Viikko 41

10.10

Täällä Pohjantähden alla: Vuosina 1958-1961 valmistui tämä Väinö Linnan mestarillinen romaanitrilogia Suomen historiasta vuosina 1882-1950. "Tuntemattoman sotilaan" ohjannut Edwin Lainen astui puikkoihin ja ohjasi vuonna 1968 tämän elokuvatulkinnan kahdesta ensimmäisestä kirjasta. Käsikirjoitustiimissä olivat kirjailija Linnan lisäksi ohjaaja sekä Matti Kassila ja Juha Nevalainen. Ultrakauniin musiikkiraidan sävelsi pitkänlinjan säveltäjä Heikki Aaltoila (mm elokuvat "Laitakaupungin laulu", "Prinsessa Ruusunen" ja "Akseli ja Elina"). Elokuvan tunnussävelmä "Akselin ja Elinan häävalssi" on jäänyt elämään ja toimii vakituisena häävalssina monille pareille vielä tänäkin päivänä. Teknisesti elokuva on mahtava, todella kaunis, paikoin hauska, myös surullinen, käyden läpi monenlaisia tunneskaaloja. Päärooleissa ovat melko tuntemattomat Aarne Sulkanen ja teatteriohjaajana paremmin tunnettu Titta Karakorpi. Pienemmissä sivurooleissa on sitten iso nippu tunnettuja nimiä ja kasvoja: Anja Pohjola, Kauko Helovirta, ohjaajan oma vaimo Mirjam Novero, Esa Saario, Pekka Autiovuori, Kalevi Kahra, Asta Backman, Rose-Marie Precht, Matti Ranin, Kaarlo Halttunen, Elsa Turakainen, Veikko Sinisalo, Aarne Laine, Leevi Linko, Runar Schauman, Gerda Ryselin, Helge Herala, Olavi Ahonen, Tapio Hämäläinen ja Kosti Klemelä sekä suuri nippu tuntemattomampia näyttelijöitä. Näyttelijät ovat hyviä osaten hommansa erinomaisesti.

11.11

Akseli ja Elina: Vuonna 1970 jatkoi Edwin Laine Väinö Linnan "Pohjantähti"-trilogiaa tällä sarjan kolmoskirjan käsittävällä elokuvalla. Nyt ainoaksi ongelmaksi tuli elokuvan lyhyys (2,10h), joten elokuva pomppii paikoin inhottavasti kohtauksesta kohtaukseen, mikä taas paikkantuu ohjaajan neroudella. Käsikirjoitustiimissä olivat Juho Gartz, Georg Korkman , Edvin Laine, Juha Nevalainen ja Väinö Linna. Musiikki taas jatkaa ykköosan vahvalla linjalla, onhan sama säveltäjä, Heikki Aaltoila. Erkki Junkkarisen esittämä "Akselin ja Elinan häävalssi" on todella mahtava. Muukin musiikki on ainutlaatuisen korkeatasoista. Mukana on monia upeita lauluja kuten "Vala" ja "Oi kallis Suomenmaa". Päärooleissa nähdään Aarno Sulkanen ja Titta Karakorven tilalle tullut Ulla Eklund. Kumpikin ovat rooleissaan tasaisen varmoja. Sivuosissa on edellisen osan tapaan liuta suuria nimiä kuten Anja Pohjola, Mirjam Novero, Kauko Helovirta, Esa Saario, Rose-Marie Precht, Matti Ranin, Maija-Leena Soinne, Jussi Jurkka, Olavi Ahonen, Helge Herala, Pentti Irjala, Kosti Klemelä, Matti Pellonpää, Aino Lohikoski ja Linda Lampenius. Muissa rooleissa olivat myös vähemmän tunnetut Risto Taulo, Ilkka Keltanen, Sini Sinervirta, Harri Laurikka, Sakari Jurkka, Katariina Rinne ja Holger Blommila. Mahtava kotimainen klassikkoelokuva.

13.10

Roxy Hunter and the Secret of the Shaman: Yhdysvaltainen televisioelokuva vuodelta 2008, joka on Roxy Hunter-elokuvasarjan kolmas osa. Elokuvan ohjasi Eleanor Lindo ja kirjoittivat parovaljakko Robin Dunne ja James Kee tehden laatutyötä. Elokuva on yksi hauskimpia elokuvia mitä pitkään aikaan olen katsellut. Efektit, musiikit (Nathan Furst), lavasteet ja näyttelijät ja kaiken lisäksi käsikirjoitus onnistuu erinomaisesti. Nimiroolissa nähdään suloinen Aria Wallace. Hän onnistuu erinomaisesti roolissaan. Muissa isoimmissa rooleissa ovat Robin Brûlé, Demetrius Joyette ja Yannick Bisson. Pienempiinkin rooleihin on saatu laadukkaita näyttelijöitä kuten Richard McMillan, Lorne Cardinal, Roger Dunn, Joe Pingue ja kaunis Tara Shelley. Huumorileffa alusta loppuun.

15.10

Lopullinen ratkaisu: Tämä vuonna 2001 BBC Filmin tuottama brittiläinen televisiodraama, joka kertoo 20 tammikuuta 1942 Wannseenin komferenssista jossa päätettiin juutalaisten kohtalosta. Elokuva on Frank Piersonin (ohjannut mm. elokuvat "Viimeinen valokuva" ja "Mustalaisten kuningas") ohjaama. Elokuvan käsikirjoitti Loring Mandel perustaen sen koukousasiakirjoja. Elokuvan musiikkiratkaisu on erittäin toimiva, sillä musiikkia ei ole kuin lopussa ja se on Frank Schubertia. Päärooleissa nähdään erinomaiset Kenneth Branagh, Stanley Tucci ja Colin Firth.

Viikko 40

3.10

Arsène Lupin: "Indiana Jones"+"James Bond"+"Robin Hood"="Arsène Lupin". Nuori ja komea sankarikonna Pariisin autioilla kujilla. Tämä Jean-Paul Salomén ohjaama ja osin käsikirjoittama elokuva perustuu Maurice Leblancin kirjoittamaan romaaniin "La comtesse de Cagliostro". Muita käsikirjoittajia olivat Laurent Vachaud ja Nicolas Saada. Elokuvan hämmentävän upean musiikkiraidan sävelsi brittiläinen Debbie Wiseman ja millä tyylillä se onkaan toteutettu. Tehosteet, kässäri, näyttelijät, ohjaus sekä lavastus on kovaa eurolaatua Ranskasta, Italiasta, Espanjasta ja Isosta-Britaniasta. Ainoan suuremman virheen ohjaaja Salomé tekee. Hän ei käytä erottista lataantuneisuutta pahemmin hyväkseen. Toinen huomautus menee VET:ille. Mitä ne oikein ajattelevat kun laittavat näinkin veriselle elokuvalle ikärajan K-11, paremminkin K-15 olisi sopivampi, vai mitä mieltä on kohtauksista kun nainen työntää puukon miehen kaulan läpi, kun mies murskaantuu kivikkoon tai lopputwistinä kun Arsenen vaimo murhataan kylmäverisesti. Sairasta väkivaltaa ja silti K-11. Edellinen tämmöinen tapaus oli elokuvassa "Corto Maltese". Päärooleissa loistavat Romain Duris, Pascal Greggory, Robin Renucci, Patrick Toomey sekä naiskauneutta edustavat Kristin Scott Thomas ja Eva Green. Upea seikkailuelokuva, miinuksena voisi mainita käsikirjoituksen hieman tönkkö lopetus.

4.10

Bertoluccin kuu: Neljäskin Bernardo Bertoluccin ohjaama elokuva on upeaa elokuvataiteellista tykitystä alusta loppuun. Bertolucci hallitsee kaikki kikat erinomaisesti saaden elokuvan joka on suorastaan maaginen. Elokuvan käsikirjoittivat Bernardo Bertolucci, Franco Arcalli, Giuseppe Bertolucci ja Clare Peploe ja se tarina on aivan mahtava sekoittaen niin huumeita kun insestiäkin. Tarinaa ei voi sanoa että se olisi koluttu läpi, se oli viihdyttävän erilainen verrattuna moniin Hollywood-draamoihin. Myös musiikki on aivan italoleffojen kärkipäätä, Ennio Morriconea ja oopperaa. Sopiva sekoitus kumpaakin musiikkia on hyvä ratkaisu. Myös suosikkilaulajaani Maria Callasia kuullaan tässä elokuvassa. Päärooleissa loistavat Jill Clayburgh ja Matthew Barry, joista kumpikin tekevät hämmästyttävän hyvää työtä. Pienemmissä rooleissa ovat mm. Fulcin "The Beyondissa" häikäissyt Veronica Lazar, italoleffojen vakionaamoihin kuuluva Tomas Milian, Renato Salvatori, "Me Hirviöt"-sarjasta aikoinaan tunnettu Fred Gwynne, pitkän linjan veteraaninäyttelijä (mm. Argenton "Suspiria") Alida Valli, Elisabetta Campeti, Franco Citti, tällöin vielä tuntematon Roberto Benigni ja Peter Eyre. Loistonäyttelijöillä kuorrutettu mestariteos.

5.10

Imprint: "Masters of Horror"-sarjan ensimmäisen kauden päätösjakso on tämä japanilaisen Takashi Miiken ohjaama häröily, joka on Top-3 listalla, jolle pääsevät myös Don Coscarellin ohjaama "Incident on and Off a Mountain Road" ja Dario Argenton "Jenifer". Muita hyviä jaksoja ovat mm. Tobe Hoopperin "Dance of the Dead", Joe Danten "Homecoming" sekä nimestä pääteltävän John Carpenter's Cigarette Burns. Mutta Miiken ohjaama teos on hyvä lähes kaikessa mahdollisessa, ainoa miinus on alun pitkäveteisyys ja se että hahmot pölisevät saatana huonoa englantia, olisivat voineet vaikka puhua japania. Elokuva perustuu Shimako Iwain kirjoittamaan romaaniin ja käsikirjoituksen kirjoitti Daisuke Tengan, joka on käsikirjoittanut mm. Miiken mestariteoksen "Auditionin". Musiikki ei esiinny elokuvassa edukseen. Päärooleissa loistavat Youki Kudoh, Michié, Toshie Negishi ja yksi suuria suosikkejani Billy Drago. Jokainen on aivan ylivertainen rooleissaan. Sivuosissa ovat mm. Takao Handa, Kumiko Imai, Hôka Kinoshita sekä monista splattereista tuttu Tokitoshi Shiota. Katsottava elokuva, joka tosin on Miiken tuotannon surkein ja epäkelvoin työ.

Eden Lake: Vuonna 2008 valmistui tämä James Watkinsin ohjaama ja kirjoittama kauhuelokuva pariskunnasta, joka lomareissullan joutuu terrorisoivan nuorisojoukon kiusaamisen kohteeksi. Meno muuttuu loppua kohden sairaamaksi ja on kaukana leikistä, varsinkin elokuvan tylyäkin tylympi loppuratkaisu. Elokuva saa kyyneleen silmiin, niin hyvin Watkins on saanut tuotua hahmojen kohtalot esille. Kaiken komeuden kruunaa vielä David Julyanin upea soundtrack. Tunnelma on erittäin hyvin luotua, katsojan on pakko joissakin kohdin kääntää pää pois ruudun sadistisista tapahtumista, kaikkea tosin ei näytetä, mutta kuvaustyyli ei anna hahmoille armoa kuten loppukohtaus ja kohtaus jossa nuori poika sytytetään tuleen. Päärooleissa loistavat todella seksikäs Kelly Reilly sekä Tarantinon "Kunniattomissa paskiaisissa" häikäissyt Michael Fassbender. Muissa rooleissa on paljon tuntemattomia brittejä kuten Tara Ellis, aivan helvetin upean roolin tekevä Jack O'Connell, Finn Atkins, Jumayn Hunter ja Thomas Turgoose. Laatuelokuva, joka saa pahan olon aikaan.

8.10

The Kin: Suomalainen kauhuelokuva on harvinainen taiteenlaji, mutta Mr. Lordi (Tomi Putaansuu) teki semmoisen, ohjaajana Lauri Haukkamaa. Käsikirjoituksesta vastasivat Putaansuu. Haukkamaa sekä Adam Vándor (joka on ollut mukana elokuvissa kuten "Kohtalon kirja", "Kocsonyaember" ja "Mindenki boldog"). Musiikki, joka on laadukasta, on nelikon Jari Irmasto, Marko Kuusipalo, Lordi ja Joonas Siikavirta käsialaa. En voi sanoa että elokuva onnistuu pelottamaan, mutta on siinä sentään yritystä olla sitä. Elokuva on englanninkielinen, mikä on erinomainen ratkaisu, eikä pituuttakaan ole liikaa (n.33 minuuttia). Tehosteet ovat suomalaiseksi elokuvaksi kovan luokan tasoa eikä sen tarvi hävetä suurempien Hollywood-tuotantojen rinnalla. Ainoa ongelma muodostui juuri englannin kielestä, joka ei sopinut elokuvan tapahtumaympäristöön, harvemmin Helsingin suunnalla kaikki puhuvat sujuvaa brittienglantia. Päärooleissa nähdään uran ainoat roolit tehneet Amanda Thurman, Bruce Marsland ja Delia De Giovanni. Sivurooleissa olivat mm. Sirkka Runolinna, Matti Ruuhonen, Anna Kaarna, Nick Lovelock sekä tietenkin Lordi. Katsottava suomikauhistelu, joka ei todellakaan ole genrensä kirkkainta kärkeä, vaikka lähelle pääseekin.

Porno Holocaust: Tämä Joe D´Amaton ohjaama kauhupornoilu kuuluu niihin elokuviin mitä ei katsota toista kertaa, niin karmeaa skeidaa se on. Elokuva on täynnä epäloogisia tapahtumia, huonot efektit, lähes kaikki panot ovat surkeita ja epäkiihottavia sekä elokuva on veretön eikä edes pelota. Hyvää on näyttelijät, muutama pano, musiikki sekä ohjaajan muutama kikka. Käsikirjoitus on George Eastmanin kynästä ja se on helvetin surkea, parempiakin kässäreitä mieheltä on tullut kuten "Sasso Nero" ja "Deliria". Musiikki, mikä on Nico Fidencon säveltämää, on kohtuu tasokasta. Efektit ovat elokuvan ylivoimaisesti suurin kompastuskivi, ne ovat todella amatöörimäisen surkeita. Päärooleissa on liuta kovia nimiä kuten George Eastman, Dirce Funari, Annj Goren ja isoheppinen Mark Shannon. Pienemmissä sivurooleissa nähdään mm. Joe D'Amato ja Lucia Ramirez. Ok panoilu, mutta kaukana Amaton parhaista elokuvista.

Viikko 39

26.9

The Ring Two: Hohoijakaa mitä jöötiä tämä "Ringu 2:sen" Re-Make versio onkaan. Vaikka ohjaajana onkin kaksi alkuperäistä ohjannut Hideo Nakata, niin hän epäonnistuu tässä oman elokuvansa uusintaversiossa. Elokuva on kaukana alkuperäisen juonesta, koska sen kirjoitti Ehren Kruger ja hän epäonnistuu todella pahasti. Mies joka kirjoitti aikoinaan mm. elokuvan "Scream III" tekee kyllä semmoisen häpeäntahran omiin meriitteihinsä ettei mitään rajaa. Olisivat voineet vain kopioda alkuperäisen elokuvan kässärin, kuten tehtiin ykkösosan kohdalla. Se oli katsottava raina, mutta tämä on semmoista sontaa juonellisesti esim ne typerät Mooses-efektit ja hyökkäävät CGI-peurat ovat kornia katseltavaa. Pyörittelen vain päätäni, että mitä kaikkea se Nakata oikein on joutunut ohjaamaan. Elokuvan musiikkiraita toki on nättiä ja siitä vastasivat Henning Lohner ja Martin Tillman. Ei se alkuperäistä voita, mutta on sentään elokuvan vahvimpia elementtejä. Toinen siedettävä osa ovat päärooleissa olevat seksikäs Naomi Watts, "Mentalist"-tähti Simon Baker ja David Dorfman. Muissa rooleissa ovat mm. Elizabeth Perkins, Sissy Spacek ja elokuvan esiosalyhytelokuvassa näyttelevät Ryan Merriman ja todella söpö Emily VanCamp. Vaikka Nakato on joutunut tekemään elokuvan Amerikassa jenkkistudioiden käskynalaisena, on hän sentään saanut muutaman pelottavan kohdan elokuvaan mistä puolikas piste. Kun alussa moitin että elokuvassa ei ole mitään alkuperäisestä, niin sen voin todeta että kaksi kohtaa on jollain tapaa alkuperäisestä, mutta muutettuina aika rajunpuoleisesti. "The Ring" oli katsottava, mutta tämä "The Ring 2" ei ole toisen katsomisen arvoinen.

27.9

Rings: HOH HOIJAKKAA että kaikkea scheissea ne jenkit suoltavat. Tämän tarkoituksena on olla "Ring 2:sen" esiosa. 16 minuuttia ADHD-kikkailua kameralla, sopien mielestäni paremmin elokuva-akatemian lopputyöksi kun normaaliksi elokuvaksi. Tämä on sekavaa häröilyä että en pysy siinä perässä. Elokuvan ohjasi mies nimeltään Jonathan Liebesman, jonka ansiolistalta löytyvät mm. "Darkness Falls", "Teksasin moottorisahamurhaaja - pahan alku" ja " World Invasion: Battle Los Angeles". Kässäri, joka on langanpäätäkin ohuempi, on parin Jonathan Liebesman ja Ehren Kruger kynästä tullutta sontaa. Siinä ei ole päätä eikä häntää. Musiikkia ei ole, tehosteet ovat naurettavaa paskaa (ei huonoja, mutta elokuvassa ei pitäisi olla niitä). Päärooleissa nähtävät Ryan Merriman ja Emily VanCamp ovat kaukana hyvistä, eivät ole tasollisesti samalla viivalla kun "Ring 2:sessa", jossa osasivat jotenkuten näytellä. Muissa rooleissa ovat Kelly Stables Samara-tyttönä, Alexandra Breckenridge, Josh Wise ja Justin Allen. Turha elokuva, jota ei olisi tarvinnut edes tehdä, kuten ei myöskään muitakaan "Ringu" Re-Makeja.

28.9

Pahuuden talo: Vuonna 1896 ohjasi, käsikirjoitti ja näytteli elokuvan isä Georges Méliès tämän klassisen kauhuelokuvan. Elokuva ei ole pelottava, mutta klassikko siitä huolimatta koska se on ensimmäinen lajiaan. Still-efektit ovat nättejä ja muutenkin kikkailua on havaittavissa. Musiikkia ei ole ja Mélièsin lisäksi tässä näyttelee Jeanne d'Alcy.

29.9

Perikato: Upea elokuvatulkinta Adolf Hitlerin ja koko Kolmannen valtakunnan viimeisestä kohtalonkappailusta keväällä 1945 Berliinissä. Elokuvan ohjasi ennen tätä elokuvaa melko tuntematon Oliver Hirschbiegel, joka onkin tehnyt niin erinomaisen tulkinnan aiheesta ettei voi muuta sanoa että "OHO". Elokuva ei laahaa, ei vaikka tässä televisiopidennyksessä on 23-minuuttia enemmän materiaalia, siis pituutta on 2h57min niin se ei tunnu pitkältä, päinvastoin. Sen toivoisi olevan reilusti pidempi. Elokuvan käsikirjoituksen kirjoitti Bernd Eichinger, perustaen sen kahteen kirjaan, Joachim Festin "Der Untergang: Hitler und das Ende des Dritten Reiches"ja kaksikon Traudl Junge ja Melissa Müller kirjaan "Bis zur letzten Stunde". Musiikkipuoli ei vakuuta, kuten muut puolet elokuvassa, mutta kyllä Stephan Zacharias on joitakin nerokkaita sävelmiä mukaan saanut. Hitlerin roolissa Bruno Ganz on suorastaan ilmiömäinen ja romanialainen Alexandra Maria Lara on erittäin kaunis nainen Traudl Jungen roolissa. Kumpikin ovat vakuuttavia, samaa voi sanoa Goebbelsin pariskuntaa näyttelevistä Corinna Harfouchista ja Ulrich Matthesista, jotka ovat todella mahtavia. Ainoa pieni näyttelijämiinus on mielestäni Juliane Köhler, joka on hieman liian vanha Eva Braunin rooliin. Muissakin rooleissa on hyviä näyttelijöitä kuten Heino Ferch, Christian Berkel, Matthias Habich, André Hennicke ja Ulrich Noethen. Pieni sivutarina, joka kertoo nuoresta Hitler-Jungendista, Peter Kranzista on nerokas lisä. Kranzin roolissa Donevan Gunia on oikein hyvä. Vanhempien roolissa olevat Ulrike Krumbiegel ja Karl Kranzkowski jotka ovat myös oikein eteviä. Myös muutamia pienempiä rooleja jotka jäivät elokuvasta mieleen olivat mm. Aline Sokar Goebbelsien vanhimpana lapsena Helgana, Anna Thalbach naislentäjä Hanna Reitchinä, Yelena Zelenskaya nuorena Hitler-jugend sotilas Ingenä sekä Thomas Thieme Martin Bormanina. Upea elokuva, joka kannattaa katsoa.

30.9

Hiljaisuus: Elämäni neljäs Ingmar Bergman-elokuva ja niistä paras. Bergman on oiva ohjaaja osaten pitää elokuvan kasassa koko puolitoistatuntisen ajan. Ainoa miinus oikeastaan on Ivan Renlidenin säveltämä musiikkiraita. Elokuva on aika pitkälle äänetön. Repliikkimäärä on minimaalista. Teknisesti onnistunutta ruotsalaisdraamaa, joka on 60-luvun rohkeimpia elokuvia. Elokuvaa pidettiin Euroopassa aikoinana pornograafisena, mitä se ei mielestäni ole mutta rohkeaa materiaalia silti. Päärooleissa nähdään kovan luokan näyttelijöitä: Ingrid Thulin, Gunnel Lindblom ja Jörgen Lindström sekä myös Birger Malmsten ja Håkan Jahnberg. Loistava ruotsalainen elokuva, joka on Bergmanin monenkirjavan elokuvatuotannon kärkipäätä.

Rakkauden oppitunti: Keveämpää Bergmania. Komedia miehestä, joka lähtee junalla kohti Köpenhaminaa hakemaan vaimonsa takaisin, mutta kohtaakin hänet junassa. Näiden suhdetta puidaan takaumien kautta ja homma on hauskaa. Juonellisesti elokuva on melko kliseinen ja eniten elokuvasta tulee itselleni ainakin Aarne Tarkaksen hauska "Olin nahjuksen vaimo". Elokuva jaksaa naurattaa kun huumori on nerokasta. Ulkoasutaan elokuva ei ollut tyypillistä Bergmania. Se on kuin katsoisi jotain suomalaista 1950-luvun avioliittokomediaa. Tyyli on siis lähes samankaltainen. Pääparina nähdään mahtava Eva Dahlbeck ja Gunnar Björnstrand. Muissa rooleissa ovat mm. kauniit Yvonne Lombard, Birgitte Reimer ja Harriet Andersson sekä Åke Grönberg, Olof Winnerstrand ja John Elfström. Hauska sekoilu Bergmanin vakavien tuotosten keskeltä.

viikko 38

19.9

24 horas de placer: Nyt tuli totaalisesta tämä Meksikolaiskomedia puun takaa ja kovaa. Se ei ollut vain hyvä vaan suorastaan loistava. Elokuvan aihe on tosin vakava, mutta se on heitetty puhtaaksi huumoriksi. Elokuvan ohjasi René Cardona Jr. (tunnetaan meilläpäin elokuvista "Gayanan joukkomurha" ja "Amazonin aarre"). Hän kirjoitti käsikirjoituksen, yhdessä Fernando Galianan kanssa. Käsikirjoitus ja ohjaus ovat tässä vuonna 1969 valmistuneessa sekoilukomediassa aivan tajuttoman korkealla tasolla. Elokuva on visuualisesti todella nätti ja elokuvan soundtrack on todella kiehtovan erilainen verrattuna Hollywood-komedioihin. Musiikista vastasi Ernesto Cortázar hijo (tehnyt musiikkia myös elokuviin "Vanessa" ja "Mystery in Bermuda"). Elokuvan tunnuslaulu on todella nätti. Vaikka en ymmärrä lähes ollenkaan mitä hahmot puhuvat se ei haittaa kun näyttelijät osaavat käyttää etelämaiseen tyyliin hyvin elekieltään tukenaan. Päärooleissa nähdään todella kaunis Silvia Pinal ja "Meksikon oma Clart Gable" Mauricio Garcés tehden aivan hämmästyttävän upeaa roolityötä. Sivurooleissa ovat mm. Joaquín Cordero, Ofelia Montesco ja Carlos East. Espanjankielinen dialogi sopii todella hyvin näyttelijöiden suuhun tuoden elokuvaan todella paljon eloa.

21.9

High School Girl Rika- Zombie Hunter: Vaikka japanilaiset yrittävät saada edes jonkun elokuvansa näyttämään surkealta niin eivät ne raukat siinä millään onnistu kun aina jokin asia on ainutlaatuisen hyvää. Tässä tapauksessa elokuvan lopputwisti ja muutama hauska läppä sekä umpisurkeat efektit. Elokuvan, jossa lukiolaistyttö saa kuuluisan zombimetsästäjän käden, on ohjannut Ken'ichi Fujiwara ja käsikirjoittanut Fujiwara yhdessä Takeyuki Morikakun kanssa. Kuten jo ilmaisin elokuvan efektit ovat superhuonot, verenlennätys tosin on toteutettu nätisti, mutta Rikan lateksikäti on amatöörimäisen surkeasti toteutettu. Myös käsikirjoitus on paikoin aivan amatöörimäisen köykäinen, varsinkin elokuvan keskikohta joka on sekä tylsä että tylsä. Zombien käytös on myös aivan taukkimaisen uunoa. Lopputwisti korvaa kyllä käsikirjoituksen onttouden. Elokuvan soundtrack ei tarjoa mitään erikoista musiikkielämystä, mutta on se silti aika tasokasta pimputusta. Pääroolissa Rikana nähdään kaunis Mina Arai. Ei häntä ole näyttelijänlahjoilla pilattu, mutta tekee ihan kelpo roolin. Sivurooleissa ovat mm. Adult Video-rintamalla uraansa luonut Lemon Hanazawa, Kôtarô Kamijô, Ryûnosuke Kawai, Mai Minami ja Takeshi Yamamoto. Parempiakin japsisekoiluja on olemassa, mutta kyllä tämänkin katsoo.

22.9

Georg Ots-rakkaani: Elokuva tunnetusta virolaisesta iskelmä- ja oopperalaulasta George Otsista. Elokuvan ohjasi Peeter Simm ja käsikirjoittivat Asta Otsin haastattelujen pohjalta Aleksandr Borodyanskiy ja Mati Põldre. Elokuva kertoo Georgin monivaiheisen elämän tärkeimmät asiat keskittyen kuitenkin Georgin ja hänen toisen vaimon Astan avioliitton vaikeuksiiin. Elokuvan musiikki oli todella nättiä ja sen sävelsi Yuriy Poteenko. Otsin tekemä musiikki oli saatu hyvin synkattua Georgia näyttelevän Marko Matveren suuhun. Elokuvan pääroolissa Matvere on todella vakuuttava. Vaimo Astan roolissa nähdään kaunis Anastasiya Makeyeva (jonka vironkielisenä äänenä kuullaan Hele Kõre). Otsin hyvänä ystävänä Ceasarina on roolinsa hyvin sopiva Renars Kaupers (vironkielinen ääni on Andero Erme). Sivurooleissa on monia hyviä näyttelijöitä kuten Tõnu Kark, Mirtel Pohla ja Sergei Fetisov. Suomiosuudessa on mukana muutama hyvä suomalaisnäyttelijä:Jonna Järnefelt ja Matti Onnismaa. Yksi parhaita Virolaisia elokuvia koskaan, joka kannattaa katsoa mikäli pitää Otsin musiikista.

23.9

A.D. Police File 1: The Phantom Woman: Japanilais-amerikkalainen animescifi, joka on todella viihdyttävä. Animaatiotaso on nättiä, käsikirjoitus ( Toshio Furukawa, Youko Matsuoka ja Yôko Asagami) erinomainen ja soundtrack (Toto Gentica ja Kaoru Mizutani) upea. Myöskin Takamasa Ikegamin ohjaus on mallikasta. Tarina ei rönsyile vaan pysyy tasaisen varmasti raiteillaan. Pituuttakaan ei ole liikaa (n. 40 minuuttia). Elokuvan ainoa huono elementti on englannikielinen dubbi, joka ei ole itsessään huono, mutta Japanissa harvemmin puhutaan englantia. Näyttelijät tekevät kuitenkin tasaisen varmat roolisuoritukset: Adam Henderson ja Regan Forman päärooleissa. Muissa äänirooleissa ovat mm. Linda Mathieson, Lisa Ross, Anthony Andrews, Annemarie Lawless ja Scott Simpson. Verinen animelyhäri, joka ei ole huono, muttei erikoisemmin hyväkään kun verrataan täysin japanilaiseen tuotantoon.

25.9

28 viikkoa myöhemmin: Vuonna 2002 valmistunut "28 päivää myöhemmin" sai vuonna 2007 jatkoa. Elokuva on jatko-osaksi yllättävän hyvä, ollen jopa ykkösosaa parempi. Ohjaajana hääri Juan Carlos Fresnadillo saaden aikaan kunnon kauhua. Ahtaanpaikan kammoa käytetään paikoin todella loistavasti ja verenlennätystä ei säästellä. Juoni on melko kliseinen, sisältäen silti muutamia nerokkaita ideoita kuten Lontoon räjäyttäminen ilmaan. Käsikirjoituksen kirjoittivat Rowan Joffe ja espanjalaiset Juan Carlos Fresnadillo, Enrique López Lavigne (ollut kirjoittamassa elokuvia "El asombroso mundo de Borjamari y Pocholo" ja "Ladrones") ja lyhytekuvien parissa työskennelyt Jesús Olmo (mm. "Flores muertas" ja "Ruleta"). Tarina etenee sopivaa vauhtia, elokuvan efektit ovat aivan uskomattoman upeaa katseltavaa ja sitten vielä John Murphyn upea soundtrack, joka hakee vertaansa. Aivan upea rockahtava tunnuskappale on aivan puhdasta kultaa. Viruksen saaneet ovat pelottavan näköisiä ja heidän läsnäolonsa on uhkaavaa. Varsinkin alun kohtaus ja kohtaus, jossa suljettuun tilaan pääsee tartunnan saanut ovat todella pelottavia. Päärooleissa olevat näyttelijät tekevät ainutlaatuisen tasaista työtä. Robert Carlyle on perheenisänä erinomainen, hänen lapsiaan näyttelevät Imogen Poots ja Mackintosh Muggleton ovat hyviä, varsinikin Pootsissa on ulkonäköä. Perheen äidin lyhyessä roolissa vakuuttaa Catherine McCormack. Muissa merkittävissä rooleissa ovat mm. kaunis Rose Byrne, Jeremy Renner, Harold Perrineau ja Idris Elba. Erinomainen brittiläis-espanjalainen kauhuelokuva.

Ringu 2: Vuonna 1998 valmistunut japanilainen kauhuklassikko sai seuraavana vuonna jatkoa, ohjaajana jatkoi Hideo Nakata. Tämä jatko-osa on reilusti ykkösosaa parempi (ykkönen ei tosin ole huono, mutta tämä on superhyvä). Elokuva jatkaa siitä mihin edellinen osa jäi. Elokuvassa avataan suurimmaksi osaksi ensimmäisen osan solmuja, mutta juonikin etenee siinä sivussa. Siitä saamme kiittää Nakatan kirjoittamaa käsikirjoitusta, joka perustuu Kôji Suzukin romaaniin "Ringu". Elokuva on pelottavampi kuin ykkönen saaden hien nousemaan pintaan. Musiikkiraita varsinkin on korkeatasoista ja siitä vastaa ykkösenkin musiikit tehnyt Kenji Kawai. Tehosteet, mitä tosin on aika niukanlaisesti, ovat laatutavaraa. VHS-nauha on pelottava ja sen lisäksi muutamat nerokkaat mustavalkokohtaukset ovat laadukkaasti toteutettuja. Päärooleissa nähdään Miki Nakatani ja Hitomi Satô. Kumpikin ovat vakuuttavia. Myös 8-vuotias Rikiya Ôtaka ja Nanako Matsushima ovat omissa osissaan taidokkaita. Erityismaininnat on syytä saada Hiroyuki Sanada ja Rie Ino'o. Laatuelokuva ilman muuta.

Adios Sabata: tai kuten alkuperäinen nimi "Indio Black, sai che ti dico: Sei un gran figlio di... ". Alunperin tämä ei ollut "Sabata"-elokuva, mutta kun näyttelijäkaartissa olivat Ignazio Spalla ja Gianni Rizzo ja elokuva ohjasi Gianfranco Parolini niin pakkohan nimi oli muuttaa enkkudubissa. Elokuvan käsikirjoittivat Renato Izzo ja Gianfranco Parolini kopioden sen lähes kokonaan aiemmista "Sabatoista". Lopputwisti replat mukaanlukien oli kopsattu Sergio Leonen klassisesta "Hyvät, Pahat ja Rumat"-elokuvasta. Musiikki, joka oli nättiä oli Bruno Nicolain käsialaa, varsinkin teemasävelmä. Elokuva on pitkän päälle aika tylsä, sitä tosiaankaan ei helpota kliseinen, muissa länkkäreistä nähty juoni, onneton espanjadubbi katsomassani versiossa sekä elokuvan kiinnostavuusasteen ala-arvoisuus. Pääroolissa Sabatana tai kuten alkuperäisessä Indio Blackinä nähdään kovanluokan kaljupää, Yul Brynner. Dean Reed tekee kivan pikku sivuroolin ja Parolini-spagujen vakiopartaukkeli Ignazio Spalla on kotonaan juuri tälläisessä roolissa. Muissa rooleissa ovat mm. Gérard Herter, Salvatore Borghese, Franco Fantasia, Joseph P. Persaud ja Andrea Scotti. Huonoin ns. "Sabata", mutta kokonaisuutena ihan kelvollinen komediallinen spagu.

viikko 37

12.9

Kesäloman raisut riemut: Tämä elokuvan "Tiny Toon Adventures: How I Spent My Vacation" suomenkielinen nimi kyllä kuvaa tätä animaatioelokuvaa erittäin hyvin. Todella raisua huumoria, jolta kukaan ei ole säästynyt: ET, Superman, Slasher-elokuvat, Teksasin moottorisahamurhat, Perjantai 13 päivä... näin muutamia mainitakseni. Tässä vuonna 1992 seitsemän ohjaajan ( Rich Arons, Ken Boyer, Kent Butterworth, Barry Caldwell, Alfred Gimeno, Art Leonardi ja Byron Vaughns) ohjaamassa elokuvassa seikkailevat Warner Bros.-animaatioiden sankareiden jälkikasvut. Elokuva on osa vuosina 1990-1992 tehtyä "Tiny Toons Adventures"-televisiosarjaa. Kuten aiemmin totesin elokuvan huumori on todella alapää, väkivalta ja muutakin ei-niin-perheen-pienemmille, koska tässä on sarjamurhaajia, itsemurhaviittauksia ja muuta mukavaa. Tarina on lennokas ja sen kirjoitti nelikko Paul Dini, Nicholas Hollander, Tom Ruegger ja Sherri Stoner eikä yhtään pöllömmin. Elokuvan musiikkipuolikin on todella laadukasta ja silläkin osastolla oli paljon tekijöitä: Steven Bramson, Bruce Broughton, Don Davis, Albert Lloyd Olson, Richard Stone, Stephen James Taylor ja Mark Watters. Äänirooleissa oli paljon populaa jotka tekivät erittäin onnistuneita äänirooleja. Päärooleissa ovat mm. Charles Adler, Tress MacNeille, Joe Alaskey ja Candi Milo. Hauska ja raisu animaatioseikkailu.

13.9

Keisarin pikku lemmikki: Vuosi 1955 oli nuorella 17-vuotiaalle Romy Schiderille suurta aikaa. Tänä vuonna sai alkunsa kuuluisa "Sissi"-trilogia, mutta sitä ennen hän teki yhdessä ohjaaja Ernst Marischkan kanssa tämän romanttisen musikaalikomedian. Elokuva perustuu Marichkan ja Gustav Holmin kirjoittamaan kirjaan "Frühjahrsparade". Elokuva meni kuitenkin juonnelisesti kaukaa yli hilseen koska katsomani versio ei sisältänyt minkään valtakunnan tekstitystä, mutta kyllä se ainakin viihdytti pikkasen. Robert Stolzin säveltämä soundtrack on ainakin todella kaunista kuultavaa. Elokuva on tyyliltään samanlainen kun "Sissitkin", mutta on huumoripitoisempi. Elokuvan pääroolissa nähdään äiti ja tytär Schnider, Romy ja Madga. Muissa rooleissa ovat mm. Gretl Schörg, Susi Nicoletti, Adrienne Gessner, Hans Moser, Paul Hörbiger ja Siegfried Breuer Jr. Romyn ja Madgan välinen henkilökemia on aivan maailman kärkipäätä ja he suorastaan nauttivat esiintymisestä yhdestä. Ei yllä "Sissien" tasolle, mutta on ihana Itävaltalainen komedia.

Zombie Flesh-Eaters: Vuonna 1978 amerikkalainen George A. Romero ohjasi klassisen zombikauhuleffan "Dawn of the Dead", joka julkaistiin italiassa nimellä "Zombi". Vuonna 1979 ohjasi sitten tunnettu italovisionääri Lucio Fulci sille epävirallisen jatko-osan "Zombi 2" aka "Zombie Flesh-Eaters". Tosiaankin tästä elokuvasta lähti Fulcin kauhuputki liikkeelle ja sen hän tekee tyylillä. Elokuvan käsikirjoitti kaksikko Elisa Briganti ja Dardano Sacchetti. Elokuvassa nuori nainen huomaa että hänen isänsä vene ajelehtii New Yorkiin ilman omistajaa ja lähtee uteliaan lehtimiehen kanssa tutkimaan kaukaiselle saarelle mikä on vikana. Zombeja tulee ja Zombeja menee ja veri virtaa oikein kunnolla. Elokuvan soundtrackistä huolehti nelikko Giorgio Cascio, Fabio Frizzi, Adriano Giordanella ja Maurizio Guarini saaden aikaan oikein tunnelmallista musaa. Elokuvan tehosteet ovat oikein viimeisen päälle loisteliaat ja niistä huolehti Giannetto De Rossi . Päärooleissa nähdään Mia Farrow´n sievä mutta näyttelijätaidoton pikkusisko Tisa Farrow ja Ian McCulloch. Myös Richard Johnson, Al Cliver, Auretta Gay, Stefania D'Amario ja Olga Karlatos tekevät upeaa roolia. Eipä pidä unohtaa Fulcin pientä esiintymistä. Elokuvan ikimuistoisimmat hetket ovat mm. Hai vs Zombi-tappelu ja Olga Karlatoksen silmän puhkaiseminen tikulla. Myös muutamia italologiikalla varustettuja älykääpiömäisyyksiä on mukana. Kannattaa katsoa, yksi Fulcin loistokkaimpia töitä.

14.9

Night of the Hunted: Jean Rollin tunnetaan kymmenistä alastomuudella ja seksillä kyllästetyistä kauhuleffoista, mutta oma suosikkini on rauhallinen "La Rose de fer", mutta kyllä tämä vuonna 1980 valmistunut rikosdraama "La nuit des traquées" pääsee listoilla aika korkealla. Elokuva on semmoinen taidonnäyte Rollinilta ettei tosikaan. Käsikirjoitus on todella omaperäisen nerokas ja sen mahtavuutta lisää Philippe Bréjeanin säveltämä aivan maaginen taustamusiikki. Elokuvan väkivalta on korutonta vaikka melkein mitään ei näytettäkään ja seksi on lähes tipotiessään, alastomuutta kyllä jälleen riittää vaikka muille jakaa. Elokuvan loppukohtuas hakee vertaansa elokuvahistoriassa ja siinä tulee elokuvan päätähden Brigitte Lahaie kameleonttimainen taito esille. Vain todella harva pystyy näyttelemään niin HardCore-pornoa kun tämmöistä oikeaa elokuvaakin. Muissa rooleissa ovat mm. Vincent Gardère, Dominique Journet, Bernard Papineau, Rachel Mhas, Alain Duclos ja Christiane Farina. Aivan uskomattoman upea draama, josta ei jännitystä puutu.

Samurai Princess: Kliseinen kostorarina, jossa on paljon sekalaisia elementtejä: Intialaista mytologiaa, veristä ja huonoilla tehosteilla sähellettyä tappelua, kauniita naisia, huonoa näyttelyä, hyvää huumoria, epäloogisia kohtauksia. Elokuvan ohjasi ja osin kirjoitti Kengo Kaji saaden aikaan oikein mielenkiintoisen splatter-toimintaelokuvan, joka kuitenkin jää monien muiden roiskuttelujen varjoon hieman halvan ulkoasun puolesta ja juonikin on kulutettu ainakin tsiljoona kertaa. Elokuvan musiikkiraita ei ole yhtä loistava kun esimerkiksi elokuvassa "Vampire Girl vs Frankenstein Girl", mutta kyllä Osamu Hata on saanut aikaan oikein upean soundtrackin. Pääroolissa nähdään pornon saralla enemmän mainetta niittänyt Aino Kishi joka tekee ihan kelpo roolin. Muissa rooleissa ovat mm. Takeshi Ayabe, Miki Hirase, Mitsuru Karahashi ja Asuka Kataoka. Keskinkertainen splatter joka jää lajitoveriensa varjoon kirkkaasti.

15.9

The Big Tits Dragon- Hot Spring Zombies vs Strippers 5: Mitäköhän tämmöisen nimihirviön, jonka alkuperäinen nimi on "Kyonyû doragon: Onsen zonbi vs sutorippâ 5" taakse oikein mahtuu. Sekopäistä japsisplattausta aivan tajuttoman karsean huonoilla efekteillä. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti seksikomedioiden parissa työskennellyt Takao Nakano Rei Mikamoton mangan pohjalta. Elokuva on kuin japanilaisten oma "Zombi Strippers", jossa on Tarantinomaisia ja Rodriguezmaisia lainailuja. Elokuvan alkutekstikohtuas toi epäillyttävästi juuri Rodriguezin "Planet Terrorin". Musiikkikin oli aivan tajuttoman korkeatasoista. Musiikki oli perinteistä elokuvamusiikkia sekä vanhaa 60-luvun enka-musiikkia (japanilaista iskelmää). Elokuvan tehostepuoli oli aika onnettoman huonoa ja siitä sai monet naurut. Näyttelijät taas eivät todellakaan osaa näytellä tässä elokuvassa. Rooleissa olivat mm. Io Aikawa, Saori Andô, Sola Aoi ja Kaworu Asakusa. Muijat ovat kyllä nättejä, mutta oscaria he eivät tästä tule saamaan. Sivuosissa vilahtavat kaksi hyvää japsinäyttelijää: Ini Kusano ja Mame Yamada jotka tekevät tässäkin ne muutamat minuutit mitä esiintyvät aivan ensiluokkaista työtä. Kyllä tämän kerran tai kaksi katsoaa, mutta kolmas kerta voi olla jo aika puuduttavaa.

Graveyard Disturbance: Haukotus, että olipa tylsä elokuva tämä "Brivido giallo"-tv elokuvien sarjaan kuuluva kauhuleffa. Tosiassa tämä ei pelottanut eikä paljoa muutakaan. Ohjaajana Lamberto Bava on ihan hyvä, mutta tässä hän iskee kirveensä kiveen. Bavana ja Dardano Sacchetin käsikirjoitus on todella uuvuttavan tylsä eikä tarjoa mitään ihmeellistä muuta kun katakombissa haahuilua. Elokuvan tehosteet ovat kuitenkin erittäin nättiä, mutta gorea elokuvassa ei ole. Musiikki taas on elokuvan parasta osa-aluetta, vaikkei se olekkaan mitää maailmaa syleilevää. Brittiläinen Simon Boswell tekee ihan kelpo musaraidan, mutta kyllä hän parempaankin pystyisi. Elokuvan pääosaviisikko on aivan onnetonta: Gregory Lech Thaddeus, Lea Martino, Mattein "Zombi 3:ssa" häikäissyt Beatrice Ring, Gianmarco Tognazzi ja Bavan "Demonsissa" näytellyt Karl Zinny. Kyllä he jotenkin roolinsa tekevät, mutta ovat kaukana siitä mihin parhaimmillaan pystyvät. Myös Lino Salemme, Gianpaolo Saccarola, apulaisohjaaja Fabrizio Bava ja Mirella Pedetti tekevät pikku roolit elokuvassa. Todellakin Bavan uran surkein elokuva, joka on todella puuduttavan tylsä sontaläjä.

16.9

Macabre: Nekrofilia on arka aihe vielä nykyäänkin. Viime vuonna katselin kaksi Jörn Buttegereitin "Nekromatikia" ja tänä vuonna Joe D´Amaton "Buio Omegan", joista kaikki kolme ovat hyviä elokuvia aiheesta, mutta tämä vuonna 1980 valmistunut Lamberto Bavan esikoiselokuva korjaa potin aivan uskomattomalla tavalla. Vuonna 1980 oli toki Bava jo kaksi elokuvaa ohjannut: Vuonna 1974 joitakin kohtauksi isänsä "Cani Arrabbianiin" sekä televisioelokuva "La Venere d'Illen", yhdessä isänsä kanssa niin ikään. Tätä elokuvaa voisi pitää Lamberton uran parhaimpana teoksena. Lähemmäksi pääsevät vain "Demons" ja "La casa con la scala nel buio". Tässä elokuvaa on sitä sairasta tunnelmaa yllin kyllin. Lamberto näyttää asioita näyttämättä niitä mikä lisää makaaberin tunnelman syntymistä. Elokuva kertoo naisesta joka menettää miehensä autokolarissa ja jää synkkiin ajatuksiin ilman pakotietä niistä. Elokuvan käsikirjoitustiimi on todella asiansaosaavaa: ohjaaja Lamberto Bava, veljekset Antonio ja Pupi Avati (joista Pupi on tunnetumpi niin käsikirjoittajan kun ohjaajanakin. Filmografiassa mm. "La casa dalle finestre che ridono" ja "Salò o le 120 giornate di Sodoma") ja Roberto Gandus. Musiikkipuoli on kunnossa ja sen tekee niin mahtavasti kun vain voi tehdä Ubaldo Continiello. Musiikki on niin loistavaa että sitä on ilo kuunnella. Tehosteita ei ole paljoa, mutta ne mitä on toteutettu todella mallikkaasti. Päärooleissa oleva kolmikko tekevät yhden italohistorian parhaat roolisuoritukset: Bernice Stegers sekopäisenä naisena, Veronica Zinny tämän nuorena tyttärenä ja Stanko Molnar sokeana Robertina. Muissa rooleissa olevat eivät samanlaisiin svääreihin. Sivurooleissa nähdään Roberto Posse, Ferdinando Orlandi, Fernando Pannullo ja Elisa Kadigia Bove. Upea, mahtava ja sydämmen pysäyttävä kauhudraama. Miksi jenkit eivät pysty tämmöiseen?

Valkoinen tappaja: Tämä Enzo G. Castellarin ohjaama kauhuseikkailu luketuu "Tappajahain" vanavenessä tehtyihin ripp-offeihin. Tosin sanoen tämän elokuvan käsikirjoituksen väkersivät alunperin Peter Benchley, Carl Gottlieb ja Howard Sackler, johon sitten nelikko Ramón Bravo, Vincenzo Mannino, Marc Princi ja Ugo Tucci heittivät sekaan italialaisuutta ja muutivat hitusen tapahtumien kulku. Tämä on enmmän kun suora kopio, tämä on lähes sama elokuva eri näyttelijöillä. Elokuvan upeat haiefektit ovat tehneet Antonio Corridor. Paikoin tehosteet tosin näyttävät hitusen tönköiltä, mutta annetaanko anteeksi kun valmistusvuosi on 1981. Verta ja suolia tässä rainassa ei paljoa näy, mutta kyllä tästä saa paikoin kylmiä väreitä, kiitos Guido- ja Maurizio De Angelisin soundtrackin. Päärooleissa oli monia itselleni outoja näyttelijöitä. Miespäärooleissa nähdään James Franciscus, Vic Morrow, Joshua Sinclair ja Giancarlo Prete. Naisroolit tekevät Micaela Pignatelli ja Stefania Girolami Goodwin. Melko amerikkalaispainotteisen näyttelijäjoukkion keskellä ovat vielä nimet Massimo Vanni ja Ennio Girolami jotka kannattaa huomioda. Vaikka elokuva onkin katsottava niin paras italoräpellys se ei ole.

17.9

Jännitystä ennen joulua: Looney Tunes-televisiotuotantoa vuodelta 1979. Tämä kyseinen lyhytelokuvakokoelma ei ole tasoltaan kummoinen vaikka sisältääkin muutamia hyviä tarinoita kuten Charles Dickensin joulutarinaan perustuva tarina, jonka ainoa todellinen miinus on että se päättyy liian lyhyeen. Myös klassinen Tasmanian tuholainen-joulutarina on mukana elokuvassa ja Sylvesterin ja Tipin nahistelua kahden elokuvan edestä sekä vielä klisestä Speedy Gonzales vs Repe Sorsa-sekoilua. Huumori on hauskaa tässä kaksikon Friz Freleng ja Chuck Jones ohjaamassa elokuvassa. Käsikirjoituksen kirjoittivat Friz Freleng, Chuck Jones, John W. Dunn ja Tony Benedict. Musiikin sävelsi Doug Goodwin ja se on paikoin todella viihdyttävää. Animaatiotaso on sitä perustasoa, mutta suomidubbi on helvettiä omille korvilleni, niin huonoa se on paikoin. Ihan katsottava elokuva tämä kaikesta huolimatta on vaikkei vielä olekkaan joulu.

Attack Girls Swim Team vs the Unliving Dead: Japanilainen nimihirviövideolevityselokuva vuodelta 2007. Vaikka elokuvaa mainostetaan verisenä kauhu-toimintamättönä niin suurin osa elokuvasta on lähes pornotason pervoilua ja lesboilua ja muuta löpinää, jotka eivät kuitenkaan pilaa elokuvaa.Elokuva väkivalta on tylyä, mutta jää pikkasen keskinkertaisen toteutuksensa ja vähyytensä takia valovuosien päähän uudemmista sekoiluista. Elokuvan ohjasi mies nimeltä Kôji Kawano ja käsikirjoituksen kirjoitti Satoshi Ôwada. Elokuvan svengaavan soundtrackin sävelsi taasen Hideto Takematsu. Kuten sanoin, elokuvassa on paljon seksiä joten päärooleissa ovat kolme JAV (Japanese Adult Video) -staraa: Sasa Handa, Yuria Hidaka ja Ayumu Tokitô. Muissa rooleissa ovat mm. Mizuka Arai, Hiromitsu Kiba ja Hidetomo Nishida. Näyttelijät ovat tarpeeksi pöllöjä ja digivideotason toteutus on karmeaa. Japsisekoilu, jossa ei päätä eikä häntää.

Shyness Machine Girl: Spin-off jatko-osalyhytelokuva elokuvalle "The Machine girl". Elokuva on kuitenkin pistetty puhtaaksi läpäksi ilman mitään järkevää sanomaa, toisin kuten varsinainen elokuva. Elokuvan ohjasi ja kirjoitti kuitenkin Noboru Iguchi ja musiikin sävelsi Kou Nakagawa, samat herrat siis kun varsinaisessa elokuvassakin. Tehosteet eivät olleet kuitenkaan pääosassa vaan aivan tajuttoman pölhö alapäähuumori. Pääroolissa on edellisessä osassa sivuroolissa ollut söpöläinen, Noriko Kijima. Hän ei osaa näytellä tippaakaan mutta kyllä saa katsojan nauramaan. Muissa rooleissa ovat mm. Yûya Ishikawa, Demo Tanaka ja Kentaro Kishi. Myös monissa elokuvissa näytellyt Yukihide Benny ja alkuperäisen elokuvan päätäähdet Minase Yashiro ja Asami näyttäytyvät takaumassa. Hauska sekoilu joka ei voita alkuperäistä teosta millään tasolla.

18.9

RoboGeisha: Japanilaista sekoiluviihdettä vuodelta 2009. Toisin kun aiemmissa "splattereissa" tässä se on jätetty vähälle ja panostettu kaikkeen muuhun sekoiluun, mutta tehosteet ovat paljon huonommat kun aiemmissa sekoiluissa. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti "The Machine Girlin" valmistanut Noboru Iguchi ja musiikin, joka tosin jää kaiken sekopäisen kuvamateriaalin varjoon, on säveltänyt Yasuhiko Fukuda. Robottigeishat on aiheena ihan kiva ja siitä on saatu paljon hulvatonta menoa. Kuten jo totesin, elokuvan CGI-tehosteet ovat karmeaa katseltavaa ja veri-iloittelu on vähällä mistä olen hieman pettynyt. Päärooleissa tosin on muutamia todella hyviä näyttelijöitä kuten Aya Kiguchi ja Hitomi Hasebe. Kumpikin tekevät ihan hyvät roolit. Sivurooleissa on kuitenkin muutama mielenkiinoinen nimi: efektimaakari-ohjaaja "japanin Tom Savini" Yoshihiro Nishimura, pornonäyttelijä Asami ja muutamissa muissakin veri-iloitteluissa näytellyt Yukihide Benny sekä Kentaro Kishi. Sekoilua japanilaiseen tapaan, joka mielenkiintoisesta ideataan huolimatta epäonnistuu kukistamaan muita splattereita ykköspallilta.

Viikko 36

5.9

Näin koulutat lohikäärmeesi: Mitä tulee kun yhdistää DreamWorks animaation, Lilon ja Stitchin, Godzillan, muinaiset viikingit ja kaiken muun mahdollisen. No tämä DreamWorks Animationion yksi parhaita animaatioelokuvia, tarina nuoresta viikinkipojasta joka tapaa satumaisen lohikäärmeen ja ystävystyy sen kanssa. Tarinan on simppeli ja se perustuu Cressida Cowellin kirjoittamaan romaaniin ja sen käsikirjoittivat William Davies, Dean DeBlois ja Chris Sanders ja ohjasivat Dean DeBlois ja Chris Sanders. Jälki on uskomattoman hyvää ja sitä kelpaa ihailla pitkään. Ainoa ero suurempaan osaan aiempaa animaatiotuotantoa on että tämän ikäraja on K-11, koska siinä on senverta hurjaa menoa välillä että pienempiä voi pelottaa ja tietysti yllättävän brutaali (lastenelokuvatasolla) loppuratkaisu. Jatko-osa kuitenkin pukkaa ulos vuonna 2014. Elokuvan musiikki oli norjalaistyylistä ja siitä vastasi John Powell. Suomidubbikin oli aivan käsitämättömän loistavaa. Päärooleissa olivat mm. Aksu Palmén, Iina Kuustonen, Jarmo Mäkinen, Hannu-Pekka Björkman, Oskari Tamminen, Henri Piispanen, Kristiina Wheeler ja Olavi Uusivirta. Hyvä elokuva, jossa ei tosin ole kauhesti ääneen naurettavaa huumoria vaikka hymy nouseekin huulille. Muuten aivan tajuttoman mahtava seikkailuanimaatio, muttei kuitenkaan perheen pienemille.

Kuningatar seikkailee: Mitä useimmille tulee ekana mieleen nimistä Ernst Marischka, Romy Schneider ja Magda Schneider? Sissi-trilogia 1955-1957. Harvalle varmaan tulee mieleen että jo vuonna 1954, 16-vuotias Romy Schnider näytteli tässä historiallisessa komediassa englannin nuorta kuningatarta Victoriaa (1819-1901). Elokuvilla tyylillisesti ei pahemmin ole eroja, varmaan suurimmat erot ovat että hahmoilla on eri nimet, tapahtumat tapahtumat englannissa ja huumoria on enemmän. Elokuvan ohjasi tuttuun tyyliin Ernst Marischka kirjoittaen myös elokuvan käsikirjoituksen joka pohjautuu Sil Varan kirjoittamaan samannimseen komediaan. Elokuva toimi samalla myös uusintaversiona vuonna 1936 valmistuneelle samannimiselle elokuvalle. Elokuvan soundtrack oli erittäin nättiä ja sen sävelsi Anton Profes. Myös elokuvan värit olivat todella kirkkaat ja toi palatsin loisteliasuuden hyvin esiin. Ainoan miinuksen voisi antaa sille että välillä ei tiennyt mitä tapahtuu kun saksankielentaito on pikkasen huono. Pääroolissa oli kaunis ja tyttömäistä viattomuutta huokuva Romy Schinder. Muissa rooleissa ovat mm. Adrian Hoven, Romyn äiti Madga, Karl Ludwig Diehl, Christl Mardayn, Paul Hörbiger ja Rudolf Vogel. Näyttelijät tekevät kelpo roolin tässä perheelle sopivassa prinsessasöpöilyssä, joka on suomessakin julkaistu. Kannattaa katsoa ja nauttia.

6.9

Men Behind the Sun: Yksi pahamaineisempia elokuvia koskaan on tämä T.F. Moun vuonna 1988 ohjaama sotadraama Harbinissa, Kiinassa sijainnesta osasto 731:stä. Elokuva joka on niin dokumentti kun sairas kuvaus ihmisten synkimmästä puolesta. Ohjaajana Mou ei säästä katsojaa helpolla vaan myllyttää kidutuksia ruutuun kautta elokuvan pituuden. Osansa saavat niin lapset, äidit, vauvat, miehet kun kissatkin. Elokuva kertoo seuraa tapahtumia leirin johtajan, kenraali Shiro Ishiin kautta sekä myös leirin kiinalaisten, uudelleenkoulutettavien lapsisotilaiden kautta myös. Efektit on tehty upeasti, niin irtoavat kädet, amputaatiot kun räjähtävät silmät ja aivot. Myös elokuvan kissa ja rotat saavat oikeasti kyytiä mikä antaa elokuvalle uuden sairaan piirteen. Myös mykän pojan leikkaus on aito. Eräs kiinalaisperhe antoi kuolleen poikansa elokuvatiimille leikattavaksi. Elokuvan soundtrack on helmi, jollaisia tulee harvemmin vastaan, se on suorastaan upeaa kuuneltavaa. Pääroolissa nähdään aivan tautisen hyvän roolin tekevä Gang Wang. Muissa rooleissa olivat mm. Hsu Gou, Zhaohua Mei ja Zhe Quan. En suosittele heikkohermoisille, mutta kannattaa katsoa jos historia kiinostaa.

Black Sun-The Nanking Massacre: Vuonna 1995 T.F.Mou jatkoi siitä mihin oli vuonna 1988 jäänyt eli kuvasi japanilaisten sotarikoksia Kiinassa. Nyt vuorossa on Nankingin verilöyly vuonna 1937. Elokuva ei säästele tälläkään kertaa katsojaa helpolla vaan esittelee raakuuksia oikein urakalla kuten sikiö äidin mahasta, vauva kiehuvaan kattilaan, raiskauksia, joukkoteloituksia ja muuta brutaalia. Lisäksi pikkutytön raiskauskin on elokuvaan saatu. Elokuva etenee realistisesti dokumentaarisesti kuvaten japanilaisia johtajia ja heidän päätöksiään. Elokuvan tehostepuoli on jälleen kunnossa ja musiikki on todella nättiä. Tämä on niin inhottava elokuva paikoin että joutuu kääntämään päänsä pois kuvaruudulta ja ajattelemaan että miksi ihminen on tuollainen peto toiselle ihmiselle. Elokuvassa seurataan myös kiinalaisten ja länsimaisten pelastajien vaiheita palavassa Nankingissa. Näyttelijät ovat länsimaiselle ihmiselle vento vieraita kuten Liang Zhang, Yung Pan, Shao-tien Hsiung, Wen-ting Chiang ja Wen-tu Pan. Länsimaisten näyttelijöiden osastoa edustavat mm. Vincent Benziger ja Jeremy W. Cleaver. Elokuva on kuitenkin kokonaan puhuttu kiinaksi mikä syö pikkasen realismia. Elokuvassa on myös autenttista videokuvaa ja valokuvia. Upea dokumentaarinen sotaelokuva joka saa ajattelaan sodan kauheuksia. Elokuvan loppukohtaus hakee vertaansa koko länsimaisessa elokuvahistoriassa. Aivan maaginen elokuva, joka jokaisen tulisi katsoa, pelkästään yleissivistyksen tähden. "Jouluyö, juhlayö"-laulu sopii upeasti päättämään tämän elokuvan.

7.8

Valiant: Katsoin taas tämän upean koko perheen animaation urhesta kirjekyyhky Valiantista, joka liittyy brittien joukkoihin toisessa maailmansodassa. Animaatio on nättiä ja tarina (George Webster, Jordan Katz ja George Melrod) oli rakennettu upeasti sekoittaen sotaleffoja, lasten elokuvia ja komedioita. Elokuvan on ohjannut Gary Chapman saaden kasaan elokuvan jonka jaksaa katsoa monta kertaa. Elokuvan soundtrack on upeasti sävelletty ja siitä vastasi George Fenton. Yksi nolo virhe siihen kyllä sattui kun radiosta soi Edith Piaffin klassinen "Non, je ne regrette rien", joka sävellettiin vasta parikymmentä vuotta sodan jälkeen. Nyt katsoin elokuvan alkuperäisellä enkkuraidalla, kun aiemmin olen katsonut suomidubatun. Englanniksi jotkut sanaleikit ovat hauskemmat ja englanninkielisessä on nimekkäämpi ääninäyttelijäporukka. Päärooleissa ovat mm. Ewan McGregor, Ricky Gervais, Tim Curry, Jim Broadbent, Hugh Laurie, John Cleese ja John Hurt. Yksi parhaita brittianimaatioita joita koskaan on tehty. Kannattaa katsoa ja nauttia.

8.9

Zombi 3: Tämä elokuva on aikamoinen sillisalaatti. Ohjaajaikoni Lucio Fulci ohjasi pienen osan ennen ajautumistaan ulos projektista ja loput ohjasi toisensa hyvin tunteva parivaljakko ja italoroskan ekspertit: Claudio Fragasso ja Bruno Mattei. Elokuva hyppi sekalaisesti loistavasta kauhusta tusina toimintaroskaan, jossa ADHD-zombit hyppivät katoilta ja puista hyvisten kimppuun. Elokuvan käsikirjoituksen kirjoitti pari Rossella Drudi ja Claudio Fragasso ja se näkyy ruudulla aivan tökerönä kauhuna, josta ei ota selvää vanha Erkkikään. Elokuva on tasollisesti lähempänä Mattein Uberkornia "Virus"-elokuvaa. Komediana tämä on aivan upea, mutta vakavasti otettavana täysi paska. Elokuvan tehosteet ja musiikki ovat kuitenkin aivan sitä euroleffojen kirkkainta kärkeä. Stefano Mainettin säveltämä musiikkiraita on perus syntikkapoppia, mutta se toimii ja elokuvan tunnusbiisinä toimiva "The Sound of Fear" on pirun upea. Elokuvan päärooleissa oli itselleni tuntemattomia näyttelijöitä kuten Deran Sarafian, Beatrice Ring, Ulli Reinthaler, Marina Loi, Deborah Bergamini, Mike Monty ja Robert Marius. Aiemmista elokuvista tuttuja olivat vain Ottaviano Dell'Acqua ja Massimo Vanni. Enkkudubbi oli taas erittäin hyvin tehty eikä pahempia virheitä huulisynkan kanssa ollut. Täyttä roskaviihdettä italiasta, jossa se osataan.

9.9

Les démons: Jesus "Jess" Franco on yksi tunnetuimpia eurokauhun tekijöitä. Aiemmin katsomani elokuvat ovat olleet tasoltaan aaltoilevia. Nyt katsomisvuorossa on tämä vuonna 1974 valmistunut ranskalais-portugalilainen erotiikalla höystetty kauhuleffa, jossa tosin ei ollut paljoakaan sitä kauhua. Elokuvan ohjaus oli sitä perus Francoa yhdistäen erotiikan (joka tosin oli aika toivotonta tässä. Lopussa oli kuitenkin yksi parhaista kohtauksia kun kaksi naista nuolevat toisiaan) ja kauhun. Väkivalta taas oli todella luokatonta räpellystä ja tehosteet vielä karmeammat poislukien muutama ok-tason kidutus-skene. Elokuvan soundtrack oli todella nättiä ja jazz sopi siihen hyvin. Sen tekijästä on tosin pikkasen epäselvyyttä. IMDb väittää tekijäksi Jean-Bernard Raiteux nimesen miehen, mutta elokuvan alkuteksteissä lukee Daniel White ja Jess Franco. Elokuva on aika pitälle tylsää haahuilua, mutta on sentään parempi kun umpisurkea "Les avaleuses". Päänäyttelijät ovat itselleni tuntemattomia eurooppalaisia kuten Anne Libert, Britt Nichols, Doris Thomas, Karin Field, Cihangir Gaffari, Luis Barboo, Howard Vernon ja Alberto Dalbés. Ainoa suuri miinus menee elokuvan englanninkieliselle dubbaukselle, jossa ei ole otettu kunnolla huomioon huulisynkaa. Välilla taas esille tulee alkuperäinen, parempi ranskankielinen ääniraita muutamiksi sekunneiksi. Keskitason nunnakauhuilu 70-luvun alkupuoliskolta. Kyllä Franco parempaan pystyy.

Gothic & Lolita Psycho: Japanilaista splatter-huubaa, joka tosin kuin monet muut alan elokuvat ei ole niin kokonaan komediaa, mutta saa tämänkin aikana nauraa monta kertaa. Elokuva on kuitenkin mielestäni efektien osalta splatterien sitä parempaa ääripäätä. Elokuvan ohjasi melko hyvin Gô Ohara, joka saa sekoitettuaa niin komediaa, väkivaltaista taistelua kun todella dramaattisia kohtauksia. Elokuvan ainoa miinus on että useat taistelut ovat ylipitkiä ja toistavat toisiaan liikaa. Elokuvan käsikirjoitti Hisakatsu Kuroki ja hänen kynästään on lähtenyt monta mielenkiintoista ideaa kuten asehullu teinityttö ja konekkiväärisateenvarjo. Musiikki oli myöskin yksi elokuvan suurista vahvuuksista, koska se oli suorastaan mahtavaa. Elokuvan pääroolissa ollut Rina Akiyama oli suorastaan söpö ilmestys. Myös Yûrei Yanagi tekee mahtavaa työtä päähenkilön isänä. Muissa rooleissa olivat mm. Misaki Momose, Ruito Aoyagi, Asami, Yukihide Benny ja yksi elokuvan parhaista näyttelijöistä Minami Tsukui. Aivan tajuttoman upea japsisplattaus, jossa tosin oli pitkiä tylsiä kohtia.

10.9

Aamen. Lopullinen ratkaisu: Katsoinpa tämän Costa-Gavrasin ohjaama sotadraaman vuodelta 2002 ja täytyy sanoa että olipa muutamien pikku vikojen takia Gavrasin huonoin elokuva. Ohjaajana Gavras saa hahmoihin eloa ja realismia, näyttelijät ovat erinomaisia ja muutenkin tarina on mielenkiintoinen: Elokuva kertaa natsien ja Vatikaanin sopimuksesta juutalaisten suhteen. Elokuvassa seurataan SS-upseri Kurt Gersteinia (1905-1945) ja katollista pappia Riccardo Fontanaa ja heidän yritystään estää juutalaisten massamurha eli Holokausti. Elokuva perustuu Rolf Hochhuthin näytelmään "Der Stellvertreter" ja käsikirjoituksen kirjoittivat Costa-Gavras ja Jean-Claude Grumberg. Tarina on fiktiivinen kuitenkin aika pitkälle koska Gerstein kuoli v.1945, toisin kun elokuvassa. Elokuvan musiikki jää taka-alalla, vaikka Armand Amar saa muutaman nätin sävelen esille. Elokuvan suurimmat ongelmat olivat pituus (125min) ja kielivalinta englanti joka söi suuren osan kiinostusta. Näyttelijät, jotka ovat hyviä, pulputtavat kehnoa englantia niin siinä menee hermot. Päärooleissa nähdään Ulrich Tukur ja Mathieu Kassovitz sekä Ulrich Mühe, Michel Duchaussoy, Ion Caramitru ja Marcel Iures. Muutkin sivunäyttelijät ovat omissa rooleissaan ihan hyviä. En suosittele kovinkaan herkästi aiheesta kiinostumattomalle, mutta historiaihmiset saavat tästä varmaan jotain.

Demons: Jos pitäisi valita 80-luvulta yksi kauhuleffa joka on oikeasti viihdyttävä niin kyllä tämä Länsi-Berliinissä kuvattu Lamberto "Marion poika" Bavan ohjaama kauhuleffa on aika korkealla kyseisessä kilvassa. Tämä on tehty oikealla aivot naulassa-asenteella, goretehosteet ovat aivan tajuttoman upeat ja muutenkin näyttelijät hallitsevat genren erinomaisesti. Käsikirjoitus, jonka kirjoittivat Dardano Sacchetti, Dario Argento, Lamberto Bava ja Franco Ferrini, on erittäin kliseninen, mutta simppeli: Joukko ihmisiä joutuvat ansaan elokuvateatteriin jossa sitten demonit alkavat napsia populaa yksi toisensa jälkeen. Gore on tässä elokuvassa suuressa roolissa ja siitä saa kiittää Sergio Stivalettia. Musiikki taas on aivan tajuttoman upeaa kuuneltavaa. Soundtrackiä olivat värkkäämässä moni musiikkimaailman suuri nimi: Claudio Simonetti, Billy Idol, Accept, Mötley Crüe, Rick Springfield, Pretty Maids, Go West, The Adventures, Saxon, Edvard Grieg ja Gioachino Rossini (1792-1862). Tämä kaiken lisäksi näyttelijät tekevät upeaa työtä keskitason enkkudubin avittamana. Päärooleissa nähdään mm. Urbano Barberini, Natasha Hovey, Karl Zinny, Dario Argenton vanhempi tytär Fiore, Paola Cozzo ja Fabiola Toledo. Sivunäyttelijät ovat myös aika kovia kuten Nicoletta Elmi, Geretta Geratta, Bobby Rhodes, Sally Day ja pienen roolin lopussa tekevä Giovanni Frezza. Italokauhun upeimpia teoksia sai jatkoa heti seuraavana vuonna, 1986.

Demons 2: Vuonna 1986 sai jatkoa Lamberto Bavan ohjaamana Demons-kauhusarja. Elokuva itse asiassa on aika pitkälle sama elokuva, eri paikassa vain. Nyt nelikko Lamberto Bava, Dario Argento, Dardano Sacchetti ja Franco Ferrini ovat pistäneet ihmiset toikkaroimaan kerrostaloon josta sitten tulee taistelukenttä demonien ja ihmisten välillä. Tehosteet ovat todella vakuuttavia jälleen, mutta Stivaletin tilalla efekteistä huolehtii Rosario Prestopino ja täten muutama efektit ovat aivan helvetin nolon huonot kuten suoraan "Riiviöistä" pöllitty demoni ja demonikoiran nukketoteutus. Musiikki taas on sitä rautaisten ammattilaisten tekemää mitä ykkösessäkin: The Smith,Gene Loves Jezebel,The Cult, Fields of the Nephilim, Art of Noise, Peter Murphy, Dead Can Dance, Simon Boswell, Love and Rockets, Pierce Turner, Caduta Massi ja The Producers. Muutenkin elokuvassa oli monia hyviä näyttelijöitä. Päärooleissa nähdään David Edwin Knight ja Nancy Brilli (oikealta nimeltään Nicoletta Brilli. Kumpikin tekevät aivan uskomattoman upean roolisuorituksen. Sivurooleissa nähdään myös monia suuria nimiä kuten monissa Argenton leffoissa ollut Coralina Cataldi-Tassoni ("La Terza Madre", "Oopperan kummitus"), edellisessäkin osassa ollut Bobby Rhodes, Asia Argento ja Anita Bartolucci. Jokainen tekee uskomattoman hyvää työtä keskitason enkkudubin tukemana. Katsottavaa italokauhua 80-luvun lopusta.

11.9

Demons III-The Ogre: Tällä vuonna 1988 valmistuneella Lamberto Bavan ohjaamalla kauhuleffalla ei ole mitään tekemistä kahdelle aiemmalle Demons-leffalle. Se on vain tekijöiden myyntikikka. Tosiasiassa tämä elokuva on osa "Brivido giallo"-kauhusarjaa italian televisiolle. Elokuva on aika paljon plagiotu Fulcin "The House by the Cemetery"-leffasta kuten lastenhoitaja, perhe talossa, kellarissa asuva hirviö ja muutamat muut seikat. Elokuvan kirjoitti Fulcinkin elokuvan käsikirjoittanut Dardano Sacchetti yhdessä ohjaaja Bavan kanssa (apulaisohjaajana toimi Lamberton oma poika Fabrizio). Elokuva ei ole semmoista goremässäilyä kun kaksi aiempaa katsomaani Bava-elokuva vaan hillittyä tunnelmanluontia. Erikoistehosteita toki mukana on muutamia ja ne on toteutettu nätisti. Niistä huolehtivat Angelo Mattei ja Ditta Ricci. Hirviö oli upeasti toteutettu tapaus. Musiikki oli tunnelmallista syntikkamusaa jonka sävelsi Simon Boswell. Näyttelijät olivat televisioelokuvaan erittäin kovatasoisia, mutta tuntemattomia. Englannikielisen dubbaksen ohjasi Gianni Giuliano. Päärooleissa olivat Paolo Malco ja Demons II:sakin ollut Virginia Bryant, joka oli todella kaunis nainen. Perheen poikaa näytteli Patrizio Vinci ja nuorta Cheryliä Alice Di Giuseppe. Muissa sivurooleissa olivat Sabrina Ferilli, Stefania Montorsi, David Flosi ja Alex Serra. Näyttelijät tekevät tasokasta työtä ja muutenkin elokuva on kiintoisa tapaus. Varo kuitenkin saksittua versiota, jossa ei ole mitään katsottavaa.

Zombie Flesh Eaters 3: Toinen jatko-osa Lucio Fulcin vuonna 1979 valmistuneelle kauhuklassikolle. Ensimmäinen osa oli vuonna 1988 valmistut Zombi 3 ja tämä vuonna 1989 valmistunut oli kolmas. Ohjaajana toimi italialainen roskavisiönääri Claudio Fragasso (taiteilijanimellään Clyde Anderson) ja käsikirjoituksen kirjoitti Rossella Drudi. Elokuva kopio aika paljon Fulcin alkuperäisteoksesta ja muista elokuvista. Tehosteita taas elokuvassa on pirusti ja ne on toteutettu halpuuteen nähden upeasti. Efekteistä vastasi moniin muihinkin roskaleffoihin tehosteita tehnyt Rodolfo Torrente. Musiikkikin oli todella vakuuttavaa, varsinkin tunnusbiisi "Living After Death, jonka esitti musiikin säveltänyt Al Festa. Jos kaikki muukin huokui halpuutta, samaa voisi sanoa myös näyttelijöistä jotka olivat todella tuntemattomia. Pääroolissa nähdään esimerkiksi kehonrakentaja-pornonäyttelijä Jeff Stryker, joka tunnetaan yhdysvalloissa monista homoelokuvistaan, vaikka onkin tehnyt myös muutamia hetero ja bi-elokuvia. Naispääroolissa on toinen tuntemattomuus, 38-vuotiaana kuollut Candice Daly, joka ei urallaan monessakaan elokuvassa näytellä. Sääli, sillä oli tosi nätti nainen. Muissa rooleissa olivat mm. Massimo Vanni, Jim Gaines (joka on ollut mukana monissa halpisleffoissa kuten "Intrusion: Cambodia" ja "Robowar - Robot da guerra"), Don Wilson (mm. "Syntynyt 4. heinäkuuta" ja "Kunnian etuvartio"), Adrianne Joseph ja Nick Nicholson. Katsottava sekoilu italiasta.

Viikko 35

29.8

Ohjelmoidut lihakset: Tämä italialainen apokalyptiseen ympäristöön sijoittuva elokuva on ohjaaja Sergio Martinon tuotannosta toinen minkä näen ja olipahan taideteos. Elokuvassa on jännitystä, toimintaa, huumoria ja raakaa menoa jonkun verran ja lisäksi muutama Hollywood-klisee. Elokuva on teknisesti sitä parempaa keskitasoa. Elokuvan käsikirjoitustiimi oli kovaa joukkoa: Lucio Fulcin elokuvia (mm. "Manhattan Baby", "Zombi 2") käsikirjoittanut Elisa Briganti, italialaisnäyttelijä Eduardo Ciannellin (1889-1969) poika Lewis E. Ciannelli (joka on kirjoittanut italoleffojen enkkudubbien käsikirjoituksia mm. "Arizona Colt", "Tutti i colori del buio"), jenkkitoimintaleffoja kirjoitellut John Crowther (mm. "Suoraa toimintaa", "Pirullinen kosto"), 120 elokuvaa kirjoittanut Ernesto Gastaldi (mm. "Nimeni on Nobody", "Nobody on nerokkain"), ohjaaja Sergio Martino, kovanluokan kynäniekka Dardano Sacchetti (mm. Fulcin "The Beyond", "Bronxin asfalttisoturit") ja Saul Sasha. Tällä porukalla on saatu kasaan oikein etevä ja tarinakerronnallisesti hyvä elokuva, jossa on enkkudubbikin ihan kelpo kuuloista. Eikä musiikkikaan jää ihan pahnan pohjimmaiseksi, koska siitä huolehtii The Goblin-bändin keulakuvana tunnettu Claudio Simonetti tehden aivan upeaa syntikkamusaa. No se siitä, näyttelijäkaartissakin on monia mielenkiintoisia nimiä. Pääroolissa nähdään aikamoinen lihaskimppu Daniel Greene, joka on nähty muutamissa muissakin Sergio Martinon elokuvissa kuten "Sulle tracce del condor" ja "Qualcuno pagherà". Naispääroolissa on yksi kauneimpia naisnäyttelijöitä koskaan, Landskronassa, Skånessa syntynyt Janet Agren, joka on näytellyt sellaisissa elokuvissa kuten "Red Sonja", "Mangiati Vivi" ja "Konnat kehään". Muissa rooleissa olivat mm. monissa italorainoissa nähty Claudio Cassinelli (mm. "Viidakon julma salaisuus", "Murder Rock - kuoleman tanssi", "Ihmissyöjäkrokotiili"), yksi kaikkien aikojen parhaita italialaisnäyttelijöitä George Estman (oikealta nimeltään Luigi Montefiori) ja yksi kaikkien aikojen parhaita ranskalaisnäyttelijöitä Donald O'Brien. Sivuroolissa nähdään myös John Saxon. Kelpo toimintaleffa, jossa oli muutamia kekseliäitä kikkoja sekä muutama selvä lainaus Terminatorista, kuten kohtaus jossa Greene kokeilee robottikättään, joka on lähes 1:1 Terminatorin vastaava. Aivot narikkaan niin kyllä tästä pitää.

300: Jälleen tuli katsottua tämä Zack Snyderin (mm. vuoden 2011 paras toimintaelokuva "Sucker Punch") ja onhan tämä aivan loistavaa ketsuppi lentää-viihdeettä. Elokuva perustuu tunnetun sarjakuvataiteilija Frank Millerin sekä Lynn Varleyn tekemään sarjakuvaromaaniin ja käsikirjoituksen tekivät kaverit Snyder, Kurt Johnstad ja Michael Gordon. Tarina on erittäin sotaan keskittyvä, mutta on siinä muutama hyvä draamakohtauskin ja elokuvan dialogi on täynnä muistettavia one-linereitä kuten monessa paikassa parodiotu "This is Sparta!" huudahdus. Elokuvan soundtrack toi jostain syystä paljon mieleen elokuvan "The Passion of the Christ", mikä ei ollut paha asia, koska kummassakin elokuvassa on nätti ja tunnelmallinen musiikkiraita. Musiikista huolehti mies nimeltään Tyler Bates. Elokuva on visuaalisuudeltaan erittäin nättiä ja CGI-taustat ovat erittäin hyvin toteutettu. Taistelut ovat erittäin veriset ja niitä on ilo katsoa. Pääroolissa nähdään Gerard Butler ja erittäin seksikäs Lena Headey. Kumpikin suorittivat roolinsa erinomaisesti, mutta Headley jää ruutuajassa pienemmälle kun miehet. Sivuroolissa nähdään mm. Dominic West, "Taru Sormusten herrasta"-leffoissa loistanut David Wenham, Vincent Regan, Michael Fassbender, Tom Wisdom, Andrew Pleavin, Andrew Tiernan ja pahiksena ollut brassi Rodrigo Santoro. Näyttelijä tekevät hyvät roolit, samoin ohjaaja, käsikirjoittajat ja efektitiimi. Ei huono elokuva ollenkaan.

30.8

Lehmäjengi: Disneyn studiotten vuonna 2004 valmistama animaatioelokuva on yksi firman parhaita, muttei animaatioteknisesti. Teknisesti elokuva on paikon hemmetin rumasti animoitu, mutta kaksikko Will Finn ja John Sanford ovat ohjanneet nerokkaan seikkailuleffan kolmesta lehmästä, jotka lähtevät jahtaamaan kuuluisaa karjavarasta voidakseen pelastaa karjatilansa palkkiorahoilla. Elokuvaa olivät käsikirjoitamassa mm. Will Finn, John Sanford, Robert Lence, Shirley Pierce, David Moses Pimentel ja Ralph Zondag. Tarinassa on paljon viittauksia tunnettuihin länkkäreihin ja etupäässä Sergio Leonen tuotantoon. Elokuvan soundtrack on sitä perustasoa, mutta muutama nätti laulu on mukana, jotka esittää suomeksi Laura Voutilainen. Myös suomenkielinen muu äänityöskentely on maailmaluokkaa. Kolmen lehmän roolissa ovat Eija Vilpas, Hanna Kaila ja Carla Rindell tehden hämmästyttävän hyvät roolisuorituksent. Sivurooleissa olivat mm. Jarkko Tamminen, Aarre Karén, Markus Bäckman, Petri Hanttu, Tom Pöysti ja Sasu Moilanen. Myös suomen paras ääninäyttelijä, Antti Pääkkönen teki pienen sivuääniroolin. Klassikko tämä todellakin on ja kannattaa katsoa.

31.8

Gesualdo ja kuoleman varjot: Hohoijakkaa, että olipa tämä saksalaisdokkari tyhmästi toteutettu, ei muuten mutta italodialogi jää jonkun monotonisesti puhuvan englantialöpisevän äijän puheen alle. Olisivat vaikka tekstittäneet, eli hommasta ei tahdo saada mitään selvää. Kuitenkin leffa kertoo italialaisesta säveltäjästä Carlo Gesualdosta (1566-1613), joka teki monia nättejä sävelmiä ja murhasi sekä vaimonsa Maria d'Avalosin sekä hänen rakastajansa Fabrizio Carafan vuonna 1590. Elokuva käsittelee jotenkin tylsästi tätä miestä, eikä enkkuraita helpota tuskaa yhtään. Vaikka ohjaajana toimi semmoinen nero kun Werner Herzog, epäonnistuu hän pahasti mielenkiintoisesta aiheestaan huolimatta aika pahasti. Olisi vaikka tehnyt elokuvaan muutamia näyteltyjä pätkiä Gesualdon elämästä ja tuosta murhasta niin olisi ollut mielenkiintoisempi. Elokuvassa kuullaan Gesualdon tekemää musiikkia ja kuoro laulaa miehen tekemiä Madigaaleja. Elokuvan kertojat ovat mielenkiintoisia tapauksia, mutta palaan jälleen tähän, heidän loistava dialoginsa jäi enkkudialogin alle tylysti. Rooleissa olivat mm. Pasquale D'Onofrio, Salvatore Catorano, Vincenzo Giusto, Principe d'Avalos ja Alan Curtis. Myös yksi italian parhaita naislaulajia, Milva, kävi näyttämässä laulutaitojaan (ja ihania tisujaan, lääh. Siitä kaksi tähteä lisää). Keskinkertainen hyvällä musiikilla höystetty dokkari, joka jäi etäiseksi.

Kommissar Rex- Endstation Wien: Tästä 86 minuuttisesta tv-elokuvasta sai alkunsa yksi keski-Euroopan parhaista poliisisarjoista, Poliisikoira Rex, joka jatkaa vieläkin matkaansa väsähtämättä, tosin kuitenkin italiassa. Tässä jaksossa esitellään Rex, hänen uusi omistajansa Richard Moser ja Moserin lähimmät työkaverit, koiria pelkäävä Ernst Stockinger, lihavahko Peter Höllerer ja aina näitä uusia italojaksoja lukuunottamatta aina esiintynyt rikoslaboration tutkija ja lääkäri tohtori Leo Graf. Vaikka jakso ja sarja yleensäkkin edustaa eurolaatua parhaimmillaan, se ei ensimmäisestä jaksostaan lähtien ole vielä muovautunut sellaiseksi kun sen myöhemmin saamme nähdä. Myös normaalien n.45 minuutin jaksojen kautta pituuden tasokkaasen tulokseen ei päästä, koska pituutta on ihan liikaa pitääkseen nerokastakaan tarinaa kautta kestonsa ajan pinnalla. Ohjaajana toimi tässä elokuvassa Hajo Gies ja kirjoittivat sarjan luojat Peter Hajek ja Peter Moser. Myös soundtrack (Gerd Schuller) oli erittäin nättiä. Elokuvan päärooleissa nähdään Tobias Moretti, Karl Markovics, Wolf Bachofner ja Rexinä Reginald von Ravenhorst niminen saksanpaimenkoira. Sivurooleissa olivat mm. semmoiset nimet kun Gerhard Zemann, Fritz Muliar, Christiane Hörbiger, Heinrich Schweiger, Aleksander Bardini ja Jaromír Borek tehden uskomattoman näyttäviä roolisuorituksia. Elokuva sekoittaa erinomaisella tavalla rikoskomediaa, gialloja, jännäreitä, rikosdraamaa ja toimintaa olematta kuitenkaan mikää sillisalaatti genresekoitus.

Villi, villi, villi länsi: Nyt taas VHS-hyllyn helmiä. Tämä vuonna 1967 valmistunut lännenkomedia on televio-ohjaajana tuotteliaampi William A. Graham, jonka filmografiaan kuuluvat mm. semmoiset elokuvat kun Guyana Tragedy: The Story of Jim Jones (1980), Harry Tracy, Desperado (1982), Paluu siniselle laguunille (1991) ja The Man Who Captured Eichmann (1996). Elokuva on hänen käsisään hyvin hallussa ja siitä saa kiittää myös elokuvan kirjoittajia, Joseph T. Steckiä ja Robert R. Youngia. Myös elokuvassa kuultava soundtrack on erittäin sopivaa ja laulu "The Ballad of Waterhole #3 (Code of the West)", jonka esittää Roger Miller on upea. Elokuvan huumori on erittäin onnistunutta ja myös näyttelijät avittavat sen onnistumiessa. Pääroolissa on aina mahtavaa työtä tekevä James Coburn sekä Carroll O'Connor ja todella kuuma Margaret Blye. Pienemmissäkin rooleissa olevat tekevät upeaa työtä kuten Claude Akins, Timothy Carey, Bruce Dern, Joan Blondell ja Harry Davis. Katsottava elokuva jos pitää loistavista lännenkomedioista.

2.9

The Atlantis Interceptors: Aloitin syyskuun ja vuoden 499 elokuvan tittelin sai tämä italialais-filippiiniläinen scifi-toiminta-seikkailu vuodelta 1983 ja jonka ohjaajana toimi monia kannibaalileffoja väsännyt Ruggero Deodato. Elokuvan todella nerokkaan käsikirjoituksen kirjoittivat kaverukset Tito Carpi ja Vincenzo Mannino. Elokuva on nerokas, viihdyttävä ja paikoin todella brutaalin maun saava pätkä, mutta voi sitä onnetonta joka aikoo katsoa saksittua ja englanniksi dubattua yksilöä tästä elokuvasta, hän totta vie tulee pettymään ja pahasti. Lähes kaikki raaimat raakuudet on pois saksittu ja monien näyttelijöiden kohdalla on karmea dubbaus pilaamassa tunnelmaa. Mutta kummassakin versiossa on DeAngelisin veljesten upea syntikkapoppi musiikkina ja pop-kappale "Black Inferno" on aivan loistava. Elokuvan tehosteet eivät päässeet huonon kuvanlaadun takia oikeuksiinsa mutta kyllä muutama nätti tehoste mukaan aina mahtuu kuten päänrepeytyminen, naisen palaminen, nuoli suun läpi ja Atlantiksen vajoaminen lopussa. Myös näyttelijätyö on kovalla pohjalla. Mukana oli monia hyviä näyttelijöitä kuten muutamissa kovissa italorainoissa esiintynyt Christopher Connelly (mm. "Manhattan Baby", "1990: I guerrieri del Bronx"), 22-vuotias söpöläinen Gioia Scola (mukana Lucio Fulcin "Conquestissa"), Tony King, 80-luvulla muutamissa italoleffoissa näytellyt Stefano Mingardo (mm. Lamberto Bavan "Blastfighter"), kovan luokan italostara Ivan Rassimov (Lenzin "Mies syvästä joesta", Deodaton "Ultimo Mondo Cannibale"), George Hilton sekä Michele Soavi ja pahiksen roolissa Bruce Baron. Kannattaa katsoa tämä yksi kaikkien aikojen parhaista toimintaleffoista.

3.9

Kauhu kintereillä: Mitähän voisi odottaa etukäteen elokuvalta, jonka juonen voisi sanoa kahdella sanalla "Killer Phone". No eipä paljoa muuta että onpa siinä juoni elokuvalle keksitty. Mutta kyllä siitäkin saavat italialaiset luotua loistoelokuvan. Ohjaajana hääri taas kerran italokauhun ja muidenkin genrejen expertti, Ruggero Deodato, joka tunnetaan etupäässä verisistä kannibaalileffoistaan, mutta osaa mies tehdä muutakin kuten tämä vuonna 1988 valmistunut elokuva todistaa. Deodato yhditää erinomaisesti yliluonnollista kauhua ja gialloa. Ja käsikirjoitus on 99%:sti loistavaa ja siitä vastasivat kolmikko Deodato, Joseph Cavara ja Maru Cavara. Ainoa ongelma on loppu joka on lievästi sanottuna hiukan tönkkä ja yksinkertainen loppu, mutta muuten tämä on erittäin pelottava, hiukan raaka ja aivan tajuttoman hyvällä musiikilla varustettu kauhuleffa. Soundtrackin sävelsi moniin muihinkin italoleffoihin musiikkia säveltänyt Claudio Simonetti. Muut elokan pikku viat tulevat esille sitten enkkudubissa, joka on muutamaa pikku mokaa lukuun ottamatta upeasti toteutettu. Ainoastaan muutamat italiankieliset sanat kuten "Buona Notta", "Bronto" ja "Ciao" pistivät kattilan kiehumaan koska miksi niiden pitää viljellä noita lohkaisuja kun muuten elokuva on englanniksi dubattu ja vielä miksi jotkut puhelinvastaajan äänet on italiaksi? Muuten en dubbia moiti. Sitten näyttelijöihin. Pääroolissa oli todella kaunis ja seksikäs Charlotte Lewis (varsinkin se kylpemiskohtaus on tämän elokuvan kohokohta), Marcello Modugno, Mel Gibsonin "The Passion of the Christ"-leffassa ylipappi Kaiffaksen roolissa loistanut Mattia Sbragia ja Argenton "Tenebressäkin" näytellyt typy Carola Stagnaro. Lisäksi sivuroolissa vilahtaa kohtausen verran William Berger tehden asiallista työtä. Tehosteet ovat erinomaisia aikaan nähden, mutta mihinkään gorefesteihin asti ei elokuvassa edetä. Kannattaa katsoa tämä yksi kaikkien aikojen parhaita kauhuleffoja.

Love & Loathing & Lulu & Ayano: Japanilainen draamaelokuva on jäänyt omalta osaltani melko vieraaksi elokuva-alaksi. Vuosi sitten katsoin vuonna 1979 valmistuneen "Imamura: Yön kasvot" ja tämän vuoden alussa vuodelta 2010 olevan "Cold Fishin". Kumpikin olivat pesunkestäviä sarjamurhaajakuvauksia, mutta tämä vuodelta 2010 oleva draama kertoo nuoresta Junkosta (aka Lulu) ja hänen työkaveristaan Ayanosta. Kumpikin ovat JAV (Japanese Adult Video) tähtiä. Vuodessa n.10 000 japanilaista nuorta naista joutuvat mukaan aikuisviihteeseen ja tämä on tarina heistä. Kuitenkin n. 95 % heistä jäävät tuntemattomiksi, mutta tämän elokuvan näyttelijät saavat vahvan fanikunnan. Elokuvan ohjasi vuoden 1987 "Lolita Vibrator Torturen" ohjannut Hisayasu Sato elokuvan käsikirjoitti alan ammattilaisten haastattelujen ja Atsuhiko Nakamuran kirjan pohjalta Naoko Nishida. Myös musiikki, jota elokuvassa ei paljoa soiteta, on todella elokuvaan sopivaa ja siitä vastasi Jun Kawabata. Elokuva on kuvattu HD-digivideokameralla ja se tuo elokuvaa jollain tapaan realistisemman tunnelman. Pääroolissa nähdään vakuuttava Norie Yasui. Muissa rooleissa olivat mm. Makiko Watanabe, Ryûnosuke Kawai ja Hirofumi Arai. Elokuva kannattaa katsoa, jos pitää draamasta.

The House by the Cemetery: Lucio Fulcin uran loistavin jakso sattui siihen 1970-1980 lukujen taitteeseen, jolloin syntyivät mm. Zombi 2, New York Ripper ja kolme muuta kauhuleffaa, joista yksi oli tämä "Quella villa accanto al cimitero"vuodelta 1981. Elokuvan käsikirjoittivat H.P. Lovecraftin innostuksen pohjalta Fulci, Giorgio Mariuzzo ja Dardano Sacchetti ja onhan se hyvä stoori. Perhe Boyle muuttaa New Yorkista Bostoniin taloon jossa Norman Boylen kollega on tehnyt itsemurhan ja samalla ottanut mukaansa rakastettunsa. No Normanille annetaan puoli vuotta aikaa saada kollegan tutkimukset loppuun. Mukana on rakas vaimo Lucy ja nuori poika Bob, joka on ainoa joka näkee tytön, Maen. Elokuvan upean musiikkiraidan sävelsi Walter Rizzati tehden sen taidolla. Myös erikoisefektit ovat nätit ja todella toimivat. Fulci myös käyttää kameraa hyvin luodessaan pelottavan tunnelman. Vaikka tässä kuinka kehuisi kaikkea muuta, niin tosiasia on että näyttelijät ovat homman avain a ja b. Naispääroolissa on kaunis Catriona MacColl ja miesroolin tekee aina hyvä Paolo Malco. Nuori ja kaunis Ania Pieroni on Ann-nimisenä lastenvahtina erinomainen. Poika-Bobin roolissa nähdään nuori ja etevä Giovanni Frezza, jonka dubbaus vie hahmolta pois, koska se on surkeasti totetutettua vinguntaa. Sivurooleissa oli myös muutamia erittäin hyviä näyttelijöitä kuten Silvia Collatina Mae-tyttönä, Dagmar Lassander, Daniela Doria ja Lucio Fulci. Erinomainen Fulci-tuotos 80-luvun alusta jossa on sopivassa suhteessa pelottavaa tunnelmaa ja brutaalia verenlennätystä.

Tiikeri ja Lumi: Italialainen romanttinen komedia ei ole itselleni tuttu lajityyppi, mutta nyt katsoin tämän Roberto Benignin ohjaaman romanttisen draamakomedian vuodelta 2005. Elokuva oli samaan aikaan hauska että myös onnistuneesti vakava ottaen lievästi jopa kantaan Yhdysvaltain sotaan Irakia vastaan. Elokuvan käsikirjoituksesta vastasivat Roberto Benigni ja Vincenzo Cerami tehden aivan ilmiömäisen loistavan käsikirjoituksen jolla pystyy haastamaan jo tympeiksi muodostuneita Hollywood-komedioita. Elokuvan musiikkikin oli aivan sitä euroopan kärkipäätä ja siitä vastasi jo 60-luvulla uransa aloittanut Nicola Piovani. Kaiken tämän kruunaavat hyvät näyttelijäsuorituset. Päärooleissa nähtävä kolmikko on elokuvan hauskuuden ehdoton edellytys ja päävastuun komiikasta vetää ohjaaja-käsikirjoittaja Roberto Benigni. Myös ranskalainen Jean Reno taitaa italian kielen tehden upean roolityön. Naisroolissa ollut Nicoletta Braschi jää miesten varjoon, mutta tekee lyhyen roolinsa erinomaisesti ollen siinä sivussa hieman kauniskin. Muissa rooleissa olivat mm. Tom Waits, Emilia Fox, Giuseppe Battiston, Lucia Poli, Andrea Renzi, Abdelhafid Metalsi sekä Pirrin söpöt sisarukset Chiara ja Anna. Aivan upea italialainen komedia, jossa riittää huisketta, draamaa ja huumoria aivan koko keston ajalle.

The Beyond: Jälleen Lucio Fulci teki laatukauhua eikä säästele verta ja suolia. Vaikka tämäkin elokuva on upea, niin kuitenkaan "The House by the Cemeteyn" kaltaiseen kauhuun ei ylletä. Käsikirjoitus on taas sitä tuttua Fulcia ja siitä vastasivat Fulcin lisäksi italokauhun ekspertti Dardano Sacchetti ja komediossa enemmänkin mukana ollut Giorgio Mariuzzo. Nyt musiikista vastasi monien muiden Fulcin elokuvien tapaan Fabio Frizzi tehden aivan upeita sävelmiä tähänkin elokuvaan. Elokuvan tehostepuoli oli kunnossa ja sen todistaa monet gore-mässäilyt kuten happoa naisen naamalle, alun seinällenaulitseminen, hämähäkkikohtaus (joka on leffan ällöttävin mielestäni) ja silmät päästä-kohtaus alussa. Myös pääroolissa oli kovan luokan näyttelijät kuten kahdessa muussakin Fulci leffassa näytellyt Catriona MacColl ja 1970-1990 luvuilla italoleffojen vakiokalustoa ollut David Warbeck (mm. "Viidakkoverilöyly", "Saalistaja"), Cinzia Monreale, Antoine Saint-John ja Veronica Lazar. Sivurooleissa olivat mm. Giovanni De Nava, Anthony Flees, Fulcin vakiokasvo Al Cliver, Maria Pia Marsala ja tietenkin Fulci itse. Kovan luokan italokauhua, joka kannattaa katsoa.

Sissi, nuori keisarinna: Vuonna 1955 alkunsa saanut Ernst Marischkan luoma trilogia Itävallan nuoresta keisarinna Elisabethistä sai seuraavana vuonna kakkososan, "Sissi - Die junge Kaiserin". Elokuva jatkaa siitä mihin edellinen osa on jäänyt eli häiden jälkimainingeista. Sissi ja Frans Josef ovat saaneet toisensa. Elokuvan upean soundtrackin sävelsi Anton Profes joka on säveltänyt musiikin moniin muihinkin elokuviin kuten kaksi muutakin Sissi-elokuvaa. Elokuvan pääroolissa nähdään 18-vuotias kaunokainen, Romy Schnider sekä Karlheinz Böhm. Kumpikin tekevät vahvat roolit elokuvassa. Sivurooleissa ovat mm. Romyn äiti Madga, Gustav Knuth, Vilma Degischer, Walter Reyer ja elokuvan koomikkohahmo Josef Meinrad. Kaikki näyttelijät tekevät laatutyötä. Vaikka elokuva perustuu vahvasti historiaan on käsikirjoittana ja ohjaajana Ernst Marischka ottanut reilusti taiteellisia vapauksia ja romantisoinut tapahtumia. Jos aiheesta haluaa katsoa historiallisesti luotettavamman kuvauksen suosittelen vuonna 2009 valmistunutta mini-sarjaa, jossa Sissiä näytteli Cristiana Capotoni.

4.9

Texas v.2000: Italialaista toimintaroskaa á la Joe D´Amato. Elokuva on sitä perus italotasoa ja täynnä epäloogisuuksia mistä saa monet hyvät naurut. Lisäksi elokuvan käsikirjoitti ja osaksi myös ohjasi italoleffojen monitoimimies George Easman yhdessä Aldo Florion kanssa sekoittaen erittäin paljon scifiä, toimintaa ja spagettiwesternejä. Väkivalta on tylyä ja Carlo Maria Cordion säveltämä soundtrack on asiansaosaavaa syntikkapimputusta. Tehosteet ovat aikaansa nähden erittäin kohtalaisesti toteutetut eikä niistä löydy sen pahemmin moitteen sijaa. Päärooleissa ovat monet italoleffojen kovat nimet kuten Al Cliver, Donald O'Brien ja Harrison Muller Jr. Muissa rooleissa olivat mm. Daniel Stephen, Peter Hooten, Hal Yamanouchi ja Sabrina Siani. Myös Geretta Geretta teki pienen esiintymisen leffassa. Enkkudubbi oli elokuvassa suoritettu erittäin hyvin. Kaikenlaista sontaa italialaiset suoltavat pitääkseen virettään yllään. Joe D´Amaton tuotannon harvinaisuus.