7.11
Peppi Pitkätossu Pohjoisnavalla: Tämä kanadalais-saksalais-ruotsalainen animaatio on kaukana alkuperäisisistä elokuvista, ollen yksi animaatio tuhansien animaatioiden joukossa. Elokuvan animaatiotaso ei häikäise millään ihmeellisellä taidolla, se ei kuitenkaan ole kovinkaan huonoa. Ohjaajana toiminut Paul Riley on saanut aikaan mielestäni keskitason elokuvan, mutta kaksikon Ken Sobol ja Catharina Stacklenberg käsikirjoitus on mielestäni hieman tylsänpuoleinen, toki aihe on kohtuu mielenkiintoinen mutta tusina pikkuvirhettä alkavat ottaa aivoon kuten ruotsalaisissa ei ole koulupukuja eikä Pohjoisnavalla pärjää minihame ylle. Myös se että elokuvan tietoja ei löydy IMDb:stä on hassu juttu. Soundtrack on kuitenkin erittäin nätti ja sen sävelsivät Tom Thorney, Tim Thorney, Brent Barkman ja Carl Lenox. Alkutunnari ei ole kovinkaan tasokas, mutta on kuitenkin kelvollinen. Suomenkielinen dubbi on jälleen asiansaosaava, vaikka ruotsiksi oli reilusti parempi. Pepin äänenä kuullaan Henni-Liisa Stam ja muissa rooleissa ovat mm. Tuomas Oksanen, Henna Haverinen, Jarmo Koski ja Ulla Tapaninen. Ei kauhen tasokas, mutta kohtalainen animaatio silti.
Pisteet: 2/5
8.11
Marionettien elämästä: Tämä Ingman Bergmanin ohjaama draama on poikkeuksellisesti kuvattu Länsi-Saksassa, saksaksi. Elokuva lukeutuu Bergmanin upeimpiin ja taiteellisimpiin suorituksiin. Elokuva kertoo murhanhimoisesta Peteristä ja hänen vaimostaan Katarinasta. Peter pyytää murhanhimoonsa apua ystävältään professori Jenseniltä. Elokuva hyppii aikatasoilla, ennen erään prostituoidun murhaa ja sen jälkeen tapahtuneeseen. Elokuva tuo monologiensa osalta paljon mieleen Bergmanin elokuvan "Talven valoa". Elokuvan kuvaus on nättiä ja siitä vastasi Bergmanin luottokuvaaja Sven Nykvist. Myös musiikki, mikä elokuvassa soi on upeaa kuultavaa. Kyllä Rolf A. Wilhelm (mm. "Käärmeenmuna" ja "Ödipussi") tietää miten upea musiikki tehdään. Varsinkin unijaksojen aikana kuultava musiikki ja loppumusa ovat vertaansa vailla. Päänäyttelijät ovat elokuvan ydin. Pääroolissa murhanhimoisena Peterinä nähdään Robert Atzorn (mm. "Stilles Tal" ja "Stella") joka on pirun oivallinen valinta ja tekee uransa ensimmäisen roolinsa todella vakuuttavasti. Vaimo Katarinan roolissa nähdään kaunis Christine Buchegger (mm. "Lady Dracula" ja "Inferno") tehden myös ensiluokkaista työtä. Professori Jensienin roolissa nähdään kelpo Martin Benrath ("Stalingrad" ja "Morituri"). Prostituoidun naisen roolissa nähdään Rita Russek (mm. poliisisarja "Wilsberg" ja "A hecc"). Myös pitkänlinjan näyttelijär Lola Müthel tekee elokuvassa laadukasta roolia. Ehkäpä Bergmanin paras teos heti "Hiljaisuuden" jälkeen.
Pisteet: 4,5/5
9.11
Kesäyön hymyilyä: Ingmar Bergman-putki saa jatkoa tämän vuonna 1955 valmistuneen romanttisen komedian kanssa. Elokuva ei aikoinaan Cannesissa saamastaan hurmiosta huolimatta ollut itselleni mieleen. Toki onhan tämä keskiverto hömppäkomedioita laadukkaampi, mutta ei saa aikaan räkänauruja muuta kun muutamassa kohdassa. Bergman on toki nero ohjaaja ja käsikirjoitus on monitasoinen, mutta hieman erilainen kun aiemmin olen tottunut näkemään. Musiikki on erinomaista ja siitä vastaa Erik Nordgren (1913–1992), jonka filmografiasta löytyvät mm. elokuvat "Neidonlähde" ja "Mansikkapaikka". Musiikki on ihastuttavaa, samoin tänä vuonna kuolleen Gunnar Fischerin (mm. "Kasvot" ja "Seitsemäs sinetti") kuvaus. Se on nättiä, sopien yhteen musiikin kanssa. Päärooleissa on kasa kauniita ja lumoavia naisia kuten Ulla Jacobsson (mm. brittileffa "Zulu" ja dramaelokuva "Hän tanssi kesän"), Eva Dahlbeck (mm. "Naisten unelmia" ja "Rakkauden oppitunti" elokuvan naispäärooli), tähti Harriet Andersson ( "Kesä Monikan kanssa" ja "Kuin kuvastimessa"), Margit Carlqvist ("Iloksi" ja "Vanhan kartanon Diana") sekä miesrooleissa olevat Gunnar Björnstrand (mm. "Mansikkapaikka" ja "Seitsemäs sinetti") ja Jarl Kulle (mm. "Fanny ja Alexander" ja "Paholaisen silmä"). Näyttelytyö on tutun varmaa, mutta elokuva jää Bergman-leffaksi epätavallisen vaisuksi.
Pisteet: 3/5
10.11
Kiihko: Tämä Ingmar Bergmanin kirjoittama, mutta tälläkertaa ei kuitenkaa ohjanut, elokuva kuuluu parhaiden ruotsalaisdraamojen joukkoon. Elokuvan ohjasi Alf Sjöberg (mm. "Neiti Julie" ja "Hän oli vain äiti"). Mielestäni Sjöbergin ohjaustyylissä on paljon saamaa kuin suomalaisella Teuvo Tuliolla. Elokuva "Kiihko" kuvaa julman latinanopettaja, hänen oppilaansa ja oppilaan mielitetyn elämää. Hilding Rosenbergin ("Lyhyt oli kesä" ja "Erämaan pappi") säveltämä musiikki on todella hienoa. Se sopii elokuvan piinaavaan tunnelmaan kun nenä päähän. Mielestäni kenties käsikirjoituksen osalta paras Bergman. Pääroolissa latinanopettaja "Caligolana" nähdään pirun hyvän roolin tekevä Stig Järrel (mm. "Påsk" ja "Kielot kuiskivat kuolemaa"). Mies on mielestäni todella vakuuttava miehenä joka on niin julma ja sairas että pelkää itseensä. Toisessa pääroolissa, nuorena lukiolaisena nähdään Amerikassa uraansa luonut Alf Kjellin (mm. "Operaatio Ylilento" ja "Hyökkäys merellä"). Naisroolissa nähtävä Mai Zetterling (mm. "Kuka pelkää noitia" ja "Salainen muistio") on hurjan nätti tehden erinomaista työtä. Sivurooleissa nähdään mm. Olof Winnerstrand, Gösta Cederlund ja Hugo Björne. Loistava ruotsalainen kauhuelokuvamaisilla elementeillä höystetty draama.
Pisteet: 4,5/5
12.11
Kohtauksia eräästä avioliitosta: Vuonna 1973 valmistui tämä Ingmar Bergmanin ohjaama minisarja erään avioparin elämästä. Katsomanin kirjastosta lainaama versio oli juuri tuo 299 minuuttinen televisioversio. Olemassa on myös lyhempi 167 minuutin versio. Kuitenkin, tämä on jälleen Bergmanilta maaginen elokuva/minisarja. Vaikkakaan tässä ei pahemmin mitään tapahdukkaan, sitäkin enemmän on puhetta, mutta millasta puhetta. Viimeistään tämän elokuvan jälkeen voi sanoa että kaikkein aikojen paras pohjoismaalainen käsikirjoittaja on Ingrid Bergman. Dialogi on nerokasta ja elokuvan mahtavat päänäyttelijät, Liv Ullman ja Erland Josephson tekevät semmoiset roolityöt että huh huh. Elokuva, kuten jo aiemmin tokaisin, sijoittuu vain muutamaan tilaan. Monia Bergmanin elokuvia kuvannut Sven Nykvist tekee perustason työtä kameran takana. Nykvist tunnetaan Bergmanin elokuvien lisäksi monien Hollywood-elokuvien kautta. Elokuvassa ei kuulla musiikkia, muuta kuin jakson alussa ja lopussa. Elokuva koostuu kuudesta noin 45 minuutin episodista, jotka ensimmäistä ja viimeistä episodia lukuunottamatta sijoittuvat yhteen tilaan. Kun pääsin hehkuttamaan päänäyttelijöitä, täytyy hieman perustella. Vaimo Mariannen roolissa nähdään monissa Bergman-elokuvissa nähty Liv Ullman (mukana mm. elokuvissa "Kuiskauksia ja huutoja" ja "Syyssonaatti"). Hän tulkitsee vaimon roolinsa todella vakuuttavasti. Nelososassa nähtävä keskustelu miehen kanssa tuo Ullmanin näyttelytaidot erinomaisesti esille. Miehen roolissa nähdään loistava Erland Josephson (mm. Tarkovskin "Nostalgia" ja "Uhri"), jonka tulkitsema Johan-aviomies on todella vakuuttava. Mielestäni Josephson tekee tässä elokuvassa uransa parhaan roolisuorituksen. Sivunäyttelijöitä ei tässä elokuvassa ole paljoa, mutta maininnan ansaitsevat aina maaginen Bibi Andersson, Jan Malmsjö ja Gunnel Lindblom. Sivunäyttelijät tekevät ihan kelpo työtä, mutta pääpari varastaa koko show´n maagisella näyttelyllään.
Pisteet: 4,5/5
Poliisin painajainen: Voi hurja kun nyt pääsee vauhtiin Charles Dennis Buchinsky eli Charles Bronson, joka tunnetaan monista rajuista väkivaltakuvistaan kuten "Väkivallan vihollinen I" ja neljä jatko-osaa, sekä muutamasta hyvästä länkkäristä kuten "Särkyneiden sydänten sola" ja "Huuliharppukostaja". Nyt Bronson on poliisisuvun patriarkka Paul Fein. Nyt Bronson joutuu poikiensa kanssa todistamaan nuorimman tyttärensä Jackien syyttömyyden eräässä murhatapauksessa. Tutkimuksien edistyessä Paulin Ben-poika joutuu poliisitehtävissään ammutuksi. Kuka on syyllinen? Kuka ei? Se selviää elokuvassa. Elokuvan on ohjannut mies nimeltään Ted Kotcheff (mm. Rambo-sarja ensimmäinen osa "Firts Blood" ja sotadraama "Poikkeuksellista rohkeutta") ja on saanut Joel Blasbergin ("Poliisin painajainen II" ja "Kaupunki pelon vallassa") käsikirjoituksesta paljon irti. Tarina on kliseinen, mutta silti todella laadukas, ottaen huomioon että tämä on televisiotuotantoa vuodelta 1995. Elokuvan soundtrack on semmoista perustasoa, jollaista kuulee kaikissa jenkkisarjoissa. Säveltäjä Peter Manning Robinson tunnetaan mm. poliisisarja "Ilman johtolankaa" soundtrackistä. Pääroolissa Bronson on yhtä kylmä kun kaikissa muissakin "mies kostaa"-elokuvissaan. En voi väittää että mies osaisi näytellä mitään muuta roolia, mutta silti hän on LOISTAVA näyttelijä, yksi suosikkejani. Mursuviiket heiluu ympäriinsä kun hän menee ympäri pitäjää. Muissa rooleissa ovat esimerkiksi Jackie Feininä nähtävä Angela Featherstone (mm. " Operaatio Takedown " ja "Tappajan varjossa"). Myös Daniel Baldwin tekee hyvää työtä Ben Feininä. Baldwin on nähty monissa ison budjetin elokuvissa kuten "Syntynyt 4. heinäkuuta" ja "John Carpenterin vampyyrit". Muissa rooleissa nähdään mm. Sebastian Spence, Kate Trotter, Caroline Barclay, Simon MacCorkindale, John Vernon, Barbara Williams, Lesley-Anne Down ja Bronsonin kolmas ja viimeinen vaimo Kim Weeks. Näyttelytyö on sopivan toimivaa, hurttia huumoria on jonkun verran ja loppuskene on sykähdyttävän kylmä. Ei Bronsonin paras, mutta mielestäni uran kärkitöitä.
Pisteet: 4/5
13.11
Vincent tahtoo merille: Tämä Ralf Huettnerin ("Voll normaaal" ja "Die Musterknaben") ohjaama draamakomedia kertoo Touretten syndrooma sairastavasta Vincentistä joka lähtee sairaalasta viemään äitinsä tuhkia Välimereen, mukanaan Alexander ja Marie, joilla on myös vakavat sairaudet. Heidän peräänsä lähtee Vincentin isä Robert ja hoitajatar Rose. Käsikirjoitus on todella vakuuttava. Kässäri on päänäyttelijä Florian David Fitzin käsialaa ja se sekoittaa komediaa ja draamaa todella mallikkaasti. Fitz on näytellyt myös elokuvissa "Turkkilainen naimakauppa" ja "Hawaiian Gardens"). Fitz tuo hauskalla tavalla Touretten syndrooman oireet esille. Anoreksiaa sairastavan Marien roolissa nähdän Karoline Herfurth, joka on vakuuttavan hyvä omassa roolissaan. Mielestäni elokuvan pääkolmikosta Johannes Allmayer ("Kuka, ellemme me?" ja "In der Welt habt ihr Angst") tekee parhaan roolisuorituksen. Heino Ferch on myös todella hyvä Vincentin isänä. Tohtori Rosen nähtävä Katharina Müller-Elmau ("Papa allein zu Haus" ja "All You Need is Love - Meine Schwiegertochter ist ein Mann") on kohtuu tasokas myöskin. Sivuosissa nähdään myös mm. Karin Thaler, Tim Seyfi ja Ulrich Boris Pöppl. Elokuvassa kuultava musiikki on todella laadukasta ja sen sävelsivät Stevie Be-Zet (mm. "Heimkehr" ja "Der kalte Finger") ja Ralf Hildenbeutel (mm. "...und das ist erst der Anfang" ja "Be.Angeled"). Elokuva on pirun hauska vakavasta aiheestaan huolimatta ja näyttelijät ovat todella hyviä rooleissaan. Laatuleffa todellakin.
Pisteet: 4,5/5
tiistai 8. marraskuuta 2011
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Viikko 44
31.10
Moottoripyöräcowboy: Tämä vuonna 1973 valmistunut rikosdraama ei ollut mielestäni kovinkaan tasokas koska se aaltoili ihan liikaa. Käsikirjoituksen tehneiden Robert Borisin (mm. "Birds of Prey" ja "Some Kind of Hero") ja Rupert Hitzigin (mm. "Night Visitor" ja "Jaws 3-D") olisi varmaan kannattanut lyhentää elokuva tai tehdä murhatutkimuksesta mielenkiintoisempaa. Ohjaajana uran ainoan tehnyt James William Guercio on paikoin kun Sam Peckinpah II kuten taka-ajo ja lopputwisti, joka on helvetin tyly. Soundtrack on myös elokuvan vahvuuksia, varsinkin lopussa soiva Terry Kathin esittämä "Tell Me". Myös kuvaus saa pisteitä sekä pääroolissa oleva Robert Blake (mm. "Lost Highway" ja "Baretta"- televisiosarjan päärooli). Mies on pirun hyvä omassa roolissaan. Muissa päärooleissa ovat Billy Green Bush (mm. "The Hitcher" ja "Alice Doesn't Live Here Anymore" sekä Jack Nicholsonin "Five Easy Pieces") ja Mitch Ryan (mm. "Lethal Weapon" ja "Halloween: The Curse of Michael Myers"). Muissa mainittavissa rooleissa ovat mm. Jeannine Riley, Elisha Cook Jr., Royal Dano, Peter Cetera sekä Nick Nolte pienessä roolissa hippinuorena. Aaltoileva elokuva, josta löytää monia hienoja osia.
Pisteet: 3,5/5
"Masters of Horror" Dreams in the Witch-House: Stuart Gordonin (mm. "Re-Animator" ja "Kulti, kutistin kakarat") ohjaama televisiokauhuelokuva, joka on osa "Masters of Horror"-sarjaa. Käsikirjoitus perustuu H.P. Lovecraftin tarinaan ja sen käsikirjoitti Gordonin kanssa Dennis Paoli (mm. "From Beyond" ja "Castle Freak"). Elokuva on aiheeltaan helvetin sairas, paikoin todella vastenmielinen. Myös Richard Band in (mm. "Troll")soundtrack luo kauhua. Tehostepuoli on kunnossa ja aiheet ovat todella karmeita kuten vauvan tappaminen ja uhraukset. Pääroolissa nähdään pirun vakuuttava Ezra Godden (mm. "Laura" ja "Taistelutoverit"). Mies on juuri nappivalinta nuoren opiskelijamiehen roolin. Pitkän uran tehnyt Jay Brazeau (mm. "Kaksoismurha" ja "Insomnia") on myös mies paikallaan kiukkuisena ja vanhana vuokratalon omistajana. Campbell Lanen ("Unensieppaaja" ja "Tarpeellista tavaraa") rooli vanhana miehenä on vakuuttava. Yksinhuoltajaäidin roolissa nähtävä Chelah Horsdal (mm. "Emily Rosen riivaaja") on myös sopiva rooliinsa. Muissa rooleissa ovat mm. Donna White, David Nykl ja Susan Bain. Verinen ja julma kauhuleffa.
Pisteet: 4/5
1.11
Peppi Pitkätossu karkuteillä: Marraskuun saa kunnian aloittaa tämä Olle Hellbomin (mm. "Veljeni Leijonamieli" ja "Saariston lapset ja hylje") ohjaama lastenelokuva, joka perustuu Astrid Lindgrenin rakastettuun hahmoon Peppi Pitkätossu. Jälleen käsikirjoitus on Lindgrenin käsialaa ja siksi tarina on ihastuttavan ruotsalainen. Myös laulut ja soundtrack, joka on kaksikon Christian Bruhn ("Shanghai 1937" ja "Pirunsaaren kahleissa") ja Georg Riedel (mm. "Min pappa är Tarzan" ja "Roseanna - häväisty nainen") säveltämää. Tehostepuoli näyttää päälleliimatulta, mutta annettakoon anteeksi kun valmistusvuosi on 1970. Pääroolissa Peppinä nähdään ainoa oikea Peppi, eli Inger Nilsson (mm. poliisisarja "Der Kommissar und das Meer" ja saksalaisdraama "Gripsholm"). Nilsson on todella mahtava omassa osassaan saaden hahmoonsa kaiken mahdollisen mitä tarvitaan. Onkin sääli että aikuistuttuaan hän ei saanut luotua kunnon uraa. Annikan roolissa nähdään jälleen Maria Persson, jonka ura jäi Peppeihin. Tämän jälkeen hän avioitui espanjalaisen kanssa ja työskentelee Mallorcalla baarissa. Sääli, siinä meni taas yksi lahjakkuus hukkaan. Sitten Tommin roolissa oleva Pär Sundberg, joka myös syystä tai toisesta lopetti näyttelijänuransa. Aikuisrooleissa oli myös lahjakkyuuksia kuten Hans Alfredson (mm. "Jerusalem" ja "Mies astui junasta") vanhana matkakauppiaana, Benno Sterzenbach (mm. "Suuri huviretki" ja "Intohimon lunnaat") poliisina, Öllegård Wellton ("Tässä on Peppi Pitkätossu" ja "Pinnasi päivän") Annikan ja Tommin äitinä, Walter Richter (mm. "Wo der Wildbach rauscht" ja "Das Amulett des Todes") farmarina, Fredrik Ohlsson ( mm. "Miehet jotka vihaavat naisia" ja "Between Two Fires") Tommin ja Annikan isänä ja Kurt Zips (mm. "2-nenää tankkaa superia" ja "Peukaloisen retket"-animessa saksankielisenä Lassena) vihaisena miehenä. Näyttelijät ovat vakuuttavia, niin myös tarina.
2.11
Marikki: Vuonna 1980 tuli ensi-iltaan Astrid Lindgrenin luomasta pikkutytöstä, Madickenista (Marikki), kertova elokuva. Elokuvan ohjasi näyttelijänä paremmin tunnettu Göran Graffman (mm. näyttelijänä "Pikku kulkuri" ja "Proserpin" sekä ohjaajana "Tango" ja "Skuggan av en hjälte"). Graffmanin ohjautyö on erinomaista ja laadukasta, kuten aiemmista ruotsalaisista elokuvista on tottunut näkemään. Myös Lindgrenin kirjoittama käsikirjoitus on niin koukuttava että olisi toivonut elokuvan kestävän kauemmin kun 1h17min. Lavastus on tehty hyvin ja soundtrackin on säveltänyt Bengt Hallberg (mm. "Vanhan linnan kummitus" ja Anthony Asquithin ohjaama ruotsalais-brittiläinen "Two Living, One Dead"). Musiikki on rautaista ja tuo tarpeellista tunnelmaa. Kaiken kruunaa kirsikka kakun päällä, näyttelijät ja suomenkielinen dubbaus joka on hemmetin hyvin toteutettu. Marikkina nähdään lyhyen uran tehnyt Jonna Liljendahl ja hänen siskonaan Liisana Liv Alsterlund (mm. "Tyttö riesana" ja ruotsalais-italialainen komedia "Un paradiso senza biliardo"). Kumpikin ovat aivan maagisia rooleissaan. Jos sanoisin että he ovat kaikkien aikojen parhaat lapsinäyttelijät, en menisi pahastikkaan metsään. Heidän vanhempiensa rooleissa nähdään Monica Nordquist (mm. "Rakastaja Ruotsissa" ja "Carmilla") ja Björn Granath (mm. "Miehet jotka vihaavat naisia" ja Klaus Härön klassikko "Näkymätön Elina"). Kumpikin ovat erinomaisia. Myös perheen piikana nähtävä Lis Nilheim (mm. "Paratiisi" ja "Chez nous") on sekä kaunis että kyvykäs näyttelijä. Muita poimintoja näyttelijälistoista ovat mm. Birgitta Andersson, Lindgrenin "Vaahteramäen Eemeleissä" näytellyt Allan Edwall ja Sebastian Håkansson (mm. "G" ja "Elettävänä tämä elämä"). Hauska ja opettavainen elokuva jossa pääroolissa oleva ihastuttava Jonna Liljendahl on suorastaan maaginen.
Pisteet: 5/5
Marikin hassut seikkailut: Vuonna 1979 valmistui vuotta ensimmäistä osaa Marikki-elokuvien jälkimmäienen osa: "Du är inte klok, Madicken", jonka myös kirjoitti Lindgren ja ohjasi Göran Graffman. Elokuva jatkaa samalla linjalla niin soundtrackin kun näyttelynkin osalta. Elokuvassa on hauskuutta omasta takaa ja Engströmin sisarukset Margareta "Marikki" ja Elisabeth "Liisa" ovat haukoja ystävystyen elokuvassa erääseen köyhään lapseen ja hänen pikkusiskoonsa. Myös sisarukset saavat pikkusiskon. Tarina on monihaarainen eikä lainkaan yhtenäinen, mutta silti on todella koukuttava ja pisti oikein vihaksi kun se loppu ja pituutta ei ole kuin 1h37min. Pääroolissa ovat edelleenkin Jonna Liljendahl, Liv Alsterlund, Monica Nordquist, Björn Granath, Lis Nilheim, Birgitta Andersson, Allan Edwall ja Sebastian Håkansson. Hieman edellisosaa suuremmissa rooleissa nähdään mm. Yvonne Lombard (mm. "Wellkåmm to Verona" ja "Rakkauden oppitunti") ja "Kerstin Hansson". Näyttelytyö on edelleenkin laadukasta Ruotsi-laatua.
Pisteet: 5/5
5.11
Grease: Tämä Randal Kleiserin (mm. "Sininen laguuni" ja "Kulti, kukistin kakarat") ohjaama musiikaali on erinomainen romanttinen komedia, josta ei vauhtia, draamaa ja huumoria puutu. Se perustuu Jim Jacobsonin ja Warren Caseyin tekemään musikaalin ja nerokkaan käsikirjoituksen kirjoittivat Bronte Woodard ("Can't Stop the Music") ja Allan Carr. Tarina on sopivan simppeli romanttinen paha poika - kiltti tyttö stoori. Myös elokuvan musiikki on maagista, varsinkin päänäyttelijöiden esittämä "SUMMER NIGHTS" ja Olivia Newton-Johnin esittämä nätti "HOPELESSLY DEVOTED TO YOU". Myöskin kappaleet "GREASED LIGHTNING", "LOOK AT ME I'M SANDRA DEE", "BORN TO HAND JIVE" ja "YOU'RE THE ONE THAT I WANT" ovat kovia ja rokkaavia viisuja. Musiikki on aivan tautisen mahtavaa. Myös näyttelijät kuten päärooleissa viillettävät John Travolta (mm. tanssiklassikko "Saturday Night Fever - lauantai-illan huumaa" ja Tarantinon klassikko "Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta") ja kaunis ja kyvykäs laulaja-näyttelijä Olivia Newton-John (mm. "Xanadu" ja toinen yhteistyö Travoltan kanssa elokuvassa "Sykettä suonissa"). Muissa rooleissa ovat mm. Stockard Channing (mm. "Le divorce - Avioero ranskalaisittain" ja "Hitler - pahuuden nousu"), tänä vuonna kuollut Jeff Conaway (mm. komediasarja "Taxi" ja "Wrestling"), Didi Conn (mm. "Frida" ja "Benson") sekä laulaja-näyttelijä Frankie Avalon (mm. "Grindhouse Universe" ja "Bikini Beach"). Näyttelijäkaarti on siis todella kovaa.
Pisteet: 5/5
Talven valoa: Vuonna 1963 ohjasi ruotsalainen ohjaajalegenda Ingmar Bergman ("Fanny ja Alexander" ja "Mansikkapaikka") toisen osansa Jumaalaa käsitellevään trilogiaansa. Ensimmäinen osa on vuonna 1961 valmistunut "Kuin kuvastimessa" ja kolmas osa vuonna 1963 yksi omia henkilökohtaisia suosikkejani oleva "Hiljaisuus". Tämä elokuva jatkaa samalla Bergman-linjalla eli nättiä kuvausta, hyviä näyttelijöitä ja hitaasti etenevää tarinankerrontaa. Tarinan keskiössä on vaimonsa menettänyt maaseutukylän pastori Tomas Ericsson ja häneen toivottamasti rakastunut vanhapiika ja kylän opettajatar Märta Lundberg. Muita henkilöitä ovat pariskunta Persson, raskaana oleva Karin ja itsemurhaa hautova Jonas. Myös kirkon suntio Algot on mukana elokuvassa. Elokuvan on kuvannut Sven Nykvistin (1922–2006), joka on kuvannut monia elokuvia kuten "Uneton Seattlessa" ja "Hyvien ihmisten juhla". Nykvist on tallentanut vanhan kivikirkon ankeuden ja synkeyden erinomaisesti. Myös elokuvan musiikittomuus tukee sitä erittäin hyvin. Bergmanin ohjauksessa loistavat monet näyttelijät kuten Gunnar Björnstrand (mm. Bergmanin "Rakkauden oppitunti" ja "Kiihko") on nerokas pastorina, joka on synkeänä kautta koko elokuvan ajan. Naispääroolissa Ingrid Thulin (mm. Tinto Brassin klassikko "Salon Kitty" ja Bergmanin "Hiljaisuus") on todella vakuuttava. Hän tekee ehkäpä yhden parhaista roolisuorituksistaan, varsinkin monta minuuttia kestävä monologikohtus on suorastaan taidokas näytös Thulinin näyttelijälahjoista. Myös "Hiljaisuus"-elokuvan toinen päänäyttelijä, Gunnel Lindblom tekee vakuuttavaa työtä raskaana olevana naisena, niin myös hänen itsetuhoista aviomiestään näyttelevä Max von Sydow (mm "Manaaja" ja "Neidonlähde"), joka on suorastaan mahtava tässä elokuvassa. "Vaahteramäen Eemeleissä" vakuuttanut Allan Edwall on myös sivuroolissa erinomainen. Näyttelytyö, kuvaus ja ohjaus ovat tämän elokuvan suurimpia vahvuuksia.
Pisteet: 4,5/5
6.11
Magnolia: Vuonna 1999 valmistui Paul Thomas Andersonin uran kolmas täyspitkä elokuva. Muita elokuvia ovat mm. lännendraama "There Will Be Blood" ja "Boogie Nights". Myös Andersonin kirjoittama käsikirjoitus on rautaisen kova, se ei ole tylsä, vaikka pituutta on hieman reilut kolme tuntia. Se pitää koukussaan koko pituutensa ajan, monet sivukoukerot vain lisäävät mielenkiintoa, vaikkapa vanhan sairaan miehen katumus menneisyytensä virheistä, entisen lapsineron nykypäivän seuraaminen baarissa, uuden lapsineron visailu televisiohjelmassa, televisiovisan vetäjän vaikea syöpä, hänen tyttärensä huumeongelma ja poliisimiehen epäonnistuminen urallaan. Jokainen tarina kietoutuu toisiinsa vuorokauden aikana mikä tekee elokuvasta mielenkiintoisen, varsinkin erikoinen loppuratkaisu on Andersonilta mielenkiintoinen ratkaisu. Elokuvan soundtrack on ainutlaatuisen mahtava ja siitä vastasi Jon Brion (mm. "Katastrofikytät" ja "Tahraton mieli"). Musiikki on häikäisevän kaunista ja varsinkin Aimee Mannin esittämät laulut joita elokuvassa kuulaan. Rooleissa on iso nippu ammattimiehiä ja naisia kuten kaunis Julianne Moore (mm. "Kadonnut maailma" ja "Hannibal"), William H. Macy ("Jurassic Park III" ja "Fargo"), John C. Reilly (mm. "Velipuolet" ja "Lentäjä") sekä Tom Cruise ("Top Gun" ja "Jerry Maguire"). Kovaa listaa jatkavat mm. Philip Baker Hall, Philip Seymour Hoffman, Jason Robards, Alfred Molina, Melora Walters, Melinda Dillon ja Jeremy Blackman. Näyttelijät ovat siis todella laatutasua. Hyvä ja erilainen draamaelokuva. Ainoa kumma asia on elokuvan ikärajara 11. Miten elokuva jossa naidaan, juodaan viinaa, vedetään huumeita, kiroillaan, tehdään itsareita, on insestiviitauksia ja muuta mukavaa voi olla K-11. Paremminkin K-15 olisi parempi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)