Viikko 31

1.8

Digimon elokuva: Luulin arvostelujen perusteella että tämä jenkkien leikkaama, käsikirjoittama, uudelleen sävelletty ja kaikkea muuta olisi huono, mutta olihan se aika hyvä. Olen aiemmin katsonut kaksi ensimmäistä osaa japaniksi ja täytyy sanoa että tätä katsoessa saivat nauruhermot kyytiä sillä välillä läppä lensi senverta tiukkaa tahtia ettei tosikaan. Olihan elokuva hyvä, mutta alkuperäistä, japaninkielistä versiosta se ei voita. Myös Udi Harpaz ja Amotz Plessner nimisten hemmojen säveltämä musiikki oli ok tasoa ja jenkkipoppi raikui taustalla tuoden tunnelmaan. Tarina yhdistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi Karin (Heljä Heikkinen) kertoman avulla. Muissa äänirooleissa olivat mm. Antti Pääkkönen ja Tiina Bergström, joista Pääkkönen tekee Heikkisen kanssa vahvimman roolityön. Elokuvan animaatio ei yllä sarjan tasolle, mutta kyllä sitä silti katsoo.

Digimon Adventures 02 Kōhen: Chōzetsu Shinka!! Ōgon no Digimental: Tulipahan katsottua sitten edellisen elokuvan viimeisen tarinan alkuperäinen japaninkielinen versio ja täytyy sanoa että kummassakin versiossa oli paljon hyvää, mutta japsiversio oli paras. Musiikki oli aivan täydellistä tässä ja ääninäyttely (mm. Kae Araki ja Reiko Kiuchu). Elokuva oli tunnelmaltaan synkempi kuin jenkkisaksittu, joka teki siitä paljon laadukkaamman. Huumori, mikä jenkeillä oli lähes etusijalla, on alkuperäisessä versissa lähes nollassa, mikä on hyvä. Ja tästä löytyy jopa 20 minuuttia enemmän materiaalia kun jenkkiversiosta. Jopa oma suosikkihahmoni Mimi (Ai Maeda) pääsee esille hetkeksi.

Tuulen laakso Nausicaä: Tuli taas tsekattua tämä animeohjaaja Hayao Miyazakin ohjaama klassikkoanime vuodelta 1984. Animaatio oli aivan maailman kirkkainta kärkeä ja Joe Hisaishin luoma soundtrack pyyhkii lattioita monen länsianimaation soundtrackeillä. Juoni perusti Miyazakin itsensä piirtämään ja kirjoittamaan mangaan. Juoni on sopivan simppeli ja siinä otetaan luonnon saaastuttaminen hyvin huomioon ja sopii juuri siksi kritiikkinä ympäristösaastuttajia vastaan. Kuten aiemmin totesin, Hisaishin tekemä musiikki on todella nättiä ja ihastuttavaa viulumusiikkia. Myös elokuvan ääninäyttelijät ovat todella loistavia kuten pääroolissa oleva Sumi Shimamoto. Sivurooleissa olleet Yôji Matsuda, Gorô Naya ja Ichirô Nagai ovat myös todella hyviä. Tälläisen äänityöskentelyn jälkeen en haluisikaan vilkaista englanninkielistä dubbia, vaikka siellä ovat rooleissa mm. Jodie Benson ja Uma Thurman.

Vain muutaman dollarin tähden: Taas italowesteriä ja olihan tämä Dollari-trilogian toiseksi paras elokuva. Kun ensimmäisessä osassa Leone vielä lämmitteli, niin tässä osassa päästiin jo laadukkaampaan jälkeen. Juoni oli tehty paremmin ja näyttelijät olivat paremmin rooleissaan. Myös Morricone paransi musiikkiaan reilusti. Elokuvan tekoporukassa oli paljon hyviä elokuvantekijöitä kuten kuvaaja Massimo Dallamano, orkesterinjohtaja Bruno Nicolai ja apulaisohjaajat Tonino Valerii ja Fernando Di Leo. Myös käsikirjoitustiimi (Sergio Leone, Fulvio Morsella, Luciano Vincenzoni, Sergio Donati ja Fernando Di Leo) oli nimekästä populaa täynnä. Elokuvan näyttelijöissä oli paljon kovia nimiä kuten päärooleissa olleet amerikkalaiset Clint Eastwood ja Lee Van Cleef ja italialainen Gian Maria Volonté. Sivurooleissa oli myös nimekkäitä näyttelijöitä kuten Luigi Pistilli ja Klaus Kinski. Elokuvan juoni oli laadukkaampi kuin ykkösen, niin myös huumoripuoli, kuten hatunampuminen ja vanha profeetta.

Monsterit Oy: Olipahan loistava tietokoneanimaatio tämä vuodelta 2001 oleva elokuva. Kolmikon Pete Docter, David Silverman ja Lee Unkrich ohjaamassa elokuvasta löytyi toimintaa, seikkailua, draama ja komediaa sopivassa suhteessa. Hahmot olivat hauskoja ja varsinkin Masi Pallopään heittämä läppä oli todella hauskaa. Käsikirjoitus (Pete Docter, Jill Culton, Jeff Pidgeon, Ralph Eggleston, Andrew Stanton, Daniel Gerson, Robert L. Baird, Rhett Reese ja Jonathan Roberts) oli tehty todella huolella ja siitä sai monet hyvät naurut. Myös Randy Newmanin säveltämä soundtrack oli todella hyvin tehty. Jälleen kerran saa suomenkielinen dubbi täydet pisteet. Päärooleissa olleet Jussi Lampi ja oma lempparini Antti Pääkkönen olivat loistavia rooleissaan. Myös Taisto Oksanen ja Esa Saario olivat täydellisiä pahiksia. Naisrooleista Hanna Kaila ja aina läppä Inkeri Wallenius olivat todella hyviä. Animaatio oli vielä aika karkeahkoa vuonna 2001, mutta se annettakoon anteeksi. Todella hyvä animaatio, joka kannattaa katsoa.

2.8

Indagine su un cittadino al di sopra di ogni sospetto: Mitäköhän tämmösen nimihirviön taakse mahtaa mahtua. Todella loistava rikos draama, jonka on ohjannut Elio Petri. Elokuva oli todella hyvin tehty ja juoni oli mielenkiintoinen (tosin elokuvasta olisi saanut enemmän irti, mikäli siinä olisi ollut englannikielinen tekstitys). Tarina kertoi poliisista joka murhaa naisen ja alkaa johtamaan tutkimusta murhaajan löytämiseksi. Tarina oli mielenkiintoinen. Myös elokuvan soundtrack, joka oli Ennio Morriconen käsialaa oli mahtava. Elokuva eteni hyvin palaten tutkimusten ohella menneeseen kertomaan mitä tapahtuikaan ennen murhaa. Pääroolissa Leonen Dollaritrilogian kahdessa ekassa osassa ollut Gian Maria Volonté loisti ylivoimaisesti elokuvan parhaana näyttelijänä. Mies veti niin yli näyttelyn että muut jäivät auttamatta hänen varjoonsa. Naisroolissa nähtiin muutamissa Lucio Fulcin elokuvissa esiintynyt Florinda Bolkan jonka tehtäväksi jäi enimmäkseen olla seksikäs seinäruusu. Muissa rooleissa olivat mm. Gianni Santuccio, Orazio Orlando ja Sergio Tramonti. Täydellinen elokuva kaiken kaikkaan.

Äideistä parhain: Tämä elokuva, joka perustuu Heikki Hietamiehen romaaniin, on Klaus Härön paras elokuva Näkymättön Elinan ohella. Elokuva kertoo nuoresta sotalapsesta, Eerosta, joka joutuu lähtemään Ruotsiin sodan jaloista. Ruotsissa oleva Signe-mamma ei aluksi pidä pojasta mutta myöhemmin lämpenee tälle, liian myöhään. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Kirsi Vikman, Antti Tuuri, Jimmy Karlsson ja Veikko Aaltonen. Musiikki, jonka on säveltänyt Tuomas Kantelinen, on pirun nättiä. Elokuva on todella surullinen. Elokuva etenee hyvin ja välillä palataan nykyaikaan katselemaan Eeron ja hänen äitinsä keskustelua. Näyttelijät olivat elokuvassa todella loistavia. Pääroolissa Eerona oli Topi Majaniemi tehden todella hyvää työtä. Äiti Kirstiä tulkitsee elokuvan heikoin näyttelijä Marjaana Maijala. Maijala oli nätti nainen, mutta tässä hän on jotenkin liian laimea. Ruotsin vanhempina nähdään erinomaiset Maria Lundqvist ja Michael Nyqvist. Eeroa ja äiti-Kirstiä vanhoina näyttelevät Esko Salminen ja Aino-Maija Tikkanen. Sivurooleista voisin esille nostaa Penny Elvira Loftéen ja Marie Göranzon, jotka ovat omissa pienissä rooleissa hyviä.

Corto Maltese: Katsoin tämän Hugo Prattin suosittuun sarjakuvasankariin perustuvan animaatioelokuvan, jonka on ohjannut Pascal Morelli. Käsikirjoitus pohjautuu Corto Maltese - tarinaan "Corto Sconta dette Arcana". Käsikirjoituksen tekivät kyseisen tarinan pohjalta Pascal Morelli, Natalia Borodin ja Thierry Thomas. Musiikki, joka oli todella loistavaa, oli Franco Piersantin käsialaa. Animaatiosta tuli mieleen animet tyylin takia. Myös elokuvan aika matala ikäraja (K-11) ihmetytti, koska elokuva sisälsi paljon verta, tissejä ja muutakin raakaa kuten teloituksia. Elokuvan pää-ääniroolissa oli Richard Berry, joka oli mahtava roolissaan. Rasputina, tunnettuan seikkailijana ja Corton toverina, kuullaan hyvä Patrick Bouchitey. Näiden kahden apuna olevaa naista, Shangai Le:tä näyttelee Barbara Schulz. Sivurooleissakin oli hyviä näyttelijöitä kuten Marie Trintignant, Frédéric van den Driessche, Philippe Cotten ja Jean-Michel Dupuis. Suosittelen elokuvaa yli 15-vuotiaille, vaikka takakannessa onkin K-11 lätkä.

Linnut: Nyt katsomisvuorossa oli tämä Alfred Hitchockin ohjaama kauhuklassikko vuodelta 1963. Elokuvassa linnut alkavat selittämättömällä tavalla käymään ihmisten kimppuun ja siitä alkaa erään naisen ja perheen selviytymiskamppailu. Elokuva perustuu Daphne Du Maurierin tarinaan ja Evan Hunterin käsikirjoitukseen. Tarina jaksaa pitää vielä kolmannelakin katselukerralla pihdeissään, mikä on hyvän elokuvan merkki. Elokuvan efektit ja tehosteet ovat aikaansä nähden huippuluokkaa, mutta nykykatselijan silmään pistävät tönkköytensä takia. Pääroolissa elokuvassa ovat sievä Tippi Hedren ja Rod Taylor. Kumpikin ovat omissa rooleissaan loistavia. Sivurooleissa nähdään Jessica Tandy ja Veronica Cartwright. Myös nätti Suzanne Pleshette on tärkeässä roolissa. Myös pienen roolin näyttelijä ovat erinomaisia omissa kohtauksissaan kuten Ethel Griffies vanhana ornitologina, Doreen Lang juopuneena maailmalopun ennustajana ja Malcolm Atterbury paikallisena poliisina. Todella hyvä elokuva iästään huolimatta.

Juokse kuin varas: Tulipa katsottua tämä suomalais-amerikkainen rikoskomedia kun kertaa Teema esitti. Yksi parhaimpia ja hauskempia rikoselokuvia koskaan. Juoni (Palmer Thompson) ja ohjaus (kolmikko Åke Lindman, Richard Long ja Palmer Thompson) olivat todella hyvin tehty ja siihen päälle vielä Erkki Melakosken säveltämä soundtrack. Elokuva toimi hyvänä matkailumainoksena Suomesta, sillä siinä esiteltiin niin Helsinkiä kun Aulankoakin. Elokuva oli suurilta osin englanniksi puhuttu ja suomaiset näyttelijät suorittivat omat tonttinsa kunnialla. Pääroolissa nähtiin amerikkalainen Richard Long tehden aivan uskomattoman hulvattoman "James Bond-tyylisen" roolin. Mies-sivuosassa nähdään konnaroolien ekspertti Åke Lindman. Sitten elokuvan ylivoimaisesti paras rooli, Pirkko Mannola joka oli ihastuttavan söpö tässä elokuvassa laulaen myös hiukan. Elokuvan huipentaa vielä mahtavat konnaroolit: Aulikki Tarnanen, Uolevi Vahteristo, Juhani Kumpulainen, Esko Salminen ja Seppo Wallin. Myös ihastuttava Rose-Marie Precht oli hyvä omassa pikku roolissaan. Aivan täydellinen kotimais-jenkkiläinen rikoselokuva.

3.8

Hyvät, Pahat ja Rumat: Tämä Sergio Leonen ohjaaman "Dollari-trilogian" päätösosa on joka osa-alueella kahta ekaa osaa parempi. Leonen ohjaus, käsikirjoitus (Luciano Vincenzoni, Sergio Leone, Agenore Incrocci ja Furio Scarpelli) on mielenikiintoisempi ja Morriconen säveltämä soundtrack on aivan omaa luokkaansa. Myös elokuvan italiankielisen elokuvan äänimaailma oli mielestäni paljon laadukkaampi kuin aiemmin katselemani enkkudubatun. Elokuvalla on paljon pituutta, mutta se ei paljoa persuuksissa tunnu, koska tarina etenee eteenpäin koko ajan. Pääkolmikkona nähdään aina loistava Clint Eastwood, elokuvan hauskin Eli Wallach ja pääkolmikosta pienimmän ruutajan saanut Lee Van Cleef. Sivurooleissa vilahteli paljon kovia nimiä kuten Mario Brego, Aldo Giuffrè, Luigi Pistilli, kaunis Rada Rassimov ja Antonio Casale. Vaikka tämä onkin yksi Leonen parhaita, niin vain yksi on parempi, Huuliharppukostaja.

Toy Story-leluelämää: Tämä kaikkien aikojen ensimmäinen tietokoneanimaatioelokuva on teknisesti todella upea vielä tänäkin päivänä. Elokuvan ohjauksesta vastasi John Lasseter ja sen kirjoittivat John Lasseter, Pete Docter, Andrew Stanton, Joe Ranft, Joss Whedon, Joel Cohen ja Alec Sokolow. Myös elokuvan soundtrack ( Randy Newman) oli nätti. Suurimman huomion saa Pekka Lehtosaaren ohjaama dubbaus jonka päärooleissa olivat Antti Pääkkönen ja Santeri Kinnunen. Sivurooleista voisi mainita semmoisia nimiä kun Pekka Autiovuori, Mikko Kivinen, Jarmo Koski ja Rinna Paatso, jotka tekevät todella hyvät roolisuoritukset.

Harmaa alue: Kannen hehkutus "Väkevämpi kuin Schindlerin lista" eivät olleet tuulesta temmattuja, mutta silti pidän Schindlerin listaa piirun verran parempana. Tämä elokuva kertoi sonderkommandoista, vangeista jotka natsi-saksan keskitysleireillä riisuivat ja keräsivät kuolemaan menevien vankien omaisuuden. Elokuva oli todella surullinen ja ohjaajana Tim Blake Nelson oli saanut esitettyä asiat erittäin realistisesti (ainoa miinus oli että kaikki hahmot papattivat englantia eivätkä unkaria ja saksaa). Elokuvan käsikirjoitti ohjaaja itse oman näytelmänsä "The Grey Zone" ja Miklos Nyiszlin kirjan "Auschwitz: a Doctor's Eyewitness Account" pohjalta. Itseäni kävi elokuvan edetessä monien hahmojen julma kohtalo. Rooleissa oli monia tuntemattomia näyttelijöitä mutta kyllä muutama tunnettukin näyttelijä pääsi mukaan: Omat suosikkini David Arquette ja Harvey Keitel sekä itselleni tuntemattomat Steve Buscemi ja Mira Sorvino. Sivurooleista voisi mainita mm. Allan Cordunerin tohtori Miklos Nyizlinä ja elokuvauransa "toistaiseksi" ainoan roolin tehneen Kamelia Grigorovan, joka teki elokuvan ylivoimaisesti parhaimman roolin. Suosittelen tätä elokuvaa kaikille historiasta kiinnostueille.

4.8

Ice Age-Jäätikön sankarit: Tämän Blue Sky-animaatiostudion tekemä animaatioelokuva vuodelt 2002 on itselleni todella tuttu ja päätimpä katsoa sen nyt jo neljättä kertaa. Elokuva iski edelleenkiin kovaa, kun edellisestä katselukerrasta on vierähtänyt aikaa jo aika jos toinenkin, Elokuvassa on paljon hyviä vitsejä sekä myös hyvin tehtyä draama. Käsikirjoitustiimi (Michael J. Wilson, Michael Berg, Peter Ackerman, James Bresnahan, Galen T. Chu, Doug Compton, Xeth Feinberg, Jeff Siergey ja Mike Thurmeier) on saanut tarinasta paljon irti ja hahmokehitys on onnistunutta mielestäni. Elokuvan ohjaajina toimivat Chris Wedge ja Carlos Saldanha tehden hyvää työtä. Elokuvan animaatiojälki ei todellakaan ole parasta mahdollista, mutta kohtalaista kylläkin. Myös David Newmanin säveltämä soundtrack on todella nätti. Suomenkielinen ääninäyttely oli tässäkin elokuvassa aivan ilmiömäisen loistavaa, varsinkin pääkolmikko: Antti Pääkkönen, Antti L. J. Pääkkönen ja Santeri Kinnunen. Tämä elokuva ansaitsee täydet pisteet kaikilta muilta osa-alueilta muttei animaatiosta, joka saa vain 3/5 pistettä.

Kirjeitä Iwo Jimalta: Tämä Clint Eastwoodin ohjaama sotadraama, joka kertoo vuonna 1945 taisteltusta Iwo Jiman taistelusta japanilaisten sotilaitten näkökulmasta on kenties yksi parhaita sotaleffoja milloinkaan. Japanilaiset kuvattiin ihmisinä, sotilaina, jotka taistelivat oman isänmaansa puolesta. Eastwood on saanut elokuvan täyteen upeita kohtuksia ja monia mielenkiintoisia henkilöhahmoja kuten pelkurisotilas Saigon ja tiukan kenraalin Kuribayashin, joka pelastaan Saigon kolmasti pulasta. Elokuva on myös siitä harvinainen että siinä pääasiallisesti puhutaan japania ja japanilaisista näyttelijöistä vain Ken Watanabe on saanut Hollywood-elokuvissa isompia rooleja. Elokuva perustuu Tadamichi Kuribayashin kirjoittamaan kirjaan Picture Letters from Commander in Chief ja sen käsikirjoittivat Iris Yamashita, Paul Haggis ja Tsuyoko Yoshido. Kässäri on tehty hyvin ja siihen on saatu paljon tapahtumia reiluun pariin tuntiin. Elokuvan nätistä soundtrackistä vastasi ohjaajan poika Kyle Eastwood ja Michael Stevens. Päärooleissa Ken Watanaben lisäksi olivat mm. aivan loistava Kazunari Ninomiya, Tsuyoshi Ihara, erinomaisen roolin tehnyt Ryo Kase, Shidô Nakamura ja Eijiro Ozaki sekä erityismaininnat saavat elokuvan naisnäyttelijät Luke Eberl amerikkalaisena sotilaana ja Yukari Black japanilaisena äitinä. Aivan fantastinen sotaleffa.

Huuliharppukostaja: Tämä Leonen vuonna 1988 ohjaama italowestern on jopa loistavaa Hyvät, pahat ja rumat-elokuvaakin loistavampi mestariteos, jossa monet hyvät näyttelijät ja eritoten Ennio Morriconen musiikit loistavat. Elokuvan käsikirjoittivat yhdessä Dario Argento, Bernardo Bertolucci, Sergio Leone ja Sergio Donati ja se oli todella hyvä. Elokuvan monet kohtaukset olivat juuri Leonen ja Morriconen saumattoman yhteispelin tulosta ja ne ovat mahtavaa katseltavaa vielä tänäkin päivänä, kuten lopun kaksintaistelu. Elokuvan pääroolissa nähdään suuri joukko tähtiä kuten Henry Fonda, todella nätti Claudia Cardinale, Jason Robards, Charles Bronson, Jack Elam ja Paolo Stoppa. Tätä paremmaksi ei voi westerniä enää saada.

5.8

Sissi: Itävaltalainen Sissi-trilogia (1955-1957) nosti nuoren Romy Schniderin (1938-1982) maailmanmaineeseen ja tämä sarjan avausosa, vuodelta 1955 on taattua eurolaatua. Elokuvan, kuten kaksi jatko-osaakin, ohjasi ja käsikirjoitti Ernst Marischka. Tarina perustuu oikeasti eläneeseen Itävallan keisarinna Elisabethiin (1837-1898). Elokuvaa on kuitenkin taiteellistista syistä romantisoitu. Elokuvan musiikki oli myös erinomaista ja siitä vastasi Anton Profes. Sissiä elokuvassa näytteli erittäin kaunis Romy Schnider. Hänen roolissaan hyvästä suorituksestaan huolimatta näkyi pientä alkukankeutta sisäytyä täysillä omaan roolinssa. Äidin roolissa oli Schniderin oikea äiti, Magda Schneider. Itävallan keisari Frans Josefia tulkitsi todella hyvin Karlheinz Böhm. Myös Sissin Nene-siskoa näytellyt Uta Franz oli todella nätti ja isä Maxia näytellyt Gustav Knuth oli todella rento roolissaan. Vilma Degischerin näyttelemä keisarin äiti oli loistava. Myös sivuroolissa ollut Josef Meinrad oli hauska omassa roolissaan poliisipäälikkönä.

Eva & Adam - neljät synttärit ja fiasko: Kirjaston lainoihin kuului tämä ruotsalainen perhe-elokuva, jossa oli paljon hauskaja, surillisia sekä hienoja kohtauksia. Elokuva voidaan luokittaa komedialliseksi draamaksi, jossa on romantiikkaa. Elokuvan ohjasi Catti Edfeldt ja käsikirjoittivat Måns Gahrton ja Johan Unenge. Elokuvan musiikkiraita koostui englanniksi ja ruotsiksi lauletusta popista, joka oli laadukasta. Elokuva kertoo kahdesta 14-vuotiaasta nuoresta, Evasta ja Adamista, jotka kolmen seurusteluvuoden jälleen eroavat ja yrittävät jatkaa elämäänsä. Elokuvan päärooleissa ovat erittän nätti Ellen Fjæstad ja Carl-Robert Holmer-Kårell sekä sivurooleissa lisää ruotsalaista naiskauneutta: Ulrika Bergman ja Rosanna Munter. Miesrooleissa olivat Pablo Martinez, Anders Habenicht ja Douglas Johansson. Elokuva on todella hyvä nuortenelokuva ja jatkaa hyvien ruotsalaisten elokuvien sarjaa.

City of the living dead: Lucio "Coren kummisetä" Fulcin vuonna 1980 ohjaama kauhuleffa, johon käsikirjoituksen kirjoittivat Lucio Fulci ja Dardano Sacchetti. Elokuva on yksi Fulcin kultakauden (1979-1984) klassikoita ja osa ns "Morte"-trilogiaa, jonka muuta osat ovat E tu vivrai nel terrore - L'aldilà(1981) ja Quella villa accanto al cimitero(1981). Elokuvan painajaismaisen soundtrackin sävelsi Fulcin vakiosäveltäjä Fabio Frizzi tehden jälleen hyvä duunia. Elokuvan pääroolissa nähdään trilogian kahdessa muussakin osassa nähty erittin kaunis Catriona MacColl sekä Christopher George, Carlo De Mejo, Antonella Interlenghi, Giovanni Lombardo Radice ja Daniela Doria. Myös Luca Venantini teki elokuavassa pienen roolin. Myös elokuvan erikoistehosteet ovat erittäin hyvin tehtyjä.

6.8

Konnat kehiin: Italialaista komediaa Bud Spencerin tapaan. Tämä elokuvaa kuuluu miehen sooloelokuviin, jossa hän seikkaili yksin ilman Terence Hilliä. Elokuvan ohjasi tuttuun tyyliin Bruno Corbucci ja hieman Aladdinia mukailevan käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet Dardano Sacchetti, Elisa Briganti, Mario Amendola, Bruno Corbucci ja Marcello Fondato. Elokuvan musiikkipuolikin on erinomaista ja siitä vastasi monien elokuvien veteraani Fabio Frizzi. Elokuva on ei ole hyvästä yrityksetään huolimatta Hill ja Spencer-yhteiselokuvia hauskempi, mutta on silti parempi kuin sadat tusinakomediat uudelta mantereelta mitä suolletaan DVD:lle. On tässä muutama hyvä vitsi kuten henki poliisina- osio ja Al-pojan vaari. Pääroolissa, kuten olen jo maininnut on aivan roolinsa sopiva Bud Spencer. Toisessa pääroolissa, Al´ina nähdään edellisessä katsomassani elokuvassa ollut Luca Venantini. Ruotsalainen seksipommi Janet Agret näyttelee Al´in äitiä ihan mukiinmenevästi. Julian Voloshin Al´in vaarina on aivan täydellinen. Sivurooleissa oli iso nippu kelpo näyttelijöitä kuten Umberto Raho, Lou Marsh, Venantino Venantini (Päänäyttelijä Lucan isä) ja Diamo Spencer (Bud Spencerin tytät). Elokuva on yksi parhaista italialaista, muttei paras.

Ja Jumala loi... naisen: Tämä vuonna 1956 valmistunut elokuva teki Brigitte Bardotista kansainvälisen seksisymboolin eikä turhaan sillä onhan tässä mimmissä sitä jotakin. Nainen viettelee miehen kun miehen ja elää paheelista elämää. Elokuvan ohjasi ja osin kirjoitt Roger Vadim ja käsikirjoittajana toimi myös Raoul Lévy. Tarina on kliseinen, mutta oli melko tuote ilmestymisaikanaan ja herätti kohua eroottisuuden takia, mikä nykypäivänä on melko kesyä tavaraa. Elokuvan nätistä soundtrackista vastasi mies nimeltään Paul Misraki. Elokuvan päärooleissa nähdään Bardotin lisäksi saksalainen Curd Jurgens ja ranskalainen Jean-Louis Trintignant. Kaikki kolme tekivät vahvat roolityöt omissa rooleissaan. Elokuva oli todella hyvin tehty, mutta dialogin kohdalla aika on mennyt aika harppauksen eteenpäin sillä se tuntui niin tahattoman koomiselta välillä.

Superkyttä: Kun eilen katsoin Bud Spencer soololeffan, nyt sitten katsoin tämän toisen kaverin, Terence Hillin soololeffan, Superkyttä (Poliziotto Superpiu´). Elokuvan on ohjannut Spencerinkin leffan ohjannut Sergio Corbucci ja jälki oli sitä perus italotasoa. Myös käsikirjoitus oli samanlaista huseeraamista ja siitä sai muutamat hyvät naurut. Musiikkipuoli ei ollut ihmeellistä, mutta alkutunnari oli tarttuva. Soundtrackin sävelsi Michelangelo La Bionda. Elokuvan tehoteet olivat todella tökeröitä, mutta kun leffa on tehty vuonna 1980 annan sen anteeksi ja niistä sai muutamat halvat naurut. Pääroolissa Hillin lisäksi oli yksi omista suosikeistani, Ernest Borgnine. Sivunäyttelijät kuten Joanne Dru, Marc Lawrence ja todella nätti Julie Gordon tekivät hyvät roolit. Katsomani versio oli "alkuperäinen" italiankielinen joten osa dialogista meni ohi.

7.8

28 päivää myöhemmin: Tämä vuonna 2002 valmistunut kauhuleffa elvytti brittiläisen kauhun tehden sen tyylillä. Verta ja suolia lentää oikein kunnolla tässä Danny Boylen ohjaamassa elokuvassa, jonka käsikirjoitti Alex Garland. Elokuvassa on erinomainen juoni, josta löytyy viittauksia niin Romeroon kun muihinkin kauhuklassikoihin. Vaikka elokuvan juoni onkin hyvä, niin kauhuleffojen suurelta vitsaukselta se ei ole säästynyt, nimittäin kliseiltä. Elokuvan soundtrack oli todella hyvä. John Murphyn säveltämä musiikki oli sekoitusta rautalankarokista ja tavallisesta kauhuelokuvamusiikista ja se toimi mielestäni erittäin hyvin. Elokuvan tehosteet ja maskeeraukset olivat erinomaisesti tehtyjä. Päärooleissa olivat Cillian Murphy, erittäin kaunis Naomie Harris, Harry Potter-elokuvista tuttu Brendan Gleeson, elokuvan ihmispahiksen roolissa Christopher Eccleston sekä elokuvan heikoin rooli, erittäin söpö Megan Burns, joka teki tässä elokuvassa uransa toisen ja toistaiseksi viimeisen roolinsa. Sivurooleissakin oli muutama kelpo näyttelijä kuten Noah Huntley ja Marvin Campbell. Erinomaien brittikauhuleffa.

Hurmaava Joukkoitsemurha: Ere Kokkosen ohjaama elokuva, joka perustuu Arto Paasilinnan romaaniin ryhmästä itsemurhahaluisia ihmisiä, jotka ajavat linja-autolla ympäri eurooppaa etsien paikkaa tehdäkseen joukkoitsemurha. Kokkonen osaa yhdistää erinomaisesti mustaa huumoria, suomalaisuutta ja draamaa. Elokuvan käsikirjoitus on erittäin onnistunut sovitus kirjasta. Myös Olli Ahvenlahden säveltämä soundtrack on erinomainen. Elokuva on ehkäpä elokuvahistorian paras Road-movie ja kameraan tarttuu hyvin kesäinen Suomi, Norjan vuonot, Saksan ja Sveitsin vuoristot sekä Ranskan rivieran aurinko sekä Espanjan hiekkarannat. Myös näyttelijäosasto on niin loistavaa ettei tosikaan. Pääroolissa häärivät Heikki Kinnunen, Tom "Lassen poika" Pöysti ja Sari Siikander. Sivurooleissa oli paljon loistavia näyttelijöitä kuten mm. Santeri Kinnune, Kristiina Halkola, Vesa-Matti "Vesku" Loiri, Antti Litja, Esko Nikkari, Heikki Nousiainen ja Juha "Vares" Veijonen. Nämä kovat nimet suorittavat roolinsa tunteella tuoden heihin sitä tarvittavaa syvyyttää. Aivan käsittämättömän loistava leffa. Ainoa miinus tulee lopun linja-auto ajaa mereen-efektistä joka on tökeryydessään aivan omaa luokkaansa.

Just Married: Matkaan edellisestä kirjastokeikalta sattui tämmöinen mukavantuntuinen romanttinen komedia ja olihan se todella kelpo viihdettä. Juoni, joka oli Sam Harperin käsialaa, oli kliseinen ja tiesin suurinpiirtein mitä tuleman piti. Myös Shawn Levyn ohjaus oli sitä perustasoa. Musiikki oli todella hyvää ja sopi elokuvan tunnelmaan. Tämän elokuvan pääparina nähdään Ashton Kutchet ja nuorena kuollut Brittany Murphy. Kumpikin tekivät vahvat roolityöt ja sivurooleissa olleet Christian Kane, David Moscow, Monet Mazur ja Valeria Andrews olivat myös erinomaisia. Kaiken kaikkiaan aivan loistava romanttinen komedia.

Lumikuningatar: Suomalainen, vuonna 1986 valmistunut fantasiaseikkailu, joka perustuu tanskalaisen H.C Andersenin satuun. Elokuvan käsikirjoittivat ohjaaja Päivi Hartzell sekä Jukka Kemppinen ja Juha Siltanen. Elokuvan nätin soundtrackin sävelsi Jukka Linkola. Elokuva oli kotimaiseksi elokuvaksi yllättävän hyvin toteutettu ja lavasteet ja efektit olivat todella nättejä. Pääroolissa Lumikuningattarena nähdään Satu Silvo. Lapset Kerttu ja Kai olivat Outi Vainionkulma ja Sebastian Kaatrasalo. Muissakin rooleissa oli paljon kelpo näyttelijöitä kuten Tuula Nyman, Saara Pakkasvirta, Antti Litja ja Elina "Pikku Myy" Salo. Todella viihdyttävä perhe-elokuva, joka tosin ei sovellu ihan perheiden pienemmille.

The Snow Queen: aka Snezhnaya koroleva. Neuvostoliittolainen, Gennadi Kazanskyn vuonna 1966 ohjaama seikkailufantasiaelokuva, joka perustuu H.C. Andersenin satuun Lumikuningatar. Tarina on tuttu, mutta alusta on otettu pois noitajakso ja lopun taistelua Lumikuningatarta vastaan on lyhennetty. Elokuvan kirjoitti Jevgeni Schwartz. Elokuvan nätin soundtrackin sävelsi Nadezhda Simonyan. Elokuvan tehosteet olivat ikään nähden yllättävän hyvät, mutta muutamat animaatiopätkät oli tehty todella loistavasti. Elokuvan pääroolissa Gerdana oli sievä Elena Proklova ja Keynä Slawa Zjupa. Lumikuningattaren roolissa oli erinomainen ja hiukan nättikin Natalia Klimova. Sivurooleissakin oli muutama hyvä näyttelijä joista voisi mainita seuraavat: Valeri Nikitenko, Irina Gubanova ja Era Ziganshina. Perustason Neuvostoliittolainen fantasiaseikkailu.

Signore scandalose di provincia: Italialainen videopornoleffa vuodelta 1993. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti italialainen genrimonitoimimies Alessando Perrella. Elokuvassa ei ollut kummoista juonta ja se vähä jäi nussimisen ja huonon italiankielentaidon takia mysteeriksi. Kaksi avioparia taisi olla ja pettämistä. Siinäpä se "juoni" lyhkäsyydessään. Elokuvalla oli pituutta 87 minuuttia ja se oli sopiva pituus. Elokuvan soundtrack oli mahtavaa trumpettimusaa ja sen sävelsi semmoinen hemmo kun G. L Back. Elokuvassa ei ollut varsinaisia päänäyttelijöitä. Rooleissa olivat: Rocco Siffredi, Carole Nash, Deidre Holland, Jon Dough, Andrea Molnar, Jesse Eastern sekä Selen. Näyttelijät suorittivat omat tonttinsa kunnialla. Elokuva ei ole mikään pornoklassikko mutta sopivan kiihoittava ainakin.

viikko 29

18.7

Predator 2- Saalistaja: Tämä Predatorin jatko-osa ei yllä samalle tasolle kun Arskan superhyvä ykkösosa, mutta on muutamasta pikku kämmistään huolimatta ihan katsottava scifitoimintarymistely. Elokuvan ohjauksesta vastasi Stephen Hopkins ja kässäristä vastasi veljespari Jim ja John Thomas. Musiikkipuolella on elokuvan ensimmäinen moitteenpaikka. Alan Silvestri ei saa oikeen aikaan musiikkia joka saisi jännitystä eikä mitään muutakaan aikaan. Muutaman hyvän sävellyksen hän kuitenkin on saanut aikaan, parempi se kun ei mitään. Elokuvan toinen moite tulee siitä että yksi kohtaus on käsikirjoitettu suoraan sanoen päin vittua. Mitä varten julma, tunteeton ja sadistinen Predator säästää sen raskaana olevan poliisinaisen hengen. Eikö jenkit pysty esittään mitään valtavirrasta poikkeavaa väkivaltaa. Se on vaan niin nolo kohtaus. Suuri ja julma Predator säästää naisen hengen. Näyttelijät taas ovat erittäin hyviä. Danny Glover tekee loistavan pääroolin, mutta muut näyttelijät kuten oma suosikkini Gary Busey, Rubén Blades, Maria Conchita Alonso ja Bill Paxton jäävät todella statisteiksi Gloverin saaden suurimman osan ruutuajasta. Tämä on kolmas moka leffan tekijöiltä. Muutamista pikkuvioistaan huolimatta ihan viihdyttävä raina oli kyseessä. Kyllähän tän katsoo, mutta mielummin katsoo Arskan tähdittämän ykkösen.

19.7

Harry Potter ja kuoleman varjelukset- osa 2: Viimeinen ja paras Potter-elokuva. Elokuvassa ei ole pahempia heikkouksia, vaan rajua toimintaa alusta loppuun loistavilla näyttelijöillä. David Yates on ohjannut vauhdikkaan elokuvan ja Steve Kloten on saanut Rowlingin kirjasta tehtyä upean elokuvakäsikirjoituksen. Alexandre Desplatin musiikki korostaa vielä tätä upeaa taistelua hyvän ja pahan välillä. Harry Potterin roolissa jatkaa kahdeksannen kerran erinomainen Daniel Radcliffe. Muissa päärooleissa ovat Emma Watson ja Rupert Grint. Pahiksen roolissa on kuin siihen luotu Ralph Fiennes. Myös Alan Rickman, Evanna Lynch ja Helena Bonham Carter tekevät vahvat roolisuoritukset. Elokuvassa on paljon näyttelijöitä joista valtaosa jää toiminnan alle ja tarina keskittyi vahvasti Harryn ympärille. Kaikin puolin sarjan päätös on kunniakas ja nyt voisin lukaista kirjasarjan läpi toistamiseen.

23.7

Mikin jouluaatto: Nyt vihdoin ja viimein sain nähdä tämän klasikkoanimaation, jonka joskus lapsena olen tainnut jo nähdä. Elokuva on yksi parhaista Disneyn tekemistä animaatiolyhäreistä ja niitä harvoja jotka todella koskettavat itsenäni. Animaatio on huipputasoa ja ääninäyttely erinomaista, mutta Charles Dickensin alkuperäistarinaan perustuva käsikirjoitus on aivan upea saaden täydet pisteet. Hahmot on rakennettu hyvin ja lyhyeen, vajaaseen puoleen tuntiin, on saatu kasattua kaikki alkuperäisen tarinan hyvät elementit. Itse alkuperäistarinaa en ole lukenu, mutta tämän elokuvan pohjalta tehty Disney-kuvakirja on itselleni tuttu ja se antoi minulle kiinnostuksen katsoa tämä animaatio. Aiheesta tehty komediaelokuva on myös hyvä, mutta tämä hakkaa kaikki tulkinnat mahtavuudellaan. Pääroolissa kuullaa aivan loistava Alan Young. Hänen skottimurteinen puheensa tuo hahmoon syvyyttä. Muissa rooleissa ovat mm. Wayne Allwine, Will Ryan ja Clarence Nash. Musiikki on sopivaa, muttei yllä mihinkään ilmiömäiseen. Laatulyhäri, joka on opettavainen.

24.7

Mickey's Revue: Tämä vuonna 1932 valmistunut Wilfred Jacksonin ohjaama Mikki-lyhäri on hauska ja erittäin hyvin animoitu. Hahmot ovat kuitenklin kaukana nykyaikaisista versioistaan, mutta kyllä ne tunnistaa. Mikki on aika vekkuli hahmo ja Minni samaten. Parhaat naurut saa pienistä kissanpennuista ja Hessun isästä (tai jostain sellaisesta). Musiikki on tehty hyvin ja ääninäyttelijät tekevät hyvää työtä (vaikka tässä ei olekkaan dialogia, niin naurut ja Pluton haukkuminen on tehty ääninäyttelijöitten avulla). Rooleissa ovat Pinto Colvig, Walt Disney itse sekä Marcellite Garner. Ihan kiva Mikki-lyhäri. Näitä on aina välillä kiva katsella.

Höyrylaiva Ville: Harvinainen Mikki-lyhäri vuodelta 1928. Tämä on ensimmäinen julkaistu, mutta kolmas valmistettu Mikki-elokuva. Elokuva on erittäin lyhyt mutta kahdeksassa minuutissa on paljon erittäin onnistunutta huumoria, vaikka se meneekin eläinrääkkäyksen puolelle paikoitellen joidenkin mielestä. Nämä vanhat hahmot ovat jotenkin parempia kuin nämä uudet. Mikki on ilkikurinen keppostelija, Minni statistityttö ja Musta Pekka on paha, mutta silti tekee rehellistä työtä. Musiikki on erittäin hyvää ja Walt Disney tekee kaikki elokuvan ääniroolit.

Mickey's Rival: Jälleen vanha Mikki-lyhäri. Nyt se oli väreissä. Tarina on aika hyvä: Mikki ja Minni piknikillä metsässä, kunnes Mikin kanssa kilpaa Minniä liehittelevä Mortimer tulee paikalle ja pillastuttaa härän näiden perään. Animaatio on erittäin onnistunutta, kuten aina. Ohjaajana toimii Wilfred Jackson. Musiikki on tavallista tasoa ja ääninäyttelijät, Walt Disney ja Marcellite Garner tekevät laatutyötä tässäkin animaatiossa. Hiirien dialogi on kuitenkin pikkasen epäselvää. Näiden muutamien lyhäreiden kautta Marcellite Garner on noussut omiin ääninäyttelijäsuosikkeihini.

Viisas kana kananen: Aku Ankan ensimmäinen esiintyminen tapahtui tässä vuonna 1934 valmistuneessa animaatilyhytelokuvassa. Taide on tehty tässä erittäin hyvin, Leigh Harlinen säveltämä soundtrack on erinomainen ja tarina hauska ja opettavainen: palkkaa ei saa jos ei tee sen eteen töitä. Hahmot ovat Aku Ankka, Viisas Kana kananen (joka on Klaara Kotkon esikuva) ja nykyään harvemmin esiintyvä Petteri Possu. Ääninäyttelijät ovat myös erinomaisia. Clarence Nash on Aku Ankka. Muissa rooleissa ovat Pinto Colvig ja Florence Gill. Tämmöisiä animaatioita ei enää tehdä, mikä on sääli koska nämä ovat niin kivoja sekä hauskoja.

The Karnival Kid: Nyt, vuonna 1929 valmistuneessa animaatiossa sanoi Mikki Hiiri ensimmäiset replansa "Hot Dogs", äänenään Walt Disney. Ohjauksesta vastasi niin ikään Walt Disney ja Mikin luoja Ub Iwerks. Tarina on Mikki-lyhäreistä hauskin, varsinkin kissojen öinen laulu on pirun hauskaa katseltavaa. Minnin söpönä äänenä kuullaan Marcellite Garner. Elokuvan animaatio ja taide ovat nättiä ja todella onnistunutta. Musiikki on myös hauskaa.

The Barnyard Battle: Yksi alkuään Mikki-lyhäreistä. Elokuva on jälleen hauska, täynnä visuualista huumoria. Mikki on hauska vekkuli liittyessään armeijaan ja joutuessaan sotaan. Muita hahmoja elokuvassa ovat Mortimer Hiiri ja Musta Pekka (Jopi Jalkapuoli). Animaatio on jälleen nättiä, visuaalinen huumori on loistavaa ja musiikki on ihan ok tasoa.

Lentohullu: Vuonna 1928 valmistunut Mikki-lyhäri, jonka pohjalta on tehty myös sarjakuvatarina 1930-luvun alussa. Animaatio yllättävän tasokasta ja Carl W. Stallingin säveltämä musiikki toimivaa. Walt Disney tekee jälleen Mikin ääniroolin erinomaisesti. Erittäin hauskoja vitsejä täynnä tämäkin elokuva.

Hra Ankka juhlii: Disneyn kultakauden lyhytelokuvat ovat kyllä hauskoja ja todella viihdyttäviä ja tämä Aku- lyhäri todistaa sen. Aku menee treffaan Iinestä ja veljenpojat keksivät kaikkea mahdollista kiusatakseen setäänsä. Käsikirjoitustiimissä on kiintoisa nimi, Carl Bark. Ohjaajana toimi Jack King. Charles Wolcottin säveltämä vauhdikas musiikki on kertakaikkisen upeaa. Kaikki elokuvan viisi ääniroolia tekee Clarence Nash, ilmiömäinen suoritus.

Aavikon Aku: Tässä elokuvassa esitellään Akun uskollinen 313-auto ja Iineksen esikuva, Donna. Tarina on jälleen visuaalisesti hauska ja Clarence Nashin roolisuoritus on tässäkin yksi elokuvan huumorin synnyttäjistä. Donna on luonteeltaan yhtä äkkipikainen kuin Akukin. Tästä hahmosta tuli myöhemmin Iineksen luonteenpiirre. Meksikon maisemat on animoitu hyvin ja huumori toimii tässäkin lyhytelokuvassa, jonka on ohjannut Ben Sharpsteen.

Viikko 28

11.7

Walker, Texas Ranger- Team Cherokee: Seitsemännen tuotantokauden puolestavälistä tulee vastaan tämä kaksiosainen loistava autourheilun maailmaan sijoittuva leffajakso. Tämä Michael Preecen ohjaama jakso sisältää paljon hyvän tv-ohjelman elementtejä: on kauniita naisia, jännittävää kilpautoilua kieroine kilpavastustajineen, autovarkaita ja pahoja pedosetiä. Musiikki on lisäksi erinomaista jenkkipoppia. Pääroolissa Cordell Walkerina on jälleen maanmainio Chuck Norris, joka tekee roolinsa erittäin tunteella. Muissa päärooleissa ovat Clarence Gilyard Jr, Sheree J. Wilson ja Noble Willingham. Omiin suosikkeihini nousseet Marco Sanchez ja James Wlcek ovat tässäkin jaksossa laittamassa pahiksia pataan ja heittämässä hauskaa läppää. Sivurooleissa pahiksena nähdää Muse Watson. Myös pari Michael Greyeyes ja Judy Herrera tekevät laatutyötä omissa rooleissaan.

Mega Piranha: Yhdysvaltalainen telkkuelokuva, jossa jättikokoiset Piraijat pistävät hulinaksi. Efektit tuovat mieleen enemmänkin videopelin kun elokuvan ja juoni on niin kliseinen loppusuudelmaa myöten ettei tosikaan. Kauhua tästä ei löydy kuin alusta, mutta muutama inhottava kuolema löytyy. Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasi herra nimeltään Eric Forsberg ja hän onnistuukin omalla tontillaan kohtalaisesti. Päärooleissa nähdään Okinawa Go-Ju-Ryu Karatessa mustan vyön omaava Paul Logan, isot tisut omaava Tiffany ja kolmessa "Walker, Texas Ranger"-sarjan jaksossa näytellyt David Labiosa. Näyttelijät tekevät ihan hyvää työtä. Muuten elokuva olisi varmaan vakavammin otettavissa, jos efektit olisivat parempia.

12.7

Tokyo Gore Police: Erittäin verinen kauhu/toimintaleffa, joka kuuluu skitsoimpiin ja oudoimpiin elokuviin koskaan. Elokuvan ohjaaja ja tehosteiden tekijä Yoshihiro Nishimura on sekottanut leffassa kaikkea maan ja taivaan väliltä kuten perinteisiä naiskostotarinoita ja Paul Veerhoovenin elokuvien mainospätkiä yhteiskuntakritiikin asialla. Yksi mainos toimi erittäin hyvin, nimittäin "Harakirikin on itsemurha-ei Harakirille!"-mainos. Elokuvan tehosteet ovat yliampuvuudessaan ihan kelpoja, muttei mistään laatutavarasta todellakaan ole kyse. Kou Nakagawan säveltämä soundtrack sitten onkin asiallista ja toimii leffassa erittäin hyvin. Pääroolissa elokuvassa nähdään Miiken "Auditionissa" häikäissyt Eihi Shiina. Sivurooleissa nähdään mm. erittäin hyvät Itsuji Itao, Yukihide Benny ja Keisuke Horibe. Tämä kannattaa todellakin katsoa.

Tokyo Gore School: Nyt kyllä nimi johti itseni tosiaankin harhaan. Ajattelin että tämä olisi samanlaista verta 20 metrin kaaressa räimettä kun aiempikin "Tokyo Gore...", mutta tämä onkin suht tasokas toimintadraama, jossa on pientä kauhuvivahdetta. Elokuvan juoni on hyvä, mutta kopioi aika paljon loistavasta "Battle Royalista". Elokuvan vähäinen väkivalta on melko realistista, vain lopun puukotuskohtaus on heitetty överiksi, ei paljoa mutta kumminkin. Ohjaaja Yôhei Fukuda on saanut irti paljon elokuvan teininäyttelijöistä kuten Masato Hyûgaji, Takafumi Imai ja Kenta Itogi.

Vartija: Tämä "Väkivallan vihollisen" ohjaajan ohjaama kauhutrilleri on yksi hyytävimmistä kauhuleffoista pitkään aikaan. Elokuvassa on monia kohtauksia jotka saavat hien valumaan pitkin otsaa. Käsikirjoitus on hyvin tehty ja Gil Mellen säveltämä soundtrack sopii leffaan erittäin hyvin. Päärooleissa ovat Chris Sarandon ja erittäin nätti Cristina Raines. Sivurooleissa nähdään paljon suuria tähtiä kuten Martin Balsam, Ava Gardner, Arthur Kennedy, Eli Wallach, Christopher Walken ja Jeff Goldblum. Erittäin mainio kauhuleffa, jonka kauhu ei perustu väkivaltaan vaikka sitäkin leffassa ihan tarpeeksi näkyykin.

13.7

Sampo: Neuvostoliittolais-Suomalainen yhteistyöelokuva vuodelta 1959, joka perustuu Kalevalaan ja satuun Sammosta osaan. Elokuvan on ohjannut Aleksandr Ptushko. Elokuva on ulkoasultaan nätti ja musiikki on erittäin onnistunutta. Pääroolissa Lemminkäisenä nähdään Andris Oshin, Annikki- neitona virolainen Eve Kivi ja Seppä Ilmarisena Ivan Voronov sekä Louhena Anna Orochko. Kaikki sopivat rooleihinsa erittäin hyvin. Katsomani versio oli dubattu suomeksi ja todella hyvin olikin dubattu. Elokuvassa ei ollut huulisynkassa ongelmia ja muutenkin näyttely oli asiallisen tasaista. Efektitkin olivat aivan laatutavaraa. Dialogi on puhuttuna kalavalamitassa, mikä onkin hyvä ratkaisu.

14.7

Master of the Universe: Dolph Lundgrenin tähdittämä scifi-toiminta-seikkailu-fantasia, jossa on paljon komediallisia elementtejä. Ohjaaja Gary Goddard on saanut hahmoista paljon irti ja taistelutkin ovat nättejä. Bill Contin tekemä soundtrack on tyypillistä 80-lukua, efektit ovat yllättävän nätit ja juonikin on aika toimintaan painostava. Elokuva perustuu Mattei-lelufirman luomaan leluhahmoon, He-Maniin. He-Manin bodattua hahmoa esittää ruotsalainen toimintaikoni Dolph "Dolppa" Lundgren tasaisen varmasti. Tämä muuten on ensimmäinen katsomani Dolppaleffa koskaan, joten en tiedä hänen todellista tasoaan. Tämän perusteella voisi sanoa ihan kelpo toimintanäyttelijäksi. Pahiksen roolissa nähdään itselleni outo Frank Langella, joka onkin yllättävän hyvä omassa roolissaan. Naispahiksen roolissa on aika kuuma miisu, Meg Foster. Muissa mainittavissa rooleissa ovat mm. elokuvan läppäveikko Billy Barty, Robert Duncan McNeill, aika kuuma kissa Chelsea Field, erinomainen James Tolkan sekä omiin suosikkeini lukeutuva Courteney Cox. Tämä elokuvan on 80-lukua parhaimmillaan.

15.7

Yksi lensi yli käenpesän: Yksi 70-luvun loistavimmista draamoista, jossa Jack Nicholsonin näyttelemä tyyppi joutuu mielisairalaan oikeasti hullujen tyyppien keskelle. Ohjaajana toimi tsekkoslovakkialainen Milos Forman. Elokuva perustuu Ken Kesyn kirjoittamaan romaaniin. Elokuva on sopivan pituinen (2,08h) eikä kyllästyminen tule kysymykseenkään. Tämä toinen katselukerta oli parempi kuin ensimmäinen, koska tällöin taisin olla 16 enkä tiennyt mitä leffalta odottaa. Nyt kun tiesin leffan týylin se on helpompi katsoa. Elokuvan musiikki on myös erinomaista. Pääroolissa Jack Nicholson tekee todella hyvää jälkeä. Muissa rooleissa ovat mm. erittäin hyvä Louise Fletcher, Danny DeVito, Christopher Lloyd, William Redfield, jättikokoinen Will Sampson, Mews Small, Brad Dourif ja "Hohdossakin" näytellyt Scatman Crothers. Vaikka nämä "starat" tekevät isoa roolia, niin myös muutaman repliikin, mutta kameran edessä monta minuutia esiintynyt Mimi Sarkisian on erittäin hyvä omassa pienessä roolissaan.

Viikko 27

4.7

Schindlerin lista: Tämä Steven Spielbergin paras elokuva on yksi loistavimmista kuvauksista holokaustista (1933-1945). Oskar Schindler oli saksalainen liikemies joka pelasti vuosina 1939-1945 1100 juutalaista varmalta kuolemalta. Elokuva perustuu Thomas Keneallyn samanimiseen romaaniin, joka myöskin on hyvä. Elokuvassa kuullaan Spielbergin vakiosäveltäjää John Williamsia, joka on tehnyt loistavaa musiikkia ja varsinkin teemasävel. Lopussa kuullaan yksi omista suosikkilauluistani, "Yeroushalaim Shel Zahav"(Jerusalem of Gold). Pääroolissa Schindlerinä nähdään Liam Neeson, joka tekee todella hyvää työtä roolissaan. Amon Goethina nähdään Ralph Fiennes, joka on totuttu näkemään pahisten roolissa. Nytkin hän on ilmiömäinen omassa osassa. Myös Ben Kingsley tekee upeaa työtä omassa roolissaan. Muissa rooleissa nähdään mm. Caroline Goodall, Jonathan Sagall ja Embeth Davidtz. Myös Anna Mucha tekee hyvää työtä. Elokuvan loppu on todella koskettava ja upeasti toteutettu.

[Rec] 2: Jatko-osa vuonna 2oo7 valmistuneelle [Rec]:ille ja voisi sanoa että tämä on parempi kuin ykkönen, ei paljoa mutta kumminkin. Elokuva on tehty samalla "yksi kamera näyttelijöiden mukana talossa"-tyylillä. Väkivaltaa on pikkasen lisätty ja hahmokavalkaadia lisätty edellisosaan. Ohjaajina jatkaa tuttu pari, Jaume Balagueró ja Paco Plaza ja homma toimii. Elokuvassa on tunnelmaa ja näyttelijät onnistuvat hommassaan erinomaisesti. Päärooleissa nähdään Jonathan Mellor, Óscar Zafra, Ariel Casas, Alejandro Casaseca ja Pablo Rosso. Sivurooleissa nähdään ihan kelpo näyttelijöitä kuten Andrea Ros ja ykkösen pääroolissa ollut Manuela Velasco. Musiikkia ei tässäkään elokuvassa ole ja se on ihan hyvä. Erittäin hyvä kauhuleffa espanjasta.

Die Nichten der Frau Oberst: Sveitsisiläistä pehmopokea vuodelta 1980. Elokuva perustuu Guy de Maupassantin kirjoittamaan romaaniin ja sen on ohjannut tunnettu sveitsiläispornoohjaaja Erwin C. Dietrich. Elokuva on rankempaa jynkytystä kun amerikkalaiset softcoret muttei yllä HC pornon tasolle. Elokuvan erinomaisesta soundtrackistä huolehtii Walter Baumgartner. Pääroolitus on aika ranskalaispainotteista. Päärooleissa nähdään mm. Karine Gambier, oma suosikkini Brigitte Lahaie, Pascale Vital, Nadine Pascal ja France Lomay. Miesrooleissa ovat Will Stoer, Mike Montana, Hans-Ruedi Isler, Eric Falk ja Sir John ja kaikki tekivät hyvää työtä. Kelpo pehmopornoilu, jossa on ok panoa ja erinomainen juonentynkä.

5.7

Minä ja mieheni morsian: Valentin Vaalan vuonna 1955 ohjaama romanttinen komedia Hilja Valtosen idean pohjalta. Elokuvan tarina on itselleni tullut tututksi Kari Korhosen tekemän Aku Ankka tarinan kautta. Juoni on erittäin hauska ja elokuva on ottanut kaiken irti siitä. Elokuvassa on paljon hyvää musiikkia, jotka on säveltänyt Usko Kemppi ja Kaarlo Valkama. Myös muutama hyvä laulu löytyy. Vaalan ohjaus on perustasoa ja näyttelijät, jotka ovat monet aika tuntemattomia itselleni, tekevät laatutyötä. Pääroolissa nähdään saksalaissyntyinen Ruth Johansson, joka on tehnyt viiden suomalaisen elokuvan jälkeen uraa Saksassa ja Ruotsissa mm. elokuvissa "Seine Tochter ist der Peter" ja "Lille Fridolf och jag". Toisessa pääroolissa nähdään Ranskassa uraa kahden leffan verran luonut Leila Lampi, jonka ura jäi kolmeen elokuvaan. Hänen hieman ranskalainen korostus on todella hyvää. Myös Vaalan "Loviisa- Niskavuoren nuori emäntä"-leffasta tuttu Emma Väänänen on loistava omassa roolissaan. Miespäärooleissa oleva ovat hyviä: Erkki Viljos, Kurt Ingvall ja savon murretta puhuvia veljeksi näyttelevät Reino Valkama ja Aku Korhonen. Hyvä elokuva hyvällä juonella, hyvällä musiikkilla, kauniilla naisilla ja hauskalla huumorilla.

Les petites écolières: Ranskalaista HC-pornoa, joka on lajinsa laatupäätä. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti Claude Mulot, joka on saanut kasaan ihan kelpo pornoilun, joka ei kuitenkaan korkean ranskalaisen laatupornon mittamuulla ole lajinsa kärkeä, mutta hakkaa kaikki amerikkaiset tusinajynkyt kirkkaasti. Tarina kertoo neljästä nuoresta naisesta: Suzystä, Nanetesta, Claudiasta ja Nathaliesta, jotka menevät kouluun, jossa nuoria naisia opetetaan rakastelemaan oikeaoppisesti. Juonesta saa irti paljon huumoria joka toimi. Tosin kaikki huumori ei pure koska leffa oln puhuttu ranskaksi. Pääroolissa koulun johtajattarena nähdään oma suosikkinäyttelijäni Brigitte Lahaie, jonka parhaisiin roolisuorituksiin tämä ei kuitenkaan yllä. Oppilaita näyttelevät erinomaisesti Catherine Greiner, Élodie Delage, Céline Galone ja Jane Baker. Koulun miespuolisia "opettajia" näyttelivät Dominique Aveline ja Alban Ceray. Sivuosissa nähdään myös Hubert Géral ja Tony Morena. Musiikki elokuvassa on erittäin onnistunutta pimputusta. Yksi monista tasokkaista ranskalaisista pokeiluista.

Rölli - hirmuisia kertomuksia: Tämä lapsuuden suuri suosikkileffa saa viimeinkin pitkästä aikaa uusintakatselun ja kyllähän leffa vieläkin toimii erinomaisesti. Tätä voisi tituleerata Suomen leffahistorian parhaimmaksi lastenleffaksi (mikäli Edwin Laineen "Prinsessa Ruusunen" ei tule kilpailuun mukaan). Elokuvan ohjasi Olli Soinio, joka itselleni on uppo outo nimi. Käsikirjoitus, joka on kliseisyydessä omaa luokkaansa, on Soinion ja Allu Tuppuraisen käsialaa. Elokuva on myös tehosteidensa osalta todella loistava. Esa Parkatin tekemät tehosteet tuovat vahvasti mieleen vuotta myöhemmin valmistuneen Peter Jacksonin "Brain Deadin". Elokuvan musiikki on nättiä ja laulut, varsinkin "Maahiskeijun lähtölaulu" ja "Me ollaan hänen lapsiaan", ovat upeaita kuuneltavia. Pääroolissa Röllinä nähdään aina loistava Allu Tuppurainen, joka tekee tälläkin kertaa todella hyvää työtä. Röllin ystävänä, Maahiskeijuna nähdään Sara Mällinen, joka myös on todella hyvä roolissaan. Elokuvan ainoassa vakavassa roolissa nähdään Rolf Labbart, joka on todella vakuuttava omassa pahisroolissaan ja hakkaa pelottavuudessaan kaikki jenkkiläiset mörkkelimörkkelit. Myös Risto Kaskilahti, Harri Hyttinen ja Jussi Lampi ovat hyviä omissa pienissä rooleissaan, onnistuen myös olemaan hauskoja. Yksi parhaista lastenelokuvista. Tämmöisiä elokuvia lisää.

6.7

Tehtävä Alpeilla: Tämä Clint Eastwoodin ohjaama ja pääroolittama seikkailutrilleri on todella hyvä, paikoin tosin hieman pitkäveteinen. Eastwoodin ohjaus on tasokasta ja kässäri (joka perustui Rod Whitakerin romaaniin) on nerokas. Clint heittä hyviä läppää, Alppimaisemat ovat komeita ja John Williamsin säveltämä musiikki on nättiä. Muissa rooleissa Eastwoodin lisäksi ovat mm. "Mies ja alaston ase"-leffoista tuttu George Kennedy ja kaunis Vonetta McGee. Myös Jack Cassidy tekee ihan kivan pikku konnaroolin. Ulkomaanosastoa edustivat kuuma Heidi Brühl sekä Reiner Schöne, Michael Grimm ja Jean-Pierre Bernard. Yksi parhaista trillereistä, jossa on paljon huumoria joka oli hauskaa.

Die Hard - koston enkeli: "Die Hard"-sarja eteni vuonna 1995 kolmanteensa osaansa ja Bruce Willis on jälleen nykkiläinen kyttä John McClaine. Elokuvan ohjasi monista toimintaleffoista kuten "Predator" ja "Die Hard" tuttu John McTiernan. Käsikirjoituksen on taasen rustannut Jonathan Hensleigh. Käsikirjoitus on toimiva ja Willis heittää one-linereita liukuhihnalta. Michael Kamenin säveltämä musiikki on myös perustasoa. Näyttelijät suorittivat omat roolinsa taidolla. Bruce Willis on pääroolissaan yhtä hyvä kuin kahdessa aiemmassakin leffassa. Myös Samuel L. Jackson on täydellinen valinta McClainea auttavaksi mustaksi kauppiaaksi. Näiden kahden kemia toimii todella hyvä. Pahisroolissa nähdään Jeremy Irons ja hän tekeekin todella hyvän roolin. Sivurooleissa ovat myös hyviä Graham Greene, Colleen Camp, Nicholas Wyman, Sam Phillips ja Suomen oma poika, Tony "Viikinki" Halme. Kaikin puolin toimintaleffojen aatelia.

Inho: Viime viikolla katsoin Roman Polanskin ensimmäisen pitkän elokuvan ja nyt on vuorossa vuonna 1965 valmistunut ensimmäinen englanninkielinen elokuva, "Inho". Elokuva onkin yksi loistavimmista kauhutrillereistä ja se saa muutamaan otteeseen säikähtämään. Elokuva on tyyliltään psykologista kauhua ja tuokin mieleen Hitckockin ohjaaman "Psykon". Elokuvan ilmiömäisestä musiikista vastasi Chico Hamilton ja häntä saakin kiittää elokuvan tunnelmasta. Pääroolissa on erittäin kaunis ja hyvä Catherine Deneuve. Muissa rooleissa ovat mm. Ian Hendry, John Fraser ja Yvonne Furneaux. Kaikki tekevät laatutyötä elokuvassa eikä heikkoja lenkkejä ollut.

7.7

Emanuelle ja viimeiset kannibaalit: Tämä Joe D´Amaton vuonna 1977 ohjaama pehmoeroottinen kauhuleffa onnistui yllättävästi luomaan enemmän kauhua kun kiihotusta. Elokuva perustuu kuulemma tositapahtumiin, mutten jaksa paljoakaan tähän väitteeseen uskoa. Joe D´Amato ja Romano Scandariato ovat saaneet kasaan ihan kelpo juonen, jossa on sopivasti tissejä ja vähän väkivaltaa. Väkivaltaa ei ole paljoa tässä rainassa, mutta se onnistuu silti saamaan pahan olon sen esittämisen takia. Uhreja kävi sääliksi kun nännejä viillettiin auki ja vagina revitään ulos. Pääroolissa Emanuellena loistaa taas eurooppaalainen seksisymbooli Laura Gemser. Myös aviomies Gabriele Tinti on hyvä omassa roolissaan. Sivurooleissakin on hyviä näyttelijöitä kuten Nieves Navarro, Donald O'Brien, Percy Hogan, Mónica Zanchi ja Annamaria Clementi. Musiikki on taas upeaa ja sen sävelsi tunnettu säveltäjänero Nico Fidenco. Tunnusbiisi "Make Love on the Wing", jonka esittää Ulla Linder on mahtava. Yksi parhaista, muttei paras Emanuelle-elokuva. Ei myöskään paras D´Amato-elokuva.

9.7

Emanuelle and the Erotic Nights: Tämä vuonna 1978 valmistunut mondodokkari on ihan hauska ja mielenkiintoinen tapaus. Elokuvan ohjasi Joe D´Amato yhdessä toisen tusinaleffatekijän, Bruno Mattein kanssa ja pääroolissa kertojana on erittäin seksikäs Laura Gemser. Musiikki leffassa on myös ihan hyvin tehtyä. Elokuvasta ei löydy paljoakaan sanottavaa. Lyhyesti ei huono eikä hyvä. Gemserin lisäksi rooleissa nähdään mm. Gloria Guida, Gloria Piedimonte ja
Ulla Johannsen.

Muumipeikko ja Pystötähti: Yksi parhaista anime-elokuvista koskaan. Elokuva perustuu Tove Janssonin kirjaan "Kometjakten" ja käsikirjoituksen ovat väkertäneet Lars Jansson, Dennis Livson ja Akira Miyazaki. Elokuvan ohjasi Muumisarjaakin ohjannut Hiroshi Saitô. Animaatio on kaunista ja tarina on kiva. Elokuvassa on muutama kiva laulu, joista vastaa Benny Tönroos. Elokuvan euroversion musiikit on säveltänyt hollantilainen Pierre Kartner. Suomenkielinen dubbaus on tehty hyvin ja päärooleissa on hyvät näyttelijät kuten Rabbe Smedlund, Jyrki Kovaleff, Elina Salo ja Ulla Tapaninen. Elokuva on hyvä esiosa "Muumilaakson tarinoita" -sarjalle.