Viikko 33

15.8

Kolme caballeroa: Tämä Disneyn 7. klassikko vuodelta 1944 yhdistää animaatiotia ja oikeaa elokuvaa erinomaisesti ja muodostaa yhden parhaimmista kokonaisuuksista koskaan. Elokuvan ohjasivat Norman Ferguson, Clyde Geronimi, Jack Kinney, Bill Roberts ja Harold Young ja käsikirjoitusryhmään kuuluivat mm. Homer Brightman, Ernest Terrazas, Ted Sears, Bill Peet, Ralph Wright, Elmer Plummer, Roy Williams ja Webb Smith. Elokuva kertoo Aku Ankasta ja hänen kahdesta etelä-amerikkaisesta toveristaan, Pachito Pistolesista ja José Cariocasta ja heidän seikkailustaan etelä-amerikassa Brasiliassa ja Meksikossa jossa tapaavat kauniit naisia ja katsovat tanssiesityksiä. Elokuvan laulut ovat aivan taivaallisen loistavia kuten "The Three Caballeros (Ay, Jalisco, no te rajes!)", "Baía (No baixa do sapateiro)", "You Belong To My Heart (Solamente una vez)" ja "Sobre las olas (Over the Waves)". Elokuvassa puhutaan englannin lisäksi portugalia ja espanjaa, joka tuo elokuvaan syvyyttä. Kolmen caballeron ääninäyttelijät tekevät taivaallisen mahtavat ääniroolit. Clarence Nash (Aku Ankka), Joaquin Garay (Panchito) ja José Oliveira (José Carioca). Naiskauneutta toivat live-pätkiin Aurora Miranda, Carmen Molina ja Dora Luz. Muissa ääniroolissa olivat mm. Sterling Holloway ja Pinto Colvig.

16.8

Oh, Susanna!: Yhdysvaltalainen vuonna 1936 valmistunut komediallinen musiikkiromanttinen lännenelokuva, jonka ohjasi Joseph Kane ja kirjoitti Oliver Drake oman tarinansa pohjalta. Elokuva on mielestäni erittäin asiallinen ja siitä saa muutamat hyvät naurut, mutta sen todella lyhyt pituus (54 minuuttia) ei riitä kuitenkaan täysin hyvän elokuvan tarinan kertomiseen. Elokuvasta olisi ollut potentiaalia puolitoistatuntiseksi mutta ei. Elokuvan musiikeista nimikkobiisi, Oh Susanna on todella nätti ja sopii leffaan hyvin. Elokuvan aika kuvaa jotain 1920-1930 lukujen taitessa jossain amerikan keskilännessä. Se sekoittaa hyvin 30-luvun rikoselokuvia (autoja, gangstereita) ja klassista villiä länttä (hevosia, autiomaata). Elokuvan pääroolissa nähdään Gene Autry, joka tekee ihan kelpo roolisuorituksen. Myös Smiley Burnette ja nätti Frances Grant ovat omissa rooleissaan siedettäviä, vaikka he jäävät Autryn taakse auttamattomasti. Muissa rooleissa olivat mm, Earle Hodgins, Donald Kirke ja Boothe Howard.

17.8

Cavalry: Jälleen lyhyt (1h03 min) länkkäri vuodelta 1936. Elokuvan ohjasi ja osin käsikirjoitti Robert N. Bradbury yhdessä George H. Plymptonin kanssa. Kässäri oli mielenkiintoinen, mutta olisi sitä nyt sentään puolisen tuntia pidentää. Elokuvan romanttinen sivujuoni käydään niin sanoakseni kusten juosten läpi ja tarinaa ei ehditä kunnolla syventää. Elokuvassa eletään Yhdysvaltain sisällissodan jälkimaininkeja. Elokuvan pääroolissa nähdään lännenleffojen vakionaama Bob Steele ja naisroolissa kaunis Frances Grant, mutta hänen roolinsa jää erittäin minimaaliseksi. Muissa rooleissa ovat mm. Karl Hackett, Hal Price, Earle Ross ja Ed Cassidy tehden roolinsa ihan asiallisesti. Ihan kiva pikku länkkäri 30-luvulta.

18.8

Suvaitsemattomuus: Tämä 535 elokuvaa ohjanneen D.W. Griffithin tuotantoon kuuluu tämä vuonna 1916 valmistunut mykkäelokuva, joka on yksi mahtavampia elokuvia mitä koskaan on tullut katsottua. Elokuvan efektit ovat lähes verrattavissa moniin uudempiin tuotoksiin. Elokuvalla on mammuttimainen pituus, lähes 3 tuntia, mutta jaksaa silti pitää mielenkiinnon yllä. Elokuvassa seurataan neljää tarinaa: Eniten ruutuaikaa saavat nykyaikaan sijoittuva rikosdraama, joka on erittäin onnistunut ja olisi ollut sellainen varmaan omana elokuvaan. Toinen on muinaiseen Babyloniaan sijoittuva sotaisa tarina, jossa on elokuvan mahtavimmat tehosteet ja lavasteet. Pienemmän roolin saavat tarinat Ranskasta ja Jeesuksesta, jotka ovat kuitenkin erittäin mielenkiintoisia. Elokuvan päärooleja on vaikea sanoa mutta nykyaikaan sijoittuvassa tarinassa pääroolissa olleet Mae Marsh ja Walter Long. Marsh tekee aivan älyttämän mahtavaa roolia. Muissa isoimmissa rooleissa elokuvassa ovat mm. Margery Wilson, Alfred Paget, Seena Owen ja yhden elokuvan loistavimmista rooleista tehnyt Constance Talmadge. Elokuva oli aikaan nähden erittäin raaka ja muutamassa kohden oli aika eroottista kuvastoa. Elokuvan Suomi-ikäraja K-3 ihmetytti, parempi olisi varmaan K-15.

20.8

Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki: Tämä Indiana Jones - elokuvasarjan kolmas osa (1989) kuuluu sarjan parhaisiin niin toiminnan kun huumorinkin osalta. Elokuvan ohjasi tuttuun tyyliin Steven Spielberg ja käsikirjoittivat Jeffrey Boam, George Lucas, Menno Meyjes ja Philip Kaufman. Elokuvassa jahdataan maineikasta Graalin maljaa ja maljaa havittelevat isä ja poika Jonesin lisäksi ykkösosasta tutut viholliset, Natsit. Elokuvan soundtrack oli heikkoa, mutta teemasävel oli tuttua John Williamsia. Elokuvan tehosteet olivat melko hyvät, mutta muutama kökköys kyllä oli havaittavissa. Tuttuun tapaan pääroolissa nähdään Harrison Ford, joka tekeekin totuttuun tapaan hyvän roolin. Isä Jonesin roolin on saatu näyttelijäikoni Sean Connery, jonka suusta kuuluukin muutama oiva läppä. Sivurooleissa hyviksinä ovat lisäksi Denholm Elliott ja John Rhys-Davies. Pahiksien rooleissa ovat mm. erittäin nätti Alison Doody, Julian Glover ja Michael Byrne. Elokuvan alussa nuorta Indianaa näyttelee nuorena kuollut River Phoenix.

21.8

Laputa-linna taivaalla: Tämä Animeikoni Hayo Miyazakin vuonna 1986 ohjaama seikkailuanime oli sellainen ohjausvirettä ylläpitävä teos kahden klassikon: Tuulen laakso Nausicaä (1984) ja Naapurini Totoro (1988) välissä. Teknisesti se tuo mieleen paljon Nausicaän niin visuaalisuudesta kun hahmotyyppienkin osalta. Tarina vain ei ole ihan niin kiinnostava, mutta olihan tässä hyvää huumoria mukana. Elokuvan musiikki oli korviahivelevän kaunista ja siitä vastasi tuttuun tyyliin Joe Hishaishi. Elokuvan loppulaulu Kimi wo Nosete, jonka lauloi Azumi Inoue oli erittäin nätti. Elokuvassa oli paljon viittaksia Nausicaä elokuvaan kutene Laputassa asuvat raidalliset ketut. Elokuvan päääänirooleissa ovat Mayumi Tanaka ja Keiko Yokozawa. Sivuäänirooleissa, jotka tekevät myös erinomaista työtä, ovat mm. Kotoe Hatsui, Minori Terada, Fujio Tokita ja Takumi Kamiyama. Hauska, jännittävä sekä viihdyttävä elokuva.

Viikko 32

8.8

Indiana Jones und der Speer des Schicksals: Aivan käsittämättömän hyvin tehty parodiafanielokuva Indiana Jonesista ja eritoten ensimmäisestä osasta. Elokuvaa voi verrata suomalaiseen Star Wreck-sarjaan tasollisesti, koska tämä on todellakin aivan laatutavaraa. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti Marcel Cornelius ja hän on saanut aikaan elokuvan jossa erikoistehosteet, näyttelijät ja juoni on parodiaksi ja amatöörielokuvaksi korkealaatuiset. Elokuvassa seikkaillaan niin Amerikassa, Himalajalla kun Egyptissäkin ja vieraillaan kerran Saksassakin. Elokuva on täynnä noloja mokia kuten Wermach Himalajalla, Nepalissa vuonna 1933 (eihän ne siellä koskaan muulloinkaan olleet). Lisäksi heidän aseistuus oli PPSh 4o-konepistooli ja Thompson-konepistooli olivat aika noloja ja vuonna 1936 käytettiin panssareita jotka tulivat käyttöön vasta vuosina 1943-1945 ja sukellusveneitä, jotka olivat liian moderneja. Myös se että kaikki puhuivat saksaa (joka tosin on ymmärrettävää että elokuva oli saksalainen). Elokuvan soundtrack oli todella loistava ja sen sävelsi Klaus Rüdiger Wallner. Elokuvan pääroolissa nähdään nuori ohjaaja-käsikirjoittaja-kuvaaja-tuottaja-tuotantosuunittelija Marcel Cornelius. Cornelius on kaukana Harison Fordista, mutta vetää oman osansa mallikaasti. Elokuvan naisroolissa, agentti Sophia Hapgoodina, nähdään kaunis Andrea Mack. Pienenä infona voisi sanoa että Hapgoodin hahmo on erilainen kun sarjakuvatarina Atlantiksen salaisuudessa, jossa oli enemmänkin höpsö nainen. Tässä hän oli vahva nainen. Elokuvan pahiksena nähdään aivan mahtavan roolin tehnyt Gottfried Pfettrisch. Sivurooleissa olivat mm. Peter Miehtig, Jan Bosch, Klaus Wallner ja Kerstin Wallner. Tämä elokuva kannattaa katsoa mikäli pitää parodiaelokuvista.
Suuri keikka Madonna-kadulla: Italialainen rikoskomedia vuodelta 1958, jonka ohjasi Mario Monicelli ja kirjoittivat Agenore Incrocci, Furio Scarpelli, Suso Cecchi d'Amico ja Mario Monicelli käyttäen pohjanaan Italo Calvinon lyhyt-tarinaa Furto in una pasticceria. Elokuva kertoi joukosta ryöstäjiä jotka aikovat ryöstää erään kassaholvin. Elokuva on italiaksi, joten suurin osa vitseistä meni yli että kohisi, mutta kyllä tästä jotenkuten juonesta sai otetta ja muutama vitsi nauratti huonosta kielitaidosta huolimatta. Elokuvan suoraan sanottua mahtavan soundtrackin sävelsi Piero Umiliani. Elokuva oli mustavalkoinen ja kolme elokuvan roolia oli dubattu (syy oli oudoissa murteissa, kun yleensä syy on huono kielitaito). Elokuvan päärooleissa olivat Vittorio Gassman, Renato Salvatori, Memmo Carotenuto, Marcello Mastroianni ja Totò. Jokainen teki hyvät roolisuoritukset. Myös naisrooleissa olleet Rossana Rory, Carla Gravina, Gina Rovere ja vastan parikymppinen Claudia Cardinale. Näyttelijät ylinäyttelivät todella yli kuten etelä-eurooppalaisissa leffoissa on tapana.

Nimeni on Trinity-paholaisen oikea käsi: Tämä Enzo Barbonin ohjaama ja kirjoittama italowestern on Terence Hill-Bud Spencer kaksikon parhaita elokuvia. Elokuva on niin soundtrackin (Franco Micalizzi), juonen sekä huumorin takia yksi loistavampia lännenkomedioita. Elokuva on kuvattu eteläisessä italiassa ja se sopii hyvin kuvaamaan Yhdysvaltojen aavikoita. Pääpari Hill-Spencer ovat parhaimmillaan juuri tässä elokuvassa ja tappelut ovat näyttäviä. Myös Steffen Zacharias, Dan Sturkie ja Farley Granger ovat sivurooleissa hyviä. Naiskauneutta edustavat Gisela Hahn ja Elena Pedemonte. Katsomani versio oli ns alkuperäinen italiakielinen.

9.8

Tiedän yhä mitä teit viime kesänä: Jatko-osa vuonna 1997 valmistuneelle slasher-elokuvalle "Tiedän mitä teit viime kesänä". Tää on juonellisesti aika onneton, mutta on mielenkiintoisempi kuin ykkösosa. Väkivaltaa taasen on otettu reilusti pois, musiikki on teinipoppia parhaimmillaan jä pääroolissa on seksikäs Jennifer Love Hewitt. Elokuvassa on nykykauhun riippakiviin kuuluva kohtaus: Nainen suihkussa, mutta mitään ei näytetä. Miksi pitää laittaa kohtaus, jos ei aijota näyttää mitään. Elokuvan ohjasi Danny Cannon ja käsikirjoittivat Lois Duncan ja Trey Callaway. Elokuvan päärooleissa Hewittin lisäksi olivat edellisestä osasta tuttu Freddie Prinze Jr, nätti Brandy Norwood sekä Mekhi Phifer. Näiden lisäksi myös Matthew Settle ja Muse Watson olivat pahisten rooleissa vakuuttavia. Muissa pienemmissä rooleissa olivat mm. Bill Cobbs, Jeffrey "Re-Animator" Combs, Jennifer Esposito ja koomikko-muusikko Jack Black. Elokuva on parempi kuin arvosteluista voisi kuvitella, muttei mitään Oscar-kamaa.

10.8

The Last House on the Left: Wes Cravenin vuonna 1972 ohjaama uusintaversio Ingmar Bergmanin vuonna 1960 ohjaamalle elokuvalle Neidonlähde (Jungfrukällan). Elokuva vain on verisempi ja alastomuutta on reilusti enemmän ja aikoinaan se aiheuttikin kohua teatterikierroksellaan ja Suomessakin se on ollut aikoinaan raskaasti sensuroituna. Vuonna 1981 ohjasi italialainen Ruggaro Deodato tästä elokuvasta oman tulkintansa, Talo Puiston laidalla/Talo Puiston perällä (La casa sperduta nel parco, 1980). Kummassakin elokuvassa pääroolissa loistaa David Hess. Elokuvan käsikirjoitti Ulla Isakssonin alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta Craven itse. Elo0kuvassa nuori Mari Collingwood (Sandra Peabody) lähtee 17-vuotispäivänään autoajelulle ystävänsä Phyllisin (Lucy Grantham) kanssa ja kohtaavat vankilasta karanneen Krug Stillon (David Hess) yhdessä kavereidensa Fred 'Weasel' Podowskin (Fred J. Lincoln), Sadie (Jeramie Rain) ja Junior Stillon (Marc Sheffler). He tappavat ja raiskaavat kummankin tytön ja tunkeutuvat Marin kotiin, jossa vanhemmat, John (Richard Towers) ja Estelle (Cynthia Carr), ovat. Tästä alkaakin pirullinen loppuhuipennus. Näyttelijät loistavat ja vielä David Hessin säveltämä musiikkiraita on todella mahtavaa. Aivan täydellinen kauhuleffa, jonka vielä huipentaa Sheriffin (Marshall Anker) ja apulaisen (Martin Kove) armoton sekoilu.

Cannibal Holocaust: Aivan tajuttoman loistava elokuva valkoisen miehen sivistyksestä ja heikompien sortamisesta. Ruggero Deodaton vuonna 1980 ohjaama klassikko, joka on joutunut kautta maailman sensuurin kynsiin. Elokuva on aivan mahtava seuraavista syistä:

1. Musiikki: Riz Ortolanin säveltämä soundtrack ja varsinkin teema ovat aivan maailman kärkipäätä ja sopivat elokuvan vinksahtaneeseen tunnelmaan todella hyvin.

2. Elokuvan aivan helvetin aidot tehosteet, joten ei mikään ihme että sitä aikoinaan epäiltiin snuffiksi. Eläimentapot ovat aidot.

3. Kuvaustyyli, joka on dokumentaarinen tuo elokuvaan aivan sairaan tunnelman

4. Näyttelijät, jotka tekevät aivan mahtavat roolisuoritukset kuten Robert Kerman, Francesca Ciardi, suomensukuinen Perry Pirkanen, Luca Barbareschi, Salvatore Basile, Carl Gabriel Yorke sekä Ricardo Fuentes.

Elokuvan voisi nostaan omalle TOP-10 listalle kakkoseksi. Deodaton paras elokuva yhdessä elokuvan Talo puiston laidalla kanssa. Oscar-tavaraa, vaikka onkin kipeä aiheeltaan.

Kuvaa ja pakene: (Inferno in Diretta) Italialainen Ruggero Deodaton ohjaama toiminta-kauhu-seikkailu ei vakuuttanut aikoinaan kun tuli yli vartin leikattuna neloselta, mutta leikkaamaton versio oli miljoona kertaa parempi. Elokuvan ainoa ongelma oli kun ääniraita oli välillä enkuksi ja välillä italiaksi. Muuten elokuva oli hyvä. Kolmikon Cesare Frugoni, Dardano Sacchetti ja Luciano Vincenzoni tekemä kässäri oli aika sekametelisoppa. Elokuvan parhaita puolia oli Claudio Simonettin säveltämä soundtrack. Elokuvan päärooleissa nähdään erittäin nätti Lisa Blount, italoleffoissa monasti nähty Leonard Mann, Willie Aames, Richard Lynch, Richard Bright sekä Michael Berryman. Aivan tajuttoman monitasoisen leffan näyttelijäkaartissa olivat myös erittäin seksikäs Valentina Forte, Gabriele "Laura Gemserin aviomies" Tinti sekä John Steiner. Elokuva ei kuulu Deodaton parhaisiin mutta on se silti parempi kuin leikatun version perusteella voisi luulla.

Uhrijuhla: Tämä vuonna 1973 valmistunut David Pinnerin Ritual romaaniin perustuva kauhuleffa ei esittele julmaa väkivaltaa vaan on muuten vaan aivan sairas elokuva. Elokuva pane vastakkain pakanat ja hartaan krististyn. Elokuvan ohjasi Robin Hardy ja romaanin pohjalta käsikirjoitti Anthony Shaffer tehden loistavaa työtä. Elokuvan helvetin kovan soundtrackin sävelsi Paul Giovanni. Elokuvan päärooleissa nähdään hyvän roolin tehnyt Edward Woodward sekä Christopher "Kreivi Dracula" Lee. Muissakin rooleissa oli hyviä näyttelijöitä kuten Diane Cilento, seksikäs ruotsitar Britt Ekland, Ingrid Pitt, Irene Sunters, Russell Waters sekä Gerry Cowper. Elokuvan loppu on yksi kauhuleffojen historian tyylikkäimpiä ja tylyimpiä. Aivan tajuttoman mahtava raina.

11.8

Yön silmät: Klassikkokauhuleffa, jonka uusintaversion vuodelta 2006 jo vuoden alussa katsoin ja tämä oli parempi kuten oletin. Vaikka tämä olikin Ajan uutta versiota reilusti parempi, Ajan elokuvan ensimmäinen n.30 minuuttia oli viihdyttävämpi. Muuten tämä pieksi sen. Craven on loistava ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka sai elokuvaan paljon hyviä elementtejä, joita myöhemmin on surutta kopioitu. Elokuvan tylsääkin tylsemmän soundtrackin sävelsi Don Peake. Vaikka elokuva oli hyvä, päärooleissa oli paljon tuntemattomia kasvoja kuten Russ Grieve, Virginia Vincent, Susan Lanier, Robert Houston ja Martin Speer. Sivuroolissa nähdään b-kauhuleffoista tuttu munapää, Michael Berryman. Tylsästä alustaan huolimatta kelpo b-kauhuilu.

Lumottu Ella: Hauska jenkkiläis-brittiläis-irkkulainen fantasia-romanttinen seikkailukomedia, joka perustuu Gail Carson Levinen kirjoittamaan kirjaan ja käsikirjoituksen kirjoittivat Laurie Craig, Karen McCullah Lutz, Kirsten Smith, Jennifer Heath ja Michele J. Wolff. Tämä todella kliseisen, mutta silti aivan loppusuorille viihdyttävän elokuvan ohjasi Tommy O'Haver ja upean soundtrackin sävelsi Nick Glennie-Smith. Elokuvan ainoa suuri vika oli paikoin surkeat CGI-efektit, joita tosin onneksi ollut paljoakaan. Elokuvan alku tuli animaatiotason perusteella Civilization-pelien alkuintrot, mutta onneksi elokuvan taso nousi. Pääroolissa Ellan roolissa oli superseksikäs näyttelijätär Anne Hathaway, joka pääsi esittämään elokuvassa loistavia laulajankykyjään. Prinssin roolissa oli Hugh Dancy ja pahiksena Cary Elwes. Kaikki suorittavat roolinsa puhtain paperein. Muissakin rooleissa oli ok näyttelijät kuten Aidan McArdle ja Eric Idle. Naisrooleista voisi vielä mainita Ellan äitipuolta ja sisarpuolia näytelleet Joanna Lumleyn, Lucy Punchin ja Jennifer Highamin. Naisrooleissa oli myös muutama muu hotti näyttelijätär kuten Minnie Driver, Vivica A. Fox ja Parminder Nagra.

12.8

Cannibal Ferox: Vuonna 1981 roskaohjaaja Umberto Lenzi teki täydellisen loistorainan, nimittäin lähes täydellisen kopion vuotta aiemmin ilmestyneestä goreklassikosta, Cannibal Holocaust. Cannibal etuliite säilyi ja perään tuli Ferox. Elokuvan idea, jonka kirjoitti ohjaaja itse, oli yksinkerainen. Joukko ihmisiä viidakossa ja verenhimoiset kannibaalit nappaavat heidät ja sitten kuten kaikki tietävät, verta ja suolia sylikaupalla. Elokuva on paikoin jopa Holocaustia pelottavampi, mutta loppupelissä tämä on vain halpa kopio vaikka tässäkin pääsevät eläimet oikeasti hengestään. Eläinväkivalta on vain useimmissa kohdin irti kontestistaan ja se tuntuu ylilyödyltä. Elokuvan upean musiikin sävelsivät Roberto Donati ja Fiamma Maglione, mutta mielestäni Holocaustin musiikki on parempaa. Miespäärooleissa olivat elokuvassa aina loistava Giovanni Lombardo Radice, Danilo Mattei ja Walter Lucchini. Seksikkäissä naisrooleissa olivat vakuuttavat Lorraine De Selle ja Zora Kerova. Sivurooleissakin oli muutamia hyviä tapauksia kuten todella kuuma muija Fiamma Maglione (joka teki myös nimellä Maglione elokuvan musia), Holocaustin pääroolissa loistanut Robert Kerman, italoleffoissa vakionaamana nähtävä Venantino Venantini ja myös yksi Holocaustin päärooleissa ollut oli sivurooleissa, suomensukuinen Perry Pirkanen.

Hylätyt talot, autiot pihat: Lauri Törhösen ja Jörn "Jörkka" Donnerin tuottama sotadraama vuodelta 2000, joka perustuu Laila Hietamiehen kirjoittaaman romaaniin. Elokuvan käsikirjoitustiimissä olivat Törhösen ja Hietamiehen lisäksi mukana myös Pekka Parikka. Elokuva kuvaa toisen maailmansodan kohtalonhetkiä vuonna 1944 ja Viipurin taistelua. Elokuvan hyvän soundtrackin sävelsi moniin suomileffoihin musiikin säveltänyt Tuomas Kantelinen. Elokuva oli kotimaiseksi elokuvaksi yllättävän hyvä ja tehosteet olivat todella laadukkaita. Elokuvan ainoa pieni ongelma oli se että siinä oli muutama turha alastonkohtaus, jotka eivät kuuluneet juoneen mitenkään. Päärooleissa nähdään Hollywood, Euro -ja kanukkileffoissa nähty Mats Långbacka, kauniit suomalaiset naiset Jonna Järnefelt ja Sari Puumalainen, Carl-Kristian Rundman ja Ville Keskilä. Nämä päärooleissa olleet tekevät laatutyötä, kuten myös sivurooleissa olleet kuten Maria Järvenhelmi ja Risto Kaskilahti. Kertojana kuullaa alussa suomenkielisenä Kaunottarena (Kaunotar ja Kulkuri) tuttu Karin Pacius.

Yön silmät II: Wes Cravenin ohjaama jatko-osa elokuvalle Yön silmät valmistui vuonna 1985. Elokuva kopio aika paljon ykkösestä, mutta on juoneltaan onnettomampi tapaus. Craven ei saa irti paljoa kauhua, mutta on saanut elokuvasta ykköstä raaemman. Verta lentää ja nuoret saavat kyytiä. Elokuvan yhdistää ykkösosaan vain autiomaa, Michael Berryman Plutona, Janus Blythe Rachelina ja Robert Houston vilahtaa alussa Bobbyn roolissa. Muuten elokuva muistuttaakin teinislaheria ja onkin samanlaista mättöä kun sadat, ellei tuhannet vastaavanlaiset leffat. Musapuolella oli tapahtunut edistystä ja siitä vastasi Harry "Perjantai 13 päivä" Manfredini. Päärooleissa elokuvassa sekoilivat Tamara Stafford ja Kevin Spirtas yrittäen jotenkuten saada hahmoistaan jotain irti. Muissa rooleissa olivat mm. John Bloom, Colleen Riley, Penny Johnson, John Laughlin ja Willard E. Pugh sekä Peter Frechette. Aivan tajutonta skeidaa verrattuna ykköseen, mutta oli ainakin viihdyttävä.

Kansakunnan synty: Elokuvaohjaajaikoni D.W. Griffith ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan Thomas F. Dixon Jr:in kirjoittamien kirjojen ja näytelmien pohjalta vuonna 1915. Sen aiheena on Yhdysvaltain sisällissota ja sitä seurannut Etelävaltioiden uudelleenrakennus ja toipuminen. Elokuvalla on pituutta kolme tuntia, mikä tuntuu mykkäleffassa pitkältä ja täytyy sanoa että olihan se ihan liikaa, vaikka oli mielenkiintoinen elokuva. Musiikin, joka oli elokuvaan sopivaa, sävelsi Joseph Carl Breil. Elokuva oli yllättävän rasistinen ja aikoinaan elokuvan yllyttämänä pikkukaupungeissa suoritettiin laittomia lynkkauksia. Elokuvassa seurataan tätä Yhdysvaltain historian murrosvaihetta Stonemannin ja Cameronin perheiden kautta. Pääroolissa elokuvassa oli todella nätti, 22-vuotias tähti Lillian Gish, joka ylinäytteli niin tosissaan ettei ollut tosikaan. Nainen osasi näytellä ja ei ihme että oli yksi mykkäkauden suurimpia staroja. Muissa rooleissa olivat mm. Mae Marsh, Henry B. Walthall, Miriam Cooper, Mary Alden, Ralph Lewis ja George Siegmann. Yhdysvaltain presidentti Lincolnia näytteli elokuvassa Joseph Henabery ja Boothia Raol Walsh. Todella mahtava mykkäklassikko, vaikka välillä olikin hiukan epäselvä.

13.8

Saludos Amigos: Disneyn 6.klassikko on tämä vuonna 1943 valmistunut 40 minuutin matkailumainos-animaatio-musiikkielokuva. Elokuvassa Disneyn taitelijaryhmä lähtee Etelä-Amerikkaan tekemään tutkimuksia saadakseen uutta musiikkia ja taiteellisia ideoita uusiin elokuviinsa. Elokuvassa esitellään Aku Ankka-lehdenkin sivuilla esiintyneet pikku-Pedro ja Jose Carioca. Elokuvan paras tarina olikin tuo pikku Pedron seikkailu. Elokuvan ohjasi nelikko Wilfred Jackson, Jack Kinney, Hamilton Luske ja Bill Roberts. Elokuvan Brasilia-tarina meni ohi suurimalta osin, koska olin niin unessa että melkein torkuin. Elokuvan kertojana toimi Fred Shields ja muissa tärkeissä äänirooleissa olivat José Oliveira (Jose Carioca), Pinto Colvig (Hessu Hopo) ja Clarence Nash (Aku Ankka).

Verentahrima morsian: Aivan tajutonta sheebaa tämä Jesus Francon vuonna 1973 väkertämä aikuisviihde-kauhuelokuva, josta ei ottanut selvää. Vaikka elokuva olikin yksi surkeimmista katsomistani, niin oli siinä muutama hyvä asia mutta haukun leffan ensiksi. Elokuvasta ei löytänyt kunnollista juonta (kässärin tekivät Jesus Franco ja Gérard Brisseau) ja se vähä hautautui aivan saatanan surkean saksadubin (+ yhden enkkudubatun kohtauksen) alle. Äänisynkka oli perseestä ja vielä kun ruutuun iskeytyi kullinlutkutuskohtuas, musiikki katkesi hetkeksi. Ja vielä nuo aikuisviihdeosiot olivat todella surkeita ja eivät kiihoittaneet. Katsoin elokuvan 103 minuutisen HC-version ja ei olisi kannattanut tuhlata aikaa siiheen. HC-kohtaukset olivat vain kullinimemistä (+ yksi lesbolutkutus) eikä lainkaan yhdyntää mitä odotin näkeväni. Muutama kiihoittava kohtaus sentään oli eksynut rainaan mutta se on laiha lohtu. Elokuva toimi hyvänä unilääkkeenä ja se siitä. Hyviä puolia taas oli aika vähän. Elokuvan musiikki, jonka sävelsi Daniel White oli asiallista. Myös pääroolissa ollut neitokainen ja ohjaajan ikioma vaimo Lina Romay. Hänelle ei kuitenkaan siunautunut paikka näyttää taitojaan vaan käveli alasti edes takaisin ja nussi välillä miehiä. Muissa rooleissa olleet olivat sitä tavallista eurotasoa: Jack Taylor, Alice Arno, Monica Swinn, Luis Barboo, Jean-Pierre Bouyxou sekä ohjaaja Jesus Franco tehden taas cameon, joka oli aika minimaalinen. Tätä ei kannatta katsoa selvinpäin.

Toy Story 2: Harvoin tulee alkuperäistä parempaa jatko-osaa, mutta tämä vuonna 1999 valmistunut animaatioelokuva, jonka ohjasivat John Lasseter, Ash Brannon ja Lee Unkrich teki sen ihmeen. Käsikirjoitus tosin kopio hitusen ykköstä, mutta se oli pieni miinus se. Elokuvassa oli paljon hauskoja hahmoja ja oivalluksia. Paras läppä oli parodioitu Star Wars: Episode 6:sta. Elokuvan musiikki oli myös aika mielenkiinnotonta, mutta muutama nätti laulu pelasti. Elokuvan animaatio oli laadukkaampaa kuin ykkösosassa, mutta aikaa on kulunut. Elokuvan suomidubbi oli todella hyvin tehty. Pääroolissa Antti Pääkkönen oli suoraan sanottuna mahtava ja Santeri Kinnunen ei paljoa jää jalkoihin. Parhaan uuden hahmon tittelin saa Jessie-cowgirlnukke, jonka roolin tekee laulaja-ääninäyttelijä Niina Tapio (mm. Pieni Merenneito-elokuvat). Sivurooleissa oli paljon loistavia näyttelijöitä kuten Pekka Autiovuori, Jarmo Koski, Maija-Liisa Peuhu, Petteri Summanen, Jukka Rasila, Mervi Hiltunen, Rinna Paatso ja Pekka Lehtosaari. Näyttelytyö on mielestäni parempaa jopa kuin alkuperäisessä enkkuversiossa.

Leijonakuningas 2 – Jylhäkallion ylpeys: Tämä Leijonakuningas elokuvan jatko-osa jatkaa samalla erinnomaisella linjalla kun ykkönenkin. Vaikka usein jatko-osat ovat edellistä osaa heikompia, niin tämä yllättää animaation, musiikin ja ääninäyttelyn osalta ja tässä oli erinomainen ja mukaansatempaava juoni (käsikirjoitustiimissä mm.Flip Kobler, Cindy Marcus, Irene Mecchi, Jonathan Roberts ja Linda Woolverton). Elokuvan ohjasi kaksikko Darrell Rooney ja Rob LaDuca ja nätistä musiikista vastasi Nick Glennie-Smith. Elokuvan laulut olivat hyviä ja niitä kelpaa kuunnella YouTubesta jälkikäteenkin. Elokuvan suomenkielinen jälkiäänitys oli taas häikäisevää ja pääroolissa Kiarana olivat Henna Haverinen (tekee aivan uskomattoman hyvän ääniroolin Digimon Adventuresin suomidubeissa) ja Tiina Isohanni (tekee Shrekeissä myös hyvän roolin). Simban roolissa kuullaan Paavo Kerosuo ja Nalana Annimaria Rinne. Kovuna ovat Petteri Halmela ja Mika Turunen. Myös Ulla "Muumimamma" Tapaninen tekee roolin. Parina Timon ja Pumba ovat Antti Pääkkönen ja Pekka Laiho. Myös Digimonissa kuultava Heljä Heikkinen tekee elokuvassa pienen ääniroolin. Jatko-osaksi todella nätti.

Intruder: 1980-luku, vuosikymmenen jolloin sai syntynsä tuo videovuokraamojen hyllyjä täyttävä kauhun alagenre, Slasher. Tämä vuonna 1989 valmistettu slasher, jonka käsikirjoitti yhdessä Tarantinon kaverina tunnettun Lawrence Benderin kanssa Scott Spiegel, joka myös ohjasi ja näytteli pienen sivuroolin elokuvassa. Elokuva kertoo joukosta tavaratalon työntekijöistä, joiden kimppuun alkaa käymään tuntematon murhaaja. Efektit ovat nätit ja veri lentää kunnolla. Alku oli paskanjauhantaa, mutta noin puolen tunnin kohdalla alkaa tapahtua ja sitten homma on aika kliseistä teinikauhua. Pääroolissa nähdään kaunis Elizabeth Cox, joka tekee ihan ok-tason roolisuorituksen. Myös toinen naisnäyttelijä, Renée Estevez, tekee ihan tasokkaan roolin. Muissa rooleissa ovat mm. Dan Hicks, David Byrnes, veljekset Ted ja Sam Raimi sekä cameon tekevä kauhuikoni Bruce Cambell. Ei tätä kauhean yllätykselliseksi voi sanoa, mutta sai muutamat hyvät naurut.

14.8

Leijonakuningas 3- Hakuna Matata: Tämä vuonna 2004 valmistunut animaatioelokuva on toinen jatko-osa Leijonkuningas-elokuvalle ja sen ohjasi Bradley Raymond. Elokuva toistaa alkuperäisen elokuvan juonen, kertoen sen Timonin ja Pumban näkövinkkelistä ja se parodio alkuperäistä elokuvaa rajusti. Elokuvassa parodioidaan vahvasti myös muita aiheita ja elokuvia kuten Sergio Leonen elokuvaa Il buono, il brutto, il cattivo ja sen tunnettua teemasävelmää. Elokuvan käsikirjoituksesta vastasivat Tom Rogers, Roger Allers, Irene Mecchi, Raymond Singer ja Evan Spiliotopoulos. Musiikki, joka oli erinomaista, vastasi Don Harper. Elokuvan huumori oli etevää ja suomenkielinen dialogi oli suorastaan nerokasta. Päärooleissa olivat Antti Pääkkönen ja Pekka Laiho. Myös Ulla Tapaninen, Tom Pöysti, Paavo Kerosuo, Langry Abdeslam Chellaf ja Annimaria Rinne tekivät hyvää työtä. Harvoin tulee animaatioteknisesti, juonellisesti että tyylillisesti näin loistavaa jatko-osaa.

Lasse-Maijan etsivätoimisto - Kameleontin kosto: Tämä ruotsalaiseen lastensarjaan perustuva elokuva oli yllättävän hyvä omaten aikuisten leffaan verrattavan juonen, hyvän musiikin ja hyvät lapsi-ja aikuisnäyttelijät. Elokuvan ohjasi Henrik Georgsson saaden elokuvaan jopa pikkasen jännitystä. Sara Heldtin kirjoittama tarina oli sekä hauska että mielenkiintoinen. Ulf Turessonin tekemä musiikkiraita oli erinomainen. Elokuvan lopusta löytyvät efektit oli tehty erinomaisesti. Elokuvan pääparia, Lassea ja Majaa (Maijaa) näyttelivät lupaavat nuoret, Matilda Grahn ja Teodor Runsjö. Poliisimestarin roolissa oli suorastaan mahtava Tomas Norström. Pahiksena nähtävä Jacob Ericksson oli myös vakuuttava omassa roolissaan. Sivuroolissa ollut Anna Björk oli ihan nätti nainen. Muissa rooleissa olivat mm. Michael Segerström, Hassan Brijany, Suzanne Ernrup ja Margareta Stone. Aivan hulvaton lastenelokuva.

Scent of Passion: Italialainen, vuonna 1991 valmistunut softcoredraama, kuuluu niihin 80-90 lukujen taitteen tusinadraamoihin mitä eteläisessä euroopassa väkerrettiin. Niissä ei useinkaan ollut järkevää juonta ja niissä oli paljon alastomuutta. Tämän rainan ohjasi kolmikko Pasquale Fanetti, Roberto Francesconi ja Fedor Skubonia ja se perustuu Théophile Gautierin kirjoittamaan romaaniin ja elokuvasovituksen käsikirjoitti Leandro Lucchetti. Elokuva kertoo jostain balleriinoista ja miehestä (juonesta ei ottanut selvää huonon kielitaidon takia) ja siinä lesboillaan jonkun verran ja käydään saunassa. Elokuvan musiikista vastasi kaksikko Nico Fidenco ja Lindok. Elokuvan musiikki oli nättiä ja Boleroa soitettiin tiuhaan tahtiin ympäri elokuviin ja varsinkin rakastelukohtausten aikana. Erotiikka oli erittäin nättiä ja se onnistui kiihoittamaan. Elokuvan pääosakolmikko oli tuntematonta sakkia. Naisrooleissa ovat erittäin hyvännäköiset Malù ja Ángeles López Barea ja miesroolissa Giancarlo Teodori. Sivurooleissa olivat mm. Zvonco Zrncic, Suada Herak ja Mircea Hurdubea. Loppupelissä aika tylsä elokuva, jossa tosin oli nätti soundtack ja erotiikkaa.

Vampire in Venice: Kovalla näyttelijäporukalla vuokattu kauhuraina italiasta. Elokuvan ohjasi Augusto Caminito (apunaan Mario Caiano, Luigi Cozzi, Klaus Kinski ja Maurizio Lucidi) ja käsikirjoittivat Alberto Alfieri, Augusto Caminito, Leandro Lucchetti ja Pasquale Squitieri. Elokuvan erittäin pelottavan tunnelman varmisti vielä Luigi Ceccarellin luoma soundtrack, joka perustui Vangelos-nimisen kreikkalaisartistin levyyn. Elokuvassa kreivi Nosferaru (elokuvan alkuperäinen nimi on Nosferatu a Venezia) nousee arkusta Venetsiassa ja alkaa puremaan kauniita naisia, niin myös Canisin sisaruksia. Elokuvan vakuuttavassa päärooleissa on liuta tähtiä kuten uransa toiseksi viimeisen roolin tehtyt Klaus Kinski, Christopher Plummer ja Donald Pleasence. Muissa rooleissa ovat mm. Barbara De Rossi, Yorgo Voyagis, Anne Knecht, Elvire Audray, Giuseppe Mannajuolo ja Maria Cumani Quasimodo. Elokuvan enkkudubbi on erittäin laadukas, mutta veikkaampa että originaali italoääni olisi reilusti parempi. Elokuvan parhaita elemettejä on painajaismainen soundtrack, kauniit naiset ja Kinksin popparilookki. Italokauhua parhaimmillaan.

Brianin elämä: Tämä brittiläisen Monthy Python-ryhmän vuonna 1979 tekemä komediaelokuva on yksi parhaita katsomiani komedioita ja nauraa saa koko keston ajan. Harvoin tulee vastaan elokuva joka on reilusti liian lyhyt. Tätä sekoilua olisi jaksanut katsoa vielä puolikin tuntia lisää. Elokuvan ohjauksesta vastasi Terry Jones ja käsikirjoittivat Graham Chapman, John Cleese, Terry Gilliam, Eric Idle, Terry Jones ja Michael Palin. Elokuva on himouskovaisille liikaa. Elokuva ei pidä mitään pyhänä. Pilkasta saa niin Jeesus, raamattu kun latinan kielikin. Elokuvan hyvän musiikin sävelsi Geoffrey Burgon. Elokuvassa kuullaan kaksi loistavaa biisiä: alussa Brian song (laulajanaan Sonia Jones) ja lopun Always Look on the Bright Side Of Life (laulana Eric Idle ja kuoro). Elokuvan näyttelijäkaarti on aivan mahtavaa: Graham Chapman, John Cleese, Terry Gilliam, Eric Idle, Terry Jones, Michael Palin ja Terence Bayler sekä Carol Cleveland, Kenneth Colley, Sue Jones-Davies ja Gwen Taylor. Tämä kannattaa katsoa, jos haluaa katsoa hulvatonta komediaa.

New York Ripper: Lucio Fulcin uran loistavin teos on tämä vuonna 1982 valmistunut trilleri, jossa New Yorkissa Ankka-ääninen murhaaja tappaa naisia. Elokuvan erinomaisesta kässäristä huolehtivat Gianfranco Clerici, Lucio Fulci, Vincenzo Mannino ja Dardano Sacchetti ja aivan tajuttoman mahtavasta musiikista Francesco De Masi. Elokuvan tunnus-sävelmä oli niin hyvä että sitä kuuntelee Tubesta vähän väliä uudestaan ja uudestaan. Elokuvan erinomaisen tunnelman saa aikaan Fulcin taito käyttää kameraa oikein, musiikki ja tunnelma joka on todella niljakas. Päärooleissa nähdään paljon hyviä näyttelijöitä kuten Jack Hedley, nätti Almanta Suska, Howard Ross (oikealta nimeltään Renato Rossini), Lambero Bavan " La casa con la scala nel buio"- elokuvassa loistanut Andrea Occhipinti, kuvaaja Tonino Delli Collin seksikäs vaimo Alexandra Delli Colli sekä italian parhaisiin näyttelijöihin lukeutuva Paolo Malco. Pienissä esiintymissä näkyy paljon mielenkiintoisia nimiä kuten miss Italia -79 Cinzia de Ponti, Umbero Lenzin Cannibal Ferox- leffassa loistanut Zora Kerova, monissa Fulcin elokuvissa esiintynyt Daniela Doria, 80-90 lukujen italokauhujen naiskaartiin kuuluva Barbara Cupisti (Dellamorte Dellamore, StageFright, Opera ja La Chies) ja tietysti Lucio Fulci tekee Hitchockit poliisipäälikön roolissa. Elokuva on yksi kaikkien aikojen parhaita italoleffoista.

Viikko 31

1.8

Digimon elokuva: Luulin arvostelujen perusteella että tämä jenkkien leikkaama, käsikirjoittama, uudelleen sävelletty ja kaikkea muuta olisi huono, mutta olihan se aika hyvä. Olen aiemmin katsonut kaksi ensimmäistä osaa japaniksi ja täytyy sanoa että tätä katsoessa saivat nauruhermot kyytiä sillä välillä läppä lensi senverta tiukkaa tahtia ettei tosikaan. Olihan elokuva hyvä, mutta alkuperäistä, japaninkielistä versiosta se ei voita. Myös Udi Harpaz ja Amotz Plessner nimisten hemmojen säveltämä musiikki oli ok tasoa ja jenkkipoppi raikui taustalla tuoden tunnelmaan. Tarina yhdistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi Karin (Heljä Heikkinen) kertoman avulla. Muissa äänirooleissa olivat mm. Antti Pääkkönen ja Tiina Bergström, joista Pääkkönen tekee Heikkisen kanssa vahvimman roolityön. Elokuvan animaatio ei yllä sarjan tasolle, mutta kyllä sitä silti katsoo.

Digimon Adventures 02 Kōhen: Chōzetsu Shinka!! Ōgon no Digimental: Tulipahan katsottua sitten edellisen elokuvan viimeisen tarinan alkuperäinen japaninkielinen versio ja täytyy sanoa että kummassakin versiossa oli paljon hyvää, mutta japsiversio oli paras. Musiikki oli aivan täydellistä tässä ja ääninäyttely (mm. Kae Araki ja Reiko Kiuchu). Elokuva oli tunnelmaltaan synkempi kuin jenkkisaksittu, joka teki siitä paljon laadukkaamman. Huumori, mikä jenkeillä oli lähes etusijalla, on alkuperäisessä versissa lähes nollassa, mikä on hyvä. Ja tästä löytyy jopa 20 minuuttia enemmän materiaalia kun jenkkiversiosta. Jopa oma suosikkihahmoni Mimi (Ai Maeda) pääsee esille hetkeksi.

Tuulen laakso Nausicaä: Tuli taas tsekattua tämä animeohjaaja Hayao Miyazakin ohjaama klassikkoanime vuodelta 1984. Animaatio oli aivan maailman kirkkainta kärkeä ja Joe Hisaishin luoma soundtrack pyyhkii lattioita monen länsianimaation soundtrackeillä. Juoni perusti Miyazakin itsensä piirtämään ja kirjoittamaan mangaan. Juoni on sopivan simppeli ja siinä otetaan luonnon saaastuttaminen hyvin huomioon ja sopii juuri siksi kritiikkinä ympäristösaastuttajia vastaan. Kuten aiemmin totesin, Hisaishin tekemä musiikki on todella nättiä ja ihastuttavaa viulumusiikkia. Myös elokuvan ääninäyttelijät ovat todella loistavia kuten pääroolissa oleva Sumi Shimamoto. Sivurooleissa olleet Yôji Matsuda, Gorô Naya ja Ichirô Nagai ovat myös todella hyviä. Tälläisen äänityöskentelyn jälkeen en haluisikaan vilkaista englanninkielistä dubbia, vaikka siellä ovat rooleissa mm. Jodie Benson ja Uma Thurman.

Vain muutaman dollarin tähden: Taas italowesteriä ja olihan tämä Dollari-trilogian toiseksi paras elokuva. Kun ensimmäisessä osassa Leone vielä lämmitteli, niin tässä osassa päästiin jo laadukkaampaan jälkeen. Juoni oli tehty paremmin ja näyttelijät olivat paremmin rooleissaan. Myös Morricone paransi musiikkiaan reilusti. Elokuvan tekoporukassa oli paljon hyviä elokuvantekijöitä kuten kuvaaja Massimo Dallamano, orkesterinjohtaja Bruno Nicolai ja apulaisohjaajat Tonino Valerii ja Fernando Di Leo. Myös käsikirjoitustiimi (Sergio Leone, Fulvio Morsella, Luciano Vincenzoni, Sergio Donati ja Fernando Di Leo) oli nimekästä populaa täynnä. Elokuvan näyttelijöissä oli paljon kovia nimiä kuten päärooleissa olleet amerikkalaiset Clint Eastwood ja Lee Van Cleef ja italialainen Gian Maria Volonté. Sivurooleissa oli myös nimekkäitä näyttelijöitä kuten Luigi Pistilli ja Klaus Kinski. Elokuvan juoni oli laadukkaampi kuin ykkösen, niin myös huumoripuoli, kuten hatunampuminen ja vanha profeetta.

Monsterit Oy: Olipahan loistava tietokoneanimaatio tämä vuodelta 2001 oleva elokuva. Kolmikon Pete Docter, David Silverman ja Lee Unkrich ohjaamassa elokuvasta löytyi toimintaa, seikkailua, draama ja komediaa sopivassa suhteessa. Hahmot olivat hauskoja ja varsinkin Masi Pallopään heittämä läppä oli todella hauskaa. Käsikirjoitus (Pete Docter, Jill Culton, Jeff Pidgeon, Ralph Eggleston, Andrew Stanton, Daniel Gerson, Robert L. Baird, Rhett Reese ja Jonathan Roberts) oli tehty todella huolella ja siitä sai monet hyvät naurut. Myös Randy Newmanin säveltämä soundtrack oli todella hyvin tehty. Jälleen kerran saa suomenkielinen dubbi täydet pisteet. Päärooleissa olleet Jussi Lampi ja oma lempparini Antti Pääkkönen olivat loistavia rooleissaan. Myös Taisto Oksanen ja Esa Saario olivat täydellisiä pahiksia. Naisrooleista Hanna Kaila ja aina läppä Inkeri Wallenius olivat todella hyviä. Animaatio oli vielä aika karkeahkoa vuonna 2001, mutta se annettakoon anteeksi. Todella hyvä animaatio, joka kannattaa katsoa.

2.8

Indagine su un cittadino al di sopra di ogni sospetto: Mitäköhän tämmösen nimihirviön taakse mahtaa mahtua. Todella loistava rikos draama, jonka on ohjannut Elio Petri. Elokuva oli todella hyvin tehty ja juoni oli mielenkiintoinen (tosin elokuvasta olisi saanut enemmän irti, mikäli siinä olisi ollut englannikielinen tekstitys). Tarina kertoi poliisista joka murhaa naisen ja alkaa johtamaan tutkimusta murhaajan löytämiseksi. Tarina oli mielenkiintoinen. Myös elokuvan soundtrack, joka oli Ennio Morriconen käsialaa oli mahtava. Elokuva eteni hyvin palaten tutkimusten ohella menneeseen kertomaan mitä tapahtuikaan ennen murhaa. Pääroolissa Leonen Dollaritrilogian kahdessa ekassa osassa ollut Gian Maria Volonté loisti ylivoimaisesti elokuvan parhaana näyttelijänä. Mies veti niin yli näyttelyn että muut jäivät auttamatta hänen varjoonsa. Naisroolissa nähtiin muutamissa Lucio Fulcin elokuvissa esiintynyt Florinda Bolkan jonka tehtäväksi jäi enimmäkseen olla seksikäs seinäruusu. Muissa rooleissa olivat mm. Gianni Santuccio, Orazio Orlando ja Sergio Tramonti. Täydellinen elokuva kaiken kaikkaan.

Äideistä parhain: Tämä elokuva, joka perustuu Heikki Hietamiehen romaaniin, on Klaus Härön paras elokuva Näkymättön Elinan ohella. Elokuva kertoo nuoresta sotalapsesta, Eerosta, joka joutuu lähtemään Ruotsiin sodan jaloista. Ruotsissa oleva Signe-mamma ei aluksi pidä pojasta mutta myöhemmin lämpenee tälle, liian myöhään. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Kirsi Vikman, Antti Tuuri, Jimmy Karlsson ja Veikko Aaltonen. Musiikki, jonka on säveltänyt Tuomas Kantelinen, on pirun nättiä. Elokuva on todella surullinen. Elokuva etenee hyvin ja välillä palataan nykyaikaan katselemaan Eeron ja hänen äitinsä keskustelua. Näyttelijät olivat elokuvassa todella loistavia. Pääroolissa Eerona oli Topi Majaniemi tehden todella hyvää työtä. Äiti Kirstiä tulkitsee elokuvan heikoin näyttelijä Marjaana Maijala. Maijala oli nätti nainen, mutta tässä hän on jotenkin liian laimea. Ruotsin vanhempina nähdään erinomaiset Maria Lundqvist ja Michael Nyqvist. Eeroa ja äiti-Kirstiä vanhoina näyttelevät Esko Salminen ja Aino-Maija Tikkanen. Sivurooleista voisin esille nostaa Penny Elvira Loftéen ja Marie Göranzon, jotka ovat omissa pienissä rooleissa hyviä.

Corto Maltese: Katsoin tämän Hugo Prattin suosittuun sarjakuvasankariin perustuvan animaatioelokuvan, jonka on ohjannut Pascal Morelli. Käsikirjoitus pohjautuu Corto Maltese - tarinaan "Corto Sconta dette Arcana". Käsikirjoituksen tekivät kyseisen tarinan pohjalta Pascal Morelli, Natalia Borodin ja Thierry Thomas. Musiikki, joka oli todella loistavaa, oli Franco Piersantin käsialaa. Animaatiosta tuli mieleen animet tyylin takia. Myös elokuvan aika matala ikäraja (K-11) ihmetytti, koska elokuva sisälsi paljon verta, tissejä ja muutakin raakaa kuten teloituksia. Elokuvan pää-ääniroolissa oli Richard Berry, joka oli mahtava roolissaan. Rasputina, tunnettuan seikkailijana ja Corton toverina, kuullaan hyvä Patrick Bouchitey. Näiden kahden apuna olevaa naista, Shangai Le:tä näyttelee Barbara Schulz. Sivurooleissakin oli hyviä näyttelijöitä kuten Marie Trintignant, Frédéric van den Driessche, Philippe Cotten ja Jean-Michel Dupuis. Suosittelen elokuvaa yli 15-vuotiaille, vaikka takakannessa onkin K-11 lätkä.

Linnut: Nyt katsomisvuorossa oli tämä Alfred Hitchockin ohjaama kauhuklassikko vuodelta 1963. Elokuvassa linnut alkavat selittämättömällä tavalla käymään ihmisten kimppuun ja siitä alkaa erään naisen ja perheen selviytymiskamppailu. Elokuva perustuu Daphne Du Maurierin tarinaan ja Evan Hunterin käsikirjoitukseen. Tarina jaksaa pitää vielä kolmannelakin katselukerralla pihdeissään, mikä on hyvän elokuvan merkki. Elokuvan efektit ja tehosteet ovat aikaansä nähden huippuluokkaa, mutta nykykatselijan silmään pistävät tönkköytensä takia. Pääroolissa elokuvassa ovat sievä Tippi Hedren ja Rod Taylor. Kumpikin ovat omissa rooleissaan loistavia. Sivurooleissa nähdään Jessica Tandy ja Veronica Cartwright. Myös nätti Suzanne Pleshette on tärkeässä roolissa. Myös pienen roolin näyttelijä ovat erinomaisia omissa kohtauksissaan kuten Ethel Griffies vanhana ornitologina, Doreen Lang juopuneena maailmalopun ennustajana ja Malcolm Atterbury paikallisena poliisina. Todella hyvä elokuva iästään huolimatta.

Juokse kuin varas: Tulipa katsottua tämä suomalais-amerikkainen rikoskomedia kun kertaa Teema esitti. Yksi parhaimpia ja hauskempia rikoselokuvia koskaan. Juoni (Palmer Thompson) ja ohjaus (kolmikko Åke Lindman, Richard Long ja Palmer Thompson) olivat todella hyvin tehty ja siihen päälle vielä Erkki Melakosken säveltämä soundtrack. Elokuva toimi hyvänä matkailumainoksena Suomesta, sillä siinä esiteltiin niin Helsinkiä kun Aulankoakin. Elokuva oli suurilta osin englanniksi puhuttu ja suomaiset näyttelijät suorittivat omat tonttinsa kunnialla. Pääroolissa nähtiin amerikkalainen Richard Long tehden aivan uskomattoman hulvattoman "James Bond-tyylisen" roolin. Mies-sivuosassa nähdään konnaroolien ekspertti Åke Lindman. Sitten elokuvan ylivoimaisesti paras rooli, Pirkko Mannola joka oli ihastuttavan söpö tässä elokuvassa laulaen myös hiukan. Elokuvan huipentaa vielä mahtavat konnaroolit: Aulikki Tarnanen, Uolevi Vahteristo, Juhani Kumpulainen, Esko Salminen ja Seppo Wallin. Myös ihastuttava Rose-Marie Precht oli hyvä omassa pikku roolissaan. Aivan täydellinen kotimais-jenkkiläinen rikoselokuva.

3.8

Hyvät, Pahat ja Rumat: Tämä Sergio Leonen ohjaaman "Dollari-trilogian" päätösosa on joka osa-alueella kahta ekaa osaa parempi. Leonen ohjaus, käsikirjoitus (Luciano Vincenzoni, Sergio Leone, Agenore Incrocci ja Furio Scarpelli) on mielenikiintoisempi ja Morriconen säveltämä soundtrack on aivan omaa luokkaansa. Myös elokuvan italiankielisen elokuvan äänimaailma oli mielestäni paljon laadukkaampi kuin aiemmin katselemani enkkudubatun. Elokuvalla on paljon pituutta, mutta se ei paljoa persuuksissa tunnu, koska tarina etenee eteenpäin koko ajan. Pääkolmikkona nähdään aina loistava Clint Eastwood, elokuvan hauskin Eli Wallach ja pääkolmikosta pienimmän ruutajan saanut Lee Van Cleef. Sivurooleissa vilahteli paljon kovia nimiä kuten Mario Brego, Aldo Giuffrè, Luigi Pistilli, kaunis Rada Rassimov ja Antonio Casale. Vaikka tämä onkin yksi Leonen parhaita, niin vain yksi on parempi, Huuliharppukostaja.

Toy Story-leluelämää: Tämä kaikkien aikojen ensimmäinen tietokoneanimaatioelokuva on teknisesti todella upea vielä tänäkin päivänä. Elokuvan ohjauksesta vastasi John Lasseter ja sen kirjoittivat John Lasseter, Pete Docter, Andrew Stanton, Joe Ranft, Joss Whedon, Joel Cohen ja Alec Sokolow. Myös elokuvan soundtrack ( Randy Newman) oli nätti. Suurimman huomion saa Pekka Lehtosaaren ohjaama dubbaus jonka päärooleissa olivat Antti Pääkkönen ja Santeri Kinnunen. Sivurooleista voisi mainita semmoisia nimiä kun Pekka Autiovuori, Mikko Kivinen, Jarmo Koski ja Rinna Paatso, jotka tekevät todella hyvät roolisuoritukset.

Harmaa alue: Kannen hehkutus "Väkevämpi kuin Schindlerin lista" eivät olleet tuulesta temmattuja, mutta silti pidän Schindlerin listaa piirun verran parempana. Tämä elokuva kertoi sonderkommandoista, vangeista jotka natsi-saksan keskitysleireillä riisuivat ja keräsivät kuolemaan menevien vankien omaisuuden. Elokuva oli todella surullinen ja ohjaajana Tim Blake Nelson oli saanut esitettyä asiat erittäin realistisesti (ainoa miinus oli että kaikki hahmot papattivat englantia eivätkä unkaria ja saksaa). Elokuvan käsikirjoitti ohjaaja itse oman näytelmänsä "The Grey Zone" ja Miklos Nyiszlin kirjan "Auschwitz: a Doctor's Eyewitness Account" pohjalta. Itseäni kävi elokuvan edetessä monien hahmojen julma kohtalo. Rooleissa oli monia tuntemattomia näyttelijöitä mutta kyllä muutama tunnettukin näyttelijä pääsi mukaan: Omat suosikkini David Arquette ja Harvey Keitel sekä itselleni tuntemattomat Steve Buscemi ja Mira Sorvino. Sivurooleista voisi mainita mm. Allan Cordunerin tohtori Miklos Nyizlinä ja elokuvauransa "toistaiseksi" ainoan roolin tehneen Kamelia Grigorovan, joka teki elokuvan ylivoimaisesti parhaimman roolin. Suosittelen tätä elokuvaa kaikille historiasta kiinnostueille.

4.8

Ice Age-Jäätikön sankarit: Tämän Blue Sky-animaatiostudion tekemä animaatioelokuva vuodelt 2002 on itselleni todella tuttu ja päätimpä katsoa sen nyt jo neljättä kertaa. Elokuva iski edelleenkiin kovaa, kun edellisestä katselukerrasta on vierähtänyt aikaa jo aika jos toinenkin, Elokuvassa on paljon hyviä vitsejä sekä myös hyvin tehtyä draama. Käsikirjoitustiimi (Michael J. Wilson, Michael Berg, Peter Ackerman, James Bresnahan, Galen T. Chu, Doug Compton, Xeth Feinberg, Jeff Siergey ja Mike Thurmeier) on saanut tarinasta paljon irti ja hahmokehitys on onnistunutta mielestäni. Elokuvan ohjaajina toimivat Chris Wedge ja Carlos Saldanha tehden hyvää työtä. Elokuvan animaatiojälki ei todellakaan ole parasta mahdollista, mutta kohtalaista kylläkin. Myös David Newmanin säveltämä soundtrack on todella nätti. Suomenkielinen ääninäyttely oli tässäkin elokuvassa aivan ilmiömäisen loistavaa, varsinkin pääkolmikko: Antti Pääkkönen, Antti L. J. Pääkkönen ja Santeri Kinnunen. Tämä elokuva ansaitsee täydet pisteet kaikilta muilta osa-alueilta muttei animaatiosta, joka saa vain 3/5 pistettä.

Kirjeitä Iwo Jimalta: Tämä Clint Eastwoodin ohjaama sotadraama, joka kertoo vuonna 1945 taisteltusta Iwo Jiman taistelusta japanilaisten sotilaitten näkökulmasta on kenties yksi parhaita sotaleffoja milloinkaan. Japanilaiset kuvattiin ihmisinä, sotilaina, jotka taistelivat oman isänmaansa puolesta. Eastwood on saanut elokuvan täyteen upeita kohtuksia ja monia mielenkiintoisia henkilöhahmoja kuten pelkurisotilas Saigon ja tiukan kenraalin Kuribayashin, joka pelastaan Saigon kolmasti pulasta. Elokuva on myös siitä harvinainen että siinä pääasiallisesti puhutaan japania ja japanilaisista näyttelijöistä vain Ken Watanabe on saanut Hollywood-elokuvissa isompia rooleja. Elokuva perustuu Tadamichi Kuribayashin kirjoittamaan kirjaan Picture Letters from Commander in Chief ja sen käsikirjoittivat Iris Yamashita, Paul Haggis ja Tsuyoko Yoshido. Kässäri on tehty hyvin ja siihen on saatu paljon tapahtumia reiluun pariin tuntiin. Elokuvan nätistä soundtrackistä vastasi ohjaajan poika Kyle Eastwood ja Michael Stevens. Päärooleissa Ken Watanaben lisäksi olivat mm. aivan loistava Kazunari Ninomiya, Tsuyoshi Ihara, erinomaisen roolin tehnyt Ryo Kase, Shidô Nakamura ja Eijiro Ozaki sekä erityismaininnat saavat elokuvan naisnäyttelijät Luke Eberl amerikkalaisena sotilaana ja Yukari Black japanilaisena äitinä. Aivan fantastinen sotaleffa.

Huuliharppukostaja: Tämä Leonen vuonna 1988 ohjaama italowestern on jopa loistavaa Hyvät, pahat ja rumat-elokuvaakin loistavampi mestariteos, jossa monet hyvät näyttelijät ja eritoten Ennio Morriconen musiikit loistavat. Elokuvan käsikirjoittivat yhdessä Dario Argento, Bernardo Bertolucci, Sergio Leone ja Sergio Donati ja se oli todella hyvä. Elokuvan monet kohtaukset olivat juuri Leonen ja Morriconen saumattoman yhteispelin tulosta ja ne ovat mahtavaa katseltavaa vielä tänäkin päivänä, kuten lopun kaksintaistelu. Elokuvan pääroolissa nähdään suuri joukko tähtiä kuten Henry Fonda, todella nätti Claudia Cardinale, Jason Robards, Charles Bronson, Jack Elam ja Paolo Stoppa. Tätä paremmaksi ei voi westerniä enää saada.

5.8

Sissi: Itävaltalainen Sissi-trilogia (1955-1957) nosti nuoren Romy Schniderin (1938-1982) maailmanmaineeseen ja tämä sarjan avausosa, vuodelta 1955 on taattua eurolaatua. Elokuvan, kuten kaksi jatko-osaakin, ohjasi ja käsikirjoitti Ernst Marischka. Tarina perustuu oikeasti eläneeseen Itävallan keisarinna Elisabethiin (1837-1898). Elokuvaa on kuitenkin taiteellistista syistä romantisoitu. Elokuvan musiikki oli myös erinomaista ja siitä vastasi Anton Profes. Sissiä elokuvassa näytteli erittäin kaunis Romy Schnider. Hänen roolissaan hyvästä suorituksestaan huolimatta näkyi pientä alkukankeutta sisäytyä täysillä omaan roolinssa. Äidin roolissa oli Schniderin oikea äiti, Magda Schneider. Itävallan keisari Frans Josefia tulkitsi todella hyvin Karlheinz Böhm. Myös Sissin Nene-siskoa näytellyt Uta Franz oli todella nätti ja isä Maxia näytellyt Gustav Knuth oli todella rento roolissaan. Vilma Degischerin näyttelemä keisarin äiti oli loistava. Myös sivuroolissa ollut Josef Meinrad oli hauska omassa roolissaan poliisipäälikkönä.

Eva & Adam - neljät synttärit ja fiasko: Kirjaston lainoihin kuului tämä ruotsalainen perhe-elokuva, jossa oli paljon hauskaja, surillisia sekä hienoja kohtauksia. Elokuva voidaan luokittaa komedialliseksi draamaksi, jossa on romantiikkaa. Elokuvan ohjasi Catti Edfeldt ja käsikirjoittivat Måns Gahrton ja Johan Unenge. Elokuvan musiikkiraita koostui englanniksi ja ruotsiksi lauletusta popista, joka oli laadukasta. Elokuva kertoo kahdesta 14-vuotiaasta nuoresta, Evasta ja Adamista, jotka kolmen seurusteluvuoden jälleen eroavat ja yrittävät jatkaa elämäänsä. Elokuvan päärooleissa ovat erittän nätti Ellen Fjæstad ja Carl-Robert Holmer-Kårell sekä sivurooleissa lisää ruotsalaista naiskauneutta: Ulrika Bergman ja Rosanna Munter. Miesrooleissa olivat Pablo Martinez, Anders Habenicht ja Douglas Johansson. Elokuva on todella hyvä nuortenelokuva ja jatkaa hyvien ruotsalaisten elokuvien sarjaa.

City of the living dead: Lucio "Coren kummisetä" Fulcin vuonna 1980 ohjaama kauhuleffa, johon käsikirjoituksen kirjoittivat Lucio Fulci ja Dardano Sacchetti. Elokuva on yksi Fulcin kultakauden (1979-1984) klassikoita ja osa ns "Morte"-trilogiaa, jonka muuta osat ovat E tu vivrai nel terrore - L'aldilà(1981) ja Quella villa accanto al cimitero(1981). Elokuvan painajaismaisen soundtrackin sävelsi Fulcin vakiosäveltäjä Fabio Frizzi tehden jälleen hyvä duunia. Elokuvan pääroolissa nähdään trilogian kahdessa muussakin osassa nähty erittin kaunis Catriona MacColl sekä Christopher George, Carlo De Mejo, Antonella Interlenghi, Giovanni Lombardo Radice ja Daniela Doria. Myös Luca Venantini teki elokuavassa pienen roolin. Myös elokuvan erikoistehosteet ovat erittäin hyvin tehtyjä.

6.8

Konnat kehiin: Italialaista komediaa Bud Spencerin tapaan. Tämä elokuvaa kuuluu miehen sooloelokuviin, jossa hän seikkaili yksin ilman Terence Hilliä. Elokuvan ohjasi tuttuun tyyliin Bruno Corbucci ja hieman Aladdinia mukailevan käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet Dardano Sacchetti, Elisa Briganti, Mario Amendola, Bruno Corbucci ja Marcello Fondato. Elokuvan musiikkipuolikin on erinomaista ja siitä vastasi monien elokuvien veteraani Fabio Frizzi. Elokuva on ei ole hyvästä yrityksetään huolimatta Hill ja Spencer-yhteiselokuvia hauskempi, mutta on silti parempi kuin sadat tusinakomediat uudelta mantereelta mitä suolletaan DVD:lle. On tässä muutama hyvä vitsi kuten henki poliisina- osio ja Al-pojan vaari. Pääroolissa, kuten olen jo maininnut on aivan roolinsa sopiva Bud Spencer. Toisessa pääroolissa, Al´ina nähdään edellisessä katsomassani elokuvassa ollut Luca Venantini. Ruotsalainen seksipommi Janet Agret näyttelee Al´in äitiä ihan mukiinmenevästi. Julian Voloshin Al´in vaarina on aivan täydellinen. Sivurooleissa oli iso nippu kelpo näyttelijöitä kuten Umberto Raho, Lou Marsh, Venantino Venantini (Päänäyttelijä Lucan isä) ja Diamo Spencer (Bud Spencerin tytät). Elokuva on yksi parhaista italialaista, muttei paras.

Ja Jumala loi... naisen: Tämä vuonna 1956 valmistunut elokuva teki Brigitte Bardotista kansainvälisen seksisymboolin eikä turhaan sillä onhan tässä mimmissä sitä jotakin. Nainen viettelee miehen kun miehen ja elää paheelista elämää. Elokuvan ohjasi ja osin kirjoitt Roger Vadim ja käsikirjoittajana toimi myös Raoul Lévy. Tarina on kliseinen, mutta oli melko tuote ilmestymisaikanaan ja herätti kohua eroottisuuden takia, mikä nykypäivänä on melko kesyä tavaraa. Elokuvan nätistä soundtrackista vastasi mies nimeltään Paul Misraki. Elokuvan päärooleissa nähdään Bardotin lisäksi saksalainen Curd Jurgens ja ranskalainen Jean-Louis Trintignant. Kaikki kolme tekivät vahvat roolityöt omissa rooleissaan. Elokuva oli todella hyvin tehty, mutta dialogin kohdalla aika on mennyt aika harppauksen eteenpäin sillä se tuntui niin tahattoman koomiselta välillä.

Superkyttä: Kun eilen katsoin Bud Spencer soololeffan, nyt sitten katsoin tämän toisen kaverin, Terence Hillin soololeffan, Superkyttä (Poliziotto Superpiu´). Elokuvan on ohjannut Spencerinkin leffan ohjannut Sergio Corbucci ja jälki oli sitä perus italotasoa. Myös käsikirjoitus oli samanlaista huseeraamista ja siitä sai muutamat hyvät naurut. Musiikkipuoli ei ollut ihmeellistä, mutta alkutunnari oli tarttuva. Soundtrackin sävelsi Michelangelo La Bionda. Elokuvan tehoteet olivat todella tökeröitä, mutta kun leffa on tehty vuonna 1980 annan sen anteeksi ja niistä sai muutamat halvat naurut. Pääroolissa Hillin lisäksi oli yksi omista suosikeistani, Ernest Borgnine. Sivunäyttelijät kuten Joanne Dru, Marc Lawrence ja todella nätti Julie Gordon tekivät hyvät roolit. Katsomani versio oli "alkuperäinen" italiankielinen joten osa dialogista meni ohi.

7.8

28 päivää myöhemmin: Tämä vuonna 2002 valmistunut kauhuleffa elvytti brittiläisen kauhun tehden sen tyylillä. Verta ja suolia lentää oikein kunnolla tässä Danny Boylen ohjaamassa elokuvassa, jonka käsikirjoitti Alex Garland. Elokuvassa on erinomainen juoni, josta löytyy viittauksia niin Romeroon kun muihinkin kauhuklassikoihin. Vaikka elokuvan juoni onkin hyvä, niin kauhuleffojen suurelta vitsaukselta se ei ole säästynyt, nimittäin kliseiltä. Elokuvan soundtrack oli todella hyvä. John Murphyn säveltämä musiikki oli sekoitusta rautalankarokista ja tavallisesta kauhuelokuvamusiikista ja se toimi mielestäni erittäin hyvin. Elokuvan tehosteet ja maskeeraukset olivat erinomaisesti tehtyjä. Päärooleissa olivat Cillian Murphy, erittäin kaunis Naomie Harris, Harry Potter-elokuvista tuttu Brendan Gleeson, elokuvan ihmispahiksen roolissa Christopher Eccleston sekä elokuvan heikoin rooli, erittäin söpö Megan Burns, joka teki tässä elokuvassa uransa toisen ja toistaiseksi viimeisen roolinsa. Sivurooleissakin oli muutama kelpo näyttelijä kuten Noah Huntley ja Marvin Campbell. Erinomaien brittikauhuleffa.

Hurmaava Joukkoitsemurha: Ere Kokkosen ohjaama elokuva, joka perustuu Arto Paasilinnan romaaniin ryhmästä itsemurhahaluisia ihmisiä, jotka ajavat linja-autolla ympäri eurooppaa etsien paikkaa tehdäkseen joukkoitsemurha. Kokkonen osaa yhdistää erinomaisesti mustaa huumoria, suomalaisuutta ja draamaa. Elokuvan käsikirjoitus on erittäin onnistunut sovitus kirjasta. Myös Olli Ahvenlahden säveltämä soundtrack on erinomainen. Elokuva on ehkäpä elokuvahistorian paras Road-movie ja kameraan tarttuu hyvin kesäinen Suomi, Norjan vuonot, Saksan ja Sveitsin vuoristot sekä Ranskan rivieran aurinko sekä Espanjan hiekkarannat. Myös näyttelijäosasto on niin loistavaa ettei tosikaan. Pääroolissa häärivät Heikki Kinnunen, Tom "Lassen poika" Pöysti ja Sari Siikander. Sivurooleissa oli paljon loistavia näyttelijöitä kuten mm. Santeri Kinnune, Kristiina Halkola, Vesa-Matti "Vesku" Loiri, Antti Litja, Esko Nikkari, Heikki Nousiainen ja Juha "Vares" Veijonen. Nämä kovat nimet suorittavat roolinsa tunteella tuoden heihin sitä tarvittavaa syvyyttää. Aivan käsittämättömän loistava leffa. Ainoa miinus tulee lopun linja-auto ajaa mereen-efektistä joka on tökeryydessään aivan omaa luokkaansa.

Just Married: Matkaan edellisestä kirjastokeikalta sattui tämmöinen mukavantuntuinen romanttinen komedia ja olihan se todella kelpo viihdettä. Juoni, joka oli Sam Harperin käsialaa, oli kliseinen ja tiesin suurinpiirtein mitä tuleman piti. Myös Shawn Levyn ohjaus oli sitä perustasoa. Musiikki oli todella hyvää ja sopi elokuvan tunnelmaan. Tämän elokuvan pääparina nähdään Ashton Kutchet ja nuorena kuollut Brittany Murphy. Kumpikin tekivät vahvat roolityöt ja sivurooleissa olleet Christian Kane, David Moscow, Monet Mazur ja Valeria Andrews olivat myös erinomaisia. Kaiken kaikkiaan aivan loistava romanttinen komedia.

Lumikuningatar: Suomalainen, vuonna 1986 valmistunut fantasiaseikkailu, joka perustuu tanskalaisen H.C Andersenin satuun. Elokuvan käsikirjoittivat ohjaaja Päivi Hartzell sekä Jukka Kemppinen ja Juha Siltanen. Elokuvan nätin soundtrackin sävelsi Jukka Linkola. Elokuva oli kotimaiseksi elokuvaksi yllättävän hyvin toteutettu ja lavasteet ja efektit olivat todella nättejä. Pääroolissa Lumikuningattarena nähdään Satu Silvo. Lapset Kerttu ja Kai olivat Outi Vainionkulma ja Sebastian Kaatrasalo. Muissakin rooleissa oli paljon kelpo näyttelijöitä kuten Tuula Nyman, Saara Pakkasvirta, Antti Litja ja Elina "Pikku Myy" Salo. Todella viihdyttävä perhe-elokuva, joka tosin ei sovellu ihan perheiden pienemmille.

The Snow Queen: aka Snezhnaya koroleva. Neuvostoliittolainen, Gennadi Kazanskyn vuonna 1966 ohjaama seikkailufantasiaelokuva, joka perustuu H.C. Andersenin satuun Lumikuningatar. Tarina on tuttu, mutta alusta on otettu pois noitajakso ja lopun taistelua Lumikuningatarta vastaan on lyhennetty. Elokuvan kirjoitti Jevgeni Schwartz. Elokuvan nätin soundtrackin sävelsi Nadezhda Simonyan. Elokuvan tehosteet olivat ikään nähden yllättävän hyvät, mutta muutamat animaatiopätkät oli tehty todella loistavasti. Elokuvan pääroolissa Gerdana oli sievä Elena Proklova ja Keynä Slawa Zjupa. Lumikuningattaren roolissa oli erinomainen ja hiukan nättikin Natalia Klimova. Sivurooleissakin oli muutama hyvä näyttelijä joista voisi mainita seuraavat: Valeri Nikitenko, Irina Gubanova ja Era Ziganshina. Perustason Neuvostoliittolainen fantasiaseikkailu.

Signore scandalose di provincia: Italialainen videopornoleffa vuodelta 1993. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti italialainen genrimonitoimimies Alessando Perrella. Elokuvassa ei ollut kummoista juonta ja se vähä jäi nussimisen ja huonon italiankielentaidon takia mysteeriksi. Kaksi avioparia taisi olla ja pettämistä. Siinäpä se "juoni" lyhkäsyydessään. Elokuvalla oli pituutta 87 minuuttia ja se oli sopiva pituus. Elokuvan soundtrack oli mahtavaa trumpettimusaa ja sen sävelsi semmoinen hemmo kun G. L Back. Elokuvassa ei ollut varsinaisia päänäyttelijöitä. Rooleissa olivat: Rocco Siffredi, Carole Nash, Deidre Holland, Jon Dough, Andrea Molnar, Jesse Eastern sekä Selen. Näyttelijät suorittivat omat tonttinsa kunnialla. Elokuva ei ole mikään pornoklassikko mutta sopivan kiihoittava ainakin.

viikko 29

18.7

Predator 2- Saalistaja: Tämä Predatorin jatko-osa ei yllä samalle tasolle kun Arskan superhyvä ykkösosa, mutta on muutamasta pikku kämmistään huolimatta ihan katsottava scifitoimintarymistely. Elokuvan ohjauksesta vastasi Stephen Hopkins ja kässäristä vastasi veljespari Jim ja John Thomas. Musiikkipuolella on elokuvan ensimmäinen moitteenpaikka. Alan Silvestri ei saa oikeen aikaan musiikkia joka saisi jännitystä eikä mitään muutakaan aikaan. Muutaman hyvän sävellyksen hän kuitenkin on saanut aikaan, parempi se kun ei mitään. Elokuvan toinen moite tulee siitä että yksi kohtaus on käsikirjoitettu suoraan sanoen päin vittua. Mitä varten julma, tunteeton ja sadistinen Predator säästää sen raskaana olevan poliisinaisen hengen. Eikö jenkit pysty esittään mitään valtavirrasta poikkeavaa väkivaltaa. Se on vaan niin nolo kohtaus. Suuri ja julma Predator säästää naisen hengen. Näyttelijät taas ovat erittäin hyviä. Danny Glover tekee loistavan pääroolin, mutta muut näyttelijät kuten oma suosikkini Gary Busey, Rubén Blades, Maria Conchita Alonso ja Bill Paxton jäävät todella statisteiksi Gloverin saaden suurimman osan ruutuajasta. Tämä on kolmas moka leffan tekijöiltä. Muutamista pikkuvioistaan huolimatta ihan viihdyttävä raina oli kyseessä. Kyllähän tän katsoo, mutta mielummin katsoo Arskan tähdittämän ykkösen.

19.7

Harry Potter ja kuoleman varjelukset- osa 2: Viimeinen ja paras Potter-elokuva. Elokuvassa ei ole pahempia heikkouksia, vaan rajua toimintaa alusta loppuun loistavilla näyttelijöillä. David Yates on ohjannut vauhdikkaan elokuvan ja Steve Kloten on saanut Rowlingin kirjasta tehtyä upean elokuvakäsikirjoituksen. Alexandre Desplatin musiikki korostaa vielä tätä upeaa taistelua hyvän ja pahan välillä. Harry Potterin roolissa jatkaa kahdeksannen kerran erinomainen Daniel Radcliffe. Muissa päärooleissa ovat Emma Watson ja Rupert Grint. Pahiksen roolissa on kuin siihen luotu Ralph Fiennes. Myös Alan Rickman, Evanna Lynch ja Helena Bonham Carter tekevät vahvat roolisuoritukset. Elokuvassa on paljon näyttelijöitä joista valtaosa jää toiminnan alle ja tarina keskittyi vahvasti Harryn ympärille. Kaikin puolin sarjan päätös on kunniakas ja nyt voisin lukaista kirjasarjan läpi toistamiseen.

23.7

Mikin jouluaatto: Nyt vihdoin ja viimein sain nähdä tämän klasikkoanimaation, jonka joskus lapsena olen tainnut jo nähdä. Elokuva on yksi parhaista Disneyn tekemistä animaatiolyhäreistä ja niitä harvoja jotka todella koskettavat itsenäni. Animaatio on huipputasoa ja ääninäyttely erinomaista, mutta Charles Dickensin alkuperäistarinaan perustuva käsikirjoitus on aivan upea saaden täydet pisteet. Hahmot on rakennettu hyvin ja lyhyeen, vajaaseen puoleen tuntiin, on saatu kasattua kaikki alkuperäisen tarinan hyvät elementit. Itse alkuperäistarinaa en ole lukenu, mutta tämän elokuvan pohjalta tehty Disney-kuvakirja on itselleni tuttu ja se antoi minulle kiinnostuksen katsoa tämä animaatio. Aiheesta tehty komediaelokuva on myös hyvä, mutta tämä hakkaa kaikki tulkinnat mahtavuudellaan. Pääroolissa kuullaa aivan loistava Alan Young. Hänen skottimurteinen puheensa tuo hahmoon syvyyttä. Muissa rooleissa ovat mm. Wayne Allwine, Will Ryan ja Clarence Nash. Musiikki on sopivaa, muttei yllä mihinkään ilmiömäiseen. Laatulyhäri, joka on opettavainen.

24.7

Mickey's Revue: Tämä vuonna 1932 valmistunut Wilfred Jacksonin ohjaama Mikki-lyhäri on hauska ja erittäin hyvin animoitu. Hahmot ovat kuitenklin kaukana nykyaikaisista versioistaan, mutta kyllä ne tunnistaa. Mikki on aika vekkuli hahmo ja Minni samaten. Parhaat naurut saa pienistä kissanpennuista ja Hessun isästä (tai jostain sellaisesta). Musiikki on tehty hyvin ja ääninäyttelijät tekevät hyvää työtä (vaikka tässä ei olekkaan dialogia, niin naurut ja Pluton haukkuminen on tehty ääninäyttelijöitten avulla). Rooleissa ovat Pinto Colvig, Walt Disney itse sekä Marcellite Garner. Ihan kiva Mikki-lyhäri. Näitä on aina välillä kiva katsella.

Höyrylaiva Ville: Harvinainen Mikki-lyhäri vuodelta 1928. Tämä on ensimmäinen julkaistu, mutta kolmas valmistettu Mikki-elokuva. Elokuva on erittäin lyhyt mutta kahdeksassa minuutissa on paljon erittäin onnistunutta huumoria, vaikka se meneekin eläinrääkkäyksen puolelle paikoitellen joidenkin mielestä. Nämä vanhat hahmot ovat jotenkin parempia kuin nämä uudet. Mikki on ilkikurinen keppostelija, Minni statistityttö ja Musta Pekka on paha, mutta silti tekee rehellistä työtä. Musiikki on erittäin hyvää ja Walt Disney tekee kaikki elokuvan ääniroolit.

Mickey's Rival: Jälleen vanha Mikki-lyhäri. Nyt se oli väreissä. Tarina on aika hyvä: Mikki ja Minni piknikillä metsässä, kunnes Mikin kanssa kilpaa Minniä liehittelevä Mortimer tulee paikalle ja pillastuttaa härän näiden perään. Animaatio on erittäin onnistunutta, kuten aina. Ohjaajana toimii Wilfred Jackson. Musiikki on tavallista tasoa ja ääninäyttelijät, Walt Disney ja Marcellite Garner tekevät laatutyötä tässäkin animaatiossa. Hiirien dialogi on kuitenkin pikkasen epäselvää. Näiden muutamien lyhäreiden kautta Marcellite Garner on noussut omiin ääninäyttelijäsuosikkeihini.

Viisas kana kananen: Aku Ankan ensimmäinen esiintyminen tapahtui tässä vuonna 1934 valmistuneessa animaatilyhytelokuvassa. Taide on tehty tässä erittäin hyvin, Leigh Harlinen säveltämä soundtrack on erinomainen ja tarina hauska ja opettavainen: palkkaa ei saa jos ei tee sen eteen töitä. Hahmot ovat Aku Ankka, Viisas Kana kananen (joka on Klaara Kotkon esikuva) ja nykyään harvemmin esiintyvä Petteri Possu. Ääninäyttelijät ovat myös erinomaisia. Clarence Nash on Aku Ankka. Muissa rooleissa ovat Pinto Colvig ja Florence Gill. Tämmöisiä animaatioita ei enää tehdä, mikä on sääli koska nämä ovat niin kivoja sekä hauskoja.

The Karnival Kid: Nyt, vuonna 1929 valmistuneessa animaatiossa sanoi Mikki Hiiri ensimmäiset replansa "Hot Dogs", äänenään Walt Disney. Ohjauksesta vastasi niin ikään Walt Disney ja Mikin luoja Ub Iwerks. Tarina on Mikki-lyhäreistä hauskin, varsinkin kissojen öinen laulu on pirun hauskaa katseltavaa. Minnin söpönä äänenä kuullaan Marcellite Garner. Elokuvan animaatio ja taide ovat nättiä ja todella onnistunutta. Musiikki on myös hauskaa.

The Barnyard Battle: Yksi alkuään Mikki-lyhäreistä. Elokuva on jälleen hauska, täynnä visuualista huumoria. Mikki on hauska vekkuli liittyessään armeijaan ja joutuessaan sotaan. Muita hahmoja elokuvassa ovat Mortimer Hiiri ja Musta Pekka (Jopi Jalkapuoli). Animaatio on jälleen nättiä, visuaalinen huumori on loistavaa ja musiikki on ihan ok tasoa.

Lentohullu: Vuonna 1928 valmistunut Mikki-lyhäri, jonka pohjalta on tehty myös sarjakuvatarina 1930-luvun alussa. Animaatio yllättävän tasokasta ja Carl W. Stallingin säveltämä musiikki toimivaa. Walt Disney tekee jälleen Mikin ääniroolin erinomaisesti. Erittäin hauskoja vitsejä täynnä tämäkin elokuva.

Hra Ankka juhlii: Disneyn kultakauden lyhytelokuvat ovat kyllä hauskoja ja todella viihdyttäviä ja tämä Aku- lyhäri todistaa sen. Aku menee treffaan Iinestä ja veljenpojat keksivät kaikkea mahdollista kiusatakseen setäänsä. Käsikirjoitustiimissä on kiintoisa nimi, Carl Bark. Ohjaajana toimi Jack King. Charles Wolcottin säveltämä vauhdikas musiikki on kertakaikkisen upeaa. Kaikki elokuvan viisi ääniroolia tekee Clarence Nash, ilmiömäinen suoritus.

Aavikon Aku: Tässä elokuvassa esitellään Akun uskollinen 313-auto ja Iineksen esikuva, Donna. Tarina on jälleen visuaalisesti hauska ja Clarence Nashin roolisuoritus on tässäkin yksi elokuvan huumorin synnyttäjistä. Donna on luonteeltaan yhtä äkkipikainen kuin Akukin. Tästä hahmosta tuli myöhemmin Iineksen luonteenpiirre. Meksikon maisemat on animoitu hyvin ja huumori toimii tässäkin lyhytelokuvassa, jonka on ohjannut Ben Sharpsteen.

Viikko 28

11.7

Walker, Texas Ranger- Team Cherokee: Seitsemännen tuotantokauden puolestavälistä tulee vastaan tämä kaksiosainen loistava autourheilun maailmaan sijoittuva leffajakso. Tämä Michael Preecen ohjaama jakso sisältää paljon hyvän tv-ohjelman elementtejä: on kauniita naisia, jännittävää kilpautoilua kieroine kilpavastustajineen, autovarkaita ja pahoja pedosetiä. Musiikki on lisäksi erinomaista jenkkipoppia. Pääroolissa Cordell Walkerina on jälleen maanmainio Chuck Norris, joka tekee roolinsa erittäin tunteella. Muissa päärooleissa ovat Clarence Gilyard Jr, Sheree J. Wilson ja Noble Willingham. Omiin suosikkeihini nousseet Marco Sanchez ja James Wlcek ovat tässäkin jaksossa laittamassa pahiksia pataan ja heittämässä hauskaa läppää. Sivurooleissa pahiksena nähdää Muse Watson. Myös pari Michael Greyeyes ja Judy Herrera tekevät laatutyötä omissa rooleissaan.

Mega Piranha: Yhdysvaltalainen telkkuelokuva, jossa jättikokoiset Piraijat pistävät hulinaksi. Efektit tuovat mieleen enemmänkin videopelin kun elokuvan ja juoni on niin kliseinen loppusuudelmaa myöten ettei tosikaan. Kauhua tästä ei löydy kuin alusta, mutta muutama inhottava kuolema löytyy. Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasi herra nimeltään Eric Forsberg ja hän onnistuukin omalla tontillaan kohtalaisesti. Päärooleissa nähdään Okinawa Go-Ju-Ryu Karatessa mustan vyön omaava Paul Logan, isot tisut omaava Tiffany ja kolmessa "Walker, Texas Ranger"-sarjan jaksossa näytellyt David Labiosa. Näyttelijät tekevät ihan hyvää työtä. Muuten elokuva olisi varmaan vakavammin otettavissa, jos efektit olisivat parempia.

12.7

Tokyo Gore Police: Erittäin verinen kauhu/toimintaleffa, joka kuuluu skitsoimpiin ja oudoimpiin elokuviin koskaan. Elokuvan ohjaaja ja tehosteiden tekijä Yoshihiro Nishimura on sekottanut leffassa kaikkea maan ja taivaan väliltä kuten perinteisiä naiskostotarinoita ja Paul Veerhoovenin elokuvien mainospätkiä yhteiskuntakritiikin asialla. Yksi mainos toimi erittäin hyvin, nimittäin "Harakirikin on itsemurha-ei Harakirille!"-mainos. Elokuvan tehosteet ovat yliampuvuudessaan ihan kelpoja, muttei mistään laatutavarasta todellakaan ole kyse. Kou Nakagawan säveltämä soundtrack sitten onkin asiallista ja toimii leffassa erittäin hyvin. Pääroolissa elokuvassa nähdään Miiken "Auditionissa" häikäissyt Eihi Shiina. Sivurooleissa nähdään mm. erittäin hyvät Itsuji Itao, Yukihide Benny ja Keisuke Horibe. Tämä kannattaa todellakin katsoa.

Tokyo Gore School: Nyt kyllä nimi johti itseni tosiaankin harhaan. Ajattelin että tämä olisi samanlaista verta 20 metrin kaaressa räimettä kun aiempikin "Tokyo Gore...", mutta tämä onkin suht tasokas toimintadraama, jossa on pientä kauhuvivahdetta. Elokuvan juoni on hyvä, mutta kopioi aika paljon loistavasta "Battle Royalista". Elokuvan vähäinen väkivalta on melko realistista, vain lopun puukotuskohtaus on heitetty överiksi, ei paljoa mutta kumminkin. Ohjaaja Yôhei Fukuda on saanut irti paljon elokuvan teininäyttelijöistä kuten Masato Hyûgaji, Takafumi Imai ja Kenta Itogi.

Vartija: Tämä "Väkivallan vihollisen" ohjaajan ohjaama kauhutrilleri on yksi hyytävimmistä kauhuleffoista pitkään aikaan. Elokuvassa on monia kohtauksia jotka saavat hien valumaan pitkin otsaa. Käsikirjoitus on hyvin tehty ja Gil Mellen säveltämä soundtrack sopii leffaan erittäin hyvin. Päärooleissa ovat Chris Sarandon ja erittäin nätti Cristina Raines. Sivurooleissa nähdään paljon suuria tähtiä kuten Martin Balsam, Ava Gardner, Arthur Kennedy, Eli Wallach, Christopher Walken ja Jeff Goldblum. Erittäin mainio kauhuleffa, jonka kauhu ei perustu väkivaltaan vaikka sitäkin leffassa ihan tarpeeksi näkyykin.

13.7

Sampo: Neuvostoliittolais-Suomalainen yhteistyöelokuva vuodelta 1959, joka perustuu Kalevalaan ja satuun Sammosta osaan. Elokuvan on ohjannut Aleksandr Ptushko. Elokuva on ulkoasultaan nätti ja musiikki on erittäin onnistunutta. Pääroolissa Lemminkäisenä nähdään Andris Oshin, Annikki- neitona virolainen Eve Kivi ja Seppä Ilmarisena Ivan Voronov sekä Louhena Anna Orochko. Kaikki sopivat rooleihinsa erittäin hyvin. Katsomani versio oli dubattu suomeksi ja todella hyvin olikin dubattu. Elokuvassa ei ollut huulisynkassa ongelmia ja muutenkin näyttely oli asiallisen tasaista. Efektitkin olivat aivan laatutavaraa. Dialogi on puhuttuna kalavalamitassa, mikä onkin hyvä ratkaisu.

14.7

Master of the Universe: Dolph Lundgrenin tähdittämä scifi-toiminta-seikkailu-fantasia, jossa on paljon komediallisia elementtejä. Ohjaaja Gary Goddard on saanut hahmoista paljon irti ja taistelutkin ovat nättejä. Bill Contin tekemä soundtrack on tyypillistä 80-lukua, efektit ovat yllättävän nätit ja juonikin on aika toimintaan painostava. Elokuva perustuu Mattei-lelufirman luomaan leluhahmoon, He-Maniin. He-Manin bodattua hahmoa esittää ruotsalainen toimintaikoni Dolph "Dolppa" Lundgren tasaisen varmasti. Tämä muuten on ensimmäinen katsomani Dolppaleffa koskaan, joten en tiedä hänen todellista tasoaan. Tämän perusteella voisi sanoa ihan kelpo toimintanäyttelijäksi. Pahiksen roolissa nähdään itselleni outo Frank Langella, joka onkin yllättävän hyvä omassa roolissaan. Naispahiksen roolissa on aika kuuma miisu, Meg Foster. Muissa mainittavissa rooleissa ovat mm. elokuvan läppäveikko Billy Barty, Robert Duncan McNeill, aika kuuma kissa Chelsea Field, erinomainen James Tolkan sekä omiin suosikkeini lukeutuva Courteney Cox. Tämä elokuvan on 80-lukua parhaimmillaan.

15.7

Yksi lensi yli käenpesän: Yksi 70-luvun loistavimmista draamoista, jossa Jack Nicholsonin näyttelemä tyyppi joutuu mielisairalaan oikeasti hullujen tyyppien keskelle. Ohjaajana toimi tsekkoslovakkialainen Milos Forman. Elokuva perustuu Ken Kesyn kirjoittamaan romaaniin. Elokuva on sopivan pituinen (2,08h) eikä kyllästyminen tule kysymykseenkään. Tämä toinen katselukerta oli parempi kuin ensimmäinen, koska tällöin taisin olla 16 enkä tiennyt mitä leffalta odottaa. Nyt kun tiesin leffan týylin se on helpompi katsoa. Elokuvan musiikki on myös erinomaista. Pääroolissa Jack Nicholson tekee todella hyvää jälkeä. Muissa rooleissa ovat mm. erittäin hyvä Louise Fletcher, Danny DeVito, Christopher Lloyd, William Redfield, jättikokoinen Will Sampson, Mews Small, Brad Dourif ja "Hohdossakin" näytellyt Scatman Crothers. Vaikka nämä "starat" tekevät isoa roolia, niin myös muutaman repliikin, mutta kameran edessä monta minuutia esiintynyt Mimi Sarkisian on erittäin hyvä omassa pienessä roolissaan.

Viikko 27

4.7

Schindlerin lista: Tämä Steven Spielbergin paras elokuva on yksi loistavimmista kuvauksista holokaustista (1933-1945). Oskar Schindler oli saksalainen liikemies joka pelasti vuosina 1939-1945 1100 juutalaista varmalta kuolemalta. Elokuva perustuu Thomas Keneallyn samanimiseen romaaniin, joka myöskin on hyvä. Elokuvassa kuullaan Spielbergin vakiosäveltäjää John Williamsia, joka on tehnyt loistavaa musiikkia ja varsinkin teemasävel. Lopussa kuullaan yksi omista suosikkilauluistani, "Yeroushalaim Shel Zahav"(Jerusalem of Gold). Pääroolissa Schindlerinä nähdään Liam Neeson, joka tekee todella hyvää työtä roolissaan. Amon Goethina nähdään Ralph Fiennes, joka on totuttu näkemään pahisten roolissa. Nytkin hän on ilmiömäinen omassa osassa. Myös Ben Kingsley tekee upeaa työtä omassa roolissaan. Muissa rooleissa nähdään mm. Caroline Goodall, Jonathan Sagall ja Embeth Davidtz. Myös Anna Mucha tekee hyvää työtä. Elokuvan loppu on todella koskettava ja upeasti toteutettu.

[Rec] 2: Jatko-osa vuonna 2oo7 valmistuneelle [Rec]:ille ja voisi sanoa että tämä on parempi kuin ykkönen, ei paljoa mutta kumminkin. Elokuva on tehty samalla "yksi kamera näyttelijöiden mukana talossa"-tyylillä. Väkivaltaa on pikkasen lisätty ja hahmokavalkaadia lisätty edellisosaan. Ohjaajina jatkaa tuttu pari, Jaume Balagueró ja Paco Plaza ja homma toimii. Elokuvassa on tunnelmaa ja näyttelijät onnistuvat hommassaan erinomaisesti. Päärooleissa nähdään Jonathan Mellor, Óscar Zafra, Ariel Casas, Alejandro Casaseca ja Pablo Rosso. Sivurooleissa nähdään ihan kelpo näyttelijöitä kuten Andrea Ros ja ykkösen pääroolissa ollut Manuela Velasco. Musiikkia ei tässäkään elokuvassa ole ja se on ihan hyvä. Erittäin hyvä kauhuleffa espanjasta.

Die Nichten der Frau Oberst: Sveitsisiläistä pehmopokea vuodelta 1980. Elokuva perustuu Guy de Maupassantin kirjoittamaan romaaniin ja sen on ohjannut tunnettu sveitsiläispornoohjaaja Erwin C. Dietrich. Elokuva on rankempaa jynkytystä kun amerikkalaiset softcoret muttei yllä HC pornon tasolle. Elokuvan erinomaisesta soundtrackistä huolehtii Walter Baumgartner. Pääroolitus on aika ranskalaispainotteista. Päärooleissa nähdään mm. Karine Gambier, oma suosikkini Brigitte Lahaie, Pascale Vital, Nadine Pascal ja France Lomay. Miesrooleissa ovat Will Stoer, Mike Montana, Hans-Ruedi Isler, Eric Falk ja Sir John ja kaikki tekivät hyvää työtä. Kelpo pehmopornoilu, jossa on ok panoa ja erinomainen juonentynkä.

5.7

Minä ja mieheni morsian: Valentin Vaalan vuonna 1955 ohjaama romanttinen komedia Hilja Valtosen idean pohjalta. Elokuvan tarina on itselleni tullut tututksi Kari Korhosen tekemän Aku Ankka tarinan kautta. Juoni on erittäin hauska ja elokuva on ottanut kaiken irti siitä. Elokuvassa on paljon hyvää musiikkia, jotka on säveltänyt Usko Kemppi ja Kaarlo Valkama. Myös muutama hyvä laulu löytyy. Vaalan ohjaus on perustasoa ja näyttelijät, jotka ovat monet aika tuntemattomia itselleni, tekevät laatutyötä. Pääroolissa nähdään saksalaissyntyinen Ruth Johansson, joka on tehnyt viiden suomalaisen elokuvan jälkeen uraa Saksassa ja Ruotsissa mm. elokuvissa "Seine Tochter ist der Peter" ja "Lille Fridolf och jag". Toisessa pääroolissa nähdään Ranskassa uraa kahden leffan verran luonut Leila Lampi, jonka ura jäi kolmeen elokuvaan. Hänen hieman ranskalainen korostus on todella hyvää. Myös Vaalan "Loviisa- Niskavuoren nuori emäntä"-leffasta tuttu Emma Väänänen on loistava omassa roolissaan. Miespäärooleissa oleva ovat hyviä: Erkki Viljos, Kurt Ingvall ja savon murretta puhuvia veljeksi näyttelevät Reino Valkama ja Aku Korhonen. Hyvä elokuva hyvällä juonella, hyvällä musiikkilla, kauniilla naisilla ja hauskalla huumorilla.

Les petites écolières: Ranskalaista HC-pornoa, joka on lajinsa laatupäätä. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti Claude Mulot, joka on saanut kasaan ihan kelpo pornoilun, joka ei kuitenkaan korkean ranskalaisen laatupornon mittamuulla ole lajinsa kärkeä, mutta hakkaa kaikki amerikkaiset tusinajynkyt kirkkaasti. Tarina kertoo neljästä nuoresta naisesta: Suzystä, Nanetesta, Claudiasta ja Nathaliesta, jotka menevät kouluun, jossa nuoria naisia opetetaan rakastelemaan oikeaoppisesti. Juonesta saa irti paljon huumoria joka toimi. Tosin kaikki huumori ei pure koska leffa oln puhuttu ranskaksi. Pääroolissa koulun johtajattarena nähdään oma suosikkinäyttelijäni Brigitte Lahaie, jonka parhaisiin roolisuorituksiin tämä ei kuitenkaan yllä. Oppilaita näyttelevät erinomaisesti Catherine Greiner, Élodie Delage, Céline Galone ja Jane Baker. Koulun miespuolisia "opettajia" näyttelivät Dominique Aveline ja Alban Ceray. Sivuosissa nähdään myös Hubert Géral ja Tony Morena. Musiikki elokuvassa on erittäin onnistunutta pimputusta. Yksi monista tasokkaista ranskalaisista pokeiluista.

Rölli - hirmuisia kertomuksia: Tämä lapsuuden suuri suosikkileffa saa viimeinkin pitkästä aikaa uusintakatselun ja kyllähän leffa vieläkin toimii erinomaisesti. Tätä voisi tituleerata Suomen leffahistorian parhaimmaksi lastenleffaksi (mikäli Edwin Laineen "Prinsessa Ruusunen" ei tule kilpailuun mukaan). Elokuvan ohjasi Olli Soinio, joka itselleni on uppo outo nimi. Käsikirjoitus, joka on kliseisyydessä omaa luokkaansa, on Soinion ja Allu Tuppuraisen käsialaa. Elokuva on myös tehosteidensa osalta todella loistava. Esa Parkatin tekemät tehosteet tuovat vahvasti mieleen vuotta myöhemmin valmistuneen Peter Jacksonin "Brain Deadin". Elokuvan musiikki on nättiä ja laulut, varsinkin "Maahiskeijun lähtölaulu" ja "Me ollaan hänen lapsiaan", ovat upeaita kuuneltavia. Pääroolissa Röllinä nähdään aina loistava Allu Tuppurainen, joka tekee tälläkin kertaa todella hyvää työtä. Röllin ystävänä, Maahiskeijuna nähdään Sara Mällinen, joka myös on todella hyvä roolissaan. Elokuvan ainoassa vakavassa roolissa nähdään Rolf Labbart, joka on todella vakuuttava omassa pahisroolissaan ja hakkaa pelottavuudessaan kaikki jenkkiläiset mörkkelimörkkelit. Myös Risto Kaskilahti, Harri Hyttinen ja Jussi Lampi ovat hyviä omissa pienissä rooleissaan, onnistuen myös olemaan hauskoja. Yksi parhaista lastenelokuvista. Tämmöisiä elokuvia lisää.

6.7

Tehtävä Alpeilla: Tämä Clint Eastwoodin ohjaama ja pääroolittama seikkailutrilleri on todella hyvä, paikoin tosin hieman pitkäveteinen. Eastwoodin ohjaus on tasokasta ja kässäri (joka perustui Rod Whitakerin romaaniin) on nerokas. Clint heittä hyviä läppää, Alppimaisemat ovat komeita ja John Williamsin säveltämä musiikki on nättiä. Muissa rooleissa Eastwoodin lisäksi ovat mm. "Mies ja alaston ase"-leffoista tuttu George Kennedy ja kaunis Vonetta McGee. Myös Jack Cassidy tekee ihan kivan pikku konnaroolin. Ulkomaanosastoa edustivat kuuma Heidi Brühl sekä Reiner Schöne, Michael Grimm ja Jean-Pierre Bernard. Yksi parhaista trillereistä, jossa on paljon huumoria joka oli hauskaa.

Die Hard - koston enkeli: "Die Hard"-sarja eteni vuonna 1995 kolmanteensa osaansa ja Bruce Willis on jälleen nykkiläinen kyttä John McClaine. Elokuvan ohjasi monista toimintaleffoista kuten "Predator" ja "Die Hard" tuttu John McTiernan. Käsikirjoituksen on taasen rustannut Jonathan Hensleigh. Käsikirjoitus on toimiva ja Willis heittää one-linereita liukuhihnalta. Michael Kamenin säveltämä musiikki on myös perustasoa. Näyttelijät suorittivat omat roolinsa taidolla. Bruce Willis on pääroolissaan yhtä hyvä kuin kahdessa aiemmassakin leffassa. Myös Samuel L. Jackson on täydellinen valinta McClainea auttavaksi mustaksi kauppiaaksi. Näiden kahden kemia toimii todella hyvä. Pahisroolissa nähdään Jeremy Irons ja hän tekeekin todella hyvän roolin. Sivurooleissa ovat myös hyviä Graham Greene, Colleen Camp, Nicholas Wyman, Sam Phillips ja Suomen oma poika, Tony "Viikinki" Halme. Kaikin puolin toimintaleffojen aatelia.

Inho: Viime viikolla katsoin Roman Polanskin ensimmäisen pitkän elokuvan ja nyt on vuorossa vuonna 1965 valmistunut ensimmäinen englanninkielinen elokuva, "Inho". Elokuva onkin yksi loistavimmista kauhutrillereistä ja se saa muutamaan otteeseen säikähtämään. Elokuva on tyyliltään psykologista kauhua ja tuokin mieleen Hitckockin ohjaaman "Psykon". Elokuvan ilmiömäisestä musiikista vastasi Chico Hamilton ja häntä saakin kiittää elokuvan tunnelmasta. Pääroolissa on erittäin kaunis ja hyvä Catherine Deneuve. Muissa rooleissa ovat mm. Ian Hendry, John Fraser ja Yvonne Furneaux. Kaikki tekevät laatutyötä elokuvassa eikä heikkoja lenkkejä ollut.

7.7

Emanuelle ja viimeiset kannibaalit: Tämä Joe D´Amaton vuonna 1977 ohjaama pehmoeroottinen kauhuleffa onnistui yllättävästi luomaan enemmän kauhua kun kiihotusta. Elokuva perustuu kuulemma tositapahtumiin, mutten jaksa paljoakaan tähän väitteeseen uskoa. Joe D´Amato ja Romano Scandariato ovat saaneet kasaan ihan kelpo juonen, jossa on sopivasti tissejä ja vähän väkivaltaa. Väkivaltaa ei ole paljoa tässä rainassa, mutta se onnistuu silti saamaan pahan olon sen esittämisen takia. Uhreja kävi sääliksi kun nännejä viillettiin auki ja vagina revitään ulos. Pääroolissa Emanuellena loistaa taas eurooppaalainen seksisymbooli Laura Gemser. Myös aviomies Gabriele Tinti on hyvä omassa roolissaan. Sivurooleissakin on hyviä näyttelijöitä kuten Nieves Navarro, Donald O'Brien, Percy Hogan, Mónica Zanchi ja Annamaria Clementi. Musiikki on taas upeaa ja sen sävelsi tunnettu säveltäjänero Nico Fidenco. Tunnusbiisi "Make Love on the Wing", jonka esittää Ulla Linder on mahtava. Yksi parhaista, muttei paras Emanuelle-elokuva. Ei myöskään paras D´Amato-elokuva.

9.7

Emanuelle and the Erotic Nights: Tämä vuonna 1978 valmistunut mondodokkari on ihan hauska ja mielenkiintoinen tapaus. Elokuvan ohjasi Joe D´Amato yhdessä toisen tusinaleffatekijän, Bruno Mattein kanssa ja pääroolissa kertojana on erittäin seksikäs Laura Gemser. Musiikki leffassa on myös ihan hyvin tehtyä. Elokuvasta ei löydy paljoakaan sanottavaa. Lyhyesti ei huono eikä hyvä. Gemserin lisäksi rooleissa nähdään mm. Gloria Guida, Gloria Piedimonte ja
Ulla Johannsen.

Muumipeikko ja Pystötähti: Yksi parhaista anime-elokuvista koskaan. Elokuva perustuu Tove Janssonin kirjaan "Kometjakten" ja käsikirjoituksen ovat väkertäneet Lars Jansson, Dennis Livson ja Akira Miyazaki. Elokuvan ohjasi Muumisarjaakin ohjannut Hiroshi Saitô. Animaatio on kaunista ja tarina on kiva. Elokuvassa on muutama kiva laulu, joista vastaa Benny Tönroos. Elokuvan euroversion musiikit on säveltänyt hollantilainen Pierre Kartner. Suomenkielinen dubbaus on tehty hyvin ja päärooleissa on hyvät näyttelijät kuten Rabbe Smedlund, Jyrki Kovaleff, Elina Salo ja Ulla Tapaninen. Elokuva on hyvä esiosa "Muumilaakson tarinoita" -sarjalle.

viikko 26

27.6

Murheenkryynin poika: Jatko-osa vuonna 1938 valmistuneelle elokuvalle "Rykmentin murheenkryyni". Tässä osassa Hemminki Aaltosen ja Mimmin poika Heikki lähtee armeijaan, jossa sitten alkaa armoton sekoilu. Elokuva onnistuu joka osa-alueella, nyt myös musiikki pelaa. Musiikeista vastasi Toivo Kärki. Elokuvan ohjasi Aarne "Edwinin veli" Laine ja homma toimii. Myös huumori on joiltakin osin parempaa kun ykkösosassa. Päärooleissa nähdään Kaarlo Angerkosken paikan ottanut Uljas Kandolin, Siiri Angerkoski ja Veikko Sinisalo. Sivurooleissa on paljon hyviä näyttelijöitä kuten Vili Auvinen, Maija Karhi, Helge Herala, Marja Korhonen, Tommi Rinne ja Veijo Pasanen. Erinomainen komediaelokuva jossa saa nauraa todella paljon.

Kyökin puolella: Tämä kotimainen komedia vuodelta 1940 on todella viihdyttävä raina. Elokuvan näyttelijät ovat todella hyviä ja George de Godzinskyin säveltämä soundtrack on todella erinomainen . Elokuvassa lauletaann yksi omia suosikkilaulujani, " Sulle salaisuuden kertoa mä voisin". Elokuva kertoo nuoresta kauniista tehtaanomistajan tyttärestä joka lyö vetoa että pystyisi olemaan sisäkkönä. Sitten tapahtuu kaikenlaista. Elokuvan ohjasi Risto Orko ja käsikirjoitti Sigrid Boon romaanin pohjalta Sölve Cederstrand, Tancred Ibsen, Gustaf Molander ja Gösta Stevens. Päärooleissa nähdään todella ihana, kaunis ja söpö Helena Kara, Eine Laine, Kerttu Salmi, Tauno Majuri ja Uuno Laakso. Sivunäyttelijöistä löytyvät mm. komedioiden vakiokasvo Reino Valkama, Paavo Jännes, konnarooleja tekevä Ville Salminen ja kauniit Hilkka Helinä ja Tuire Orri. Todella ihana elokuva.

Why Is the Crow Black-Coated: Kiinalainen lyhytanimaatio, jossa on erittäin kaunista musiikkia ja hyvin animoitu. Kieli on mandariinikiina, josta ei mitään ymmärrä ilman tekstejä. Elokuvan ohjasivat vuonna 1956 Wan Laiming ja Wan Guchan.

Phenomena: Italialainen Dario Argenton vuonna 1985 ohjaama kauhuleffa. Elokuva on yksi parhaita Argenton leffoja ollen omalla TOP 3 - listallani sijalla kolme heti "Tenebren" ja "Suspirian" jälkeen. Argento on tehnyt jälleen tiivistunnelmaisen kauhuleffan josta ei puutu verta ja kammotusta. Elokuvan musiikit ovat jälleen huipputasoa. Goblin on vääntänyt upeaa musaa ja varsinkin teemasävelmä, se on suorastaan mahtava. Myös Simon Boswell on ollut sekä Iron Maiden tekemässä musaa. Iron Maiden nousikin aikoinaan juuri tämän leffan takia omien suosikkibändieni listalle. Käsikirjoitus on todella hyvä ja elokuva etenee erittäin hyvin ilman että jää junnaamaan paikallaan, ainakaan pahasti. Myös elokuvan näyttelijät ovat todella vakuuttavia kuten Jennifer Conelly pääroolissaan. Myös ohjaajan vaimo Daria Nicolodi, Dalila Di Lazzaro, Patrick Bauchau, konkarinäyttelijä Donald Pleasence, ohjaajan tytär Fiore Argento, Federica Mastroianni, Fiorenza Tessari ja Mario Donatone ovat hyviä rooleissaan. Elokuva on yksi parhaista italialaisista kauhuelokuvista milloinkaan.

Kristuksen viimeinen kiusaus: Tätä elokuvaa voisi kuvailla kahdella sanalla, jotka tosin ovat ristiriidassa keskenään: jumalanpilkkaa ja loistava elokuva. Vaikka elokuva onkin hyvin näytelty, hyvät musat, hienot tehosteet ja muutenkin toimii niin Jeesuksen laskeutuminen ristiltä on todellista jumalanpilkkaa ja lisätään siihen Saatana pikkutytön muodossa. Jeesuksen suhde Magdalan Mariaan on todistettu faktaksi (lukemieni historiankirjojen valossa), mutta silti monet elokuvassa esitetyt "faktat" sotivat omaa uskonnolista vakaamustani vastaan. Elokuva tosin ei perustu raamattuun vaan kreikkalaisen kirjailijan Nikos Kazantzakiksen romaaniin. Elokuvan ohjasi vuonna 1988 Martin Scorsese. Elokuvan upeista musikeista vastasi Peter Gabriel. Musiikit toivat paikoin mieleen vuonna 2004 valmistuneen Mel Gibsonin "The Passion of The Christ"-elokuvan. Myös elokuvan ristiinnaulitsemiskohtaus on lainattu Gibsonin elokuvaan lähes samantyylisenä. Jeesuksen roolin teki varmasti Willem Dafoe. Magdalan Marian roolissa nähdään erittäin nätti Barbara Hershey. Betanian Marian roolissa on Randy Danson. Muissa rooleissa nähdään mm. Harvey Keitel, Verna Bloom, Gary Basaraba, Victor Argo, Michael Been, Peggy Gormley ja söpö Juliette Caton. Elokuva on ihan mielenkiintoinen ja kirjan voisi lukaista joskus.

28.6

Kaunotar ja Kulkuri: Disney-yhtiön vuonna 1955 valmistama animaatioelokuva, joka perustuu Ward Greenen kirjoittamaan lastenkirjaan "Happy Dan, the Whistling Dog". Elokuvan käsikirjoitti kirjan pohjalta viisikko Erdman Penner, Joe Rinaldi, Ralph Wright, Don DaGradi ja Joe Grant. Elokuvan ohjasi Disney-elokuvien kokenut kolmikko Clyde Geronimi, Wilfred Jackson ja Hamilton Luske. Elokuvan nätistä soundtrackistä vastasi kokenut elokuvasäveltäjä Oliver Wallace. Elokuvan paras ja nätein laulu on "Bella Notte". Suomalainen jälkiäänitys on jälleen huippuluokkaa ja sitä kelpaa ihailla. Näyttelijät ovat suomalaisia ammattilaisia kuten Matti Olavi Ranin (Kulkuri), Karin Pacius (Kaunotar), Esa Saario (Tupsu), Kauko Helovirta (Jalo), Miitta Sorvali (Riitta) ja Rauha Rentola (Saara-täti). Sivurooleissa kuullaan myös mm. Elli Castren, Matti Ranin, Kalevi Kahra, Pekka Autiovuori ja Jukka Puotila. Yksi Disneyn parhaita animaatioklassikoita.

The Church: Italialainen Michele Soavin vuonna 1989 ohjaama kauhuleffa ei pelota enää neljännellä katsomiskerrallaan, mutta on silti kelpo popcorn-viihdettä. Englannikielinen dubbaus on perustasoa, näyttelijät ovat sopivia ja vertakin on vähäsen saatu mukaan. Musiikki olikin aika monipuolista. Musiikista vastasi neljä eri tyyppiä: Keith Emerson, Philip Glass ja Fabio Pignatelli sekä Goblin- yhtye. Musat ovat todella hyvät, kuten totuttuun italotyyliin kuuluu. Myös päärooleissa olevat Tomas Arana, Hugh Quarshie, Feodor Chaliapin Jr ja erittäin kaunis Barbara Cupisti ovat todella hyviä rooleissaan. Myös Dario Argenton Asia-tytär on 14-vuotiaana erittäin nätti tytteli. Myös italoleffojen vakiokasvo Giovanni Lombardo Radice ("Paura Nella citta dei morti Viventi", "Cannibal Ferox") näyttelee leffassa. Vaikka elokuva onkin hyvä niin sisältää se paljon epäloogisuuksia, mutta muuten leffa on oikein viihdyttävä raina.

Tiedän mitä teit viime kesänä: Onpa kliseinen kauhuleffa, mutta silti leffa onnistuu yllättämään positiivisesti. Elokuvan on käsikirjoittanut "Screamit" kirjoittanut Kevin Williamson. Vaikka elokuva on yllätyksetön, niin musiikki, näyttelijät (varsinkin naiset) ja muutama hauska kohtaus ovat hyvät. Musiikeista vastasi John Debney. Naispäärooleissa olevat Jennifer Love Hewitt (se kaula-aukko on elokuvan parasta antia) ja Sarah Michelle Gellar ovat todella kuumia mimmejä. Myös miesrooleissa olevat Ryan Phillippe ja Freddie Prinze Jr ovat myös kohtalaisia näyttelijöitä. Muissa rooleissa olevat Bridgette Wilson, Anne Heche, Johnny Galecki ja Muse Watson jäävät statisteiksi. Elokuva on saanut kaksi jatko-osaa jotka olisi kiva joskus tsekata.

29.6

"Walker, Texas Ranger" Sons of Thunder: Elokuvaepisodi sarjasta "Walker, Texas Ranger". Tämä on yksi sarjan parhaita episodeja hyvän draaman ja loistavien näyttelijöiden toimesta. Elokuvan ohjasi Chuckin veli Aaron Norris. Elokuva kertoo Malloyn perheestä isä Thunderin kuoltua. Elokuvassa jahdataan myös poliisimurhaajaa. Päärooleissa yleensä olevat Chuck Norris, Clarence Gilyard Jr, Sheree J. Wilson ja Noble Willingham jäävät pienemmälle roolille kun Malloyn perhe: Alexandra Artrip, Ed Bruce, Tess Harper, Shane Meier ja James Wlcek sekä Trent Malloyn hyvää ystävää näyttelevä Marco Sanchez, jotka ottavat isompaa roolia elokuvassa. Elokuva toimii samalla esi-osana Spin-off sarja "Sons of Thunder".

Killing Down: Toimintahalpis jenkkilästä. Elokuvan juoni on kliseistä kliseisempi ja yhtä puuduttavan tylsä kun sadat muutkin "miehen omainen/ystävä/vaimo/tyttöystävä/mikälie tapetaan ja mies kostaa tietyn ajan kuluttua-stoori". Elokuvan ohjasi itselleni tuntematon Blake Calhoun, eikä elokuvan tylsyys johdu ohjaajasta vaan siitä että elokuva etenee niin pirun hitaasti ja lopputaistelukin on aika puuduttavan tylsä ja mielenkiinnoton. Lisäksi elokuvan väkivalta on epäonnistunut totaalisesti. Elokuvan ainoa kunnon verenlennätyskohtaus tapahtuu ensimmäisen vartin aikana ja sitten vaan läpätetään tylsästi kaikkea paskaa. Vaikka elokuva on tylsä, niin löytyy siitä paljon hyvääkin kuten Blake Calhoun nerokas ohjaustyö, Roy Machadon hyvä soundtrack (hyvä meksikaanopoppi on loistavaa ja syntikkapoppi on perustasoa, mutta viihdyttää) sekä näyttelijät. Elokuvan pääroolissa nähtävä Matthew Tompkins on yksi niistä viidestä päänäyttelijästä, jotka ovat näytelleet suosikkisarjassani "Walker, Texas Ranger". Muut olivat Sheree J. Wilson (yksi sarjan päänäyttelijöistä), Burton Gilliam, Julio Cedillo ja Oliver Tull. Jokainen näyttelijä suoriutuu rooleistaan hyvin. Kerran katsottava toimintatrilleri, joka jää kaus genrensä parhaista elokuvista.

Joutsenprinsessa: Yksi parhaista "ei-Disney"- animaatioelokuvista, jonka ohjauksesta vastasi Ex-Disney Richard Rich. Juoni on perushuttua, mutta silti kestää useamman katselukerran. Elokuvan parasta antia on hyvän huumorin lisäksi Lex de Azevedon säveltämä soundtrack ja Outi Järvelän ja Topi Lehtipuun esittämä laulu "Täältä ikuisuuteen" (Far Longer than Forever). Muutkin ääninäyttelijät ovat hyviä. Prinsessa Odetten puheroolin teke suomeksi Piia Parviainen. Muissakin rooleissa on kelpo äänet kuten Veikko Honkanen, Antti- ja Seppo Pääkkönen, Petteri Summanen ja Maija-Leena Peuhu. Todellinen koko perheen satuelokuva, josta ei huumoria ja vaarallisia tilanteita puutu.

Veitsi vedessä: Tämä Roman Polanskin esikoisohjaus on erinomainen tiivistunnelmainen draama, jossa ei ole kuin kolme näyttelijää: Leon Niemczyk, Zygmunt Malanowicz ja todella nätti Jolanta Umecka. Elokuvan kirjoittivat Polanski yhdessä Jerzy Skolimowskin kanssa ja tarina on toimiva: pariskunta venereissuun ja matkalla tapaavat liftarin ja pyytävät tämän mukaan reissuun. Elokuva ei muuta kauhuleffatyyliseksi verilöylyksi vaan hermojapiinaavaksi keskusteluksi joka muuttuu tiukaksi draamaksi. Myös Krzysztof Komedan säveltämä jazz-musiikki on upeaa kuunneltavaa. Elämäni kolmas Polanski-elokuva on todella loistavaa tavaraa.

30.6

Aristokatit: Disneyn tekemä animaatioklassikko ei juonellisesti ole mitenkään ihmeellinen, mutta elokuva on hauskimpia Disney-animaatioita koskaan. Hanhet ja koirat ovat elokuvan läpimmät veikot ja Thomas O´Malleyn heitot saavat hymyn huulille. Elokuvan ohjauksesta vastasi saksalaissyntyinen Wolfgang Reitherman, joka on ollut mukana muissakin Disney-klassikoissa. Elokuvan musiikki on erinomaista ja varsinkin biisi "Everybody want to be a cats" on mahtava. Musiikeista vastasi George Bruns. Suomenkielinen jälkiäänitys on jälleen todella laadukasta. Päärooleissa kuulaan mm. Carita Mäkelä, dubbauksen kääntänyt ja ohjannut Pekka Lehtosaari, Maria Kukkonen, Hans Vallittu, Tuukka Vuorinen, Ilkka Moisio sekä Seela Sella. Kaikin puolin loistava Disney-animaatio.

Pieni Merenneito: Tämä vuonna 1989 tehty Disneyn 28. klassikko on yksi firman parhaista animaatioelokuvista. Hahmot ovat erittäin hyvät, musiikki ja laulut sopivat hyvin ja suomidubbi (1999 versio) on todella asianosaavaa. Elokuvan ohjasi pari Ron Clements ja John Musker ja kyllä viihdyttävän leffan ovat saaneet miehet aikaan. Alan Menkenin tekemä musiikki ja yksi todella hyvä laulu ovat todella hyvät. Suomeksi Arielia näyttelee erittäin hyvin Nina Tapio. Myös Antti Pääkkönen on mukana tässäkin leffassa. Muissa päärooleissa kuullaan Dimitri Qvintus, Jukka Voutilainen, Ulla "Muumimamma" Tapaninen, Jyri Ojaluoma ja Esa Saario. Ääninäyttely toimii tässäkin elokuvassa todella hyvin.

Giallo: Giallo jonka nimi on Giallo, ompa omaperäistä. Elokuva lukeutuu "La Terza Madren" ja "Master of Horror"-sarjan muutama jakson ohella Argenton uudempaa tuotantoon eikä yllä alkuunkaan Argento-klassikoiden kuten "Suspiria", "Tenebre", "Pheneomenia" ja "La Terza Madre" tasolle. Väkivaltaa on nimeksi, mutta se on erittäin tylyä, musiikki ei ole ihmeellistä ja rooleissa ei nähdä italoleffojen suuria nimiä kuten Asia Argento tai Daria Nicholodi. Elokuvan käsikirjoitus on kolmikon Argento, Jim Agnew ja Sean Keller käsialaa ja se on Argenton leffaksi erittäin mielenkiinnoton räpellys. Elokuvassa seurataan poliisia ja naista jotka tutkivat naisen siskon katoamista. Nainen on joutunut Gialloksi kutsutun psykopaatin panttivangiksi. Päärooleissa nähdään kaksoisroolissa Adrian Brody ja erittäin seksikkäät Emmanuelle Seigner ja Elsa Pataky (mukana myös loistavassa espanjalaisessa tv-sarjassa "Serranon perhe"). Sivurooleissa nähdään mm. Robert Miano, Valentina Izumi, Sato Oi ja Luis Molteni. Argenton elokuvista huonoimmasta päästä, muttei silti kovinkaan huono.

1.7

SOS Concorde lento 128 kutsuu: Tämä italialainen toimintatrilleri on b-leffojen asiantuntijan, Ruggero Deodaton ohjaama ja on ihan viihdyttävä leffa. Elokuvan käsikirjoitti kolmikko Alberto Fioretti, Renzo Genta ja Ernesto Gastaldi ja eipä ideanpuuttesta heitä voi ainakaan syyttää. Elokuvan tehosteekkin ovat myös aika hyvät. Musiikkista vastasi yksi parhaista muusikoista, Stelvio Cipriani. Elokuvan musiikki on syntikkapoppia, mutta lopussa soi pikkasen nättiä viulumusiikkia. Elokuva ei ollut kauhean verinen, mutta silti monien väkivaltaleffojen konkari ("Cannibal Holocaust", "The Barbarians", "Inferno in Diretta") Deodato on saanut siihen juuri sopivasti jännitystä. Päärooleissa loistavat James Franciscus ja erittäin nätti Mimsy Farmer. Muissa rooleissa ovat mm. Venantino Venantini, Fiamma Maglione, Edmund Purdom ja Francisco Charles. Elokuvassa tekevät pienet esiintymiset myös Van Johnson ja Joseph Cotten. Erittäin viihdyttävä perustrilleri Italian saapasmaasta.

2.7

Fantasia: Disneyn vuonna 1940 tekemä musiikkianimaatio ei ole firman paras elokuva, mutta silti se kuuluu parhaisiin animaatiohin koskaan. Elokuva ei ole tarkoitettu lapsille sen aika unettavan musiikin takia, mutta animaatiojälki on mallikasta. Elokuva koostuu seitsemästä musiikkinumerosta. Ensimmäisenä kuullaan Johann Sebastian Bachin Toccata ja fuuga d-molli, joka on aika hyvä musiikillesti että visuualisesti aika unettava. Toisena kuullaan Tšaikovskin Pähkinänsärkijä, jossa on nättiä animaatiota, mutta Tšaikovskin musiikki ei ole omaan mieleeni. Sitten tulee elokuvan tunnetuin osa, Paul Dukaksen säveltämä "Noidan oppipoika", joka on sekä visuaalisesti että musiikillesti laatutavaraa. Tämän jälkeen käy Mikki Hiiri kättelemässä kapelimestari Leopold Stokowskia. Neljäntenä numerona on Igor Stravinskin Kevätuhri, joka on todella upeasti tehty jakso maapallon synnystä. Jotenkin tämä jakso toi vahtavasti mieleen "Maa aikojen alussa" -elokuvan. Nättiä musiikkia todellakin tässä osiossa. Sitten tulee elokuvan toiseksi paras jakso, van Beethoovenin Pastoraalisinfonia, jossa kuvataan muinaista Kreikkaa ja Kentaurien ja jumalten elämää. Musiikki on todella kaunista. Pätkässä on paljon viittauksia tulevaan "Herkules"-elokuvaan kuten Olympos-vuori ja Zeuksen ulkonäkö. Toiseksi viimeinen numero on elokuvan hauskinta antia. Ponchiellin säveltämä Tuntien tanssi. Viimeinen osio on visuaalisesti ja musiikillesti elokuvan paras osa. Yö autiolla vuorella/Ave Maria. Näin ollen elokuva on kaksijakoinen tapaus, jota kunniotan silti paljon.

3.7

Iskelmäparaati: Walt Disneyn vuonna 1946 tekemä animaatiomusiikkielokuva on alansa huippua. Musiikki on hyvää, varsinkin The Andrews Sisters ja The King's Men. Tarinat ovat onnistuneita kuten alun rakkaustarina, tarina Caseysta ja laulava valas. Elokuva on aika hyvä paketti onnistunutta musiikkia ja nättiä tarinankerrontaa. Elokuva lukeutuu Disneyn laadukkaimpiin musiikkianimaatiohin.

(REC): Espanokauhun merkkipaaluja. Jaume Balaguerón ja Paco Plazan ohjaama kauhuleffa kertoo tv-reportterista, joka on tullut kerrostaloon palomiesten kanssa ja huomaa ettei kaikki ole kohdallaan. Alkaa hemmetinmoiset verikekkerit. Elokuva on kuvattu yhdellä kameralla, joka liikku reportterin matkassa. Elokuva on loistava, mutta jotain puuttui. Elokuva on "realistinen", ja se tua tunnelmaa. Pääroolissa nähdään todella nätti ja seksikäs Manuela Velasco, joka on oikeassakin elämässä tv-reportteri. Muissa rooleissa ovat Ferran Terraza, Jorge-Yamam Serrano, Pablo Rosso, David Vert, Vicente Gil, Martha Carbonell ja Claudia Silva. Näyttelijät tekevät laatutyötä ja efektitkin ovat todella hyvin tehdyt. Nyt täytyy katsoa jatko-osa.

DOA: Dead or Alive: Amerikkalaista toimintahuttua, jossa on paljon hauskoja kohtauksia. Naispäärooleissa olevat misut ovat todella kauniita ja seksikkäitä: Jaime Pressly, Devon Aoki, Holly Valance, Sarah Carter ja Natassia Malthe. Miesrooleissakin on hyviä näyttelijöitä kuten toimintaikoni Sho Kosugin poika Kane Kosugi, monissa leffoissa näytellyt Eric Roberts ja Steve Howey. Tehosteet ovat ihan kelpotasoa, juoni älyvapaa ja Junkie XL:n musat asiatavaraa. Toimintaelokuva, jota katsoessa aivojen täytyy olla naulassa.