Ohjelmoidut lihakset: Tämä italialainen apokalyptiseen ympäristöön sijoittuva elokuva on ohjaaja Sergio Martinon tuotannosta toinen minkä näen ja olipahan taideteos. Elokuvassa on jännitystä, toimintaa, huumoria ja raakaa menoa jonkun verran ja lisäksi muutama Hollywood-klisee. Elokuva on teknisesti sitä parempaa keskitasoa. Elokuvan käsikirjoitustiimi oli kovaa joukkoa: Lucio Fulcin elokuvia (mm. "Manhattan Baby", "Zombi 2") käsikirjoittanut Elisa Briganti, italialaisnäyttelijä Eduardo Ciannellin (1889-1969) poika Lewis E. Ciannelli (joka on kirjoittanut italoleffojen enkkudubbien käsikirjoituksia mm. "Arizona Colt", "Tutti i colori del buio"), jenkkitoimintaleffoja kirjoitellut John Crowther (mm. "Suoraa toimintaa", "Pirullinen kosto"), 120 elokuvaa kirjoittanut Ernesto Gastaldi (mm. "Nimeni on Nobody", "Nobody on nerokkain"), ohjaaja Sergio Martino, kovanluokan kynäniekka Dardano Sacchetti (mm. Fulcin "The Beyond", "Bronxin asfalttisoturit") ja Saul Sasha. Tällä porukalla on saatu kasaan oikein etevä ja tarinakerronnallisesti hyvä elokuva, jossa on enkkudubbikin ihan kelpo kuuloista. Eikä musiikkikaan jää ihan pahnan pohjimmaiseksi, koska siitä huolehtii The Goblin-bändin keulakuvana tunnettu Claudio Simonetti tehden aivan upeaa syntikkamusaa. No se siitä, näyttelijäkaartissakin on monia mielenkiintoisia nimiä. Pääroolissa nähdään aikamoinen lihaskimppu Daniel Greene, joka on nähty muutamissa muissakin Sergio Martinon elokuvissa kuten "Sulle tracce del condor" ja "Qualcuno pagherà". Naispääroolissa on yksi kauneimpia naisnäyttelijöitä koskaan, Landskronassa, Skånessa syntynyt Janet Agren, joka on näytellyt sellaisissa elokuvissa kuten "Red Sonja", "Mangiati Vivi" ja "Konnat kehään". Muissa rooleissa olivat mm. monissa italorainoissa nähty Claudio Cassinelli (mm. "Viidakon julma salaisuus", "Murder Rock - kuoleman tanssi", "Ihmissyöjäkrokotiili"), yksi kaikkien aikojen parhaita italialaisnäyttelijöitä George Estman (oikealta nimeltään Luigi Montefiori) ja yksi kaikkien aikojen parhaita ranskalaisnäyttelijöitä Donald O'Brien. Sivuroolissa nähdään myös John Saxon. Kelpo toimintaleffa, jossa oli muutamia kekseliäitä kikkoja sekä muutama selvä lainaus Terminatorista, kuten kohtaus jossa Greene kokeilee robottikättään, joka on lähes 1:1 Terminatorin vastaava. Aivot narikkaan niin kyllä tästä pitää.
300: Jälleen tuli katsottua tämä Zack Snyderin (mm. vuoden 2011 paras toimintaelokuva "Sucker Punch") ja onhan tämä aivan loistavaa ketsuppi lentää-viihdeettä. Elokuva perustuu tunnetun sarjakuvataiteilija Frank Millerin sekä Lynn Varleyn tekemään sarjakuvaromaaniin ja käsikirjoituksen tekivät kaverit Snyder, Kurt Johnstad ja Michael Gordon. Tarina on erittäin sotaan keskittyvä, mutta on siinä muutama hyvä draamakohtauskin ja elokuvan dialogi on täynnä muistettavia one-linereitä kuten monessa paikassa parodiotu "This is Sparta!" huudahdus. Elokuvan soundtrack toi jostain syystä paljon mieleen elokuvan "The Passion of the Christ", mikä ei ollut paha asia, koska kummassakin elokuvassa on nätti ja tunnelmallinen musiikkiraita. Musiikista huolehti mies nimeltään Tyler Bates. Elokuva on visuaalisuudeltaan erittäin nättiä ja CGI-taustat ovat erittäin hyvin toteutettu. Taistelut ovat erittäin veriset ja niitä on ilo katsoa. Pääroolissa nähdään Gerard Butler ja erittäin seksikäs Lena Headey. Kumpikin suorittivat roolinsa erinomaisesti, mutta Headley jää ruutuajassa pienemmälle kun miehet. Sivuroolissa nähdään mm. Dominic West, "Taru Sormusten herrasta"-leffoissa loistanut David Wenham, Vincent Regan, Michael Fassbender, Tom Wisdom, Andrew Pleavin, Andrew Tiernan ja pahiksena ollut brassi Rodrigo Santoro. Näyttelijä tekevät hyvät roolit, samoin ohjaaja, käsikirjoittajat ja efektitiimi. Ei huono elokuva ollenkaan.
30.8
Lehmäjengi: Disneyn studiotten vuonna 2004 valmistama animaatioelokuva on yksi firman parhaita, muttei animaatioteknisesti. Teknisesti elokuva on paikon hemmetin rumasti animoitu, mutta kaksikko Will Finn ja John Sanford ovat ohjanneet nerokkaan seikkailuleffan kolmesta lehmästä, jotka lähtevät jahtaamaan kuuluisaa karjavarasta voidakseen pelastaa karjatilansa palkkiorahoilla. Elokuvaa olivät käsikirjoitamassa mm. Will Finn, John Sanford, Robert Lence, Shirley Pierce, David Moses Pimentel ja Ralph Zondag. Tarinassa on paljon viittauksia tunnettuihin länkkäreihin ja etupäässä Sergio Leonen tuotantoon. Elokuvan soundtrack on sitä perustasoa, mutta muutama nätti laulu on mukana, jotka esittää suomeksi Laura Voutilainen. Myös suomenkielinen muu äänityöskentely on maailmaluokkaa. Kolmen lehmän roolissa ovat Eija Vilpas, Hanna Kaila ja Carla Rindell tehden hämmästyttävän hyvät roolisuorituksent. Sivurooleissa olivat mm. Jarkko Tamminen, Aarre Karén, Markus Bäckman, Petri Hanttu, Tom Pöysti ja Sasu Moilanen. Myös suomen paras ääninäyttelijä, Antti Pääkkönen teki pienen sivuääniroolin. Klassikko tämä todellakin on ja kannattaa katsoa.
31.8
Gesualdo ja kuoleman varjot: Hohoijakkaa, että olipa tämä saksalaisdokkari tyhmästi toteutettu, ei muuten mutta italodialogi jää jonkun monotonisesti puhuvan englantialöpisevän äijän puheen alle. Olisivat vaikka tekstittäneet, eli hommasta ei tahdo saada mitään selvää. Kuitenkin leffa kertoo italialaisesta säveltäjästä Carlo Gesualdosta (1566-1613), joka teki monia nättejä sävelmiä ja murhasi sekä vaimonsa Maria d'Avalosin sekä hänen rakastajansa Fabrizio Carafan vuonna 1590. Elokuva käsittelee jotenkin tylsästi tätä miestä, eikä enkkuraita helpota tuskaa yhtään. Vaikka ohjaajana toimi semmoinen nero kun Werner Herzog, epäonnistuu hän pahasti mielenkiintoisesta aiheestaan huolimatta aika pahasti. Olisi vaikka tehnyt elokuvaan muutamia näyteltyjä pätkiä Gesualdon elämästä ja tuosta murhasta niin olisi ollut mielenkiintoisempi. Elokuvassa kuullaan Gesualdon tekemää musiikkia ja kuoro laulaa miehen tekemiä Madigaaleja. Elokuvan kertojat ovat mielenkiintoisia tapauksia, mutta palaan jälleen tähän, heidän loistava dialoginsa jäi enkkudialogin alle tylysti. Rooleissa olivat mm. Pasquale D'Onofrio, Salvatore Catorano, Vincenzo Giusto, Principe d'Avalos ja Alan Curtis. Myös yksi italian parhaita naislaulajia, Milva, kävi näyttämässä laulutaitojaan (ja ihania tisujaan, lääh. Siitä kaksi tähteä lisää). Keskinkertainen hyvällä musiikilla höystetty dokkari, joka jäi etäiseksi.
Kommissar Rex- Endstation Wien: Tästä 86 minuuttisesta tv-elokuvasta sai alkunsa yksi keski-Euroopan parhaista poliisisarjoista, Poliisikoira Rex, joka jatkaa vieläkin matkaansa väsähtämättä, tosin kuitenkin italiassa. Tässä jaksossa esitellään Rex, hänen uusi omistajansa Richard Moser ja Moserin lähimmät työkaverit, koiria pelkäävä Ernst Stockinger, lihavahko Peter Höllerer ja aina näitä uusia italojaksoja lukuunottamatta aina esiintynyt rikoslaboration tutkija ja lääkäri tohtori Leo Graf. Vaikka jakso ja sarja yleensäkkin edustaa eurolaatua parhaimmillaan, se ei ensimmäisestä jaksostaan lähtien ole vielä muovautunut sellaiseksi kun sen myöhemmin saamme nähdä. Myös normaalien n.45 minuutin jaksojen kautta pituuden tasokkaasen tulokseen ei päästä, koska pituutta on ihan liikaa pitääkseen nerokastakaan tarinaa kautta kestonsa ajan pinnalla. Ohjaajana toimi tässä elokuvassa Hajo Gies ja kirjoittivat sarjan luojat Peter Hajek ja Peter Moser. Myös soundtrack (Gerd Schuller) oli erittäin nättiä. Elokuvan päärooleissa nähdään Tobias Moretti, Karl Markovics, Wolf Bachofner ja Rexinä Reginald von Ravenhorst niminen saksanpaimenkoira. Sivurooleissa olivat mm. semmoiset nimet kun Gerhard Zemann, Fritz Muliar, Christiane Hörbiger, Heinrich Schweiger, Aleksander Bardini ja Jaromír Borek tehden uskomattoman näyttäviä roolisuorituksia. Elokuva sekoittaa erinomaisella tavalla rikoskomediaa, gialloja, jännäreitä, rikosdraamaa ja toimintaa olematta kuitenkaan mikää sillisalaatti genresekoitus.
Villi, villi, villi länsi: Nyt taas VHS-hyllyn helmiä. Tämä vuonna 1967 valmistunut lännenkomedia on televio-ohjaajana tuotteliaampi William A. Graham, jonka filmografiaan kuuluvat mm. semmoiset elokuvat kun Guyana Tragedy: The Story of Jim Jones (1980), Harry Tracy, Desperado (1982), Paluu siniselle laguunille (1991) ja The Man Who Captured Eichmann (1996). Elokuva on hänen käsisään hyvin hallussa ja siitä saa kiittää myös elokuvan kirjoittajia, Joseph T. Steckiä ja Robert R. Youngia. Myös elokuvassa kuultava soundtrack on erittäin sopivaa ja laulu "The Ballad of Waterhole #3 (Code of the West)", jonka esittää Roger Miller on upea. Elokuvan huumori on erittäin onnistunutta ja myös näyttelijät avittavat sen onnistumiessa. Pääroolissa on aina mahtavaa työtä tekevä James Coburn sekä Carroll O'Connor ja todella kuuma Margaret Blye. Pienemmissäkin rooleissa olevat tekevät upeaa työtä kuten Claude Akins, Timothy Carey, Bruce Dern, Joan Blondell ja Harry Davis. Katsottava elokuva jos pitää loistavista lännenkomedioista.
2.9
The Atlantis Interceptors: Aloitin syyskuun ja vuoden 499 elokuvan tittelin sai tämä italialais-filippiiniläinen scifi-toiminta-seikkailu vuodelta 1983 ja jonka ohjaajana toimi monia kannibaalileffoja väsännyt Ruggero Deodato. Elokuvan todella nerokkaan käsikirjoituksen kirjoittivat kaverukset Tito Carpi ja Vincenzo Mannino. Elokuva on nerokas, viihdyttävä ja paikoin todella brutaalin maun saava pätkä, mutta voi sitä onnetonta joka aikoo katsoa saksittua ja englanniksi dubattua yksilöä tästä elokuvasta, hän totta vie tulee pettymään ja pahasti. Lähes kaikki raaimat raakuudet on pois saksittu ja monien näyttelijöiden kohdalla on karmea dubbaus pilaamassa tunnelmaa. Mutta kummassakin versiossa on DeAngelisin veljesten upea syntikkapoppi musiikkina ja pop-kappale "Black Inferno" on aivan loistava. Elokuvan tehosteet eivät päässeet huonon kuvanlaadun takia oikeuksiinsa mutta kyllä muutama nätti tehoste mukaan aina mahtuu kuten päänrepeytyminen, naisen palaminen, nuoli suun läpi ja Atlantiksen vajoaminen lopussa. Myös näyttelijätyö on kovalla pohjalla. Mukana oli monia hyviä näyttelijöitä kuten muutamissa kovissa italorainoissa esiintynyt Christopher Connelly (mm. "Manhattan Baby", "1990: I guerrieri del Bronx"), 22-vuotias söpöläinen Gioia Scola (mukana Lucio Fulcin "Conquestissa"), Tony King, 80-luvulla muutamissa italoleffoissa näytellyt Stefano Mingardo (mm. Lamberto Bavan "Blastfighter"), kovan luokan italostara Ivan Rassimov (Lenzin "Mies syvästä joesta", Deodaton "Ultimo Mondo Cannibale"), George Hilton sekä Michele Soavi ja pahiksen roolissa Bruce Baron. Kannattaa katsoa tämä yksi kaikkien aikojen parhaista toimintaleffoista.
3.9
Kauhu kintereillä: Mitähän voisi odottaa etukäteen elokuvalta, jonka juonen voisi sanoa kahdella sanalla "Killer Phone". No eipä paljoa muuta että onpa siinä juoni elokuvalle keksitty. Mutta kyllä siitäkin saavat italialaiset luotua loistoelokuvan. Ohjaajana hääri taas kerran italokauhun ja muidenkin genrejen expertti, Ruggero Deodato, joka tunnetaan etupäässä verisistä kannibaalileffoistaan, mutta osaa mies tehdä muutakin kuten tämä vuonna 1988 valmistunut elokuva todistaa. Deodato yhditää erinomaisesti yliluonnollista kauhua ja gialloa. Ja käsikirjoitus on 99%:sti loistavaa ja siitä vastasivat kolmikko Deodato, Joseph Cavara ja Maru Cavara. Ainoa ongelma on loppu joka on lievästi sanottuna hiukan tönkkä ja yksinkertainen loppu, mutta muuten tämä on erittäin pelottava, hiukan raaka ja aivan tajuttoman hyvällä musiikilla varustettu kauhuleffa. Soundtrackin sävelsi moniin muihinkin italoleffoihin musiikkia säveltänyt Claudio Simonetti. Muut elokan pikku viat tulevat esille sitten enkkudubissa, joka on muutamaa pikku mokaa lukuun ottamatta upeasti toteutettu. Ainoastaan muutamat italiankieliset sanat kuten "Buona Notta", "Bronto" ja "Ciao" pistivät kattilan kiehumaan koska miksi niiden pitää viljellä noita lohkaisuja kun muuten elokuva on englanniksi dubattu ja vielä miksi jotkut puhelinvastaajan äänet on italiaksi? Muuten en dubbia moiti. Sitten näyttelijöihin. Pääroolissa oli todella kaunis ja seksikäs Charlotte Lewis (varsinkin se kylpemiskohtaus on tämän elokuvan kohokohta), Marcello Modugno, Mel Gibsonin "The Passion of the Christ"-leffassa ylipappi Kaiffaksen roolissa loistanut Mattia Sbragia ja Argenton "Tenebressäkin" näytellyt typy Carola Stagnaro. Lisäksi sivuroolissa vilahtaa kohtausen verran William Berger tehden asiallista työtä. Tehosteet ovat erinomaisia aikaan nähden, mutta mihinkään gorefesteihin asti ei elokuvassa edetä. Kannattaa katsoa tämä yksi kaikkien aikojen parhaita kauhuleffoja.
Love & Loathing & Lulu & Ayano: Japanilainen draamaelokuva on jäänyt omalta osaltani melko vieraaksi elokuva-alaksi. Vuosi sitten katsoin vuonna 1979 valmistuneen "Imamura: Yön kasvot" ja tämän vuoden alussa vuodelta 2010 olevan "Cold Fishin". Kumpikin olivat pesunkestäviä sarjamurhaajakuvauksia, mutta tämä vuodelta 2010 oleva draama kertoo nuoresta Junkosta (aka Lulu) ja hänen työkaveristaan Ayanosta. Kumpikin ovat JAV (Japanese Adult Video) tähtiä. Vuodessa n.10 000 japanilaista nuorta naista joutuvat mukaan aikuisviihteeseen ja tämä on tarina heistä. Kuitenkin n. 95 % heistä jäävät tuntemattomiksi, mutta tämän elokuvan näyttelijät saavat vahvan fanikunnan. Elokuvan ohjasi vuoden 1987 "Lolita Vibrator Torturen" ohjannut Hisayasu Sato elokuvan käsikirjoitti alan ammattilaisten haastattelujen ja Atsuhiko Nakamuran kirjan pohjalta Naoko Nishida. Myös musiikki, jota elokuvassa ei paljoa soiteta, on todella elokuvaan sopivaa ja siitä vastasi Jun Kawabata. Elokuva on kuvattu HD-digivideokameralla ja se tuo elokuvaa jollain tapaan realistisemman tunnelman. Pääroolissa nähdään vakuuttava Norie Yasui. Muissa rooleissa olivat mm. Makiko Watanabe, Ryûnosuke Kawai ja Hirofumi Arai. Elokuva kannattaa katsoa, jos pitää draamasta.
The House by the Cemetery: Lucio Fulcin uran loistavin jakso sattui siihen 1970-1980 lukujen taitteeseen, jolloin syntyivät mm. Zombi 2, New York Ripper ja kolme muuta kauhuleffaa, joista yksi oli tämä "Quella villa accanto al cimitero"vuodelta 1981. Elokuvan käsikirjoittivat H.P. Lovecraftin innostuksen pohjalta Fulci, Giorgio Mariuzzo ja Dardano Sacchetti ja onhan se hyvä stoori. Perhe Boyle muuttaa New Yorkista Bostoniin taloon jossa Norman Boylen kollega on tehnyt itsemurhan ja samalla ottanut mukaansa rakastettunsa. No Normanille annetaan puoli vuotta aikaa saada kollegan tutkimukset loppuun. Mukana on rakas vaimo Lucy ja nuori poika Bob, joka on ainoa joka näkee tytön, Maen. Elokuvan upean musiikkiraidan sävelsi Walter Rizzati tehden sen taidolla. Myös erikoisefektit ovat nätit ja todella toimivat. Fulci myös käyttää kameraa hyvin luodessaan pelottavan tunnelman. Vaikka tässä kuinka kehuisi kaikkea muuta, niin tosiasia on että näyttelijät ovat homman avain a ja b. Naispääroolissa on kaunis Catriona MacColl ja miesroolin tekee aina hyvä Paolo Malco. Nuori ja kaunis Ania Pieroni on Ann-nimisenä lastenvahtina erinomainen. Poika-Bobin roolissa nähdään nuori ja etevä Giovanni Frezza, jonka dubbaus vie hahmolta pois, koska se on surkeasti totetutettua vinguntaa. Sivurooleissa oli myös muutamia erittäin hyviä näyttelijöitä kuten Silvia Collatina Mae-tyttönä, Dagmar Lassander, Daniela Doria ja Lucio Fulci. Erinomainen Fulci-tuotos 80-luvun alusta jossa on sopivassa suhteessa pelottavaa tunnelmaa ja brutaalia verenlennätystä.
Tiikeri ja Lumi: Italialainen romanttinen komedia ei ole itselleni tuttu lajityyppi, mutta nyt katsoin tämän Roberto Benignin ohjaaman romanttisen draamakomedian vuodelta 2005. Elokuva oli samaan aikaan hauska että myös onnistuneesti vakava ottaen lievästi jopa kantaan Yhdysvaltain sotaan Irakia vastaan. Elokuvan käsikirjoituksesta vastasivat Roberto Benigni ja Vincenzo Cerami tehden aivan ilmiömäisen loistavan käsikirjoituksen jolla pystyy haastamaan jo tympeiksi muodostuneita Hollywood-komedioita. Elokuvan musiikkikin oli aivan sitä euroopan kärkipäätä ja siitä vastasi jo 60-luvulla uransa aloittanut Nicola Piovani. Kaiken tämän kruunaavat hyvät näyttelijäsuorituset. Päärooleissa nähtävä kolmikko on elokuvan hauskuuden ehdoton edellytys ja päävastuun komiikasta vetää ohjaaja-käsikirjoittaja Roberto Benigni. Myös ranskalainen Jean Reno taitaa italian kielen tehden upean roolityön. Naisroolissa ollut Nicoletta Braschi jää miesten varjoon, mutta tekee lyhyen roolinsa erinomaisesti ollen siinä sivussa hieman kauniskin. Muissa rooleissa olivat mm. Tom Waits, Emilia Fox, Giuseppe Battiston, Lucia Poli, Andrea Renzi, Abdelhafid Metalsi sekä Pirrin söpöt sisarukset Chiara ja Anna. Aivan upea italialainen komedia, jossa riittää huisketta, draamaa ja huumoria aivan koko keston ajalle.
The Beyond: Jälleen Lucio Fulci teki laatukauhua eikä säästele verta ja suolia. Vaikka tämäkin elokuva on upea, niin kuitenkaan "The House by the Cemeteyn" kaltaiseen kauhuun ei ylletä. Käsikirjoitus on taas sitä tuttua Fulcia ja siitä vastasivat Fulcin lisäksi italokauhun ekspertti Dardano Sacchetti ja komediossa enemmänkin mukana ollut Giorgio Mariuzzo. Nyt musiikista vastasi monien muiden Fulcin elokuvien tapaan Fabio Frizzi tehden aivan upeita sävelmiä tähänkin elokuvaan. Elokuvan tehostepuoli oli kunnossa ja sen todistaa monet gore-mässäilyt kuten happoa naisen naamalle, alun seinällenaulitseminen, hämähäkkikohtaus (joka on leffan ällöttävin mielestäni) ja silmät päästä-kohtaus alussa. Myös pääroolissa oli kovan luokan näyttelijät kuten kahdessa muussakin Fulci leffassa näytellyt Catriona MacColl ja 1970-1990 luvuilla italoleffojen vakiokalustoa ollut David Warbeck (mm. "Viidakkoverilöyly", "Saalistaja"), Cinzia Monreale, Antoine Saint-John ja Veronica Lazar. Sivurooleissa olivat mm. Giovanni De Nava, Anthony Flees, Fulcin vakiokasvo Al Cliver, Maria Pia Marsala ja tietenkin Fulci itse. Kovan luokan italokauhua, joka kannattaa katsoa.
Sissi, nuori keisarinna: Vuonna 1955 alkunsa saanut Ernst Marischkan luoma trilogia Itävallan nuoresta keisarinna Elisabethistä sai seuraavana vuonna kakkososan, "Sissi - Die junge Kaiserin". Elokuva jatkaa siitä mihin edellinen osa on jäänyt eli häiden jälkimainingeista. Sissi ja Frans Josef ovat saaneet toisensa. Elokuvan upean soundtrackin sävelsi Anton Profes joka on säveltänyt musiikin moniin muihinkin elokuviin kuten kaksi muutakin Sissi-elokuvaa. Elokuvan pääroolissa nähdään 18-vuotias kaunokainen, Romy Schnider sekä Karlheinz Böhm. Kumpikin tekevät vahvat roolit elokuvassa. Sivurooleissa ovat mm. Romyn äiti Madga, Gustav Knuth, Vilma Degischer, Walter Reyer ja elokuvan koomikkohahmo Josef Meinrad. Kaikki näyttelijät tekevät laatutyötä. Vaikka elokuva perustuu vahvasti historiaan on käsikirjoittana ja ohjaajana Ernst Marischka ottanut reilusti taiteellisia vapauksia ja romantisoinut tapahtumia. Jos aiheesta haluaa katsoa historiallisesti luotettavamman kuvauksen suosittelen vuonna 2009 valmistunutta mini-sarjaa, jossa Sissiä näytteli Cristiana Capotoni.
4.9
Texas v.2000: Italialaista toimintaroskaa á la Joe D´Amato. Elokuva on sitä perus italotasoa ja täynnä epäloogisuuksia mistä saa monet hyvät naurut. Lisäksi elokuvan käsikirjoitti ja osaksi myös ohjasi italoleffojen monitoimimies George Easman yhdessä Aldo Florion kanssa sekoittaen erittäin paljon scifiä, toimintaa ja spagettiwesternejä. Väkivalta on tylyä ja Carlo Maria Cordion säveltämä soundtrack on asiansaosaavaa syntikkapimputusta. Tehosteet ovat aikaansa nähden erittäin kohtalaisesti toteutetut eikä niistä löydy sen pahemmin moitteen sijaa. Päärooleissa ovat monet italoleffojen kovat nimet kuten Al Cliver, Donald O'Brien ja Harrison Muller Jr. Muissa rooleissa olivat mm. Daniel Stephen, Peter Hooten, Hal Yamanouchi ja Sabrina Siani. Myös Geretta Geretta teki pienen esiintymisen leffassa. Enkkudubbi oli elokuvassa suoritettu erittäin hyvin. Kaikenlaista sontaa italialaiset suoltavat pitääkseen virettään yllään. Joe D´Amaton tuotannon harvinaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti