Viikko 46

14.11



Poliisin painajainen II: Jälleen Bronson palaa Paul Feinin rooliin, nyt vastustajina ovat veli venäläiset. Trilogian ylivoimaisesti paras osa tämä on. Blasberg jatkaa edelleenkin käsikirjoittajana, mutta ohjaajan tehtävistä vastaa tällä kertaa jo edesmennyt David Greene, jonka filmografiassa on monta katsottavaa teosta kuten "The Girl Next Door" ja "Monte Criston kreivi". Mielestäni tämä on edellistä parempi, koska tässä on enemmän tunnetta. Bronson on bronsonmaisempi, dialogi on tehokasta ja näyttelijät ovat samat vanhat (Baldwinin tilalle Benin roolissa on kuitenkin Joe Penny). Elokuvan musiikki on edelleenkin todella hyvää, Peter Manning Robinson jatkaa säveltäjänä. Tämä kakkonen on ykköstä raaempi ja myös hieman hauskempi vastapainoksi. Bronson on sama vanha viiksivallu tehden pahiksista hakkelusta ja ollen rehti perheenisä. Muissa rooleissa ovat Angela Featherstone, Barbara Williams, Sebastian Spence, Kim Weeks, Diane Ladd, Joe Penny ("Kohtalokas viilto" ja televisiosarja "Koira haudattuna"), Andrew Jackson, Mimi Kuzyk, Kari Matchett ja Mark Humphrey. Näyttelytyö on mallikasta, kuten edellisosassa. Edellisen osan Baldwinin tilalle tullut Penny on samaa tasoa. Venäjän kieli tuo venäläisille hahmoille hieman nahkaa päälle.

Pisteet: 5/5

Poliisin painajainen III - Havana Club: "Poliisin painajainen"-trilogian viimeinen ja samalla Charles Bronsonin uran viimeinen elokuva on trilogian heikoin, muttei silti huono. Elokuvan ohjasi tällä kertaa Sheldon Larry ("An American Daughter" ja "The Color of Love: Jacey's Story"). Draama ja mysteerielokuvien ohjaajana Larry osaa ohjata asiantuntevasti tämänkin poliisidraaman, joka valitettavasti laahaa ihan liikaa. Välillä ainakin minulla alkoi silmäluomat luupahtaa alaspäin. Elokuvan käsikirjoitti Noah Jubelirer, jonka filmografiasta löytyy tämän lisäksi käsikirjoitus telkkutrilleriin "Oikeutta kovin ottein". Elokuvan musiikki on myös tavallista televisiotasoa ja sen sävelsi Fred Mollin ("Perjantai 13. päivä osa 7" ja "Perjantai 13. päivä osa 8"). Bronson on viimeisessä elokuvassaan todella kylmä. Vanhoja tuttuja aiemmista osista ovat Sebastian Spence, Barbara Williams, Bronsonin rakas oikeassakin elämässä ollut Kim Weeks, Joe Penny sekä Angela Featherstonen tilalle tullut Nicole de Boer. Tässä elokuvassa mielestäni Jackien hahmo on humoristisempi kun kahdessa aiemmassa, syynä taitaapi olla näyttelijän vaihto. Muissa rooleissa ovat mm. Torri Higginson, Sean McCann, Sabrina Grdevich, Chris Leavins, Diego Chambers ja Art Hindle. Näyttelijät ovat tv-tasoa, samoin juoni ja ohjaus.

Pisteet: 3/5

"Masters of Horror" Sick Girl: Tämä vuonna 2005 valmistunut "Master of Horror"-sarjan osa kuuluu sarjan parhaimmistoon. Se on todella kipeä paikoitellen eikä lopussa säästellä verta juuri ollenkaan. Elokuvan ohjasi Lucky McKee, jonka ohjaustöihin kuuluu aiemmin tänä vuonna katsomani sairas "The Woman". Jälleen McKee onnistuu saamaan itselleni niljakkaan olon maagisella ohjauksellaan. Käsikirjoituksen teki McKee, yhdessä Sean Hoodin ("Conan the Barbarian" ja "Cube 2 - Hyperkuutio") kanssa. Efektipuoli on hieman tönkköä, koska tämä onkin televisiotuotantoa. Elokuvan musiikeista vastasivat Ben Boyer, David Lopez ja Jaye Barnes Luckett. Päärooleissa olivat kauniit naiset, Angela Bettis ("May" ja "Carrie") ja monista eroottisista videohalpiksista tunnettu Misty Mundae (mm. "The Lord of the G-Strings: The Femaleship of the String" ja "Spiderbabe"). Naisten välinen lesbous jäi aika minimaaliseksi lopulta vaikka paljon sitä odotin elokuvalta. Muissa isoimmissa rooleissa ovat mm. Jesse Hlubik, Marcia Bennett, Mike McKee ja Chandra Berg. Elokuva ei ole sarjan paras, mutta on kyllä kärkipäätä.

Pisteet: 4/5

15.11

Kuin kuvastimessa: Jälleen perustason Ingrid Bergmanin ohjaama draama. Bergmanin kyky luoda mielenkiintoisia henkilöhahmoja on ilmiömäinen. Nyt elokuva kertoo tarinan nuoresta Karinista, jolla on vakava sairaus. Hän on kesämökillä eräällä autiolla saarella yhdessä miehensä Martinin ja isänsä Davidin ja veljensä Minuksen kanssa. Siellä Karin alkaa näkemään outoja näkyjä, sairauden muuttuessa pahempaan päin. Elokuva on Bergmanin Jumalasta kertovan trilogian avausosa vuodelta 1961. Kaksi myöhempää osaa ovat olleet loistavia, samoin tämä. Erik Nordgrenin säveltämä soundtrack on jälleen tuttuun tyyliin upeaa kuultavaa. Myös Sven Nykvistin kuvaus on ilo silmälle. Elokuva on trilogian heikoin, muttei ole silti huono. Näyttelytyö on tuttuun tyyliin upeaa. Karinin roolissa nähdään yksi Bergman-luottonäyttelijä Harriet Andersson ("Kesäyön hymyilyä", "Kesä Monikan kanssa"). Hän on kuin luotu rooliinsa sairauden runtelemana nuorena naisena. Isä-Davidin roolissa loistaa tuttuun tyyliin Gunnar Björnstrand (mukana monissa Bergman-leffoissa kuten "Kasvot" ja "Syyssonaatti"). Max von Sydow käy tekemässä hyvin roolin Karinin miehenä. Elokuva ei kuulu Sydowin parhaisiin roolisuorituksiin valitettavasti. Minuksen roolissa nähdään hieman tuntemattomampi Lars Passgård (nimirooli tv-draamassa "Erik XIV" ja "Lastenvaunut"). Hän on hieman huumoripitoisempi hahmo elokuvassa. Vaikka elokuva yrittääkin olla puhdas draama, ensimmäinen puolikas on puolitahallista komediaa mielestäni paikoitellen.

Pisteet: 4/5

16.11

Naisen naamio - Persona: Nyt Ingrid Bergman teki jälleen todella vakuuttavan draaman. Elokuva on hieno kuvaus kahdesta naisesta, mykästä näyttelijättärestä Elisabethista ja hänen hoitajastaan Almasta. Elokuva on maaginen, se on hämmentävän upeasti tehty. Lars Johan Werlen säveltämä soundtrack on toteutettu ammattitaidolla. Varsinkin alkukohtaus on musiikin osalta hämmentävän upea. Sven Nykvistin taito kuvata tulee esille elokuvan alussa, noin viiden minuutin pituisessa sekoilukohtauksessa. Pääroolissa loistaa kaksi Ruotsin parasta naisnäyttelijää, Bibi Andersson ja Liv Ullman. He ovat todella vakuuttavan hyviä elokuvassa. Varsinkin Bibi, kun hän kertoo kokemuksistaan vieraan pojan kanssa seksistä. Suusta tulee niin rankkaa tavaraa ettei tosikaan. Onko tämä todellakin tehty vuonna 1966. Elokuvassa näyttäytyy kolme muutakin näyttelijää, Margaretha Krook ("Hyvä tahto" ja "Picasson seikkailut"), Gunnar Björnstrand ja Jörgen Lindström ("Hiljaisuus" ja "Öiset leikit"). Upea draama Ingrid Bergmanilta.

Pisteet: 5/5

17.11

Satamakaupunki: Vuonna 1948 valmistui tämä Ingrid Bergmanin uran viides ohjaustyö. Elokuvan käsikirjoitti Bergman, Olle Länsbergin "Guldet och murarna"-romaanin pohjalta. Elokuva kertoo nuoresta Berit-nimisestä tytöstä, joka tapaa monta vuotta merillä seillaneen Göstan ja rakastuu. Elokuva on kliseinen, mutta ilmestyttyään vuonna 1948 se oli tuore aihe. Bergman on mielestäni ollut jo nuorena, 31-vuotiaana miehenä ollut taitava tekemään mielenkiintoisia hahmoja. Hahmot ovat uskottavia eivätkä semmoisia puupölkkyjä kun jenkkileffoissa. Elokuvan erinomaisen musiikkiraidan on säveltänyt Erland von Koch ("Laiva Intiaan" ja "Laulu tulipunaisesta kukasta"). Alkukohtaus on mielestäni etevä juuri Kochin musiikin takia. Naispääroolissa nähdään kaunis Nine-Christine Jönsson ("Erämaan pappi" ja "Elämää suomalaismetsissä"). Nainen on ilmiömäinen roolissaan. Samoin vastanäyttelijänä nähtävä Bengt Eklund (mm. Bergmanin "Häpeä" ja svedutrilleri "Täcknamn Coq Rouge"). Mies on loistava nuorena miehenä joka rakastaa Beritiä yli kaiken. Sivuosissa nähdään mm. Mimi Nelson, Berta Hall, Birgitta Valberg, Sif Ruud, Britta Billsten ja Harry Ahlin. Näyttelijät tekevät laatutyötä elokuvassa, soundtrack luo hyvin tunnelmaa ja ohjaus on erittäin laadukasta.

Pisteet: 4/5

18.11

Loose Change: Second Edition: IMDb:n tiedot tämän elokuvan osalta ovat varsin huteralla pohjalla. Elokuva kertoo valokuvien, haastattelujen, videoiden ja matemaattisten kaavojen avulla uuden näkökannan WTC-tornien iskuihin 9/11/2001. Elokuvan ohjasi Dylan Avery ("Loose Change: Final Cut" ja "Loose Change 9/11: An American Coup") erinomaisella tavalla. Käsikirjoittajina toimivat Dylan Avery, Jason Bermas ja Korey Rowe. Elokuvan musiikki on iskevää ja ulkoasu on todella nätti. Viisaita sanoja. En voi tästä leffasta paljoa sanoa, mutta mielenkiintoinen paketti todellakin.

Pisteet: 5/5

19.11

Torrente - lain tyhmä käsi: Mitähän tämmöinen espanjalainen rikoskomedia pitääkän sisällään. Tämmöiset ajatukset olivat päälimmäisenä mielessäni kun tätä leffaa aloin katsomaan. Ok raina tämä on, mutta juonesta oli vaikea saada kiinni kun elokuvassa ei ollut tekstityksiä ja espanja ei oikein taitu. Ohjaajana, käsikirjoittajana ja pääroolissa nähdään Santiago Segura ("El día de la bestia" ja "Agentti Cody Banks 2: Päämääränä lontoo"). Mies on vakuuttava kaikissa rooleissaan. Elokuva on pirun hauska ja erilainen komedia verrattuna Hollywoodin toimintakomedioihin. Huumori on todella mustaa ja väkivaltaakin on kiitettävästi mukana. Elokuvan soundtrackin on säveltänyt Roque Baños (mm. "The Oxford Murders" ja "Carreteras secundarias") joka onkin todella laadukasta musiikkia. Seguran pääroolin lisäksi elokuvassa on muutamia muitakin kovia näyttelijöitä kuten Javier Cámara ("Puhu hänelle" ja "Huono kasvatus", jotka kumpikin ovat Pedro Almodóvarin elokuvia), Neus Asensi ("Unelmiesi tyttö" ja "El corazón del guerrero") ja suositussa komediasarjassa "Serranon perhe" näytellyt Jimmy Barnatán. Näyttelijät ovat ammattitasoisia. Pitäisi varmaan katsoa kolme muutakin Torrente-elokuvaa.

Pisteet: 3/5

Calamari Union: Tämä vuonna 1985 valmistunut komedia oli aikoinaan Aki Kaurismäen toinen pitkä ohjaustyö. Kaurismäki ei ole itselleni tuttu ohjaaja, mutta tämä elokuva on etevästi tehty komedia. Se on hauska, viihdyttävä ja omaperäinen. Käsikirjoitus on todella hyvin kirjoitettu, henkilöhahmot hauskoja ja tarina vetää koko ajan eteenpäin. Elokuvan soundtrack on laadukas ja siitä vastaavat Mikko Mattila, Jone Takamäki ja Casablanca Vox. Soundtrackillä kuullaan rytmikästä rockkia, joka sopii tunnelmaan todella hyvin. Elokuvan roolitus on nappiin valittua. Elokuvassa ei ole kauhean montaa varsinaista näyttelijää, mutta mitä väliä kun homma pelaa. Elokuvassa ei ole varsinaista päänäyttelijää, mutta rooleissa on silti paljon musiikkimaailmasta tuttuja nimiä kuten Sakari Kuosmanen, Dave Lindholm, Pate Mustajärvi, Mato Valtonen ja Puntti Valtonen. Myös Tuomari Nurmio on etevä taksikuskin roolissa. Näyttelijöiden osastoa edustavat mm. Pirkka-Pekka Petelius, Matti Pellonpää, Markku Toikka ja Kari Heiskanen. Mustavalkokuvaus tuo mielestäni Helsingin hyvin esille, mistä myös plussaa. Ainutlaatuisen mahtava elokuva 80-luvulta.

Pisteet: 5/5

20.11

Mansikkapaikka: Vuonna 1957 valmistui ruotsalaisen Ingmar Bergmanin ohjaama draama "Mansikkapaikka", mikä edustaa Bergmanin parempaa osastoa. Itse ainakin kyseistä pätkästä pidän paljon. Bergmanin kirjoittama käsikirjoitus on hämmentävän upea. Jälleen henkilöhahmot on kirjoitettu mielenkiintoisiksi. Myös näyttelijät edustavat Ruotsin kärkipäätä. Pääroolissa nähdään jo mykkäkaudella ohjaajana ja näyttelijänä aloittanut Victor Sjöström, jonka viimeiseksi rooliksi tämä jäi. Sjöstömin tulkitsema vanha professori on mielestäni yksi parhaita Bergman-elokuvien hahmoista. 22-vuotias Bibi Andersson käy tekemässä yhden parhaista rooleistaan tässä elokuvassa. Hän huokuu lapsekasta viattomuutta ja on elokuvan hauskin hahmo hauskojen heittojensa takia. Myöhemminkin Andersson teki elokuvissa hauskan hahmon-roolin. Toinen kaunis nainen elokuvassa on Bergmanin luottonäyttelijöihin kuuluva Ingrid Thulin. Myös Gunnar Björnstrand käy tekemässä elokuvassa todella vakuuttavan, mutta lyhyen roolin Sjöströmin poikana. Myös pitkän linjan näyttelijä Naima Wifstrand on tässäkin elokuvassa mukana. Elokuvan soundtrack on kaunis ja siitä vastaavat Erik Nordgren ja Göte Lovén. Kaunis elokuva, jossa on paljon viatonta huumoria mutta vastapainoksi hyvinkin arkoja aiheita kuten rakkauden menetys.

Pisteet: 4/5

Seitsemäs sinetti: Vuonn 1957 valmistui toinenkin merkittävä Bergman-elokuva. Tämä fantasiaelementtejä sisältävä draama jatkaa samaa puolihumoristista linjaa kun Mansikkapaikkakin. Erik Nordgrenin säveltämä musiikki kuljettaa elokuvaa eteenpäin ja Bergmanin kirjoittama tarina on koukuttava. Elokuva seuraa ritaria joka palaa kotiin aseenkantajansa kanssa. Elokuvassa on jälleen päärooleissa nimekkäitä ruotsalaisia kuten Gunnar Björnstrand, Bengt Ekerot, Nils Poppe ja Max von Sydow. Bibi Andersson on kaunsi nainen, ollen siinä sivussa todella hauska. Bergmanin vakiokalustoa oleva Gunnel Lindblom käy tekemässä pienen roolin ja Vaahteramäen Eemeli-elokuvista tuttu Maud Hansson on todella vakuuttava noitasyytettynä naisena. Ei Bergmanin paras, mutta on laadukkaampi kun monet amerikkalaisleffat.

Pisteey: 4/5