007 Istanbulissa: Vuonna 1963 valmistui tämä kaikkien aikojen toinen James Bond-elokuva, jonka käsikirjoittivat Richard Maibaum ja Johanna Harwood. Ohjaus oli taasen Terence Youngin leipiä. Elokuvassa on erinomainen juoni, hauskoja kohtauksia, hyvät näyttelijät, hyvä soundtack (John Barry + mahtava tunnuslaulu) sekä hyviä efektejä. Pääroolissa oleva Sean Connery on Roger Mooren ohella parhaita Bondeja koskaan. Hän tekeekin aivan uskomattoman roolityön. Bondtyttönä nähdään Miss Rooma 1960 Daniela Bianchi, joka todellakin on häkellyttävän kaunis nainen. Bianchin dubbiäänenä kuullaan Barbara Jefford. Muissa rooleissa ovat mm. meksikoilainen Pedro Armendáriz, Lotte Lenya, Robert Shaw, Bernard Lee ja Eunice Gayson sekä tietenkin vakituinen Bond-kaunokainen Lois Maxwell. Ernst Blofeldin roolissa nähdään Anthony Dawson ja kuullaan Eric Pohlmann. Bond-laatua varmasti.
Pisteet: 4,5/5
26.10
Kun maailma ei riitä: Kun edellisenä päivänä katsoin vanhaa Bondia, nyt tuli katsottua tämä Bond vm. 1999. Elokuva ei yllä vanhojen Bondien tasolle, mutta hakkaa silti kirkkaasti 2000-luvun Bondit. Elokuvan ohjasi itselleni vieras Michael Apte, jonka meriiteistä löytyvät mm. "Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin" ja "Gorkin puisto". Ian Flemingin luoman agenttisankarin seikkailun itä-Euroopassa käsikirjoittivat muitakin Bondeja tekemässä olleet Neal Purvi, Robert Wade ja Bruce Feirstein. Tarina on koukuttava ja pahis on vaihteeksi nainen, mikä on elokuvissa harvinaista. Tehosteet ovat nättejä, soundtrack erinomainen (David Arnold) ja näyttelijät hyviä. Pääroolissa Bondina nähdään erinomainen Pierce Brosnan, jonka huonoimmaksi Bondiksi tämä ikävä kyllä jää. Naisroolissa nähdään naiskauneutta Ranskasta, Sophie Marceau. Muuta naiskauneutta edustavat upea Denise Richards ja Samantha Bond. Muissa rooleissa nähdään mm. Robert Carlyle, Robbie Coltrane, Judi Dench, Desmond Llewelyn sekä koomikko John Cleese. Elokuva jää valitettavasti keskitason Bondiksi, mutta on silti viihdyttävä brittitoiminnan edustaja.
Pisteet: 3/5
27.10
Luther: Elokuva Martti Lutherista (1483-1546), jonka ansiosta Luterilainen kirkko erosi Roomalais-katolisesta kirkosta. Saksalais-yhdysvaltainen draama, jonka ohjasi Eric Till herättää tämän läntisen kirkon suurmiehen eloon. Käsikirjoituksen kirjoittivat Camille Thomasson ja Bart Gavigan ja se onkin tiivis kertomus. Se ei jätä tärkeitä tapahtumia pois eikä ota liikaa vapauksia tarinankerronnassa. Ainoastaan Lutherin avioliitto jää sivuosaan elokuvassa. Musiikki on vakuuttavaa ja sen sävelsi Richard Harvey. Upeassakin elokuvassa on aina pieniä ongemia, tässä se on brittienglanti, jota kaikki elokuvan näyttelijät puhuvat. Pääroolissa Lutherina nähdään vakuuttava Joseph Fiennes. Sivurooleissa on myös paljon kovia brittejä: Alfred Molina, Jonathan Firth, Claire Cox ja sir Peter Ustinov. Eurooppalaista osastoa edustavat mm. Bruno Ganz, Uwe Ochsenknecht, Mathieu Carrière, Benjamin Sadler, Jochen Horst, Maria Simon ja Christopher Buchholz. Erinomainen elokuva, josta ei tunnelmaa puutu.
Pisteet: 4,5/5
Peppi Pitkätossu seitsemällä merellä: Astrid Lindgrenin luoma lettipäinen voimatyttö seikkailee ystäviensä Tommin ja Annikan kanssa etelämerellä pelastamassa Pepin isää, kapteeni Pitkätossua merirosvojen kynsistä. Elokuvan ohjasi monet Lindgren-elokuvan ohjannut Olle Hellbom tehden erinomaista työtä. Soundtrackillä kuullaan monia kivoja lauluja ja musiikit on säveltänyt kaksikko Jan Johansson ja Georg Riedel. Tehostepuoli, viihdyttävyys ja lavasteet ovat kunnossa. Myös päärooleissa olevat Inger Nilsson, Maria Persson, Pär Sundberg ja Beppe Wolgers tekevät ainutlaatuisen hyvää työtä. Muissa rooleissa nähdään mm. Martin Ljung, Jarl Borssén ja Staffan Hallerstam sekä Länsi-Saksasta tulleet Alfred Schieske, Wolfgang Völz ja Nikolaus Schilling. Hauska, seikkailurikas lastenelokuva.
Pisteet: 4/5
28.10
Roxy Hunter and the Mystery of the Moody Ghost: Ensimmäinen osa "Roxy Hunter"-televisioelokuvasarjalle. Elokuva on laadultaan ja juoneltaan laadukkaampi kun edellinen katsomani osa. Näyttelijät, ohjaus, käsikirjoitus, lavastus ja kaikki muukin on asiansaosaavaa. Ohjaajana Eleanor Lindo on saanut aikaan komediallisen lastenseikkailun lomaan tungettua hämmästyttävän upeita aikuisleffaan sopivia draamakohtauksia joita ei lastenelokuvassa odottaisi löytävänsä. Käsikirjoitus taas on kaksikon Robin Dunne ja James Kee kynästä. Soundtrackillä kuullaan monia ihania säveliä ja niistä vastaa Nathan Furst. Pääroolissa nähdään ihastuttava Aria Wallace, joka varastaa lähes koko show´n. Muissa isoimmissa rooleissa ovat Robin Brûlé, Demetrius Joyette, Yannick Bisson ja Vik Sahay. Muissakin sivurooleissa on kelpo näyttelijöitä kuten Jessica Booker, Lara Jean Chorostecki ja Stephanie Mills. Hauska, vakava ja todella viihdyttävä lastenelokuva.
Pisteet: 5/5
Hamtaro-elokuva: Hamtaro-animesarjan pohjalta tehty elokuva, joka on tasoltaan sitä keskitasoa. Elokuvan ohjasi mies nimeltään Osamu Dezaki ja käsikirjoittikin osin, yhdessä Michiru Shimadan kanssa. Hamtaro on allapäin kun ei saa omistajaltaan tarpeeksi huomiota ja menee hamsterikaveriensa kanssa maanalaiseen Ham-Ham maahan seikkailemaan. Tarinassa on perinteistä animedraamaakin joukossa. Soundtrack on nätti ja se on Motoyoshi Iwasakin säveltämä. Tunnuskappale on ihan kiva suomeksi, mutta alkuperäinen MiniMoni-tyttöbändin esittämä japsiversio on iskevämpi. Suomenkielinen dubbi on semmoista kohtalaista animetasoa, joka on kaukana alkuperäisestä ääniraidasta. Päärooleissa kuullaan mm. Kiti Kokkonen, Kati Solehmainen, Ville Valtanen, Henni-Liisa Stam ja Ash Ketchumin äänenä "Pokemonissa" toimiva Hanna Leino. Tasokas, ei mikään maailman paras.
Pisteet: 3/5
29.10
Viva Riva!: Tämä viimevuonna valmistunut Kongolainen rikosdraama edustaa omaa genreään erinomaisesti. Se ei laahaa eikä muutenkaan esiinny epäedukseen. Tämä elokuva avasi Lauantai-sunnuntaiyön Night Vision-tapahtumassa. Tämän tunnelmallisen elokuvan tekijäporukka on itselleni todella tuntematonta, mutta elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Djo Munga tekee vakuuttavan debyytin ohjaajana sekä käsikirjoittajana. Munga, joka aiemmin on toiminut dokumenttien tuottajana, saa luotua pimeän ja kesyttömän Afrikan katsojan näkövinkkeliin. Upea dialogi, karut maisemat, kesytön kaupunki, erinomaiset näyttelijät, julmat taistelut ja kauniit naiset ovat elokuvan valttikortteja eikä säästele missään. Jopa päänäyttelijöiden Patsha Bayn ja Manie Malonen välinen kiihkeä rakastelukohtaus on erinomainen. Elokuvan soundrackistä vastaa Louis Vuncke sekä Congupunq. Musiikki on elokuvaan sopivaa. Näyttelijät ovat kovaa tasoa, kuten päärooleissa jo kerran mainitut Bay ja Malone. Bayllä ei ole aiempia meriittejä, mutta tekee silti uskomattoman terävän roolin kylmänkovana rikollisena, joka palaa kotikyläänsä monen vuoden pakomatkan jälkeen. Naispääroolissa nähtävällä Manie Malonella ei myöskään ennen tätä elokuvaa ole ollut kummoista uraa: filmografiaan kuuluvat mm. yksi jakso ranskalaisessa trillerisarjassa "Dolmen" ja ranskalaisessa draamasarjassa "La vie est à nous" kahdessa jaksossa. Malone on kaunis nainen ollen jäätävän vakuuttava paikallisen rikollispäälikön naisena. Pahiksen roolissa nähtävä Hoji Fortuna on niin ikään jäätävä Kongon kuumassa yössä. Mies, jonka meriiteistä löytyvät roolit mm. portugalilaisessa televisiosarjassa "Morangos Com Açúcar" ja yhdysvaltaisessa draamassa "Honeysuckle", tekee aivan hämmästyttävän upean roolin. Muissa rooleissa nähdään mm. Marlene Longange, Diplome Amekindra, Alex Herabo ja Nzita Tumba. Näyttelytyö on rautaista kokemattomuudesta huolimatta ja Munga osaa ohjata laadukasta rikosdraamaa.
Pisteet: 5/5
Verenpunainen kauhu: (aka "Deep Red" aka "Profondo Rosso"). Elokuva on Dario Argenton viides elokuvaohjaus ja lukeutuukin miehen tuotannon TOP-3 listalle yhdessä "Tenebren" ja "Pheneomenian" kanssa. Argento on nero, mies vailla vertaa ohjaamaan tämänkaltaisia elokuvia. Argento osaa käyttää visuualista silmää, yhdessä Luigi Kuveillerin (mm. Elio Petrin klassinen "Epäilyksen yläpuolella" ja komediat "Turpa kiinni, Krokotiili" ja "Banaanipojat hula-hula saarella") kanssa. Murhaaja pysyy salassa loppumetreille ja epäilyjä on paljon. Murhat ovat graafisuudessaa omaa luokaansa, kiitos tehostemiesten Germano Natali ja Carlo Rambaldi. Mihinkään turhaan verenlennätykseen ei mennä, mutta raakuutta on paljon, varsinkin loppukohta sekä Helga Ulmannin murha. Elokuvan soundtrack on yksi parhaista mitä on italotuotannoissa tullut vastaan. Se on nimittäin ensimmäinen Argento - Goblin yhteistyö. Elokuvan teemamusiikki tuo jostain syystä mieleen paljon "Olipa kerran ihminen"-animaatiosarjan alkutunnnarin. Musiikki on elokuvan parhaita elementtejä. Myös käsikirjoitus on rautaisten ammattilaisten kirjoittama. Se on Argenton ja Bernardino Zapponin väsäämä. Zapponi on uransa aikana ollut mukana monessa tuotannossa, kuten "Fellinin Satyricon" ja "Fellinin Rooma". Toista ääripäätä edustavat Tinto Brass-pehmopornoilu kuten "Kullanmuru" ja Joe D´Amato HC-jynkky "Paprika". Elokuvan versiossa jonka katsoin ei ollut kuin yksi tyhmyys, se oli nimittäin dubattu englanniksi ja oli vielä jenkkileikkaus, josta puutui n.28 minuuttia materiaalia. Muuten elokuva on intestiivinen kauhutrilleri, jonka pääroolissa nähdään kovia nimiä kuten David Hemmings (mm. "Herrasmiesliiga" ja "Gladiaattori") sekä ohjaajan oma vaimokulta Daria Nicolodi (mm. "Pheneomenia" ja "La Terza Madre"). Kumpikin ovat loistavia, Nicolodi jää tosin aika pieneen rooliin. Muissa rooleissa nähdään mm. Gabriele Lavia, Macha Méril, Eros Pagni, Giuliana Calandra ja Nicoletta Elmi. Näyttelytyö on vakuutavaa, mutta enkkudubbi pistää vain raivoksi paikoitellen. Teknisesti onnistunut kauhuelokuva Argentonta, josta ei kauhua ja jännitystä puutu.
Pisteet: 4,5/5
Komisario Bellie: Enzo G. Castellarin ohjaustyö vuodelta 1973 on esimerkki loistavasta italokrimistä. Se on sopivan tyly, paikoin hauska, paikoin helvetin painostava sekä toimintakohtaukset ovat vielä 2000-luvullakin sopivan teräviä. Castellari, joka tunnetaan monista toimintaleffoista kuten "Uudet Barbaarit", "Bronxin asfalttisoturit" ja "Aavikkosoturi" sekä yhdestä upeimmista "Tappajahai" Rippoffeista "L'ultimo squalo", on saanut aikaan nerokkaan ja vauhdikkaasti etenevät kostokertomuksen, jonka käsikirjoittivat Maurizio Amati, Tito Carpi, Enzo G. Castellari, Gianfranco Clerici, Vincenzo Mannino ja Leonardo Martín. Miesten filmografiasta löytyvät mm. semmoisia nimikkeitä: "Terrori 2000" (Maurizio Amati tuottajana), "Der Commander" (Tito Carpi käsikirjoittana), "Viiltäjä" (Gianfranco Clerici käsikirjoittajana), "Miamin verilöyly" (Vincenzo Mannino käsikirjoittaja) ja "Kuoleman neuvonantaja" (Leonardo Martín käsikirjoittaja). Tarina on sopivan ryhdikäs ja julma, mutta Bellien ja hänen tyttärensä keskustelut ovat ladattu sopivalla huumorinhäivällä. Loppukohtaus taas on kaukana huumorista, se on kylmä ja julma. Elokuvan soundtrack on sopivan -70 lukunen, veljesten De Angelis ("Trinity ratsastaa jälleen" ja "New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019") säveltämä rytmikäs musiikki on nannaa korville alun räväkässä taka-ajokohtauksessa. Elokuvan päänäyttelijät ovat myös erinomaisia. Franco Nero on kuin luotu päärooliin kovaotteiseksi poliisiksi. Poliisipäälikön roolissa nähtävä James Whitmore on myös nerokas valinta rooliin. Muita poimintoja castista ovat mm. superkaunis Delia Boccardo Bellien naisystävänä, Luigi Diberti sekä ohjaajan oma tytär Stefania Girolami Goodwin (Stefania G. Castellari). Tehosteet ovat vakuuttavia ja muutenkin yksi parhaista italokrimeistä mitä on tullut nähtyä. Englannikielinen jälkiäänitys on myös asiansaosaavaa.
Pisteet: 4/5
The Whisperer in Darkness: Italialaisesta krimistä siirrytään uudelle mantereelle ja nähdään tämä tänävuonna valmistunut scifi-kauhu, joka on alun löpinöitten takia hieman tylsänpuoleinen. Elokuvan ohjaajana toiminut Sean Branney on saanut kuitenkin luotua pienellä budjetilla nerokkaan mustavalkoisuuttaan hyväksikäyttävän kunnianosoituksen vanhoille Universalin hirviöelokuville. Branney, jonka esikoisohjaus tämä on tehnyt nautittavan kauhuleffan, jonka suurin kompastuskivi on alun pitkäveteinen, jopa tylsä läpätys. Elokuvan kirjoittivat H.P. Lovecraftin kirjan pohjalta Branney ja Andrew Leman, joka myös ohjasi vuonna 2005 valmistuneen mustavalkomykkäkauhuelokuvan " The Call of Cthulhu". Tarina on pohjimmiltaan nerokas, mutta elokuva ei ihan täysillä osaa hyödyntää potentiaaliaan. Soundtrack on tosin alusta lähtien mielekästä kuultavaa. Elokuvan musiikki on Troy Sterling Niesin säveltämää. Tehosteet ovat tehty halvanoloisesti, joten ne eivät ole pelottavia lähes ollenkaan. Osin tämä on hyvä kikka, kun kyseessä on kunnianosoitus vanhoille scifi-leffoille. Elokuvan näyttelijäkaarti on tuntematonta, mutta kyllä ohjaaja Branney saa heistä kaiken tarpeellisen irti. Pääroolissa nähdään Stephen Blackehart (mm. videohalpikset "Mega Shark vs Giant Octopus" ja "The Land That Time Forgot"). Mies on vakuuttava silmälasipäisenä tutkijana. Sivurooleissa ovat mm. Conor Timmis, Barry Lynch, Andrew Leman ja ihastuttava Autumn Wendel. Näyttelijät ovat kohtuu tasaisia. Festivaalien heikoin tuotos.
Pisteet: 3/5
30.10
Rabies: Saanko esitellä, Israelin ensimmäinen kauhuelokuva. Ohjaajina Aharon Keshales ja Navot Papushado ovat saaneet aikaan yhden elokuvahistorian sähäkimmistä kauhuspektaakkeleista. Miesten kynästä on lähtenyt huumoria, surua sekä brutaalia väkivaltaa sisältävä elokuva. Tarina on Hollywood-kopio: joukko nuoria joutuvat muutamien juonenkäänteiden jälkeen ansaan metsään ja sitten alkaa verikekkerit. Tarina on koukuttava ja alun jälkeen viihdyttävän erilainen verrattuna amerikkalaisiin samankaltaisiin kauhuleffoihin. Elokuva on teknisesti onnistunut, luonnonvalossa kuvattu elokuva saa aikaan monin kohdin niljakkaan olon. Mielestäni elokuva on samaa tasoa Eli Rothin vuonna 2002 valmistuneen "Cabin Feaverin" kanssa, ellei jopa parempi. Väkivaltaa ei loppujen lopuksi ole paljoakaan, mutta se mitä on, on helvetin tylyä, varsinkin kohta jossa nuori nainen astuu miinaan ja räjähtää. Tässä kohtaa alkoi pulssi nousta kun katsojat nauroivat. Itseäni kävi naista sääliksi. Tämmöinen kohtaus on mielestäni vastalause Israelin miinoittamiselle. Joka päivä kymmenet ihmiset kuolevat ja rampautuvat Israelin maaseudulla miinoihin. Muutamat muutkin kohtaukset olivat sadismissa kuvottavia. Elokuvan soundtrack on laadukasta Israelilaismusiikkia ja sen sävelsivät Frank Ilfman ja Haim Frank Ilfman, jotka ovat luoneet uraansa Israelin ulkopuolella kuten elokuvissa "Nemesis Game" ja "Mercenaries". Elokuvan päärooleissa oli Israelin tunnetuimpia näyttelijöitä, jotka ovat tässä ilmiömäisen loistavia. Rooleissa nähdään mm. Lior Ashkenazi (ranskalais-israelilainen "Hatuna Meuheret" ja israelilais-ruotsalainen"Walk on Water"), Danny Geva ("Shnat Effes" ja draamasarja "Parashat Ha-Shavua"), Menashe Noy ("The Time that Remains" ja "Mörderischer Besuch") sekä naiskauneutta edustivat mm. Ania Bukstein (ranskalais-israelilainen draama "Ha-Sodot" ja draamasarja "Ha-Borer") ja Yael Grobglas. Näyttelytyö on ilmiömäistä ja hebrean kieli on mielenkiintoista kuunnella. Elokuva antoi kiinnostuksen seurata Israelilaisia televisiosarjoja. Vaikka tämä onkin erinomainen, niin puolikkaan pisteen tipuuttaa hieman tönkkö loppu.
Pisteet: 4,5/5
Deadball: Jälleen splatter-komedia-toiminta-sekoilu japaninmaalta. Nikkatsu-Sushi Typhoon akselilta on aina lupa odottaa roskalaatua ja tämäkin elokuva on kaivattua roskaa. Verta lentää liioitellusti, läppä lentää, nerokkaita ideoita (käsikirjoitus Yûdai Yamaguchi ja Keita Tokaji) ja sekoja hahmoja. Elokuvan ohjasi elokuvan toinen käsikirjoittaja Yûdai Yamaguchi, joka on ohjannut mm. elokuvat "Gokudô heiki", "Meatball Machine" ja "Jigoku Kôshien". Mies on saanut ohjattua nerokkaan roskasekoilun, jossa ei hauskuutta puutu. Toinen käsikirjoittaja on Keita Tokaji. Tarina on sopivan nerokas: Jûbei Yakyû joutuu vankilaan ja pakotetaan liittymään vankilan Baseball-joukkoeseen. Joukkoe saa vastaansa naisvankilan murhaajat ja sitten alkaa verileikki, joka on pirun hauskaa seurattavaa. Elokuvan soundrack on sopivan himmeää. Musiikki on Nobuhiko Morinon ("Down to Hell" ja "Yoroi: Samurai zonbi") säveltämää. Se luo tunnelmaa sopivassa suhteessa. Tehosteet ovat tehostenero Yoshihiro Nishimuran käsialaa ja laatu on tuttua sontatasoa. Nishimura (mm. elokuvat "Tokyo Gore Police" ja "The Machine Girl") on tehosteiden tekijänä erinomainen ja tässä CGI-tönkköys on suorastaan ilmöimäisen tasokasta, vaikka näyttääkin pelimäiseltä monissa kohdissa. Pääroolissa Jûbei Yakyûna nähdään Tak Sakaguchi, joka teki roolin jo 2003 elokuvassa "Jigoku Kôshien". Mies on vakuuttava roolissa hakaten kaikki muut näyttelijät roolissana. Muissa rooleissa ovat mm. Mari Hoshino (joka näyttelee ihan ok-tasosesti nuorta poikaa), Miho Ninagawa (aivan bitch tässä roolissa, näyttelee pienen roolin myös kahdessa "Master of Horror"-sarjan jaksossa), Takamasa Suga, Jyonmyon Pe, Mickey Curtis ja Koici Yamadera. Näyttelijät ovat sopivan törkysiä tähän elokuvaan eikä heidän heikko näyttely haittaa tässä.
Pisteet: 5/5
The Woman: Nyt tuli vastaan elokuva joka saa pahan olon aikaan. Elokuva on tunnelmaltaan helvetin painostava, mutta juuri tämä seikka tekeekin siitä yhden elokuvahistorian mahtavimmista kauhudraamoista. Se on synkkä, brutaali, karu ja kylmä kuvaus tavallisen amerikkalaisperheen murroksesta. Elokuva tuo paljon teemoiltaan mieleen Dario Argenton ohjaaman "Master of Horror-Jenifer"- televisioelokuvan, mutta eroaa siinä että tämä on Argenton leffan rinnalla reilusti synkempi ja elokuvamaisempi tapaus. Ahdistus tulee pintaan lopussa, koska se on suoraan sanottuna kuvottavan raaka. Elokuvan ohjasi ja osin kirjoitti Lucky McKee, jonka ohjaustöitä ovat mm."May" ja "The Woods". Toinen käsikirjoittaja on Jack Ketchum (mm. "The Girl Next Door"). Tarina on uskomattoman nerokas eikä sorru kopioimaan muita elokuvia. Elokuvan soundtrack on myös loistava. Se on uransa ensimmäinen sävellystyön tehnyt Sean Spillane. Musiikki tuo elokuvan julman maailman hyvin esille. Tehostepuoli on elokuvassa kunnossa ja näyttelijät ovat ilmiöimäisiä. Villinaista näytellyt Pollyanna McIntosh (mm. "Land of the Lost" ja "Bats: Human Harvest") on roolissaan vakuuttava. Hän ei elokuvassa päästä montaakaan repliikkiä, mutta on silti todella vakuuttava. Miespääroolissa nähtävä Sean Bridgers (mm. westernsarja "Deadwood" ja kauhuleffa "Maissilapset 2") on myöskin ilmiömäinen. Elokuvan alussa nähtävä kiltti perheenisä muuttuu elokuvan edetessä tunteettomaksi paskiaiseksi joka hakkaa vaimoaan ja tytärtään. Vaimon roolissa nähdävä Angela Bettis (mm. "Carrie" ja "Toolbox Murders") on erinomainen valinta rakastavaksi perheenäidiksi jonka julma kohtalo pistää mahan kiertämään. Perheen lapsia näyttelevät Zach Rand (tekee ilmiömäisen roolin kusipäisenä teinipaskana), Lauren Ashley Carter (nätti tyttö joka näyttelee perheen teinitytärtä) ja Shyla Molhusen (ihastuttaa positiivuudella perheen nuorimpana, tulevaisuuden kyky). Opettajattaren roolissa nähdään kaunis Lauren Petre. Näyttelytyö on vakuuttavaa kautta linjan eikä ylilyöntejä nähdä. Elokuva ansaitsi parhaan elokuvan palkinnon yleisöäänestyksessä.
Pisteet: 5/5
Ator - taisteleva kotka: Aristide Massaccesi alias Joe D'Amato tunnetaan monista kulttileffoista kuten "Buio Omega" ja "Texas v. 2000" sekä armottomasta määrästä Softcore ja Hardcore-pornoa kuten "Sasso Nero" ja "Porno Holocaust". Tämä elokuva on kuitenkin sitä siveellisempää ja väkivallattomampaa osastoa, nimittäin kolme jatkista aikaan saanut "Ator"-sarjan avausosa. Elokuva ei tosiaankaan ole D´Amaton paras, ei edes parhaita elokuvia, mutta saa hymyn huulille onnettoman toteutuksensa takia. Se on kaukana "Conan Barbaarista" tai Ruggaro Deodaton "The Barbarians"-elokuvasta. Elokuvan käsikirjoittivat D´Amato yhdessä italotyömyyrä Michele Soavin kanssa ja jälki on kaukana totutusta. Väkivalta ja seksi loistavat poissaoloaan. Yksi vähän nätimpi tehoste sekä jättihämis ovat elokuvan parasta antia sekä tietysti Carlo Maria Cordion musiikkiraita ja kauniit naiset. Tarinassa ei ole mitään ihmeellisempää koukkua. Alussa kerrotaan Atorin syntymä ja sitten siirrytään vuosia eteenpäin. Ator saa selville että hänen rakastamansa siskonsa ei ole hänen oikea siskonsa ja sitten onkin häät ja sitten pahikset kaappaavat Atorin tuoreen muijan ja sitten alkaa taka-ajo, joka on pitkäveteistä paskanjauhantaa ja kävelyä ympäri maita ja mantuja. Mukana kulkee tietysti suloinen nalle ja kaunis nainen. Siinä tää tylsyys lyhyesti. Pääroolissa Atorina nähdään Miles O'Keeffe (mm. "Tarzan, the Ape Man" ja "Rohkea ritari"). Lihaskimppu on puunaamasempi kun vanha tammi. Sivurooleissa keimailevat mm. Sabrina Siani (mm. "Missione finale" ja "Aenigma") ja Ritza Brown (mm. "Aavikkosoturi" ja "Suuri ryöstö"). Myös Edmund Purdom, Dakar ja D´Amaton luottonäyttelijätär Laura Gemser kävivät heittämässä roolit. Näyttely on ok tasoa ja englanninkielinen dubbi on kohtuu tasokasta tässäkin italorainassa.
Pisteet: 3,5/5
Lady Terminator: Indonesialainen kalkkunatoiminta vuodelta 1989. Ohjaus on kohtuu menevää ja siitä vastasi H. Tjut Djalil. Käsikirjoitus taasen oli Karr Kruinowzin käsialaa. Musiikki on myös sopivan hömelöä sopien tähän toiminta-scifistelyyn kun nokka naamaan. Tehostepuoli on myös kohtuu mallikasta ja indonesialainen diskopop tulee Claudia Angelique Rademakerin esittämänä tutuksi elokuvassa. Elokuva plagio lähes kaikessa mahdollisessa "Terminatoria" ja monet kohtaukset ovat kohtuu hyvin kopiodut. Ainoa miinus tulee seksikohtuaskopiosta, joka on suoraan sanottuna syvältä. Muuten elokuvassa on alastomuutta ihan riittämiin. Päärooleissa olevat näyttelijät sopivat omiin osiinsa erittäin hyvin. Terminatorina nähdään Barbara Anne Constable ja hyvisparina nuoren Roger Mooren näköinen Christopher J. Hart ja kaunis Claudia Angelique Rademaker. Elokuvan suurin miinus mielestäni on kuitenkin englannikielinen jälkiäänitys, joka ei suoraan sanoen ole huono, mutta indonesiaksi elokuva olisi kenties ollut hieman vakavammin otettavissa. Keskitason indonesialaiskalkkuna
Pisteet: 4/5
"Masters of Horror" Jenifer: Italialais-yhdysvaltalainen televisioelokuva, joka on osa "Master of Horror"-televisarjaa. Elokuva on giallonero Dario Argenton uran uudempia tuotoksia, mutta ei yllä tasoltaan lähellekkään kärkipäätä. Elokuva on liian televisiotuotantomainen mikä vähentää tunnelman syntymistä, mutta on se silti kylmä ja brutaali näyttä Dario-sedältä. Elokuvan käsikirjoitti Steven Weber Bruce Jonesin novellin pohjalta. Tarina on kiehtova ja kestää useammankin katselukerran. Tehosteet ja musiikki (Claudio Simonetti) ovat elokuvan kärkielementtejä. Ilman niitä tämä olisi täysi kökkökasa. Elokuva kuuluukin Argenton sairaiden visioden takia "Masters of Horror"-sarjan sairaimpiin osiin kuten kohtaukset jossa Jenifer syö kissan ja naapurin pikkutytön. Näyttelytyö on elokuvassa perusvarmaa. Pääroolissa nähtävä elokuvan käsikirjoittaja Steven Weber on tasaisen varma. Mies osaa olla sopivan tyly omassa roolissaan. Weberin muita töitä ovat mm. romanttinen komedia "A Little Bit of Heaven" sekä Mick Garrisin ohjaama Stephen King leffa "Desperation". Naisroolissa nähdään Sarah Grahamin maskeeraama Carrie Fleming (mm. "Good Luck Chuck" ja "Bloodsuckers"). Flemingin ruumis on upea, mutta naisen kasvot on maskeerattu todella mallikkaasti. Muissa rooleissa ovat mm. Brenda James, Harris Allan, Beau Starr sekä pienen mutta kohtuu hyvän roolin tekee nuori, mutta lupaava Jasmine Chan (tehnyt pieniä rooleja televisiosarjoissa kuten "Samurai Girl" ja "SGU Stargate Universe"). Argenton uran keskikastiin tämä jää, mutta ei ole silti onneton.
Pisteet: 3,5/5
Sam McCloudin paluu: Vuosina 1970-1977 tehtiin Yhdysvalloissa semmoista rikosdraamaa kun "Sheriffi McCloud" ja vuonna 1989 valmistui Alan J. Levin (mm. "Kunnian miehet" ja "Bionic Showdown: The Six Million Dollar Man and the Bionic Woman") ohjaama ja Michael Sloanin (mm. "Kutsukaa McCall" ja "Kung Fu: The Legend Continues") käsikirjoittama televisioelokuva. Soundtrack on laadukasta, näyttely erinomaista ja tarina mielenkiintoinen, hieman huumorilla kevennetty trilleri. Soundtrack on Steve Dorffin (mm. "Elvis" ja "Murphy Brown") käsialaa. Elokuva etenee vauhdikkaasti eteenpäin ja pääroolissa oleva viiksivallu Dennis Weaver on suoraan sanoen mahtava. Pienemmissä rooleissa nähdään mm. J.D. Cannon, Terry Carter, Diana Muldaur ja Patrick Macnee. Plussaa tulee Alan Polonskyin hulvattomasta sivuroolista. Keskitason jenkkitelkkutuotantoa 1980-1990 lukujen taitteesta.
Pisteet: 4,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti