Viikko 36

5.9

Näin koulutat lohikäärmeesi: Mitä tulee kun yhdistää DreamWorks animaation, Lilon ja Stitchin, Godzillan, muinaiset viikingit ja kaiken muun mahdollisen. No tämä DreamWorks Animationion yksi parhaita animaatioelokuvia, tarina nuoresta viikinkipojasta joka tapaa satumaisen lohikäärmeen ja ystävystyy sen kanssa. Tarinan on simppeli ja se perustuu Cressida Cowellin kirjoittamaan romaaniin ja sen käsikirjoittivat William Davies, Dean DeBlois ja Chris Sanders ja ohjasivat Dean DeBlois ja Chris Sanders. Jälki on uskomattoman hyvää ja sitä kelpaa ihailla pitkään. Ainoa ero suurempaan osaan aiempaa animaatiotuotantoa on että tämän ikäraja on K-11, koska siinä on senverta hurjaa menoa välillä että pienempiä voi pelottaa ja tietysti yllättävän brutaali (lastenelokuvatasolla) loppuratkaisu. Jatko-osa kuitenkin pukkaa ulos vuonna 2014. Elokuvan musiikki oli norjalaistyylistä ja siitä vastasi John Powell. Suomidubbikin oli aivan käsitämättömän loistavaa. Päärooleissa olivat mm. Aksu Palmén, Iina Kuustonen, Jarmo Mäkinen, Hannu-Pekka Björkman, Oskari Tamminen, Henri Piispanen, Kristiina Wheeler ja Olavi Uusivirta. Hyvä elokuva, jossa ei tosin ole kauhesti ääneen naurettavaa huumoria vaikka hymy nouseekin huulille. Muuten aivan tajuttoman mahtava seikkailuanimaatio, muttei kuitenkaan perheen pienemille.

Kuningatar seikkailee: Mitä useimmille tulee ekana mieleen nimistä Ernst Marischka, Romy Schneider ja Magda Schneider? Sissi-trilogia 1955-1957. Harvalle varmaan tulee mieleen että jo vuonna 1954, 16-vuotias Romy Schnider näytteli tässä historiallisessa komediassa englannin nuorta kuningatarta Victoriaa (1819-1901). Elokuvilla tyylillisesti ei pahemmin ole eroja, varmaan suurimmat erot ovat että hahmoilla on eri nimet, tapahtumat tapahtumat englannissa ja huumoria on enemmän. Elokuvan ohjasi tuttuun tyyliin Ernst Marischka kirjoittaen myös elokuvan käsikirjoituksen joka pohjautuu Sil Varan kirjoittamaan samannimseen komediaan. Elokuva toimi samalla myös uusintaversiona vuonna 1936 valmistuneelle samannimiselle elokuvalle. Elokuvan soundtrack oli erittäin nättiä ja sen sävelsi Anton Profes. Myös elokuvan värit olivat todella kirkkaat ja toi palatsin loisteliasuuden hyvin esiin. Ainoan miinuksen voisi antaa sille että välillä ei tiennyt mitä tapahtuu kun saksankielentaito on pikkasen huono. Pääroolissa oli kaunis ja tyttömäistä viattomuutta huokuva Romy Schinder. Muissa rooleissa ovat mm. Adrian Hoven, Romyn äiti Madga, Karl Ludwig Diehl, Christl Mardayn, Paul Hörbiger ja Rudolf Vogel. Näyttelijät tekevät kelpo roolin tässä perheelle sopivassa prinsessasöpöilyssä, joka on suomessakin julkaistu. Kannattaa katsoa ja nauttia.

6.9

Men Behind the Sun: Yksi pahamaineisempia elokuvia koskaan on tämä T.F. Moun vuonna 1988 ohjaama sotadraama Harbinissa, Kiinassa sijainnesta osasto 731:stä. Elokuva joka on niin dokumentti kun sairas kuvaus ihmisten synkimmästä puolesta. Ohjaajana Mou ei säästä katsojaa helpolla vaan myllyttää kidutuksia ruutuun kautta elokuvan pituuden. Osansa saavat niin lapset, äidit, vauvat, miehet kun kissatkin. Elokuva kertoo seuraa tapahtumia leirin johtajan, kenraali Shiro Ishiin kautta sekä myös leirin kiinalaisten, uudelleenkoulutettavien lapsisotilaiden kautta myös. Efektit on tehty upeasti, niin irtoavat kädet, amputaatiot kun räjähtävät silmät ja aivot. Myös elokuvan kissa ja rotat saavat oikeasti kyytiä mikä antaa elokuvalle uuden sairaan piirteen. Myös mykän pojan leikkaus on aito. Eräs kiinalaisperhe antoi kuolleen poikansa elokuvatiimille leikattavaksi. Elokuvan soundtrack on helmi, jollaisia tulee harvemmin vastaan, se on suorastaan upeaa kuuneltavaa. Pääroolissa nähdään aivan tautisen hyvän roolin tekevä Gang Wang. Muissa rooleissa olivat mm. Hsu Gou, Zhaohua Mei ja Zhe Quan. En suosittele heikkohermoisille, mutta kannattaa katsoa jos historia kiinostaa.

Black Sun-The Nanking Massacre: Vuonna 1995 T.F.Mou jatkoi siitä mihin oli vuonna 1988 jäänyt eli kuvasi japanilaisten sotarikoksia Kiinassa. Nyt vuorossa on Nankingin verilöyly vuonna 1937. Elokuva ei säästele tälläkään kertaa katsojaa helpolla vaan esittelee raakuuksia oikein urakalla kuten sikiö äidin mahasta, vauva kiehuvaan kattilaan, raiskauksia, joukkoteloituksia ja muuta brutaalia. Lisäksi pikkutytön raiskauskin on elokuvaan saatu. Elokuva etenee realistisesti dokumentaarisesti kuvaten japanilaisia johtajia ja heidän päätöksiään. Elokuvan tehostepuoli on jälleen kunnossa ja musiikki on todella nättiä. Tämä on niin inhottava elokuva paikoin että joutuu kääntämään päänsä pois kuvaruudulta ja ajattelemaan että miksi ihminen on tuollainen peto toiselle ihmiselle. Elokuvassa seurataan myös kiinalaisten ja länsimaisten pelastajien vaiheita palavassa Nankingissa. Näyttelijät ovat länsimaiselle ihmiselle vento vieraita kuten Liang Zhang, Yung Pan, Shao-tien Hsiung, Wen-ting Chiang ja Wen-tu Pan. Länsimaisten näyttelijöiden osastoa edustavat mm. Vincent Benziger ja Jeremy W. Cleaver. Elokuva on kuitenkin kokonaan puhuttu kiinaksi mikä syö pikkasen realismia. Elokuvassa on myös autenttista videokuvaa ja valokuvia. Upea dokumentaarinen sotaelokuva joka saa ajattelaan sodan kauheuksia. Elokuvan loppukohtaus hakee vertaansa koko länsimaisessa elokuvahistoriassa. Aivan maaginen elokuva, joka jokaisen tulisi katsoa, pelkästään yleissivistyksen tähden. "Jouluyö, juhlayö"-laulu sopii upeasti päättämään tämän elokuvan.

7.8

Valiant: Katsoin taas tämän upean koko perheen animaation urhesta kirjekyyhky Valiantista, joka liittyy brittien joukkoihin toisessa maailmansodassa. Animaatio on nättiä ja tarina (George Webster, Jordan Katz ja George Melrod) oli rakennettu upeasti sekoittaen sotaleffoja, lasten elokuvia ja komedioita. Elokuvan on ohjannut Gary Chapman saaden kasaan elokuvan jonka jaksaa katsoa monta kertaa. Elokuvan soundtrack on upeasti sävelletty ja siitä vastasi George Fenton. Yksi nolo virhe siihen kyllä sattui kun radiosta soi Edith Piaffin klassinen "Non, je ne regrette rien", joka sävellettiin vasta parikymmentä vuotta sodan jälkeen. Nyt katsoin elokuvan alkuperäisellä enkkuraidalla, kun aiemmin olen katsonut suomidubatun. Englanniksi jotkut sanaleikit ovat hauskemmat ja englanninkielisessä on nimekkäämpi ääninäyttelijäporukka. Päärooleissa ovat mm. Ewan McGregor, Ricky Gervais, Tim Curry, Jim Broadbent, Hugh Laurie, John Cleese ja John Hurt. Yksi parhaita brittianimaatioita joita koskaan on tehty. Kannattaa katsoa ja nauttia.

8.9

Zombi 3: Tämä elokuva on aikamoinen sillisalaatti. Ohjaajaikoni Lucio Fulci ohjasi pienen osan ennen ajautumistaan ulos projektista ja loput ohjasi toisensa hyvin tunteva parivaljakko ja italoroskan ekspertit: Claudio Fragasso ja Bruno Mattei. Elokuva hyppi sekalaisesti loistavasta kauhusta tusina toimintaroskaan, jossa ADHD-zombit hyppivät katoilta ja puista hyvisten kimppuun. Elokuvan käsikirjoituksen kirjoitti pari Rossella Drudi ja Claudio Fragasso ja se näkyy ruudulla aivan tökerönä kauhuna, josta ei ota selvää vanha Erkkikään. Elokuva on tasollisesti lähempänä Mattein Uberkornia "Virus"-elokuvaa. Komediana tämä on aivan upea, mutta vakavasti otettavana täysi paska. Elokuvan tehosteet ja musiikki ovat kuitenkin aivan sitä euroleffojen kirkkainta kärkeä. Stefano Mainettin säveltämä musiikkiraita on perus syntikkapoppia, mutta se toimii ja elokuvan tunnusbiisinä toimiva "The Sound of Fear" on pirun upea. Elokuvan päärooleissa oli itselleni tuntemattomia näyttelijöitä kuten Deran Sarafian, Beatrice Ring, Ulli Reinthaler, Marina Loi, Deborah Bergamini, Mike Monty ja Robert Marius. Aiemmista elokuvista tuttuja olivat vain Ottaviano Dell'Acqua ja Massimo Vanni. Enkkudubbi oli taas erittäin hyvin tehty eikä pahempia virheitä huulisynkan kanssa ollut. Täyttä roskaviihdettä italiasta, jossa se osataan.

9.9

Les démons: Jesus "Jess" Franco on yksi tunnetuimpia eurokauhun tekijöitä. Aiemmin katsomani elokuvat ovat olleet tasoltaan aaltoilevia. Nyt katsomisvuorossa on tämä vuonna 1974 valmistunut ranskalais-portugalilainen erotiikalla höystetty kauhuleffa, jossa tosin ei ollut paljoakaan sitä kauhua. Elokuvan ohjaus oli sitä perus Francoa yhdistäen erotiikan (joka tosin oli aika toivotonta tässä. Lopussa oli kuitenkin yksi parhaista kohtauksia kun kaksi naista nuolevat toisiaan) ja kauhun. Väkivalta taas oli todella luokatonta räpellystä ja tehosteet vielä karmeammat poislukien muutama ok-tason kidutus-skene. Elokuvan soundtrack oli todella nättiä ja jazz sopi siihen hyvin. Sen tekijästä on tosin pikkasen epäselvyyttä. IMDb väittää tekijäksi Jean-Bernard Raiteux nimesen miehen, mutta elokuvan alkuteksteissä lukee Daniel White ja Jess Franco. Elokuva on aika pitälle tylsää haahuilua, mutta on sentään parempi kun umpisurkea "Les avaleuses". Päänäyttelijät ovat itselleni tuntemattomia eurooppalaisia kuten Anne Libert, Britt Nichols, Doris Thomas, Karin Field, Cihangir Gaffari, Luis Barboo, Howard Vernon ja Alberto Dalbés. Ainoa suuri miinus menee elokuvan englanninkieliselle dubbaukselle, jossa ei ole otettu kunnolla huomioon huulisynkaa. Välilla taas esille tulee alkuperäinen, parempi ranskankielinen ääniraita muutamiksi sekunneiksi. Keskitason nunnakauhuilu 70-luvun alkupuoliskolta. Kyllä Franco parempaan pystyy.

Gothic & Lolita Psycho: Japanilaista splatter-huubaa, joka tosin kuin monet muut alan elokuvat ei ole niin kokonaan komediaa, mutta saa tämänkin aikana nauraa monta kertaa. Elokuva on kuitenkin mielestäni efektien osalta splatterien sitä parempaa ääripäätä. Elokuvan ohjasi melko hyvin Gô Ohara, joka saa sekoitettuaa niin komediaa, väkivaltaista taistelua kun todella dramaattisia kohtauksia. Elokuvan ainoa miinus on että useat taistelut ovat ylipitkiä ja toistavat toisiaan liikaa. Elokuvan käsikirjoitti Hisakatsu Kuroki ja hänen kynästään on lähtenyt monta mielenkiintoista ideaa kuten asehullu teinityttö ja konekkiväärisateenvarjo. Musiikki oli myöskin yksi elokuvan suurista vahvuuksista, koska se oli suorastaan mahtavaa. Elokuvan pääroolissa ollut Rina Akiyama oli suorastaan söpö ilmestys. Myös Yûrei Yanagi tekee mahtavaa työtä päähenkilön isänä. Muissa rooleissa olivat mm. Misaki Momose, Ruito Aoyagi, Asami, Yukihide Benny ja yksi elokuvan parhaista näyttelijöistä Minami Tsukui. Aivan tajuttoman upea japsisplattaus, jossa tosin oli pitkiä tylsiä kohtia.

10.9

Aamen. Lopullinen ratkaisu: Katsoinpa tämän Costa-Gavrasin ohjaama sotadraaman vuodelta 2002 ja täytyy sanoa että olipa muutamien pikku vikojen takia Gavrasin huonoin elokuva. Ohjaajana Gavras saa hahmoihin eloa ja realismia, näyttelijät ovat erinomaisia ja muutenkin tarina on mielenkiintoinen: Elokuva kertaa natsien ja Vatikaanin sopimuksesta juutalaisten suhteen. Elokuvassa seurataan SS-upseri Kurt Gersteinia (1905-1945) ja katollista pappia Riccardo Fontanaa ja heidän yritystään estää juutalaisten massamurha eli Holokausti. Elokuva perustuu Rolf Hochhuthin näytelmään "Der Stellvertreter" ja käsikirjoituksen kirjoittivat Costa-Gavras ja Jean-Claude Grumberg. Tarina on fiktiivinen kuitenkin aika pitkälle koska Gerstein kuoli v.1945, toisin kun elokuvassa. Elokuvan musiikki jää taka-alalla, vaikka Armand Amar saa muutaman nätin sävelen esille. Elokuvan suurimmat ongelmat olivat pituus (125min) ja kielivalinta englanti joka söi suuren osan kiinostusta. Näyttelijät, jotka ovat hyviä, pulputtavat kehnoa englantia niin siinä menee hermot. Päärooleissa nähdään Ulrich Tukur ja Mathieu Kassovitz sekä Ulrich Mühe, Michel Duchaussoy, Ion Caramitru ja Marcel Iures. Muutkin sivunäyttelijät ovat omissa rooleissaan ihan hyviä. En suosittele kovinkaan herkästi aiheesta kiinostumattomalle, mutta historiaihmiset saavat tästä varmaan jotain.

Demons: Jos pitäisi valita 80-luvulta yksi kauhuleffa joka on oikeasti viihdyttävä niin kyllä tämä Länsi-Berliinissä kuvattu Lamberto "Marion poika" Bavan ohjaama kauhuleffa on aika korkealla kyseisessä kilvassa. Tämä on tehty oikealla aivot naulassa-asenteella, goretehosteet ovat aivan tajuttoman upeat ja muutenkin näyttelijät hallitsevat genren erinomaisesti. Käsikirjoitus, jonka kirjoittivat Dardano Sacchetti, Dario Argento, Lamberto Bava ja Franco Ferrini, on erittäin kliseninen, mutta simppeli: Joukko ihmisiä joutuvat ansaan elokuvateatteriin jossa sitten demonit alkavat napsia populaa yksi toisensa jälkeen. Gore on tässä elokuvassa suuressa roolissa ja siitä saa kiittää Sergio Stivalettia. Musiikki taas on aivan tajuttoman upeaa kuuneltavaa. Soundtrackiä olivat värkkäämässä moni musiikkimaailman suuri nimi: Claudio Simonetti, Billy Idol, Accept, Mötley Crüe, Rick Springfield, Pretty Maids, Go West, The Adventures, Saxon, Edvard Grieg ja Gioachino Rossini (1792-1862). Tämä kaiken lisäksi näyttelijät tekevät upeaa työtä keskitason enkkudubin avittamana. Päärooleissa nähdään mm. Urbano Barberini, Natasha Hovey, Karl Zinny, Dario Argenton vanhempi tytär Fiore, Paola Cozzo ja Fabiola Toledo. Sivunäyttelijät ovat myös aika kovia kuten Nicoletta Elmi, Geretta Geratta, Bobby Rhodes, Sally Day ja pienen roolin lopussa tekevä Giovanni Frezza. Italokauhun upeimpia teoksia sai jatkoa heti seuraavana vuonna, 1986.

Demons 2: Vuonna 1986 sai jatkoa Lamberto Bavan ohjaamana Demons-kauhusarja. Elokuva itse asiassa on aika pitkälle sama elokuva, eri paikassa vain. Nyt nelikko Lamberto Bava, Dario Argento, Dardano Sacchetti ja Franco Ferrini ovat pistäneet ihmiset toikkaroimaan kerrostaloon josta sitten tulee taistelukenttä demonien ja ihmisten välillä. Tehosteet ovat todella vakuuttavia jälleen, mutta Stivaletin tilalla efekteistä huolehtii Rosario Prestopino ja täten muutama efektit ovat aivan helvetin nolon huonot kuten suoraan "Riiviöistä" pöllitty demoni ja demonikoiran nukketoteutus. Musiikki taas on sitä rautaisten ammattilaisten tekemää mitä ykkösessäkin: The Smith,Gene Loves Jezebel,The Cult, Fields of the Nephilim, Art of Noise, Peter Murphy, Dead Can Dance, Simon Boswell, Love and Rockets, Pierce Turner, Caduta Massi ja The Producers. Muutenkin elokuvassa oli monia hyviä näyttelijöitä. Päärooleissa nähdään David Edwin Knight ja Nancy Brilli (oikealta nimeltään Nicoletta Brilli. Kumpikin tekevät aivan uskomattoman upean roolisuorituksen. Sivurooleissa nähdään myös monia suuria nimiä kuten monissa Argenton leffoissa ollut Coralina Cataldi-Tassoni ("La Terza Madre", "Oopperan kummitus"), edellisessäkin osassa ollut Bobby Rhodes, Asia Argento ja Anita Bartolucci. Jokainen tekee uskomattoman hyvää työtä keskitason enkkudubin tukemana. Katsottavaa italokauhua 80-luvun lopusta.

11.9

Demons III-The Ogre: Tällä vuonna 1988 valmistuneella Lamberto Bavan ohjaamalla kauhuleffalla ei ole mitään tekemistä kahdelle aiemmalle Demons-leffalle. Se on vain tekijöiden myyntikikka. Tosiasiassa tämä elokuva on osa "Brivido giallo"-kauhusarjaa italian televisiolle. Elokuva on aika paljon plagiotu Fulcin "The House by the Cemetery"-leffasta kuten lastenhoitaja, perhe talossa, kellarissa asuva hirviö ja muutamat muut seikat. Elokuvan kirjoitti Fulcinkin elokuvan käsikirjoittanut Dardano Sacchetti yhdessä ohjaaja Bavan kanssa (apulaisohjaajana toimi Lamberton oma poika Fabrizio). Elokuva ei ole semmoista goremässäilyä kun kaksi aiempaa katsomaani Bava-elokuva vaan hillittyä tunnelmanluontia. Erikoistehosteita toki mukana on muutamia ja ne on toteutettu nätisti. Niistä huolehtivat Angelo Mattei ja Ditta Ricci. Hirviö oli upeasti toteutettu tapaus. Musiikki oli tunnelmallista syntikkamusaa jonka sävelsi Simon Boswell. Näyttelijät olivat televisioelokuvaan erittäin kovatasoisia, mutta tuntemattomia. Englannikielisen dubbaksen ohjasi Gianni Giuliano. Päärooleissa olivat Paolo Malco ja Demons II:sakin ollut Virginia Bryant, joka oli todella kaunis nainen. Perheen poikaa näytteli Patrizio Vinci ja nuorta Cheryliä Alice Di Giuseppe. Muissa sivurooleissa olivat Sabrina Ferilli, Stefania Montorsi, David Flosi ja Alex Serra. Näyttelijät tekevät tasokasta työtä ja muutenkin elokuva on kiintoisa tapaus. Varo kuitenkin saksittua versiota, jossa ei ole mitään katsottavaa.

Zombie Flesh Eaters 3: Toinen jatko-osa Lucio Fulcin vuonna 1979 valmistuneelle kauhuklassikolle. Ensimmäinen osa oli vuonna 1988 valmistut Zombi 3 ja tämä vuonna 1989 valmistunut oli kolmas. Ohjaajana toimi italialainen roskavisiönääri Claudio Fragasso (taiteilijanimellään Clyde Anderson) ja käsikirjoituksen kirjoitti Rossella Drudi. Elokuva kopio aika paljon Fulcin alkuperäisteoksesta ja muista elokuvista. Tehosteita taas elokuvassa on pirusti ja ne on toteutettu halpuuteen nähden upeasti. Efekteistä vastasi moniin muihinkin roskaleffoihin tehosteita tehnyt Rodolfo Torrente. Musiikkikin oli todella vakuuttavaa, varsinkin tunnusbiisi "Living After Death, jonka esitti musiikin säveltänyt Al Festa. Jos kaikki muukin huokui halpuutta, samaa voisi sanoa myös näyttelijöistä jotka olivat todella tuntemattomia. Pääroolissa nähdään esimerkiksi kehonrakentaja-pornonäyttelijä Jeff Stryker, joka tunnetaan yhdysvalloissa monista homoelokuvistaan, vaikka onkin tehnyt myös muutamia hetero ja bi-elokuvia. Naispääroolissa on toinen tuntemattomuus, 38-vuotiaana kuollut Candice Daly, joka ei urallaan monessakaan elokuvassa näytellä. Sääli, sillä oli tosi nätti nainen. Muissa rooleissa olivat mm. Massimo Vanni, Jim Gaines (joka on ollut mukana monissa halpisleffoissa kuten "Intrusion: Cambodia" ja "Robowar - Robot da guerra"), Don Wilson (mm. "Syntynyt 4. heinäkuuta" ja "Kunnian etuvartio"), Adrianne Joseph ja Nick Nicholson. Katsottava sekoilu italiasta.