viikko 26

27.6

Murheenkryynin poika: Jatko-osa vuonna 1938 valmistuneelle elokuvalle "Rykmentin murheenkryyni". Tässä osassa Hemminki Aaltosen ja Mimmin poika Heikki lähtee armeijaan, jossa sitten alkaa armoton sekoilu. Elokuva onnistuu joka osa-alueella, nyt myös musiikki pelaa. Musiikeista vastasi Toivo Kärki. Elokuvan ohjasi Aarne "Edwinin veli" Laine ja homma toimii. Myös huumori on joiltakin osin parempaa kun ykkösosassa. Päärooleissa nähdään Kaarlo Angerkosken paikan ottanut Uljas Kandolin, Siiri Angerkoski ja Veikko Sinisalo. Sivurooleissa on paljon hyviä näyttelijöitä kuten Vili Auvinen, Maija Karhi, Helge Herala, Marja Korhonen, Tommi Rinne ja Veijo Pasanen. Erinomainen komediaelokuva jossa saa nauraa todella paljon.

Kyökin puolella: Tämä kotimainen komedia vuodelta 1940 on todella viihdyttävä raina. Elokuvan näyttelijät ovat todella hyviä ja George de Godzinskyin säveltämä soundtrack on todella erinomainen . Elokuvassa lauletaann yksi omia suosikkilaulujani, " Sulle salaisuuden kertoa mä voisin". Elokuva kertoo nuoresta kauniista tehtaanomistajan tyttärestä joka lyö vetoa että pystyisi olemaan sisäkkönä. Sitten tapahtuu kaikenlaista. Elokuvan ohjasi Risto Orko ja käsikirjoitti Sigrid Boon romaanin pohjalta Sölve Cederstrand, Tancred Ibsen, Gustaf Molander ja Gösta Stevens. Päärooleissa nähdään todella ihana, kaunis ja söpö Helena Kara, Eine Laine, Kerttu Salmi, Tauno Majuri ja Uuno Laakso. Sivunäyttelijöistä löytyvät mm. komedioiden vakiokasvo Reino Valkama, Paavo Jännes, konnarooleja tekevä Ville Salminen ja kauniit Hilkka Helinä ja Tuire Orri. Todella ihana elokuva.

Why Is the Crow Black-Coated: Kiinalainen lyhytanimaatio, jossa on erittäin kaunista musiikkia ja hyvin animoitu. Kieli on mandariinikiina, josta ei mitään ymmärrä ilman tekstejä. Elokuvan ohjasivat vuonna 1956 Wan Laiming ja Wan Guchan.

Phenomena: Italialainen Dario Argenton vuonna 1985 ohjaama kauhuleffa. Elokuva on yksi parhaita Argenton leffoja ollen omalla TOP 3 - listallani sijalla kolme heti "Tenebren" ja "Suspirian" jälkeen. Argento on tehnyt jälleen tiivistunnelmaisen kauhuleffan josta ei puutu verta ja kammotusta. Elokuvan musiikit ovat jälleen huipputasoa. Goblin on vääntänyt upeaa musaa ja varsinkin teemasävelmä, se on suorastaan mahtava. Myös Simon Boswell on ollut sekä Iron Maiden tekemässä musaa. Iron Maiden nousikin aikoinaan juuri tämän leffan takia omien suosikkibändieni listalle. Käsikirjoitus on todella hyvä ja elokuva etenee erittäin hyvin ilman että jää junnaamaan paikallaan, ainakaan pahasti. Myös elokuvan näyttelijät ovat todella vakuuttavia kuten Jennifer Conelly pääroolissaan. Myös ohjaajan vaimo Daria Nicolodi, Dalila Di Lazzaro, Patrick Bauchau, konkarinäyttelijä Donald Pleasence, ohjaajan tytär Fiore Argento, Federica Mastroianni, Fiorenza Tessari ja Mario Donatone ovat hyviä rooleissaan. Elokuva on yksi parhaista italialaisista kauhuelokuvista milloinkaan.

Kristuksen viimeinen kiusaus: Tätä elokuvaa voisi kuvailla kahdella sanalla, jotka tosin ovat ristiriidassa keskenään: jumalanpilkkaa ja loistava elokuva. Vaikka elokuva onkin hyvin näytelty, hyvät musat, hienot tehosteet ja muutenkin toimii niin Jeesuksen laskeutuminen ristiltä on todellista jumalanpilkkaa ja lisätään siihen Saatana pikkutytön muodossa. Jeesuksen suhde Magdalan Mariaan on todistettu faktaksi (lukemieni historiankirjojen valossa), mutta silti monet elokuvassa esitetyt "faktat" sotivat omaa uskonnolista vakaamustani vastaan. Elokuva tosin ei perustu raamattuun vaan kreikkalaisen kirjailijan Nikos Kazantzakiksen romaaniin. Elokuvan ohjasi vuonna 1988 Martin Scorsese. Elokuvan upeista musikeista vastasi Peter Gabriel. Musiikit toivat paikoin mieleen vuonna 2004 valmistuneen Mel Gibsonin "The Passion of The Christ"-elokuvan. Myös elokuvan ristiinnaulitsemiskohtaus on lainattu Gibsonin elokuvaan lähes samantyylisenä. Jeesuksen roolin teki varmasti Willem Dafoe. Magdalan Marian roolissa nähdään erittäin nätti Barbara Hershey. Betanian Marian roolissa on Randy Danson. Muissa rooleissa nähdään mm. Harvey Keitel, Verna Bloom, Gary Basaraba, Victor Argo, Michael Been, Peggy Gormley ja söpö Juliette Caton. Elokuva on ihan mielenkiintoinen ja kirjan voisi lukaista joskus.

28.6

Kaunotar ja Kulkuri: Disney-yhtiön vuonna 1955 valmistama animaatioelokuva, joka perustuu Ward Greenen kirjoittamaan lastenkirjaan "Happy Dan, the Whistling Dog". Elokuvan käsikirjoitti kirjan pohjalta viisikko Erdman Penner, Joe Rinaldi, Ralph Wright, Don DaGradi ja Joe Grant. Elokuvan ohjasi Disney-elokuvien kokenut kolmikko Clyde Geronimi, Wilfred Jackson ja Hamilton Luske. Elokuvan nätistä soundtrackistä vastasi kokenut elokuvasäveltäjä Oliver Wallace. Elokuvan paras ja nätein laulu on "Bella Notte". Suomalainen jälkiäänitys on jälleen huippuluokkaa ja sitä kelpaa ihailla. Näyttelijät ovat suomalaisia ammattilaisia kuten Matti Olavi Ranin (Kulkuri), Karin Pacius (Kaunotar), Esa Saario (Tupsu), Kauko Helovirta (Jalo), Miitta Sorvali (Riitta) ja Rauha Rentola (Saara-täti). Sivurooleissa kuullaan myös mm. Elli Castren, Matti Ranin, Kalevi Kahra, Pekka Autiovuori ja Jukka Puotila. Yksi Disneyn parhaita animaatioklassikoita.

The Church: Italialainen Michele Soavin vuonna 1989 ohjaama kauhuleffa ei pelota enää neljännellä katsomiskerrallaan, mutta on silti kelpo popcorn-viihdettä. Englannikielinen dubbaus on perustasoa, näyttelijät ovat sopivia ja vertakin on vähäsen saatu mukaan. Musiikki olikin aika monipuolista. Musiikista vastasi neljä eri tyyppiä: Keith Emerson, Philip Glass ja Fabio Pignatelli sekä Goblin- yhtye. Musat ovat todella hyvät, kuten totuttuun italotyyliin kuuluu. Myös päärooleissa olevat Tomas Arana, Hugh Quarshie, Feodor Chaliapin Jr ja erittäin kaunis Barbara Cupisti ovat todella hyviä rooleissaan. Myös Dario Argenton Asia-tytär on 14-vuotiaana erittäin nätti tytteli. Myös italoleffojen vakiokasvo Giovanni Lombardo Radice ("Paura Nella citta dei morti Viventi", "Cannibal Ferox") näyttelee leffassa. Vaikka elokuva onkin hyvä niin sisältää se paljon epäloogisuuksia, mutta muuten leffa on oikein viihdyttävä raina.

Tiedän mitä teit viime kesänä: Onpa kliseinen kauhuleffa, mutta silti leffa onnistuu yllättämään positiivisesti. Elokuvan on käsikirjoittanut "Screamit" kirjoittanut Kevin Williamson. Vaikka elokuva on yllätyksetön, niin musiikki, näyttelijät (varsinkin naiset) ja muutama hauska kohtaus ovat hyvät. Musiikeista vastasi John Debney. Naispäärooleissa olevat Jennifer Love Hewitt (se kaula-aukko on elokuvan parasta antia) ja Sarah Michelle Gellar ovat todella kuumia mimmejä. Myös miesrooleissa olevat Ryan Phillippe ja Freddie Prinze Jr ovat myös kohtalaisia näyttelijöitä. Muissa rooleissa olevat Bridgette Wilson, Anne Heche, Johnny Galecki ja Muse Watson jäävät statisteiksi. Elokuva on saanut kaksi jatko-osaa jotka olisi kiva joskus tsekata.

29.6

"Walker, Texas Ranger" Sons of Thunder: Elokuvaepisodi sarjasta "Walker, Texas Ranger". Tämä on yksi sarjan parhaita episodeja hyvän draaman ja loistavien näyttelijöiden toimesta. Elokuvan ohjasi Chuckin veli Aaron Norris. Elokuva kertoo Malloyn perheestä isä Thunderin kuoltua. Elokuvassa jahdataan myös poliisimurhaajaa. Päärooleissa yleensä olevat Chuck Norris, Clarence Gilyard Jr, Sheree J. Wilson ja Noble Willingham jäävät pienemmälle roolille kun Malloyn perhe: Alexandra Artrip, Ed Bruce, Tess Harper, Shane Meier ja James Wlcek sekä Trent Malloyn hyvää ystävää näyttelevä Marco Sanchez, jotka ottavat isompaa roolia elokuvassa. Elokuva toimii samalla esi-osana Spin-off sarja "Sons of Thunder".

Killing Down: Toimintahalpis jenkkilästä. Elokuvan juoni on kliseistä kliseisempi ja yhtä puuduttavan tylsä kun sadat muutkin "miehen omainen/ystävä/vaimo/tyttöystävä/mikälie tapetaan ja mies kostaa tietyn ajan kuluttua-stoori". Elokuvan ohjasi itselleni tuntematon Blake Calhoun, eikä elokuvan tylsyys johdu ohjaajasta vaan siitä että elokuva etenee niin pirun hitaasti ja lopputaistelukin on aika puuduttavan tylsä ja mielenkiinnoton. Lisäksi elokuvan väkivalta on epäonnistunut totaalisesti. Elokuvan ainoa kunnon verenlennätyskohtaus tapahtuu ensimmäisen vartin aikana ja sitten vaan läpätetään tylsästi kaikkea paskaa. Vaikka elokuva on tylsä, niin löytyy siitä paljon hyvääkin kuten Blake Calhoun nerokas ohjaustyö, Roy Machadon hyvä soundtrack (hyvä meksikaanopoppi on loistavaa ja syntikkapoppi on perustasoa, mutta viihdyttää) sekä näyttelijät. Elokuvan pääroolissa nähtävä Matthew Tompkins on yksi niistä viidestä päänäyttelijästä, jotka ovat näytelleet suosikkisarjassani "Walker, Texas Ranger". Muut olivat Sheree J. Wilson (yksi sarjan päänäyttelijöistä), Burton Gilliam, Julio Cedillo ja Oliver Tull. Jokainen näyttelijä suoriutuu rooleistaan hyvin. Kerran katsottava toimintatrilleri, joka jää kaus genrensä parhaista elokuvista.

Joutsenprinsessa: Yksi parhaista "ei-Disney"- animaatioelokuvista, jonka ohjauksesta vastasi Ex-Disney Richard Rich. Juoni on perushuttua, mutta silti kestää useamman katselukerran. Elokuvan parasta antia on hyvän huumorin lisäksi Lex de Azevedon säveltämä soundtrack ja Outi Järvelän ja Topi Lehtipuun esittämä laulu "Täältä ikuisuuteen" (Far Longer than Forever). Muutkin ääninäyttelijät ovat hyviä. Prinsessa Odetten puheroolin teke suomeksi Piia Parviainen. Muissakin rooleissa on kelpo äänet kuten Veikko Honkanen, Antti- ja Seppo Pääkkönen, Petteri Summanen ja Maija-Leena Peuhu. Todellinen koko perheen satuelokuva, josta ei huumoria ja vaarallisia tilanteita puutu.

Veitsi vedessä: Tämä Roman Polanskin esikoisohjaus on erinomainen tiivistunnelmainen draama, jossa ei ole kuin kolme näyttelijää: Leon Niemczyk, Zygmunt Malanowicz ja todella nätti Jolanta Umecka. Elokuvan kirjoittivat Polanski yhdessä Jerzy Skolimowskin kanssa ja tarina on toimiva: pariskunta venereissuun ja matkalla tapaavat liftarin ja pyytävät tämän mukaan reissuun. Elokuva ei muuta kauhuleffatyyliseksi verilöylyksi vaan hermojapiinaavaksi keskusteluksi joka muuttuu tiukaksi draamaksi. Myös Krzysztof Komedan säveltämä jazz-musiikki on upeaa kuunneltavaa. Elämäni kolmas Polanski-elokuva on todella loistavaa tavaraa.

30.6

Aristokatit: Disneyn tekemä animaatioklassikko ei juonellisesti ole mitenkään ihmeellinen, mutta elokuva on hauskimpia Disney-animaatioita koskaan. Hanhet ja koirat ovat elokuvan läpimmät veikot ja Thomas O´Malleyn heitot saavat hymyn huulille. Elokuvan ohjauksesta vastasi saksalaissyntyinen Wolfgang Reitherman, joka on ollut mukana muissakin Disney-klassikoissa. Elokuvan musiikki on erinomaista ja varsinkin biisi "Everybody want to be a cats" on mahtava. Musiikeista vastasi George Bruns. Suomenkielinen jälkiäänitys on jälleen todella laadukasta. Päärooleissa kuulaan mm. Carita Mäkelä, dubbauksen kääntänyt ja ohjannut Pekka Lehtosaari, Maria Kukkonen, Hans Vallittu, Tuukka Vuorinen, Ilkka Moisio sekä Seela Sella. Kaikin puolin loistava Disney-animaatio.

Pieni Merenneito: Tämä vuonna 1989 tehty Disneyn 28. klassikko on yksi firman parhaista animaatioelokuvista. Hahmot ovat erittäin hyvät, musiikki ja laulut sopivat hyvin ja suomidubbi (1999 versio) on todella asianosaavaa. Elokuvan ohjasi pari Ron Clements ja John Musker ja kyllä viihdyttävän leffan ovat saaneet miehet aikaan. Alan Menkenin tekemä musiikki ja yksi todella hyvä laulu ovat todella hyvät. Suomeksi Arielia näyttelee erittäin hyvin Nina Tapio. Myös Antti Pääkkönen on mukana tässäkin leffassa. Muissa päärooleissa kuullaan Dimitri Qvintus, Jukka Voutilainen, Ulla "Muumimamma" Tapaninen, Jyri Ojaluoma ja Esa Saario. Ääninäyttely toimii tässäkin elokuvassa todella hyvin.

Giallo: Giallo jonka nimi on Giallo, ompa omaperäistä. Elokuva lukeutuu "La Terza Madren" ja "Master of Horror"-sarjan muutama jakson ohella Argenton uudempaa tuotantoon eikä yllä alkuunkaan Argento-klassikoiden kuten "Suspiria", "Tenebre", "Pheneomenia" ja "La Terza Madre" tasolle. Väkivaltaa on nimeksi, mutta se on erittäin tylyä, musiikki ei ole ihmeellistä ja rooleissa ei nähdä italoleffojen suuria nimiä kuten Asia Argento tai Daria Nicholodi. Elokuvan käsikirjoitus on kolmikon Argento, Jim Agnew ja Sean Keller käsialaa ja se on Argenton leffaksi erittäin mielenkiinnoton räpellys. Elokuvassa seurataan poliisia ja naista jotka tutkivat naisen siskon katoamista. Nainen on joutunut Gialloksi kutsutun psykopaatin panttivangiksi. Päärooleissa nähdään kaksoisroolissa Adrian Brody ja erittäin seksikkäät Emmanuelle Seigner ja Elsa Pataky (mukana myös loistavassa espanjalaisessa tv-sarjassa "Serranon perhe"). Sivurooleissa nähdään mm. Robert Miano, Valentina Izumi, Sato Oi ja Luis Molteni. Argenton elokuvista huonoimmasta päästä, muttei silti kovinkaan huono.

1.7

SOS Concorde lento 128 kutsuu: Tämä italialainen toimintatrilleri on b-leffojen asiantuntijan, Ruggero Deodaton ohjaama ja on ihan viihdyttävä leffa. Elokuvan käsikirjoitti kolmikko Alberto Fioretti, Renzo Genta ja Ernesto Gastaldi ja eipä ideanpuuttesta heitä voi ainakaan syyttää. Elokuvan tehosteekkin ovat myös aika hyvät. Musiikkista vastasi yksi parhaista muusikoista, Stelvio Cipriani. Elokuvan musiikki on syntikkapoppia, mutta lopussa soi pikkasen nättiä viulumusiikkia. Elokuva ei ollut kauhean verinen, mutta silti monien väkivaltaleffojen konkari ("Cannibal Holocaust", "The Barbarians", "Inferno in Diretta") Deodato on saanut siihen juuri sopivasti jännitystä. Päärooleissa loistavat James Franciscus ja erittäin nätti Mimsy Farmer. Muissa rooleissa ovat mm. Venantino Venantini, Fiamma Maglione, Edmund Purdom ja Francisco Charles. Elokuvassa tekevät pienet esiintymiset myös Van Johnson ja Joseph Cotten. Erittäin viihdyttävä perustrilleri Italian saapasmaasta.

2.7

Fantasia: Disneyn vuonna 1940 tekemä musiikkianimaatio ei ole firman paras elokuva, mutta silti se kuuluu parhaisiin animaatiohin koskaan. Elokuva ei ole tarkoitettu lapsille sen aika unettavan musiikin takia, mutta animaatiojälki on mallikasta. Elokuva koostuu seitsemästä musiikkinumerosta. Ensimmäisenä kuullaan Johann Sebastian Bachin Toccata ja fuuga d-molli, joka on aika hyvä musiikillesti että visuualisesti aika unettava. Toisena kuullaan Tšaikovskin Pähkinänsärkijä, jossa on nättiä animaatiota, mutta Tšaikovskin musiikki ei ole omaan mieleeni. Sitten tulee elokuvan tunnetuin osa, Paul Dukaksen säveltämä "Noidan oppipoika", joka on sekä visuaalisesti että musiikillesti laatutavaraa. Tämän jälkeen käy Mikki Hiiri kättelemässä kapelimestari Leopold Stokowskia. Neljäntenä numerona on Igor Stravinskin Kevätuhri, joka on todella upeasti tehty jakso maapallon synnystä. Jotenkin tämä jakso toi vahtavasti mieleen "Maa aikojen alussa" -elokuvan. Nättiä musiikkia todellakin tässä osiossa. Sitten tulee elokuvan toiseksi paras jakso, van Beethoovenin Pastoraalisinfonia, jossa kuvataan muinaista Kreikkaa ja Kentaurien ja jumalten elämää. Musiikki on todella kaunista. Pätkässä on paljon viittauksia tulevaan "Herkules"-elokuvaan kuten Olympos-vuori ja Zeuksen ulkonäkö. Toiseksi viimeinen numero on elokuvan hauskinta antia. Ponchiellin säveltämä Tuntien tanssi. Viimeinen osio on visuaalisesti ja musiikillesti elokuvan paras osa. Yö autiolla vuorella/Ave Maria. Näin ollen elokuva on kaksijakoinen tapaus, jota kunniotan silti paljon.

3.7

Iskelmäparaati: Walt Disneyn vuonna 1946 tekemä animaatiomusiikkielokuva on alansa huippua. Musiikki on hyvää, varsinkin The Andrews Sisters ja The King's Men. Tarinat ovat onnistuneita kuten alun rakkaustarina, tarina Caseysta ja laulava valas. Elokuva on aika hyvä paketti onnistunutta musiikkia ja nättiä tarinankerrontaa. Elokuva lukeutuu Disneyn laadukkaimpiin musiikkianimaatiohin.

(REC): Espanokauhun merkkipaaluja. Jaume Balaguerón ja Paco Plazan ohjaama kauhuleffa kertoo tv-reportterista, joka on tullut kerrostaloon palomiesten kanssa ja huomaa ettei kaikki ole kohdallaan. Alkaa hemmetinmoiset verikekkerit. Elokuva on kuvattu yhdellä kameralla, joka liikku reportterin matkassa. Elokuva on loistava, mutta jotain puuttui. Elokuva on "realistinen", ja se tua tunnelmaa. Pääroolissa nähdään todella nätti ja seksikäs Manuela Velasco, joka on oikeassakin elämässä tv-reportteri. Muissa rooleissa ovat Ferran Terraza, Jorge-Yamam Serrano, Pablo Rosso, David Vert, Vicente Gil, Martha Carbonell ja Claudia Silva. Näyttelijät tekevät laatutyötä ja efektitkin ovat todella hyvin tehdyt. Nyt täytyy katsoa jatko-osa.

DOA: Dead or Alive: Amerikkalaista toimintahuttua, jossa on paljon hauskoja kohtauksia. Naispäärooleissa olevat misut ovat todella kauniita ja seksikkäitä: Jaime Pressly, Devon Aoki, Holly Valance, Sarah Carter ja Natassia Malthe. Miesrooleissakin on hyviä näyttelijöitä kuten toimintaikoni Sho Kosugin poika Kane Kosugi, monissa leffoissa näytellyt Eric Roberts ja Steve Howey. Tehosteet ovat ihan kelpotasoa, juoni älyvapaa ja Junkie XL:n musat asiatavaraa. Toimintaelokuva, jota katsoessa aivojen täytyy olla naulassa.

Viikko 25

20.6

Der Baader Meinhof Komplex: Tämä Uli Edelin ohjaama historiallinen draama kertoo RAF:stä (Punainen armeijakunta, Rote Armee Fraktion), järjestöstä joka taisteli terrorilla terrorria vastaan. Elokuvan keskushahmot ovat Ulrike Meinhof (1934-1976) ja Andreas Baader (1944-1977), jotka olivat järjesön keskushahmot, siksi sitä kutsuttiin myös nimellä Baader-Meinhof-ryhmäksi. Elokuva seuraa järjestön toimintaa aina 1960 luvulta aina johtohenkilöiden itsemurhiin vankilassa. Elokuva kuvaa hyvin kapitalistista Länsi-Saksaa ja sen väkivaltaltaista toimintaa RAF:n jäseniä kohden. Elokuva on erittäin ralistinen, sillä väkivaltaa on paljon ja eri kansalisuudet puhuvat omia kieliään. Käsikirjoitus on tehty Stefan Austin kirjoittaman kirjan pohjalta. Elokuva onnistuu esittämään asiat aidosti eikä sorru puolustelemaan poliisien tekoja, joka on erittäin hyvä juttu. Pääroolissa Ulrike Meinhoffina erittäin hyvin onnistuu Martina Gedeck. Myös Andreas Baaderia näyttelee hyvin Moritz Bleibtreu. Meinhoffin kuoleman jälkeen RAF:n johdossa jatkoi Baaderin kanssa Gudrun Ensslin, jonka roolin tekee erinomainen Johanna Wokalek. Elokuvassa nähdään myös sivurooleissa kaksi "Perikadossa" loistanutta näyttelijää, Bruno Garz ja Alexandra Maria Lara. Elokuvaa voi suositella historiasta kiinostuneille ihmisille. Erittäin loistava elokuva Länsi-Saksan historian mustista hetkistä.

Dead & Breakfast: Viihdyttävä kauhukomedia kertoo nuorista jotka matkaavat asuntoautonsa kanssa erääseen Bed and Breakfast-majataloon ja sitten alkaa verinen taisto zombityyppisiä otuksia vastaan. Elokuvan ohjaaja Matthew Leutwyler on saanut aikaan erinomaisen kauhukomedian, jonka alkuosa on etupäässä tylsää horinaa, mutta vauhtiin päästessä veri virtaa ihan mukavasti. Päärooleissa nähtävät nuoret ovat erinomaisia kuten Jeremy Sisto, Erik Palladino, Bianca Lawson, Oz Perkins, Ever Carradine (isä David nähdään pienessä sivuroolissa) ja todella söpö Gina Philips. Sheriffin roolissa nähtävä Jeffrey Dean Morgan on myös aika hyvä omassa osassaan. Elokuva etenee alkua lukuun ottamatta sopivan nopesti, mutta loppupuolelle olisi voinut lisätä hiukan lisää verenlennätystä. Elokuvan musiikki on aika mielenkiinnotonta mutta laulettu musa on aika onnistunutta. Elokuva viihdyttää koko puolitoistatuntisen enemmän tai vähemmän.

Silent Hill: Tämä erinomainen kauhuelokuva perustuu tunnettuun japanilaiseen videopeliin. Elokuvassa äiti lähtee tyttärensä kanssa tutkimaan tyttärensä painajaisissa esiintyvää Silent Hill- nimistä autiokaupunkia ja onnistuu onnettomuudessa kadottamaan tyttärensä kaupunkiin. Elokuva on visuaalisesti todella lähellä videopelimäisyyttä mikä on erinomainen ratkaisu. Vaikka elokuva luokitellaan kauhuelokuvaksi niin se ei paljoakaan onnistu pelottamaan itsenäni, mutta muuten elokuva on loistava esimerkki hyvästä mysteerijännäristä, jossa on fantasiaelementtejä. Elokuvan musiikki on tunnelmaan sopivaa ja elokuva etenee sopivaa tahtia jäämättä laahamaan liiaksi. Elokuva ei perustu verenlennätykseen tai muuhun sadismiin (vaikka sitä muutamassa kohdassa onkin) vaan psykologiseen jännitykseen. Pääroolissa äitinä nähdään Radha Mitchell ja isänä Sean Bean. Kumpikin tekevät laatutyötä, Beanin tosin jäädessä sivuosaan. Tytärtä näyttelee erinomainen Jodelle Ferland. Myös Laurie Holden, Deborah Kara Unger, Kim Coates ja Alice Krige selviytyvät omista rooleistaan kunnialla. Musiikki on kaksikon Jeff Danna ja Akira Yamaoka säveltämää ja se sopi leffaan erittäin hyvin. Visuaalisesti leffa häikäisee. Silent Hill on sumuinen pikkukaupunki, jossa mikään ei ole niin kuin pitäisi olla. Erittäin hyvä mysteerielokuva kaikin puolin.

21.5

4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää: Erinomainen draamaelokuva 1980-luvun Romaniasta, jossa abortin teko oli laitonta. Elokuva kertoo nuoresta Gabrielasta ja hänen hankkeestaan tehdä abortti tukenaan kämppiskaveri Otilia. Toimituksen suorittaa Bebe-niminen mies, joka vaatii tehtävästä suuria summia rahaa. Elokuvassa ei ole lainkaan musiikkia taustalla, ainoastaan taustaäänet joka tekee siitä realistisemman tapauksen. Elokuvassa kuvattu Romania on ankea paikka, ankeat ja kolkot talot, ränsistyneet huoneet ja asiakaspalvelutehtävissä olevat ovat sellaisia nirppanokkia ettei tosikaan. Päärooleissa olevat Anamaria Marinca ja Laura Vasiliu ovat erinomaisia omissa rooleissaan ja herra Bebeä näytellyt Vlad Ivanov tekee kanssa ihan kelpo roolin. Hymyn elokuvan arasta aiheesta tuo huulille Otilian poikaystävän perhe heidän jutellessa kaikesta mahdollisesta ruokapöydässä. Elokuva on kuvattu yhdellä kameralla, sillä jokainen kohtaus on kuvattu yhdellä otolla ilman leikkauksia. Pisimmät otot olivat suurinpiirtein 15 minuuttia. Elokuva saa ajattelemaan 1980-luvun vaikeuksia kommunistiyhteiskunnissa. Elämä ei ollut helppoa ja rikollisuus rehoittivat.

Kapteeni Corellin mandoliini: Tämä sotadraama on erinomainen sekä musiikillesti että näyttelijätyön takia. John Maddenin ohjaus on myös erittäin onnistunutta tässä draamaromanttisessa sotaleffassa. Elokuva kertoo nuoresta kreikkalaisnaisesta ja vihollismaan Italian armeijan kapteenista ja heidän rakkaudestaan. Elokuva toimii erittäin hyvin ja mukaan on sattunut huumoria sekä surua vastapainoksi. Elokuva perustuu Louis de Bernièresin romaaniin. Päärooleissa nähdään loistavat Penelope Cruz ja Nicholas Gage. Myös pitkänlinjan näyttelijät John Hurt ja Irene Papas tekevät vahvat roolityöt. Myös David Morrissey tekee laatutyötä saksalaisena kapteenina. Stephen Warbeckin säveltämä vahva orkesterimusiikki tuo elokuvaan paljon tunnelmaa. Elokuvan loppua olisi voinut pikkaisen karsia, sillä se on vähän ylipitkän tuntuinen. Muuten elokuva lukeutuu onnistuneimpiin draamaelokuviin 2000-luvulla.

El Alamein: Sotadraama, joka kertoo syksyllä 1942 taistelusta El Alameinin taistelusta. Elokuva on kerrottu nuoren sotilaan, Serran näkökulmasta. Serra palveli italialaisessa Pavia-divisioonassa. Elokuva on paikoin pitkäveteinen, mutta kokonaisuutena se on hyvä kuvaus tavallisten italialaisotilaiden elämästä keskellä autiomaata ilman ruokaa, juomaa ja kunnon aseistusta. Elokuvaa katsoessa ymmärtää syyt miksi Italian armeija ei menestynyt toisessa maailmansodassa. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti itselleni outo Enzo Monteleone tehden sen kuitenkin paremmin kun odotin. Elokuvaa olisi voinut typistää kuitenkin parikymmentä minuuttia ja elokuvassa olisi tällöin tullut eheämpi. Elokuvan musiikit taas ovat todella upeita. Pääroolissa Serrana nähdään Paolo Briguglia. Yksiköstä suurempaa roolia saivat mm. Pierfrancesco Favino, Luciano Scarpa, Emilio Solfrizzi ja Thomas Trabacchi. Jokainen näyttelijä tekee laatutyötä. Elokuva saa lopussa kyyneleet silmiin kun ajattelee näiden urheiden italialaissoturien kohtaloa.

Lumikuningatar: Tämä neuvostoanimaatio on todella loistava esimerkki siitä millainen pitäisi animaatioelokuvan olla: ei liian pitkä, ei tarpeetonta huumoria, juoni asiallinen ja animaatiojälki laatutyötä. Tämä vuonna 1957 valmistunut elokuva perustuu tanskalaisen satusedän H.C Anderssenin tunnettuun satuun. Elokuvan ohjasi Lev Atamanov ja käsikirjoitti viisikko Atamanov, Nikolay Erdman, Georgiy Grebner, Mikhail Svetlov ja Nikolai Zabolotsky. Musiikki, joka on todella laatutyötä on Artemiy Ayvazyanin käsialaa. Elokuvassa ei ollut turhia lallattelukohtauksia (tosin kun amerikkalaisessa dubbiadabtaatiossa jota vähäsen katsoin). Venäläinen animaatio ei sovi tämän elokuvan perusteella oikein perheiden pienemmille, mutta muuten elokuvaa voi suositella perheille. Elokuvan pääroolissa Gerdana kuullaan Yanina Zhejmo. Hänen rakasta ystäväänsä Kay´tä ääninäyttelee Anna Komolova. Elokuvan pahiksen roolissa lumikuningattarena on Mariya Babanova. Elokuvasta löytyy hauska viittaus Suomeen ja Lappiin joka pistää naurattamaan. Todella viihdyttävä animaatioelokuva, joka eroaa tyyliltään vahvasti totutusta Disney-tyylistä. Elokuvan perusteella voisi katsella muitakin neuvostoanimaatioita jos ovat yhtä hyviä kun tämä.

22.6

Tuhkimo: (alkuperäinen nimi Zolushka). Jälleen yksi "Tuhkimo"-tulkinta musikaalielokuvan, Disney-animaation ja oopperan seuraksi. Nyt kyseessä on Neuvostoliittolainen Nadezhda Kosheverovan ja Mikhail Shapiron ohjaama koko perheen musikaalifantasiakomedia. Elokuva on mielestäni venäläisten oma vastine Edwin Laineen ohjaamalle "Prinsessa Ruususelle". Elokuva onkin tyyliltään melko samantapainen. Lavasteet, näyttely ja puvustus ovat teatterimaisia, mutta muutama leffan efekti ovat kuitenkin aika hienon näköisiä. Vaikka efektit ovatkin loistavia niin silti niistä paistoi elokuvan vanhuus (vaikka katsoin väritettyä ja restauroitua versiota elokuvasta). Elokuvan musiikki on ihanaa orkesterimusiikkia, jonka säveltämisestä on vastannut Antonio Spadavekkia. Elokuvassa lauletut laulut ovat myös hauskoja. Näyttelytyö on myös aika teatterimaista ylinäyttelyä. Pääroolissa Tuhkimona nähdään Yanina Zhejmo (joka ääninäytteli Gerdaa edellisessä elokuvassa) joka onkin aika söpö nainen (ei uskoisi että hän oli tällöin 38-vuotias, näytti parikymppiseltä). Hänen lauluäänestään tulee mieleen paljon Tamara Lund. Prinssinä on Aleksei Konsovsky. Erast Garinin näyttelemä kuningas on aika selvä esikuva Disneyn animaatiosovituksen kuninkaalle. Äitipuolta näyttelevä Faina Ranevskaya on kuitenkin kaukana muiden sovitusten äitipuolien pahuudesta ja tyttäriäkin näyttelevät Yelena Yunger ja Tatyana Sezenyovskaya ovat aika hyviä omissa pienissä rooleissaan. Kaiken kaikkiaan ihana pieni venäläinen lastenfantasia.

Peukalo-Liisa: Tämä Neuvostoliittolainen lyhytanimaatio perustuu H.C. Andersenin klassiseen satuun. Elokuvan animaatio on tyypilliseen venäläiseen tapaan nättiä sekä rumaa. Elokuvan tausta on nopeasti tehtyä ja huonosti piirrettyä kun taas hahmot ja niiden animaatio ovat huippuluokkaa. Myös Leonid Amalrikin ohjaus on tasapaksua eikä hänen tarvitse hävetä isompien ohjaajien rinnalla. Elokuvan ääninäyttelijät osaavat hommansa erinomaisesti, muttei heidän tarvitse kauhean ihmeelliseen yltääkkään. Päärooleissa kuullaan mm. Viktor Avdyushko, Tamara Dmitrieva ja Erast Garin. Vaikka elokuva onkin lyhyn (28 min), siihen on saatu paljon tapahtumia, joka ei ole huono juttu. Lisäksi kehuja saa Nikita Bogoslovskyn säveltämä musiikki, joka on karkkia korville. Tämmöisiä satuanimaatioita tehdään enää todella harvoin mikä on todella suuri sääli ja lännessä nämä ovat harvinaisuuksia.

Princess Iron Fan: Voi Mooses kuinka hyviä nämä vanhat animaatio ovatkaan. Tämä vuonna 1941 tehty kiinalainen animaatio on surrealistisen animaation mestariteos, jonka arvoa ei alenna sen 70-vuotinen ikä, joka on haalistanut paljon kuvaa ja tehnyt äänestä epäselvän (ja mitä väliä sillä puheen selvyydellä olisi ollutkaan kun en osaa sanaakaan mandariininkiinaa). Elokuva on animaatioteknisesti todellinen helmi, mutta vuodet eivät todellakaan ole kohdelleet elokuvaa kunniottaen. Liikeanimaatio onkin paikoin aika tönkköistä. Taustakuvat on kuitenkin maalattu erittäin hyvin mistä plussaa. Elokuvan musiikki on erittäin nättiä, mutta muusikosta ei ole tietoa. Kässäri on todella hyvä ja se perustuu suosittuun kiinalaiseen kansantarinaan "Jorney to the West". Elokuvan alkuperäinen ääninäyttely on erinomaista. Päärooleissa kuullaan Wan Guchan, Wan Laiming, Chaochen Wan ja Dihuan Wan. Kylläpä on erinomainen elokuva, joka on museotavaraa nykypäivänä.

23.6

Pom Poko: Tämä Isao Takahatan ohjaama anime-elokuva on todella hauska sekä vastapainoksi todella surullinen. Vaikka elokuva on ikärajaltaan K-7, siinä on silti paljon kohtauksia jotka eivät sovi lapsille kuten sukukalleuksiin liittyvää mustaa huumoria. Elokuva on erinomainen luonnonsuojelua ajava elokuva, joka kertoo muotoaan muuttavista Supikoirista, jotka yrittävät estää ihmisiä tuhoamasta Supikoirien kotiseutua. Elokuvan musiikki on kaunista ja varsinkin lopputunnari "Itsu demo Dare ka ga". Ääninäyttely on myös onnistunutta tässäkin elokuvassa. Pääosissa kuullaan Shinchô Kokontei kertojana, Makoto Nonomura Shôkichina ja Shigeru Izumiya Gontana. Elokuva on todella hauska ja varsinkin supien pelottelukohtaukset saavat vatsalihakset koville. Elokuva saa kuitenkin kyyneleet silmään kun maantielle kuolleita supeja kerättiin pois. Kokonaisuutena elokuva on erinomainen Studio Ghiblin tekemä anime-elokuva, muttei yllä silti studion parhaiden teosten tasolle hieman lapsenomaisuutensa takia.

Momotaro's Gods-Blessed Sea Warriors: Tämä vuonna 1945 valmistunut animepropagandaleffa kertoo söpäistä metsäneläimistä jotka sodan uhatessa liittyvät ilmavoimiin taistellakseen amerikkalaisia paholaisia vastaan. Elokuvan on animaatiotasoltaan todellista laatutavaraa ja hakkaa useat jenkkiveljensä mennen tullen palatessa. Tarkkoja yksityiskohtia ja hienoa animaatiota on elokuva kauttaaltaan. Musiikkikin on nättiä ja elokuvan laulut ovat kivoja kuoroesityksiä. Elokuva on jatkoa vuonna 1943 tehdylle anime-elokuvalle. Kummatkin elokuvat ohjasi ja käsikirjoitti Mitsuyo Seo. Ääninäyttely on laadukkaasti tehty ja varsinkin jenkkien dialogi joka on varastettu vanhoista "Väiski Vemmesääri-"piiretyistä.

Education for Death: Lyhytanimaatio vuodelta 1943 mikä perustuu Gregor Ziemerin romaaniin "Hitlerin lapset". Elokuvan on ohjannut vanha Disney-konkari Glyde Geronimi. Elokuva kertoo nuoresta Hans-pojasta joka koulutetaan natsiksi ja tämän jälkeen liittyy Wermachtiin kuolemaan maansa puolesta. Elokuva on surullinen kuvaus natsiajan uhreista, vaikka onkin komediaelokuvaksi tarkoitettu ja propagandaa. Elokuva on puhuttu saksaksi ja elokuvassa kuullaan Adolf Hitlerin ääni myöskin. Kertoja Art Smith kertoo mitä hahmot puhuvat. Musiikkina kuullaan Richard Wagnerin "Valkyyrioiden ratsastus", joka on omia suosikkisävelmiäni. Disneyn propagandapajan tuotoksia toisen maailmansodan ajoilta.

Heavenly Puss: "Tom ja Jerry"-lyhärit ovat aina olleet omia suosikkejani ja tämä elokuva on niistä kaikkein parhain. Elokuvassa Tom joutuu taivaiseen painajaisunessaan. Elokuvan aihe on aika rankka lastenpiirettyyn mutta ei se lapsena eikä nytkään haitannut. Elokuvan ohjasivat Joseph Barbera ja William Hanna. Musiikki on Scott Bradleyn käsialaa ja se onkin ihan kivaa musaa. Nämä vanhat lyhärit ovat paljon parempia kuin nämä uudet, vaikka niistäkin löytyy klassikoita.

Duck and Cover: Yhdysvaltalainen opetuselokuva, siitä kuinka tulee toimia atomipommin uhatessa. Elokuva on auttamattomasti vanhanaikainen nykypäivänä Kylmän sodan jo päätyttyä, mutta vuonna 1952 se oli tehokas opetusvälinen kouluissa. Elokuvan ohjasi Anthony Rizzo. Elokuvassa on videokuvaa koulujen selviytymisharjoituksista, lavastettuja pätkiä ja muutama animaatiopätkä kilpikonna Bertistä. Elokuvan kertojana toimii Robert Middleton ja Bert-kilpikonnan äänenä kuullaan Carl Ritchie. Mielenkiintoinen opetuselokuva vanhuudestaan huolimatta joka kertoo hyvin 1950-luvun amerikasta ja heidän pelostaan.

Tahdon riemuvoitto: Tämä Leni Riefenstahlin vuonna 1935 tekemä propagandaelokuva kertoo vuoden 1934 Nurembergin puoluepäivistä. Elokuvassa on pätkiä marsseista, paraatista ja Hitlerin puheista. Elokuva on mielestäni aika tylsä, mutta ei kuitenkaan huono. Parasta antia on Herbert Windtin musiikki, kameratyöskentely ja Hitlerin upeat puheet. Elokuvassa vilahti koko joukko muitakin tunnettuja natseja kuten Josef Goebbels, Hermann Göring, Rudolf Hess, Reinhard Heydrich ja Heinrich Himmler. Myös elokuvassa esiintyvä Nurenberg on nätti kaupunki ollut 30-luvun puolivälissä. Elokuva on tylsyydestään huolimatta oiva kurkistusikkuna natsiajan Saksaan.

Kolberg: Tämä saksalainen elokuva on aika hyvä sotaelokuva. Se kertoo Kolbergin kaupungista, mihin ranskalaiset yrittivät hyökätä tuloksettomasti Napoleonin johdolla. Elokuvaa on käsikirjoittamassa mm. Natsisaksan propagandaministeri Josef Goebbels. Elokuva filmattiin sodan loppuvaiheessa joten siihen käytettiin paljon sotabudjettia ja avustajina oli tuhansia rintamalla tarvittavia miehiä. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1945. Elokuvan musiikki on häikäisevän kaunista. Norbert Schultze on luonut nätin soundtrackin elokuvaan. Ohjauskin on laadukasta. Ohjaaja Veit Harlain on itselleni uppo outo tyyppi, muttei kuitenkaan mikään huono ohjaaja. Myös elokuvan näyttelijät osaavat hommansa todella hyvin. Heinrich George, ultrasöpö Kristina Söderbaum, Paul Wegener, Horst Caspar ja Gustav Diessl. Myös Charles Schautenin näyttelemä Napoleon on loistava. Elokuva on erinomaisuudestaan huolimatta vaikea ymmärtää, koska siinä puhuttiin saksaa ja tekstityskin on ranskaksi. Kummankin kielen kohdalla kielitaitoni on aika minimaalista.

24.6

Children of Glory: Sotadraama Unkarin kansanoususta, jossa neuvostoliittolaiset aloittivat voimatoimet kapinoivia unkarilaisia vastaan vuonna 1956. Elokuva kertoo nuoresta unkarin vesipallomaajoukkoeen miehestä Karcsi Szabósta ja hänen tyttöystävästään Viki Falkista, jotka joutuvat puolustamaan kotimaataan kommunistien työntyessä maahan. Vaikka olenkin vahvasti neuvostomielinen niin nostan hattua unkarilaisten urhealle taistelulle. Elokuvan on ohjannut Krisztina Goda ja elokuva etenee erittäin hyvin ilman suurempaa laahaamista. Musiikki taas on todella nättiä orkesterimusiikkia ja se on brittiläisen Nick Glennie-Smithin käsialaa. Elokuvan näyttelijät ovat todella hyviä omissa rooleissaan. Karcsin roolissa nähdään Iván Fenyö ja Vikinä Kata Dobó, joista kumpikin tekevät oikein hyvää työtä sivunäyttelijöiden jäädessä taka-alalle. Sivurooleista voisi nostaa esille ainakin Péter Haumannin ja Tamás Keresztesin jotka tekivät todella hyvät roolit. Hyvän musiikin ja mahtavien näyttelijäsuoritutsten lisäksi elokuvan taistelukohtaukset ovat erittäin hyvin tehtyjä. Räjähtävät talot ja kaatuvat unkarilaiskapinalliset tuo pientä sympatiaa unkarilaisille, mikä tarkoittaa että ohjaaja on onnistunut tehtävässään. Erinomainen sotadraama historiasta pitäville ihmisille.

Charm school: Tämä meksikolainen teinikomedia kertoo 18-vuotiaasta tytöstä Adelasta ja hänen isästään joka lähettää hänet Maca Riberan pitämään käytöskouluun jotta tyttö oppisi käytöstavat. Koulussa hän saa ystäviä ja tapaa ihanan pojan. Juoni on erittäin kliseinen ja nähty monessa vastaavanlaisessa leffassa Rio Granden pohjoispuolen. Elokuva ei eroa mitenkään amerikkalaisista vastaavista kun musiiki ei ole jenkkipoppia vaan meksikaanopoppia ja vitsit ovat roisempia (K-11 on mielestäni hiukan liian alhanen ikäraja, K-13 olisi parempi mielestäni). Musiikki on erittäin viihdyttävää ja näyttelijät ovat todella seksikkäitä naisia: Martha Higareda pääroolissaan ja Camila Sodi, María Aura, Alejandra Adame ja Ximena Sariñana sivurooleissaan. Adelan isää näyttelee loistavasti Rafael Sánchez Navarro. Koulun opettajaa Maca Riberaa näyttelee erinomaisesti Blanca Guerra. Myös Daniel Berlanga on hyvä Adelan ihastuksena Emilanona. Elokuva on hauska ja erittäin viihdyttävä.

Psyko: Alfred Hitchcockin klasikkojännäri vuodelta 1960, joka perustuu Robert Blochin romaaniin "Psycho". Elokuvan kauhu ei perustu niinkään veriseen väkivaltaan vaan tunnelmaa luodaan Hitchcockin loistavalla ohjauksella ja Bernard Herrmannin mahtavalla musiikilla, joka on todella loistavaa. Blochin romaanista elokuvan käsikirjoituksen kirjoitti Joseph Stefano. Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat todella hyvät. Pääroolissa yksinäisen motellin omistaja Norman Batesia näyttelee todella vakuuttavasti Anthony Perkins. Hänen motellin saapuvaa onnetonta Marion Cranea näyttelee kaunis Janet Leigh. Sisko Lilaa näyttelee muutamasta hyvästä länkkäristä mieleen jäänyt Vera Miles, joka tekeekin roolinsa todella hyvin. Sivurooleissa edukseen esiintyvät Martin Balsam, John McIntire ja Simon Oakland. Vaikka elokuva on todella vanha (51-v), se ei ole vanhentunut melkein yhtään. Se pelottaa vielä tänäkin päivänä. Lopun kellarikohtaus on makaaberiudessaan aivan omaa luokkaansa vielä tänäkin päivänä.

X-Men Origins- Wolverine: Todella viihdyttävä toimintaleffa Marvelin sankariuniversumin hahmosta, Wolverinesta. Wolverine on oma suosikkihahmoni ja on kiva nähdä tämä sankari omassa leffassaan. Ohjaus on tehty hyvin ja kelloon ei tarvinnut katsahtaa kertaakaan ajan mennessä ihan siivillä. Kässärikin on nerokas, mutta mukaan mahtui tolkuton määrä kliseitä ja loppu jää ikävästi avoimesti ikään kuin pedattaisiin paikkaa mahdolliselle jatko-osalle. Elokuvan musiikki on todella hyvää ja siitä vastasi Harry Gregson-Williams. Elokuvan tehosteet ovat perus Hollywoodia mutta ovat silti karkkia silmille. Elokuvan näyttelijät ovat myös erinomaisia, varsinkin Hugh Jackman Wolverinena ja Liev Schreiber hänen Victor-veljenään. Strykerin roolissa nähtävä Danny Huston on myös kelpo omassa roolissaan. Loganin/Wolverinen vaimona nähdään nätti Lynn Collins. Elokuvan muutkin näyttelijät suorittavat omat tonttinsa kunnialla läpi. Elokuva on perus PG-13 toimintaa jota on 13 tusinassa nykyään.

Maanalainen armeija tai Tuntemattomat sankarit: Tämä ranskalainen Jean-Pierre Melvillen ohjaama sotadraama on yksi tylsimpiä elokuvia mitä olen koskaan katsonut. Vaikka elokuva onkin todella todella huono niin elokuvan huonouden syy ovat muualla kuin näyttelijöissä, ohjauksessa tai kässärissä. Ensinnäkin huonouden syitä ovat 1) julkaisija ja 2) Suomen elokuvalaki. Julkaisijana toiminut United Film on julkaissut elokuvan englanniksi jälkiäänitetyn version. Dubbauksessa itsessään ei ole pahemmin vikaa, huulisynkka on kunnossa ja eläytyminen myös mutta se että ranskalaiset puhuvat virheetöntä englantia ilman ranskalaista aksenttia alkaa ottaa päähän. Toiseksi julkaisun tekstitys on todella laadutonta räpellystä. Ei siinä että käännös olisi virheellistä vaan siinä että tekstitys tulee jopa 10 sek myöhässä. Ja United Filmin versio taitaa olla leikattu, sillä ranskalaisesta elokuvatrailerista löytyy kohtauksia mitä ei katsomassani versiossa ole. Elokuvan takakansitekstikkin kusivat myös oikein urakalla. Elokuvan ikärajaksi väitetään K-18, vaikka se on K-16 ja takakansihehkutukset "Ei suositella heikkohermoisille" ja "pirullisen jännittävä kuvaus ...". Täyttä puppua sanon minä. Elokuva on muuten juonellisesti oikein etevä elokuva mutta julkaisu pilaa nautinnon totaalisesti. Sitten valitusten jälkeen hyviin asioihin. Éric Demarsanin tekemä soudtrack on todella hyvä. Näyttelijätkin ovat ranskan kärkipäätä: Lino Ventura, Paul Meurisse, Jean-Pierre Cassel, Simone Signoret, Claude Mann, Paul Crauchet ja Christian Barbier. Erittäin keskinkertainen elokuva silti, kiitos United Film, joka teki siitä puhtaa helvetin.

Sensuela: Oman suosikkiohjaajani Teuvo Tulion uran viimeinen elokuva ei ollut semmoinen yleisömenestys että sitä kannattaisi juhlia shamppanjalla tai konjakilla. Tulio koki leffaa tehdessään valmistusongelmia ja vasta 1972 elokuva saatiin valmiiksi, esitettiin kolmessa teatterissa (koko Suomessa, aivan oikein) ja sen näki vain alle 700 katsojaa (koko Suomessa). Elokuva oli uusintafilmatisointi Tulion omasta vuonna 1946 tekemästään elokuvasta "Rakkauden risti". Tämä uusi tulkinta on mainettaan parempi, vaikka onkin törkeä Camp- tapaus. Elokuva on täynnä koomisia virheitä kuten alun ulvova susi, kuohittava poro (ne karjuntadubit, voi pyhä Jumala), Hansin lentokone alussa, postikorttimaisemat ja tökerö suomidubbi (elokuva oli alunperin tarkoitus esittää englannin kielellä ulkomailla ja jouduttiin dubbaamaan suomeksi englannin kielestä). Vaikka elokuva onkin mainettaan parempi se tuntuu silti camp-komedialta Tulion aiemmasta "Postimiehen tytär"-tulkinnasta. Elokuva on täynnä pehmopornokohtauksia, jotka tosin ovat aika kesyjä verrattuna näihin uusiin "Levottomiin", mutta vuonna -72 leffa sai kovimman ikärajan ,K-18, ja leffasta jouduttiin leikkaaman yksi kohtaus pois. Elokuvan päänäyttelijät ovat todella pökkelömöisiä suomidubin takia. Leilaa näytellyt Marianne Mardi on tosin todella seksikäs nuori neito ja sopi Lapin-neidon rooliin erittäin hyvin. Sakemanni- Hanssia näyttelevä turkulainen Mauritz Åkerman on todella BEST omassa roolissaan ja Markku Jokio hänen dubbaajanaan tekee hahmosta todella todella hyvän. Myös Lailan isää näyttelevä Ossi Elstelä (joka kuoli ennen elokuvan julkaisua) on todella hyvä vanhana lapinmiehenä. Uolevi Vaahteristo dubbasi Elstelän roolin erittäin mallikkaasti ja ne "Perkeleet" ovat todella kornin kuuloisia. Ismo Saario tekee elokuvassa myös erittäin hyvää työtä. Lailan huorakaverina nähdään Maria Pertamo, jolla on erittäin kivat tissit. Matti Oraviston kertojaääni on myös sopiva lisä tässä Uberkornissa Camp-klassikossa. Elokuvan musiikki on Pjotr Tšaikovskin käsialaa ja se sopii elokuvaan erittäin hyvin. Vaikka elokuva onkin saanut todella huonon elokuvan maineen niin vioistaan huolimatta elokuva on aika hyvä. Lyhyesti sanottuna hyvä elokuva paskalla toteutuksella.

25.6

Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta: Tämä Ed Woodin ohjaama sci-fi/kauhuleffa on valittu useasti maailman huonoimmaksi elokuvaksi, mutta itse olen eri mieltä asiasta. Vaikka leffassa on pirusti teknisiä virheitä, paskat lavasteet ja pökkelöä näyttelyä niin kauhuelokuvana se onnistuu pelottamaan muutamaan otteeseen tosissaan. Vaikka Wood ei ohjaajana mikään jumala olekkaan niin osaa hän tehdä pienellä budjetilla ihan kelpo elokuvan. Elokuvan musiikki on elokuvaan sopivaa ja näyttelijät tekevät sen mitä tämmöisessä pikkubudjetin kauhuilussa vaaditaan: Gregory Walcott, Mona McKinnon, Bela Lugosi (viimeinen leffarooli), Maila Nurmi (suomiväriä), Tor Johnson (ruotsiväriä) ja John Brekinridge. Näyttelijät eivät ole mitään kummoisia mutta tekevät ihan kelpo työtä kumminkin. Ei tämä ole kauhean huono tai ainakaan niin huono kun väitetään. Huonompia leffoja ovat esim. "Kolmetoista" ja Timo Koivusalon "Pohjantähdet".

Nosferatu: Tämä F.W. Murnaun ohjaama klassinen Dracula-filmatisionti on tunnettu että sen tekemiseen ei ollut aikoinaan lupaa. Elokuva on kuitenkin säilynyt näihin päiviin asti ja vieläkin elokuva osaa olla pelottava. Elokuvassa kuultava musiikki on todella pelottavaa ja Max Schreck Nosferatuna on todella karmea näky. Muissa rooleissa nähdään mm. Gustav von Wangenheim, Greta Schröder, Alexander Granach, Georg H. Schnell ja Ruth Landshoff. Elokuva kuuluu kauhuleffoihin jotka jokaisen elokuvahullun täytyy katsoa.

Cobra: Tämä Sylvester "Syltty" Stallonen leffa kuuluu hänen 1980-luvun parhaimpiinsa. Elokuva on viihdyttävä, siinä on jännitystä, toimintaa, loistavaa musaa ja äijämäisyyttä ja erittäin seksikäs Brigitte Nielsen täytekakun huippuna. Elokuvan ohjasi toimintaleffojen ykkösohjaajiin kuuluva George P. Cosmatos. Musiikki on amerikkalaista 80-luvun poppia ja se sopii leffan tunnelmaan erittäin hyvin. Stallonen kirjoittama kässäri on myös erittäin hyvä eikä leffa sorru liikaan pituuteen (1,27min). Pääroolissa oleva Stallonen tekee itselleen kirjoittamansa roolin rutiinilla ja todella hyvin. Naisroolissa oleva Brigitte Nielesen on seksikäs pakkaus ja tekee ihan kelpo naisroolisuorituksen. Stallonen poliisikaverina nähdään Reni Santoni, jonka rooli jää enemmänkin kulissiksi. Pahiksen roolissa on Brian Thompson joka sopi rooliin todella hyvin. Elokuva kuuluu 80-luvun vauhdikkaimpiin toimintaleffoihin ja sitä voi suositella kaikille Stallone-faneille.

Berliini kukistuu: Tämä spektaakkelimainen sotaelokuva kertoo Suuresta isänmaalisesta sodasta (1941-1945), jossa N-liitto taisteli Natsi-Saksaa vastaan. Elokuva on Stalinistista propagandaa, mutta silti se on erittäin realistinen kuvaus. Elokuva jakautuu kahtee osaan: ensimmäisessä osassa käsitellään sodan alkua ja toisessa taistelua Berliinissä 1945. Elokuva on todella pitkä, mutta ohjaaja Mikheil Chiaureli on saanut pidettyä sen mielenkiintoisena. Elokuvan tehosteet ja lavasteet ovat todella mahtavan näköiset ja käytössä oli paljon kalustoa sodan jäljiltä. Elokuvan musiikki on todella nättiä ja sen sävelsi Dmitri Shostakovich. Myös elokuvan näyttelijät ovat ulkonäöllisesti todella hyviä vastineita alkuperäisille hahmoille: Mikheil Gelovani on kuin ilmetty Stalin ja V. Savelyev kuin Hitler. Myös muutkin näyttelijät ovat rooleissaan erittäin hyviä kuten Boris Andreyev, Marina Kovalyova ja Jan Werich. Elokuva on todella loistava esimerkki hyvästä sotaelokuvasta, mutta elokuvan ainoa miinus on se että kaikki puhuivat venäjää. Tämä pikkuseikka ei kauaa haitannut kun Neuvostoliiton sotakoneista lähti liikkeelle kohti Natsien pesäpaikkaa.

Sheena - viidakon kuningatar: Todella viihdyttävä seikkailuleffa, joka kertoo nuoresta viidakkonaisesta, Sheenasta. Elokuvan on ohjannut John Guillermin tehden todella viihdyttävän, jännittävän ja kliseisen leffan. Pääroolissan nähdään todella HOT Tanya Roberts. Miespääroolissa on myös loistava Ted Wass. Miessivuosassa nähtävä Donova Scott tuo leffaan vähän huumoria. Myös muutkin elokuvan näyttelijät onnistuivat erinomaisesti omissa rooleissaan.

Vampyyri: Tämä Carl Theodor Dreyerin ohjaama kauhufantasia ei pelota lähes yhtään, mutta elokuva on silti todella hyvä ja erinomaisesti toteutettu. Wolfgang Zellerin tekemä soundtrack on todella upea ja se tuo elokuvaan oikeanlaisen tunnelman, mutta kauhunluomiseen se on silti liian perinteistä. Elokuvassa ei ole paljoakaan itse vampyyriä, siitä kyllä puhutaan koko elokuvan ajan. Lähes koko elokuva on tyyliltään melko surrealistista. Näyttelijät ovat elokuvan parasta antia. Pääroolissa oleva Julian West tekee erinomaista työtä. Myös Jan Hieronimko on omassa roolissaan erittäin pätevä. Sivurooleissa nähdään pari todella sievää tyttöä, Rena Mandel ja Sybille Schmitz. Tämä elokuva oli aikoinaan Dreyerin ensimmäinen äänielokuva, mutta melko pitkälle elokuva etenee mykkäelokuva tyyliin. Muutamia repliikkejä vaihdetaan joissakin välissä, mikä on kekseliäs ratkaisu.

Kaunotar ja Hirviö: Tämä Jeanne-Marie Leprince de Beaumontin alkuperäistarinaan perustuva Disney-animaatio on yksi parhaita animaatioita niin teknisesti kuin musiikillestikkin. Animaatiojälki on nättiä, suomenkielinen dubbaus on tehty (jälleen) hyvin ja laulut ovat kivoja. Elokuvan juoni on todella nätti ja opettavainen siinä sivussa. Päärooleissa kuullaan Matti Olavi Ranin ja Mervi Hiltunen (Myös Liisan äänenä "Liisa ihmemaassa"-elokuvassa). Sivurooleissa ovat mm. Matti Ranin, Anneli Saaristo ja Jyrki Kovaleff. Kertojan roolissa kuulaan maanmainio Esa Saario. Elokuvan musiikki on todella nättiä ja laulut ovat todella hyviä kuten alussa laulettu "Belle" ja Anneli Saariston esittämä "The Beuty and the Beast". Elokuva on klassikko vailla vertaa ja kestää useamman katselukerran, kuten monet muutkin Disneyn animaatiot.

Emily Rosen riivaja: Mitä tulee kun yhdistää oikeussalidraaman ja kauhuelokuvan. No tämä "Emily Rosen riivaja". Elokuva muistuttaa paikoin todella paljon "Manajaa", mutta suoranaisesta plagiaatiosta ei kuitenkaan ole kyse. Elokuva kertoo Erin Brunerista, asianajasta joka puolustaa oikeudessa isä Moorea, jota syytetään Emily Rose nimisen naisen kuolemantuottamuksesta manauksessa. Elokuva tapahtuu suurimmaksi osaksi oikeussalissa ja takaumissa käydään kauhuelokuvamaisesti läpi Emily Rosen sairastumista ja manaamista. Elokuvan ohjasi Scott Derrickson ja hän on saanut luotua erittäin mielenkiintoisen elokuvan. Musiikkin on myös todella upeaa. Päärooleissa nähdään Laura Linney, Tom Wilkinson ja Campbell Scott. Emily Rosea näyttelee Jennifer Carpenter tehden todella mallikelpoista työtä. Elokuva perustuu tositapahtumiin (niin ainakin väitetään) mikä antaa leffalle oman mausteensa. Erinomainen kauhu/draama, muttei ole "Manaajaa" parempi.

Wages of Lust: Tästä leffasta on todella vaikea löytää mitään tekijätietoja kun kyseistä leffaa ei löydy IMDb:n tietokannasta. Elokuva on amerikkalaista SoftCore-pornoa, josta löytyy panokohtausten alta juoni, minimaalista roskaa se tosin on. Juoni on todella kliseinen, dialogi todella tökeröä ja näyttelijät todella surkeita. Ainoa mikä leffassa toimii on seksikohtaukset jotka ovat melko kiihottavia, ainakin muutama. Elokuvan ohjasi Jill Haywoith. Päärooleissa nähdään Helene Sariel, Chelsea Sinclair, Federico Da Vinci, Brett Wright ja Massimo Avidano. Elokuva on katsottava raina, mutta ei tätä miksikään taideteokseksi väittää. ROSKAA ja isoilla kirjaimilla.

26.6

Alien vs Predator: Tämä Paul W.S. Andersonin ohjaama sci-fi/toiminta/kauhuleffa on ihan viihdyttävä raina, mutta väkivallattomuus tai sen verettömyys on elokuvan suurin miinus. Tälläisessä elokuvassa pitäisi olla paljon raakaa väkivaltaa, mutta leffa on tehty alunperin PG-13 muottiin, joten pahimmat raakuudet, alastomuus ja FUCK/MOTHERFUCK-sanat ovat jääneet pois. Muuten elokuvan juoni on myös aikamoista tuubaa, mutta juuri tämän takia elokuva onkin niin viihdyttävä. Harald Kloserin säveltämä soundtrack on hyvä, efektit ovat todella hyvät ja näyttelijät: Sanaa Lathan pääroolissa, Raoul Bova, elokuvan tunnetuin näyttelijä Lance Henriksen, Ewen Bremner ja Colin Salmon. Silmänilona on Lathanin lisäksi ranskalainen Agathe de La Boulaye. Väkivallan vähyydestä huolimatta todella viihdyttävä scifistely, josta on turha kauhua etsiä.

La Terza Madre: Dario Argenton kauhuelokuvatrilogia sai "Suspirian" ja "Infernon" jälkeen vuonna 2007 päätösosan "La Terza Madre" aka "Mother of Tears". Kun kaksi aiemmpaa trilogian osaa olivat etupäässä psykologista kauhua ("Inferno" oli totaalinen pettymys kuitenkin) niin trilogian päätösosassa verta lentää sitten oikein kunnolla. Pahuus on ottanut ihmissä vallan ja Rooma on kaaoksen vallassa. Elokuvassa seurataan nuorta museoassistenttiä Sarah Mandyä ja hänen yritystään estää pahan leviäminen. Elokuvan musiikeista, jotka ovat todella selkäpiitä karmivia, vastasi Claudio Simonetti. Elokuvan tehosteet ovat aika 2000-lukua CGI-efekteineen, mutta kyllä vanhoja veriefektejä on mukana muutamia. Elokuva on perus italokauhua siirrettynä 2000-luvulle. Verta ja tissejä on paljon kuten aina on italorainoissa ollut. Pääroolissa nähdään ohjaajan oma tytär Asia. Muissa rooleissa ovat mm. Cristian Solimeno, Adam James, Moran Atias, Valeria Cavalli ja Philippe Leroy (jonka ranskalaisella aksentilla puhuttu italia on aivan karmeaa). Elokuvassa on sivurooleissa myös muutama isompaakin nimeä: Asian äiti ja Darion vaimo Daria Nicolodi, monissa Argento-leffoissa näytellyt Coralina Cataldi-Tassoni ja satojen leffojen mies Udo Kier. Elokuva on parasta italoelokuvaa 2000-luvulta jättäen "Infernon" pahnan pohjimmaiseksi, mutta "Suspiriaa" se ei kampea ykköspallilta.

Terminator II: Tämä Bruno Mattein ja Claudio Fragasson kirjoittama elokuva Ripp-offaa "Terminaattoreita" ja "Alieneja" sumeilematta. Lähes jokainen elokuvan kohtaus on jostain noista neljästä elokuvasta kopioitu. Tehosteet ovat todella kökköjä ja juoni: joukko erikoiskommandoja jossain tehtaassa taistelemassa Alieneja vastaan ja löytävät nuoren tytön sieltä ja sitten yksi sotilaista onkin Terminaattori ja alkaa taistelu tätä vastaan. Elokuvan musiikki on perinteistä 80-90-lukujen syntikkapoppia ja sen on säveltänyt Carlo Maria Cordio. Ja näyttelijät ovat todella karmeita. Päärooleissa nähdään Christopher Ahrens Terminaattorina, Haven Tyler Sara-nimisenä naisena ja Dominica Coulson Samantha-nimisenä tyttönä, jonka he löytävät tehtaasta. Muutkin elokuvan näyttelijät kuten muutamassa muussakin Mattein leffassa näytellyt Geretta Geretta, Fausto Lombardi ja Mark Steinborn ovat erittäin sopivia rooleihinsa. Katsomani versio oli alkuperäisellä italiankielisellä ääniraidalla.

Body Count- Shamaani: Tämä katsomani versio tästä Ruggero Deodaton kauhuleffasta todistaa että britit ovat himoleikkaajia. 87 minuutin elokuva 83 minuuttisena. Lähes kaikki tapot, minkä takia elokuva on tehty, on typistetty tylysti mikä vie elokuvasta tehoa. Muuten elokuva toimii erinomaisena slasherina, verettömänä tosin. Claudio Simonetin tekemä musiikki on tyypillistä syntikkapoppia sopien elokuvaan upealla tavalla. Myös näyttelijät ovat aivan taukkeja ja sopivat siksi tämmöiseen elokuvaan. Elokuvassa näyttelevät mm. Bruce Penhall, Mimsy Farmer, David Hess ja Charles Napier. Elokuva olisi ollut UnCuttina monta kertaa parempi, mutta nyt se jää pahasti torsoksi.

Rykmentin murheenkyyni: Tämä Topiaksen (Toivo Kauppinen) näytelmään perustuva sotilasfarssi on alansa klassikoita suomessa. Elokuva kertoo alokas Hemminki Aaltosesta, alokas Auermaasta ja Hemmingin rakastetusta Mimmistä. Elokuva on todella onnistunut komedia, joka toimii lähes joka osa-alueella paitsi ei musiikeissa. Martti Similän säveltämä soundtrack jää pahasti taka-alalle. Hyvää musiikkia elokuvassa ovat vain muutama marssi. Elokuvan ohjasi kaksikko Yrjö Norta ja T.J. Särkkä, jotka ovatkin saaneet aikaan oikein kelpo elokuva. Pääroolissa Hemminki Aaltosena nähdään Kaarlo Angerkoski, joka tekeekin oikein hyvää työtä. alokas Lauri Auermaana nähdään erinomainen Leo Lähteenmäki. Mimminä nähdään suomalaisten elokuvien ikoni, Siiri Angerkoski, joka oli myös Kaarlo Angerkosken vaimo. Muissa rooleissa nähdään loistavat Jalmari Rinne, Aku Korhonen ja Toppo Elonperä. Elokuvan näteimmän naisen roolin teki erittäin kivan näköinen Ansa Ikonen. Kaikenkaikkiaan erittäin viihdyttävä sotilasfarssi, joka hakkaa kaikki uudemmat kotimaiset komediat.

Viikko 23

6.6

Battle Royale: Loistava japanilainen toimintadraama koululuokasta, joka joutuu peliin nimeltään Battle Royale. Elokuva perustuu Koushun Takamin kirjoittamaan romaaniin, joka valmistui vuotta ennen elokuvaa, 1999. Elokuva on melko raaka ja verta siinä kyllä piisaa. Elokuvan musiikki, jonka on säveltänyt Masamichi Amano, on todella sykähdyttävää. Elokuvan ohjasi Kinji Fukasaku, jonka viimeiseksi elokuvaksi tämä jäi kuoleman takia. Elokuvan nuoria päärooleissa näyttelevät Tatsuya Fujiwara, Aki Maeda (Ai Maedan pikkusisko) ja Tarô Yamamoto. Opettaja Kitanoa tulkitsee todella fantasisesti Takeshi Kitano. Sivurooleissa ovat mukana myös Quentin Tarantinon "Kill Bill vol1":ssäkin näytellyt Chiaki Kuriyama tehden upeaa työtä. Lähes kaikki leffan tytöt ovat aika hyvännäköisiä tapauksia. Elokuvan luokan oppilaat ovat monenlaisia: nörttejä, pelkureita, tappokoneita, psykopaatteja ja kaikkea siltä väliltä. Elokuva on yksi upeimpia elokuvia ja se kannattaa katsoa todellakin. Elokuva sai pari vuotta myöhemmin, vuonna 2003, jatko-osan. Taivaallinen elokuva, joka ottaa kantaa kouluväkivaltaan todella rankalla tavalla eikä jätä katsojalle epäselväksi mitä on väkivalta ja mitä se tekee ihmismielelle.

Battle Royale II- koston aika: Edellisen elokuvan jatko-osa on melko samantapainen alkupuolella kun ykkönenkin, mutta puolenvälin tiimoilla tarina saa uuden suunnan. Leffassa seurataan edellisessä osassa selvinneen pojan taistelua aikuisia vastaan oman terroristijärjestön kanssa. Aikuiset kaappaavat koululuokan, jonka tehtäväksi annetaan terrorististien tuhoaminen. Elokuva on melko brutaalia materiaalia ja onkin toimintapainoisempi kuin ykkönen. Verisen toiminnan välissä vatvotaan ihmisuhteita ja menneisyyttä ja keskustellaan kaikesta mahdollisesta mitä mieleen tulee. Elokuvan soundtrackin on säveltänyt ensimmäisenkin leffan musat säveltänyt Masamichi Amano ja onhan ne vieläkin kovaa kamaa. Elokuvan pääroolissa oleva Tatsuya Fujiwara on vieläkin loistavampi kuin ykkösessä. Edellisen osan tavallisesta koulupojasta on tullut tunteeton terroristi, joka taisteli aikuisia vastaan Wild Seven-nimisen järjestönsä kanssa keinoja kaihtamatta. Fujiwaran rinnalla nähdään Shûgo Oshinari ja Ai Maeda, jotka tekevät mahtavaa työtä. Edellisessä osassa naispääroolissa ollut Aki Maeda (joka on Ai Maedan pikkusisko, ei AiM) tekee pienen piipahduksen elokuvan alussa ja lopussa. Opettaja Riki Takeuchia esittää Riki Takeuchi. Elokuvan ohjasi Kinji Fukasakun kuoleman takia loppuun poika Kenta Fukasaku, joka tekeekin ihan kelpo jälkeä, vaikkei ylläkkään isänsä tasolle. Vaikka elokuva on tyyliltään lähes erilainen kuin ykkönen on se ihan kelpo splatter-toimintaleffa, jossa on sanomaa vaikkei sitä odottaisi.

Peter Pan: Jälleen Disneyn tekemä animaatioklassikko. Nyt vuorossa oleva "Peter Pan" on valmistunut vuonna 1953. Elokuvan ohjasi kokenut Disney-elokuvia ohjannut kolmikko: Hamilton Luske ("Tuhkimo", "Kaunotar ja Kulkuri"), Clyde Geronimi ("Prinsessa Ruusunen", "Liisa Ihmemaassa") ja Wilfred Jackson ("Dumbo", "Fantasia"). Elokuva perustuu skotlantilaisen J.M Barrien vuonna 1904 kirjoittamaan lastennäytelmään. Tämä Disneyn versio on hyvä esimerkki animaatioelokuvasta, jossa onnistuvat kaikki asiat kuten musiikki (Oliver Wallace), ääninäyttely (suomeksi rooleissa ovat mm. Jarkko Tamminen, Hanna Salakari ja Veikko Honkanen) sekä animaatiojälki, joka on todella mallikasta. Elokuvan laulut eivät ole yhtä vakuuttavia kuin esimerkiksi monissa muissa Disneyn tuotoksissa kuten "Pocahontas" ja "Herkules", mutta soitettu klassinen musiiki on aika tyylikästä. Elokuvan hellyttävin hahmo on ihana Helinä-keiju, joka on noussut omaksi suosikkihahmokseni näiden uusien tietokoneanimaatioelokuvien kautta, jotka ovat kultaa. "Peter Pan" on todellakin yksi Disney-yhtiöiden parhaita elokuvia 1950-luvulta. Elokuvasta löytyy jopa viittauksi Disneyn tulevaisuuteen: Merenneidot ovat esimakua vuonna 1989 valmistuvaan "Pieneen Merenneitoon" ja intiaanityttö Liljankukka on viittaus vuonna 1995 valmistuneeseen "Pocahontakseen". Kaikin puolin mallikas animaatio, joka jaksaa viihdyttää kerta toisensa jälkeen. Vaikka sanoin että laulut eivät ole parasta A-luokkaa, niin "Your Mother and Mine"-laulu on yksi liikuttavimmista koskaan.
7.7

Päivä kilpa-ajoissa: Tämä Marx-veljesten komedia vuodelta 1937 on todella mallikas elokuva. Elokuvan musiikki on erinomaista, veljekset (Groucho, Chico ja Harpo) ovat erinomaisia ja sivunäyttelijät (Allan Jones, Maureen O'Sullivan ja Margaret Dumont) vetävät oiken loistavat roolit myöskin. Elokuva on hauska, jossain mielessä hauskempi kuin Päivä sirkuksessa (1939). Lähes koko pituuden ajan saa nauraa Marxien hölmöilylle. Sivuroolissa oleva Maureen O´Sullivan ("Tarzanien" Jane) on erittäin kaunis ja tekee Margaret Dumontin ohella kelpo naisroolisuorituksen. Allan Jones laulaa elokuvassa laulun "Tomorrow Is Another Day". Kuullaan elokuvassa myös loistava Johann Strauss nuoremman 1867 säveltämä "Tonava Kaunoinen" ("An der schönen, blauen Donau"). Harpo soittaa taas pakollisen harppunumeronsa ja Groucho heittää puujalkahuumoria lähes koko ajan. Elokuvan parhaita sketsejä ovat muun muassa kun Chico myy Groucholle kirjoja ja lyö vetoa hevosesta saamillaan rahoillaan, Groucho tutkii Margaret Dumontin näyttelevän naisen ja autot parkkeerataan kilparadalle. Koko leffa on täyttä huumoria. Tämmöisiä komedioita ei enää tehdä ja se on harmi. Täytyypä tsekata lisää Marxin veljesten tuotantoa.

Hämärästä aamunkoittoon: Tämä Quentin Tarantinon kynästä lähtenyt elokuva on kyllä yksi parhaista yhdysvaltalaisista splatter-elokuvista. Päärooleissa vilisi elokuvataivaan kirkkaimmat tähdet: Harvey Keitel, George Clooney, Quentin Tarantino ja Juliette Lewis. Sivurooleistakin löytyy kovia näyttelijöitä kuten erittäin seksikäs meksikaanobabe Salma Hayek, ohjaana Robert Rodriguezin hyvä ystävä Cheech Marin ("Planet Terror", "Machete"), Danny "Machete" Trejo (joka on näytellyt monissa loistavissa elokuvissa sivurooleissa kuten "The Devils Reject" ja "Once Upon a Time in Mexico"), efektiguru Tom Savini ja monien toimintaleffojen sankari Fred Williamson. Mukana on myös Michel Parks Texas Ranger Earl McGrawina. Elokuvassa soiva rock on erittäin rytmikästä ja sopii leffaan erittäin hyvin. Ohjaajana Rodriguez on tehnyt erittäin väkevää työtä ja on saanutkin näyttelijöistä paljon irti. Elokuva on erittäin brutaali ja verta lentääkin ämpärikaupalla mikä villitsee sisäisen pikkupojan. Vampyyrit on tehty hyvin ja kaikki efektit ovat mallikelpoisia. Elokuvan parhaan roolisuorituksen tekee Salma Hayek, vaikka onkin ruudussa hyvin lyhyen aikaa. Elokuva on saanut kaksi jatko-osaa.

101 Dalmatialaista: Tämä vuonna 1961 valmistunut Disney-animaatio perustuu Dodie Smithin kirjoittamaan samannimiseen romaaniin. Siinä paha Cruella De Vil varastaa pösilöiden varkaiden, Jasperin ja Jesperin, kanssa 15 dalmatialaispentua ja pentujen vanhemmat alkavat etsiä näitä ympäri Lontoota. Elokuvan ohjasi kolmikko Clyde Geronimi, Hamilton Luske ja Wolfgang Reitherman, jotka kuuluvat Disneyn parhaisiin ohjaajiin. Käsikirjoituksen Smithin romaanista teki Bill Peet. Elokuvan soundtrackin sävelsi George Bruns ja se on melko hyvä. Elokuvan suomenkielinen toteutus on huippuluokkaa, varsinkin Cruella De Villiä näytellyt Hannele Lauri on todella hyytävä. Pongoa näyttelee Matti Olavi Ranin ja Perditaa "Aristokateistakin" tuttu Carita Mäkelä. Elokuva kuuluu 60-luvun parhaisiin Disney-animaatiohin.

Biancaneve e i sette nani: Tämä italialais-unkarilainen aikuisviihde-elokuva on yksi alansa parhaita. Elokuva perustuu Grimmin veljesten tunnettuun satuun Lumikista, tytöstä joka joutuu seitsemän pienen kääpiön mökkiin kotiapulaiseksi. Tässä elokuvassa on HC:ta paljon ja monet kohtaukset ovat kaukanan juonesta, mutta mitä väliä. Nimiroolissa Lumikkina nähdään todella ihastuttava Ludmilla Antonova, joka tekeekin ihan kelpo työtä roolissaan. Elokuvan pahiksena on Vicky C, joka on todellinen Pitch. Lumikin ihastusta, prinssiä näyttelee Jolt Gaber. Lähes kaikki elokuvan näyttelijät ovat unkarilaisia ja heidän repliikkinsä on dubattu italiksi. Elokuva olisi saanut tässä tapauksessa olla unkarinkielinen ettei olisi tarvinut tehdä tätä karmeaa dubbia. Elokuvan ohjasi Franco Lo Cascio (salanimellä Luca Damiano) ja onkin saanut tehtyä keskivertoa paremman jynkkyleffan. Musiikeista vastasi Steve C. ja ne ovatkin kuunneltavat. Käsikirjoituksen Grimmin sadusta muokkasi Bob Lions niminen mies. Elokuvan dialogi on aika pölhöä, mutta ei se puhe nyt niin tärkeää tälläisessä leffassa ole. Pari hauskaa kohtaa leffasta löytyy: Prinssi sanoo morsiusehdokkaalle panon jälkeen naisen kieltäydyttyä lapsesta "Ei lapsia, ei avioliittoa". Toinen kohta on kun nusastuaan maalaisnaista prinssi sanoo että "Nain sinut" johon tämä nainen tokasee "Elähä nyt, olen jo valmiiksi naimisissa". Tähän sitten prinssi tokaisee pokkana "No, sehän harmi". Myös aika hauskaa on kun kääpiöt opettavat Lumikille seksin saloja. Elokuvassa on muutama hyvin tehty kamera -ja efektikikka, mikä erottaa sitä hieman normaaleista pokeleffoista. Elokuva on mielestäni euroopan paras pornoeroottinen elokuva, sitten Brigitte Lahaien kultakauden leffojen. Kannattaa katsoa, mikäli haluat erilaisen tulkinnan tästä Grimmin sadusta.

Päivä lännessä: Jälleen viihdyttävä komedia Marxin veljeksiltä. Marxien lisäksi leffassa loistavat John Carroll, Diana Lewis ja Walter Woolf King sekä Robert Barrat. Nais"pahiksena" nähdään loistava June MacCloy. Elokuva kuuluu elokuvahistorian parhaimpiin komediaelokuviin, niin kuin muutkin Marxien elokuvat. Elokuvassa kuullaan muutama erinomaine laulu myös kuten June MacCloyn esittämä "You Can't Argue with Love", Groucho Marxin esittämä "Oh! Susanna" sekä "Ridin' the Range", joka lauletaan matkatessa intiaanien luo. Elokuva on jälleen täynnä loistavaa huumoria joka naurattaa ihan hemmetisti. Heti alussa ollut taalan huijaus, vankkurisekoilu ja varsinkin lopun junascene. Marxien heittäessä upeaa huumoriaan jäävät lähes kaikki näyttelijät statikseiksi. Diana Lewis on erittäin hyvän näköinen ja Robert Barrat erittäin kova pahis mutta eivät he erotu edukseen kaiken sen huumorin takaa. Hyvä leffa kuitenkin ja eritoten lopun junataka-ajo on teknisesti melko onnistunut.

Ilta oopperassa: Vietinpä iltaa Marxin veljesten elokuvien parissa ja seuraavaksi vuorossa on tämä vuonna 1935 valmistunut musikaalikomedia. Nyt Marxit sekoilevat oopperan maailmassa. Sivurooleissa nähdään jälleen nätti Kitty Carlisle, upean lauluäänen omaava Allan Jones, edellisessäkin leffassa pahiksena nähty Walter Woolf King, saksalainen partaniekka Sig Ruman ja aina niin loistava Margaret Dumont. Huumori puree jälleen ihan täysillä kuten sketsi jossa paljon väkeä tunkee pieneen hyttiin, Marxit sekoilevat oopperassa ja Harpo pitää "puhettaan". Elokuvassa kuullaan myös muutama upea ooperanumero, jotka esittävät Kitty Carlisle, Allan Jones ja Walter Woolf King erinomaisesti. Muita loistavia musiikkinumeroita ovat Carlislen ja Jonesin duettona laulama "Alone" ja laivan italialaisten siirtolaisten esittämä "Santa Lucia". Erinomainen komediaelokuva jälleen Marxeilta.

8.7

Alice in Wonderland- An X-Rated Musical Fantasy: Tämä on ylivoimaisesti maailman paras pornoelokuva. Se ei johdu kovinkaan ihmeellisistä panokohtauksista vaan Liisasta ja häntä näyttelevästä Kristine DeBellistä, joka on sekä todella hyvännäköinen että yksi loistavimmista laulajista koskaan. DeBell tekee tässä elokuvassa koko elämänsä ainoan pornoroolin ja tämän leffan jälkeen on näytellyt sellaisissa elokuvissa kuin "Bronxin kapinallinen" (1978), "Teinityttöjen villi viikonloppu" (1979) ja "Lohikäärme taistelee" (1980). Hän vetää roolinsa suurella tunteella ja laulaakin niin nätisti että elokuvaa ei uskoisi pornoleffaksi sen perusteella. Muissa rooleissa nähdään mm. Hulluna hatuntekijänä Alan Novak (elokuvauransa ainoa rooli, mutta erinomainen roolityö kumminkin), Valkoisena jäniksenä Larry Gelman (uransa ainoa aikuisviihde-elokuva). Näytellyt mm. sellaisissa elokuvissa kuin "Ruumis karkuteillä" (1967), "Tytöt tahtoo bailaa" (1985) ja "Salainen siirto" (1985)), Herttakuningatterana Juliet Graham joka veti erittäin hyvin veti Pitchin roolinsa. Graham tehnyt uraa Yhdysvaltain ulkopuolella kuten elokuvissa "Serpents of the Pirate Moon" (1973), "Emanuelle- erotiikkaa ympäri maailmaa" (1977) ja Mark L. Lesterin tusinaleffassa "Amatzonin aarre" (1979)) ja Tittelitomia ja Tittelityytä Bree Anthony ja Tony Richards. Elokuvan näyttelijät vetävät yllättävän hyvin roolinsa ja eikä ylinäyttelyä nähdä kuten Lumikki-leffassa. Elokuvan soundtrack, jonka on säveltänyt Bucky Searles, on melko hyvä. Bucky Searles on myös sanoittanut elokuvan loistavat laulut, jotka ovat todella hyviä ja erinomaisia. Sellaista tasoa en olisi pornoelokuvassa odottanut kuulevani. Tämä oli yksi seikka miksi pidän tästä. Myös se seikka että elokuvan harvat HC-kohtaukset on liitetty tarinaan erittäin hyvin eikä ne tunnu jälkikäteen liimatuilta kuten yleensä saa leffan tuntumaan paremmalta. Elokuvan käsikirjoitti Lewis Carollin kirjoittaman kirjan pohjalta Bucky Searles, joka näytteli myös elokuvassa. Ohjaajana toimi Bud Towsend, jonka ainoaksi pornoleffaksi tämä jäi. Muuten hän ohjasi b-luokan kalkkunaleffoja kuten vuonna 1978 valmistuneen koripallokomedian "Coach", vuonna 1972 tehdyn kauhukomedian "Terror House" ja vuonna 1982 valmistuneen komedian "The Beatch Girls". Elokuva on tavallinen seksikomedia, johon on lisätty lauluja ja HC-akteja. Tämä leffa on todella upea esimerkki elokuvasta joka on paljon parempi kuin ennalta voisi odottaa. Yksi kaikkien aikojen aikuisviihde-elokuvia, joka kannattaa katsoa yleissivisyksen takia. Jos kuitenkaan halua katsoa puhdasta pornoa, voi katsella vaikka saksitun SoftCore-version.

Yö Casablacassa: Tämä vuonna 1946 valmistunut Marx-veljesten elokuva jatkoi samoilla linjoilla kun aiemmatkin komediat. Elokuvan ainoaksi heikkoudeksi jäi ensimmäinen vajaa kymppi, jossa ei ollut kuin muutama hauska kohta, mutta sitten kun Marxit pelmahtavat ruutuun alkaan lähes rumputulituksena tuleva huumoriryöppy, jossa saa nauraa vatsansa kipeäksi. Veljekset ovat sellaisessa iskussa että ei ole tosikaan. Vitsisuoni sykkii erittäin hyvin: Groucho iskee naisia, Harpo soittaa pakollisen harppunumeronsa, lopun lentokonetakajo on erittäin hyvin tehty, Grouchon vitsit toimivat todella hyvin ja Sig Ruman on aivan loistava saksalaisena pahiksena ja hänen saksankieliset huudahduksensa kuten "Du Schweinehund!" saa hymyn huulille. Elokuvan muut näyttelijät jäävät jälleen aika pahasti Marxien varjoon, mutta pahiksen roolissa oleva Sig Ruman on aika näkyvillä. Myös elokuvan "hyvis-pahis" nainen, romanialainen Lisette Verea (uransa toisessa ja viimeisessä roolissa), tekee erinomaista työtä ollen todella hyvännäköinen. Elokuvan hyvispari Marxien lisäksi olivat Charles Drake ja Lois Collier, jotka joutuvat olemaan etupäässä ruuduntäytteenä, mutta ovat omissa kohtauksissaan ihan siedettäviä ollen jopa hieman hauskojakin. Elokuvan sivupahiksina nähdään Frederick Giermann ja Harro Mellor, jotka ovat enemmänkin statisteja tässä elokuvassa. Elokuvan musiikipuoli on mielestäni jälleen onnistunut. Harpon harpulla soittama "Hungarian Rhapsody No. 2", laulettu "Who's Sorry Now?" ja jälleen levysoittimessa soi oma suosikkini, "An der schönen, blauen Donau". Täydellinen musiikkivalikoima jälleen. Elokuva on Marxien tuotannossa keskitasoa eli ei yllä parhaiden pätkien tasolle vaikka yritystä on. Archie Mayon ohjaustyö on tasokasta, eikä hänellä ole syytä pistää kapuloita rattaisiin, kun Marxit klaaraa homman kotiin.

9.7

Päivä tavaratalossa: Lisää Marxia ja nyt vuorossa on tämä vuonna 1941 valmistunut Charles Reisnerin ohjaama hupailu. Marxit jatkavat sillä sekopäisellä linjalla millä aina ovat olleet. Groucho on yksityisetsivä, Harpo hänen mykkä sekatyömiesapuri ja Chico Ravelli, Tommy Rangersin, unohduksiin jääneen laulajan, henkivartija. Rangersia näyttelee tunnettu laulaja Tony Martin. Marxien sekoilun ohella seurataan hiukan Rangersin ja myyjätär Joan Suttonin, jota näyttele Virgina Gray, suhdetta. Elokuvan parhainta antia on Groucon heittämä läppä Margaret Dumontille, lopun rullaluistintaka-ajo, katoavat sängyt (tässä kohtauksessa nähdään muutama erinomainen näyttelijä, Henry Armetta ja Anna Demetrio) sekä kohtaus jossa Martin laulaa vanhalle rouvalle upean laulun. Elokuvan musiikkipuoli on jälleen kunnossa, kuten aina: Groucon laulama "Sing While You Sell", Tony Martinin laulama "If It's You", Harpo soittaa harpullaan "Piano Sonata No. 15 in C major, K. 545 (Sonata semplice)" ja "Minuet in G major, WoO 10, No. 2" ja Virginia O´Brien (saanut lisänimen Miss Ice Glacier, Frozen Face, enkä yhtään ihmettele, kun katsoo hänen esiintymistään elokuvassa) esittämä "Rock-a-Bye Baby". Elokuva kuuluu Marxien parhaimmistoon. Käsikirjoitus on erinomainen ja muutenkiin leffassa on paljon upeita kohtia jotka saavat nauramaan vatsa kippuralla.

Bang Rajan: Tämä Tanit Jitnukulin ohjaama sotaleffa on elämäni ensimmäinen thaimaalainen elokuva. Elokuvan alku meni totutellessa uuteen, eksoottiseen thain-kieleen. Elokuva ei ole ulkoasultaan erilainen paljoakaan kuin länsimaiset elokuvat, joten sen katsominen on melko helppoa. Taistelukohtaukset ovat erittäin hyvin tehty, ohjaus toimi ja näyttelijät ovat erinomaisia. Tämä leffa toi mieleen kolme länsimaista elokuvaa: "Asterixit" (pieni voittamaton kylä), "300" (pieni joukko lihaksikkaita ja komeita miehiä) ja "Tuntematon sotilas" (maan historiasta kertova elokuva). Elokuvan musiikki on erittäin onnistunutta ja lopputaistelun tauottua kuultava viulumusiikki on erittäin nättiä kuultavaa. Näyttelijät kuten Jaran Ngamdee, Winai Kraibutr ja Theerayut Pratyabamrung (hui mikä nimihirviö) ovat erittäin hyviä näin länsimaisin silmin katsottuna. Heidän näyttelytaitonsa eivät olleet kummoisia, mutta taistelussa he olivat erittäin tehokkaita. Elokuvan naisista voi sanoa sen että he taistelivat urhoolisesti miestensä rinnalla kuolemaan asti. Bongkoj Khongmalai on elokuvan näkyvimpiä naisnäyttelijöitä eikä jää miesten rinnalla seinäruusuksi. Tämä leffa on erittäin onnistunut, verinen ja kaikin puolin musiikillesti ainutlaatuinen teos Thaimaan historiasta.

Kookospähkinöitä: Tämä Marx-veljesten elokuvauran ensimmäinen elokuva on parempi kuin alkuun kuvittelin. Tässä jo veljesten saumaton yhteispeli toimi todella hyvin. Elokuvan ainoat, mutta onneksi pienet viat olivat että Harpo ei ollut vielä niin pöhkö kuin tulevissa elokuvissa (hänellä ei vielä ollut paljoakaan temppuja takataskussaan, ei eleillyt niin paljoa), jotkut kohtaukset ovat liian selvästi päälle liimattuja (kuten Harpon harppushow, jolla ei leffan juonen kanssa ole tekemistä) sekä särisevä ääniraita ja kuvan suttuisuus välillä (jotka johtuvat elokuvan valmistusvuodesta 1929). Grouco heitti jo vuonna -29 todella loistavaa läppää ja koitti iskeä Margaret Dumontia, elokuvassa on paljon upeaa musiikkia sekä vitsejä, jotka purivat hyvin (eivät kuitenkaan niin paljoa kuin uudemmissa tekeleissä). Elokuvan musiikki on erittäin hyvää: Oscar Shaw´in ja Mary Eatonin esittämä "WHEN MY DREAMS COME TRUE" ja Mary Eatonin esittämä "MONKEY-DOODLE-DO0". Sivunäyttelijät ovat tässä paljon paremmin esillä kun uudemmissa Marxeissa: Oscar Shaw ja Mary Eaton ovat leffan päärakastavaiset, pahiksina häärivät Cyril Ring ja Kay Francis sekä vanhana leskenä Margaret Dumont (tämä ei ole mikään yllätys). Basil Ruysdael tekee kivan pikkuroolin etsivänä. Marxien neljäs veljes, Zeppo tekee pienen roolin elokuvassa, mutta mainitaan silti yhdessä muiden veljesten kanssa, vaikka ei tee edes isoa roolia. Ensimmäiseksi elokuvaksi veljekset tekevät ihan kelpo jälkeä.

10.6

Hämärästä aamunkoittoon 2 - Texas Blood Money. Tämän vuonna 1999 valmistuneen elokuvan olisi näemmä tarkoitus olla Robert Rodriguezin "Hämärästä aamunkoittoon"-elokuvan jatko-osa, mutta ei yllä samanlaiseen draiviin kun edeltäjänsä, eipä edes lähellekkään. Kun Rodriguezin leffassa oli veristä splattausta ja pientä pelkoakin onnistuttiin luomaan, näyttelijät olivat loistavia ja juoni oli kasattu erittäin mielenkiintoiseksi, niin tässä jatkiksessa ei toimi lähes mikään. Koko homma lössähtää melko hyvän alun jälkeen pankkiryöstön alkaessa. Elokuvan parhaat elementit ovat musiikki ( Joseph Williamsin säveltämä kitaramusiikki tuo oikein hyvin meksikolaisen tunnelman leffaan), elokuvan kamerankäyttö on erittäin hyvin tehty (paljon erilaisia kuvakulmia kuten kuvataan pääkallon silmänreijistä ja auton valokiilaa kun se ajaa läpi meksikolaisen maaseudun), loistava huumori sekä kauniit naiset (Kolumbialainen Playboy-pupu Maria Checa ja Tiffani Thiessen). Hyvää on vielä Checan tissit ja perse, jotka näytetään kun hän käy suihkussa. Muuten leffa on täysi susi kaikessa. Scott Spiegelin ohjaus on väsyttävää katseltavaa, kässäri on tylsää toimintaa sitten loistavan alun, vampyyrit ovat naurettavia pellejä ja tätä leffaa ei yhdistä Rodriguezin teokseen kun nimen alkuosa, Danny Trejo ja tissibaari. Elokuva on enemmänkin toimintakomedia kun kauhukomedia, koska kauhusta ei ole tietoakaan ja ekan osan mahtava ja verinen splattaus on historiaa ja tilalla on surkeita tehosteita ja muutama nätti tappo, kaikki kuitenkin lopussa. Elokuvan ainoa hyvä kohtaus on kun Maria Checa menee suihkuun ja vampyyri tappaa hänet ja sitten tulee 1:1 viittaus "Psykon" suihkukohtaukseen. Elokuvan päärooleissa olevat Robert Patrick ja Bo Hopkins ovat ainoat jotka jotenkin näyttelevät, muut ovat siellä enemmänkin seisoskelemassa kuten Duane Whitaker (yksi käsikirjoittajista), Muse Watson, Brett Harrelson ja Raymond Cruz. Myös ykkösessäkin näytellyt Danny Trejo käy piipahtamassa ruudussa, tehden ihan rutiinilla elokuvan parhaan roolin. Koko leffa on aika paska jatko-osa. Saa nähdä onko kolmososa yhtään parempi, epäilempä vahvasti.

Vaimoke: Tämä vuonna 1936 valmistunut romanttinen komedia perustuu Hilja Valtosen kirjoittamaan romaaniin. Se kertoo miehestä joka menee naimisiin ensimmäisen häntä vastaantulevan naisen kanssa. Leffan ohjasi omiin suosikkiohjaajiini kuuluva Valentin Vaala. Elokuva on hauska ja erittäin onnistunut kappale suomalaista elokuvahistoriaa. Harry Bergströmin tekemä soundtrack on erinomaista orkesterimusiikkia, mutta aika perusmusaa satojen muiden kotimaisten 30-40-lukujen leffojen musiikkien kanssa. Juoni on erinomainen ja lopussa pienten vaikeuksien kautta mies ja nainen saavat toisensa kuten aina tämmöisissä ihanissa komedioissa on tapana. Elokuvan näyttelijät ovat erittäin hyviä ja sopivat rooleihinsa kuin nakutetut: iki-ihana Ansa Ikonen ja ikikomea Tauno Palo ovat päärooleissaan todella loistavia. Sivurooleissa ovat mm. Uuno Laakso, Kirsti Suonio ja Kunto Karapää, joista kaikki tekevät kelpo työtä. Sivuroolissa yhtenä Ansan näyttelemän naisen siskona nähdään Regina Linnanheimon sisko, Rakel Linnanheimo. Myös monissa leffoissa näytellyt Elli Ylimaa tekee muutaman sekunnin roolin tässäkin elokuvassa. Elokuvassa kuulaan muutama laulu, jotka kummankin esittää Ansa Ikonen. Tunnetumpi näistä on laulu "Vaimoke", jonka on säveltänyt Harry Bergstöm ja sanoittanut Eine Laine. Elokuva sai saman vuonna itsenäisen jatko-osan, jonka miespääosassa nähdään niin ikään Tauno Palo. Elokuva Vaimoke on perus kotimainen komedia ja saa nauramaan koko 1,5 tuntisen pituutensa ajan.

Krokotiilimies: Tämä astralialainen komediaelokuva on vieläkin hauska, kolmannella katselukerralla. Elokuvassa kuvataan hyvin kuinka kaksi lähes erilaista kulttuuria joutuu kosketukseen keskenään, australialainen maaseudun kasvatti ja New Yorkin urbaanin ympäristön kasvatti. Elokuvan musiikki, näyttelijät, vitsit ja ohjaus ovat laatutyötä. Elokuvasta tulee monista kohdin mieleen "Tarzanit", koska kummassakin sankari elää erämaassa, paikalle tulee kaunis amerikkalainen reportteri ja kummassakin matkataan ihmettelemään amerikan ihmeitä. Elokuvan pääroolissa Krokotiilimiehenä nähdään australialainen koomikko Paul Hogan, joka on niin macho että huh huh. Mies vetää roolinsa niin tunteella ettei tosikaan. Hän laukoo vitsejä liukuhihnalta. Hänen vastaparinaan nähdään erittäin sexy amerikkalainen Linda Kozlowski. Hän tekee oman osansa erinomaisesti. Elokuvan ns "pahis" on Mark Blum. Mies on niin asshole että oikein puistattaa. Sivurooleista esille voisi nostaa John Meillonin, joka on todella mahtava omassa roolissaan. Elokuvan loistavasta soundtrackista vastasi Peter Best, joka on saanut aikaan aivan mahtavan soundtrackin. Elokuvan soundtrack koostui monenlaisesta musiikista: alkuperäistä australialaista, jenkkiläistä poppia, orkesterimusiikkia ja kaunista kitaramusaa. Elokuva on yksi parhaista komediaelokuvista koskaan ja sen voisi katsoa vielä neljännekin kerran. Elokuva on saanut kaksi jatko-osaakin, jotka pitänee tsekata jossakin välissä.

Neljä nolattua neroa: Marxien veljesten kolmas elokuva on jo lähempänä totuttua tyyliä. Groucho heittää puujalkahuumoria ja iskee naisia, Chico on hauska muuten vaan ja Harpo soittaa jälleen harppua ja jahtaa naisia, Zeppo on saanut isomman roolin ja pokaa itselleen siinä sivussa naisen. Näyttelijätyö on erittäin vakuuttavaa kuten on jo Marx-elokuvissa tottunut näkemään. Sivurooleissa on paljon loistavia näyttelijöitä kuten Rockliffe Fellowes ja Harry Woods pahiskilpailijoina. Naisrooleissa nähdään erittäin hyvännäköiset Thelma Todd ja Ruth Hall. Elokuvassa vilahtaa Sam Marx, veljesten isä laivan matkustajana. Elokuva on erittäin hulvaton: Groucho leikkii lääkäriä, Zeppo tappelee pahiksen kanssa, Harpo ja Chico pelaavat shakkia ja tappelevat siinä sivussa. Elokuvan ohjaajana Norman Z. McLeod on tehnyt hyvää työtä saaden aikaan yhden parhaista jenkkikomedioista. Musiikkipuoli on jälleen asiansaosaavaa: veljekset laulavat laulun "Sweet Adeline" ja Maxine Castle esittää oopperanumeron "O Sole Mio". Elokuva on Marxien tuotannon alkupään tuotantoa ja ihan samanlaiseen lentoon ei ihan vielä yltänyt kuin myöhemmissä leffoissa, mutta lähelle päästään.

11.6

The Day After Tomorrow: Mitkähän seuraukset jatkuvista luonnonvarojen haaskauksesta voi olla. Mitään mukavaa ei varmaankaan ole tiedossa, mikäli on uskomista Roland Emmerichin vuonna 2004 tehtailemaan katastrofispektaakkeliin "The Day After Tomorrow". Elokuva onkin yksi loistavampia miehen tekemiä elokuvia. Elokuva on yhtä hyvä kun "The Independence Day" ja "Godzilla". Elokuvan musiikki on ilmiömäistä, tehosteet varastavat lähes koko show´n useissa kohdissa, näyttelijät ovat rooleihinsa sopivat, sanoma ilmastomuutoksesta on erittäin hyvin saatu esille ja käsikirjoitus on muutamia pikku tyhmyyksiä lukuun ottamatta nerokas. Soundtrack, jonka sävelsivät Harald Kloser ja Thomas Wanker, on aika orkesteripitoista ja mahtipontista. Jokaiseen kohtaukseen on tehty siihen sopiva sävelmä. Näyttelijät ovat erinomaisia. Tälläisessä tehosteshowssa ei näyttelijöiden oleta olevan kauhean tasokkaita, mutta kyllä näyttelijät suorittavat hommansa erinomaisesti. Pääroolissa nähtävät Dennis Quaid ja Jake Gyllenhaal ovat erinomaisia. Naisrooleissa olleet Emmy Rossum, Sela Ward ja Tamlyn Tomita jäävät aika pitkälle statisteiksi, paitsi Rossum joka saa eniten ruutuaikaa ollen myös todella kaunis pimatsu. Periaatteessa jossain mielessä leffan kolme päätähteä olivat Quaid, Gyllenhaal ja elokuvan erikoisefektit. Muut näyttelijät jäävät sivunäyttelijöiksi ilman sen suurempaa roolia. Sivuroolissa oleva Ian Holm saa sentään hahmoonsa jotain syvyyttä lyhyestä ruutuajastaan huolimatta. Elokuva on kaikin puolin viihdyttävä paketti, mitä nyt tunnelmaa vähän laskevat muutamat idioottimaisuudet kuten miten äijä voi tulla paljain käsin ja takki auki ulos teltasta jos siellä kerta on pakkasta joku 60 astetta ja miten ihmeessä ne sudet kestävät siellä pakkasessa (vaikka ovathan ne sisukkaita eläimiä mutta silti). Elokuva saa kuitenkin uudelleen ajattelemaan miksi raiskaamme elinympäristöämme ja tulevaisuudessa nopeutamme jääkauden syntyä.

Neljä naurettavaa naapuria: Tämä vuonna 1933 valmistunut Marx-veljesten elokuva on yksi hienoimmista elokuvista 30-luvulta. Se on poliittinen satiiri ja se kyllä toimi todella hyvin. Show´n varasti lähes kokonaan Groucho Marx. Mies on elämänsä vedossa juuri tässä leffassa. Chico ja Harpo ovat vihollismaan vakoojina loistavia ja heidän säheltämistään on ilo katsella. Huumoripuoli on erinomaista kuten Harpon ja Chicon naamiotuminen Grouchoksi, lopun taistelukohtaus, Harpon moottoripyöräkohtaukset ja Grouchon repliikki "Tämä oli jo viides reissuni tänään, mutta en ole vielä käynyt missää". Myös neljäs veljes, Zeppo tekee roolin tässä leffassa, mutta se on jälleen hyvin minimaalinen verrattuna muihin veljeksiin. Sivurooleissa nähdään aina niin loistava Margaret Dumont, erittäin nätti Raquel Torres sekä Louis Calhern ja Edmund Breese. Elokuvan musiikkipuoli on jälleen kunnossa: "The Country's Going to War", "Oh! Susanna" ja "These Are the Laws of My Administration". Elokuva on mielestäni yksi parhaista poliittisista parodioista koskaan. Veljekset ovat niin loistavia että on sääli että he tekivät niin vähän elokuvia.

Hevosen sulat: Lisää Marxia. Nyt pilkan kohteeksi joutuu yliopistoelämä. Grocho, Chico ja Harpo pistävät hulinaksi joutuessaan yliopiston maailmaan. Elokuva on taas erinomainen todiste siitä mitä nämä veljekset osaavat huumorin ollessa ilman alapäätä ja pieruja. Elokuvan hupaisimmat kohtaukset ovat lopun jalkapallo-ottelu, Harpon ja Chicon karkaaminen pahisten kynsistä ja Groucon puhe alussa. Vaikka Marxit ovatkin jälleen loistavia niin elokuvan sivurooleissa on jälleen mielenkiintoisia kasvoja kuten todella syötävän hyvännäköinen Thelma Todd sekä miesroolissa nähtävä David Landau. Jokainen näyttelijä tekeevätkin roolinsa erinomaisesti. Tässäkin on mukana se yksi seikka mikä tekee Marxien elokuvista mahtavia, musiikki: Grouchon laulama "Whatever It Is, I'm Against It", veljesten vuorotellen esittämä "Everyone Says I Love You" ja lopussa soiva Felix Mendelssohn-Bartholdyn säveltämä "Wedding March". Jälleen erinomainen hupailu veljeksistä ja vielä olisi ainakin yksi katsottava leffa.

12.6

Konsertti: Tämmöisiä leffoja lisää, kiitos. Tämä ranskassa uraa tehneen romanialaisohjaaja Radu Mihaileanun ohjaama draamakomedia on yksi parhaista koskaan katsomistani tämmöisistä elokuvista. Elokuva onkin visuaalisesti todella nätti, näyttelijät osaavat asiansa, musiikki (Tshaikovskia on ilo aina kuunnella) on erinomaista, huumori oli lähes erinomaista, draama toimi ja käsikirjoitus on todella hyvin tehty. Elokuva on jaoteltu hyvin humoristisiin kohtauksiin ja draamakohtauksiin. Radu Mihaileanun ohjaustyö on erinomaista, dialogi on erittäin hyvin harkittua ja näyttelijät osaavat hyvin näytellä että soittaa vakuutavasti musiikkia. Pääroolissa nähtävä Aleksey Guskov on pirun loistava omassa vaikeassa roolissaan. Hänen toveriaan, isoa ja parrakasta veikkoa näyttelee Dmitri Nazarov ja hänestä saa muutamat hyvät naurut. Ja sitten naispääroolissa oleva Mélanie Laurent (tehnyt vakuuttavan roolin myös Tarantinon "Kunniattomissa paskiaissa"), hän tekee oman vaativan roolinsa tunteella, näytellen oman roolihahmonsa äitiäkin siinä sivussa. Ja kohtaus jossa hän on soittavinaan viulua kommunistisella vankileirillä vuonna 1981 on todella surullinen. Valeriy Barinov on myös täysillä mukana ja tekee erinomaisen roolisuorituksen tosi kommunistina miehenä. Myös omiin suosikkinäyttelijöihin kuuluva Miou-Miou tekee pienen sivuroolin elokuvassa. Anna Kamenkovan roolisuoritus elokuvassa on lyhyt mutta millä tavalla hän sen roolinsa tekee, todella mahtavalla tunteella. Musiikkipuoli sitten olikin elokuvan ylivoimaisesti paras osa-alue. Armand Amarin alkuperäismusiikki ei jää yhtään mieleen mutta elokuvan loppukohtaus on sitten vertaansa vailla, Tshaikovskin "Violin Concerto in D Major op. 35" on niin loistava että kyyneleet on valua kohtausta katsellessa. Elokuva on yksi parhaita koskaan katsomiani musiikkielokuvia ja sen voisi katsoa myöhemmin uudestaan.

Spy Kids- junnuvakoojat: Tämä Robert Rodriguezin ohjaama koko perheen toimintakomedia on yksi genrensä parhaita. Etupäässä splattereita ohjannut Rodriguez on saanut elokuvasta paljon irti. Jos totta puhutaan elokuvan ainoa heikko lenkki on efektit jotka näyttävät aika selvästi päälle liimatuilta. Näyttelijät taasen ovat alansa parhaita. Lapsia näyttelevät erittäin hyvin Alexa Vega ja Daryl Sabara. Lapset näyttävät leffassa aikuisille närhen munat. Aikuisia näyttelevät Antonio Banderas ja erittäin hyvännäköinen Carla Gugino. Muutkin näyttelijät ovat myös erinomaisia:Alan Cumming, Tony Shalhoub, Teri Hatcher, Cheech Marin ja Danny Trejo. Kovan luokan näyttelijöitä siis tässäkin elokuvasssa. Elokuvan juoni on aika kliseinen ja aika aivoton, mutta koska tämä on perheleffa niin ei siinä ideaa paljoa tarvita. Aika mukava perheleffa jota voi katsoa sadeillan ratoksi.

Steamboy: Anime-elokuvien kärkipäätä. Animaatiojälki hivelee silmää, ääninäyttely on maailmanluokkaa, musiikki aivan tajuttoman nättiä ja juoni on aika hyvin tehty ja suuniteltu. Päärooleissa olevat Anne Suzuki ja Manami Konishi ovat rooleissaan hyviä, myös sivurooleissa olevat Masane Tsukayama ja Katsuo Nakamura onnistuvat hyvin. Musiikki, jonka sävelsi amerikkalainen Steve Jablonsky on aivan maailman kärkipäätä kauneudessaan. Se tuo elokuvaan upeaa tunnelmaa. Animaatiojälki ja animaatiotaso ovat erittäin hyvin tehty ja animoitu. Liike, hahmot ja maisemat on tehty asianosaavasti. Tämmöisiä elokuvia ei tehdä enää paljoakaan muuaalla kun japanissa.

Koirankeksit: Marx-boxin viimeinen elokuva on tämä Marxien toinen elokuva vuodelta 1930. Homma on jälleen niin älyvapaata ettei voi olla tosikaan. Huumori puree ja naiset ovat kauniita aitoon 30-luvun henkeen. Grouchon läpänheitto on tosi hauskaa, varsinkin kun kertoi stooria matkastaan Afrikassa, jossa oli ampunut Jääkarhun ja ampunut norsun pyjamassa ja ei tiennyt kuinka se oli siihen päässyt. Harpo ja Chico soittelevat pianoa ja harppua ja heittävät ihan viihdyttävää settiä kuten Bridge-peli Margaret Dumontin kanssa. Statistiksi jäänyt Zeppo saa yhden hauskan kohtauksen, jossa kirjoitti Grouchon sanelusta kirjeen. Sivunäyttelijät ovat jälleen mainiota vaikka jäävätkin pieneen roolin. Margaret Dumont teke Marx-elokuviensa parhaan roolisuorituksen, Lillian Roth on kaunis neitokainen ja Hal Thompson komea nuorukainen. Louis Sorin tekee myös ihan viihdyttävän sivuroolin. Naiskaueutta edustaa myös Margaret Irving, jonka kohtaus loppupuolella Harpon kanssa on todellla hauska. Musiikki elokuvassa on sitä perus Marx-tasoa: "Why Am I So Romantic?", jonka esittivät Lillian Roth ja Hal Thomson ja alussa kuultava "Hooray for Captain Spaulding" edustavat elokuvan parhaita veisuja. Kaiken kaikkiaan elokuva on ihan kiva pikku komedia, joka naurattaa erittäin paljon.