kylmäverisesti. Sairasta väkivaltaa ja silti K-11. Edellinen tämmöinen tapaus oli elokuvassa "Corto Maltese". Päärooleissa loistavat Romain Duris, Pascal Greggory, Robin Renucci, Patrick Toomey sekä naiskauneutta edustavat Kristin Scott Thomas ja Eva Green. Upea seikkailuelokuva, miinuksena voisi mainita käsikirjoituksen hieman tönkkö lopetus.

4.10

Bertoluccin kuu: Neljäskin Bernardo Bertoluccin ohjaama elokuva on upeaa elokuvataiteellista tykitystä alusta loppuun. Bertolucci hallitsee kaikki kikat erinomaisesti saaden elokuvan joka on suorastaan maaginen. Elokuvan käsikirjoittivat Bernardo Bertolucci, Franco Arcalli, Giuseppe Bertolucci ja Clare Peploe ja se tarina on aivan mahtava sekoittaen niin huumeita kun insestiäkin. Tarinaa ei voi sanoa että se olisi koluttu läpi, se oli viihdyttävän erilainen verrattuna moniin Hollywood-draamoihin. Myös musiikki on aivan italoleffojen kärkipäätä, Ennio Morriconea ja oopperaa. Sopiva sekoitus kumpaakin musiikkia on hyvä ratkaisu. Myös suosikkilaulajaani Maria Callasia kuullaan tässä elokuvassa. Päärooleissa loistavat Jill Clayburgh ja Matthew Barry, joista kumpikin tekevät hämmästyttävän hyvää työtä. Pienemmissä rooleissa ovat mm. Fulcin "The Beyondissa" häikäissyt Veronica Lazar, italoleffojen vakionaamoihin kuuluva Tomas Milian, Renato Salvatori, "Me Hirviöt"-sarjasta aikoinaan tunnettu Fred Gwynne, pitkän linjan veteraaninäyttelijä (mm. Argenton "Suspiria") Alida Valli, Elisabetta Campeti, Franco Citti, tällöin vielä tuntematon Roberto Benigni ja Peter Eyre. Loistonäyttelijöillä kuorrutettu mestariteos.

5.10

Imprint: "Masters of Horror"-sarjan ensimmäisen kauden päätösjakso on tämä japanilaisen Takashi Miiken ohjaama häröily, joka on Top-3 listalla, jolle pääsevät myös Don Coscarellin ohjaama "Incident on and Off a Mountain Road" ja Dario Argenton "Jenifer". Muita hyviä jaksoja ovat mm. Tobe Hoopperin "Dance of the Dead", Joe Danten "Homecoming" sekä nimestä pääteltävän John Carpenter's Cigarette Burns. Mutta Miiken ohjaama teos on hyvä lähes kaikessa mahdollisessa, ainoa miinus on alun pitkäveteisyys ja se että hahmot pölisevät saatana huonoa englantia, olisivat voineet vaikka puhua japania. Elokuva perustuu Shimako Iwain kirjoittamaan romaaniin ja käsikirjoituksen kirjoitti Daisuke Tengan, joka on käsikirjoittanut mm. Miiken mestariteoksen "Auditionin". Musiikki ei esiinny elokuvassa edukseen. Päärooleissa loistavat Youki Kudoh, Michié, Toshie Negishi ja yksi suuria suosikkejani Billy Drago. Jokainen on aivan ylivertainen rooleissaan. Sivuosissa ovat mm. Takao Handa, Kumiko Imai, Hôka Kinoshita sekä monista splattereista tuttu Tokitoshi Shiota. Katsottava elokuva, joka tosin on Miiken tuotannon surkein ja epäkelvoin työ.

Eden Lake: Vuonna 2008 valmistui tämä James Watkinsin ohjaama ja kirjoittama kauhuelokuva pariskunnasta, joka lomareissullan joutuu terrorisoivan nuorisojoukon kiusaamisen kohteeksi. Meno muuttuu loppua kohden sairaamaksi ja on kaukana leikistä, varsinkin elokuvan tylyäkin tylympi loppuratkaisu. Elokuva saa kyyneleen silmiin, niin hyvin Watkins on saanut tuotua hahmojen kohtalot esille. Kaiken komeuden kruunaa vielä David Julyanin upea soundtrack. Tunnelma on erittäin hyvin luotua, katsojan on pakko joissakin kohdin kääntää pää pois ruudun sadistisista tapahtumista, kaikkea tosin ei näytetä, mutta kuvaustyyli ei anna hahmoille armoa kuten loppukohtaus ja kohtaus jossa nuori poika sytytetään tuleen. Päärooleissa loistavat todella seksikäs Kelly Reilly sekä Tarantinon "Kunniattomissa paskiaisissa" häikäissyt Michael Fassbender. Muissa rooleissa on paljon tuntemattomia brittejä kuten Tara Ellis, aivan helvetin upean roolin tekevä Jack O'Connell, Finn Atkins, Jumayn Hunter ja Thomas Turgoose. Laatuelokuva, joka saa pahan olon aikaan.

8.10

The Kin: Suomalainen kauhuelokuva on harvinainen taiteenlaji, mutta Mr. Lordi (Tomi Putaansuu) teki semmoisen, ohjaajana Lauri Haukkamaa. Käsikirjoituksesta vastasivat Putaansuu. Haukkamaa sekä Adam Vándor (joka on ollut mukana elokuvissa kuten "Kohtalon kirja", "Kocsonyaember" ja "Mindenki boldog"). Musiikki, joka on laadukasta, on nelikon Jari Irmasto, Marko Kuusipalo, Lordi ja Joonas Siikavirta käsialaa. En voi sanoa että elokuva onnistuu pelottamaan, mutta on siinä sentään yritystä olla sitä. Elokuva on englanninkielinen, mikä on erinomainen ratkaisu, eikä pituuttakaan ole liikaa (n.33 minuuttia). Tehosteet ovat suomalaiseksi elokuvaksi kovan luokan tasoa eikä sen tarvi hävetä suurempien Hollywood-tuotantojen rinnalla. Ainoa ongelma muodostui juuri englannin kielestä, joka ei sopinut elokuvan tapahtumaympäristöön, harvemmin Helsingin suunnalla kaikki puhuvat sujuvaa brittienglantia. Päärooleissa nähdään uran ainoat roolit tehneet Amanda Thurman, Bruce Marsland ja Delia De Giovanni. Sivurooleissa olivat mm. Sirkka Runolinna, Matti Ruuhonen, Anna Kaarna, Nick Lovelock sekä tietenkin Lordi. Katsottava suomikauhistelu, joka ei todellakaan ole genrensä kirkkainta kärkeä, vaikka lähelle pääseekin.

Porno Holocaust: Tämä Joe D´Amaton ohjaama kauhupornoilu kuuluu niihin elokuviin mitä ei katsota toista kertaa, niin karmeaa skeidaa se on. Elokuva on täynnä epäloogisia tapahtumia, huonot efektit, lähes kaikki panot ovat surkeita ja epäkiihottavia sekä elokuva on veretön eikä edes pelota. Hyvää on näyttelijät, muutama pano, musiikki sekä ohjaajan muutama kikka. Käsikirjoitus on George Eastmanin kynästä ja se on helvetin surkea, parempiakin kässäreitä mieheltä on tullut kuten "Sasso Nero" ja "Deliria". Musiikki, mikä on Nico Fidencon säveltämää, on kohtuu tasokasta. Efektit ovat elokuvan ylivoimaisesti suurin kompastuskivi, ne ovat todella amatöörimäisen surkeita. Päärooleissa on liuta kovia nimiä kuten George Eastman, Dirce Funari, Annj Goren ja isoheppinen Mark Shannon. Pienemmissä sivurooleissa nähdään mm. Joe D'Amato ja Lucia Ramirez. Ok panoilu, mutta kaukana Amaton parhaista elokuvista.

Viikko 39

26.9

The Ring Two: Hohoijakaa mitä jöötiä tämä "Ringu 2:sen" Re-Make versio onkaan. Vaikka ohjaajana onkin kaksi alkuperäistä ohjannut Hideo Nakata, niin hän epäonnistuu tässä oman elokuvansa uusintaversiossa. Elokuva on kaukana alkuperäisen juonesta, koska sen kirjoitti Ehren Kruger ja hän epäonnistuu todella pahasti. Mies joka kirjoitti aikoinaan mm. elokuvan "Scream III" tekee kyllä semmoisen häpeäntahran omiin meriitteihinsä ettei mitään rajaa. Olisivat voineet vain kopioda alkuperäisen elokuvan kässärin, kuten tehtiin ykkösosan kohdalla. Se oli katsottava raina, mutta tämä on semmoista sontaa juonellisesti esim ne typerät Mooses-efektit ja hyökkäävät CGI-peurat ovat kornia katseltavaa. Pyörittelen vain päätäni, että mitä kaikkea se Nakata oikein on joutunut ohjaamaan. Elokuvan musiikkiraita toki on nättiä ja siitä vastasivat Henning Lohner ja Martin Tillman. Ei se alkuperäistä voita, mutta on sentään elokuvan vahvimpia elementtejä. Toinen siedettävä osa ovat päärooleissa olevat seksikäs Naomi Watts, "Mentalist"-tähti Simon Baker ja David Dorfman. Muissa rooleissa ovat mm. Elizabeth Perkins, Sissy Spacek ja elokuvan esiosalyhytelokuvassa näyttelevät Ryan Merriman ja todella söpö Emily VanCamp. Vaikka Nakato on joutunut tekemään elokuvan Amerikassa jenkkistudioiden käskynalaisena, on hän sentään saanut muutaman pelottavan kohdan elokuvaan mistä puolikas piste. Kun alussa moitin että elokuvassa ei ole mitään alkuperäisestä, niin sen voin todeta että kaksi kohtaa on jollain tapaa alkuperäisestä, mutta muutettuina aika rajunpuoleisesti. "The Ring" oli katsottava, mutta tämä "The Ring 2" ei ole toisen katsomisen arvoinen.

27.9

Rings: HOH HOIJAKKAA että kaikkea scheissea ne jenkit suoltavat. Tämän tarkoituksena on olla "Ring 2:sen" esiosa. 16 minuuttia ADHD-kikkailua kameralla, sopien mielestäni paremmin elokuva-akatemian lopputyöksi kun normaaliksi elokuvaksi. Tämä on sekavaa häröilyä että en pysy siinä perässä. Elokuvan ohjasi mies nimeltään Jonathan Liebesman, jonka ansiolistalta löytyvät mm. "Darkness Falls", "Teksasin moottorisahamurhaaja - pahan alku" ja " World Invasion: Battle Los Angeles". Kässäri, joka on langanpäätäkin ohuempi, on parin Jonathan Liebesman ja Ehren Kruger kynästä tullutta sontaa. Siinä ei ole päätä eikä häntää. Musiikkia ei ole, tehosteet ovat naurettavaa paskaa (ei huonoja, mutta elokuvassa ei pitäisi olla niitä). Päärooleissa nähtävät Ryan Merriman ja Emily VanCamp ovat kaukana hyvistä, eivät ole tasollisesti samalla viivalla kun "Ring 2:sessa", jossa osasivat jotenkuten näytellä. Muissa rooleissa ovat Kelly Stables Samara-tyttönä, Alexandra Breckenridge, Josh Wise ja Justin Allen. Turha elokuva, jota ei olisi tarvinnut edes tehdä, kuten ei myöskään muitakaan "Ringu" Re-Makeja.

28.9

Pahuuden talo: Vuonna 1896 ohjasi, käsikirjoitti ja näytteli elokuvan isä Georges Méliès tämän klassisen kauhuelokuvan. Elokuva ei ole pelottava, mutta klassikko siitä huolimatta koska se on ensimmäinen lajiaan. Still-efektit ovat nättejä ja muutenkin kikkailua on havaittavissa. Musiikkia ei ole ja Mélièsin lisäksi tässä näyttelee Jeanne d'Alcy.

29.9

Perikato: Upea elokuvatulkinta Adolf Hitlerin ja koko Kolmannen valtakunnan viimeisestä kohtalonkappailusta keväällä 1945 Berliinissä. Elokuvan ohjasi ennen tätä elokuvaa melko tuntematon Oliver Hirschbiegel, joka onkin tehnyt niin erinomaisen tulkinnan aiheesta ettei voi muuta sanoa että "OHO". Elokuva ei laahaa, ei vaikka tässä televisiopidennyksessä on 23-minuuttia enemmän materiaalia, siis pituutta on 2h57min niin se ei tunnu pitkältä, päinvastoin. Sen toivoisi olevan reilusti pidempi. Elokuvan käsikirjoituksen kirjoitti Bernd Eichinger, perustaen sen kahteen kirjaan, Joachim Festin "Der Untergang: Hitler und das Ende des Dritten Reiches"ja kaksikon Traudl Junge ja Melissa Müller kirjaan "Bis zur letzten Stunde". Musiikkipuoli ei vakuuta, kuten muut puolet elokuvassa, mutta kyllä Stephan Zacharias on joitakin nerokkaita sävelmiä mukaan saanut. Hitlerin roolissa Bruno Ganz on suorastaan ilmiömäinen ja romanialainen Alexandra Maria Lara on erittäin kaunis nainen Traudl Jungen roolissa. Kumpikin ovat vakuuttavia, samaa voi sanoa Goebbelsin pariskuntaa näyttelevistä Corinna Harfouchista ja Ulrich Matthesista, jotka ovat todella mahtavia. Ainoa pieni näyttelijämiinus on mielestäni Juliane Köhler, joka on hieman liian vanha Eva Braunin rooliin. Muissakin rooleissa on hyviä näyttelijöitä kuten Heino Ferch, Christian Berkel, Matthias Habich, André Hennicke ja Ulrich Noethen. Pieni sivutarina, joka kertoo nuoresta Hitler-Jungendista, Peter Kranzista on nerokas lisä. Kranzin roolissa Donevan Gunia on oikein hyvä. Vanhempien roolissa olevat Ulrike Krumbiegel ja Karl Kranzkowski jotka ovat myös oikein eteviä. Myös muutamia pienempiä rooleja jotka jäivät elokuvasta mieleen olivat mm. Aline Sokar Goebbelsien vanhimpana lapsena Helgana, Anna Thalbach naislentäjä Hanna Reitchinä, Yelena Zelenskaya nuorena Hitler-jugend sotilas Ingenä sekä Thomas Thieme Martin Bormanina. Upea elokuva, joka kannattaa katsoa.

30.9

Hiljaisuus: Elämäni neljäs Ingmar Bergman-elokuva ja niistä paras. Bergman on oiva ohjaaja osaten pitää elokuvan kasassa koko puolitoistatuntisen ajan. Ainoa miinus oikeastaan on Ivan Renlidenin säveltämä musiikkiraita. Elokuva on aika pitkälle äänetön. Repliikkimäärä on minimaalista. Teknisesti onnistunutta ruotsalaisdraamaa, joka on 60-luvun rohkeimpia elokuvia. Elokuvaa pidettiin Euroopassa aikoinana pornograafisena, mitä se ei mielestäni ole mutta rohkeaa materiaalia silti. Päärooleissa nähdään kovan luokan näyttelijöitä: Ingrid Thulin, Gunnel Lindblom ja Jörgen Lindström sekä myös Birger Malmsten ja Håkan Jahnberg. Loistava ruotsalainen elokuva, joka on Bergmanin monenkirjavan elokuvatuotannon kärkipäätä.

Rakkauden oppitunti: Keveämpää Bergmania. Komedia miehestä, joka lähtee junalla kohti Köpenhaminaa hakemaan vaimonsa takaisin, mutta kohtaakin hänet junassa. Näiden suhdetta puidaan takaumien kautta ja homma on hauskaa. Juonellisesti elokuva on melko kliseinen ja eniten elokuvasta tulee itselleni ainakin Aarne Tarkaksen hauska "Olin nahjuksen vaimo". Elokuva jaksaa naurattaa kun huumori on nerokasta. Ulkoasutaan elokuva ei ollut tyypillistä Bergmania. Se on kuin katsoisi jotain suomalaista 1950-luvun avioliittokomediaa. Tyyli on siis lähes samankaltainen. Pääparina nähdään mahtava Eva Dahlbeck ja Gunnar Björnstrand. Muissa rooleissa ovat mm. kauniit Yvonne Lombard, Birgitte Reimer ja Harriet Andersson sekä Åke Grönberg, Olof Winnerstrand ja John Elfström. Hauska sekoilu Bergmanin vakavien tuotosten keskeltä.

viikko 38

19.9

24 horas de placer: Nyt tuli totaalisesta tämä Meksikolaiskomedia puun takaa ja kovaa. Se ei ollut vain hyvä vaan suorastaan loistava. Elokuvan aihe on tosin vakava, mutta se on heitetty puhtaaksi huumoriksi. Elokuvan ohjasi René Cardona Jr. (tunnetaan meilläpäin elokuvista "Gayanan joukkomurha" ja "Amazonin aarre"). Hän kirjoitti käsikirjoituksen, yhdessä Fernando Galianan kanssa. Käsikirjoitus ja ohjaus ovat tässä vuonna 1969 valmistuneessa sekoilukomediassa aivan tajuttoman korkealla tasolla. Elokuva on visuualisesti todella nätti ja elokuvan soundtrack on todella kiehtovan erilainen verrattuna Hollywood-komedioihin. Musiikista vastasi Ernesto Cortázar hijo (tehnyt musiikkia myös elokuviin "Vanessa" ja "Mystery in Bermuda"). Elokuvan tunnuslaulu on todella nätti. Vaikka en ymmärrä lähes ollenkaan mitä hahmot puhuvat se ei haittaa kun näyttelijät osaavat käyttää etelämaiseen tyyliin hyvin elekieltään tukenaan. Päärooleissa nähdään todella kaunis Silvia Pinal ja "Meksikon oma Clart Gable" Mauricio Garcés tehden aivan hämmästyttävän upeaa roolityötä. Sivurooleissa ovat mm. Joaquín Cordero, Ofelia Montesco ja Carlos East. Espanjankielinen dialogi sopii todella hyvin näyttelijöiden suuhun tuoden elokuvaan todella paljon eloa.

21.9

High School Girl Rika- Zombie Hunter: Vaikka japanilaiset yrittävät saada edes jonkun elokuvansa näyttämään surkealta niin eivät ne raukat siinä millään onnistu kun aina jokin asia on ainutlaatuisen hyvää. Tässä tapauksessa elokuvan lopputwisti ja muutama hauska läppä sekä umpisurkeat efektit. Elokuvan, jossa lukiolaistyttö saa kuuluisan zombimetsästäjän käden, on ohjannut Ken'ichi Fujiwara ja käsikirjoittanut Fujiwara yhdessä Takeyuki Morikakun kanssa. Kuten jo ilmaisin elokuvan efektit ovat superhuonot, verenlennätys tosin on toteutettu nätisti, mutta Rikan lateksikäti on amatöörimäisen surkeasti toteutettu. Myös käsikirjoitus on paikoin aivan amatöörimäisen köykäinen, varsinkin elokuvan keskikohta joka on sekä tylsä että tylsä. Zombien käytös on myös aivan taukkimaisen uunoa. Lopputwisti korvaa kyllä käsikirjoituksen onttouden. Elokuvan soundtrack ei tarjoa mitään erikoista musiikkielämystä, mutta on se silti aika tasokasta pimputusta. Pääroolissa Rikana nähdään kaunis Mina Arai. Ei häntä ole näyttelijänlahjoilla pilattu, mutta tekee ihan kelpo roolin. Sivurooleissa ovat mm. Adult Video-rintamalla uraansa luonut Lemon Hanazawa, Kôtarô Kamijô, Ryûnosuke Kawai, Mai Minami ja Takeshi Yamamoto. Parempiakin japsisekoiluja on olemassa, mutta kyllä tämänkin katsoo.

22.9

Georg Ots-rakkaani: Elokuva tunnetusta virolaisesta iskelmä- ja oopperalaulasta George Otsista. Elokuvan ohjasi Peeter Simm ja käsikirjoittivat Asta Otsin haastattelujen pohjalta Aleksandr Borodyanskiy ja Mati Põldre. Elokuva kertoo Georgin monivaiheisen elämän tärkeimmät asiat keskittyen kuitenkin Georgin ja hänen toisen vaimon Astan avioliitton vaikeuksiiin. Elokuvan musiikki oli todella nättiä ja sen sävelsi Yuriy Poteenko. Otsin tekemä musiikki oli saatu hyvin synkattua Georgia näyttelevän Marko Matveren suuhun. Elokuvan pääroolissa Matvere on todella vakuuttava. Vaimo Astan roolissa nähdään kaunis Anastasiya Makeyeva (jonka vironkielisenä äänenä kuullaan Hele Kõre). Otsin hyvänä ystävänä Ceasarina on roolinsa hyvin sopiva Renars Kaupers (vironkielinen ääni on Andero Erme). Sivurooleissa on monia hyviä näyttelijöitä kuten Tõnu Kark, Mirtel Pohla ja Sergei Fetisov. Suomiosuudessa on mukana muutama hyvä suomalaisnäyttelijä:Jonna Järnefelt ja Matti Onnismaa. Yksi parhaita Virolaisia elokuvia koskaan, joka kannattaa katsoa mikäli pitää Otsin musiikista.

23.9

A.D. Police File 1: The Phantom Woman: Japanilais-amerikkalainen animescifi, joka on todella viihdyttävä. Animaatiotaso on nättiä, käsikirjoitus ( Toshio Furukawa, Youko Matsuoka ja Yôko Asagami) erinomainen ja soundtrack (Toto Gentica ja Kaoru Mizutani) upea. Myöskin Takamasa Ikegamin ohjaus on mallikasta. Tarina ei rönsyile vaan pysyy tasaisen varmasti raiteillaan. Pituuttakaan ei ole liikaa (n. 40 minuuttia). Elokuvan ainoa huono elementti on englannikielinen dubbi, joka ei ole itsessään huono, mutta Japanissa harvemmin puhutaan englantia. Näyttelijät tekevät kuitenkin tasaisen varmat roolisuoritukset: Adam Henderson ja Regan Forman päärooleissa. Muissa äänirooleissa ovat mm. Linda Mathieson, Lisa Ross, Anthony Andrews, Annemarie Lawless ja Scott Simpson. Verinen animelyhäri, joka ei ole huono, muttei erikoisemmin hyväkään kun verrataan täysin japanilaiseen tuotantoon.

25.9

28 viikkoa myöhemmin: Vuonna 2002 valmistunut "28 päivää myöhemmin" sai vuonna 2007 jatkoa. Elokuva on jatko-osaksi yllättävän hyvä, ollen jopa ykkösosaa parempi. Ohjaajana hääri Juan Carlos Fresnadillo saaden aikaan kunnon kauhua. Ahtaanpaikan kammoa käytetään paikoin todella loistavasti ja verenlennätystä ei säästellä. Juoni on melko kliseinen, sisältäen silti muutamia nerokkaita ideoita kuten Lontoon räjäyttäminen ilmaan. Käsikirjoituksen kirjoittivat Rowan Joffe ja espanjalaiset Juan Carlos Fresnadillo, Enrique López Lavigne (ollut kirjoittamassa elokuvia "El asombroso mundo de Borjamari y Pocholo" ja "Ladrones") ja lyhytekuvien parissa työskennelyt Jesús Olmo (mm. "Flores muertas" ja "Ruleta"). Tarina etenee sopivaa vauhtia, elokuvan efektit ovat aivan uskomattoman upeaa katseltavaa ja sitten vielä John Murphyn upea soundtrack, joka hakee vertaansa. Aivan upea rockahtava tunnuskappale on aivan puhdasta kultaa. Viruksen saaneet ovat pelottavan näköisiä ja heidän läsnäolonsa on uhkaavaa. Varsinkin alun kohtaus ja kohtaus, jossa suljettuun tilaan pääsee tartunnan saanut ovat todella pelottavia. Päärooleissa olevat näyttelijät tekevät ainutlaatuisen tasaista työtä. Robert Carlyle on perheenisänä erinomainen, hänen lapsiaan näyttelevät Imogen Poots ja Mackintosh Muggleton ovat hyviä, varsinikin Pootsissa on ulkonäköä. Perheen äidin lyhyessä roolissa vakuuttaa Catherine McCormack. Muissa merkittävissä rooleissa ovat mm. kaunis Rose Byrne, Jeremy Renner, Harold Perrineau ja Idris Elba. Erinomainen brittiläis-espanjalainen kauhuelokuva.

Ringu 2: Vuonna 1998 valmistunut japanilainen kauhuklassikko sai seuraavana vuonna jatkoa, ohjaajana jatkoi Hideo Nakata. Tämä jatko-osa on reilusti ykkösosaa parempi (ykkönen ei tosin ole huono, mutta tämä on superhyvä). Elokuva jatkaa siitä mihin edellinen osa jäi. Elokuvassa avataan suurimmaksi osaksi ensimmäisen osan solmuja, mutta juonikin etenee siinä sivussa. Siitä saamme kiittää Nakatan kirjoittamaa käsikirjoitusta, joka perustuu Kôji Suzukin romaaniin "Ringu". Elokuva on pelottavampi kuin ykkönen saaden hien nousemaan pintaan. Musiikkiraita varsinkin on korkeatasoista ja siitä vastaa ykkösenkin musiikit tehnyt Kenji Kawai. Tehosteet, mitä tosin on aika niukanlaisesti, ovat laatutavaraa. VHS-nauha on pelottava ja sen lisäksi muutamat nerokkaat mustavalkokohtaukset ovat laadukkaasti toteutettuja. Päärooleissa nähdään Miki Nakatani ja Hitomi Satô. Kumpikin ovat vakuuttavia. Myös 8-vuotias Rikiya Ôtaka ja Nanako Matsushima ovat omissa osissaan taidokkaita. Erityismaininnat on syytä saada Hiroyuki Sanada ja Rie Ino'o. Laatuelokuva ilman muuta.

Adios Sabata: tai kuten alkuperäinen nimi "Indio Black, sai che ti dico: Sei un gran figlio di... ". Alunperin tämä ei ollut "Sabata"-elokuva, mutta kun näyttelijäkaartissa olivat Ignazio Spalla ja Gianni Rizzo ja elokuva ohjasi Gianfranco Parolini niin pakkohan nimi oli muuttaa enkkudubissa. Elokuvan käsikirjoittivat Renato Izzo ja Gianfranco Parolini kopioden sen lähes kokonaan aiemmista "Sabatoista". Lopputwisti replat mukaanlukien oli kopsattu Sergio Leonen klassisesta "Hyvät, Pahat ja Rumat"-elokuvasta. Musiikki, joka oli nättiä oli Bruno Nicolain käsialaa, varsinkin teemasävelmä. Elokuva on pitkän päälle aika tylsä, sitä tosiaankaan ei helpota kliseinen, muissa länkkäreistä nähty juoni, onneton espanjadubbi katsomassani versiossa sekä elokuvan kiinnostavuusasteen ala-arvoisuus. Pääroolissa Sabatana tai kuten alkuperäisessä Indio Blackinä nähdään kovanluokan kaljupää, Yul Brynner. Dean Reed tekee kivan pikku sivuroolin ja Parolini-spagujen vakiopartaukkeli Ignazio Spalla on kotonaan juuri tälläisessä roolissa. Muissa rooleissa ovat mm. Gérard Herter, Salvatore Borghese, Franco Fantasia, Joseph P. Persaud ja Andrea Scotti. Huonoin ns. "Sabata", mutta kokonaisuutena ihan kelvollinen komediallinen spagu.

viikko 37

12.9

Kesäloman raisut riemut: Tämä elokuvan "Tiny Toon Adventures: How I Spent My Vacation" suomenkielinen nimi kyllä kuvaa tätä animaatioelokuvaa erittäin hyvin. Todella raisua huumoria, jolta kukaan ei ole säästynyt: ET, Superman, Slasher-elokuvat, Teksasin moottorisahamurhat, Perjantai 13 päivä... näin muutamia mainitakseni. Tässä vuonna 1992 seitsemän ohjaajan ( Rich Arons, Ken Boyer, Kent Butterworth, Barry Caldwell, Alfred Gimeno, Art Leonardi ja Byron Vaughns) ohjaamassa elokuvassa seikkailevat Warner Bros.-animaatioiden sankareiden jälkikasvut. Elokuva on osa vuosina 1990-1992 tehtyä "Tiny Toons Adventures"-televisiosarjaa. Kuten aiemmin totesin elokuvan huumori on todella alapää, väkivalta ja muutakin ei-niin-perheen-pienemmille, koska tässä on sarjamurhaajia, itsemurhaviittauksia ja muuta mukavaa. Tarina on lennokas ja sen kirjoitti nelikko Paul Dini, Nicholas Hollander, Tom Ruegger ja Sherri Stoner eikä yhtään pöllömmin. Elokuvan musiikkipuolikin on todella laadukasta ja silläkin osastolla oli paljon tekijöitä: Steven Bramson, Bruce Broughton, Don Davis, Albert Lloyd Olson, Richard Stone, Stephen James Taylor ja Mark Watters. Äänirooleissa oli paljon populaa jotka tekivät erittäin onnistuneita äänirooleja. Päärooleissa ovat mm. Charles Adler, Tress MacNeille, Joe Alaskey ja Candi Milo. Hauska ja raisu animaatioseikkailu.

13.9

Keisarin pikku lemmikki: Vuosi 1955 oli nuorella 17-vuotiaalle Romy Schiderille suurta aikaa. Tänä vuonna sai alkunsa kuuluisa "Sissi"-trilogia, mutta sitä ennen hän teki yhdessä ohjaaja Ernst Marischkan kanssa tämän romanttisen musikaalikomedian. Elokuva perustuu Marichkan ja Gustav Holmin kirjoittamaan kirjaan "Frühjahrsparade". Elokuva meni kuitenkin juonnelisesti kaukaa yli hilseen koska katsomani versio ei sisältänyt minkään valtakunnan tekstitystä, mutta kyllä se ainakin viihdytti pikkasen. Robert Stolzin säveltämä soundtrack on ainakin todella kaunista kuultavaa. Elokuva on tyyliltään samanlainen kun "Sissitkin", mutta on huumoripitoisempi. Elokuvan pääroolissa nähdään äiti ja tytär Schnider, Romy ja Madga. Muissa rooleissa ovat mm. Gretl Schörg, Susi Nicoletti, Adrienne Gessner, Hans Moser, Paul Hörbiger ja Siegfried Breuer Jr. Romyn ja Madgan välinen henkilökemia on aivan maailman kärkipäätä ja he suorastaan nauttivat esiintymisestä yhdestä. Ei yllä "Sissien" tasolle, mutta on ihana Itävaltalainen komedia.

Zombie Flesh-Eaters: Vuonna 1978 amerikkalainen George A. Romero ohjasi klassisen zombikauhuleffan "Dawn of the Dead", joka julkaistiin italiassa nimellä "Zombi". Vuonna 1979 ohjasi sitten tunnettu italovisionääri Lucio Fulci sille epävirallisen jatko-osan "Zombi 2" aka "Zombie Flesh-Eaters". Tosiaankin tästä elokuvasta lähti Fulcin kauhuputki liikkeelle ja sen hän tekee tyylillä. Elokuvan käsikirjoitti kaksikko Elisa Briganti ja Dardano Sacchetti. Elokuvassa nuori nainen huomaa että hänen isänsä vene ajelehtii New Yorkiin ilman omistajaa ja lähtee uteliaan lehtimiehen kanssa tutkimaan kaukaiselle saarelle mikä on vikana. Zombeja tulee ja Zombeja menee ja veri virtaa oikein kunnolla. Elokuvan soundtrackistä huolehti nelikko Giorgio Cascio, Fabio Frizzi, Adriano Giordanella ja Maurizio Guarini saaden aikaan oikein tunnelmallista musaa. Elokuvan tehosteet ovat oikein viimeisen päälle loisteliaat ja niistä huolehti Giannetto De Rossi . Päärooleissa nähdään Mia Farrow´n sievä mutta näyttelijätaidoton pikkusisko Tisa Farrow ja Ian McCulloch. Myös Richard Johnson, Al Cliver, Auretta Gay, Stefania D'Amario ja Olga Karlatos tekevät upeaa roolia. Eipä pidä unohtaa Fulcin pientä esiintymistä. Elokuvan ikimuistoisimmat hetket ovat mm. Hai vs Zombi-tappelu ja Olga Karlatoksen silmän puhkaiseminen tikulla. Myös muutamia italologiikalla varustettuja älykääpiömäisyyksiä on mukana. Kannattaa katsoa, yksi Fulcin loistokkaimpia töitä.

14.9

Night of the Hunted: Jean Rollin tunnetaan kymmenistä alastomuudella ja seksillä kyllästetyistä kauhuleffoista, mutta oma suosikkini on rauhallinen "La Rose de fer", mutta kyllä tämä vuonna 1980 valmistunut rikosdraama "La nuit des traquées" pääsee listoilla aika korkealla. Elokuva on semmoinen taidonnäyte Rollinilta ettei tosikaan. Käsikirjoitus on todella omaperäisen nerokas ja sen mahtavuutta lisää Philippe Bréjeanin säveltämä aivan maaginen taustamusiikki. Elokuvan väkivalta on korutonta vaikka melkein mitään ei näytettäkään ja seksi on lähes tipotiessään, alastomuutta kyllä jälleen riittää vaikka muille jakaa. Elokuvan loppukohtuas hakee vertaansa elokuvahistoriassa ja siinä tulee elokuvan päätähden Brigitte Lahaie kameleonttimainen taito esille. Vain todella harva pystyy näyttelemään niin HardCore-pornoa kun tämmöistä oikeaa elokuvaakin. Muissa rooleissa ovat mm. Vincent Gardère, Dominique Journet, Bernard Papineau, Rachel Mhas, Alain Duclos ja Christiane Farina. Aivan uskomattoman upea draama, josta ei jännitystä puutu.

Samurai Princess: Kliseinen kostorarina, jossa on paljon sekalaisia elementtejä: Intialaista mytologiaa, veristä ja huonoilla tehosteilla sähellettyä tappelua, kauniita naisia, huonoa näyttelyä, hyvää huumoria, epäloogisia kohtauksia. Elokuvan ohjasi ja osin kirjoitti Kengo Kaji saaden aikaan oikein mielenkiintoisen splatter-toimintaelokuvan, joka kuitenkin jää monien muiden roiskuttelujen varjoon hieman halvan ulkoasun puolesta ja juonikin on kulutettu ainakin tsiljoona kertaa. Elokuvan musiikkiraita ei ole yhtä loistava kun esimerkiksi elokuvassa "Vampire Girl vs Frankenstein Girl", mutta kyllä Osamu Hata on saanut aikaan oikein upean soundtrackin. Pääroolissa nähdään pornon saralla enemmän mainetta niittänyt Aino Kishi joka tekee ihan kelpo roolin. Muissa rooleissa ovat mm. Takeshi Ayabe, Miki Hirase, Mitsuru Karahashi ja Asuka Kataoka. Keskinkertainen splatter joka jää lajitoveriensa varjoon kirkkaasti.

15.9

The Big Tits Dragon- Hot Spring Zombies vs Strippers 5: Mitäköhän tämmöisen nimihirviön, jonka alkuperäinen nimi on "Kyonyû doragon: Onsen zonbi vs sutorippâ 5" taakse oikein mahtuu. Sekopäistä japsisplattausta aivan tajuttoman karsean huonoilla efekteillä. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti seksikomedioiden parissa työskennellyt Takao Nakano Rei Mikamoton mangan pohjalta. Elokuva on kuin japanilaisten oma "Zombi Strippers", jossa on Tarantinomaisia ja Rodriguezmaisia lainailuja. Elokuvan alkutekstikohtuas toi epäillyttävästi juuri Rodriguezin "Planet Terrorin". Musiikkikin oli aivan tajuttoman korkeatasoista. Musiikki oli perinteistä elokuvamusiikkia sekä vanhaa 60-luvun enka-musiikkia (japanilaista iskelmää). Elokuvan tehostepuoli oli aika onnettoman huonoa ja siitä sai monet naurut. Näyttelijät taas eivät todellakaan osaa näytellä tässä elokuvassa. Rooleissa olivat mm. Io Aikawa, Saori Andô, Sola Aoi ja Kaworu Asakusa. Muijat ovat kyllä nättejä, mutta oscaria he eivät tästä tule saamaan. Sivuosissa vilahtavat kaksi hyvää japsinäyttelijää: Ini Kusano ja Mame Yamada jotka tekevät tässäkin ne muutamat minuutit mitä esiintyvät aivan ensiluokkaista työtä. Kyllä tämän kerran tai kaksi katsoaa, mutta kolmas kerta voi olla jo aika puuduttavaa.

Graveyard Disturbance: Haukotus, että olipa tylsä elokuva tämä "Brivido giallo"-tv elokuvien sarjaan kuuluva kauhuleffa. Tosiassa tämä ei pelottanut eikä paljoa muutakaan. Ohjaajana Lamberto Bava on ihan hyvä, mutta tässä hän iskee kirveensä kiveen. Bavana ja Dardano Sacchetin käsikirjoitus on todella uuvuttavan tylsä eikä tarjoa mitään ihmeellistä muuta kun katakombissa haahuilua. Elokuvan tehosteet ovat kuitenkin erittäin nättiä, mutta gorea elokuvassa ei ole. Musiikki taas on elokuvan parasta osa-aluetta, vaikkei se olekkaan mitää maailmaa syleilevää. Brittiläinen Simon Boswell tekee ihan kelpo musaraidan, mutta kyllä hän parempaankin pystyisi. Elokuvan pääosaviisikko on aivan onnetonta: Gregory Lech Thaddeus, Lea Martino, Mattein "Zombi 3:ssa" häikäissyt Beatrice Ring, Gianmarco Tognazzi ja Bavan "Demonsissa" näytellyt Karl Zinny. Kyllä he jotenkin roolinsa tekevät, mutta ovat kaukana siitä mihin parhaimmillaan pystyvät. Myös Lino Salemme, Gianpaolo Saccarola, apulaisohjaaja Fabrizio Bava ja Mirella Pedetti tekevät pikku roolit elokuvassa. Todellakin Bavan uran surkein elokuva, joka on todella puuduttavan tylsä sontaläjä.

16.9

Macabre: Nekrofilia on arka aihe vielä nykyäänkin. Viime vuonna katselin kaksi Jörn Buttegereitin "Nekromatikia" ja tänä vuonna Joe D´Amaton "Buio Omegan", joista kaikki kolme ovat hyviä elokuvia aiheesta, mutta tämä vuonna 1980 valmistunut Lamberto Bavan esikoiselokuva korjaa potin aivan uskomattomalla tavalla. Vuonna 1980 oli toki Bava jo kaksi elokuvaa ohjannut: Vuonna 1974 joitakin kohtauksi isänsä "Cani Arrabbianiin" sekä televisioelokuva "La Venere d'Illen", yhdessä isänsä kanssa niin ikään. Tätä elokuvaa voisi pitää Lamberton uran parhaimpana teoksena. Lähemmäksi pääsevät vain "Demons" ja "La casa con la scala nel buio". Tässä elokuvaa on sitä sairasta tunnelmaa yllin kyllin. Lamberto näyttää asioita näyttämättä niitä mikä lisää makaaberin tunnelman syntymistä. Elokuva kertoo naisesta joka menettää miehensä autokolarissa ja jää synkkiin ajatuksiin ilman pakotietä niistä. Elokuvan käsikirjoitustiimi on todella asiansaosaavaa: ohjaaja Lamberto Bava, veljekset Antonio ja Pupi Avati (joista Pupi on tunnetumpi niin käsikirjoittajan kun ohjaajanakin. Filmografiassa mm. "La casa dalle finestre che ridono" ja "Salò o le 120 giornate di Sodoma") ja Roberto Gandus. Musiikkipuoli on kunnossa ja sen tekee niin mahtavasti kun vain voi tehdä Ubaldo Continiello. Musiikki on niin loistavaa että sitä on ilo kuunnella. Tehosteita ei ole paljoa, mutta ne mitä on toteutettu todella mallikkaasti. Päärooleissa oleva kolmikko tekevät yhden italohistorian parhaat roolisuoritukset: Bernice Stegers sekopäisenä naisena, Veronica Zinny tämän nuorena tyttärenä ja Stanko Molnar sokeana Robertina. Muissa rooleissa olevat eivät samanlaisiin svääreihin. Sivurooleissa nähdään Roberto Posse, Ferdinando Orlandi, Fernando Pannullo ja Elisa Kadigia Bove. Upea, mahtava ja sydämmen pysäyttävä kauhudraama. Miksi jenkit eivät pysty tämmöiseen?

Valkoinen tappaja: Tämä Enzo G. Castellarin ohjaama kauhuseikkailu luketuu "Tappajahain" vanavenessä tehtyihin ripp-offeihin. Tosin sanoen tämän elokuvan käsikirjoituksen väkersivät alunperin Peter Benchley, Carl Gottlieb ja Howard Sackler, johon sitten nelikko Ramón Bravo, Vincenzo Mannino, Marc Princi ja Ugo Tucci heittivät sekaan italialaisuutta ja muutivat hitusen tapahtumien kulku. Tämä on enmmän kun suora kopio, tämä on lähes sama elokuva eri näyttelijöillä. Elokuvan upeat haiefektit ovat tehneet Antonio Corridor. Paikoin tehosteet tosin näyttävät hitusen tönköiltä, mutta annetaanko anteeksi kun valmistusvuosi on 1981. Verta ja suolia tässä rainassa ei paljoa näy, mutta kyllä tästä saa paikoin kylmiä väreitä, kiitos Guido- ja Maurizio De Angelisin soundtrackin. Päärooleissa oli monia itselleni outoja näyttelijöitä. Miespäärooleissa nähdään James Franciscus, Vic Morrow, Joshua Sinclair ja Giancarlo Prete. Naisroolit tekevät Micaela Pignatelli ja Stefania Girolami Goodwin. Melko amerikkalaispainotteisen näyttelijäjoukkion keskellä ovat vielä nimet Massimo Vanni ja Ennio Girolami jotka kannattaa huomioda. Vaikka elokuva onkin katsottava niin paras italoräpellys se ei ole.

17.9

Jännitystä ennen joulua: Looney Tunes-televisiotuotantoa vuodelta 1979. Tämä kyseinen lyhytelokuvakokoelma ei ole tasoltaan kummoinen vaikka sisältääkin muutamia hyviä tarinoita kuten Charles Dickensin joulutarinaan perustuva tarina, jonka ainoa todellinen miinus on että se päättyy liian lyhyeen. Myös klassinen Tasmanian tuholainen-joulutarina on mukana elokuvassa ja Sylvesterin ja Tipin nahistelua kahden elokuvan edestä sekä vielä klisestä Speedy Gonzales vs Repe Sorsa-sekoilua. Huumori on hauskaa tässä kaksikon Friz Freleng ja Chuck Jones ohjaamassa elokuvassa. Käsikirjoituksen kirjoittivat Friz Freleng, Chuck Jones, John W. Dunn ja Tony Benedict. Musiikin sävelsi Doug Goodwin ja se on paikoin todella viihdyttävää. Animaatiotaso on sitä perustasoa, mutta suomidubbi on helvettiä omille korvilleni, niin huonoa se on paikoin. Ihan katsottava elokuva tämä kaikesta huolimatta on vaikkei vielä olekkaan joulu.

Attack Girls Swim Team vs the Unliving Dead: Japanilainen nimihirviövideolevityselokuva vuodelta 2007. Vaikka elokuvaa mainostetaan verisenä kauhu-toimintamättönä niin suurin osa elokuvasta on lähes pornotason pervoilua ja lesboilua ja muuta löpinää, jotka eivät kuitenkaan pilaa elokuvaa.Elokuva väkivalta on tylyä, mutta jää pikkasen keskinkertaisen toteutuksensa ja vähyytensä takia valovuosien päähän uudemmista sekoiluista. Elokuvan ohjasi mies nimeltä Kôji Kawano ja käsikirjoituksen kirjoitti Satoshi Ôwada. Elokuvan svengaavan soundtrackin sävelsi taasen Hideto Takematsu. Kuten sanoin, elokuvassa on paljon seksiä joten päärooleissa ovat kolme JAV (Japanese Adult Video) -staraa: Sasa Handa, Yuria Hidaka ja Ayumu Tokitô. Muissa rooleissa ovat mm. Mizuka Arai, Hiromitsu Kiba ja Hidetomo Nishida. Näyttelijät ovat tarpeeksi pöllöjä ja digivideotason toteutus on karmeaa. Japsisekoilu, jossa ei päätä eikä häntää.

Shyness Machine Girl: Spin-off jatko-osalyhytelokuva elokuvalle "The Machine girl". Elokuva on kuitenkin pistetty puhtaaksi läpäksi ilman mitään järkevää sanomaa, toisin kuten varsinainen elokuva. Elokuvan ohjasi ja kirjoitti kuitenkin Noboru Iguchi ja musiikin sävelsi Kou Nakagawa, samat herrat siis kun varsinaisessa elokuvassakin. Tehosteet eivät olleet kuitenkaan pääosassa vaan aivan tajuttoman pölhö alapäähuumori. Pääroolissa on edellisessä osassa sivuroolissa ollut söpöläinen, Noriko Kijima. Hän ei osaa näytellä tippaakaan mutta kyllä saa katsojan nauramaan. Muissa rooleissa ovat mm. Yûya Ishikawa, Demo Tanaka ja Kentaro Kishi. Myös monissa elokuvissa näytellyt Yukihide Benny ja alkuperäisen elokuvan päätäähdet Minase Yashiro ja Asami näyttäytyvät takaumassa. Hauska sekoilu joka ei voita alkuperäistä teosta millään tasolla.

18.9

RoboGeisha: Japanilaista sekoiluviihdettä vuodelta 2009. Toisin kun aiemmissa "splattereissa" tässä se on jätetty vähälle ja panostettu kaikkeen muuhun sekoiluun, mutta tehosteet ovat paljon huonommat kun aiemmissa sekoiluissa. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti "The Machine Girlin" valmistanut Noboru Iguchi ja musiikin, joka tosin jää kaiken sekopäisen kuvamateriaalin varjoon, on säveltänyt Yasuhiko Fukuda. Robottigeishat on aiheena ihan kiva ja siitä on saatu paljon hulvatonta menoa. Kuten jo totesin, elokuvan CGI-tehosteet ovat karmeaa katseltavaa ja veri-iloittelu on vähällä mistä olen hieman pettynyt. Päärooleissa tosin on muutamia todella hyviä näyttelijöitä kuten Aya Kiguchi ja Hitomi Hasebe. Kumpikin tekevät ihan hyvät roolit. Sivurooleissa on kuitenkin muutama mielenkiinoinen nimi: efektimaakari-ohjaaja "japanin Tom Savini" Yoshihiro Nishimura, pornonäyttelijä Asami ja muutamissa muissakin veri-iloitteluissa näytellyt Yukihide Benny sekä Kentaro Kishi. Sekoilua japanilaiseen tapaan, joka mielenkiintoisesta ideataan huolimatta epäonnistuu kukistamaan muita splattereita ykköspallilta.