sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

viikko 16

18.4

Bridget Jones - Elämäni sinkkuna: Sharon Maguiren ohjaama draamakomedia Bridget Jonesista, 30-vuotiaasta naisesta joka kärsii alkoholista, tupakasta ja miesongelmista. Loistavat pop-biisit vievät tarinaa eteenpäin sujuvasti. Elokuvassa kuullaan mm. Perry Comoa, Jamie O'Neala ja The Art of Noisea. Elokuvan muut musiikit eivät nouse niin esiin, kun olisi toivonut. Ainoastaan loppupuolella viime metreillä saa Patrick Doyle jotain aikaan musiikkirintamalla. Näyttelijät ovat Renée Zellwegeriä lukuun ottamatta brittejä. Zellweger tekee hyvän roolin pääroolissa Bridget Jonesina. Häntä piirittävät kaksi miestä, Colin Firth ja Hugh Grant. Kaikki kolme tekevät loistotyötä päärooleissaan. Sivurooleissa parhaitaen onnistuivat Gemma Jones Bridgetin äitinä, Jim Broadbent isänä sekä Shirley Henderson ja Sally Phillips Bridgetin ystävinä. Elokuvan ohjannut Sharon Maguire on tehnyt loistotyötä ohjaajana. Elokuva perustuu Helen Fieldingin kirjoittamaan samannimiseen romaaniin. Richard Curtis, Andrew Davies ovat luoneet loistavaa huumoria elokuvaan muokkaamalla kirjan elokuvakäsikirjoitukseksi. Kirjan voisi joskus lukea, jos on samantapainen kun elokuva.

20.4

Raamattu: Jeesus: Eurooppalaista monikansallista tuotantoa oleva Raamattu-elokuvasarjan osa, joka kertoo Jeesus Nasaretilaisesta ja hänen elämästään. Elokuva on erilainen tulkinta Jeesuksesta, mihin olen aiemmin tottunut, mutta hyvä se on siitä huolimatta. Jeesusta elokuvassa tulkitsee Kolmetoista-leffassa vihani niskaan saanut Jeremy Sisto. Hän tekee loistavaa työtä Jeesuksena tuoden hahmoon paljon inhimillisiä piirteitä. Hänen äitiään Mariaa näyttelee Jacqueline Bisset erinomaisesti. Isä Joosefia hetkisen alkupuolella näyttelee mukiinmenevästi sveitsiläinen Armin Mueller-Stahl. Magdalan Marian roolissa hiukan liian pienen roolin saanut Debra Messing tekee hienoa työtä. Pilatuksen roolissa heilui Harry Pottereistakin tuttu Gary Oldman. Muista sivurooleista voisi mainita loistavat David O'Haran, Luca Zingarettin, Christian Kohlundin, Jeroen Krabbén ja Elena Sofia Riccin. Elokuvan musiikit olivat erittäin onnistuneet ja niistä vastasi Patrick Williams. Ohjaustyössäkään ei ole valittamista, televisio-ohjaaja Roger Young on saanut mielenkiintoisen elokuvan aikaan. Lavastus oli erittäin onnistunutta ja siitä plussaa. Lopputwisti on erinomaisesti tehty eikä sorru ainakaan kopiomaan muita Jeesus-elokuvia tässä suhteessa.

Kikin lähettipalvelu: Vuonna 1989 Haya Miyazaki ohjasi ja käsikirjoitti anime-elokuvan "Majo no takkyûbin" aka Kikin lähettipalvelu Eiko Kadonon kirjoittaman lastenkirjan pohjalta. Joe Hishaishin nätti musiikki sopii elokuvan tunnelmaan hyvin ja ääninäyttely on erinomaista. Minami Takayama tekee tuplaroolin, Kikinä ja Ursulana on todella tunteella tehty. Rei Sakuma (tunnetaan mm. alkuperäisen Pikku Myyn äänenä) tekee loistotyötä humoristisena Jiji-kissana. Sivurooleista mieleen jäivät parhaiten Kappei Yamaguchi Tombo-poikana ja Keiko Toda Osonona. Alkutunnari Rouge Ne Dengon on loistava ja lopputunnari Yasashisa ni Tsutsmareta nara ei jää yhtään taakse. Juoni on eheä, huumoria on sopivasti ja muutenkin yksi Miyazakin parhaimpia elokuvia. Miyazaki on käyttänyt elokuvassa paljon eurooppalaisten kaupunkien ulkoasua omien valokuviensa pohjalta (Miyazaki kävi mm. Tukholmassa ottamassa kuvia koska yritti saada oikeuksia Astrid Lindgrenin "Peppi Pitkätossu"-animeen).

21.4

Sucker Punch: Zack Snyderin tekemä loistava seikkailutoimintaleffa. Loistavaakin loistavamman käsikirjoituksen ovat laatinen Snyder ja Steve Shibuya. Elokuvan aivan upean juonen lisäksi on tajuttoman laadukas Soundtrack: on Emily Browningia, Emiliana Torrinia ja Björkiä. Upea rock/pop-musiikki on niin mahtavaa kuunneltavaa että ei mitään rajaa. Sitten vielä elokuvan upeat CGI:t. Vajaat parituntia tykitetään ruudulle mitä loistavampia efektejä, jotka häikäisevät silmää. Alkupuoliskon jättirobottininjat olivat todella nätisti animoituja ja taistelut oli hurjan näköisiä. Näyttelijöistä vielä. Pääroolissa Emily Browning oli enemmän kuin hyvä. Muissa rooleissa oli nuoria, hyvännäköisiä tulevaisuuden lahjoja kuten Abbie Cornish, Jena Malone, Jamie Chung ja "Kolmetoista"- leffan ainoa siedettävä näyttelijä, Vanessa Hudgens. Omiin suosikkeihini lukeutuva Carla Gugino tekee perustason roolin tohtori Vera Gorskin roolissa ja Scott Glenn tekee normitason roolin Baby Dollin neuvonantaja. Tämä leffa pitää tosiaankin nähdä itse, koska se on yksi elokuvahistorian parhaimpia elokuvia. Niin ulkoasu, juoni, musiikki kun näyttelijätkin ovat niin taivaallisen hyvät ettei tämmöisiä tehdä enää montaakaan vuodessa.

Eemelin uudet metkut: Olle Hellbomin ohjaama koko perheen komediaelokuva Eemelistä, Kissankulman pikku riiviöstä. Vuonna 1972 tehty elokuva jaksaa naurattaa yhä uudestaan ja uudestaan. Ruotsalaiset tekevät laadukkaita elokuvia ja tämä elokuva kyllä vahvistaa käsityksen siitä. Suomekielinen jälkiäänitys on laadukas, ainoa miinus on huulisynkka joka on monissa kohdissa kadoksissa oikein kunnolla. Näyttelijät tekevät perusroolia. Jan Ohlsson on loistava (kuten aina) Eemelinä. Eemelin siskoa tulkinnut Lena Wisborg tekee pienen sivuroolin. Vanhempia Anttonia ja Almaa tulkitsevat Allan Edwall ja Emy Storm. Aatu-renkiä näyttelee jälleen Björn Gustafson ja Liina-piikaa Maud Hansson. Länsi-Saksasta tulleita näyttelijöitä ovat Carsta Löck, Hannelore Schroth ja lääkäriä näytellyt Paul Esser. Hauskuutta leffassa on paljon kuten puujaloilla kävely ja hevoskauppa. Ruotsalaiset tekevät lapsille erinomaisia elokuvia, mihin ei suoraan sanottuna ole koskaan meillä Suomessa pystytty.

22.4

Bratz: Passion 4 Fashion - Diamondz: Katsoimpa vaihteeksi vähän kevyempää elokuvataidetta. Nick Rijgersbergin ohjaama seikkailu Bratz-nukkejen kyydissä. Animaatiojälki on perustasoa, ei tarjonnut mitään ihmeellistä, mutta tuskin oli tarkoitettu. Suomenkielinen dubbaus oli loistava (rooleista ei tietoa, ainoastaan löysin että Annituuli Kasurinen esittää Yasminia). Elokuva oli Direct-to-video tuotantoa, mutta tarjosi yllättävän viihdyttän juonen, mikä on tämmöisissä elokuvissa harvinaista. Elokuva sekoitti aika loistavasti slasheria (kukaan ei kuollut), liftari-stooreja, scifi-stooreja ja muitakin urbaaneja legendoja. Lisää plussaa tulee upealle soundtrackille, Richard McHugh ja Deddy Tzur ovat sekoittaneet musiikeissa kauhuleffojen ja italowesternien musiikkeja. Koko elokuva oli yllätys tasonsa takia. Ensin otin elokuvan kirjastosta että voisi katsella jotain kevyempää ja ajattelin että tässäpä hyvä pikkulasten leffa, mutta vaikka itse olenkin jo aikamies, pystyi sen katselemaan kakomatta.

The Passion of the Christ: Pääsiäisen kunniaksi katsoin omalla rankingilla piikkipaikalla komeilevan Mel Gibsonin ohjaaman elokuvan. Jälleen loistava kässäri, mielenkiintoinen kielivalinta leffalle, John Debneym luoma soundtrack oli erittäin upea, Jim Caviezelin loistava tulkinta Jeesuksesta ja muutkin pikku seikat saivat elokuvan tuntumaan mahtavalta. Sivurooleissa Maia Morgenstern on Hyvä Jeesuksen äitinä ja Monica Bellucci Magdalan Mariana. Hristo Shopov on loistava on Pontius Pilatuksena ja Mattia Sbragia tekee erinomaista työtä Kaifaksena. Muutkin näyttelijät tekevät hyvää työtä. Elokuvaa syytetään antisemistyydestään, kiduttamisesta ja sen brutaalista esittämisestä, mutta se juuri tuo elokuvaan sen aitouden tunteen ja saa katsojat näkemään että Jeesus ei helposti meidän vuoksemme kuollut. Suosittelen elokuvaa kaikille jotka ovat kiinostuneita uskonnosta ja historiasta.

Full Metal Jacket: Stanley Kubrickin ohjaama sotadraama on niin loistava että etten löydä sanoja sen kuvaamiseen. Käsikirjoitus perustuu Gustav Hasfordin romaaniin "The Short Timers". Näyttelijät tekevät mahtavaa työtä, varsinkin Matthew Modine ja R. Lee Ermey. Alun koulutusjakso on erittäin aidon näköistä ja Vincent D'Onofrion tulkitsemaa ylipainoista ja hiukan jälkeenjäänyttä sotamies Pylea käy sääliksi. Alussa kuultava "Hello Vietnam"- biisi, jonka esittää Johnny Wright on erinomainen, samoin erään taistelun aikana soiva "Surfin' Bird". Elokuva etenee melko rauhallisesti, mutta mahtuu leffaan muutama hidastettu verenlennätyskohtaus. Elokuva on yksi parhaista sotaleffoista koskaan ja lukeutuu myös Kubrickin parhaisiin elokuviin. Elokuvan paras kohtaus on kun sotamies Pyle ampuu itsensä taustalla soiden Vivian Kubrickin lähes olemattoman kuuloinen pimputusmusa. Aivan tajuttoman upea elokuva Vietnamin sodasta (1959-1975).

23.4

Walker, Texas Ranger- El Coyote: Walker, Texas Ranger sarjan neljännen tuotantokauden tuplajakso. Perus Walker-tyyliin aivan loistavaa dialogia. Gordon T. Dawson on kirjoittanut aivan mahtavan tarinan. Tapahtumat sijoittuvat Meksikoon ja Yhdysvaltoihin. Pääroolissa on Texas Ranger Cordell Walkerina Chuck Norris ja hänen meksikolaisena ystävänään Efrain Figueroa. Walkerin mustaa paria Jimmy Trivetteä esittää Clarence Gilyard Jr, apulaispiirisyyttäjä Alex Cahilia Sheree J. Wilson ja ex-Ranger C.D Parkeria Noble Willingham. Muutkin näyttelijät tekevät perus tv-tason näyttelysuorituksia kuten Maite Arnedo, Isabella Camil, Glinda Galvan ja Brooks Gardner. Jakson on ohjannut omiin suosikkeihini noussut Tony Mordente tehden kelpo työtä. Norris on vedossa ja pistää pataan pahiksia oikein kunnolla niin kuin aina. Christopher L. Stonen tekemät latinotyyliset säveleet ovat kekseliäs kikka. Vaikkakaan varsinainen elokuva tämä ei olekkaan, se sopisi juonensa ja pituutensa ansiosta sellaiseksi ja onhan tämä reilusti parempi tekele kun Uhka idästä tv-leffa vuodelta 2005, jota huonompaa tv-elokuvaa on varmaan hankala tehdä.

Maa aikojen alussa II: Jos elokuvaa ajatellaan yleensä animaatioden tasolla tämä on keskitasoa, mutta jos tätä vertaa alkuperäiseen "Maa aikojen alussa"- leffaan se on sysipaska (paskempiakin varmaan on). Elokuvan suomidubbi on kuitenkin onnistunut erinomaisesti. Tuomas Oksanen on Pikkutassuna loistava, mutta alkuperäisen elokuvan Kasimir Pennanen on paremi. Elokuvan paras parivaljakko on Antti- ja Seppo Pääkkönen pahiksina. Elokuva on animaation suhteen suht onnistunutta, mutta verrattuna alkuperäisen elokuvan realistisempaan animaatioon tämä on puhdas lastenelokuva. Elokuvaan on lisätty lauluja, jotka ovat siedettäviä ja jotka eivät pilaa elokuvan tunnelmaa. Kyllähän tämän katsoo, mutta alkuperäinen on laadukkaampi jopa musiikiltaan. Michael Tavera ei saa luotua musiikeillaan lähes minkäänlaisia tuntemuksia, mutta kuullaan elokuvassa James Hornerin säveltämä alkuperäinen teemasävel mistä plussaa.

Kung Fu Panda: DreamWorksin tekemä aivan loistava tietokoneanimaatio söpöstä pandasta, joka tahtoo kung fu-soturiksi. Dubbi on jälleen todella nappisuoritus. Tuomas Uusitalon ja Ismo Kallion dialogi on ilo kuunnella. Seppo Pääkkönen tekee pahiksen roolin onnistuneesti. Myös Tommi Evilä, Matleena Kuusniemi ja Pekka Autiovuori tekevät mahtityötä ja onhan äänessä myös tuleva (vuonna 2008) iskelmätähti Arttu Wiskari. Animaatiojälki on loistavaa ja sitä kelpaa ihailla. Elokuvan musiikeista vastaa pari John Powell ja Hans Zimmer. Elokuvan tunnuslaulu Kung Fu Fighting on aivan tajuttoman svengaava. Musiikit ovat erinomaista ja ne tuo mieleen muinaisen Kiinan erittäin hyvin . Elokuvan kässäri on erinomainen ja siinä on monia hyviä läppiä. Mark Osborne ja John Stevenson ovat ohjanneet yhden 2000-luvun parhaimmista animaatioleffoista. Täytyypä tsekata joskus tämä jatko-osa.

24.4

Shrek 2: Jatkoa Shrekille ja tekee sen tyylillä. Se on jopa ykköstä parempi, reilusti parempi. Suomeksi päärooleissa ovat Samuli Edelmann, Jukka Rasila, Tiina Isohanni ja Heikki Sankari. Muissa rooleissa olivat mm. Eeva Eloranta, Jarmo Koski, Mats Långbacka ja Kristiina Halttu. Ääninäyttely on erinomaista. Elokuvan soundtrack on aivan loistava. Hyvän haltijakummin biisi rokkasi ihan kybällä. Elokuvan huumori oli loistavaa, sai nauraa koko keston ajan. Aasi heitti juttua minkä ehti ja Saapasjalkakisu oli niin söötti. Aivan loistava animaatiojälki vielä kruunaa tämän yhden kaikkien aikojen parhaan jatko-osan.








maanantai 11. huhtikuuta 2011

vko 14

4.4

Terminator: Loistava scifielokuva. Arska on leffassa parhaimmillaan ja muutkin näyttelijät suorittavat omat tonttinsa kunnialla läpi. Elokuvan tehosteet ovat melko hienoja, lopun robottiefekti pisti kyllä silmään pikkasen tökeröllä toteutukseltaan (otetaan kuitenkin huomioon valmistusvuosi, 1984). Elokuva on pienistä vioistaan huolimatta yksi parhaita toimintaleffoista koskaan. Ison Arskan lisäksi elokuvan rooleista löytää pari muutakin tunnettua näyttelijää: Michael Biehn Kyle Reesenä ja Lance Henriksen Hal Vukovichina. Eikä pidä unohtaa myös Linda Hamiltonia Sarah Connorina. Elokuvan loistavista musiikeista ja etupäässä klassisesta tunnarista vastaa Brad Fiedel. Elokuva sai jatkokseen kolme jatko-osaa, 1991, 2003 ja 2009. Lisää on uutisten mukaan tulossa. James Cameron ("Aliens-paluu", "Titanic", "Avatar") on luonut aivan tajuttoman upean toimintaspektaakkelin, jossa ei ole säästelty dollareita mikä on hyvä juttu. Elokuvan pystyy katsomaan monta kertaa ja joka kerta löytää jotain uutta.

Pisteet: 5/5

Neidonlähde: Ingmar Bergmanin ohjaama mustavalkoinen draama vuodelta 1960. Elokuvan erittäin surullista tunnelmaa luodaan loistavalla kameratyöskentelyllä. Elokuvan päärooleissa nähdään Max von Sydow, Birgitta Valberg, Gunnel Lindblom ja Birgitta Pettersson ja kaikki heistä tekevät aivan loistavaa työtä, varsinkin Birgitta Pettersson. Elokuvan K-18 ikäraja on kuitenkin aiheen synkkyydestä huolimatta liian korkea, K-15 olisi ollut sopivampi. Elokuvan vaateutus on toteutettu mallilla ja nätit ruotsalaismaisemat on tallennettu kameralla loistavalla tavalla. Elokuva on yksi suosikkejani Bergmanin tuotannosta, yhdessä elokuvan "Kesä Monikan kanssa" (Sommaren med Monika).

Pisteet: 4/5

5.4

Käärmeenmuna: Ingmar Bergmanin ohjaama mysteeridraama vuodelta 1977. Elokuvan päärooleissa nähdään amerikkalainen David Carradine ja ruotsalainen Liv Ullmann. Kumpikin tekevät roolinsa hyvin. Sivurooleista voisi mainita James Bondissakin näytelleen Gert Fröben. Elokuva ansaitsee K-18 merkintänsä parin brutaalin kohtauksen takia. Laatuelokuva. Elokuva tuo jossain mielessä mieleeni italialaiset giallot kerrontatyylin takia ja loppu hakee vertaistaan eurooppalaisen elokuvan historiassa. Rolf A. Wilhelmin säveltämä soundtrack saa tunnelman tuntumaan todella inhottavalta. Elokuva lukeutuu Bergmanin elokuvien TOP-listalle toiseksi (olen vasta katsonut kolme niitä). Kyllä ruotsalaiset tekevät euroopan parhaita elokuvia.

Pisteet: 4,5/5

Uhrilampaat:
Howard Shoren säveltämä loistava musiikki tahdittaa tätä yhtä elokuvahistorian parhaimpia trillereitä. Anthony Hopkins ja Jodie Foster ovat loistavia päärooleissa. Suurin osa elokuvan brutaalista kuvastosta tapahtuu kuvan ulkopuolella, mutta en suosittele sitä tätä kuitenkaan herkille ihmisille. Ohjaaja Jonathan Demme on itselleni outo nimi, mutta kyvykäs nimi vaikuttaa olevan. Yhtään Thomas Harrisin romaania en ole lukenut ennen kuin katsoin tämän. Upea raina silti. Nätit maisemat oli saatu talletettua hyvin elokuvaan. Jatko-osat eivät yhtä loistavia, mutta kelpo trillereitä kuitenkin. Elokuvan sivuroolissa nähdään yhdessä Walker, Texas Ranger-sarjan jaksossa näytellyt Kasi Lemmons tehden kohtalaista työtä. Elokuvassa on aivan sekopäinen tunnelma ja se toimii.

Pisteet: 4/5

6.4

Kolmetoista: Surkea, epäaito, tyhmä, sontaa. Elokuvahistoria surkeimpia tekeleitä, ylivoimaisesti huonoin. Elokuvasta ei ole mitään hyvää sanottavaa muuta kun Evan Rachel Wood on hotti. Leffa oli epäaito ja kaukana realismista. Näyttelijät tekivät ok- tason työtä, mutta ei se heidän vikansa ole että kässäri oli suoraan sieltä syvältä... Vältä. Tämän elokuvan rinnalla Timo Koivusalon ohjaamat Pohjantähdet ovat Oscar-kamaa. Eihän tätä voi uskoa todeksi että näin kamalaa sheebaa on voitu tehdä, edes Amerikoissa. Elokuvan ohjasi sellainen nainen kun Catharine Hardwicke, jonka tuotantoon myöhemmin kuului mm. "Little Reed Hood". Miten nainen voi tehdä tämmöistä PASKAA, sitä ei voi tosiaankaan kukaan käsittää.


Pisteet: 0,5/5

Metropolis: Yksi parhaita koskaan katsomiani Anime-elokuvia (miinus studio Ghiblin tuotanto). Rintaron (Shigeyuki Hayashi) ohjaama scifi anime on musiikillesti laatutyötä johon harvat pystyvät. Toshiyuki Hondan jazz-tahdit sopivat leffaan hyvin ja laulut ovat helvetin nättejä kuten lopussa soiva "I Can't Stop Loving You". Katsomani leffa oli dubattu englanniksi, mutta enkkuäänetkin tekivät melko hyvää työtä. Parhaimman dubbityön tekivät Brianne Siddall, Rebecca Forstadt ja Dave Mallow. Animeleffat ovat niin hyviä että niitä voi katsella useimmiten, kuten tämä. Aivan loistava teos jota voi suositella kaikille scifistä pitäville. Animaatio oli myös erinomaista. Elokuvan käsikirjoittavat Osamu Tezuka (modernin animen "isä", luonut sellaisia klassikoita kun "Astro Boy" ja "Leo the Lion"), Katsuhiro Ôtomo ja englanninkielisen dialogin Marc Handler. Juoni on erinomainen ja jaksoi sykähdyttää vielä toisellakin katselukerralla. Suosittelen katsomaan juuri juonen, sekä Hondan luoman upean soundtrackin takia.

Pisteet: 5/5

Terminator II: James Cameronin ohjaama toiminta-scifi on yksi leffahistorian parhaimpia toimintaleffoja. EVER. Arska vetää roolinsa "tunteella" ja Hamilton on erinomainen Sarah Connorina. Poika Johnia taas tulkitsee loistavasti Edward Furlong. Leffa on täynnä loistavia lohkasuja kuten kuuluisat "Hasta la Vista, baby" ja "I´ll back". Jälleen Brad Fiedelin tekemä soundtrack on rautaa ja onhan mukana musiikissa myös Gun N´Roses. Tehosteet on laadukkaammat kun ykkösosassa, joka johtunee että edellisestä leffasta on vierinyt aikaa 7 vuotta. Leffa on myös hitusen brutaalimpi kuin ykkösosa. Ehtaa laatua. Earl Boen tekee tässäkin osassa erinomaisen sivuroolin tohtori Silbermanina. Castulo Guerran roolikin on aivan tajuttoman hyvä. Elokuvan parhaimpia kohtauksia on se kun Sarah näkee näyn tuhoutuvasta Los Angelisista ja ihmiset, talot ja leikkipuiston välineet palavat tulimeressä. Pidennetyssä kohtauksessa nähdään myös Michael Biehn sivuroolissa.

Pisteet: 5/5

7.4

Terminator III: Terminator- sarja on edennyt kolmanteen osaansa ja tuomiopäivä kolkuttelee jo ovella. Efektit näyttävät loistavan kuoren alta hiukan liikaa CGI:ltä, mutta se ei paljoa tosin haittaa. Linda Hamilton on poissa Sarah Connorin roolista leffasta ja John Connorin rooliin on valittu Nick Stahl. Connorin tulevaa vaimoa Kate Brewsteriä tulkitsee Claire Danes. Arska on jälleen suojeliantehtävissä Terminaattorina erinoimainen. Pahiksen rooliin istutettu Kristanna Loken ei paljoakaan puhu mutta on hyvännäköinen Terminarttu. Katen isää tulkitsee CSI-sarjan parista episodista mieleen jäänyt David Andrews melko hyvin. Elokuvan soundtrack oli laadukkaampaa kun kahden aiemman leffan, Marco Beltramin sävelmät olivat melko nättejä. Elokuvan loppukohtaus on liikuttavuudessaa omaa luokkaansa ja se saa aina kyyneleet herahtamaan silmäkulmiin. Elokuva on trilogian elokuvista toiseksi paras, heti maagisen kakkososan jälkeen.

Pisteet: 4,5/5

Blade: Blade on yksi leffasuosikkejani sateiseen kesäpäivään. Aivot narikkaan ja katsomaan aivotonta mättämistä, jossa ei ole päätä eikä häntää. Päärooleissa olleet Wesley Snipes ja Kris Kristofferson ovat loistavia. Naispääroolissa ollut N'Bushe Wright oli melko hyvä myös omassa roolissaan. Sivurooleista omiin suosikkeihini lukeutuvat Udo Kier (Saksan lahja maailmalle) ja Traci Lords (Ex-porn star, kuol). Myös ranskalaisessa elokuvassa "Susien valtakunta" vakuuttanut Arly Jover on sivuroolissa erinomainen. Mark Ishamin musat sopivat leffaan. Jatko-osat ovat myös melko loistavia, mutta ykkösen juoni on kaikkein parhain. Veri roiskuu ja todella surkeat CGI:t valloittavat ruudun. Se on sitten hupaisaa katsella.

Pisteet: 3,5/5

Sutten valtakunta: Ranskan uuden aallon- elokuvat ovat loistavia. Aiemmin tänä vuonna katselin vuonna 2009 valmistuneen "Ne te retourne pas" -(jota tähditti Monica Bellucci) elokuvan ja nyt Jean Renon, Arly Joverin ja Jocelyn Quivrin tähdittämän leffan, Sutten valtakunta (L'empire des loups). Taas kerran ranskalaiset onnistuivat yllättämään positiivisesti. Aivan laatuleffa tämäkin oli. Musiikit olivat euroopan huippuluokkaa. Melko brutaali leffa sisälsi upean juonen, jossa oli juonivinkuroita ja jännitystä moneen suuntaan. Se ei pitkästyttänyt minua lähes yhtään.Alku tosin oli hiukan sekanen mutta kyllä siihen juoneen sai pikku hiljaa otetta. Tätä kyllä suosittelen kaikille, jotka pitävät viihdyttävästä leffasta jossa on rytinää ja kunnollinen juonim, eikä tyydy perijenkkiläiseen helpoimman kautta loppuun-asenteeseen.

Pisteet: 4/5

8.4

Takaa-ajajat: Yhdysvaltalainen trilleri jossa on aivan loistavat päänäyttelijät: Tommy Lee Jones, Wesley Snipes, Robert Downey Jr ja Irène Jacob. Elokuva oli lähes 2h pitkä, mutta elokuvan juoni piti otteessaan koko ajan. Lisäksi Jerry Goldsmithin musiikit olivat loistavat. Elokuva oli teknisesti onnistunut ja kaksikon Roy Huggins ja John Pogue tekemä kässäri oli erinomainen. Ohjaaja Stuart Baird on saanut pidettyä elokuvan kasassa, eikä se ala lähes missään vaiheessa pitkästyttämään tai käymään ns. tyhjäkäynnillä. Elokuvan on jatko-osa elokuvalle "Taka-ajettu". Näiden kovien starojen lisäksi mitä leffa on täynnä niin sivurooleissa nähdään mm. Joe Pantoliano, Daniel Roebuck, LaTanya Richardson ja Kate Nelligan. Keskitason jenkkitrilleri, jossa ei ole jenkkilipun heiluttelua.

Pisteet: 3,5/5


Musta Emanuelle: Tylsä, muutamalla HC-shotilla kyllästetty draama. Ei kunnon juonta tästä edes löytynyt. Mentiin ympäri Afrikkaa ja puhuttiin joutavia sekä nussittiin tylsästi. Musat olivat kuitenkin hyvät taattuun italotyyliin. Laura Gemser teki pääroolissa mitä parhaiten osaa eli esitteli sulojaan. Sivunäyttelijät kuten Karin Schubert (erittäin HOT pornonäyttelijätär), Gabriele Tinti (Gemserin aviomie) ja Venantino Venantini (tuttu italonaama) tekivät ok roolit. Nico Fidencon soundtrack teki itseeni suuren vaikutuksen loistavuudellaan. Katsomaani versiota ei kylläkään oltu äänen laadulla pilattu. Se oli siis surkea. Enkkudubbi taas oli sitä perustasoa, mitä on totuttu näissä italoleffoissa kuulemaan. En suosittele ensitreffeille, katsokaa mielummin joku muu Emanuelle-elokuva, niitähän riittää.

Pisteet: 2,5/5

9.4


Da Vinci- koodi: Yksi parhaita kirjoihin (Dan Brown) pohjautuvista elokuvista. Päärooleja tähdittävät suuret tähdet: Tom Hanks, Audrey Tautou, Ian McKellen ja Jean Reno. Sivuosissakin oli muutamia lupaavia näyttelijöitä kuten Paul Bettany, Alfred Molina, Jürgen Prochnow ja Jean-Yves Berteloot. Hans Zimmerin tekemä soundtrack on mahtavaa kuuneltavaa. Kirja on erinomainen ja elokuva ei jää kyllä paljoakaan taakse. Se on erittäin viihdyttävä, muutamia hyviä vitsejä ja Ron Howardin ohjaus ovat sen loistavuuden takana. Mielenkiintoinen juoni pitää koukussaan ja tekninen toteutus ovat aivan Hollywoodin kärkipäätä.

Pisteet: 4,5/5

The Machine Girl: Törkyelokuva Japanista (Kataude mashin gâru). Aivan tajuttoman loistava pökäleraina vuodelta 2008. Näyttelijät olivat liian vanhoja tai liian nuoria rooleihinsa (n.25W muija yläastelaisena ja samanikäinen 15-vuotiaan pojan äitinä.), tehosteet avuttomia ja kuvanlaatu videotasoa. Aivot narikkaan viihdettä todellakin. Sivuroolissa JAV (Japan Adult Video)- näyttelijä Asami oli erinomainen. Muissa rooleissa mm. Minase Yashiro,Kentarô Shimazu ja Nobuhiro Nishihara. Takashi Nakagawan tekemät musat ovat nättejä ja sopivat elokuvaan hyvin. Kyllä tämä ja "Tokyo Gore Police" ovat Splatter-elokuvien kärkipäätä ylivoimaisesti.

Pisteet: 4/5
Beatrice Cenci: Lucio Fulcin ohjaama draama Beatrice Cencistä (1577-1599), naisesta joka tuomitaan kuolemaan isänsä tappamisesta. Fulcin elokuvaksi yllättävän siisti ja väkivallaton. Angelo Francesco Lavagninon ja Silvano Spadaccinon musiikit ovat loistavat. Nimiroolissa on Adrienne Larussa, joka onkin roolissaa erinomainen. Muissa rooleissa on kovia nimiä kuten Tomas Milian, Georges Wilson ja Ignazio Spalla. Elokuvan on käsikirjoittanut Fulci yhdessä Roberto Gianvitin kanssa. Taas yksi Fulcin leffa nousi omille TOP-listoilleni.

Pisteet: 5/5

Rambo III: Kasaritoimintaa 80-luvulta. Syltty lahtaa kasan neukkuja ja muut katselevat vieressä pyöritellen sormiaan. Muissa mainittavissa rooleissa on Richard Crenna ja Marc de Jonge. Elokuvan ohjasi Peter MacDonald ja kässärin väänsivät Stallonen ja Sheldon Lettich. Loistavaakin loistavamman soundtrackin on säveltänyt Jerry Goldsmith. Katsottavaa aivot narikkaan viihdettä. Kalkkuna-arvoa. Elokuva ei tosin ole sarjan paras, vaan sen tittelin saa Rambo IV (2009). Tämä leffa oli paikoin niin pitkäveteinen että silmät alkoivat painumaan alaspäin, koska olin niin väsynyt. Lopun tankkisekoilu oli vaan niin hoopon näköistä ettei tosikaan.

Pisteet: 2/5

10.4

Robowar - Robot da guerra: Bruno Mattein ohjaama kalkkunatoimintaleffa vuodelta 1989. Leffa plagioi törkeästi Predatoria lähes kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa. Päärooleissa koikkelehtivat mm. Reb Brown, Catherine Hickland, Massimo Vanni ja Romano Puppo. Soundtrackin, joka oli puhdasta syntikkapoppia, sävelsi Al Festa. Kässärin väänsi pari Rossella Drudi ja Claudio Fragasso. Katso tämä, se täytyy kokea. Sitä ei voi uskoa todeksi, ellei sitä itse näe.

Pisteet: 4/5

Naapurini Totoro: Hayao Miyazakin parhaita Anime-elokuvia. Joe Hishaishin nätit musiikit ovat tärkeä osa leffaa ja varsinkin tunnuslaulu Tonari no Totoro. Lisäksi satumainen juoni ja ihana Totoro omassa persoonassaan. Totoro on hellyttävä olento, joka asuu metsän siimeksessä pienten söpöjen eläinystäviensä kanssa. Näyttelijät Noriko Hidaka, Chika Sakamoto ja Shigesato Itoi tekevät loistavaa työtä hahmojen ääninä. Totoron ihanaa mörinää tulkitsee Hitoshi Takagi. Animaatioteknisesti tämä on yksi vaikuttavimmista Studio Ghibli-anime. Metsä on animoitu kauniisti. Tässä elokuvassa on sitä sadunomaisuutta että siitä löytää niin lapsi kun aikuinenkin joka katselukerrallaan jotain uutta ja ihmeellistä. Suosittelen.

Pisteet: 5/5







tiistai 5. huhtikuuta 2011

Viikon 13 elokuvat:

28.3

Amélie: Erinomainen esimerkki hyvästä eurooppalaisesta elokuvasta. Nätisti tehty elokuva nuoresta tytöstä, Améliesta, joka etsii itselleen rakasta. Päärooleissa Audrey Tautou ja Mathieu Kassovitz tekevät loistotyötä ja sivurooleista parhaiten mieleen jäivät Serge Merlin, Jamel Debbouze (joka on etevä myös Asterix-elokuvassa), Isabelle Nanty ja Dominique Pinon. Elokuvan ohjannut Jean-Pierre Jeunet on tehnyt loistotyötä ohjaajanpallilla. Laatuelokuva ilman moitteen sijaa. Katsoin elokuvan jo toisen kerran ja elokuva antoi jälleen uutta. Elokuvassa ei ole kyllästyttäviä pätkiä vaan leffa etenee tasokkaana loppuun asti. Miinusta voisi antaa ainoastaan Yann Tiersenin tekemistä musiikeista. Ne eivät erottuneet edukseen muuten tasokkaan elokuvan takaa. Suosittelen elokuvaa kaikille jotka pitävät loistavasta ranskalaisesta romanttisesta komediasta.

Pisteet: 5/5

29.3

La casa nel tempo: Loistava Lucio Fulcin ohjaama kauhuleffa vuodelta 1989. Ennen elokuvaa epäilin arvostelujen perusteella leffan tasoa, mutta elokuva onnistui yllättämään minut positiivisesti. Aivan tajuttoman upea soundtrack, jonka on säveltänyt Vince Tempera. Elokuva on melko brutaali tv-elokuvaksi. Efektit olivat melko hyvin tehtyjä. Näyttelytyö oli perus italotasoa eli kauheaa ylinäyttelyä ja hirveetä kirkumista. Päärooleissa "loistivat" Keith Van Hoven, Karina Huff ja Paolo Paoloni. Sivurooleista parhaiten jäivät mieleen suosikkinäyttelijäni Al Cleaver kartanon puutarhurina ja Massimo Sarchielli kyläkauppiaana. "Juonen" oli elokuvaan väsänneet Fulcin kanssa kaksi italokauhun kynäniekkaa: Gianfranco Clerici ja Daniele Stroppa. Elokuva menee Fulcin elokuvien Top 10:iin. Tajuttoman upea raina. Elokuva tosin ei yllä miehen kaikkein suurimpien saavutusten kuten "New York Ripper" ja "Don´t torture the Duckling" tasolle.

Pisteet: 3,5/5

Rakastaa... Ei Rakasta: Hyvä draama-trilleri naisesta, joka luulee että naapurissa asuva mies rakastaa häntä. Loistava elokuva. Päärooleissa ovat Audrey Tautou ja Samuel Le Bihan. Muutenkin elokuvan näyttelijät ovat taattua ranskislaatua: Isabelle Carré, Élodie Navarre ja Sophie Guillemin. Elokuva on tylyn kylmä aiheeltaan, koska käsittelee arkaa aihetta. Elokuva on ohjaaja Laetitia Colombanin ensimmäinen täyspitkä elokuva ja se valmistui vuonna 2002. Elokuvan tunnelmanluonti on onnistunut melko hyvin. Elokuva jakautuu kolmeen osaan: Ensin Tatoun näyttelemän Angeliquen silmin kerrottuun, sitten Le Bihanin näyttelemän Loïcin silmin nähtynä ja lopuksi elokuva saadaan pakettiin komeasti kertomalla loppu normaalilla kerrontatyylillä paljastaen lopullisesta asian oikean laidan. Ei tuntunut enää loppuratkaisu niin hienolta kun ensimmäisellä katselukerralla, mutta silti elokuva on yksi Ranskan parhaita draamoja.

Pisteet: 4,5/5

30.3 Syntymäpäiväni

L'arrivée d'un train à La Ciotat: Koulussa opettaja näytti tämän minuutin rainan hissantunnilla. Ei mitenkään ihmeellinen. Lumièren veljesten tekemä. http://www.youtube.com/watch?v=v6i3uccnZhQ Tuossa linkki elokuvaan. Elokuvahistoriallisesti tärkeä leffa, mutta ei sillä viihdearvoa nyt ole.

Pisteet: 2/5

Demonia: Lucio Fulcin tuotannon loppupään tuotantoa vuodelta 1990. Elokuva oli haukuttu pataluhaksi monissa paikoissa ja halusin katsoa oliko tuo nyt kaiken sen haukkumisen väärti. No ei kyllä mielestäni ollut. Giovanni Cristianin tekemät musat olivat aivan maagiset upeat, Mario Ciccarellan ja Elio Terriblin tekemät efektit olivat melko hyvät ja näyttelijät (mukaan lukien Fulcin tekemä esiintyminen) olivat melko hyviä: Brett Halsey (viimeinen yhteistyö Fulcin kanssa), Meg Register ja Lino Salemme sekä lyhyen roolin tekevä Al Cleaver. Efekteistä parhaiten jäi mieleen miehen repeytyminen kahtia. Kohtaus oli melko inhottavaa katsella. Muutekin elokuvassa oli todella kylmä tunnelma ja elokuva on kautta pituutensa perus italokauhua, mutta 90-luvun tuomien moraalilakien takia kaikkein raainta gorea ei ole voitu esittää niin paljoa.

Pisteet: 3/5

Mehiläisen elokuva: Täydellinen DramWorks animaatio. Nätti animaatiojälki, Jerry Seinfeldin, Spike Ferestenin, Barry Marderin, Andy Robinin, Chuck Martinin ja Tom Papan tekemä kässäri ja laadukas suomenkielinen dubbi. Ääninä toimivat Janne Reinikainen, Iskelmätähti Laura Voutilainen, Samuli Vauramo ja Jukka Rasila. Täydellinen elokuvanautinto. Ei tarvinnut katsoa kertaakaan kelloon. Animaatiojälki hiveli silmiä. DreamWorks-animaatiot ovat aina olleet omia suosikkeja eikä tämäkään leffa tee poikkeusta. Kannattaa katsoa.

Pisteet: 4,5/5

31.3

La rose écorchée: Harvinaisuus ranskasta. Loistoviihdettä kyllästettynä alastomuudella. Jean-Pierre Dorsayn tekemä soundtrack on yksi parhaita milloinkaan kuultuja. http://www.youtube.com/watch?v=68AYwngHda0 Tuosta klipistä kuulee elokuvan soundtrackia jonkun verran. Kauhu perustuu enemmänkin tunnelmaan. Gorea elokuvassa ei oikeastaan ole yhtään, joka jossain mielessä on osasyy siihen että elokuvassa on niin pelottava tunnelma yllä. Elokuvan ohjaaja Claude Mulot teki elokuvasta yllättävän Jean Rollinin tyylisen, erotiikkaa ja visuaalisuus ovat hyvin tehtyjä. Päärooleissa nähdään Philippe Lemaire, Anny Duperey ja Elizabeth Teissier. Elokuvan kääpiöparina nähdään Roberto ja Johnny Cacao. Vaikka elokuva on tyyliltään Rollinin tyylinen, silti siinä on jotain erilaista verrattuna Rolliiniin. Se ei vain yllä edellämainitun ohjaajan töiden tasolle vaikka siinä onkin alastomuutta todella paljon ja paljon sitä on turhanakin elementtinä.

Pisteet: 4/5

Kilpajuoksu Taikavuorelle: Täyttä Disney-huubaa. The Rock pääroolissa LV:na taksikuskina. Avaruusoliona elokuvassa nähdään AnnaSophia Robb ja Alexander Ludwig ja humpuukitutkijana Carla Gugino. Elokuva on nopeasti etenävä sci-fi-toiminta. Ohjaajana toiminut Andy Fickman on tehnyt vauhdikkaan seikkailun, jossa lausutaan hauskoja One-Linereja. The Rock on äijä ja sopii tämmöiseen tusinaryminään. Efektit olivat leffassa melko CGI-painotteiset. Aivot vaan narikkaan ja katsomaan tätä.

Pisteet: 3,5/5

1.4

Sesso nero: Aloin huhtikuun italialaisen aikuisviihde-elokuvan parissa. Joe D´Amaton ohjaama roskaleffa oli aikas tylsä tapaus. Mark Shannon ja Annj Goren nussivat päärooleissa. Yhdessä kohtauksessa näyttelee D´Amaton luottonäyttelijä George Eastman. Lopussa nähdään elokuvan hienoin efekti (lue: ainoa). Panokohtaukset ovat perustasoa eivätkä ole mitenkään kauhean kiihoittavia ja muutenkin leffa on aikas kaukana D´Amaton kärkipään rainoista. Plussaa Nico Fidencon loistavasta Soundtrackistä. Muutenkin elokuva on niin VHS-aikakauden tusinapornoa ilman sen suurempaa sanomaa.

Pisteet: 2/5

2.4

Cold Fish: Nigh Visions 2011 tapahtuman sunnuntain ensimmäinen elokuva oli tämä japanilainen draama-trilleri vuodelta 2010. Elokuvan musiikeista vastannut Tomohide Harada on tehnyt hienon soundtrackin leffaan. Tehosteet ovat aidonoloiset ja siitä annan plussaa. Näyttelijätyö on asianosaavaa ja itselleni outo ohjaaja Sion Sono teki upeaa työtä ohjaajanpallilla. Elokuva alkaa melko rauhallisesti ja läppää lentää rumputulituksena. Sitten tapahtuu elokuvan ensimmäinen murha ja sitten leffan luonne muuttuu, brutaalia, ikävää väkivaltaa, raiskauksia ja muuta. Alastomuutta on elokuvassa paljon. Elokuva toi aluksi mieleen Shohei Imamuran vuonna 1979 0hjaaman Yön kasvot- elokuvan, mutta Cold Fish on reilusti brutaalimpi ja sairaanpi elokuva. Laatuelokuva ilman muuta, jota suosittelen kaikille jotka pitävät japanilaisesta 2000-luvun draamasta.

Pisteet: 5/5

Finisterrae: Finisterrae oli outo tapaus. En tiedä pitäisikö sanoa että oliko se surkea, uneen vaivuttava taide-elokuva vai loistava, nätisti tehty taide-elokuva. Musiikkia on ollut tekemässä suomalainen Jimi Tenor ja musiikit olivat elokuvassa loistavat, varsinkin lopussa. Näyttelijät Pavel Lukiyanov, Santí Serra ja Yuri Mykhaylychenko tekivät hyvää työtä. Elokuva oli venäjänkielinen, mitä nyt vähän katalooniaa puhuttiin välissä. Taide-elokuva, joka on oivaa unilääkettä, vaikka ei ollut huono. Koko homma meni suurimmaksi osaksi yli hilseen. Elokuva oli osa Night Vision 2011-tapahtumaa. Visuaalisesti elokuva oli erittäin nätti ja tehosteet olivat tahallisen surkeat kuten keppihevonen ja palava hevonen.

Pisteet: 3,5/5

3.4

I Spit on Your Grave: I Spit on your grave, aivan tajuttoman hyvä kauhutrilleri. Ei kuitenkaan alkuperäistä parempi. Enemmän verta ja gorea tässä kuitenkin oli ja siitä minä tykkäsin, se oli esitetty näyttävästi. Näyttelijät olivat tavallista b-tasoa. Sarah Butler oli loistava Jenniferinä ja hän oli semmoinen sadisti että heikompaa hirvittää. Gore oli nättiä ja oli inhottavaa katsella kidutusta. Vuoden 1978 versioon verrattaessa tämä oli raaempi, mutta itse raiskaus oli jäänyt tässä tulkinnassa, jonka ohjasi Steven R. Monroe, taka-alalle. Sarah Butlerin lisäksi elokuvaassa näyttelivät mm. Jeff Branson, Andrew Howard, Daniel Franzese ja Rodney Eastman. Näyttelijät, kuten aiemmin jo totesin etupäässä Tv:ssä näytelleitä, mutta heidän roolisuorituksensa eivät olleet kauhean kehnoja. Nuorta Chastity-tyttöä näytellyt Saxon Sharbino teki yhden elokuvan muistettavimmista sivurooleista. Kyllä tämän K-18 splattauksen voi kieli poskella katsoa, mutta samanlaista inhontunnetta tästä ei saa kun alkuperäisestä Meir Zarchin ohjauksesta.

Pisteet: 4,5/5

Erikoisleiri no 7: Perus jenkkihuttua. Natsiekspolaatio ennen Ilsa-SS:n naarasusi- elokuvaa. Elokuvan valmistusvuoteen 1969 nähden yllättävän tylyä väkivaltaa ja seksuaalisuutta. Päärooleissa olleet Bob Cresse, Maria Lease ja Kathy Williams tekevät tasapaksut roolisuoritukset. Ohjaajan penkillä istui joku Lee Frost, joka ei ollut itselleni tuttu, kuten ei kukaan muukan leffan henkilöistä. Lopussa jokunen nätti gore-efekti, mutta muuten elokuva häviää muiden keskinkertaisten natsiekploaatioden joukkoon. Elokuva häviää reilusti eurooppalaisille natsiekspolaatioelokuville, joissa on paremmat soundtrackit, näyttelijät laadukkaampia ja ne ovat raaempia. Loppujen lopuksi aikas tylsä leffa. Mielenkiintoisempia natsiaiheisia elokuvia on olemassa, kuten "Ilsa - SS:n naarassusi", "La bestia di Calore" ja "Yöportieri". Elokuvasta voisi sanoa vielä sen verran että natseja näyttelleet olivat juutalaisia. Ohjaaja Lee Frost tekee pienen cameon elokuvassa. Kehotan katsomaan tämän vain jos tarjolla ei ole mitään edellämainittuja nimikkeitä.

Pisteet: 2,5/5

Night of Bloody Horror: Kauhuelokuva 1960-luvun lopusta (1969). Ohjaajana Joy N. Houck Jr. on tehnyt keskitason kauhuilun, jossa on muutama todella sykähdyttävä kohtaus. Elokuvassa oli nättejä gore-tehosteita, jotka 70- ja 80-luvun kauhuleffojen rinnalla ovat aika naurettavia. Kirves rintaan ja nuppineula silmään eivät vielä tänäkään päivänä ole menettäneet tehoaan verrattaessa muihin ajan kauhuihin. Päärooleissa Gerald McRaney ja Gaye Yellen tekevät ihan kelpo roolit, mutta ei tässä pienen budjetin leffassa mihinkään Oscar-palkintoon pyritä. Loistoviihdettä tämä pikkuviosta huolimatta oli. Elokuva on 16 mm kelalle kuvattu indie-pätkä, joka antoi sille pientä kalkkuna-arvoa. Nykypäivänä tämmöisiä ei enää tehdä, mikä on sääli koska näissä on tunnelmaa eikä niinkään splatteria. Joy N. Houck Jr. ja Robert A. Weaver ovat kirjoittaneet elokuvaan näiden muutamien verikohtausten ympärille lähes loistavan tarinan.

Pisteet: 3/5

Nuoret soturit: Nuoret soturit on oiva kasaritoiminta -80 luvulta. James Van Patten, Anne Lockhart ja Mike "Chuckin poika" Norris pääosissa ja sivurooleissa kovia nimiä: Ernest Borgine ja Richard "Shaft" Roundtree. Loppupuolella aika hyviä veriefektejä. Lawrence D. Foldesin ohjaus melko sujuvaa. Mukana paljon hauskoja kohtauksia, alastomuutta ja sadistista väkivaltaa. Lopetus elokuvalle oli aikas tyly. Ihan puhdasta 80-lukua parhaimmillaan.

Pisteet: 4/5

Mil gritos tiene la noche aka Pieces: Night Visions 2011- tapahtuman viimeinen leffa. Aivan tajuttoman loistava espanjalaiskauhuilu. Mukana monia hyviä näytteijöitä kuten Edmund Purdom. Muissa rooleissa ovat mm. Christopher George,Frank Braña, erittäin hotti Lynda Day George, Paul L. Smith ja Ian Sera. Mukana muutamia hauskoja kohtauksia, mutta mikään komedia Pieces sentään ei ole vaan elokuvassa on yhdet sadistemmat tapot mitä olen nähnyt. Hissikohtaus on yksi sairaimpia koskaan ja lopputwisti on yksi onnistuneimpia milloinkaan. Kaikki Perjantai 13 päivät ja Halloweenit jäävät nuoleen pölyä kun Pieces vetäisee moottoritietä 150 km/h lasissa ohi.

Pisteet: 5/5