Viikko 47

28.11

Jano: Ingmar Bergmanin tuotantoon kuuluu monenkirjavia elokuvia, myös tämä Sveitsiin sijoittuva avioliittodraama "Jano" vuodelta 1949. Elokuva on Bergmanin uran alkupään helmi. Se etenee sutjakkaasti eteenpäin, pituuttakin on sopivasti eli 83 minuuttia. Elokuva on kuitenkin harvinaisuus, se ei ole Bergmanin käsikirjoittama. Elokuvan nerokkaan tarinan kirjoitti Birgit Tengrothin romaanin pohjalta Herbert Grevenius (mm. "Elämän sateessa" ja "Flickan i frack"). Tarina etenee sujuvasti eteenpäin eikä rönsyile muihin suuntiin. Elokuvan perushyvän musiikin sävelsi tuttuun tyyliin Erik Nordgren. Elokuvan näyttelijäkaarti tekee maagista työtä, päärooleissa Eva Henning, Birger Malmsten ja Birgit Tengroth. Miesroolissa nähtävä Hasse Ekman ("Viettelysten ilta" ja "Seitsemäs taivas") on rooliinsa juuri sopiva. Sivuroolissa nähdään myös Naima Wifstrand. Marraskuun viimeinen elokuva oli loistava draama Ruotsista.

Pisteet: 4,5/5

1.12

"Tatort" Tango für Borowski: Harvemmin televisiosta mitään katson, mutta nyt tuli saksalainen televisioelokuva/tv-sarjan jakso, jonka oli ohjannut Hannu Salonen, joka on Saksassa luonut uraansa ohjaten televisiosarjoja kuten Der Kriminalist, Tatort ja Commissario Laurenti. Myöskin tämä oli kuvattu Suomessa ja suomalaisia näyttelijöitä oikein vilisi. Elokuva toimi pirun hyvin ja oli todella nautittavan viihdyttävä. Tarina oli hyvin kirjoitettu, kirjoittajina toimivat Salonen ja Clemens Murath (mm. "Es ist nicht vorbei" ja "Macht"). Kaikki suomalaisuuteen liittyvät asiat (tai melkein kaikki) oli saatu mukaan: viina, sauna ja suo. Pääroolissa kovana saksalaisena kyttänä, Klaus Borowskina nähdään aivan huikean hyvä Axel Milberg ("Nach Fünf im Urwald" ja "The International"). Mies on kuin luotu rooliinsa. Naisroolissa nähtävä Maren Eggert ("Marseille" ja "Das Experiment") on ilo silmälle. Suomalaisten näyttelijöiden osastoa edustavat mm. Janne Hyytiäinen, Antti Reini, Jorma Tommila ja Pekka Valkeejärvi. Elokuva on yllättävän raaka suomalaiseksi, mutta silti todella viihdyttävä teos.

Viikko 47

21.11

Zeitgeist: Addendum: Videolle tehty dokumentti Yhdysvalloista, niiden kapitalistesta markkinataloudesta ja sen haitoista. Peter Josephin ("Zeitgeist" ja "Zeitgeist: Moving Forward") kirjoittama ja ohjaama elokuva on yksi parhaista näkemistäni kantaaottavista dokumenteista. Sen katsottua tietää lähes kaiken kapitalismista ja Amerikasta ja niiden riistopolitiikasta. Reiluun kahteen tuntiin (123 minuuttia) mahtuu paljon asiaa ja monet asiat ovat uusia tavallisille kansalaisille. Elokuvan soundtrack on häikäisevää ja sopii elokuvaan hyvin. Elokuvassa esiintyvät asiantuntijat ovat alojensa asiantuntijoita kuten Jacque Fresco, joka on nk. resurssipohjaisen talouden puolestapuhuja. Muita ovat mm. Jiddu Krishnamurti, Roxanne Meadows ja John Perkins. Ainoan miinuksen dokumentti saa siitä että kaikki asiat eivät olleet tarpeeksi selvästi selostettu että ne olisi ymmärtänyt.

Pisteet: 4,5/5

Money as Debt II- Promises Unleashed: Tämä animaatiodokumentti löytyi YouTubesta ja ajattelin katsella sen ajantappamiseksi. Huonohkosta kuvanlaadustaan huolimatta varsin opettavainen dokumentti rahasta ja veloista (tosin Pohjois-Amerikan näkökulmasta). Elokuvan käsikirjoittajana toimi Paul Grignon ja vakuuttavana kertojana Bob Bossin. Animointi ei häikäise silmää, mutta asiat tulevat suurimmalta osin selviksi. Ei mitenkään ihmeellinen animaatio, mutta on kelpo tavaraa koulujen opetukseen.

Pisteet: 3/5

Money as Debt: Vuonna 2006 valmistunut 47 minuutin animaatiodokumentti rahasta ja velasta. Jatkaa samalla linjalla millä edellinenkin katsomani elokuva. Kuvanlaatu parempi, mutta animaatioteknisesti parempi. Tässä on jopa hieman juonentynkää. Bob Bossin jatkaa kertojana tässäkin elokuvassa. Kun on katsonut kakkososan, ykkönen ei tarjoa paljoa mitään uutta. Jää samalle viivalle kun Money as Debt II.

Pisteet: 3/5

22.11

Djävulens öga: Tämä vuonna 1960 valmistunut komedia lukeutuu Ingmar Bergmanin uran kärkitöihin. Se on hauska, vakava ja myös hyvin näytelty. Bergman käsikirjoitti elokuvan Oluf Bangin näytelmän "Don Juan vender tillbage" pohjalta. Elokuvassa Helvetissä majaileva Don Juan saa Saatanalta tehtävän mennä viettelemään maan päällä elävä naimisiin menevä neitsyt Britt-Marie- niminen nuori nainen. Homma ei olekkaan ihan niin helppo, mukaan tulee uskollinen apulainen Bablo ja heitä tarkkailee Saatanan palkkaama riivaaja. Bablo rakastuu pastorin vaimoon ja Don Juan Maj-Brittiin. Elokuva on hyvin tehty romanttinen draama, kuorrutettuna mustaakin mustemmalla huumorilla. Elokuvan loppukohtaus on härskeydessään omaa luokkaansa. Elokuvan musiikki on perinteistä Bergman-tasoa ja siitä vastaa luottomies Erik Nordgren. Don Juanin roolissa loistaa yksi Ruotsin parhaista näyttelijöistä, Jarl Kulle ("Fanny ja Alexander" ja "Kesäyön hymyilyä"). Mies ei hymyile eikä muutenkaan paljoa roolissaan ilmeile, mutta on silti todella vakuuttava. Naispääroolissa on kaunis, ihastuttava Bibi Andersson. Saatan roolissa on rooliinsa hyvin sopiva Stig Järrel ("Kiihko" ja "Kaunis Helena"). Muissa rooleissa ovat mm, Nils Poppe riivaajana josta saa hyvät naurut, kaunis Gertrud Fridh pastorin vaimona, Sture Lagerwall Bablona ja Torsten Winge. Myös pienet roolit tekevät Gunnar Björnstrand ja Allan Edwall. Yksi Ingmar Bergmanin parhaista elokuvista.

Pisteet: 4/5

23.11

Suomen puolesta: Vuonna 2006 valmistunut kelpo dokumenttelokuva Suomen taisteluista II maailmansodassa 1939-1945. Elokuvan ohjasi Huugos Huhtanen (tehnyt paljon dokkareita kuten "Joka kodin paloturvallisuusopas" ja "Vivaldi: Four Seasons in Nature's Harmony"). Dokumenttikuvat, valokuvat ja kartat avaavat Suomen sotahistoriaa kiitettävästi, mutta suurin osa asioista on tullut esille lukion historiantunneilla. Elokuva etenee liian nopeasti ja on liian lyhyt. Loppupuolella (vuodet 1943-1945) menevät juosten kusten läpi, mikä on sääli kun alkupuolella Talvisota käsitellään sopivan hitaasti. Kertojana kuullaan mielestäni tehtävään mitä sopivin Marko Putkonen.

Pisteet: 3/5

24.11

Kesäinen leikki: Lisää Bergmania. Elokuva edustaa ohjaajan uran alkupään parhaita elokuvia. Elokuva on harvinaisen rankka, vaikka onkin vain K-11 (vanha ikäraja S). Bergman kirjoitti käsikirjoituksen yhdessä Herbert Greveniuksen kanssa (kirjoittanut myös T.J. Särkän elokuvan "Anja, tule kotiin" pohjana olleen näytelmän ja Bergmanin alkupään elokuvan "Jano"). Tarina on kliseinen, mutta todella simppeli. Tyttö ja poika rakastuvat ja sitten alkaa tapahtua kaikenlaista. Poika kuolee onnettomuudessa ja tytön elämä suistuu raiteiltaan. Elokuvan nätti musiikki on parin Erik Nordgren ja Bengt Wallerström käsialaa. Elokuvan pääparina nähdään kaunis ja lahjakas Maj-Britt Nilsson (mm. "Odottavia naisia" ja "Das Erbe von Björndal") ja Birger Malmsten ("Hiljaisuus" ja "Eeva"). Kumpikin tekevät tasaisen varmat roolit elokuvassa. Sivurooleissa nähdään mm. Alf Kjellin, Annalisa Ericson, Georg Funkquist, Stig Olin ja Mimi Pollak. Elokuva on loistava.

Pisteet: 4,5/5

25.11

Life in a Day: Dokumenttidraama, jonka Ridley Scott ja Tony Scott kokosivat ihmisten lähettämistä YouTube videoista. Elokuva on yksi parhaista dokumenteista tavallisista ihmisistä mitä olen nähnyt. Henkilöt ovat aitoja, maailman eri kansoja edustavia ihmisiä. Erittäin nätti soundtrack, jonka ovat säveltäneet Harry Gregson-Williams ja Matthew Herbert. Elokuvasta ei ole paljoakaan sanottavaa, nätti, hauska ja erittäin asiapitoinen läpileikkaus maailmasta yhden päivän ajalta.

Pisteet: 4/5

26.11

Reservoir Dogs: Quentin Tarantino kuuluu omilla listoillani niihin ohjaajiin joiden elokuvat ovat erinomaisia. Myös tämä esikoisohjaus. Ensimmäinen katselukerta muutama vuosi takaperin oli pettymys, mutta toinen katselukerta avasi leffaa paremmin itselleni. Se on mahtava kuvaus rikollisjengin epäonnistuneesta ryöstökeikasta. Tarantino ohjaa elokuvan rautaisella ammattitaidollaan, elokuvan musiikkivalinnat on sattuneet nappiin aika pitkälle (George Baker Selection, Blue Swede ja Harry Nilsson) ja lisäksi Tarantinon asianosaava dialogi (kuten avauskohtauksen perusteellinen arvio Madonnan huippukappaleesta "Like a Virgin"). Päärooleissa nähdään iso nippu loistoveikkoja kuten Harvey Keitel (mm. loistavat "National Tresusure" ja Robert Rodriquezin splatter-klassikko "Hämärästä aamunkoittoon"), Tim Roth ("Pulp Fiction" ja poliisisarja "Paljastavat valheet") ja Michael Madsen ("Kill Bill" ja "Pyataya kazn"). Sivunäyttelijätkin tekevät kelpo työtä kuten Chris Penn , Steve Buscemi ja Quentin Tarantino. Loistava rikosdraama, joka oli sopivan verinekin.

Pisteet: 4,5/5

Puhumattakaan naisista: Tämä Ingmar Bergmanin ohjaama komedia on yksi miehen hauskimpia elokuvia. Hauskuutta ja elokuvan ylätyksellisyyttä lisää elokuvan suomijulkaisun genremerkintä Draama, vaikka elokuva on pesunkestävä komedia. Ingmar Bergman ja Erland Josephson ovat käsikirjoittaneet tapahtumarikkaan komedia miehestä joka lähtee kartanoon tekemään tunnetusta säveltäjästä elämänkertaa, mutta joutuu haastattelemaan säveltäjän naisia. Huumori on todella hauskaa ja purevaa, tuoden onnistuneesti esille vanhat Marx-veljesten komediat. Erik Nordgrenin säveltämä soundtrack on erinomainen ja tehostaa paikoitellen huumoria. Pääroolissa nähtävä Jarl Kulle on todella roolinsa sopiva ja pirun hauska veikkonen. Läppä lentää tuoden todella paljon mieleen Groucho Marxin. Naiset elokuvassa ovat todella kauniita, vai mitä mieltä ollaan nimistä Bibi Andersson, Harriet Andersson, Eva Dahlbeck, Karin Kavli, Gertrud Fridh, Mona Malm ja Barbro Hiort af Ornäs. Myös suosikkini Allan Edwall on mukana tehden todella hauskan roolin elokuvassa. Mahtava ja Bergmanin ainoa ÄÄNEEN naurettava elokuva.

Pisteet: 5/5

27.11

Kuiskauksia ja huutoja: Bergman-elokuvien sarja saa jatkoa. Nyt elokuva kertoo vaikeasti sairaasta Agneksesta, jota hänen sisaruksensa Maria ja Karin hoitavat, apunaan sisäkkö Anna. Elokuva on tunnelmaltaan yksi parhaita Bergmanin tekemistä elokuvista ja sen soundtrack on hämmentävän tunnelmallista. Musiikkina käytetään Johann Sebastian Bachin ja Frédéric Chopinin tekemää musiikkia. Elokuvan kuvaus on vakuuttavasti tehtyä, eikä siitä löydy pahaa sanottavaa. Elokuvasta löytyy hieman brutaalimpi kohtaus, joka saa naaman vääntymään irvistykseen hieman. Pääroolissa sisaruksina nähdään Ruotsin eturivin näyttelijöitä: Harriet Andersson, Ingrid Thulin ja Liv Ullmann. Heidän kemiansa toimii yksi yhteen todella hyvin. Myös sisäkkö Annan roolissa nähtävä Kari Sylwan tekee laatutyötä. Miesrooleissa olevat näyttelijät jäävät reilusti statisteiksi elokuvassa. Elokuvassa vilahtavat mm.Anders Ek, Erland Josephson, Henning Moritzen ja Georg Årlin. Laatudraama, joka lukeutuu parhaisiin Ruotsi-elokuviin koskaan.

Pisteet: 5/5

Kesä Monikan kanssa: Kaikkien aikojen ensimmäinen katsomani Ingmar Bergman-elokuva, jonka olen koskaan katsonut sai nyt uusintakatsauksen ja olihan tämä parempi kun muistinkaan. Ei tämä paras ole, mutta muistin että tämä olisi tylstä, mutta eipä ollutkaan ei. Per Anders Fogelströmin romaanin perustuva elokuva kertoo nuoresta parista jotka lähtevät karkuun kaupungin kovaa elämää Tukholman saaristoon. Amerikkalainen levitysmainonta antaa elokuvasta täysin väärän kuvan kuvaten sitä intohimoisena eroottisena draamana, mutta sitä se ei ole, vaikka yksi tissi-skene on mukana. Päärooleissa nähtävä pari Lars Ekborg ("Kasvot" ja "Tehdäänpä silta") ja aah niin ihana Harriet Andersson, joka lukeutuu Bergmanin luottonäyttelijöihin. Kumpikin ovat vakuuttavia rooleissaan. Muissa rooleissa olleet olivat etupäässä statisteja, mutta muutama erinomainen suoritus tuli vastaan: Åke Fridell Monikan isänä, Naemi Briese Monikan äitinä ja John Harryson Lelle-nimisenä nuorena jannuna.

Pisteet

Viikko 46

14.11



Poliisin painajainen II: Jälleen Bronson palaa Paul Feinin rooliin, nyt vastustajina ovat veli venäläiset. Trilogian ylivoimaisesti paras osa tämä on. Blasberg jatkaa edelleenkin käsikirjoittajana, mutta ohjaajan tehtävistä vastaa tällä kertaa jo edesmennyt David Greene, jonka filmografiassa on monta katsottavaa teosta kuten "The Girl Next Door" ja "Monte Criston kreivi". Mielestäni tämä on edellistä parempi, koska tässä on enemmän tunnetta. Bronson on bronsonmaisempi, dialogi on tehokasta ja näyttelijät ovat samat vanhat (Baldwinin tilalle Benin roolissa on kuitenkin Joe Penny). Elokuvan musiikki on edelleenkin todella hyvää, Peter Manning Robinson jatkaa säveltäjänä. Tämä kakkonen on ykköstä raaempi ja myös hieman hauskempi vastapainoksi. Bronson on sama vanha viiksivallu tehden pahiksista hakkelusta ja ollen rehti perheenisä. Muissa rooleissa ovat Angela Featherstone, Barbara Williams, Sebastian Spence, Kim Weeks, Diane Ladd, Joe Penny ("Kohtalokas viilto" ja televisiosarja "Koira haudattuna"), Andrew Jackson, Mimi Kuzyk, Kari Matchett ja Mark Humphrey. Näyttelytyö on mallikasta, kuten edellisosassa. Edellisen osan Baldwinin tilalle tullut Penny on samaa tasoa. Venäjän kieli tuo venäläisille hahmoille hieman nahkaa päälle.

Pisteet: 5/5

Poliisin painajainen III - Havana Club: "Poliisin painajainen"-trilogian viimeinen ja samalla Charles Bronsonin uran viimeinen elokuva on trilogian heikoin, muttei silti huono. Elokuvan ohjasi tällä kertaa Sheldon Larry ("An American Daughter" ja "The Color of Love: Jacey's Story"). Draama ja mysteerielokuvien ohjaajana Larry osaa ohjata asiantuntevasti tämänkin poliisidraaman, joka valitettavasti laahaa ihan liikaa. Välillä ainakin minulla alkoi silmäluomat luupahtaa alaspäin. Elokuvan käsikirjoitti Noah Jubelirer, jonka filmografiasta löytyy tämän lisäksi käsikirjoitus telkkutrilleriin "Oikeutta kovin ottein". Elokuvan musiikki on myös tavallista televisiotasoa ja sen sävelsi Fred Mollin ("Perjantai 13. päivä osa 7" ja "Perjantai 13. päivä osa 8"). Bronson on viimeisessä elokuvassaan todella kylmä. Vanhoja tuttuja aiemmista osista ovat Sebastian Spence, Barbara Williams, Bronsonin rakas oikeassakin elämässä ollut Kim Weeks, Joe Penny sekä Angela Featherstonen tilalle tullut Nicole de Boer. Tässä elokuvassa mielestäni Jackien hahmo on humoristisempi kun kahdessa aiemmassa, syynä taitaapi olla näyttelijän vaihto. Muissa rooleissa ovat mm. Torri Higginson, Sean McCann, Sabrina Grdevich, Chris Leavins, Diego Chambers ja Art Hindle. Näyttelijät ovat tv-tasoa, samoin juoni ja ohjaus.

Pisteet: 3/5

"Masters of Horror" Sick Girl: Tämä vuonna 2005 valmistunut "Master of Horror"-sarjan osa kuuluu sarjan parhaimmistoon. Se on todella kipeä paikoitellen eikä lopussa säästellä verta juuri ollenkaan. Elokuvan ohjasi Lucky McKee, jonka ohjaustöihin kuuluu aiemmin tänä vuonna katsomani sairas "The Woman". Jälleen McKee onnistuu saamaan itselleni niljakkaan olon maagisella ohjauksellaan. Käsikirjoituksen teki McKee, yhdessä Sean Hoodin ("Conan the Barbarian" ja "Cube 2 - Hyperkuutio") kanssa. Efektipuoli on hieman tönkköä, koska tämä onkin televisiotuotantoa. Elokuvan musiikeista vastasivat Ben Boyer, David Lopez ja Jaye Barnes Luckett. Päärooleissa olivat kauniit naiset, Angela Bettis ("May" ja "Carrie") ja monista eroottisista videohalpiksista tunnettu Misty Mundae (mm. "The Lord of the G-Strings: The Femaleship of the String" ja "Spiderbabe"). Naisten välinen lesbous jäi aika minimaaliseksi lopulta vaikka paljon sitä odotin elokuvalta. Muissa isoimmissa rooleissa ovat mm. Jesse Hlubik, Marcia Bennett, Mike McKee ja Chandra Berg. Elokuva ei ole sarjan paras, mutta on kyllä kärkipäätä.

Pisteet: 4/5

15.11

Kuin kuvastimessa: Jälleen perustason Ingrid Bergmanin ohjaama draama. Bergmanin kyky luoda mielenkiintoisia henkilöhahmoja on ilmiömäinen. Nyt elokuva kertoo tarinan nuoresta Karinista, jolla on vakava sairaus. Hän on kesämökillä eräällä autiolla saarella yhdessä miehensä Martinin ja isänsä Davidin ja veljensä Minuksen kanssa. Siellä Karin alkaa näkemään outoja näkyjä, sairauden muuttuessa pahempaan päin. Elokuva on Bergmanin Jumalasta kertovan trilogian avausosa vuodelta 1961. Kaksi myöhempää osaa ovat olleet loistavia, samoin tämä. Erik Nordgrenin säveltämä soundtrack on jälleen tuttuun tyyliin upeaa kuultavaa. Myös Sven Nykvistin kuvaus on ilo silmälle. Elokuva on trilogian heikoin, muttei ole silti huono. Näyttelytyö on tuttuun tyyliin upeaa. Karinin roolissa nähdään yksi Bergman-luottonäyttelijä Harriet Andersson ("Kesäyön hymyilyä", "Kesä Monikan kanssa"). Hän on kuin luotu rooliinsa sairauden runtelemana nuorena naisena. Isä-Davidin roolissa loistaa tuttuun tyyliin Gunnar Björnstrand (mukana monissa Bergman-leffoissa kuten "Kasvot" ja "Syyssonaatti"). Max von Sydow käy tekemässä hyvin roolin Karinin miehenä. Elokuva ei kuulu Sydowin parhaisiin roolisuorituksiin valitettavasti. Minuksen roolissa nähdään hieman tuntemattomampi Lars Passgård (nimirooli tv-draamassa "Erik XIV" ja "Lastenvaunut"). Hän on hieman huumoripitoisempi hahmo elokuvassa. Vaikka elokuva yrittääkin olla puhdas draama, ensimmäinen puolikas on puolitahallista komediaa mielestäni paikoitellen.

Pisteet: 4/5

16.11

Naisen naamio - Persona: Nyt Ingrid Bergman teki jälleen todella vakuuttavan draaman. Elokuva on hieno kuvaus kahdesta naisesta, mykästä näyttelijättärestä Elisabethista ja hänen hoitajastaan Almasta. Elokuva on maaginen, se on hämmentävän upeasti tehty. Lars Johan Werlen säveltämä soundtrack on toteutettu ammattitaidolla. Varsinkin alkukohtaus on musiikin osalta hämmentävän upea. Sven Nykvistin taito kuvata tulee esille elokuvan alussa, noin viiden minuutin pituisessa sekoilukohtauksessa. Pääroolissa loistaa kaksi Ruotsin parasta naisnäyttelijää, Bibi Andersson ja Liv Ullman. He ovat todella vakuuttavan hyviä elokuvassa. Varsinkin Bibi, kun hän kertoo kokemuksistaan vieraan pojan kanssa seksistä. Suusta tulee niin rankkaa tavaraa ettei tosikaan. Onko tämä todellakin tehty vuonna 1966. Elokuvassa näyttäytyy kolme muutakin näyttelijää, Margaretha Krook ("Hyvä tahto" ja "Picasson seikkailut"), Gunnar Björnstrand ja Jörgen Lindström ("Hiljaisuus" ja "Öiset leikit"). Upea draama Ingrid Bergmanilta.

Pisteet: 5/5

17.11

Satamakaupunki: Vuonna 1948 valmistui tämä Ingrid Bergmanin uran viides ohjaustyö. Elokuvan käsikirjoitti Bergman, Olle Länsbergin "Guldet och murarna"-romaanin pohjalta. Elokuva kertoo nuoresta Berit-nimisestä tytöstä, joka tapaa monta vuotta merillä seillaneen Göstan ja rakastuu. Elokuva on kliseinen, mutta ilmestyttyään vuonna 1948 se oli tuore aihe. Bergman on mielestäni ollut jo nuorena, 31-vuotiaana miehenä ollut taitava tekemään mielenkiintoisia hahmoja. Hahmot ovat uskottavia eivätkä semmoisia puupölkkyjä kun jenkkileffoissa. Elokuvan erinomaisen musiikkiraidan on säveltänyt Erland von Koch ("Laiva Intiaan" ja "Laulu tulipunaisesta kukasta"). Alkukohtaus on mielestäni etevä juuri Kochin musiikin takia. Naispääroolissa nähdään kaunis Nine-Christine Jönsson ("Erämaan pappi" ja "Elämää suomalaismetsissä"). Nainen on ilmiömäinen roolissaan. Samoin vastanäyttelijänä nähtävä Bengt Eklund (mm. Bergmanin "Häpeä" ja svedutrilleri "Täcknamn Coq Rouge"). Mies on loistava nuorena miehenä joka rakastaa Beritiä yli kaiken. Sivuosissa nähdään mm. Mimi Nelson, Berta Hall, Birgitta Valberg, Sif Ruud, Britta Billsten ja Harry Ahlin. Näyttelijät tekevät laatutyötä elokuvassa, soundtrack luo hyvin tunnelmaa ja ohjaus on erittäin laadukasta.

Pisteet: 4/5

18.11

Loose Change: Second Edition: IMDb:n tiedot tämän elokuvan osalta ovat varsin huteralla pohjalla. Elokuva kertoo valokuvien, haastattelujen, videoiden ja matemaattisten kaavojen avulla uuden näkökannan WTC-tornien iskuihin 9/11/2001. Elokuvan ohjasi Dylan Avery ("Loose Change: Final Cut" ja "Loose Change 9/11: An American Coup") erinomaisella tavalla. Käsikirjoittajina toimivat Dylan Avery, Jason Bermas ja Korey Rowe. Elokuvan musiikki on iskevää ja ulkoasu on todella nätti. Viisaita sanoja. En voi tästä leffasta paljoa sanoa, mutta mielenkiintoinen paketti todellakin.

Pisteet: 5/5

19.11

Torrente - lain tyhmä käsi: Mitähän tämmöinen espanjalainen rikoskomedia pitääkän sisällään. Tämmöiset ajatukset olivat päälimmäisenä mielessäni kun tätä leffaa aloin katsomaan. Ok raina tämä on, mutta juonesta oli vaikea saada kiinni kun elokuvassa ei ollut tekstityksiä ja espanja ei oikein taitu. Ohjaajana, käsikirjoittajana ja pääroolissa nähdään Santiago Segura ("El día de la bestia" ja "Agentti Cody Banks 2: Päämääränä lontoo"). Mies on vakuuttava kaikissa rooleissaan. Elokuva on pirun hauska ja erilainen komedia verrattuna Hollywoodin toimintakomedioihin. Huumori on todella mustaa ja väkivaltaakin on kiitettävästi mukana. Elokuvan soundtrackin on säveltänyt Roque Baños (mm. "The Oxford Murders" ja "Carreteras secundarias") joka onkin todella laadukasta musiikkia. Seguran pääroolin lisäksi elokuvassa on muutamia muitakin kovia näyttelijöitä kuten Javier Cámara ("Puhu hänelle" ja "Huono kasvatus", jotka kumpikin ovat Pedro Almodóvarin elokuvia), Neus Asensi ("Unelmiesi tyttö" ja "El corazón del guerrero") ja suositussa komediasarjassa "Serranon perhe" näytellyt Jimmy Barnatán. Näyttelijät ovat ammattitasoisia. Pitäisi varmaan katsoa kolme muutakin Torrente-elokuvaa.

Pisteet: 3/5

Calamari Union: Tämä vuonna 1985 valmistunut komedia oli aikoinaan Aki Kaurismäen toinen pitkä ohjaustyö. Kaurismäki ei ole itselleni tuttu ohjaaja, mutta tämä elokuva on etevästi tehty komedia. Se on hauska, viihdyttävä ja omaperäinen. Käsikirjoitus on todella hyvin kirjoitettu, henkilöhahmot hauskoja ja tarina vetää koko ajan eteenpäin. Elokuvan soundtrack on laadukas ja siitä vastaavat Mikko Mattila, Jone Takamäki ja Casablanca Vox. Soundtrackillä kuullaan rytmikästä rockkia, joka sopii tunnelmaan todella hyvin. Elokuvan roolitus on nappiin valittua. Elokuvassa ei ole kauhean montaa varsinaista näyttelijää, mutta mitä väliä kun homma pelaa. Elokuvassa ei ole varsinaista päänäyttelijää, mutta rooleissa on silti paljon musiikkimaailmasta tuttuja nimiä kuten Sakari Kuosmanen, Dave Lindholm, Pate Mustajärvi, Mato Valtonen ja Puntti Valtonen. Myös Tuomari Nurmio on etevä taksikuskin roolissa. Näyttelijöiden osastoa edustavat mm. Pirkka-Pekka Petelius, Matti Pellonpää, Markku Toikka ja Kari Heiskanen. Mustavalkokuvaus tuo mielestäni Helsingin hyvin esille, mistä myös plussaa. Ainutlaatuisen mahtava elokuva 80-luvulta.

Pisteet: 5/5

20.11

Mansikkapaikka: Vuonna 1957 valmistui ruotsalaisen Ingmar Bergmanin ohjaama draama "Mansikkapaikka", mikä edustaa Bergmanin parempaa osastoa. Itse ainakin kyseistä pätkästä pidän paljon. Bergmanin kirjoittama käsikirjoitus on hämmentävän upea. Jälleen henkilöhahmot on kirjoitettu mielenkiintoisiksi. Myös näyttelijät edustavat Ruotsin kärkipäätä. Pääroolissa nähdään jo mykkäkaudella ohjaajana ja näyttelijänä aloittanut Victor Sjöström, jonka viimeiseksi rooliksi tämä jäi. Sjöstömin tulkitsema vanha professori on mielestäni yksi parhaita Bergman-elokuvien hahmoista. 22-vuotias Bibi Andersson käy tekemässä yhden parhaista rooleistaan tässä elokuvassa. Hän huokuu lapsekasta viattomuutta ja on elokuvan hauskin hahmo hauskojen heittojensa takia. Myöhemminkin Andersson teki elokuvissa hauskan hahmon-roolin. Toinen kaunis nainen elokuvassa on Bergmanin luottonäyttelijöihin kuuluva Ingrid Thulin. Myös Gunnar Björnstrand käy tekemässä elokuvassa todella vakuuttavan, mutta lyhyen roolin Sjöströmin poikana. Myös pitkän linjan näyttelijä Naima Wifstrand on tässäkin elokuvassa mukana. Elokuvan soundtrack on kaunis ja siitä vastaavat Erik Nordgren ja Göte Lovén. Kaunis elokuva, jossa on paljon viatonta huumoria mutta vastapainoksi hyvinkin arkoja aiheita kuten rakkauden menetys.

Pisteet: 4/5

Seitsemäs sinetti: Vuonn 1957 valmistui toinenkin merkittävä Bergman-elokuva. Tämä fantasiaelementtejä sisältävä draama jatkaa samaa puolihumoristista linjaa kun Mansikkapaikkakin. Erik Nordgrenin säveltämä musiikki kuljettaa elokuvaa eteenpäin ja Bergmanin kirjoittama tarina on koukuttava. Elokuva seuraa ritaria joka palaa kotiin aseenkantajansa kanssa. Elokuvassa on jälleen päärooleissa nimekkäitä ruotsalaisia kuten Gunnar Björnstrand, Bengt Ekerot, Nils Poppe ja Max von Sydow. Bibi Andersson on kaunsi nainen, ollen siinä sivussa todella hauska. Bergmanin vakiokalustoa oleva Gunnel Lindblom käy tekemässä pienen roolin ja Vaahteramäen Eemeli-elokuvista tuttu Maud Hansson on todella vakuuttava noitasyytettynä naisena. Ei Bergmanin paras, mutta on laadukkaampi kun monet amerikkalaisleffat.

Pisteey: 4/5

Viikko 45

7.11

Peppi Pitkätossu Pohjoisnavalla: Tämä kanadalais-saksalais-ruotsalainen animaatio on kaukana alkuperäisisistä elokuvista, ollen yksi animaatio tuhansien animaatioiden joukossa. Elokuvan animaatiotaso ei häikäise millään ihmeellisellä taidolla, se ei kuitenkaan ole kovinkaan huonoa. Ohjaajana toiminut Paul Riley on saanut aikaan mielestäni keskitason elokuvan, mutta kaksikon Ken Sobol ja Catharina Stacklenberg käsikirjoitus on mielestäni hieman tylsänpuoleinen, toki aihe on kohtuu mielenkiintoinen mutta tusina pikkuvirhettä alkavat ottaa aivoon kuten ruotsalaisissa ei ole koulupukuja eikä Pohjoisnavalla pärjää minihame ylle. Myös se että elokuvan tietoja ei löydy IMDb:stä on hassu juttu. Soundtrack on kuitenkin erittäin nätti ja sen sävelsivät Tom Thorney, Tim Thorney, Brent Barkman ja Carl Lenox. Alkutunnari ei ole kovinkaan tasokas, mutta on kuitenkin kelvollinen. Suomenkielinen dubbi on jälleen asiansaosaava, vaikka ruotsiksi oli reilusti parempi. Pepin äänenä kuullaan Henni-Liisa Stam ja muissa rooleissa ovat mm. Tuomas Oksanen, Henna Haverinen, Jarmo Koski ja Ulla Tapaninen. Ei kauhen tasokas, mutta kohtalainen animaatio silti.

Pisteet: 2/5

8.11

Marionettien elämästä: Tämä Ingman Bergmanin ohjaama draama on poikkeuksellisesti kuvattu Länsi-Saksassa, saksaksi. Elokuva lukeutuu Bergmanin upeimpiin ja taiteellisimpiin suorituksiin. Elokuva kertoo murhanhimoisesta Peteristä ja hänen vaimostaan Katarinasta. Peter pyytää murhanhimoonsa apua ystävältään professori Jenseniltä. Elokuva hyppii aikatasoilla, ennen erään prostituoidun murhaa ja sen jälkeen tapahtuneeseen. Elokuva tuo monologiensa osalta paljon mieleen Bergmanin elokuvan "Talven valoa". Elokuvan kuvaus on nättiä ja siitä vastasi Bergmanin luottokuvaaja Sven Nykvist. Myös musiikki, mikä elokuvassa soi on upeaa kuultavaa. Kyllä Rolf A. Wilhelm (mm. "Käärmeenmuna" ja "Ödipussi") tietää miten upea musiikki tehdään. Varsinkin unijaksojen aikana kuultava musiikki ja loppumusa ovat vertaansa vailla. Päänäyttelijät ovat elokuvan ydin. Pääroolissa murhanhimoisena Peterinä nähdään Robert Atzorn (mm. "Stilles Tal" ja "Stella") joka on pirun oivallinen valinta ja tekee uransa ensimmäisen roolinsa todella vakuuttavasti. Vaimo Katarinan roolissa nähdään kaunis Christine Buchegger (mm. "Lady Dracula" ja "Inferno") tehden myös ensiluokkaista työtä. Professori Jensienin roolissa nähdään kelpo Martin Benrath ("Stalingrad" ja "Morituri"). Prostituoidun naisen roolissa nähdään Rita Russek (mm. poliisisarja "Wilsberg" ja "A hecc"). Myös pitkänlinjan näyttelijär Lola Müthel tekee elokuvassa laadukasta roolia. Ehkäpä Bergmanin paras teos heti "Hiljaisuuden" jälkeen.

Pisteet: 4,5/5

9.11

Kesäyön hymyilyä: Ingmar Bergman-putki saa jatkoa tämän vuonna 1955 valmistuneen romanttisen komedian kanssa. Elokuva ei aikoinaan Cannesissa saamastaan hurmiosta huolimatta ollut itselleni mieleen. Toki onhan tämä keskiverto hömppäkomedioita laadukkaampi, mutta ei saa aikaan räkänauruja muuta kun muutamassa kohdassa. Bergman on toki nero ohjaaja ja käsikirjoitus on monitasoinen, mutta hieman erilainen kun aiemmin olen tottunut näkemään. Musiikki on erinomaista ja siitä vastaa Erik Nordgren (1913–1992), jonka filmografiasta löytyvät mm. elokuvat "Neidonlähde" ja "Mansikkapaikka". Musiikki on ihastuttavaa, samoin tänä vuonna kuolleen Gunnar Fischerin (mm. "Kasvot" ja "Seitsemäs sinetti") kuvaus. Se on nättiä, sopien yhteen musiikin kanssa. Päärooleissa on kasa kauniita ja lumoavia naisia kuten Ulla Jacobsson (mm. brittileffa "Zulu" ja dramaelokuva "Hän tanssi kesän"), Eva Dahlbeck (mm. "Naisten unelmia" ja "Rakkauden oppitunti" elokuvan naispäärooli), tähti Harriet Andersson ( "Kesä Monikan kanssa" ja "Kuin kuvastimessa"), Margit Carlqvist ("Iloksi" ja "Vanhan kartanon Diana") sekä miesrooleissa olevat Gunnar Björnstrand (mm. "Mansikkapaikka" ja "Seitsemäs sinetti") ja Jarl Kulle (mm. "Fanny ja Alexander" ja "Paholaisen silmä"). Näyttelytyö on tutun varmaa, mutta elokuva jää Bergman-leffaksi epätavallisen vaisuksi.

Pisteet: 3/5

10.11

Kiihko: Tämä Ingmar Bergmanin kirjoittama, mutta tälläkertaa ei kuitenkaa ohjanut, elokuva kuuluu parhaiden ruotsalaisdraamojen joukkoon. Elokuvan ohjasi Alf Sjöberg (mm. "Neiti Julie" ja "Hän oli vain äiti"). Mielestäni Sjöbergin ohjaustyylissä on paljon saamaa kuin suomalaisella Teuvo Tuliolla. Elokuva "Kiihko" kuvaa julman latinanopettaja, hänen oppilaansa ja oppilaan mielitetyn elämää. Hilding Rosenbergin ("Lyhyt oli kesä" ja "Erämaan pappi") säveltämä musiikki on todella hienoa. Se sopii elokuvan piinaavaan tunnelmaan kun nenä päähän. Mielestäni kenties käsikirjoituksen osalta paras Bergman. Pääroolissa latinanopettaja "Caligolana" nähdään pirun hyvän roolin tekevä Stig Järrel (mm. "Påsk" ja "Kielot kuiskivat kuolemaa"). Mies on mielestäni todella vakuuttava miehenä joka on niin julma ja sairas että pelkää itseensä. Toisessa pääroolissa, nuorena lukiolaisena nähdään Amerikassa uraansa luonut Alf Kjellin (mm. "Operaatio Ylilento" ja "Hyökkäys merellä"). Naisroolissa nähtävä Mai Zetterling (mm. "Kuka pelkää noitia" ja "Salainen muistio") on hurjan nätti tehden erinomaista työtä. Sivurooleissa nähdään mm. Olof Winnerstrand, Gösta Cederlund ja Hugo Björne. Loistava ruotsalainen kauhuelokuvamaisilla elementeillä höystetty draama.

Pisteet: 4,5/5

12.11

Kohtauksia eräästä avioliitosta: Vuonna 1973 valmistui tämä Ingmar Bergmanin ohjaama minisarja erään avioparin elämästä. Katsomanin kirjastosta lainaama versio oli juuri tuo 299 minuuttinen televisioversio. Olemassa on myös lyhempi 167 minuutin versio. Kuitenkin, tämä on jälleen Bergmanilta maaginen elokuva/minisarja. Vaikkakaan tässä ei pahemmin mitään tapahdukkaan, sitäkin enemmän on puhetta, mutta millasta puhetta. Viimeistään tämän elokuvan jälkeen voi sanoa että kaikkein aikojen paras pohjoismaalainen käsikirjoittaja on Ingrid Bergman. Dialogi on nerokasta ja elokuvan mahtavat päänäyttelijät, Liv Ullman ja Erland Josephson tekevät semmoiset roolityöt että huh huh. Elokuva, kuten jo aiemmin tokaisin, sijoittuu vain muutamaan tilaan. Monia Bergmanin elokuvia kuvannut Sven Nykvist tekee perustason työtä kameran takana. Nykvist tunnetaan Bergmanin elokuvien lisäksi monien Hollywood-elokuvien kautta. Elokuvassa ei kuulla musiikkia, muuta kuin jakson alussa ja lopussa. Elokuva koostuu kuudesta noin 45 minuutin episodista, jotka ensimmäistä ja viimeistä episodia lukuunottamatta sijoittuvat yhteen tilaan. Kun pääsin hehkuttamaan päänäyttelijöitä, täytyy hieman perustella. Vaimo Mariannen roolissa nähdään monissa Bergman-elokuvissa nähty Liv Ullman (mukana mm. elokuvissa "Kuiskauksia ja huutoja" ja "Syyssonaatti"). Hän tulkitsee vaimon roolinsa todella vakuuttavasti. Nelososassa nähtävä keskustelu miehen kanssa tuo Ullmanin näyttelytaidot erinomaisesti esille. Miehen roolissa nähdään loistava Erland Josephson (mm. Tarkovskin "Nostalgia" ja "Uhri"), jonka tulkitsema Johan-aviomies on todella vakuuttava. Mielestäni Josephson tekee tässä elokuvassa uransa parhaan roolisuorituksen. Sivunäyttelijöitä ei tässä elokuvassa ole paljoa, mutta maininnan ansaitsevat aina maaginen Bibi Andersson, Jan Malmsjö ja Gunnel Lindblom. Sivunäyttelijät tekevät ihan kelpo työtä, mutta pääpari varastaa koko show´n maagisella näyttelyllään.

Pisteet: 4,5/5

Poliisin painajainen: Voi hurja kun nyt pääsee vauhtiin Charles Dennis Buchinsky eli Charles Bronson, joka tunnetaan monista rajuista väkivaltakuvistaan kuten "Väkivallan vihollinen I" ja neljä jatko-osaa, sekä muutamasta hyvästä länkkäristä kuten "Särkyneiden sydänten sola" ja "Huuliharppukostaja". Nyt Bronson on poliisisuvun patriarkka Paul Fein. Nyt Bronson joutuu poikiensa kanssa todistamaan nuorimman tyttärensä Jackien syyttömyyden eräässä murhatapauksessa. Tutkimuksien edistyessä Paulin Ben-poika joutuu poliisitehtävissään ammutuksi. Kuka on syyllinen? Kuka ei? Se selviää elokuvassa. Elokuvan on ohjannut mies nimeltään Ted Kotcheff (mm. Rambo-sarja ensimmäinen osa "Firts Blood" ja sotadraama "Poikkeuksellista rohkeutta") ja on saanut Joel Blasbergin ("Poliisin painajainen II" ja "Kaupunki pelon vallassa") käsikirjoituksesta paljon irti. Tarina on kliseinen, mutta silti todella laadukas, ottaen huomioon että tämä on televisiotuotantoa vuodelta 1995. Elokuvan soundtrack on semmoista perustasoa, jollaista kuulee kaikissa jenkkisarjoissa. Säveltäjä Peter Manning Robinson tunnetaan mm. poliisisarja "Ilman johtolankaa" soundtrackistä. Pääroolissa Bronson on yhtä kylmä kun kaikissa muissakin "mies kostaa"-elokuvissaan. En voi väittää että mies osaisi näytellä mitään muuta roolia, mutta silti hän on LOISTAVA näyttelijä, yksi suosikkejani. Mursuviiket heiluu ympäriinsä kun hän menee ympäri pitäjää. Muissa rooleissa ovat esimerkiksi Jackie Feininä nähtävä Angela Featherstone (mm. " Operaatio Takedown " ja "Tappajan varjossa"). Myös Daniel Baldwin tekee hyvää työtä Ben Feininä. Baldwin on nähty monissa ison budjetin elokuvissa kuten "Syntynyt 4. heinäkuuta" ja "John Carpenterin vampyyrit". Muissa rooleissa nähdään mm. Sebastian Spence, Kate Trotter, Caroline Barclay, Simon MacCorkindale, John Vernon, Barbara Williams, Lesley-Anne Down ja Bronsonin kolmas ja viimeinen vaimo Kim Weeks. Näyttelytyö on sopivan toimivaa, hurttia huumoria on jonkun verran ja loppuskene on sykähdyttävän kylmä. Ei Bronsonin paras, mutta mielestäni uran kärkitöitä.

Pisteet: 4/5

13.11

Vincent tahtoo merille: Tämä Ralf Huettnerin ("Voll normaaal" ja "Die Musterknaben") ohjaama draamakomedia kertoo Touretten syndrooma sairastavasta Vincentistä joka lähtee sairaalasta viemään äitinsä tuhkia Välimereen, mukanaan Alexander ja Marie, joilla on myös vakavat sairaudet. Heidän peräänsä lähtee Vincentin isä Robert ja hoitajatar Rose. Käsikirjoitus on todella vakuuttava. Kässäri on päänäyttelijä Florian David Fitzin käsialaa ja se sekoittaa komediaa ja draamaa todella mallikkaasti. Fitz on näytellyt myös elokuvissa "Turkkilainen naimakauppa" ja "Hawaiian Gardens"). Fitz tuo hauskalla tavalla Touretten syndrooman oireet esille. Anoreksiaa sairastavan Marien roolissa nähdän Karoline Herfurth, joka on vakuuttavan hyvä omassa roolissaan. Mielestäni elokuvan pääkolmikosta Johannes Allmayer ("Kuka, ellemme me?" ja "In der Welt habt ihr Angst") tekee parhaan roolisuorituksen. Heino Ferch on myös todella hyvä Vincentin isänä. Tohtori Rosen nähtävä Katharina Müller-Elmau ("Papa allein zu Haus" ja "All You Need is Love - Meine Schwiegertochter ist ein Mann") on kohtuu tasokas myöskin. Sivuosissa nähdään myös mm. Karin Thaler, Tim Seyfi ja Ulrich Boris Pöppl. Elokuvassa kuultava musiikki on todella laadukasta ja sen sävelsivät Stevie Be-Zet (mm. "Heimkehr" ja "Der kalte Finger") ja Ralf Hildenbeutel (mm. "...und das ist erst der Anfang" ja "Be.Angeled"). Elokuva on pirun hauska vakavasta aiheestaan huolimatta ja näyttelijät ovat todella hyviä rooleissaan. Laatuleffa todellakin.

Pisteet: 4,5/5

Viikko 44

31.10

Moottoripyöräcowboy: Tämä vuonna 1973 valmistunut rikosdraama ei ollut mielestäni kovinkaan tasokas koska se aaltoili ihan liikaa. Käsikirjoituksen tehneiden Robert Borisin (mm. "Birds of Prey" ja "Some Kind of Hero") ja Rupert Hitzigin (mm. "Night Visitor" ja "Jaws 3-D") olisi varmaan kannattanut lyhentää elokuva tai tehdä murhatutkimuksesta mielenkiintoisempaa. Ohjaajana uran ainoan tehnyt James William Guercio on paikoin kun Sam Peckinpah II kuten taka-ajo ja lopputwisti, joka on helvetin tyly. Soundtrack on myös elokuvan vahvuuksia, varsinkin lopussa soiva Terry Kathin esittämä "Tell Me". Myös kuvaus saa pisteitä sekä pääroolissa oleva Robert Blake (mm. "Lost Highway" ja "Baretta"- televisiosarjan päärooli). Mies on pirun hyvä omassa roolissaan. Muissa päärooleissa ovat Billy Green Bush (mm. "The Hitcher" ja "Alice Doesn't Live Here Anymore" sekä Jack Nicholsonin "Five Easy Pieces") ja Mitch Ryan (mm. "Lethal Weapon" ja "Halloween: The Curse of Michael Myers"). Muissa mainittavissa rooleissa ovat mm. Jeannine Riley, Elisha Cook Jr., Royal Dano, Peter Cetera sekä Nick Nolte pienessä roolissa hippinuorena. Aaltoileva elokuva, josta löytää monia hienoja osia.

Pisteet: 3,5/5

"Masters of Horror" Dreams in the Witch-House: Stuart Gordonin (mm. "Re-Animator" ja "Kulti, kutistin kakarat") ohjaama televisiokauhuelokuva, joka on osa "Masters of Horror"-sarjaa. Käsikirjoitus perustuu H.P. Lovecraftin tarinaan ja sen käsikirjoitti Gordonin kanssa Dennis Paoli (mm. "From Beyond" ja "Castle Freak"). Elokuva on aiheeltaan helvetin sairas, paikoin todella vastenmielinen. Myös Richard Band in (mm. "Troll")soundtrack luo kauhua. Tehostepuoli on kunnossa ja aiheet ovat todella karmeita kuten vauvan tappaminen ja uhraukset. Pääroolissa nähdään pirun vakuuttava Ezra Godden (mm. "Laura" ja "Taistelutoverit"). Mies on juuri nappivalinta nuoren opiskelijamiehen roolin. Pitkän uran tehnyt Jay Brazeau (mm. "Kaksoismurha" ja "Insomnia") on myös mies paikallaan kiukkuisena ja vanhana vuokratalon omistajana. Campbell Lanen ("Unensieppaaja" ja "Tarpeellista tavaraa") rooli vanhana miehenä on vakuuttava. Yksinhuoltajaäidin roolissa nähtävä Chelah Horsdal (mm. "Emily Rosen riivaaja") on myös sopiva rooliinsa. Muissa rooleissa ovat mm. Donna White, David Nykl ja Susan Bain. Verinen ja julma kauhuleffa.

Pisteet: 4/5

1.11

Peppi Pitkätossu karkuteillä: Marraskuun saa kunnian aloittaa tämä Olle Hellbomin (mm. "Veljeni Leijonamieli" ja "Saariston lapset ja hylje") ohjaama lastenelokuva, joka perustuu Astrid Lindgrenin rakastettuun hahmoon Peppi Pitkätossu. Jälleen käsikirjoitus on Lindgrenin käsialaa ja siksi tarina on ihastuttavan ruotsalainen. Myös laulut ja soundtrack, joka on kaksikon Christian Bruhn ("Shanghai 1937" ja "Pirunsaaren kahleissa") ja Georg Riedel (mm. "Min pappa är Tarzan" ja "Roseanna - häväisty nainen") säveltämää. Tehostepuoli näyttää päälleliimatulta, mutta annettakoon anteeksi kun valmistusvuosi on 1970. Pääroolissa Peppinä nähdään ainoa oikea Peppi, eli Inger Nilsson (mm. poliisisarja "Der Kommissar und das Meer" ja saksalaisdraama "Gripsholm"). Nilsson on todella mahtava omassa osassaan saaden hahmoonsa kaiken mahdollisen mitä tarvitaan. Onkin sääli että aikuistuttuaan hän ei saanut luotua kunnon uraa. Annikan roolissa nähdään jälleen Maria Persson, jonka ura jäi Peppeihin. Tämän jälkeen hän avioitui espanjalaisen kanssa ja työskentelee Mallorcalla baarissa. Sääli, siinä meni taas yksi lahjakkuus hukkaan. Sitten Tommin roolissa oleva Pär Sundberg, joka myös syystä tai toisesta lopetti näyttelijänuransa. Aikuisrooleissa oli myös lahjakkyuuksia kuten Hans Alfredson (mm. "Jerusalem" ja "Mies astui junasta") vanhana matkakauppiaana, Benno Sterzenbach (mm. "Suuri huviretki" ja "Intohimon lunnaat") poliisina, Öllegård Wellton ("Tässä on Peppi Pitkätossu" ja "Pinnasi päivän") Annikan ja Tommin äitinä, Walter Richter (mm. "Wo der Wildbach rauscht" ja "Das Amulett des Todes") farmarina, Fredrik Ohlsson ( mm. "Miehet jotka vihaavat naisia" ja "Between Two Fires") Tommin ja Annikan isänä ja Kurt Zips (mm. "2-nenää tankkaa superia" ja "Peukaloisen retket"-animessa saksankielisenä Lassena) vihaisena miehenä. Näyttelijät ovat vakuuttavia, niin myös tarina.

2.11

Marikki: Vuonna 1980 tuli ensi-iltaan Astrid Lindgrenin luomasta pikkutytöstä, Madickenista (Marikki), kertova elokuva. Elokuvan ohjasi näyttelijänä paremmin tunnettu Göran Graffman (mm. näyttelijänä "Pikku kulkuri" ja "Proserpin" sekä ohjaajana "Tango" ja "Skuggan av en hjälte"). Graffmanin ohjautyö on erinomaista ja laadukasta, kuten aiemmista ruotsalaisista elokuvista on tottunut näkemään. Myös Lindgrenin kirjoittama käsikirjoitus on niin koukuttava että olisi toivonut elokuvan kestävän kauemmin kun 1h17min. Lavastus on tehty hyvin ja soundtrackin on säveltänyt Bengt Hallberg (mm. "Vanhan linnan kummitus" ja Anthony Asquithin ohjaama ruotsalais-brittiläinen "Two Living, One Dead"). Musiikki on rautaista ja tuo tarpeellista tunnelmaa. Kaiken kruunaa kirsikka kakun päällä, näyttelijät ja suomenkielinen dubbaus joka on hemmetin hyvin toteutettu. Marikkina nähdään lyhyen uran tehnyt Jonna Liljendahl ja hänen siskonaan Liisana Liv Alsterlund (mm. "Tyttö riesana" ja ruotsalais-italialainen komedia "Un paradiso senza biliardo"). Kumpikin ovat aivan maagisia rooleissaan. Jos sanoisin että he ovat kaikkien aikojen parhaat lapsinäyttelijät, en menisi pahastikkaan metsään. Heidän vanhempiensa rooleissa nähdään Monica Nordquist (mm. "Rakastaja Ruotsissa" ja "Carmilla") ja Björn Granath (mm. "Miehet jotka vihaavat naisia" ja Klaus Härön klassikko "Näkymätön Elina"). Kumpikin ovat erinomaisia. Myös perheen piikana nähtävä Lis Nilheim (mm. "Paratiisi" ja "Chez nous") on sekä kaunis että kyvykäs näyttelijä. Muita poimintoja näyttelijälistoista ovat mm. Birgitta Andersson, Lindgrenin "Vaahteramäen Eemeleissä" näytellyt Allan Edwall ja Sebastian Håkansson (mm. "G" ja "Elettävänä tämä elämä"). Hauska ja opettavainen elokuva jossa pääroolissa oleva ihastuttava Jonna Liljendahl on suorastaan maaginen.

Pisteet: 5/5

Marikin hassut seikkailut: Vuonna 1979 valmistui vuotta ensimmäistä osaa Marikki-elokuvien jälkimmäienen osa: "Du är inte klok, Madicken", jonka myös kirjoitti Lindgren ja ohjasi Göran Graffman. Elokuva jatkaa samalla linjalla niin soundtrackin kun näyttelynkin osalta. Elokuvassa on hauskuutta omasta takaa ja Engströmin sisarukset Margareta "Marikki" ja Elisabeth "Liisa" ovat haukoja ystävystyen elokuvassa erääseen köyhään lapseen ja hänen pikkusiskoonsa. Myös sisarukset saavat pikkusiskon. Tarina on monihaarainen eikä lainkaan yhtenäinen, mutta silti on todella koukuttava ja pisti oikein vihaksi kun se loppu ja pituutta ei ole kuin 1h37min. Pääroolissa ovat edelleenkin Jonna Liljendahl, Liv Alsterlund, Monica Nordquist, Björn Granath, Lis Nilheim, Birgitta Andersson, Allan Edwall ja Sebastian Håkansson. Hieman edellisosaa suuremmissa rooleissa nähdään mm. Yvonne Lombard (mm. "Wellkåmm to Verona" ja "Rakkauden oppitunti") ja "Kerstin Hansson". Näyttelytyö on edelleenkin laadukasta Ruotsi-laatua.

Pisteet: 5/5

5.11

Grease: Tämä Randal Kleiserin (mm. "Sininen laguuni" ja "Kulti, kukistin kakarat") ohjaama musiikaali on erinomainen romanttinen komedia, josta ei vauhtia, draamaa ja huumoria puutu. Se perustuu Jim Jacobsonin ja Warren Caseyin tekemään musikaalin ja nerokkaan käsikirjoituksen kirjoittivat Bronte Woodard ("Can't Stop the Music") ja Allan Carr. Tarina on sopivan simppeli romanttinen paha poika - kiltti tyttö stoori. Myös elokuvan musiikki on maagista, varsinkin päänäyttelijöiden esittämä "SUMMER NIGHTS" ja Olivia Newton-Johnin esittämä nätti "HOPELESSLY DEVOTED TO YOU". Myöskin kappaleet "GREASED LIGHTNING", "LOOK AT ME I'M SANDRA DEE", "BORN TO HAND JIVE" ja "YOU'RE THE ONE THAT I WANT" ovat kovia ja rokkaavia viisuja. Musiikki on aivan tautisen mahtavaa. Myös näyttelijät kuten päärooleissa viillettävät John Travolta (mm. tanssiklassikko "Saturday Night Fever - lauantai-illan huumaa" ja Tarantinon klassikko "Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta") ja kaunis ja kyvykäs laulaja-näyttelijä Olivia Newton-John (mm. "Xanadu" ja toinen yhteistyö Travoltan kanssa elokuvassa "Sykettä suonissa"). Muissa rooleissa ovat mm. Stockard Channing (mm. "Le divorce - Avioero ranskalaisittain" ja "Hitler - pahuuden nousu"), tänä vuonna kuollut Jeff Conaway (mm. komediasarja "Taxi" ja "Wrestling"), Didi Conn (mm. "Frida" ja "Benson") sekä laulaja-näyttelijä Frankie Avalon (mm. "Grindhouse Universe" ja "Bikini Beach"). Näyttelijäkaarti on siis todella kovaa.

Pisteet: 5/5

Talven valoa: Vuonna 1963 ohjasi ruotsalainen ohjaajalegenda Ingmar Bergman ("Fanny ja Alexander" ja "Mansikkapaikka") toisen osansa Jumaalaa käsitellevään trilogiaansa. Ensimmäinen osa on vuonna 1961 valmistunut "Kuin kuvastimessa" ja kolmas osa vuonna 1963 yksi omia henkilökohtaisia suosikkejani oleva "Hiljaisuus". Tämä elokuva jatkaa samalla Bergman-linjalla eli nättiä kuvausta, hyviä näyttelijöitä ja hitaasti etenevää tarinankerrontaa. Tarinan keskiössä on vaimonsa menettänyt maaseutukylän pastori Tomas Ericsson ja häneen toivottamasti rakastunut vanhapiika ja kylän opettajatar Märta Lundberg. Muita henkilöitä ovat pariskunta Persson, raskaana oleva Karin ja itsemurhaa hautova Jonas. Myös kirkon suntio Algot on mukana elokuvassa. Elokuvan on kuvannut Sven Nykvistin (1922–2006), joka on kuvannut monia elokuvia kuten "Uneton Seattlessa" ja "Hyvien ihmisten juhla". Nykvist on tallentanut vanhan kivikirkon ankeuden ja synkeyden erinomaisesti. Myös elokuvan musiikittomuus tukee sitä erittäin hyvin. Bergmanin ohjauksessa loistavat monet näyttelijät kuten Gunnar Björnstrand (mm. Bergmanin "Rakkauden oppitunti" ja "Kiihko") on nerokas pastorina, joka on synkeänä kautta koko elokuvan ajan. Naispääroolissa Ingrid Thulin (mm. Tinto Brassin klassikko "Salon Kitty" ja Bergmanin "Hiljaisuus") on todella vakuuttava. Hän tekee ehkäpä yhden parhaista roolisuorituksistaan, varsinkin monta minuuttia kestävä monologikohtus on suorastaan taidokas näytös Thulinin näyttelijälahjoista. Myös "Hiljaisuus"-elokuvan toinen päänäyttelijä, Gunnel Lindblom tekee vakuuttavaa työtä raskaana olevana naisena, niin myös hänen itsetuhoista aviomiestään näyttelevä Max von Sydow (mm "Manaaja" ja "Neidonlähde"), joka on suorastaan mahtava tässä elokuvassa. "Vaahteramäen Eemeleissä" vakuuttanut Allan Edwall on myös sivuroolissa erinomainen. Näyttelytyö, kuvaus ja ohjaus ovat tämän elokuvan suurimpia vahvuuksia.

Pisteet: 4,5/5

6.11

Magnolia: Vuonna 1999 valmistui Paul Thomas Andersonin uran kolmas täyspitkä elokuva. Muita elokuvia ovat mm. lännendraama "There Will Be Blood" ja "Boogie Nights". Myös Andersonin kirjoittama käsikirjoitus on rautaisen kova, se ei ole tylsä, vaikka pituutta on hieman reilut kolme tuntia. Se pitää koukussaan koko pituutensa ajan, monet sivukoukerot vain lisäävät mielenkiintoa, vaikkapa vanhan sairaan miehen katumus menneisyytensä virheistä, entisen lapsineron nykypäivän seuraaminen baarissa, uuden lapsineron visailu televisiohjelmassa, televisiovisan vetäjän vaikea syöpä, hänen tyttärensä huumeongelma ja poliisimiehen epäonnistuminen urallaan. Jokainen tarina kietoutuu toisiinsa vuorokauden aikana mikä tekee elokuvasta mielenkiintoisen, varsinkin erikoinen loppuratkaisu on Andersonilta mielenkiintoinen ratkaisu. Elokuvan soundtrack on ainutlaatuisen mahtava ja siitä vastasi Jon Brion (mm. "Katastrofikytät" ja "Tahraton mieli"). Musiikki on häikäisevän kaunista ja varsinkin Aimee Mannin esittämät laulut joita elokuvassa kuulaan. Rooleissa on iso nippu ammattimiehiä ja naisia kuten kaunis Julianne Moore (mm. "Kadonnut maailma" ja "Hannibal"), William H. Macy ("Jurassic Park III" ja "Fargo"), John C. Reilly (mm. "Velipuolet" ja "Lentäjä") sekä Tom Cruise ("Top Gun" ja "Jerry Maguire"). Kovaa listaa jatkavat mm. Philip Baker Hall, Philip Seymour Hoffman, Jason Robards, Alfred Molina, Melora Walters, Melinda Dillon ja Jeremy Blackman. Näyttelijät ovat siis todella laatutasua. Hyvä ja erilainen draamaelokuva. Ainoa kumma asia on elokuvan ikärajara 11. Miten elokuva jossa naidaan, juodaan viinaa, vedetään huumeita, kiroillaan, tehdään itsareita, on insestiviitauksia ja muuta mukavaa voi olla K-11. Paremminkin K-15 olisi parempi.

Pisteet: 4/5

Viikko 43

25.10

007 Istanbulissa: Vuonna 1963 valmistui tämä kaikkien aikojen toinen James Bond-elokuva, jonka käsikirjoittivat Richard Maibaum ja Johanna Harwood. Ohjaus oli taasen Terence Youngin leipiä. Elokuvassa on erinomainen juoni, hauskoja kohtauksia, hyvät näyttelijät, hyvä soundtack (John Barry + mahtava tunnuslaulu) sekä hyviä efektejä. Pääroolissa oleva Sean Connery on Roger Mooren ohella parhaita Bondeja koskaan. Hän tekeekin aivan uskomattoman roolityön. Bondtyttönä nähdään Miss Rooma 1960 Daniela Bianchi, joka todellakin on häkellyttävän kaunis nainen. Bianchin dubbiäänenä kuullaan Barbara Jefford. Muissa rooleissa ovat mm. meksikoilainen Pedro Armendáriz, Lotte Lenya, Robert Shaw, Bernard Lee ja Eunice Gayson sekä tietenkin vakituinen Bond-kaunokainen Lois Maxwell. Ernst Blofeldin roolissa nähdään Anthony Dawson ja kuullaan Eric Pohlmann. Bond-laatua varmasti.

Pisteet: 4,5/5

26.10

Kun maailma ei riitä: Kun edellisenä päivänä katsoin vanhaa Bondia, nyt tuli katsottua tämä Bond vm. 1999. Elokuva ei yllä vanhojen Bondien tasolle, mutta hakkaa silti kirkkaasti 2000-luvun Bondit. Elokuvan ohjasi itselleni vieras Michael Apte, jonka meriiteistä löytyvät mm. "Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin" ja "Gorkin puisto". Ian Flemingin luoman agenttisankarin seikkailun itä-Euroopassa käsikirjoittivat muitakin Bondeja tekemässä olleet Neal Purvi, Robert Wade ja Bruce Feirstein. Tarina on koukuttava ja pahis on vaihteeksi nainen, mikä on elokuvissa harvinaista. Tehosteet ovat nättejä, soundtrack erinomainen (David Arnold) ja näyttelijät hyviä. Pääroolissa Bondina nähdään erinomainen Pierce Brosnan, jonka huonoimmaksi Bondiksi tämä ikävä kyllä jää. Naisroolissa nähdään naiskauneutta Ranskasta, Sophie Marceau. Muuta naiskauneutta edustavat upea Denise Richards ja Samantha Bond. Muissa rooleissa nähdään mm. Robert Carlyle, Robbie Coltrane, Judi Dench, Desmond Llewelyn sekä koomikko John Cleese. Elokuva jää valitettavasti keskitason Bondiksi, mutta on silti viihdyttävä brittitoiminnan edustaja.

Pisteet: 3/5

27.10

Luther: Elokuva Martti Lutherista (1483-1546), jonka ansiosta Luterilainen kirkko erosi Roomalais-katolisesta kirkosta. Saksalais-yhdysvaltainen draama, jonka ohjasi Eric Till herättää tämän läntisen kirkon suurmiehen eloon. Käsikirjoituksen kirjoittivat Camille Thomasson ja Bart Gavigan ja se onkin tiivis kertomus. Se ei jätä tärkeitä tapahtumia pois eikä ota liikaa vapauksia tarinankerronnassa. Ainoastaan Lutherin avioliitto jää sivuosaan elokuvassa. Musiikki on vakuuttavaa ja sen sävelsi Richard Harvey. Upeassakin elokuvassa on aina pieniä ongemia, tässä se on brittienglanti, jota kaikki elokuvan näyttelijät puhuvat. Pääroolissa Lutherina nähdään vakuuttava Joseph Fiennes. Sivurooleissa on myös paljon kovia brittejä: Alfred Molina, Jonathan Firth, Claire Cox ja sir Peter Ustinov. Eurooppalaista osastoa edustavat mm. Bruno Ganz, Uwe Ochsenknecht, Mathieu Carrière, Benjamin Sadler, Jochen Horst, Maria Simon ja Christopher Buchholz. Erinomainen elokuva, josta ei tunnelmaa puutu.

Pisteet: 4,5/5

Peppi Pitkätossu seitsemällä merellä: Astrid Lindgrenin luoma lettipäinen voimatyttö seikkailee ystäviensä Tommin ja Annikan kanssa etelämerellä pelastamassa Pepin isää, kapteeni Pitkätossua merirosvojen kynsistä. Elokuvan ohjasi monet Lindgren-elokuvan ohjannut Olle Hellbom tehden erinomaista työtä. Soundtrackillä kuullaan monia kivoja lauluja ja musiikit on säveltänyt kaksikko Jan Johansson ja Georg Riedel. Tehostepuoli, viihdyttävyys ja lavasteet ovat kunnossa. Myös päärooleissa olevat Inger Nilsson, Maria Persson, Pär Sundberg ja Beppe Wolgers tekevät ainutlaatuisen hyvää työtä. Muissa rooleissa nähdään mm. Martin Ljung, Jarl Borssén ja Staffan Hallerstam sekä Länsi-Saksasta tulleet Alfred Schieske, Wolfgang Völz ja Nikolaus Schilling. Hauska, seikkailurikas lastenelokuva.

Pisteet: 4/5

28.10

Roxy Hunter and the Mystery of the Moody Ghost: Ensimmäinen osa "Roxy Hunter"-televisioelokuvasarjalle. Elokuva on laadultaan ja juoneltaan laadukkaampi kun edellinen katsomani osa. Näyttelijät, ohjaus, käsikirjoitus, lavastus ja kaikki muukin on asiansaosaavaa. Ohjaajana Eleanor Lindo on saanut aikaan komediallisen lastenseikkailun lomaan tungettua hämmästyttävän upeita aikuisleffaan sopivia draamakohtauksia joita ei lastenelokuvassa odottaisi löytävänsä. Käsikirjoitus taas on kaksikon Robin Dunne ja James Kee kynästä. Soundtrackillä kuullaan monia ihania säveliä ja niistä vastaa Nathan Furst. Pääroolissa nähdään ihastuttava Aria Wallace, joka varastaa lähes koko show´n. Muissa isoimmissa rooleissa ovat Robin Brûlé, Demetrius Joyette, Yannick Bisson ja Vik Sahay. Muissakin sivurooleissa on kelpo näyttelijöitä kuten Jessica Booker, Lara Jean Chorostecki ja Stephanie Mills. Hauska, vakava ja todella viihdyttävä lastenelokuva.



Pisteet: 5/5

Hamtaro-elokuva: Hamtaro-animesarjan pohjalta tehty elokuva, joka on tasoltaan sitä keskitasoa. Elokuvan ohjasi mies nimeltään Osamu Dezaki ja käsikirjoittikin osin, yhdessä Michiru Shimadan kanssa. Hamtaro on allapäin kun ei saa omistajaltaan tarpeeksi huomiota ja menee hamsterikaveriensa kanssa maanalaiseen Ham-Ham maahan seikkailemaan. Tarinassa on perinteistä animedraamaakin joukossa. Soundtrack on nätti ja se on Motoyoshi Iwasakin säveltämä. Tunnuskappale on ihan kiva suomeksi, mutta alkuperäinen MiniMoni-tyttöbändin esittämä japsiversio on iskevämpi. Suomenkielinen dubbi on semmoista kohtalaista animetasoa, joka on kaukana alkuperäisestä ääniraidasta. Päärooleissa kuullaan mm. Kiti Kokkonen, Kati Solehmainen, Ville Valtanen, Henni-Liisa Stam ja Ash Ketchumin äänenä "Pokemonissa" toimiva Hanna Leino. Tasokas, ei mikään maailman paras.

Pisteet: 3/5

29.10

Viva Riva!: Tämä viimevuonna valmistunut Kongolainen rikosdraama edustaa omaa genreään erinomaisesti. Se ei laahaa eikä muutenkaan esiinny epäedukseen. Tämä elokuva avasi Lauantai-sunnuntaiyön Night Vision-tapahtumassa. Tämän tunnelmallisen elokuvan tekijäporukka on itselleni todella tuntematonta, mutta elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Djo Munga tekee vakuuttavan debyytin ohjaajana sekä käsikirjoittajana. Munga, joka aiemmin on toiminut dokumenttien tuottajana, saa luotua pimeän ja kesyttömän Afrikan katsojan näkövinkkeliin. Upea dialogi, karut maisemat, kesytön kaupunki, erinomaiset näyttelijät, julmat taistelut ja kauniit naiset ovat elokuvan valttikortteja eikä säästele missään. Jopa päänäyttelijöiden Patsha Bayn ja Manie Malonen välinen kiihkeä rakastelukohtaus on erinomainen. Elokuvan soundrackistä vastaa Louis Vuncke sekä Congupunq. Musiikki on elokuvaan sopivaa. Näyttelijät ovat kovaa tasoa, kuten päärooleissa jo kerran mainitut Bay ja Malone. Bayllä ei ole aiempia meriittejä, mutta tekee silti uskomattoman terävän roolin kylmänkovana rikollisena, joka palaa kotikyläänsä monen vuoden pakomatkan jälkeen. Naispääroolissa nähtävällä Manie Malonella ei myöskään ennen tätä elokuvaa ole ollut kummoista uraa: filmografiaan kuuluvat mm. yksi jakso ranskalaisessa trillerisarjassa "Dolmen" ja ranskalaisessa draamasarjassa "La vie est à nous" kahdessa jaksossa. Malone on kaunis nainen ollen jäätävän vakuuttava paikallisen rikollispäälikön naisena. Pahiksen roolissa nähtävä Hoji Fortuna on niin ikään jäätävä Kongon kuumassa yössä. Mies, jonka meriiteistä löytyvät roolit mm. portugalilaisessa televisiosarjassa "Morangos Com Açúcar" ja yhdysvaltaisessa draamassa "Honeysuckle", tekee aivan hämmästyttävän upean roolin. Muissa rooleissa nähdään mm. Marlene Longange, Diplome Amekindra, Alex Herabo ja Nzita Tumba. Näyttelytyö on rautaista kokemattomuudesta huolimatta ja Munga osaa ohjata laadukasta rikosdraamaa.

Pisteet: 5/5

Verenpunainen kauhu: (aka "Deep Red" aka "Profondo Rosso"). Elokuva on Dario Argenton viides elokuvaohjaus ja lukeutuukin miehen tuotannon TOP-3 listalle yhdessä "Tenebren" ja "Pheneomenian" kanssa. Argento on nero, mies vailla vertaa ohjaamaan tämänkaltaisia elokuvia. Argento osaa käyttää visuualista silmää, yhdessä Luigi Kuveillerin (mm. Elio Petrin klassinen "Epäilyksen yläpuolella" ja komediat "Turpa kiinni, Krokotiili" ja "Banaanipojat hula-hula saarella") kanssa. Murhaaja pysyy salassa loppumetreille ja epäilyjä on paljon. Murhat ovat graafisuudessaa omaa luokaansa, kiitos tehostemiesten Germano Natali ja Carlo Rambaldi. Mihinkään turhaan verenlennätykseen ei mennä, mutta raakuutta on paljon, varsinkin loppukohta sekä Helga Ulmannin murha. Elokuvan soundtrack on yksi parhaista mitä on italotuotannoissa tullut vastaan. Se on nimittäin ensimmäinen Argento - Goblin yhteistyö. Elokuvan teemamusiikki tuo jostain syystä mieleen paljon "Olipa kerran ihminen"-animaatiosarjan alkutunnnarin. Musiikki on elokuvan parhaita elementtejä. Myös käsikirjoitus on rautaisten ammattilaisten kirjoittama. Se on Argenton ja Bernardino Zapponin väsäämä. Zapponi on uransa aikana ollut mukana monessa tuotannossa, kuten "Fellinin Satyricon" ja "Fellinin Rooma". Toista ääripäätä edustavat Tinto Brass-pehmopornoilu kuten "Kullanmuru" ja Joe D´Amato HC-jynkky "Paprika". Elokuvan versiossa jonka katsoin ei ollut kuin yksi tyhmyys, se oli nimittäin dubattu englanniksi ja oli vielä jenkkileikkaus, josta puutui n.28 minuuttia materiaalia. Muuten elokuva on intestiivinen kauhutrilleri, jonka pääroolissa nähdään kovia nimiä kuten David Hemmings (mm. "Herrasmiesliiga" ja "Gladiaattori") sekä ohjaajan oma vaimokulta Daria Nicolodi (mm. "Pheneomenia" ja "La Terza Madre"). Kumpikin ovat loistavia, Nicolodi jää tosin aika pieneen rooliin. Muissa rooleissa nähdään mm. Gabriele Lavia, Macha Méril, Eros Pagni, Giuliana Calandra ja Nicoletta Elmi. Näyttelytyö on vakuutavaa, mutta enkkudubbi pistää vain raivoksi paikoitellen. Teknisesti onnistunut kauhuelokuva Argentonta, josta ei kauhua ja jännitystä puutu.

Pisteet: 4,5/5

Komisario Bellie: Enzo G. Castellarin ohjaustyö vuodelta 1973 on esimerkki loistavasta italokrimistä. Se on sopivan tyly, paikoin hauska, paikoin helvetin painostava sekä toimintakohtaukset ovat vielä 2000-luvullakin sopivan teräviä. Castellari, joka tunnetaan monista toimintaleffoista kuten "Uudet Barbaarit", "Bronxin asfalttisoturit" ja "Aavikkosoturi" sekä yhdestä upeimmista "Tappajahai" Rippoffeista "L'ultimo squalo", on saanut aikaan nerokkaan ja vauhdikkaasti etenevät kostokertomuksen, jonka käsikirjoittivat Maurizio Amati, Tito Carpi, Enzo G. Castellari, Gianfranco Clerici, Vincenzo Mannino ja Leonardo Martín. Miesten filmografiasta löytyvät mm. semmoisia nimikkeitä: "Terrori 2000" (Maurizio Amati tuottajana), "Der Commander" (Tito Carpi käsikirjoittana), "Viiltäjä" (Gianfranco Clerici käsikirjoittajana), "Miamin verilöyly" (Vincenzo Mannino käsikirjoittaja) ja "Kuoleman neuvonantaja" (Leonardo Martín käsikirjoittaja). Tarina on sopivan ryhdikäs ja julma, mutta Bellien ja hänen tyttärensä keskustelut ovat ladattu sopivalla huumorinhäivällä. Loppukohtaus taas on kaukana huumorista, se on kylmä ja julma. Elokuvan soundtrack on sopivan -70 lukunen, veljesten De Angelis ("Trinity ratsastaa jälleen" ja "New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019") säveltämä rytmikäs musiikki on nannaa korville alun räväkässä taka-ajokohtauksessa. Elokuvan päänäyttelijät ovat myös erinomaisia. Franco Nero on kuin luotu päärooliin kovaotteiseksi poliisiksi. Poliisipäälikön roolissa nähtävä James Whitmore on myös nerokas valinta rooliin. Muita poimintoja castista ovat mm. superkaunis Delia Boccardo Bellien naisystävänä, Luigi Diberti sekä ohjaajan oma tytär Stefania Girolami Goodwin (Stefania G. Castellari). Tehosteet ovat vakuuttavia ja muutenkin yksi parhaista italokrimeistä mitä on tullut nähtyä. Englannikielinen jälkiäänitys on myös asiansaosaavaa.

Pisteet: 4/5

The Whisperer in Darkness: Italialaisesta krimistä siirrytään uudelle mantereelle ja nähdään tämä tänävuonna valmistunut scifi-kauhu, joka on alun löpinöitten takia hieman tylsänpuoleinen. Elokuvan ohjaajana toiminut Sean Branney on saanut kuitenkin luotua pienellä budjetilla nerokkaan mustavalkoisuuttaan hyväksikäyttävän kunnianosoituksen vanhoille Universalin hirviöelokuville. Branney, jonka esikoisohjaus tämä on tehnyt nautittavan kauhuleffan, jonka suurin kompastuskivi on alun pitkäveteinen, jopa tylsä läpätys. Elokuvan kirjoittivat H.P. Lovecraftin kirjan pohjalta Branney ja Andrew Leman, joka myös ohjasi vuonna 2005 valmistuneen mustavalkomykkäkauhuelokuvan " The Call of Cthulhu". Tarina on pohjimmiltaan nerokas, mutta elokuva ei ihan täysillä osaa hyödyntää potentiaaliaan. Soundtrack on tosin alusta lähtien mielekästä kuultavaa. Elokuvan musiikki on Troy Sterling Niesin säveltämää. Tehosteet ovat tehty halvanoloisesti, joten ne eivät ole pelottavia lähes ollenkaan. Osin tämä on hyvä kikka, kun kyseessä on kunnianosoitus vanhoille scifi-leffoille. Elokuvan näyttelijäkaarti on tuntematonta, mutta kyllä ohjaaja Branney saa heistä kaiken tarpeellisen irti. Pääroolissa nähdään Stephen Blackehart (mm. videohalpikset "Mega Shark vs Giant Octopus" ja "The Land That Time Forgot"). Mies on vakuuttava silmälasipäisenä tutkijana. Sivurooleissa ovat mm. Conor Timmis, Barry Lynch, Andrew Leman ja ihastuttava Autumn Wendel. Näyttelijät ovat kohtuu tasaisia. Festivaalien heikoin tuotos.

Pisteet: 3/5

30.10

Rabies: Saanko esitellä, Israelin ensimmäinen kauhuelokuva. Ohjaajina Aharon Keshales ja Navot Papushado ovat saaneet aikaan yhden elokuvahistorian sähäkimmistä kauhuspektaakkeleista. Miesten kynästä on lähtenyt huumoria, surua sekä brutaalia väkivaltaa sisältävä elokuva. Tarina on Hollywood-kopio: joukko nuoria joutuvat muutamien juonenkäänteiden jälkeen ansaan metsään ja sitten alkaa verikekkerit. Tarina on koukuttava ja alun jälkeen viihdyttävän erilainen verrattuna amerikkalaisiin samankaltaisiin kauhuleffoihin. Elokuva on teknisesti onnistunut, luonnonvalossa kuvattu elokuva saa aikaan monin kohdin niljakkaan olon. Mielestäni elokuva on samaa tasoa Eli Rothin vuonna 2002 valmistuneen "Cabin Feaverin" kanssa, ellei jopa parempi. Väkivaltaa ei loppujen lopuksi ole paljoakaan, mutta se mitä on, on helvetin tylyä, varsinkin kohta jossa nuori nainen astuu miinaan ja räjähtää. Tässä kohtaa alkoi pulssi nousta kun katsojat nauroivat. Itseäni kävi naista sääliksi. Tämmöinen kohtaus on mielestäni vastalause Israelin miinoittamiselle. Joka päivä kymmenet ihmiset kuolevat ja rampautuvat Israelin maaseudulla miinoihin. Muutamat muutkin kohtaukset olivat sadismissa kuvottavia. Elokuvan soundtrack on laadukasta Israelilaismusiikkia ja sen sävelsivät Frank Ilfman ja Haim Frank Ilfman, jotka ovat luoneet uraansa Israelin ulkopuolella kuten elokuvissa "Nemesis Game" ja "Mercenaries". Elokuvan päärooleissa oli Israelin tunnetuimpia näyttelijöitä, jotka ovat tässä ilmiömäisen loistavia. Rooleissa nähdään mm. Lior Ashkenazi (ranskalais-israelilainen "Hatuna Meuheret" ja israelilais-ruotsalainen"Walk on Water"), Danny Geva ("Shnat Effes" ja draamasarja "Parashat Ha-Shavua"), Menashe Noy ("The Time that Remains" ja "Mörderischer Besuch") sekä naiskauneutta edustivat mm. Ania Bukstein (ranskalais-israelilainen draama "Ha-Sodot" ja draamasarja "Ha-Borer") ja Yael Grobglas. Näyttelytyö on ilmiömäistä ja hebrean kieli on mielenkiintoista kuunnella. Elokuva antoi kiinnostuksen seurata Israelilaisia televisiosarjoja. Vaikka tämä onkin erinomainen, niin puolikkaan pisteen tipuuttaa hieman tönkkö loppu.

Pisteet: 4,5/5

Deadball: Jälleen splatter-komedia-toiminta-sekoilu japaninmaalta. Nikkatsu-Sushi Typhoon akselilta on aina lupa odottaa roskalaatua ja tämäkin elokuva on kaivattua roskaa. Verta lentää liioitellusti, läppä lentää, nerokkaita ideoita (käsikirjoitus Yûdai Yamaguchi ja Keita Tokaji) ja sekoja hahmoja. Elokuvan ohjasi elokuvan toinen käsikirjoittaja Yûdai Yamaguchi, joka on ohjannut mm. elokuvat "Gokudô heiki", "Meatball Machine" ja "Jigoku Kôshien". Mies on saanut ohjattua nerokkaan roskasekoilun, jossa ei hauskuutta puutu. Toinen käsikirjoittaja on Keita Tokaji. Tarina on sopivan nerokas: Jûbei Yakyû joutuu vankilaan ja pakotetaan liittymään vankilan Baseball-joukkoeseen. Joukkoe saa vastaansa naisvankilan murhaajat ja sitten alkaa verileikki, joka on pirun hauskaa seurattavaa. Elokuvan soundrack on sopivan himmeää. Musiikki on Nobuhiko Morinon ("Down to Hell" ja "Yoroi: Samurai zonbi") säveltämää. Se luo tunnelmaa sopivassa suhteessa. Tehosteet ovat tehostenero Yoshihiro Nishimuran käsialaa ja laatu on tuttua sontatasoa. Nishimura (mm. elokuvat "Tokyo Gore Police" ja "The Machine Girl") on tehosteiden tekijänä erinomainen ja tässä CGI-tönkköys on suorastaan ilmöimäisen tasokasta, vaikka näyttääkin pelimäiseltä monissa kohdissa. Pääroolissa Jûbei Yakyûna nähdään Tak Sakaguchi, joka teki roolin jo 2003 elokuvassa "Jigoku Kôshien". Mies on vakuuttava roolissa hakaten kaikki muut näyttelijät roolissana. Muissa rooleissa ovat mm. Mari Hoshino (joka näyttelee ihan ok-tasosesti nuorta poikaa), Miho Ninagawa (aivan bitch tässä roolissa, näyttelee pienen roolin myös kahdessa "Master of Horror"-sarjan jaksossa), Takamasa Suga, Jyonmyon Pe, Mickey Curtis ja Koici Yamadera. Näyttelijät ovat sopivan törkysiä tähän elokuvaan eikä heidän heikko näyttely haittaa tässä.

Pisteet: 5/5

The Woman: Nyt tuli vastaan elokuva joka saa pahan olon aikaan. Elokuva on tunnelmaltaan helvetin painostava, mutta juuri tämä seikka tekeekin siitä yhden elokuvahistorian mahtavimmista kauhudraamoista. Se on synkkä, brutaali, karu ja kylmä kuvaus tavallisen amerikkalaisperheen murroksesta. Elokuva tuo paljon teemoiltaan mieleen Dario Argenton ohjaaman "Master of Horror-Jenifer"- televisioelokuvan, mutta eroaa siinä että tämä on Argenton leffan rinnalla reilusti synkempi ja elokuvamaisempi tapaus. Ahdistus tulee pintaan lopussa, koska se on suoraan sanottuna kuvottavan raaka. Elokuvan ohjasi ja osin kirjoitti Lucky McKee, jonka ohjaustöitä ovat mm."May" ja "The Woods". Toinen käsikirjoittaja on Jack Ketchum (mm. "The Girl Next Door"). Tarina on uskomattoman nerokas eikä sorru kopioimaan muita elokuvia. Elokuvan soundtrack on myös loistava. Se on uransa ensimmäinen sävellystyön tehnyt Sean Spillane. Musiikki tuo elokuvan julman maailman hyvin esille. Tehostepuoli on elokuvassa kunnossa ja näyttelijät ovat ilmiöimäisiä. Villinaista näytellyt Pollyanna McIntosh (mm. "Land of the Lost" ja "Bats: Human Harvest") on roolissaan vakuuttava. Hän ei elokuvassa päästä montaakaan repliikkiä, mutta on silti todella vakuuttava. Miespääroolissa nähtävä Sean Bridgers (mm. westernsarja "Deadwood" ja kauhuleffa "Maissilapset 2") on myöskin ilmiömäinen. Elokuvan alussa nähtävä kiltti perheenisä muuttuu elokuvan edetessä tunteettomaksi paskiaiseksi joka hakkaa vaimoaan ja tytärtään. Vaimon roolissa nähdävä Angela Bettis (mm. "Carrie" ja "Toolbox Murders") on erinomainen valinta rakastavaksi perheenäidiksi jonka julma kohtalo pistää mahan kiertämään. Perheen lapsia näyttelevät Zach Rand (tekee ilmiömäisen roolin kusipäisenä teinipaskana), Lauren Ashley Carter (nätti tyttö joka näyttelee perheen teinitytärtä) ja Shyla Molhusen (ihastuttaa positiivuudella perheen nuorimpana, tulevaisuuden kyky). Opettajattaren roolissa nähdään kaunis Lauren Petre. Näyttelytyö on vakuuttavaa kautta linjan eikä ylilyöntejä nähdä. Elokuva ansaitsi parhaan elokuvan palkinnon yleisöäänestyksessä.

Pisteet: 5/5

Ator - taisteleva kotka: Aristide Massaccesi alias Joe D'Amato tunnetaan monista kulttileffoista kuten "Buio Omega" ja "Texas v. 2000" sekä armottomasta määrästä Softcore ja Hardcore-pornoa kuten "Sasso Nero" ja "Porno Holocaust". Tämä elokuva on kuitenkin sitä siveellisempää ja väkivallattomampaa osastoa, nimittäin kolme jatkista aikaan saanut "Ator"-sarjan avausosa. Elokuva ei tosiaankaan ole D´Amaton paras, ei edes parhaita elokuvia, mutta saa hymyn huulille onnettoman toteutuksensa takia. Se on kaukana "Conan Barbaarista" tai Ruggaro Deodaton "The Barbarians"-elokuvasta. Elokuvan käsikirjoittivat D´Amato yhdessä italotyömyyrä Michele Soavin kanssa ja jälki on kaukana totutusta. Väkivalta ja seksi loistavat poissaoloaan. Yksi vähän nätimpi tehoste sekä jättihämis ovat elokuvan parasta antia sekä tietysti Carlo Maria Cordion musiikkiraita ja kauniit naiset. Tarinassa ei ole mitään ihmeellisempää koukkua. Alussa kerrotaan Atorin syntymä ja sitten siirrytään vuosia eteenpäin. Ator saa selville että hänen rakastamansa siskonsa ei ole hänen oikea siskonsa ja sitten onkin häät ja sitten pahikset kaappaavat Atorin tuoreen muijan ja sitten alkaa taka-ajo, joka on pitkäveteistä paskanjauhantaa ja kävelyä ympäri maita ja mantuja. Mukana kulkee tietysti suloinen nalle ja kaunis nainen. Siinä tää tylsyys lyhyesti. Pääroolissa Atorina nähdään Miles O'Keeffe (mm. "Tarzan, the Ape Man" ja "Rohkea ritari"). Lihaskimppu on puunaamasempi kun vanha tammi. Sivurooleissa keimailevat mm. Sabrina Siani (mm. "Missione finale" ja "Aenigma") ja Ritza Brown (mm. "Aavikkosoturi" ja "Suuri ryöstö"). Myös Edmund Purdom, Dakar ja D´Amaton luottonäyttelijätär Laura Gemser kävivät heittämässä roolit. Näyttely on ok tasoa ja englanninkielinen dubbi on kohtuu tasokasta tässäkin italorainassa.

Pisteet: 3,5/5

Lady Terminator: Indonesialainen kalkkunatoiminta vuodelta 1989. Ohjaus on kohtuu menevää ja siitä vastasi H. Tjut Djalil. Käsikirjoitus taasen oli Karr Kruinowzin käsialaa. Musiikki on myös sopivan hömelöä sopien tähän toiminta-scifistelyyn kun nokka naamaan. Tehostepuoli on myös kohtuu mallikasta ja indonesialainen diskopop tulee Claudia Angelique Rademakerin esittämänä tutuksi elokuvassa. Elokuva plagio lähes kaikessa mahdollisessa "Terminatoria" ja monet kohtaukset ovat kohtuu hyvin kopiodut. Ainoa miinus tulee seksikohtuaskopiosta, joka on suoraan sanottuna syvältä. Muuten elokuvassa on alastomuutta ihan riittämiin. Päärooleissa olevat näyttelijät sopivat omiin osiinsa erittäin hyvin. Terminatorina nähdään Barbara Anne Constable ja hyvisparina nuoren Roger Mooren näköinen Christopher J. Hart ja kaunis Claudia Angelique Rademaker. Elokuvan suurin miinus mielestäni on kuitenkin englannikielinen jälkiäänitys, joka ei suoraan sanoen ole huono, mutta indonesiaksi elokuva olisi kenties ollut hieman vakavammin otettavissa. Keskitason indonesialaiskalkkuna

Pisteet: 4/5

"Masters of Horror" Jenifer: Italialais-yhdysvaltalainen televisioelokuva, joka on osa "Master of Horror"-televisarjaa. Elokuva on giallonero Dario Argenton uran uudempia tuotoksia, mutta ei yllä tasoltaan lähellekkään kärkipäätä. Elokuva on liian televisiotuotantomainen mikä vähentää tunnelman syntymistä, mutta on se silti kylmä ja brutaali näyttä Dario-sedältä. Elokuvan käsikirjoitti Steven Weber Bruce Jonesin novellin pohjalta. Tarina on kiehtova ja kestää useammankin katselukerran. Tehosteet ja musiikki (Claudio Simonetti) ovat elokuvan kärkielementtejä. Ilman niitä tämä olisi täysi kökkökasa. Elokuva kuuluukin Argenton sairaiden visioden takia "Masters of Horror"-sarjan sairaimpiin osiin kuten kohtaukset jossa Jenifer syö kissan ja naapurin pikkutytön. Näyttelytyö on elokuvassa perusvarmaa. Pääroolissa nähtävä elokuvan käsikirjoittaja Steven Weber on tasaisen varma. Mies osaa olla sopivan tyly omassa roolissaan. Weberin muita töitä ovat mm. romanttinen komedia "A Little Bit of Heaven" sekä Mick Garrisin ohjaama Stephen King leffa "Desperation". Naisroolissa nähdään Sarah Grahamin maskeeraama Carrie Fleming (mm. "Good Luck Chuck" ja "Bloodsuckers"). Flemingin ruumis on upea, mutta naisen kasvot on maskeerattu todella mallikkaasti. Muissa rooleissa ovat mm. Brenda James, Harris Allan, Beau Starr sekä pienen mutta kohtuu hyvän roolin tekee nuori, mutta lupaava Jasmine Chan (tehnyt pieniä rooleja televisiosarjoissa kuten "Samurai Girl" ja "SGU Stargate Universe"). Argenton uran keskikastiin tämä jää, mutta ei ole silti onneton.

Pisteet: 3,5/5

Sam McCloudin paluu: Vuosina 1970-1977 tehtiin Yhdysvalloissa semmoista rikosdraamaa kun "Sheriffi McCloud" ja vuonna 1989 valmistui Alan J. Levin (mm. "Kunnian miehet" ja "Bionic Showdown: The Six Million Dollar Man and the Bionic Woman") ohjaama ja Michael Sloanin (mm. "Kutsukaa McCall" ja "Kung Fu: The Legend Continues") käsikirjoittama televisioelokuva. Soundtrack on laadukasta, näyttely erinomaista ja tarina mielenkiintoinen, hieman huumorilla kevennetty trilleri. Soundtrack on Steve Dorffin (mm. "Elvis" ja "Murphy Brown") käsialaa. Elokuva etenee vauhdikkaasti eteenpäin ja pääroolissa oleva viiksivallu Dennis Weaver on suoraan sanoen mahtava. Pienemmissä rooleissa nähdään mm. J.D. Cannon, Terry Carter, Diana Muldaur ja Patrick Macnee. Plussaa tulee Alan Polonskyin hulvattomasta sivuroolista. Keskitason jenkkitelkkutuotantoa 1980-1990 lukujen taitteesta.

Pisteet: 4,5/5

Viikko 42

19.10

El Coyote - Musta naamio: Tämä meksikolainen länkkäri, joka perustuu José Mallorquín "El Coyote"-tarinoihin, on todella pitkäveteinen. Elokuvassa, jolla ei ole pituutta kun 1,05h, ei tapahdu mitään. Tylsyyttä lisää etten ole tutustunut alkuperäistarinaan ja elokuvassa ei ollut tekstityksiä. Elokuvaan mahtuu toki muutama hyvä kohtaus, joka kuitenkin on pieni lohtu. Elokuvan ohjasi kaksikko Joaquín Luis Romero Marchent ja Fernando Soler. Espanjalaissyntyisen Marchentin filmografiasta löytyy monia länkkäreitä kuten "Zorro-naamioitu ratsastaja" ja "7 tunnin verilöyly". Jo mykkäkaudella ohjaajauransa aloittanut Soler on myös ohjannut monia elokuvia kuten "Rosenda" ja "Yesenia". Käsikirjoitustiimissä olivat mukana Pedro Chamorro ja Pedro Masó sekä tulevaisuuden nimi, Jesus Franco. Elokuvan musiikki on nättiä (musiikista vastasi Odón Alonso) ja näyttelijätkin ovat erinomaisia. Pääroolissa nähdään vakuuttava Abel Salazar. Sivurooleissa ovat mm. Gloria Marín, Manuel Monroy, Rafael Bardem, Santiago Rivero, Antonio García Quijada, Mario Moreno ja Julio Goróstegui. Hyvät näyttelijät eivät kuitenkaan estä pitkästymästä. Tylsä, muttei huono.

Kauhujen kylä: Italialaisen ohjaajananeron Lucio Fulcin vuonna 1972 ohjaama Giallo, jossa vuoristokylässä alkaa kuolemaan nuoria poika. Elokuva etenee nopeasti ja käsikirjoitus on mielenkiintoinen. Käsikirjoituksen kirjoittivat Gianfranco Clerici, Lucio Fulci ja Roberto Gianviti. Soundtrack taas on Fulci-elokuvien kärkipäätä, varsinkin Ornella Vanonin esittämä ja Riz Ortolanin sanottama Quei Giorni Insieme a Te. Muukin musiikki on ilmiömäistä. Samoin tehosteet ja maskeeraus. Päärooleissa on iso kasa tunnettuja eurooppalaisia näyttelijöitä. Naiskauneutta edustavat Florinda Bolkan, Barbara Bouchet ja Irene Papas, joista Bouchet esittää jopa kauniit rintansa. Hikisiä italialaismiehiä edustavat mm. Tomas Milian, Marc Porel ja Georges Wilson. Fulcin uran toiseksi paras elokuva, heti "New York Ripperin" jälkeen.

20.10

Paholaisen naamio: Vuonna 1960 uransa alkuvaiheessa ollut Mario Bava ohjasi tämän erinomaisen kauhuelokuvan paholaisen naamiosta. Ohjaus on tasaisen varmaa ja nelikon Ennio De Concini, Mario Serandrei, Mario Bava ja Marcello Coscia kässäri, joka perustuu Nikolai Gogolin novelliin "The Viy" on toimiva. Elokuvan musiikkiraita on myös laadukas ja sen sävelsi Roberto Nicolosi. Tehosteet eivät ole paljoa joutuneet ajan hampaisiin ja lavastus on erinomaista. Enkkudubbikin on laadukas. Päärooleissa nähdään erittäin seksikäs Barbara Steele sekä John Richardson, Andrea Checchi, Ivo Garrani, Arturo Dominici, Enrico Olivieri ja Antonio Pierfederici. Elokuva ei ole paras Bavan elokuva, mutta silti aivan erinomainen kauhistelu 60-luvun Italiasta.

22.10

The Last Fight: Vuonna 1996 valmistunut Joe D´Amaton ohjaama ja Rocco Siffredin tähdittämä pornoleffa kuuluu klasisseen kolmen pisteen joukkoon. Elokuva ei ole mitenkkän ihmeellinen, muttei myöskään huonokaan. Se on tasapaksua panemista 96 minuuttia. Amaton ohjaus on ihmeellisen tasokasta verrattuna muuhun pornotuotantoonsa. Elokuvassa oleva juonentynkä jää pahasti kuitenkin pornokohtausten alle. Ei sillä että kohtaukset olisivat huonoja, mutta niitä on reilusti liikaa. Loppukohtaus on eeppisyydessään aivan omaa luokkaansa. Myös musiikki on tasokasta syntikkapoppia. Dialogin taso ja tilanteet milloin kuksitaan saavat hymyn naamalle. Näyttelijät, jotka eivät osaa edes kunnon engantia. tekevät vakavasta dialogista paikoin farssimaisen kehnoa. Päärooleissa nähtävät Rocco Siffredi ja Hakan Serbes ovat ihan kelpoja rooleissaan. Kumpikin tekevät tasokasta työtä esitellessään isoja molojaan. Sivuroolissa vilahtaa myös Siffredin vaimo Rosa Caracciolo (oik nimeltään Rosza Tassi). Muissa rooleissa ovat mm. Barbie Angel, Holly Body, Sindee Coxx, Diamond, Roxanne Hall, Vince Voyeur, Lana Sands, Mercedes, Dave Hardman sekä kovan luokan pornoammattilainen Max Hardcore. Kohtalainen elokuva, muttei mikään kauhean ihmeellinen.

23. 10

Private Gold 67: Millionaire: Espanjalaista pornosekoiluva 2000-luvun puolivälistä. Elokuvassa on jonkinsortin juoni sen jatkuvan naimisen lomassa. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti Alessandro del Mar joka tekeekin ihan ok työtä kameran takana. Elokuvan soundtrack on melko onnistunut ja sen sävelsi Oreste Fiengo. Päärooleissa nähdään monia eurooppalaisia pornonäyttelijöitä, joiden toivoton englanninkielinen dialogi saa hymyn huulille. Päärooleissa nähdään mm. unkarilainen Claudia Ferrari, tsekkiläinen George Uhl, tsekkiläinen Lucy Lee, ranskalainen Delfynn Delage sekä saksalainen Horst Baron. Kohtalainen jynkkyraina, muttei yllä Brigitte Lahaien kultakauden leffojen tasolle.

23.10

Mississippi palaa: Loistava rikosdraama Yhdysvaltain historian synkistä hetkistä vuonna 1964. Elokuvan ohjasi itselleni outo Alan Parker tehden mielestäni erinomaista työtä ohjaajanpallilla. Käsikirjoituksen oli taasen väkertänyt Chris Gerolmo. Tarina etenee eteenpäin ilman suurempia huomautuksia. Elokuvan soundtrack tehostaa kerrontaa erinomaisesti. Tarina on koukuttava, soundtrackillä kuultavat kappaleet erinomaisia ja näyttelijätyö todella asiansaosaavaa. Pääparina nähdään pitkän linjan ammattilaiset Gene Hackman ja Willem Dafoe. Kumpikin vetävät roolinsa vaadittavalla tasolla. Sivuosissa nähdään mm. kaunis Frances McDormand, "Taru Sormusten herrasta"-leffoista tuttu Brad Dourif, "Full Metal Jacketista" tuttu yrmynaama R. Lee Ermey sekä Steaven Seagalin "Patriootissa" pahiksena öykkäröinyt Gailard Sartain, kovan luokan populaa siis. Upea kuvaus rasismista ja sen väkivaltaisuudesta.