Viikko 31

1.8

Digimon elokuva: Luulin arvostelujen perusteella että tämä jenkkien leikkaama, käsikirjoittama, uudelleen sävelletty ja kaikkea muuta olisi huono, mutta olihan se aika hyvä. Olen aiemmin katsonut kaksi ensimmäistä osaa japaniksi ja täytyy sanoa että tätä katsoessa saivat nauruhermot kyytiä sillä välillä läppä lensi senverta tiukkaa tahtia ettei tosikaan. Olihan elokuva hyvä, mutta alkuperäistä, japaninkielistä versiosta se ei voita. Myös Udi Harpaz ja Amotz Plessner nimisten hemmojen säveltämä musiikki oli ok tasoa ja jenkkipoppi raikui taustalla tuoden tunnelmaan. Tarina yhdistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi Karin (Heljä Heikkinen) kertoman avulla. Muissa äänirooleissa olivat mm. Antti Pääkkönen ja Tiina Bergström, joista Pääkkönen tekee Heikkisen kanssa vahvimman roolityön. Elokuvan animaatio ei yllä sarjan tasolle, mutta kyllä sitä silti katsoo.

Digimon Adventures 02 Kōhen: Chōzetsu Shinka!! Ōgon no Digimental: Tulipahan katsottua sitten edellisen elokuvan viimeisen tarinan alkuperäinen japaninkielinen versio ja täytyy sanoa että kummassakin versiossa oli paljon hyvää, mutta japsiversio oli paras. Musiikki oli aivan täydellistä tässä ja ääninäyttely (mm. Kae Araki ja Reiko Kiuchu). Elokuva oli tunnelmaltaan synkempi kuin jenkkisaksittu, joka teki siitä paljon laadukkaamman. Huumori, mikä jenkeillä oli lähes etusijalla, on alkuperäisessä versissa lähes nollassa, mikä on hyvä. Ja tästä löytyy jopa 20 minuuttia enemmän materiaalia kun jenkkiversiosta. Jopa oma suosikkihahmoni Mimi (Ai Maeda) pääsee esille hetkeksi.

Tuulen laakso Nausicaä: Tuli taas tsekattua tämä animeohjaaja Hayao Miyazakin ohjaama klassikkoanime vuodelta 1984. Animaatio oli aivan maailman kirkkainta kärkeä ja Joe Hisaishin luoma soundtrack pyyhkii lattioita monen länsianimaation soundtrackeillä. Juoni perusti Miyazakin itsensä piirtämään ja kirjoittamaan mangaan. Juoni on sopivan simppeli ja siinä otetaan luonnon saaastuttaminen hyvin huomioon ja sopii juuri siksi kritiikkinä ympäristösaastuttajia vastaan. Kuten aiemmin totesin, Hisaishin tekemä musiikki on todella nättiä ja ihastuttavaa viulumusiikkia. Myös elokuvan ääninäyttelijät ovat todella loistavia kuten pääroolissa oleva Sumi Shimamoto. Sivurooleissa olleet Yôji Matsuda, Gorô Naya ja Ichirô Nagai ovat myös todella hyviä. Tälläisen äänityöskentelyn jälkeen en haluisikaan vilkaista englanninkielistä dubbia, vaikka siellä ovat rooleissa mm. Jodie Benson ja Uma Thurman.

Vain muutaman dollarin tähden: Taas italowesteriä ja olihan tämä Dollari-trilogian toiseksi paras elokuva. Kun ensimmäisessä osassa Leone vielä lämmitteli, niin tässä osassa päästiin jo laadukkaampaan jälkeen. Juoni oli tehty paremmin ja näyttelijät olivat paremmin rooleissaan. Myös Morricone paransi musiikkiaan reilusti. Elokuvan tekoporukassa oli paljon hyviä elokuvantekijöitä kuten kuvaaja Massimo Dallamano, orkesterinjohtaja Bruno Nicolai ja apulaisohjaajat Tonino Valerii ja Fernando Di Leo. Myös käsikirjoitustiimi (Sergio Leone, Fulvio Morsella, Luciano Vincenzoni, Sergio Donati ja Fernando Di Leo) oli nimekästä populaa täynnä. Elokuvan näyttelijöissä oli paljon kovia nimiä kuten päärooleissa olleet amerikkalaiset Clint Eastwood ja Lee Van Cleef ja italialainen Gian Maria Volonté. Sivurooleissa oli myös nimekkäitä näyttelijöitä kuten Luigi Pistilli ja Klaus Kinski. Elokuvan juoni oli laadukkaampi kuin ykkösen, niin myös huumoripuoli, kuten hatunampuminen ja vanha profeetta.

Monsterit Oy: Olipahan loistava tietokoneanimaatio tämä vuodelta 2001 oleva elokuva. Kolmikon Pete Docter, David Silverman ja Lee Unkrich ohjaamassa elokuvasta löytyi toimintaa, seikkailua, draama ja komediaa sopivassa suhteessa. Hahmot olivat hauskoja ja varsinkin Masi Pallopään heittämä läppä oli todella hauskaa. Käsikirjoitus (Pete Docter, Jill Culton, Jeff Pidgeon, Ralph Eggleston, Andrew Stanton, Daniel Gerson, Robert L. Baird, Rhett Reese ja Jonathan Roberts) oli tehty todella huolella ja siitä sai monet hyvät naurut. Myös Randy Newmanin säveltämä soundtrack oli todella hyvin tehty. Jälleen kerran saa suomenkielinen dubbi täydet pisteet. Päärooleissa olleet Jussi Lampi ja oma lempparini Antti Pääkkönen olivat loistavia rooleissaan. Myös Taisto Oksanen ja Esa Saario olivat täydellisiä pahiksia. Naisrooleista Hanna Kaila ja aina läppä Inkeri Wallenius olivat todella hyviä. Animaatio oli vielä aika karkeahkoa vuonna 2001, mutta se annettakoon anteeksi. Todella hyvä animaatio, joka kannattaa katsoa.

2.8

Indagine su un cittadino al di sopra di ogni sospetto: Mitäköhän tämmösen nimihirviön taakse mahtaa mahtua. Todella loistava rikos draama, jonka on ohjannut Elio Petri. Elokuva oli todella hyvin tehty ja juoni oli mielenkiintoinen (tosin elokuvasta olisi saanut enemmän irti, mikäli siinä olisi ollut englannikielinen tekstitys). Tarina kertoi poliisista joka murhaa naisen ja alkaa johtamaan tutkimusta murhaajan löytämiseksi. Tarina oli mielenkiintoinen. Myös elokuvan soundtrack, joka oli Ennio Morriconen käsialaa oli mahtava. Elokuva eteni hyvin palaten tutkimusten ohella menneeseen kertomaan mitä tapahtuikaan ennen murhaa. Pääroolissa Leonen Dollaritrilogian kahdessa ekassa osassa ollut Gian Maria Volonté loisti ylivoimaisesti elokuvan parhaana näyttelijänä. Mies veti niin yli näyttelyn että muut jäivät auttamatta hänen varjoonsa. Naisroolissa nähtiin muutamissa Lucio Fulcin elokuvissa esiintynyt Florinda Bolkan jonka tehtäväksi jäi enimmäkseen olla seksikäs seinäruusu. Muissa rooleissa olivat mm. Gianni Santuccio, Orazio Orlando ja Sergio Tramonti. Täydellinen elokuva kaiken kaikkaan.

Äideistä parhain: Tämä elokuva, joka perustuu Heikki Hietamiehen romaaniin, on Klaus Härön paras elokuva Näkymättön Elinan ohella. Elokuva kertoo nuoresta sotalapsesta, Eerosta, joka joutuu lähtemään Ruotsiin sodan jaloista. Ruotsissa oleva Signe-mamma ei aluksi pidä pojasta mutta myöhemmin lämpenee tälle, liian myöhään. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Kirsi Vikman, Antti Tuuri, Jimmy Karlsson ja Veikko Aaltonen. Musiikki, jonka on säveltänyt Tuomas Kantelinen, on pirun nättiä. Elokuva on todella surullinen. Elokuva etenee hyvin ja välillä palataan nykyaikaan katselemaan Eeron ja hänen äitinsä keskustelua. Näyttelijät olivat elokuvassa todella loistavia. Pääroolissa Eerona oli Topi Majaniemi tehden todella hyvää työtä. Äiti Kirstiä tulkitsee elokuvan heikoin näyttelijä Marjaana Maijala. Maijala oli nätti nainen, mutta tässä hän on jotenkin liian laimea. Ruotsin vanhempina nähdään erinomaiset Maria Lundqvist ja Michael Nyqvist. Eeroa ja äiti-Kirstiä vanhoina näyttelevät Esko Salminen ja Aino-Maija Tikkanen. Sivurooleista voisin esille nostaa Penny Elvira Loftéen ja Marie Göranzon, jotka ovat omissa pienissä rooleissa hyviä.

Corto Maltese: Katsoin tämän Hugo Prattin suosittuun sarjakuvasankariin perustuvan animaatioelokuvan, jonka on ohjannut Pascal Morelli. Käsikirjoitus pohjautuu Corto Maltese - tarinaan "Corto Sconta dette Arcana". Käsikirjoituksen tekivät kyseisen tarinan pohjalta Pascal Morelli, Natalia Borodin ja Thierry Thomas. Musiikki, joka oli todella loistavaa, oli Franco Piersantin käsialaa. Animaatiosta tuli mieleen animet tyylin takia. Myös elokuvan aika matala ikäraja (K-11) ihmetytti, koska elokuva sisälsi paljon verta, tissejä ja muutakin raakaa kuten teloituksia. Elokuvan pää-ääniroolissa oli Richard Berry, joka oli mahtava roolissaan. Rasputina, tunnettuan seikkailijana ja Corton toverina, kuullaan hyvä Patrick Bouchitey. Näiden kahden apuna olevaa naista, Shangai Le:tä näyttelee Barbara Schulz. Sivurooleissakin oli hyviä näyttelijöitä kuten Marie Trintignant, Frédéric van den Driessche, Philippe Cotten ja Jean-Michel Dupuis. Suosittelen elokuvaa yli 15-vuotiaille, vaikka takakannessa onkin K-11 lätkä.

Linnut: Nyt katsomisvuorossa oli tämä Alfred Hitchockin ohjaama kauhuklassikko vuodelta 1963. Elokuvassa linnut alkavat selittämättömällä tavalla käymään ihmisten kimppuun ja siitä alkaa erään naisen ja perheen selviytymiskamppailu. Elokuva perustuu Daphne Du Maurierin tarinaan ja Evan Hunterin käsikirjoitukseen. Tarina jaksaa pitää vielä kolmannelakin katselukerralla pihdeissään, mikä on hyvän elokuvan merkki. Elokuvan efektit ja tehosteet ovat aikaansä nähden huippuluokkaa, mutta nykykatselijan silmään pistävät tönkköytensä takia. Pääroolissa elokuvassa ovat sievä Tippi Hedren ja Rod Taylor. Kumpikin ovat omissa rooleissaan loistavia. Sivurooleissa nähdään Jessica Tandy ja Veronica Cartwright. Myös nätti Suzanne Pleshette on tärkeässä roolissa. Myös pienen roolin näyttelijä ovat erinomaisia omissa kohtauksissaan kuten Ethel Griffies vanhana ornitologina, Doreen Lang juopuneena maailmalopun ennustajana ja Malcolm Atterbury paikallisena poliisina. Todella hyvä elokuva iästään huolimatta.

Juokse kuin varas: Tulipa katsottua tämä suomalais-amerikkainen rikoskomedia kun kertaa Teema esitti. Yksi parhaimpia ja hauskempia rikoselokuvia koskaan. Juoni (Palmer Thompson) ja ohjaus (kolmikko Åke Lindman, Richard Long ja Palmer Thompson) olivat todella hyvin tehty ja siihen päälle vielä Erkki Melakosken säveltämä soundtrack. Elokuva toimi hyvänä matkailumainoksena Suomesta, sillä siinä esiteltiin niin Helsinkiä kun Aulankoakin. Elokuva oli suurilta osin englanniksi puhuttu ja suomaiset näyttelijät suorittivat omat tonttinsa kunnialla. Pääroolissa nähtiin amerikkalainen Richard Long tehden aivan uskomattoman hulvattoman "James Bond-tyylisen" roolin. Mies-sivuosassa nähdään konnaroolien ekspertti Åke Lindman. Sitten elokuvan ylivoimaisesti paras rooli, Pirkko Mannola joka oli ihastuttavan söpö tässä elokuvassa laulaen myös hiukan. Elokuvan huipentaa vielä mahtavat konnaroolit: Aulikki Tarnanen, Uolevi Vahteristo, Juhani Kumpulainen, Esko Salminen ja Seppo Wallin. Myös ihastuttava Rose-Marie Precht oli hyvä omassa pikku roolissaan. Aivan täydellinen kotimais-jenkkiläinen rikoselokuva.

3.8

Hyvät, Pahat ja Rumat: Tämä Sergio Leonen ohjaaman "Dollari-trilogian" päätösosa on joka osa-alueella kahta ekaa osaa parempi. Leonen ohjaus, käsikirjoitus (Luciano Vincenzoni, Sergio Leone, Agenore Incrocci ja Furio Scarpelli) on mielenikiintoisempi ja Morriconen säveltämä soundtrack on aivan omaa luokkaansa. Myös elokuvan italiankielisen elokuvan äänimaailma oli mielestäni paljon laadukkaampi kuin aiemmin katselemani enkkudubatun. Elokuvalla on paljon pituutta, mutta se ei paljoa persuuksissa tunnu, koska tarina etenee eteenpäin koko ajan. Pääkolmikkona nähdään aina loistava Clint Eastwood, elokuvan hauskin Eli Wallach ja pääkolmikosta pienimmän ruutajan saanut Lee Van Cleef. Sivurooleissa vilahteli paljon kovia nimiä kuten Mario Brego, Aldo Giuffrè, Luigi Pistilli, kaunis Rada Rassimov ja Antonio Casale. Vaikka tämä onkin yksi Leonen parhaita, niin vain yksi on parempi, Huuliharppukostaja.

Toy Story-leluelämää: Tämä kaikkien aikojen ensimmäinen tietokoneanimaatioelokuva on teknisesti todella upea vielä tänäkin päivänä. Elokuvan ohjauksesta vastasi John Lasseter ja sen kirjoittivat John Lasseter, Pete Docter, Andrew Stanton, Joe Ranft, Joss Whedon, Joel Cohen ja Alec Sokolow. Myös elokuvan soundtrack ( Randy Newman) oli nätti. Suurimman huomion saa Pekka Lehtosaaren ohjaama dubbaus jonka päärooleissa olivat Antti Pääkkönen ja Santeri Kinnunen. Sivurooleista voisi mainita semmoisia nimiä kun Pekka Autiovuori, Mikko Kivinen, Jarmo Koski ja Rinna Paatso, jotka tekevät todella hyvät roolisuoritukset.

Harmaa alue: Kannen hehkutus "Väkevämpi kuin Schindlerin lista" eivät olleet tuulesta temmattuja, mutta silti pidän Schindlerin listaa piirun verran parempana. Tämä elokuva kertoi sonderkommandoista, vangeista jotka natsi-saksan keskitysleireillä riisuivat ja keräsivät kuolemaan menevien vankien omaisuuden. Elokuva oli todella surullinen ja ohjaajana Tim Blake Nelson oli saanut esitettyä asiat erittäin realistisesti (ainoa miinus oli että kaikki hahmot papattivat englantia eivätkä unkaria ja saksaa). Elokuvan käsikirjoitti ohjaaja itse oman näytelmänsä "The Grey Zone" ja Miklos Nyiszlin kirjan "Auschwitz: a Doctor's Eyewitness Account" pohjalta. Itseäni kävi elokuvan edetessä monien hahmojen julma kohtalo. Rooleissa oli monia tuntemattomia näyttelijöitä mutta kyllä muutama tunnettukin näyttelijä pääsi mukaan: Omat suosikkini David Arquette ja Harvey Keitel sekä itselleni tuntemattomat Steve Buscemi ja Mira Sorvino. Sivurooleista voisi mainita mm. Allan Cordunerin tohtori Miklos Nyizlinä ja elokuvauransa "toistaiseksi" ainoan roolin tehneen Kamelia Grigorovan, joka teki elokuvan ylivoimaisesti parhaimman roolin. Suosittelen tätä elokuvaa kaikille historiasta kiinnostueille.

4.8

Ice Age-Jäätikön sankarit: Tämän Blue Sky-animaatiostudion tekemä animaatioelokuva vuodelt 2002 on itselleni todella tuttu ja päätimpä katsoa sen nyt jo neljättä kertaa. Elokuva iski edelleenkiin kovaa, kun edellisestä katselukerrasta on vierähtänyt aikaa jo aika jos toinenkin, Elokuvassa on paljon hyviä vitsejä sekä myös hyvin tehtyä draama. Käsikirjoitustiimi (Michael J. Wilson, Michael Berg, Peter Ackerman, James Bresnahan, Galen T. Chu, Doug Compton, Xeth Feinberg, Jeff Siergey ja Mike Thurmeier) on saanut tarinasta paljon irti ja hahmokehitys on onnistunutta mielestäni. Elokuvan ohjaajina toimivat Chris Wedge ja Carlos Saldanha tehden hyvää työtä. Elokuvan animaatiojälki ei todellakaan ole parasta mahdollista, mutta kohtalaista kylläkin. Myös David Newmanin säveltämä soundtrack on todella nätti. Suomenkielinen ääninäyttely oli tässäkin elokuvassa aivan ilmiömäisen loistavaa, varsinkin pääkolmikko: Antti Pääkkönen, Antti L. J. Pääkkönen ja Santeri Kinnunen. Tämä elokuva ansaitsee täydet pisteet kaikilta muilta osa-alueilta muttei animaatiosta, joka saa vain 3/5 pistettä.

Kirjeitä Iwo Jimalta: Tämä Clint Eastwoodin ohjaama sotadraama, joka kertoo vuonna 1945 taisteltusta Iwo Jiman taistelusta japanilaisten sotilaitten näkökulmasta on kenties yksi parhaita sotaleffoja milloinkaan. Japanilaiset kuvattiin ihmisinä, sotilaina, jotka taistelivat oman isänmaansa puolesta. Eastwood on saanut elokuvan täyteen upeita kohtuksia ja monia mielenkiintoisia henkilöhahmoja kuten pelkurisotilas Saigon ja tiukan kenraalin Kuribayashin, joka pelastaan Saigon kolmasti pulasta. Elokuva on myös siitä harvinainen että siinä pääasiallisesti puhutaan japania ja japanilaisista näyttelijöistä vain Ken Watanabe on saanut Hollywood-elokuvissa isompia rooleja. Elokuva perustuu Tadamichi Kuribayashin kirjoittamaan kirjaan Picture Letters from Commander in Chief ja sen käsikirjoittivat Iris Yamashita, Paul Haggis ja Tsuyoko Yoshido. Kässäri on tehty hyvin ja siihen on saatu paljon tapahtumia reiluun pariin tuntiin. Elokuvan nätistä soundtrackistä vastasi ohjaajan poika Kyle Eastwood ja Michael Stevens. Päärooleissa Ken Watanaben lisäksi olivat mm. aivan loistava Kazunari Ninomiya, Tsuyoshi Ihara, erinomaisen roolin tehnyt Ryo Kase, Shidô Nakamura ja Eijiro Ozaki sekä erityismaininnat saavat elokuvan naisnäyttelijät Luke Eberl amerikkalaisena sotilaana ja Yukari Black japanilaisena äitinä. Aivan fantastinen sotaleffa.

Huuliharppukostaja: Tämä Leonen vuonna 1988 ohjaama italowestern on jopa loistavaa Hyvät, pahat ja rumat-elokuvaakin loistavampi mestariteos, jossa monet hyvät näyttelijät ja eritoten Ennio Morriconen musiikit loistavat. Elokuvan käsikirjoittivat yhdessä Dario Argento, Bernardo Bertolucci, Sergio Leone ja Sergio Donati ja se oli todella hyvä. Elokuvan monet kohtaukset olivat juuri Leonen ja Morriconen saumattoman yhteispelin tulosta ja ne ovat mahtavaa katseltavaa vielä tänäkin päivänä, kuten lopun kaksintaistelu. Elokuvan pääroolissa nähdään suuri joukko tähtiä kuten Henry Fonda, todella nätti Claudia Cardinale, Jason Robards, Charles Bronson, Jack Elam ja Paolo Stoppa. Tätä paremmaksi ei voi westerniä enää saada.

5.8

Sissi: Itävaltalainen Sissi-trilogia (1955-1957) nosti nuoren Romy Schniderin (1938-1982) maailmanmaineeseen ja tämä sarjan avausosa, vuodelta 1955 on taattua eurolaatua. Elokuvan, kuten kaksi jatko-osaakin, ohjasi ja käsikirjoitti Ernst Marischka. Tarina perustuu oikeasti eläneeseen Itävallan keisarinna Elisabethiin (1837-1898). Elokuvaa on kuitenkin taiteellistista syistä romantisoitu. Elokuvan musiikki oli myös erinomaista ja siitä vastasi Anton Profes. Sissiä elokuvassa näytteli erittäin kaunis Romy Schnider. Hänen roolissaan hyvästä suorituksestaan huolimatta näkyi pientä alkukankeutta sisäytyä täysillä omaan roolinssa. Äidin roolissa oli Schniderin oikea äiti, Magda Schneider. Itävallan keisari Frans Josefia tulkitsi todella hyvin Karlheinz Böhm. Myös Sissin Nene-siskoa näytellyt Uta Franz oli todella nätti ja isä Maxia näytellyt Gustav Knuth oli todella rento roolissaan. Vilma Degischerin näyttelemä keisarin äiti oli loistava. Myös sivuroolissa ollut Josef Meinrad oli hauska omassa roolissaan poliisipäälikkönä.

Eva & Adam - neljät synttärit ja fiasko: Kirjaston lainoihin kuului tämä ruotsalainen perhe-elokuva, jossa oli paljon hauskaja, surillisia sekä hienoja kohtauksia. Elokuva voidaan luokittaa komedialliseksi draamaksi, jossa on romantiikkaa. Elokuvan ohjasi Catti Edfeldt ja käsikirjoittivat Måns Gahrton ja Johan Unenge. Elokuvan musiikkiraita koostui englanniksi ja ruotsiksi lauletusta popista, joka oli laadukasta. Elokuva kertoo kahdesta 14-vuotiaasta nuoresta, Evasta ja Adamista, jotka kolmen seurusteluvuoden jälleen eroavat ja yrittävät jatkaa elämäänsä. Elokuvan päärooleissa ovat erittän nätti Ellen Fjæstad ja Carl-Robert Holmer-Kårell sekä sivurooleissa lisää ruotsalaista naiskauneutta: Ulrika Bergman ja Rosanna Munter. Miesrooleissa olivat Pablo Martinez, Anders Habenicht ja Douglas Johansson. Elokuva on todella hyvä nuortenelokuva ja jatkaa hyvien ruotsalaisten elokuvien sarjaa.

City of the living dead: Lucio "Coren kummisetä" Fulcin vuonna 1980 ohjaama kauhuleffa, johon käsikirjoituksen kirjoittivat Lucio Fulci ja Dardano Sacchetti. Elokuva on yksi Fulcin kultakauden (1979-1984) klassikoita ja osa ns "Morte"-trilogiaa, jonka muuta osat ovat E tu vivrai nel terrore - L'aldilà(1981) ja Quella villa accanto al cimitero(1981). Elokuvan painajaismaisen soundtrackin sävelsi Fulcin vakiosäveltäjä Fabio Frizzi tehden jälleen hyvä duunia. Elokuvan pääroolissa nähdään trilogian kahdessa muussakin osassa nähty erittin kaunis Catriona MacColl sekä Christopher George, Carlo De Mejo, Antonella Interlenghi, Giovanni Lombardo Radice ja Daniela Doria. Myös Luca Venantini teki elokuavassa pienen roolin. Myös elokuvan erikoistehosteet ovat erittäin hyvin tehtyjä.

6.8

Konnat kehiin: Italialaista komediaa Bud Spencerin tapaan. Tämä elokuvaa kuuluu miehen sooloelokuviin, jossa hän seikkaili yksin ilman Terence Hilliä. Elokuvan ohjasi tuttuun tyyliin Bruno Corbucci ja hieman Aladdinia mukailevan käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet Dardano Sacchetti, Elisa Briganti, Mario Amendola, Bruno Corbucci ja Marcello Fondato. Elokuvan musiikkipuolikin on erinomaista ja siitä vastasi monien elokuvien veteraani Fabio Frizzi. Elokuva on ei ole hyvästä yrityksetään huolimatta Hill ja Spencer-yhteiselokuvia hauskempi, mutta on silti parempi kuin sadat tusinakomediat uudelta mantereelta mitä suolletaan DVD:lle. On tässä muutama hyvä vitsi kuten henki poliisina- osio ja Al-pojan vaari. Pääroolissa, kuten olen jo maininnut on aivan roolinsa sopiva Bud Spencer. Toisessa pääroolissa, Al´ina nähdään edellisessä katsomassani elokuvassa ollut Luca Venantini. Ruotsalainen seksipommi Janet Agret näyttelee Al´in äitiä ihan mukiinmenevästi. Julian Voloshin Al´in vaarina on aivan täydellinen. Sivurooleissa oli iso nippu kelpo näyttelijöitä kuten Umberto Raho, Lou Marsh, Venantino Venantini (Päänäyttelijä Lucan isä) ja Diamo Spencer (Bud Spencerin tytät). Elokuva on yksi parhaista italialaista, muttei paras.

Ja Jumala loi... naisen: Tämä vuonna 1956 valmistunut elokuva teki Brigitte Bardotista kansainvälisen seksisymboolin eikä turhaan sillä onhan tässä mimmissä sitä jotakin. Nainen viettelee miehen kun miehen ja elää paheelista elämää. Elokuvan ohjasi ja osin kirjoitt Roger Vadim ja käsikirjoittajana toimi myös Raoul Lévy. Tarina on kliseinen, mutta oli melko tuote ilmestymisaikanaan ja herätti kohua eroottisuuden takia, mikä nykypäivänä on melko kesyä tavaraa. Elokuvan nätistä soundtrackista vastasi mies nimeltään Paul Misraki. Elokuvan päärooleissa nähdään Bardotin lisäksi saksalainen Curd Jurgens ja ranskalainen Jean-Louis Trintignant. Kaikki kolme tekivät vahvat roolityöt omissa rooleissaan. Elokuva oli todella hyvin tehty, mutta dialogin kohdalla aika on mennyt aika harppauksen eteenpäin sillä se tuntui niin tahattoman koomiselta välillä.

Superkyttä: Kun eilen katsoin Bud Spencer soololeffan, nyt sitten katsoin tämän toisen kaverin, Terence Hillin soololeffan, Superkyttä (Poliziotto Superpiu´). Elokuvan on ohjannut Spencerinkin leffan ohjannut Sergio Corbucci ja jälki oli sitä perus italotasoa. Myös käsikirjoitus oli samanlaista huseeraamista ja siitä sai muutamat hyvät naurut. Musiikkipuoli ei ollut ihmeellistä, mutta alkutunnari oli tarttuva. Soundtrackin sävelsi Michelangelo La Bionda. Elokuvan tehoteet olivat todella tökeröitä, mutta kun leffa on tehty vuonna 1980 annan sen anteeksi ja niistä sai muutamat halvat naurut. Pääroolissa Hillin lisäksi oli yksi omista suosikeistani, Ernest Borgnine. Sivunäyttelijät kuten Joanne Dru, Marc Lawrence ja todella nätti Julie Gordon tekivät hyvät roolit. Katsomani versio oli "alkuperäinen" italiankielinen joten osa dialogista meni ohi.

7.8

28 päivää myöhemmin: Tämä vuonna 2002 valmistunut kauhuleffa elvytti brittiläisen kauhun tehden sen tyylillä. Verta ja suolia lentää oikein kunnolla tässä Danny Boylen ohjaamassa elokuvassa, jonka käsikirjoitti Alex Garland. Elokuvassa on erinomainen juoni, josta löytyy viittauksia niin Romeroon kun muihinkin kauhuklassikoihin. Vaikka elokuvan juoni onkin hyvä, niin kauhuleffojen suurelta vitsaukselta se ei ole säästynyt, nimittäin kliseiltä. Elokuvan soundtrack oli todella hyvä. John Murphyn säveltämä musiikki oli sekoitusta rautalankarokista ja tavallisesta kauhuelokuvamusiikista ja se toimi mielestäni erittäin hyvin. Elokuvan tehosteet ja maskeeraukset olivat erinomaisesti tehtyjä. Päärooleissa olivat Cillian Murphy, erittäin kaunis Naomie Harris, Harry Potter-elokuvista tuttu Brendan Gleeson, elokuvan ihmispahiksen roolissa Christopher Eccleston sekä elokuvan heikoin rooli, erittäin söpö Megan Burns, joka teki tässä elokuvassa uransa toisen ja toistaiseksi viimeisen roolinsa. Sivurooleissakin oli muutama kelpo näyttelijä kuten Noah Huntley ja Marvin Campbell. Erinomaien brittikauhuleffa.

Hurmaava Joukkoitsemurha: Ere Kokkosen ohjaama elokuva, joka perustuu Arto Paasilinnan romaaniin ryhmästä itsemurhahaluisia ihmisiä, jotka ajavat linja-autolla ympäri eurooppaa etsien paikkaa tehdäkseen joukkoitsemurha. Kokkonen osaa yhdistää erinomaisesti mustaa huumoria, suomalaisuutta ja draamaa. Elokuvan käsikirjoitus on erittäin onnistunut sovitus kirjasta. Myös Olli Ahvenlahden säveltämä soundtrack on erinomainen. Elokuva on ehkäpä elokuvahistorian paras Road-movie ja kameraan tarttuu hyvin kesäinen Suomi, Norjan vuonot, Saksan ja Sveitsin vuoristot sekä Ranskan rivieran aurinko sekä Espanjan hiekkarannat. Myös näyttelijäosasto on niin loistavaa ettei tosikaan. Pääroolissa häärivät Heikki Kinnunen, Tom "Lassen poika" Pöysti ja Sari Siikander. Sivurooleissa oli paljon loistavia näyttelijöitä kuten mm. Santeri Kinnune, Kristiina Halkola, Vesa-Matti "Vesku" Loiri, Antti Litja, Esko Nikkari, Heikki Nousiainen ja Juha "Vares" Veijonen. Nämä kovat nimet suorittavat roolinsa tunteella tuoden heihin sitä tarvittavaa syvyyttää. Aivan käsittämättömän loistava leffa. Ainoa miinus tulee lopun linja-auto ajaa mereen-efektistä joka on tökeryydessään aivan omaa luokkaansa.

Just Married: Matkaan edellisestä kirjastokeikalta sattui tämmöinen mukavantuntuinen romanttinen komedia ja olihan se todella kelpo viihdettä. Juoni, joka oli Sam Harperin käsialaa, oli kliseinen ja tiesin suurinpiirtein mitä tuleman piti. Myös Shawn Levyn ohjaus oli sitä perustasoa. Musiikki oli todella hyvää ja sopi elokuvan tunnelmaan. Tämän elokuvan pääparina nähdään Ashton Kutchet ja nuorena kuollut Brittany Murphy. Kumpikin tekivät vahvat roolityöt ja sivurooleissa olleet Christian Kane, David Moscow, Monet Mazur ja Valeria Andrews olivat myös erinomaisia. Kaiken kaikkiaan aivan loistava romanttinen komedia.

Lumikuningatar: Suomalainen, vuonna 1986 valmistunut fantasiaseikkailu, joka perustuu tanskalaisen H.C Andersenin satuun. Elokuvan käsikirjoittivat ohjaaja Päivi Hartzell sekä Jukka Kemppinen ja Juha Siltanen. Elokuvan nätin soundtrackin sävelsi Jukka Linkola. Elokuva oli kotimaiseksi elokuvaksi yllättävän hyvin toteutettu ja lavasteet ja efektit olivat todella nättejä. Pääroolissa Lumikuningattarena nähdään Satu Silvo. Lapset Kerttu ja Kai olivat Outi Vainionkulma ja Sebastian Kaatrasalo. Muissakin rooleissa oli paljon kelpo näyttelijöitä kuten Tuula Nyman, Saara Pakkasvirta, Antti Litja ja Elina "Pikku Myy" Salo. Todella viihdyttävä perhe-elokuva, joka tosin ei sovellu ihan perheiden pienemmille.

The Snow Queen: aka Snezhnaya koroleva. Neuvostoliittolainen, Gennadi Kazanskyn vuonna 1966 ohjaama seikkailufantasiaelokuva, joka perustuu H.C. Andersenin satuun Lumikuningatar. Tarina on tuttu, mutta alusta on otettu pois noitajakso ja lopun taistelua Lumikuningatarta vastaan on lyhennetty. Elokuvan kirjoitti Jevgeni Schwartz. Elokuvan nätin soundtrackin sävelsi Nadezhda Simonyan. Elokuvan tehosteet olivat ikään nähden yllättävän hyvät, mutta muutamat animaatiopätkät oli tehty todella loistavasti. Elokuvan pääroolissa Gerdana oli sievä Elena Proklova ja Keynä Slawa Zjupa. Lumikuningattaren roolissa oli erinomainen ja hiukan nättikin Natalia Klimova. Sivurooleissakin oli muutama hyvä näyttelijä joista voisi mainita seuraavat: Valeri Nikitenko, Irina Gubanova ja Era Ziganshina. Perustason Neuvostoliittolainen fantasiaseikkailu.

Signore scandalose di provincia: Italialainen videopornoleffa vuodelta 1993. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti italialainen genrimonitoimimies Alessando Perrella. Elokuvassa ei ollut kummoista juonta ja se vähä jäi nussimisen ja huonon italiankielentaidon takia mysteeriksi. Kaksi avioparia taisi olla ja pettämistä. Siinäpä se "juoni" lyhkäsyydessään. Elokuvalla oli pituutta 87 minuuttia ja se oli sopiva pituus. Elokuvan soundtrack oli mahtavaa trumpettimusaa ja sen sävelsi semmoinen hemmo kun G. L Back. Elokuvassa ei ollut varsinaisia päänäyttelijöitä. Rooleissa olivat: Rocco Siffredi, Carole Nash, Deidre Holland, Jon Dough, Andrea Molnar, Jesse Eastern sekä Selen. Näyttelijät suorittivat omat tonttinsa kunnialla. Elokuva ei ole mikään pornoklassikko mutta sopivan kiihoittava ainakin.

viikko 29

18.7

Predator 2- Saalistaja: Tämä Predatorin jatko-osa ei yllä samalle tasolle kun Arskan superhyvä ykkösosa, mutta on muutamasta pikku kämmistään huolimatta ihan katsottava scifitoimintarymistely. Elokuvan ohjauksesta vastasi Stephen Hopkins ja kässäristä vastasi veljespari Jim ja John Thomas. Musiikkipuolella on elokuvan ensimmäinen moitteenpaikka. Alan Silvestri ei saa oikeen aikaan musiikkia joka saisi jännitystä eikä mitään muutakaan aikaan. Muutaman hyvän sävellyksen hän kuitenkin on saanut aikaan, parempi se kun ei mitään. Elokuvan toinen moite tulee siitä että yksi kohtaus on käsikirjoitettu suoraan sanoen päin vittua. Mitä varten julma, tunteeton ja sadistinen Predator säästää sen raskaana olevan poliisinaisen hengen. Eikö jenkit pysty esittään mitään valtavirrasta poikkeavaa väkivaltaa. Se on vaan niin nolo kohtaus. Suuri ja julma Predator säästää naisen hengen. Näyttelijät taas ovat erittäin hyviä. Danny Glover tekee loistavan pääroolin, mutta muut näyttelijät kuten oma suosikkini Gary Busey, Rubén Blades, Maria Conchita Alonso ja Bill Paxton jäävät todella statisteiksi Gloverin saaden suurimman osan ruutuajasta. Tämä on kolmas moka leffan tekijöiltä. Muutamista pikkuvioistaan huolimatta ihan viihdyttävä raina oli kyseessä. Kyllähän tän katsoo, mutta mielummin katsoo Arskan tähdittämän ykkösen.

19.7

Harry Potter ja kuoleman varjelukset- osa 2: Viimeinen ja paras Potter-elokuva. Elokuvassa ei ole pahempia heikkouksia, vaan rajua toimintaa alusta loppuun loistavilla näyttelijöillä. David Yates on ohjannut vauhdikkaan elokuvan ja Steve Kloten on saanut Rowlingin kirjasta tehtyä upean elokuvakäsikirjoituksen. Alexandre Desplatin musiikki korostaa vielä tätä upeaa taistelua hyvän ja pahan välillä. Harry Potterin roolissa jatkaa kahdeksannen kerran erinomainen Daniel Radcliffe. Muissa päärooleissa ovat Emma Watson ja Rupert Grint. Pahiksen roolissa on kuin siihen luotu Ralph Fiennes. Myös Alan Rickman, Evanna Lynch ja Helena Bonham Carter tekevät vahvat roolisuoritukset. Elokuvassa on paljon näyttelijöitä joista valtaosa jää toiminnan alle ja tarina keskittyi vahvasti Harryn ympärille. Kaikin puolin sarjan päätös on kunniakas ja nyt voisin lukaista kirjasarjan läpi toistamiseen.

23.7

Mikin jouluaatto: Nyt vihdoin ja viimein sain nähdä tämän klasikkoanimaation, jonka joskus lapsena olen tainnut jo nähdä. Elokuva on yksi parhaista Disneyn tekemistä animaatiolyhäreistä ja niitä harvoja jotka todella koskettavat itsenäni. Animaatio on huipputasoa ja ääninäyttely erinomaista, mutta Charles Dickensin alkuperäistarinaan perustuva käsikirjoitus on aivan upea saaden täydet pisteet. Hahmot on rakennettu hyvin ja lyhyeen, vajaaseen puoleen tuntiin, on saatu kasattua kaikki alkuperäisen tarinan hyvät elementit. Itse alkuperäistarinaa en ole lukenu, mutta tämän elokuvan pohjalta tehty Disney-kuvakirja on itselleni tuttu ja se antoi minulle kiinnostuksen katsoa tämä animaatio. Aiheesta tehty komediaelokuva on myös hyvä, mutta tämä hakkaa kaikki tulkinnat mahtavuudellaan. Pääroolissa kuullaa aivan loistava Alan Young. Hänen skottimurteinen puheensa tuo hahmoon syvyyttä. Muissa rooleissa ovat mm. Wayne Allwine, Will Ryan ja Clarence Nash. Musiikki on sopivaa, muttei yllä mihinkään ilmiömäiseen. Laatulyhäri, joka on opettavainen.

24.7

Mickey's Revue: Tämä vuonna 1932 valmistunut Wilfred Jacksonin ohjaama Mikki-lyhäri on hauska ja erittäin hyvin animoitu. Hahmot ovat kuitenklin kaukana nykyaikaisista versioistaan, mutta kyllä ne tunnistaa. Mikki on aika vekkuli hahmo ja Minni samaten. Parhaat naurut saa pienistä kissanpennuista ja Hessun isästä (tai jostain sellaisesta). Musiikki on tehty hyvin ja ääninäyttelijät tekevät hyvää työtä (vaikka tässä ei olekkaan dialogia, niin naurut ja Pluton haukkuminen on tehty ääninäyttelijöitten avulla). Rooleissa ovat Pinto Colvig, Walt Disney itse sekä Marcellite Garner. Ihan kiva Mikki-lyhäri. Näitä on aina välillä kiva katsella.

Höyrylaiva Ville: Harvinainen Mikki-lyhäri vuodelta 1928. Tämä on ensimmäinen julkaistu, mutta kolmas valmistettu Mikki-elokuva. Elokuva on erittäin lyhyt mutta kahdeksassa minuutissa on paljon erittäin onnistunutta huumoria, vaikka se meneekin eläinrääkkäyksen puolelle paikoitellen joidenkin mielestä. Nämä vanhat hahmot ovat jotenkin parempia kuin nämä uudet. Mikki on ilkikurinen keppostelija, Minni statistityttö ja Musta Pekka on paha, mutta silti tekee rehellistä työtä. Musiikki on erittäin hyvää ja Walt Disney tekee kaikki elokuvan ääniroolit.

Mickey's Rival: Jälleen vanha Mikki-lyhäri. Nyt se oli väreissä. Tarina on aika hyvä: Mikki ja Minni piknikillä metsässä, kunnes Mikin kanssa kilpaa Minniä liehittelevä Mortimer tulee paikalle ja pillastuttaa härän näiden perään. Animaatio on erittäin onnistunutta, kuten aina. Ohjaajana toimii Wilfred Jackson. Musiikki on tavallista tasoa ja ääninäyttelijät, Walt Disney ja Marcellite Garner tekevät laatutyötä tässäkin animaatiossa. Hiirien dialogi on kuitenkin pikkasen epäselvää. Näiden muutamien lyhäreiden kautta Marcellite Garner on noussut omiin ääninäyttelijäsuosikkeihini.

Viisas kana kananen: Aku Ankan ensimmäinen esiintyminen tapahtui tässä vuonna 1934 valmistuneessa animaatilyhytelokuvassa. Taide on tehty tässä erittäin hyvin, Leigh Harlinen säveltämä soundtrack on erinomainen ja tarina hauska ja opettavainen: palkkaa ei saa jos ei tee sen eteen töitä. Hahmot ovat Aku Ankka, Viisas Kana kananen (joka on Klaara Kotkon esikuva) ja nykyään harvemmin esiintyvä Petteri Possu. Ääninäyttelijät ovat myös erinomaisia. Clarence Nash on Aku Ankka. Muissa rooleissa ovat Pinto Colvig ja Florence Gill. Tämmöisiä animaatioita ei enää tehdä, mikä on sääli koska nämä ovat niin kivoja sekä hauskoja.

The Karnival Kid: Nyt, vuonna 1929 valmistuneessa animaatiossa sanoi Mikki Hiiri ensimmäiset replansa "Hot Dogs", äänenään Walt Disney. Ohjauksesta vastasi niin ikään Walt Disney ja Mikin luoja Ub Iwerks. Tarina on Mikki-lyhäreistä hauskin, varsinkin kissojen öinen laulu on pirun hauskaa katseltavaa. Minnin söpönä äänenä kuullaan Marcellite Garner. Elokuvan animaatio ja taide ovat nättiä ja todella onnistunutta. Musiikki on myös hauskaa.

The Barnyard Battle: Yksi alkuään Mikki-lyhäreistä. Elokuva on jälleen hauska, täynnä visuualista huumoria. Mikki on hauska vekkuli liittyessään armeijaan ja joutuessaan sotaan. Muita hahmoja elokuvassa ovat Mortimer Hiiri ja Musta Pekka (Jopi Jalkapuoli). Animaatio on jälleen nättiä, visuaalinen huumori on loistavaa ja musiikki on ihan ok tasoa.

Lentohullu: Vuonna 1928 valmistunut Mikki-lyhäri, jonka pohjalta on tehty myös sarjakuvatarina 1930-luvun alussa. Animaatio yllättävän tasokasta ja Carl W. Stallingin säveltämä musiikki toimivaa. Walt Disney tekee jälleen Mikin ääniroolin erinomaisesti. Erittäin hauskoja vitsejä täynnä tämäkin elokuva.

Hra Ankka juhlii: Disneyn kultakauden lyhytelokuvat ovat kyllä hauskoja ja todella viihdyttäviä ja tämä Aku- lyhäri todistaa sen. Aku menee treffaan Iinestä ja veljenpojat keksivät kaikkea mahdollista kiusatakseen setäänsä. Käsikirjoitustiimissä on kiintoisa nimi, Carl Bark. Ohjaajana toimi Jack King. Charles Wolcottin säveltämä vauhdikas musiikki on kertakaikkisen upeaa. Kaikki elokuvan viisi ääniroolia tekee Clarence Nash, ilmiömäinen suoritus.

Aavikon Aku: Tässä elokuvassa esitellään Akun uskollinen 313-auto ja Iineksen esikuva, Donna. Tarina on jälleen visuaalisesti hauska ja Clarence Nashin roolisuoritus on tässäkin yksi elokuvan huumorin synnyttäjistä. Donna on luonteeltaan yhtä äkkipikainen kuin Akukin. Tästä hahmosta tuli myöhemmin Iineksen luonteenpiirre. Meksikon maisemat on animoitu hyvin ja huumori toimii tässäkin lyhytelokuvassa, jonka on ohjannut Ben Sharpsteen.

Viikko 28

11.7

Walker, Texas Ranger- Team Cherokee: Seitsemännen tuotantokauden puolestavälistä tulee vastaan tämä kaksiosainen loistava autourheilun maailmaan sijoittuva leffajakso. Tämä Michael Preecen ohjaama jakso sisältää paljon hyvän tv-ohjelman elementtejä: on kauniita naisia, jännittävää kilpautoilua kieroine kilpavastustajineen, autovarkaita ja pahoja pedosetiä. Musiikki on lisäksi erinomaista jenkkipoppia. Pääroolissa Cordell Walkerina on jälleen maanmainio Chuck Norris, joka tekee roolinsa erittäin tunteella. Muissa päärooleissa ovat Clarence Gilyard Jr, Sheree J. Wilson ja Noble Willingham. Omiin suosikkeihini nousseet Marco Sanchez ja James Wlcek ovat tässäkin jaksossa laittamassa pahiksia pataan ja heittämässä hauskaa läppää. Sivurooleissa pahiksena nähdää Muse Watson. Myös pari Michael Greyeyes ja Judy Herrera tekevät laatutyötä omissa rooleissaan.

Mega Piranha: Yhdysvaltalainen telkkuelokuva, jossa jättikokoiset Piraijat pistävät hulinaksi. Efektit tuovat mieleen enemmänkin videopelin kun elokuvan ja juoni on niin kliseinen loppusuudelmaa myöten ettei tosikaan. Kauhua tästä ei löydy kuin alusta, mutta muutama inhottava kuolema löytyy. Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasi herra nimeltään Eric Forsberg ja hän onnistuukin omalla tontillaan kohtalaisesti. Päärooleissa nähdään Okinawa Go-Ju-Ryu Karatessa mustan vyön omaava Paul Logan, isot tisut omaava Tiffany ja kolmessa "Walker, Texas Ranger"-sarjan jaksossa näytellyt David Labiosa. Näyttelijät tekevät ihan hyvää työtä. Muuten elokuva olisi varmaan vakavammin otettavissa, jos efektit olisivat parempia.

12.7

Tokyo Gore Police: Erittäin verinen kauhu/toimintaleffa, joka kuuluu skitsoimpiin ja oudoimpiin elokuviin koskaan. Elokuvan ohjaaja ja tehosteiden tekijä Yoshihiro Nishimura on sekottanut leffassa kaikkea maan ja taivaan väliltä kuten perinteisiä naiskostotarinoita ja Paul Veerhoovenin elokuvien mainospätkiä yhteiskuntakritiikin asialla. Yksi mainos toimi erittäin hyvin, nimittäin "Harakirikin on itsemurha-ei Harakirille!"-mainos. Elokuvan tehosteet ovat yliampuvuudessaan ihan kelpoja, muttei mistään laatutavarasta todellakaan ole kyse. Kou Nakagawan säveltämä soundtrack sitten onkin asiallista ja toimii leffassa erittäin hyvin. Pääroolissa elokuvassa nähdään Miiken "Auditionissa" häikäissyt Eihi Shiina. Sivurooleissa nähdään mm. erittäin hyvät Itsuji Itao, Yukihide Benny ja Keisuke Horibe. Tämä kannattaa todellakin katsoa.

Tokyo Gore School: Nyt kyllä nimi johti itseni tosiaankin harhaan. Ajattelin että tämä olisi samanlaista verta 20 metrin kaaressa räimettä kun aiempikin "Tokyo Gore...", mutta tämä onkin suht tasokas toimintadraama, jossa on pientä kauhuvivahdetta. Elokuvan juoni on hyvä, mutta kopioi aika paljon loistavasta "Battle Royalista". Elokuvan vähäinen väkivalta on melko realistista, vain lopun puukotuskohtaus on heitetty överiksi, ei paljoa mutta kumminkin. Ohjaaja Yôhei Fukuda on saanut irti paljon elokuvan teininäyttelijöistä kuten Masato Hyûgaji, Takafumi Imai ja Kenta Itogi.

Vartija: Tämä "Väkivallan vihollisen" ohjaajan ohjaama kauhutrilleri on yksi hyytävimmistä kauhuleffoista pitkään aikaan. Elokuvassa on monia kohtauksia jotka saavat hien valumaan pitkin otsaa. Käsikirjoitus on hyvin tehty ja Gil Mellen säveltämä soundtrack sopii leffaan erittäin hyvin. Päärooleissa ovat Chris Sarandon ja erittäin nätti Cristina Raines. Sivurooleissa nähdään paljon suuria tähtiä kuten Martin Balsam, Ava Gardner, Arthur Kennedy, Eli Wallach, Christopher Walken ja Jeff Goldblum. Erittäin mainio kauhuleffa, jonka kauhu ei perustu väkivaltaan vaikka sitäkin leffassa ihan tarpeeksi näkyykin.

13.7

Sampo: Neuvostoliittolais-Suomalainen yhteistyöelokuva vuodelta 1959, joka perustuu Kalevalaan ja satuun Sammosta osaan. Elokuvan on ohjannut Aleksandr Ptushko. Elokuva on ulkoasultaan nätti ja musiikki on erittäin onnistunutta. Pääroolissa Lemminkäisenä nähdään Andris Oshin, Annikki- neitona virolainen Eve Kivi ja Seppä Ilmarisena Ivan Voronov sekä Louhena Anna Orochko. Kaikki sopivat rooleihinsa erittäin hyvin. Katsomani versio oli dubattu suomeksi ja todella hyvin olikin dubattu. Elokuvassa ei ollut huulisynkassa ongelmia ja muutenkin näyttely oli asiallisen tasaista. Efektitkin olivat aivan laatutavaraa. Dialogi on puhuttuna kalavalamitassa, mikä onkin hyvä ratkaisu.

14.7

Master of the Universe: Dolph Lundgrenin tähdittämä scifi-toiminta-seikkailu-fantasia, jossa on paljon komediallisia elementtejä. Ohjaaja Gary Goddard on saanut hahmoista paljon irti ja taistelutkin ovat nättejä. Bill Contin tekemä soundtrack on tyypillistä 80-lukua, efektit ovat yllättävän nätit ja juonikin on aika toimintaan painostava. Elokuva perustuu Mattei-lelufirman luomaan leluhahmoon, He-Maniin. He-Manin bodattua hahmoa esittää ruotsalainen toimintaikoni Dolph "Dolppa" Lundgren tasaisen varmasti. Tämä muuten on ensimmäinen katsomani Dolppaleffa koskaan, joten en tiedä hänen todellista tasoaan. Tämän perusteella voisi sanoa ihan kelpo toimintanäyttelijäksi. Pahiksen roolissa nähdään itselleni outo Frank Langella, joka onkin yllättävän hyvä omassa roolissaan. Naispahiksen roolissa on aika kuuma miisu, Meg Foster. Muissa mainittavissa rooleissa ovat mm. elokuvan läppäveikko Billy Barty, Robert Duncan McNeill, aika kuuma kissa Chelsea Field, erinomainen James Tolkan sekä omiin suosikkeini lukeutuva Courteney Cox. Tämä elokuvan on 80-lukua parhaimmillaan.

15.7

Yksi lensi yli käenpesän: Yksi 70-luvun loistavimmista draamoista, jossa Jack Nicholsonin näyttelemä tyyppi joutuu mielisairalaan oikeasti hullujen tyyppien keskelle. Ohjaajana toimi tsekkoslovakkialainen Milos Forman. Elokuva perustuu Ken Kesyn kirjoittamaan romaaniin. Elokuva on sopivan pituinen (2,08h) eikä kyllästyminen tule kysymykseenkään. Tämä toinen katselukerta oli parempi kuin ensimmäinen, koska tällöin taisin olla 16 enkä tiennyt mitä leffalta odottaa. Nyt kun tiesin leffan týylin se on helpompi katsoa. Elokuvan musiikki on myös erinomaista. Pääroolissa Jack Nicholson tekee todella hyvää jälkeä. Muissa rooleissa ovat mm. erittäin hyvä Louise Fletcher, Danny DeVito, Christopher Lloyd, William Redfield, jättikokoinen Will Sampson, Mews Small, Brad Dourif ja "Hohdossakin" näytellyt Scatman Crothers. Vaikka nämä "starat" tekevät isoa roolia, niin myös muutaman repliikin, mutta kameran edessä monta minuutia esiintynyt Mimi Sarkisian on erittäin hyvä omassa pienessä roolissaan.

Viikko 27

4.7

Schindlerin lista: Tämä Steven Spielbergin paras elokuva on yksi loistavimmista kuvauksista holokaustista (1933-1945). Oskar Schindler oli saksalainen liikemies joka pelasti vuosina 1939-1945 1100 juutalaista varmalta kuolemalta. Elokuva perustuu Thomas Keneallyn samanimiseen romaaniin, joka myöskin on hyvä. Elokuvassa kuullaan Spielbergin vakiosäveltäjää John Williamsia, joka on tehnyt loistavaa musiikkia ja varsinkin teemasävel. Lopussa kuullaan yksi omista suosikkilauluistani, "Yeroushalaim Shel Zahav"(Jerusalem of Gold). Pääroolissa Schindlerinä nähdään Liam Neeson, joka tekee todella hyvää työtä roolissaan. Amon Goethina nähdään Ralph Fiennes, joka on totuttu näkemään pahisten roolissa. Nytkin hän on ilmiömäinen omassa osassa. Myös Ben Kingsley tekee upeaa työtä omassa roolissaan. Muissa rooleissa nähdään mm. Caroline Goodall, Jonathan Sagall ja Embeth Davidtz. Myös Anna Mucha tekee hyvää työtä. Elokuvan loppu on todella koskettava ja upeasti toteutettu.

[Rec] 2: Jatko-osa vuonna 2oo7 valmistuneelle [Rec]:ille ja voisi sanoa että tämä on parempi kuin ykkönen, ei paljoa mutta kumminkin. Elokuva on tehty samalla "yksi kamera näyttelijöiden mukana talossa"-tyylillä. Väkivaltaa on pikkasen lisätty ja hahmokavalkaadia lisätty edellisosaan. Ohjaajina jatkaa tuttu pari, Jaume Balagueró ja Paco Plaza ja homma toimii. Elokuvassa on tunnelmaa ja näyttelijät onnistuvat hommassaan erinomaisesti. Päärooleissa nähdään Jonathan Mellor, Óscar Zafra, Ariel Casas, Alejandro Casaseca ja Pablo Rosso. Sivurooleissa nähdään ihan kelpo näyttelijöitä kuten Andrea Ros ja ykkösen pääroolissa ollut Manuela Velasco. Musiikkia ei tässäkään elokuvassa ole ja se on ihan hyvä. Erittäin hyvä kauhuleffa espanjasta.

Die Nichten der Frau Oberst: Sveitsisiläistä pehmopokea vuodelta 1980. Elokuva perustuu Guy de Maupassantin kirjoittamaan romaaniin ja sen on ohjannut tunnettu sveitsiläispornoohjaaja Erwin C. Dietrich. Elokuva on rankempaa jynkytystä kun amerikkalaiset softcoret muttei yllä HC pornon tasolle. Elokuvan erinomaisesta soundtrackistä huolehtii Walter Baumgartner. Pääroolitus on aika ranskalaispainotteista. Päärooleissa nähdään mm. Karine Gambier, oma suosikkini Brigitte Lahaie, Pascale Vital, Nadine Pascal ja France Lomay. Miesrooleissa ovat Will Stoer, Mike Montana, Hans-Ruedi Isler, Eric Falk ja Sir John ja kaikki tekivät hyvää työtä. Kelpo pehmopornoilu, jossa on ok panoa ja erinomainen juonentynkä.

5.7

Minä ja mieheni morsian: Valentin Vaalan vuonna 1955 ohjaama romanttinen komedia Hilja Valtosen idean pohjalta. Elokuvan tarina on itselleni tullut tututksi Kari Korhosen tekemän Aku Ankka tarinan kautta. Juoni on erittäin hauska ja elokuva on ottanut kaiken irti siitä. Elokuvassa on paljon hyvää musiikkia, jotka on säveltänyt Usko Kemppi ja Kaarlo Valkama. Myös muutama hyvä laulu löytyy. Vaalan ohjaus on perustasoa ja näyttelijät, jotka ovat monet aika tuntemattomia itselleni, tekevät laatutyötä. Pääroolissa nähdään saksalaissyntyinen Ruth Johansson, joka on tehnyt viiden suomalaisen elokuvan jälkeen uraa Saksassa ja Ruotsissa mm. elokuvissa "Seine Tochter ist der Peter" ja "Lille Fridolf och jag". Toisessa pääroolissa nähdään Ranskassa uraa kahden leffan verran luonut Leila Lampi, jonka ura jäi kolmeen elokuvaan. Hänen hieman ranskalainen korostus on todella hyvää. Myös Vaalan "Loviisa- Niskavuoren nuori emäntä"-leffasta tuttu Emma Väänänen on loistava omassa roolissaan. Miespäärooleissa oleva ovat hyviä: Erkki Viljos, Kurt Ingvall ja savon murretta puhuvia veljeksi näyttelevät Reino Valkama ja Aku Korhonen. Hyvä elokuva hyvällä juonella, hyvällä musiikkilla, kauniilla naisilla ja hauskalla huumorilla.

Les petites écolières: Ranskalaista HC-pornoa, joka on lajinsa laatupäätä. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti Claude Mulot, joka on saanut kasaan ihan kelpo pornoilun, joka ei kuitenkaan korkean ranskalaisen laatupornon mittamuulla ole lajinsa kärkeä, mutta hakkaa kaikki amerikkaiset tusinajynkyt kirkkaasti. Tarina kertoo neljästä nuoresta naisesta: Suzystä, Nanetesta, Claudiasta ja Nathaliesta, jotka menevät kouluun, jossa nuoria naisia opetetaan rakastelemaan oikeaoppisesti. Juonesta saa irti paljon huumoria joka toimi. Tosin kaikki huumori ei pure koska leffa oln puhuttu ranskaksi. Pääroolissa koulun johtajattarena nähdään oma suosikkinäyttelijäni Brigitte Lahaie, jonka parhaisiin roolisuorituksiin tämä ei kuitenkaan yllä. Oppilaita näyttelevät erinomaisesti Catherine Greiner, Élodie Delage, Céline Galone ja Jane Baker. Koulun miespuolisia "opettajia" näyttelivät Dominique Aveline ja Alban Ceray. Sivuosissa nähdään myös Hubert Géral ja Tony Morena. Musiikki elokuvassa on erittäin onnistunutta pimputusta. Yksi monista tasokkaista ranskalaisista pokeiluista.

Rölli - hirmuisia kertomuksia: Tämä lapsuuden suuri suosikkileffa saa viimeinkin pitkästä aikaa uusintakatselun ja kyllähän leffa vieläkin toimii erinomaisesti. Tätä voisi tituleerata Suomen leffahistorian parhaimmaksi lastenleffaksi (mikäli Edwin Laineen "Prinsessa Ruusunen" ei tule kilpailuun mukaan). Elokuvan ohjasi Olli Soinio, joka itselleni on uppo outo nimi. Käsikirjoitus, joka on kliseisyydessä omaa luokkaansa, on Soinion ja Allu Tuppuraisen käsialaa. Elokuva on myös tehosteidensa osalta todella loistava. Esa Parkatin tekemät tehosteet tuovat vahvasti mieleen vuotta myöhemmin valmistuneen Peter Jacksonin "Brain Deadin". Elokuvan musiikki on nättiä ja laulut, varsinkin "Maahiskeijun lähtölaulu" ja "Me ollaan hänen lapsiaan", ovat upeaita kuuneltavia. Pääroolissa Röllinä nähdään aina loistava Allu Tuppurainen, joka tekee tälläkin kertaa todella hyvää työtä. Röllin ystävänä, Maahiskeijuna nähdään Sara Mällinen, joka myös on todella hyvä roolissaan. Elokuvan ainoassa vakavassa roolissa nähdään Rolf Labbart, joka on todella vakuuttava omassa pahisroolissaan ja hakkaa pelottavuudessaan kaikki jenkkiläiset mörkkelimörkkelit. Myös Risto Kaskilahti, Harri Hyttinen ja Jussi Lampi ovat hyviä omissa pienissä rooleissaan, onnistuen myös olemaan hauskoja. Yksi parhaista lastenelokuvista. Tämmöisiä elokuvia lisää.

6.7

Tehtävä Alpeilla: Tämä Clint Eastwoodin ohjaama ja pääroolittama seikkailutrilleri on todella hyvä, paikoin tosin hieman pitkäveteinen. Eastwoodin ohjaus on tasokasta ja kässäri (joka perustui Rod Whitakerin romaaniin) on nerokas. Clint heittä hyviä läppää, Alppimaisemat ovat komeita ja John Williamsin säveltämä musiikki on nättiä. Muissa rooleissa Eastwoodin lisäksi ovat mm. "Mies ja alaston ase"-leffoista tuttu George Kennedy ja kaunis Vonetta McGee. Myös Jack Cassidy tekee ihan kivan pikku konnaroolin. Ulkomaanosastoa edustivat kuuma Heidi Brühl sekä Reiner Schöne, Michael Grimm ja Jean-Pierre Bernard. Yksi parhaista trillereistä, jossa on paljon huumoria joka oli hauskaa.

Die Hard - koston enkeli: "Die Hard"-sarja eteni vuonna 1995 kolmanteensa osaansa ja Bruce Willis on jälleen nykkiläinen kyttä John McClaine. Elokuvan ohjasi monista toimintaleffoista kuten "Predator" ja "Die Hard" tuttu John McTiernan. Käsikirjoituksen on taasen rustannut Jonathan Hensleigh. Käsikirjoitus on toimiva ja Willis heittää one-linereita liukuhihnalta. Michael Kamenin säveltämä musiikki on myös perustasoa. Näyttelijät suorittivat omat roolinsa taidolla. Bruce Willis on pääroolissaan yhtä hyvä kuin kahdessa aiemmassakin leffassa. Myös Samuel L. Jackson on täydellinen valinta McClainea auttavaksi mustaksi kauppiaaksi. Näiden kahden kemia toimii todella hyvä. Pahisroolissa nähdään Jeremy Irons ja hän tekeekin todella hyvän roolin. Sivurooleissa ovat myös hyviä Graham Greene, Colleen Camp, Nicholas Wyman, Sam Phillips ja Suomen oma poika, Tony "Viikinki" Halme. Kaikin puolin toimintaleffojen aatelia.

Inho: Viime viikolla katsoin Roman Polanskin ensimmäisen pitkän elokuvan ja nyt on vuorossa vuonna 1965 valmistunut ensimmäinen englanninkielinen elokuva, "Inho". Elokuva onkin yksi loistavimmista kauhutrillereistä ja se saa muutamaan otteeseen säikähtämään. Elokuva on tyyliltään psykologista kauhua ja tuokin mieleen Hitckockin ohjaaman "Psykon". Elokuvan ilmiömäisestä musiikista vastasi Chico Hamilton ja häntä saakin kiittää elokuvan tunnelmasta. Pääroolissa on erittäin kaunis ja hyvä Catherine Deneuve. Muissa rooleissa ovat mm. Ian Hendry, John Fraser ja Yvonne Furneaux. Kaikki tekevät laatutyötä elokuvassa eikä heikkoja lenkkejä ollut.

7.7

Emanuelle ja viimeiset kannibaalit: Tämä Joe D´Amaton vuonna 1977 ohjaama pehmoeroottinen kauhuleffa onnistui yllättävästi luomaan enemmän kauhua kun kiihotusta. Elokuva perustuu kuulemma tositapahtumiin, mutten jaksa paljoakaan tähän väitteeseen uskoa. Joe D´Amato ja Romano Scandariato ovat saaneet kasaan ihan kelpo juonen, jossa on sopivasti tissejä ja vähän väkivaltaa. Väkivaltaa ei ole paljoa tässä rainassa, mutta se onnistuu silti saamaan pahan olon sen esittämisen takia. Uhreja kävi sääliksi kun nännejä viillettiin auki ja vagina revitään ulos. Pääroolissa Emanuellena loistaa taas eurooppaalainen seksisymbooli Laura Gemser. Myös aviomies Gabriele Tinti on hyvä omassa roolissaan. Sivurooleissakin on hyviä näyttelijöitä kuten Nieves Navarro, Donald O'Brien, Percy Hogan, Mónica Zanchi ja Annamaria Clementi. Musiikki on taas upeaa ja sen sävelsi tunnettu säveltäjänero Nico Fidenco. Tunnusbiisi "Make Love on the Wing", jonka esittää Ulla Linder on mahtava. Yksi parhaista, muttei paras Emanuelle-elokuva. Ei myöskään paras D´Amato-elokuva.

9.7

Emanuelle and the Erotic Nights: Tämä vuonna 1978 valmistunut mondodokkari on ihan hauska ja mielenkiintoinen tapaus. Elokuvan ohjasi Joe D´Amato yhdessä toisen tusinaleffatekijän, Bruno Mattein kanssa ja pääroolissa kertojana on erittäin seksikäs Laura Gemser. Musiikki leffassa on myös ihan hyvin tehtyä. Elokuvasta ei löydy paljoakaan sanottavaa. Lyhyesti ei huono eikä hyvä. Gemserin lisäksi rooleissa nähdään mm. Gloria Guida, Gloria Piedimonte ja
Ulla Johannsen.

Muumipeikko ja Pystötähti: Yksi parhaista anime-elokuvista koskaan. Elokuva perustuu Tove Janssonin kirjaan "Kometjakten" ja käsikirjoituksen ovat väkertäneet Lars Jansson, Dennis Livson ja Akira Miyazaki. Elokuvan ohjasi Muumisarjaakin ohjannut Hiroshi Saitô. Animaatio on kaunista ja tarina on kiva. Elokuvassa on muutama kiva laulu, joista vastaa Benny Tönroos. Elokuvan euroversion musiikit on säveltänyt hollantilainen Pierre Kartner. Suomenkielinen dubbaus on tehty hyvin ja päärooleissa on hyvät näyttelijät kuten Rabbe Smedlund, Jyrki Kovaleff, Elina Salo ja Ulla Tapaninen. Elokuva on hyvä esiosa "Muumilaakson tarinoita" -sarjalle.

viikko 26

27.6

Murheenkryynin poika: Jatko-osa vuonna 1938 valmistuneelle elokuvalle "Rykmentin murheenkryyni". Tässä osassa Hemminki Aaltosen ja Mimmin poika Heikki lähtee armeijaan, jossa sitten alkaa armoton sekoilu. Elokuva onnistuu joka osa-alueella, nyt myös musiikki pelaa. Musiikeista vastasi Toivo Kärki. Elokuvan ohjasi Aarne "Edwinin veli" Laine ja homma toimii. Myös huumori on joiltakin osin parempaa kun ykkösosassa. Päärooleissa nähdään Kaarlo Angerkosken paikan ottanut Uljas Kandolin, Siiri Angerkoski ja Veikko Sinisalo. Sivurooleissa on paljon hyviä näyttelijöitä kuten Vili Auvinen, Maija Karhi, Helge Herala, Marja Korhonen, Tommi Rinne ja Veijo Pasanen. Erinomainen komediaelokuva jossa saa nauraa todella paljon.

Kyökin puolella: Tämä kotimainen komedia vuodelta 1940 on todella viihdyttävä raina. Elokuvan näyttelijät ovat todella hyviä ja George de Godzinskyin säveltämä soundtrack on todella erinomainen . Elokuvassa lauletaann yksi omia suosikkilaulujani, " Sulle salaisuuden kertoa mä voisin". Elokuva kertoo nuoresta kauniista tehtaanomistajan tyttärestä joka lyö vetoa että pystyisi olemaan sisäkkönä. Sitten tapahtuu kaikenlaista. Elokuvan ohjasi Risto Orko ja käsikirjoitti Sigrid Boon romaanin pohjalta Sölve Cederstrand, Tancred Ibsen, Gustaf Molander ja Gösta Stevens. Päärooleissa nähdään todella ihana, kaunis ja söpö Helena Kara, Eine Laine, Kerttu Salmi, Tauno Majuri ja Uuno Laakso. Sivunäyttelijöistä löytyvät mm. komedioiden vakiokasvo Reino Valkama, Paavo Jännes, konnarooleja tekevä Ville Salminen ja kauniit Hilkka Helinä ja Tuire Orri. Todella ihana elokuva.

Why Is the Crow Black-Coated: Kiinalainen lyhytanimaatio, jossa on erittäin kaunista musiikkia ja hyvin animoitu. Kieli on mandariinikiina, josta ei mitään ymmärrä ilman tekstejä. Elokuvan ohjasivat vuonna 1956 Wan Laiming ja Wan Guchan.

Phenomena: Italialainen Dario Argenton vuonna 1985 ohjaama kauhuleffa. Elokuva on yksi parhaita Argenton leffoja ollen omalla TOP 3 - listallani sijalla kolme heti "Tenebren" ja "Suspirian" jälkeen. Argento on tehnyt jälleen tiivistunnelmaisen kauhuleffan josta ei puutu verta ja kammotusta. Elokuvan musiikit ovat jälleen huipputasoa. Goblin on vääntänyt upeaa musaa ja varsinkin teemasävelmä, se on suorastaan mahtava. Myös Simon Boswell on ollut sekä Iron Maiden tekemässä musaa. Iron Maiden nousikin aikoinaan juuri tämän leffan takia omien suosikkibändieni listalle. Käsikirjoitus on todella hyvä ja elokuva etenee erittäin hyvin ilman että jää junnaamaan paikallaan, ainakaan pahasti. Myös elokuvan näyttelijät ovat todella vakuuttavia kuten Jennifer Conelly pääroolissaan. Myös ohjaajan vaimo Daria Nicolodi, Dalila Di Lazzaro, Patrick Bauchau, konkarinäyttelijä Donald Pleasence, ohjaajan tytär Fiore Argento, Federica Mastroianni, Fiorenza Tessari ja Mario Donatone ovat hyviä rooleissaan. Elokuva on yksi parhaista italialaisista kauhuelokuvista milloinkaan.

Kristuksen viimeinen kiusaus: Tätä elokuvaa voisi kuvailla kahdella sanalla, jotka tosin ovat ristiriidassa keskenään: jumalanpilkkaa ja loistava elokuva. Vaikka elokuva onkin hyvin näytelty, hyvät musat, hienot tehosteet ja muutenkin toimii niin Jeesuksen laskeutuminen ristiltä on todellista jumalanpilkkaa ja lisätään siihen Saatana pikkutytön muodossa. Jeesuksen suhde Magdalan Mariaan on todistettu faktaksi (lukemieni historiankirjojen valossa), mutta silti monet elokuvassa esitetyt "faktat" sotivat omaa uskonnolista vakaamustani vastaan. Elokuva tosin ei perustu raamattuun vaan kreikkalaisen kirjailijan Nikos Kazantzakiksen romaaniin. Elokuvan ohjasi vuonna 1988 Martin Scorsese. Elokuvan upeista musikeista vastasi Peter Gabriel. Musiikit toivat paikoin mieleen vuonna 2004 valmistuneen Mel Gibsonin "The Passion of The Christ"-elokuvan. Myös elokuvan ristiinnaulitsemiskohtaus on lainattu Gibsonin elokuvaan lähes samantyylisenä. Jeesuksen roolin teki varmasti Willem Dafoe. Magdalan Marian roolissa nähdään erittäin nätti Barbara Hershey. Betanian Marian roolissa on Randy Danson. Muissa rooleissa nähdään mm. Harvey Keitel, Verna Bloom, Gary Basaraba, Victor Argo, Michael Been, Peggy Gormley ja söpö Juliette Caton. Elokuva on ihan mielenkiintoinen ja kirjan voisi lukaista joskus.

28.6

Kaunotar ja Kulkuri: Disney-yhtiön vuonna 1955 valmistama animaatioelokuva, joka perustuu Ward Greenen kirjoittamaan lastenkirjaan "Happy Dan, the Whistling Dog". Elokuvan käsikirjoitti kirjan pohjalta viisikko Erdman Penner, Joe Rinaldi, Ralph Wright, Don DaGradi ja Joe Grant. Elokuvan ohjasi Disney-elokuvien kokenut kolmikko Clyde Geronimi, Wilfred Jackson ja Hamilton Luske. Elokuvan nätistä soundtrackistä vastasi kokenut elokuvasäveltäjä Oliver Wallace. Elokuvan paras ja nätein laulu on "Bella Notte". Suomalainen jälkiäänitys on jälleen huippuluokkaa ja sitä kelpaa ihailla. Näyttelijät ovat suomalaisia ammattilaisia kuten Matti Olavi Ranin (Kulkuri), Karin Pacius (Kaunotar), Esa Saario (Tupsu), Kauko Helovirta (Jalo), Miitta Sorvali (Riitta) ja Rauha Rentola (Saara-täti). Sivurooleissa kuullaan myös mm. Elli Castren, Matti Ranin, Kalevi Kahra, Pekka Autiovuori ja Jukka Puotila. Yksi Disneyn parhaita animaatioklassikoita.

The Church: Italialainen Michele Soavin vuonna 1989 ohjaama kauhuleffa ei pelota enää neljännellä katsomiskerrallaan, mutta on silti kelpo popcorn-viihdettä. Englannikielinen dubbaus on perustasoa, näyttelijät ovat sopivia ja vertakin on vähäsen saatu mukaan. Musiikki olikin aika monipuolista. Musiikista vastasi neljä eri tyyppiä: Keith Emerson, Philip Glass ja Fabio Pignatelli sekä Goblin- yhtye. Musat ovat todella hyvät, kuten totuttuun italotyyliin kuuluu. Myös päärooleissa olevat Tomas Arana, Hugh Quarshie, Feodor Chaliapin Jr ja erittäin kaunis Barbara Cupisti ovat todella hyviä rooleissaan. Myös Dario Argenton Asia-tytär on 14-vuotiaana erittäin nätti tytteli. Myös italoleffojen vakiokasvo Giovanni Lombardo Radice ("Paura Nella citta dei morti Viventi", "Cannibal Ferox") näyttelee leffassa. Vaikka elokuva onkin hyvä niin sisältää se paljon epäloogisuuksia, mutta muuten leffa on oikein viihdyttävä raina.

Tiedän mitä teit viime kesänä: Onpa kliseinen kauhuleffa, mutta silti leffa onnistuu yllättämään positiivisesti. Elokuvan on käsikirjoittanut "Screamit" kirjoittanut Kevin Williamson. Vaikka elokuva on yllätyksetön, niin musiikki, näyttelijät (varsinkin naiset) ja muutama hauska kohtaus ovat hyvät. Musiikeista vastasi John Debney. Naispäärooleissa olevat Jennifer Love Hewitt (se kaula-aukko on elokuvan parasta antia) ja Sarah Michelle Gellar ovat todella kuumia mimmejä. Myös miesrooleissa olevat Ryan Phillippe ja Freddie Prinze Jr ovat myös kohtalaisia näyttelijöitä. Muissa rooleissa olevat Bridgette Wilson, Anne Heche, Johnny Galecki ja Muse Watson jäävät statisteiksi. Elokuva on saanut kaksi jatko-osaa jotka olisi kiva joskus tsekata.

29.6

"Walker, Texas Ranger" Sons of Thunder: Elokuvaepisodi sarjasta "Walker, Texas Ranger". Tämä on yksi sarjan parhaita episodeja hyvän draaman ja loistavien näyttelijöiden toimesta. Elokuvan ohjasi Chuckin veli Aaron Norris. Elokuva kertoo Malloyn perheestä isä Thunderin kuoltua. Elokuvassa jahdataan myös poliisimurhaajaa. Päärooleissa yleensä olevat Chuck Norris, Clarence Gilyard Jr, Sheree J. Wilson ja Noble Willingham jäävät pienemmälle roolille kun Malloyn perhe: Alexandra Artrip, Ed Bruce, Tess Harper, Shane Meier ja James Wlcek sekä Trent Malloyn hyvää ystävää näyttelevä Marco Sanchez, jotka ottavat isompaa roolia elokuvassa. Elokuva toimii samalla esi-osana Spin-off sarja "Sons of Thunder".

Killing Down: Toimintahalpis jenkkilästä. Elokuvan juoni on kliseistä kliseisempi ja yhtä puuduttavan tylsä kun sadat muutkin "miehen omainen/ystävä/vaimo/tyttöystävä/mikälie tapetaan ja mies kostaa tietyn ajan kuluttua-stoori". Elokuvan ohjasi itselleni tuntematon Blake Calhoun, eikä elokuvan tylsyys johdu ohjaajasta vaan siitä että elokuva etenee niin pirun hitaasti ja lopputaistelukin on aika puuduttavan tylsä ja mielenkiinnoton. Lisäksi elokuvan väkivalta on epäonnistunut totaalisesti. Elokuvan ainoa kunnon verenlennätyskohtaus tapahtuu ensimmäisen vartin aikana ja sitten vaan läpätetään tylsästi kaikkea paskaa. Vaikka elokuva on tylsä, niin löytyy siitä paljon hyvääkin kuten Blake Calhoun nerokas ohjaustyö, Roy Machadon hyvä soundtrack (hyvä meksikaanopoppi on loistavaa ja syntikkapoppi on perustasoa, mutta viihdyttää) sekä näyttelijät. Elokuvan pääroolissa nähtävä Matthew Tompkins on yksi niistä viidestä päänäyttelijästä, jotka ovat näytelleet suosikkisarjassani "Walker, Texas Ranger". Muut olivat Sheree J. Wilson (yksi sarjan päänäyttelijöistä), Burton Gilliam, Julio Cedillo ja Oliver Tull. Jokainen näyttelijä suoriutuu rooleistaan hyvin. Kerran katsottava toimintatrilleri, joka jää kaus genrensä parhaista elokuvista.

Joutsenprinsessa: Yksi parhaista "ei-Disney"- animaatioelokuvista, jonka ohjauksesta vastasi Ex-Disney Richard Rich. Juoni on perushuttua, mutta silti kestää useamman katselukerran. Elokuvan parasta antia on hyvän huumorin lisäksi Lex de Azevedon säveltämä soundtrack ja Outi Järvelän ja Topi Lehtipuun esittämä laulu "Täältä ikuisuuteen" (Far Longer than Forever). Muutkin ääninäyttelijät ovat hyviä. Prinsessa Odetten puheroolin teke suomeksi Piia Parviainen. Muissakin rooleissa on kelpo äänet kuten Veikko Honkanen, Antti- ja Seppo Pääkkönen, Petteri Summanen ja Maija-Leena Peuhu. Todellinen koko perheen satuelokuva, josta ei huumoria ja vaarallisia tilanteita puutu.

Veitsi vedessä: Tämä Roman Polanskin esikoisohjaus on erinomainen tiivistunnelmainen draama, jossa ei ole kuin kolme näyttelijää: Leon Niemczyk, Zygmunt Malanowicz ja todella nätti Jolanta Umecka. Elokuvan kirjoittivat Polanski yhdessä Jerzy Skolimowskin kanssa ja tarina on toimiva: pariskunta venereissuun ja matkalla tapaavat liftarin ja pyytävät tämän mukaan reissuun. Elokuva ei muuta kauhuleffatyyliseksi verilöylyksi vaan hermojapiinaavaksi keskusteluksi joka muuttuu tiukaksi draamaksi. Myös Krzysztof Komedan säveltämä jazz-musiikki on upeaa kuunneltavaa. Elämäni kolmas Polanski-elokuva on todella loistavaa tavaraa.

30.6

Aristokatit: Disneyn tekemä animaatioklassikko ei juonellisesti ole mitenkään ihmeellinen, mutta elokuva on hauskimpia Disney-animaatioita koskaan. Hanhet ja koirat ovat elokuvan läpimmät veikot ja Thomas O´Malleyn heitot saavat hymyn huulille. Elokuvan ohjauksesta vastasi saksalaissyntyinen Wolfgang Reitherman, joka on ollut mukana muissakin Disney-klassikoissa. Elokuvan musiikki on erinomaista ja varsinkin biisi "Everybody want to be a cats" on mahtava. Musiikeista vastasi George Bruns. Suomenkielinen jälkiäänitys on jälleen todella laadukasta. Päärooleissa kuulaan mm. Carita Mäkelä, dubbauksen kääntänyt ja ohjannut Pekka Lehtosaari, Maria Kukkonen, Hans Vallittu, Tuukka Vuorinen, Ilkka Moisio sekä Seela Sella. Kaikin puolin loistava Disney-animaatio.

Pieni Merenneito: Tämä vuonna 1989 tehty Disneyn 28. klassikko on yksi firman parhaista animaatioelokuvista. Hahmot ovat erittäin hyvät, musiikki ja laulut sopivat hyvin ja suomidubbi (1999 versio) on todella asianosaavaa. Elokuvan ohjasi pari Ron Clements ja John Musker ja kyllä viihdyttävän leffan ovat saaneet miehet aikaan. Alan Menkenin tekemä musiikki ja yksi todella hyvä laulu ovat todella hyvät. Suomeksi Arielia näyttelee erittäin hyvin Nina Tapio. Myös Antti Pääkkönen on mukana tässäkin leffassa. Muissa päärooleissa kuullaan Dimitri Qvintus, Jukka Voutilainen, Ulla "Muumimamma" Tapaninen, Jyri Ojaluoma ja Esa Saario. Ääninäyttely toimii tässäkin elokuvassa todella hyvin.

Giallo: Giallo jonka nimi on Giallo, ompa omaperäistä. Elokuva lukeutuu "La Terza Madren" ja "Master of Horror"-sarjan muutama jakson ohella Argenton uudempaa tuotantoon eikä yllä alkuunkaan Argento-klassikoiden kuten "Suspiria", "Tenebre", "Pheneomenia" ja "La Terza Madre" tasolle. Väkivaltaa on nimeksi, mutta se on erittäin tylyä, musiikki ei ole ihmeellistä ja rooleissa ei nähdä italoleffojen suuria nimiä kuten Asia Argento tai Daria Nicholodi. Elokuvan käsikirjoitus on kolmikon Argento, Jim Agnew ja Sean Keller käsialaa ja se on Argenton leffaksi erittäin mielenkiinnoton räpellys. Elokuvassa seurataan poliisia ja naista jotka tutkivat naisen siskon katoamista. Nainen on joutunut Gialloksi kutsutun psykopaatin panttivangiksi. Päärooleissa nähdään kaksoisroolissa Adrian Brody ja erittäin seksikkäät Emmanuelle Seigner ja Elsa Pataky (mukana myös loistavassa espanjalaisessa tv-sarjassa "Serranon perhe"). Sivurooleissa nähdään mm. Robert Miano, Valentina Izumi, Sato Oi ja Luis Molteni. Argenton elokuvista huonoimmasta päästä, muttei silti kovinkaan huono.

1.7

SOS Concorde lento 128 kutsuu: Tämä italialainen toimintatrilleri on b-leffojen asiantuntijan, Ruggero Deodaton ohjaama ja on ihan viihdyttävä leffa. Elokuvan käsikirjoitti kolmikko Alberto Fioretti, Renzo Genta ja Ernesto Gastaldi ja eipä ideanpuuttesta heitä voi ainakaan syyttää. Elokuvan tehosteekkin ovat myös aika hyvät. Musiikkista vastasi yksi parhaista muusikoista, Stelvio Cipriani. Elokuvan musiikki on syntikkapoppia, mutta lopussa soi pikkasen nättiä viulumusiikkia. Elokuva ei ollut kauhean verinen, mutta silti monien väkivaltaleffojen konkari ("Cannibal Holocaust", "The Barbarians", "Inferno in Diretta") Deodato on saanut siihen juuri sopivasti jännitystä. Päärooleissa loistavat James Franciscus ja erittäin nätti Mimsy Farmer. Muissa rooleissa ovat mm. Venantino Venantini, Fiamma Maglione, Edmund Purdom ja Francisco Charles. Elokuvassa tekevät pienet esiintymiset myös Van Johnson ja Joseph Cotten. Erittäin viihdyttävä perustrilleri Italian saapasmaasta.

2.7

Fantasia: Disneyn vuonna 1940 tekemä musiikkianimaatio ei ole firman paras elokuva, mutta silti se kuuluu parhaisiin animaatiohin koskaan. Elokuva ei ole tarkoitettu lapsille sen aika unettavan musiikin takia, mutta animaatiojälki on mallikasta. Elokuva koostuu seitsemästä musiikkinumerosta. Ensimmäisenä kuullaan Johann Sebastian Bachin Toccata ja fuuga d-molli, joka on aika hyvä musiikillesti että visuualisesti aika unettava. Toisena kuullaan Tšaikovskin Pähkinänsärkijä, jossa on nättiä animaatiota, mutta Tšaikovskin musiikki ei ole omaan mieleeni. Sitten tulee elokuvan tunnetuin osa, Paul Dukaksen säveltämä "Noidan oppipoika", joka on sekä visuaalisesti että musiikillesti laatutavaraa. Tämän jälkeen käy Mikki Hiiri kättelemässä kapelimestari Leopold Stokowskia. Neljäntenä numerona on Igor Stravinskin Kevätuhri, joka on todella upeasti tehty jakso maapallon synnystä. Jotenkin tämä jakso toi vahtavasti mieleen "Maa aikojen alussa" -elokuvan. Nättiä musiikkia todellakin tässä osiossa. Sitten tulee elokuvan toiseksi paras jakso, van Beethoovenin Pastoraalisinfonia, jossa kuvataan muinaista Kreikkaa ja Kentaurien ja jumalten elämää. Musiikki on todella kaunista. Pätkässä on paljon viittauksia tulevaan "Herkules"-elokuvaan kuten Olympos-vuori ja Zeuksen ulkonäkö. Toiseksi viimeinen numero on elokuvan hauskinta antia. Ponchiellin säveltämä Tuntien tanssi. Viimeinen osio on visuaalisesti ja musiikillesti elokuvan paras osa. Yö autiolla vuorella/Ave Maria. Näin ollen elokuva on kaksijakoinen tapaus, jota kunniotan silti paljon.

3.7

Iskelmäparaati: Walt Disneyn vuonna 1946 tekemä animaatiomusiikkielokuva on alansa huippua. Musiikki on hyvää, varsinkin The Andrews Sisters ja The King's Men. Tarinat ovat onnistuneita kuten alun rakkaustarina, tarina Caseysta ja laulava valas. Elokuva on aika hyvä paketti onnistunutta musiikkia ja nättiä tarinankerrontaa. Elokuva lukeutuu Disneyn laadukkaimpiin musiikkianimaatiohin.

(REC): Espanokauhun merkkipaaluja. Jaume Balaguerón ja Paco Plazan ohjaama kauhuleffa kertoo tv-reportterista, joka on tullut kerrostaloon palomiesten kanssa ja huomaa ettei kaikki ole kohdallaan. Alkaa hemmetinmoiset verikekkerit. Elokuva on kuvattu yhdellä kameralla, joka liikku reportterin matkassa. Elokuva on loistava, mutta jotain puuttui. Elokuva on "realistinen", ja se tua tunnelmaa. Pääroolissa nähdään todella nätti ja seksikäs Manuela Velasco, joka on oikeassakin elämässä tv-reportteri. Muissa rooleissa ovat Ferran Terraza, Jorge-Yamam Serrano, Pablo Rosso, David Vert, Vicente Gil, Martha Carbonell ja Claudia Silva. Näyttelijät tekevät laatutyötä ja efektitkin ovat todella hyvin tehdyt. Nyt täytyy katsoa jatko-osa.

DOA: Dead or Alive: Amerikkalaista toimintahuttua, jossa on paljon hauskoja kohtauksia. Naispäärooleissa olevat misut ovat todella kauniita ja seksikkäitä: Jaime Pressly, Devon Aoki, Holly Valance, Sarah Carter ja Natassia Malthe. Miesrooleissakin on hyviä näyttelijöitä kuten toimintaikoni Sho Kosugin poika Kane Kosugi, monissa leffoissa näytellyt Eric Roberts ja Steve Howey. Tehosteet ovat ihan kelpotasoa, juoni älyvapaa ja Junkie XL:n musat asiatavaraa. Toimintaelokuva, jota katsoessa aivojen täytyy olla naulassa.

Viikko 25

20.6

Der Baader Meinhof Komplex: Tämä Uli Edelin ohjaama historiallinen draama kertoo RAF:stä (Punainen armeijakunta, Rote Armee Fraktion), järjestöstä joka taisteli terrorilla terrorria vastaan. Elokuvan keskushahmot ovat Ulrike Meinhof (1934-1976) ja Andreas Baader (1944-1977), jotka olivat järjesön keskushahmot, siksi sitä kutsuttiin myös nimellä Baader-Meinhof-ryhmäksi. Elokuva seuraa järjestön toimintaa aina 1960 luvulta aina johtohenkilöiden itsemurhiin vankilassa. Elokuva kuvaa hyvin kapitalistista Länsi-Saksaa ja sen väkivaltaltaista toimintaa RAF:n jäseniä kohden. Elokuva on erittäin ralistinen, sillä väkivaltaa on paljon ja eri kansalisuudet puhuvat omia kieliään. Käsikirjoitus on tehty Stefan Austin kirjoittaman kirjan pohjalta. Elokuva onnistuu esittämään asiat aidosti eikä sorru puolustelemaan poliisien tekoja, joka on erittäin hyvä juttu. Pääroolissa Ulrike Meinhoffina erittäin hyvin onnistuu Martina Gedeck. Myös Andreas Baaderia näyttelee hyvin Moritz Bleibtreu. Meinhoffin kuoleman jälkeen RAF:n johdossa jatkoi Baaderin kanssa Gudrun Ensslin, jonka roolin tekee erinomainen Johanna Wokalek. Elokuvassa nähdään myös sivurooleissa kaksi "Perikadossa" loistanutta näyttelijää, Bruno Garz ja Alexandra Maria Lara. Elokuvaa voi suositella historiasta kiinostuneille ihmisille. Erittäin loistava elokuva Länsi-Saksan historian mustista hetkistä.

Dead & Breakfast: Viihdyttävä kauhukomedia kertoo nuorista jotka matkaavat asuntoautonsa kanssa erääseen Bed and Breakfast-majataloon ja sitten alkaa verinen taisto zombityyppisiä otuksia vastaan. Elokuvan ohjaaja Matthew Leutwyler on saanut aikaan erinomaisen kauhukomedian, jonka alkuosa on etupäässä tylsää horinaa, mutta vauhtiin päästessä veri virtaa ihan mukavasti. Päärooleissa nähtävät nuoret ovat erinomaisia kuten Jeremy Sisto, Erik Palladino, Bianca Lawson, Oz Perkins, Ever Carradine (isä David nähdään pienessä sivuroolissa) ja todella söpö Gina Philips. Sheriffin roolissa nähtävä Jeffrey Dean Morgan on myös aika hyvä omassa osassaan. Elokuva etenee alkua lukuun ottamatta sopivan nopesti, mutta loppupuolelle olisi voinut lisätä hiukan lisää verenlennätystä. Elokuvan musiikki on aika mielenkiinnotonta mutta laulettu musa on aika onnistunutta. Elokuva viihdyttää koko puolitoistatuntisen enemmän tai vähemmän.

Silent Hill: Tämä erinomainen kauhuelokuva perustuu tunnettuun japanilaiseen videopeliin. Elokuvassa äiti lähtee tyttärensä kanssa tutkimaan tyttärensä painajaisissa esiintyvää Silent Hill- nimistä autiokaupunkia ja onnistuu onnettomuudessa kadottamaan tyttärensä kaupunkiin. Elokuva on visuaalisesti todella lähellä videopelimäisyyttä mikä on erinomainen ratkaisu. Vaikka elokuva luokitellaan kauhuelokuvaksi niin se ei paljoakaan onnistu pelottamaan itsenäni, mutta muuten elokuva on loistava esimerkki hyvästä mysteerijännäristä, jossa on fantasiaelementtejä. Elokuvan musiikki on tunnelmaan sopivaa ja elokuva etenee sopivaa tahtia jäämättä laahamaan liiaksi. Elokuva ei perustu verenlennätykseen tai muuhun sadismiin (vaikka sitä muutamassa kohdassa onkin) vaan psykologiseen jännitykseen. Pääroolissa äitinä nähdään Radha Mitchell ja isänä Sean Bean. Kumpikin tekevät laatutyötä, Beanin tosin jäädessä sivuosaan. Tytärtä näyttelee erinomainen Jodelle Ferland. Myös Laurie Holden, Deborah Kara Unger, Kim Coates ja Alice Krige selviytyvät omista rooleistaan kunnialla. Musiikki on kaksikon Jeff Danna ja Akira Yamaoka säveltämää ja se sopi leffaan erittäin hyvin. Visuaalisesti leffa häikäisee. Silent Hill on sumuinen pikkukaupunki, jossa mikään ei ole niin kuin pitäisi olla. Erittäin hyvä mysteerielokuva kaikin puolin.

21.5

4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää: Erinomainen draamaelokuva 1980-luvun Romaniasta, jossa abortin teko oli laitonta. Elokuva kertoo nuoresta Gabrielasta ja hänen hankkeestaan tehdä abortti tukenaan kämppiskaveri Otilia. Toimituksen suorittaa Bebe-niminen mies, joka vaatii tehtävästä suuria summia rahaa. Elokuvassa ei ole lainkaan musiikkia taustalla, ainoastaan taustaäänet joka tekee siitä realistisemman tapauksen. Elokuvassa kuvattu Romania on ankea paikka, ankeat ja kolkot talot, ränsistyneet huoneet ja asiakaspalvelutehtävissä olevat ovat sellaisia nirppanokkia ettei tosikaan. Päärooleissa olevat Anamaria Marinca ja Laura Vasiliu ovat erinomaisia omissa rooleissaan ja herra Bebeä näytellyt Vlad Ivanov tekee kanssa ihan kelpo roolin. Hymyn elokuvan arasta aiheesta tuo huulille Otilian poikaystävän perhe heidän jutellessa kaikesta mahdollisesta ruokapöydässä. Elokuva on kuvattu yhdellä kameralla, sillä jokainen kohtaus on kuvattu yhdellä otolla ilman leikkauksia. Pisimmät otot olivat suurinpiirtein 15 minuuttia. Elokuva saa ajattelemaan 1980-luvun vaikeuksia kommunistiyhteiskunnissa. Elämä ei ollut helppoa ja rikollisuus rehoittivat.

Kapteeni Corellin mandoliini: Tämä sotadraama on erinomainen sekä musiikillesti että näyttelijätyön takia. John Maddenin ohjaus on myös erittäin onnistunutta tässä draamaromanttisessa sotaleffassa. Elokuva kertoo nuoresta kreikkalaisnaisesta ja vihollismaan Italian armeijan kapteenista ja heidän rakkaudestaan. Elokuva toimii erittäin hyvin ja mukaan on sattunut huumoria sekä surua vastapainoksi. Elokuva perustuu Louis de Bernièresin romaaniin. Päärooleissa nähdään loistavat Penelope Cruz ja Nicholas Gage. Myös pitkänlinjan näyttelijät John Hurt ja Irene Papas tekevät vahvat roolityöt. Myös David Morrissey tekee laatutyötä saksalaisena kapteenina. Stephen Warbeckin säveltämä vahva orkesterimusiikki tuo elokuvaan paljon tunnelmaa. Elokuvan loppua olisi voinut pikkaisen karsia, sillä se on vähän ylipitkän tuntuinen. Muuten elokuva lukeutuu onnistuneimpiin draamaelokuviin 2000-luvulla.

El Alamein: Sotadraama, joka kertoo syksyllä 1942 taistelusta El Alameinin taistelusta. Elokuva on kerrottu nuoren sotilaan, Serran näkökulmasta. Serra palveli italialaisessa Pavia-divisioonassa. Elokuva on paikoin pitkäveteinen, mutta kokonaisuutena se on hyvä kuvaus tavallisten italialaisotilaiden elämästä keskellä autiomaata ilman ruokaa, juomaa ja kunnon aseistusta. Elokuvaa katsoessa ymmärtää syyt miksi Italian armeija ei menestynyt toisessa maailmansodassa. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti itselleni outo Enzo Monteleone tehden sen kuitenkin paremmin kun odotin. Elokuvaa olisi voinut typistää kuitenkin parikymmentä minuuttia ja elokuvassa olisi tällöin tullut eheämpi. Elokuvan musiikit taas ovat todella upeita. Pääroolissa Serrana nähdään Paolo Briguglia. Yksiköstä suurempaa roolia saivat mm. Pierfrancesco Favino, Luciano Scarpa, Emilio Solfrizzi ja Thomas Trabacchi. Jokainen näyttelijä tekee laatutyötä. Elokuva saa lopussa kyyneleet silmiin kun ajattelee näiden urheiden italialaissoturien kohtaloa.

Lumikuningatar: Tämä neuvostoanimaatio on todella loistava esimerkki siitä millainen pitäisi animaatioelokuvan olla: ei liian pitkä, ei tarpeetonta huumoria, juoni asiallinen ja animaatiojälki laatutyötä. Tämä vuonna 1957 valmistunut elokuva perustuu tanskalaisen satusedän H.C Anderssenin tunnettuun satuun. Elokuvan ohjasi Lev Atamanov ja käsikirjoitti viisikko Atamanov, Nikolay Erdman, Georgiy Grebner, Mikhail Svetlov ja Nikolai Zabolotsky. Musiikki, joka on todella laatutyötä on Artemiy Ayvazyanin käsialaa. Elokuvassa ei ollut turhia lallattelukohtauksia (tosin kun amerikkalaisessa dubbiadabtaatiossa jota vähäsen katsoin). Venäläinen animaatio ei sovi tämän elokuvan perusteella oikein perheiden pienemmille, mutta muuten elokuvaa voi suositella perheille. Elokuvan pääroolissa Gerdana kuullaan Yanina Zhejmo. Hänen rakasta ystäväänsä Kay´tä ääninäyttelee Anna Komolova. Elokuvan pahiksen roolissa lumikuningattarena on Mariya Babanova. Elokuvasta löytyy hauska viittaus Suomeen ja Lappiin joka pistää naurattamaan. Todella viihdyttävä animaatioelokuva, joka eroaa tyyliltään vahvasti totutusta Disney-tyylistä. Elokuvan perusteella voisi katsella muitakin neuvostoanimaatioita jos ovat yhtä hyviä kun tämä.

22.6

Tuhkimo: (alkuperäinen nimi Zolushka). Jälleen yksi "Tuhkimo"-tulkinta musikaalielokuvan, Disney-animaation ja oopperan seuraksi. Nyt kyseessä on Neuvostoliittolainen Nadezhda Kosheverovan ja Mikhail Shapiron ohjaama koko perheen musikaalifantasiakomedia. Elokuva on mielestäni venäläisten oma vastine Edwin Laineen ohjaamalle "Prinsessa Ruususelle". Elokuva onkin tyyliltään melko samantapainen. Lavasteet, näyttely ja puvustus ovat teatterimaisia, mutta muutama leffan efekti ovat kuitenkin aika hienon näköisiä. Vaikka efektit ovatkin loistavia niin silti niistä paistoi elokuvan vanhuus (vaikka katsoin väritettyä ja restauroitua versiota elokuvasta). Elokuvan musiikki on ihanaa orkesterimusiikkia, jonka säveltämisestä on vastannut Antonio Spadavekkia. Elokuvassa lauletut laulut ovat myös hauskoja. Näyttelytyö on myös aika teatterimaista ylinäyttelyä. Pääroolissa Tuhkimona nähdään Yanina Zhejmo (joka ääninäytteli Gerdaa edellisessä elokuvassa) joka onkin aika söpö nainen (ei uskoisi että hän oli tällöin 38-vuotias, näytti parikymppiseltä). Hänen lauluäänestään tulee mieleen paljon Tamara Lund. Prinssinä on Aleksei Konsovsky. Erast Garinin näyttelemä kuningas on aika selvä esikuva Disneyn animaatiosovituksen kuninkaalle. Äitipuolta näyttelevä Faina Ranevskaya on kuitenkin kaukana muiden sovitusten äitipuolien pahuudesta ja tyttäriäkin näyttelevät Yelena Yunger ja Tatyana Sezenyovskaya ovat aika hyviä omissa pienissä rooleissaan. Kaiken kaikkiaan ihana pieni venäläinen lastenfantasia.

Peukalo-Liisa: Tämä Neuvostoliittolainen lyhytanimaatio perustuu H.C. Andersenin klassiseen satuun. Elokuvan animaatio on tyypilliseen venäläiseen tapaan nättiä sekä rumaa. Elokuvan tausta on nopeasti tehtyä ja huonosti piirrettyä kun taas hahmot ja niiden animaatio ovat huippuluokkaa. Myös Leonid Amalrikin ohjaus on tasapaksua eikä hänen tarvitse hävetä isompien ohjaajien rinnalla. Elokuvan ääninäyttelijät osaavat hommansa erinomaisesti, muttei heidän tarvitse kauhean ihmeelliseen yltääkkään. Päärooleissa kuullaan mm. Viktor Avdyushko, Tamara Dmitrieva ja Erast Garin. Vaikka elokuva onkin lyhyn (28 min), siihen on saatu paljon tapahtumia, joka ei ole huono juttu. Lisäksi kehuja saa Nikita Bogoslovskyn säveltämä musiikki, joka on karkkia korville. Tämmöisiä satuanimaatioita tehdään enää todella harvoin mikä on todella suuri sääli ja lännessä nämä ovat harvinaisuuksia.

Princess Iron Fan: Voi Mooses kuinka hyviä nämä vanhat animaatio ovatkaan. Tämä vuonna 1941 tehty kiinalainen animaatio on surrealistisen animaation mestariteos, jonka arvoa ei alenna sen 70-vuotinen ikä, joka on haalistanut paljon kuvaa ja tehnyt äänestä epäselvän (ja mitä väliä sillä puheen selvyydellä olisi ollutkaan kun en osaa sanaakaan mandariininkiinaa). Elokuva on animaatioteknisesti todellinen helmi, mutta vuodet eivät todellakaan ole kohdelleet elokuvaa kunniottaen. Liikeanimaatio onkin paikoin aika tönkköistä. Taustakuvat on kuitenkin maalattu erittäin hyvin mistä plussaa. Elokuvan musiikki on erittäin nättiä, mutta muusikosta ei ole tietoa. Kässäri on todella hyvä ja se perustuu suosittuun kiinalaiseen kansantarinaan "Jorney to the West". Elokuvan alkuperäinen ääninäyttely on erinomaista. Päärooleissa kuullaan Wan Guchan, Wan Laiming, Chaochen Wan ja Dihuan Wan. Kylläpä on erinomainen elokuva, joka on museotavaraa nykypäivänä.

23.6

Pom Poko: Tämä Isao Takahatan ohjaama anime-elokuva on todella hauska sekä vastapainoksi todella surullinen. Vaikka elokuva on ikärajaltaan K-7, siinä on silti paljon kohtauksia jotka eivät sovi lapsille kuten sukukalleuksiin liittyvää mustaa huumoria. Elokuva on erinomainen luonnonsuojelua ajava elokuva, joka kertoo muotoaan muuttavista Supikoirista, jotka yrittävät estää ihmisiä tuhoamasta Supikoirien kotiseutua. Elokuvan musiikki on kaunista ja varsinkin lopputunnari "Itsu demo Dare ka ga". Ääninäyttely on myös onnistunutta tässäkin elokuvassa. Pääosissa kuullaan Shinchô Kokontei kertojana, Makoto Nonomura Shôkichina ja Shigeru Izumiya Gontana. Elokuva on todella hauska ja varsinkin supien pelottelukohtaukset saavat vatsalihakset koville. Elokuva saa kuitenkin kyyneleet silmään kun maantielle kuolleita supeja kerättiin pois. Kokonaisuutena elokuva on erinomainen Studio Ghiblin tekemä anime-elokuva, muttei yllä silti studion parhaiden teosten tasolle hieman lapsenomaisuutensa takia.

Momotaro's Gods-Blessed Sea Warriors: Tämä vuonna 1945 valmistunut animepropagandaleffa kertoo söpäistä metsäneläimistä jotka sodan uhatessa liittyvät ilmavoimiin taistellakseen amerikkalaisia paholaisia vastaan. Elokuvan on animaatiotasoltaan todellista laatutavaraa ja hakkaa useat jenkkiveljensä mennen tullen palatessa. Tarkkoja yksityiskohtia ja hienoa animaatiota on elokuva kauttaaltaan. Musiikkikin on nättiä ja elokuvan laulut ovat kivoja kuoroesityksiä. Elokuva on jatkoa vuonna 1943 tehdylle anime-elokuvalle. Kummatkin elokuvat ohjasi ja käsikirjoitti Mitsuyo Seo. Ääninäyttely on laadukkaasti tehty ja varsinkin jenkkien dialogi joka on varastettu vanhoista "Väiski Vemmesääri-"piiretyistä.

Education for Death: Lyhytanimaatio vuodelta 1943 mikä perustuu Gregor Ziemerin romaaniin "Hitlerin lapset". Elokuvan on ohjannut vanha Disney-konkari Glyde Geronimi. Elokuva kertoo nuoresta Hans-pojasta joka koulutetaan natsiksi ja tämän jälkeen liittyy Wermachtiin kuolemaan maansa puolesta. Elokuva on surullinen kuvaus natsiajan uhreista, vaikka onkin komediaelokuvaksi tarkoitettu ja propagandaa. Elokuva on puhuttu saksaksi ja elokuvassa kuullaan Adolf Hitlerin ääni myöskin. Kertoja Art Smith kertoo mitä hahmot puhuvat. Musiikkina kuullaan Richard Wagnerin "Valkyyrioiden ratsastus", joka on omia suosikkisävelmiäni. Disneyn propagandapajan tuotoksia toisen maailmansodan ajoilta.

Heavenly Puss: "Tom ja Jerry"-lyhärit ovat aina olleet omia suosikkejani ja tämä elokuva on niistä kaikkein parhain. Elokuvassa Tom joutuu taivaiseen painajaisunessaan. Elokuvan aihe on aika rankka lastenpiirettyyn mutta ei se lapsena eikä nytkään haitannut. Elokuvan ohjasivat Joseph Barbera ja William Hanna. Musiikki on Scott Bradleyn käsialaa ja se onkin ihan kivaa musaa. Nämä vanhat lyhärit ovat paljon parempia kuin nämä uudet, vaikka niistäkin löytyy klassikoita.

Duck and Cover: Yhdysvaltalainen opetuselokuva, siitä kuinka tulee toimia atomipommin uhatessa. Elokuva on auttamattomasti vanhanaikainen nykypäivänä Kylmän sodan jo päätyttyä, mutta vuonna 1952 se oli tehokas opetusvälinen kouluissa. Elokuvan ohjasi Anthony Rizzo. Elokuvassa on videokuvaa koulujen selviytymisharjoituksista, lavastettuja pätkiä ja muutama animaatiopätkä kilpikonna Bertistä. Elokuvan kertojana toimii Robert Middleton ja Bert-kilpikonnan äänenä kuullaan Carl Ritchie. Mielenkiintoinen opetuselokuva vanhuudestaan huolimatta joka kertoo hyvin 1950-luvun amerikasta ja heidän pelostaan.

Tahdon riemuvoitto: Tämä Leni Riefenstahlin vuonna 1935 tekemä propagandaelokuva kertoo vuoden 1934 Nurembergin puoluepäivistä. Elokuvassa on pätkiä marsseista, paraatista ja Hitlerin puheista. Elokuva on mielestäni aika tylsä, mutta ei kuitenkaan huono. Parasta antia on Herbert Windtin musiikki, kameratyöskentely ja Hitlerin upeat puheet. Elokuvassa vilahti koko joukko muitakin tunnettuja natseja kuten Josef Goebbels, Hermann Göring, Rudolf Hess, Reinhard Heydrich ja Heinrich Himmler. Myös elokuvassa esiintyvä Nurenberg on nätti kaupunki ollut 30-luvun puolivälissä. Elokuva on tylsyydestään huolimatta oiva kurkistusikkuna natsiajan Saksaan.

Kolberg: Tämä saksalainen elokuva on aika hyvä sotaelokuva. Se kertoo Kolbergin kaupungista, mihin ranskalaiset yrittivät hyökätä tuloksettomasti Napoleonin johdolla. Elokuvaa on käsikirjoittamassa mm. Natsisaksan propagandaministeri Josef Goebbels. Elokuva filmattiin sodan loppuvaiheessa joten siihen käytettiin paljon sotabudjettia ja avustajina oli tuhansia rintamalla tarvittavia miehiä. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1945. Elokuvan musiikki on häikäisevän kaunista. Norbert Schultze on luonut nätin soundtrackin elokuvaan. Ohjauskin on laadukasta. Ohjaaja Veit Harlain on itselleni uppo outo tyyppi, muttei kuitenkaan mikään huono ohjaaja. Myös elokuvan näyttelijät osaavat hommansa todella hyvin. Heinrich George, ultrasöpö Kristina Söderbaum, Paul Wegener, Horst Caspar ja Gustav Diessl. Myös Charles Schautenin näyttelemä Napoleon on loistava. Elokuva on erinomaisuudestaan huolimatta vaikea ymmärtää, koska siinä puhuttiin saksaa ja tekstityskin on ranskaksi. Kummankin kielen kohdalla kielitaitoni on aika minimaalista.

24.6

Children of Glory: Sotadraama Unkarin kansanoususta, jossa neuvostoliittolaiset aloittivat voimatoimet kapinoivia unkarilaisia vastaan vuonna 1956. Elokuva kertoo nuoresta unkarin vesipallomaajoukkoeen miehestä Karcsi Szabósta ja hänen tyttöystävästään Viki Falkista, jotka joutuvat puolustamaan kotimaataan kommunistien työntyessä maahan. Vaikka olenkin vahvasti neuvostomielinen niin nostan hattua unkarilaisten urhealle taistelulle. Elokuvan on ohjannut Krisztina Goda ja elokuva etenee erittäin hyvin ilman suurempaa laahaamista. Musiikki taas on todella nättiä orkesterimusiikkia ja se on brittiläisen Nick Glennie-Smithin käsialaa. Elokuvan näyttelijät ovat todella hyviä omissa rooleissaan. Karcsin roolissa nähdään Iván Fenyö ja Vikinä Kata Dobó, joista kumpikin tekevät oikein hyvää työtä sivunäyttelijöiden jäädessä taka-alalle. Sivurooleista voisi nostaa esille ainakin Péter Haumannin ja Tamás Keresztesin jotka tekivät todella hyvät roolit. Hyvän musiikin ja mahtavien näyttelijäsuoritutsten lisäksi elokuvan taistelukohtaukset ovat erittäin hyvin tehtyjä. Räjähtävät talot ja kaatuvat unkarilaiskapinalliset tuo pientä sympatiaa unkarilaisille, mikä tarkoittaa että ohjaaja on onnistunut tehtävässään. Erinomainen sotadraama historiasta pitäville ihmisille.

Charm school: Tämä meksikolainen teinikomedia kertoo 18-vuotiaasta tytöstä Adelasta ja hänen isästään joka lähettää hänet Maca Riberan pitämään käytöskouluun jotta tyttö oppisi käytöstavat. Koulussa hän saa ystäviä ja tapaa ihanan pojan. Juoni on erittäin kliseinen ja nähty monessa vastaavanlaisessa leffassa Rio Granden pohjoispuolen. Elokuva ei eroa mitenkään amerikkalaisista vastaavista kun musiiki ei ole jenkkipoppia vaan meksikaanopoppia ja vitsit ovat roisempia (K-11 on mielestäni hiukan liian alhanen ikäraja, K-13 olisi parempi mielestäni). Musiikki on erittäin viihdyttävää ja näyttelijät ovat todella seksikkäitä naisia: Martha Higareda pääroolissaan ja Camila Sodi, María Aura, Alejandra Adame ja Ximena Sariñana sivurooleissaan. Adelan isää näyttelee loistavasti Rafael Sánchez Navarro. Koulun opettajaa Maca Riberaa näyttelee erinomaisesti Blanca Guerra. Myös Daniel Berlanga on hyvä Adelan ihastuksena Emilanona. Elokuva on hauska ja erittäin viihdyttävä.

Psyko: Alfred Hitchcockin klasikkojännäri vuodelta 1960, joka perustuu Robert Blochin romaaniin "Psycho". Elokuvan kauhu ei perustu niinkään veriseen väkivaltaan vaan tunnelmaa luodaan Hitchcockin loistavalla ohjauksella ja Bernard Herrmannin mahtavalla musiikilla, joka on todella loistavaa. Blochin romaanista elokuvan käsikirjoituksen kirjoitti Joseph Stefano. Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat todella hyvät. Pääroolissa yksinäisen motellin omistaja Norman Batesia näyttelee todella vakuuttavasti Anthony Perkins. Hänen motellin saapuvaa onnetonta Marion Cranea näyttelee kaunis Janet Leigh. Sisko Lilaa näyttelee muutamasta hyvästä länkkäristä mieleen jäänyt Vera Miles, joka tekeekin roolinsa todella hyvin. Sivurooleissa edukseen esiintyvät Martin Balsam, John McIntire ja Simon Oakland. Vaikka elokuva on todella vanha (51-v), se ei ole vanhentunut melkein yhtään. Se pelottaa vielä tänäkin päivänä. Lopun kellarikohtaus on makaaberiudessaan aivan omaa luokkaansa vielä tänäkin päivänä.

X-Men Origins- Wolverine: Todella viihdyttävä toimintaleffa Marvelin sankariuniversumin hahmosta, Wolverinesta. Wolverine on oma suosikkihahmoni ja on kiva nähdä tämä sankari omassa leffassaan. Ohjaus on tehty hyvin ja kelloon ei tarvinnut katsahtaa kertaakaan ajan mennessä ihan siivillä. Kässärikin on nerokas, mutta mukaan mahtui tolkuton määrä kliseitä ja loppu jää ikävästi avoimesti ikään kuin pedattaisiin paikkaa mahdolliselle jatko-osalle. Elokuvan musiikki on todella hyvää ja siitä vastasi Harry Gregson-Williams. Elokuvan tehosteet ovat perus Hollywoodia mutta ovat silti karkkia silmille. Elokuvan näyttelijät ovat myös erinomaisia, varsinkin Hugh Jackman Wolverinena ja Liev Schreiber hänen Victor-veljenään. Strykerin roolissa nähtävä Danny Huston on myös kelpo omassa roolissaan. Loganin/Wolverinen vaimona nähdään nätti Lynn Collins. Elokuvan muutkin näyttelijät suorittavat omat tonttinsa kunnialla läpi. Elokuva on perus PG-13 toimintaa jota on 13 tusinassa nykyään.

Maanalainen armeija tai Tuntemattomat sankarit: Tämä ranskalainen Jean-Pierre Melvillen ohjaama sotadraama on yksi tylsimpiä elokuvia mitä olen koskaan katsonut. Vaikka elokuva onkin todella todella huono niin elokuvan huonouden syy ovat muualla kuin näyttelijöissä, ohjauksessa tai kässärissä. Ensinnäkin huonouden syitä ovat 1) julkaisija ja 2) Suomen elokuvalaki. Julkaisijana toiminut United Film on julkaissut elokuvan englanniksi jälkiäänitetyn version. Dubbauksessa itsessään ei ole pahemmin vikaa, huulisynkka on kunnossa ja eläytyminen myös mutta se että ranskalaiset puhuvat virheetöntä englantia ilman ranskalaista aksenttia alkaa ottaa päähän. Toiseksi julkaisun tekstitys on todella laadutonta räpellystä. Ei siinä että käännös olisi virheellistä vaan siinä että tekstitys tulee jopa 10 sek myöhässä. Ja United Filmin versio taitaa olla leikattu, sillä ranskalaisesta elokuvatrailerista löytyy kohtauksia mitä ei katsomassani versiossa ole. Elokuvan takakansitekstikkin kusivat myös oikein urakalla. Elokuvan ikärajaksi väitetään K-18, vaikka se on K-16 ja takakansihehkutukset "Ei suositella heikkohermoisille" ja "pirullisen jännittävä kuvaus ...". Täyttä puppua sanon minä. Elokuva on muuten juonellisesti oikein etevä elokuva mutta julkaisu pilaa nautinnon totaalisesti. Sitten valitusten jälkeen hyviin asioihin. Éric Demarsanin tekemä soudtrack on todella hyvä. Näyttelijätkin ovat ranskan kärkipäätä: Lino Ventura, Paul Meurisse, Jean-Pierre Cassel, Simone Signoret, Claude Mann, Paul Crauchet ja Christian Barbier. Erittäin keskinkertainen elokuva silti, kiitos United Film, joka teki siitä puhtaa helvetin.

Sensuela: Oman suosikkiohjaajani Teuvo Tulion uran viimeinen elokuva ei ollut semmoinen yleisömenestys että sitä kannattaisi juhlia shamppanjalla tai konjakilla. Tulio koki leffaa tehdessään valmistusongelmia ja vasta 1972 elokuva saatiin valmiiksi, esitettiin kolmessa teatterissa (koko Suomessa, aivan oikein) ja sen näki vain alle 700 katsojaa (koko Suomessa). Elokuva oli uusintafilmatisointi Tulion omasta vuonna 1946 tekemästään elokuvasta "Rakkauden risti". Tämä uusi tulkinta on mainettaan parempi, vaikka onkin törkeä Camp- tapaus. Elokuva on täynnä koomisia virheitä kuten alun ulvova susi, kuohittava poro (ne karjuntadubit, voi pyhä Jumala), Hansin lentokone alussa, postikorttimaisemat ja tökerö suomidubbi (elokuva oli alunperin tarkoitus esittää englannin kielellä ulkomailla ja jouduttiin dubbaamaan suomeksi englannin kielestä). Vaikka elokuva onkin mainettaan parempi se tuntuu silti camp-komedialta Tulion aiemmasta "Postimiehen tytär"-tulkinnasta. Elokuva on täynnä pehmopornokohtauksia, jotka tosin ovat aika kesyjä verrattuna näihin uusiin "Levottomiin", mutta vuonna -72 leffa sai kovimman ikärajan ,K-18, ja leffasta jouduttiin leikkaaman yksi kohtaus pois. Elokuvan päänäyttelijät ovat todella pökkelömöisiä suomidubin takia. Leilaa näytellyt Marianne Mardi on tosin todella seksikäs nuori neito ja sopi Lapin-neidon rooliin erittäin hyvin. Sakemanni- Hanssia näyttelevä turkulainen Mauritz Åkerman on todella BEST omassa roolissaan ja Markku Jokio hänen dubbaajanaan tekee hahmosta todella todella hyvän. Myös Lailan isää näyttelevä Ossi Elstelä (joka kuoli ennen elokuvan julkaisua) on todella hyvä vanhana lapinmiehenä. Uolevi Vaahteristo dubbasi Elstelän roolin erittäin mallikkaasti ja ne "Perkeleet" ovat todella kornin kuuloisia. Ismo Saario tekee elokuvassa myös erittäin hyvää työtä. Lailan huorakaverina nähdään Maria Pertamo, jolla on erittäin kivat tissit. Matti Oraviston kertojaääni on myös sopiva lisä tässä Uberkornissa Camp-klassikossa. Elokuvan musiikki on Pjotr Tšaikovskin käsialaa ja se sopii elokuvaan erittäin hyvin. Vaikka elokuva onkin saanut todella huonon elokuvan maineen niin vioistaan huolimatta elokuva on aika hyvä. Lyhyesti sanottuna hyvä elokuva paskalla toteutuksella.

25.6

Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta: Tämä Ed Woodin ohjaama sci-fi/kauhuleffa on valittu useasti maailman huonoimmaksi elokuvaksi, mutta itse olen eri mieltä asiasta. Vaikka leffassa on pirusti teknisiä virheitä, paskat lavasteet ja pökkelöä näyttelyä niin kauhuelokuvana se onnistuu pelottamaan muutamaan otteeseen tosissaan. Vaikka Wood ei ohjaajana mikään jumala olekkaan niin osaa hän tehdä pienellä budjetilla ihan kelpo elokuvan. Elokuvan musiikki on elokuvaan sopivaa ja näyttelijät tekevät sen mitä tämmöisessä pikkubudjetin kauhuilussa vaaditaan: Gregory Walcott, Mona McKinnon, Bela Lugosi (viimeinen leffarooli), Maila Nurmi (suomiväriä), Tor Johnson (ruotsiväriä) ja John Brekinridge. Näyttelijät eivät ole mitään kummoisia mutta tekevät ihan kelpo työtä kumminkin. Ei tämä ole kauhean huono tai ainakaan niin huono kun väitetään. Huonompia leffoja ovat esim. "Kolmetoista" ja Timo Koivusalon "Pohjantähdet".

Nosferatu: Tämä F.W. Murnaun ohjaama klassinen Dracula-filmatisionti on tunnettu että sen tekemiseen ei ollut aikoinaan lupaa. Elokuva on kuitenkin säilynyt näihin päiviin asti ja vieläkin elokuva osaa olla pelottava. Elokuvassa kuultava musiikki on todella pelottavaa ja Max Schreck Nosferatuna on todella karmea näky. Muissa rooleissa nähdään mm. Gustav von Wangenheim, Greta Schröder, Alexander Granach, Georg H. Schnell ja Ruth Landshoff. Elokuva kuuluu kauhuleffoihin jotka jokaisen elokuvahullun täytyy katsoa.

Cobra: Tämä Sylvester "Syltty" Stallonen leffa kuuluu hänen 1980-luvun parhaimpiinsa. Elokuva on viihdyttävä, siinä on jännitystä, toimintaa, loistavaa musaa ja äijämäisyyttä ja erittäin seksikäs Brigitte Nielsen täytekakun huippuna. Elokuvan ohjasi toimintaleffojen ykkösohjaajiin kuuluva George P. Cosmatos. Musiikki on amerikkalaista 80-luvun poppia ja se sopii leffan tunnelmaan erittäin hyvin. Stallonen kirjoittama kässäri on myös erittäin hyvä eikä leffa sorru liikaan pituuteen (1,27min). Pääroolissa oleva Stallonen tekee itselleen kirjoittamansa roolin rutiinilla ja todella hyvin. Naisroolissa oleva Brigitte Nielesen on seksikäs pakkaus ja tekee ihan kelpo naisroolisuorituksen. Stallonen poliisikaverina nähdään Reni Santoni, jonka rooli jää enemmänkin kulissiksi. Pahiksen roolissa on Brian Thompson joka sopi rooliin todella hyvin. Elokuva kuuluu 80-luvun vauhdikkaimpiin toimintaleffoihin ja sitä voi suositella kaikille Stallone-faneille.

Berliini kukistuu: Tämä spektaakkelimainen sotaelokuva kertoo Suuresta isänmaalisesta sodasta (1941-1945), jossa N-liitto taisteli Natsi-Saksaa vastaan. Elokuva on Stalinistista propagandaa, mutta silti se on erittäin realistinen kuvaus. Elokuva jakautuu kahtee osaan: ensimmäisessä osassa käsitellään sodan alkua ja toisessa taistelua Berliinissä 1945. Elokuva on todella pitkä, mutta ohjaaja Mikheil Chiaureli on saanut pidettyä sen mielenkiintoisena. Elokuvan tehosteet ja lavasteet ovat todella mahtavan näköiset ja käytössä oli paljon kalustoa sodan jäljiltä. Elokuvan musiikki on todella nättiä ja sen sävelsi Dmitri Shostakovich. Myös elokuvan näyttelijät ovat ulkonäöllisesti todella hyviä vastineita alkuperäisille hahmoille: Mikheil Gelovani on kuin ilmetty Stalin ja V. Savelyev kuin Hitler. Myös muutkin näyttelijät ovat rooleissaan erittäin hyviä kuten Boris Andreyev, Marina Kovalyova ja Jan Werich. Elokuva on todella loistava esimerkki hyvästä sotaelokuvasta, mutta elokuvan ainoa miinus on se että kaikki puhuivat venäjää. Tämä pikkuseikka ei kauaa haitannut kun Neuvostoliiton sotakoneista lähti liikkeelle kohti Natsien pesäpaikkaa.

Sheena - viidakon kuningatar: Todella viihdyttävä seikkailuleffa, joka kertoo nuoresta viidakkonaisesta, Sheenasta. Elokuvan on ohjannut John Guillermin tehden todella viihdyttävän, jännittävän ja kliseisen leffan. Pääroolissan nähdään todella HOT Tanya Roberts. Miespääroolissa on myös loistava Ted Wass. Miessivuosassa nähtävä Donova Scott tuo leffaan vähän huumoria. Myös muutkin elokuvan näyttelijät onnistuivat erinomaisesti omissa rooleissaan.

Vampyyri: Tämä Carl Theodor Dreyerin ohjaama kauhufantasia ei pelota lähes yhtään, mutta elokuva on silti todella hyvä ja erinomaisesti toteutettu. Wolfgang Zellerin tekemä soundtrack on todella upea ja se tuo elokuvaan oikeanlaisen tunnelman, mutta kauhunluomiseen se on silti liian perinteistä. Elokuvassa ei ole paljoakaan itse vampyyriä, siitä kyllä puhutaan koko elokuvan ajan. Lähes koko elokuva on tyyliltään melko surrealistista. Näyttelijät ovat elokuvan parasta antia. Pääroolissa oleva Julian West tekee erinomaista työtä. Myös Jan Hieronimko on omassa roolissaan erittäin pätevä. Sivurooleissa nähdään pari todella sievää tyttöä, Rena Mandel ja Sybille Schmitz. Tämä elokuva oli aikoinaan Dreyerin ensimmäinen äänielokuva, mutta melko pitkälle elokuva etenee mykkäelokuva tyyliin. Muutamia repliikkejä vaihdetaan joissakin välissä, mikä on kekseliäs ratkaisu.

Kaunotar ja Hirviö: Tämä Jeanne-Marie Leprince de Beaumontin alkuperäistarinaan perustuva Disney-animaatio on yksi parhaita animaatioita niin teknisesti kuin musiikillestikkin. Animaatiojälki on nättiä, suomenkielinen dubbaus on tehty (jälleen) hyvin ja laulut ovat kivoja. Elokuvan juoni on todella nätti ja opettavainen siinä sivussa. Päärooleissa kuullaan Matti Olavi Ranin ja Mervi Hiltunen (Myös Liisan äänenä "Liisa ihmemaassa"-elokuvassa). Sivurooleissa ovat mm. Matti Ranin, Anneli Saaristo ja Jyrki Kovaleff. Kertojan roolissa kuulaan maanmainio Esa Saario. Elokuvan musiikki on todella nättiä ja laulut ovat todella hyviä kuten alussa laulettu "Belle" ja Anneli Saariston esittämä "The Beuty and the Beast". Elokuva on klassikko vailla vertaa ja kestää useamman katselukerran, kuten monet muutkin Disneyn animaatiot.

Emily Rosen riivaja: Mitä tulee kun yhdistää oikeussalidraaman ja kauhuelokuvan. No tämä "Emily Rosen riivaja". Elokuva muistuttaa paikoin todella paljon "Manajaa", mutta suoranaisesta plagiaatiosta ei kuitenkaan ole kyse. Elokuva kertoo Erin Brunerista, asianajasta joka puolustaa oikeudessa isä Moorea, jota syytetään Emily Rose nimisen naisen kuolemantuottamuksesta manauksessa. Elokuva tapahtuu suurimmaksi osaksi oikeussalissa ja takaumissa käydään kauhuelokuvamaisesti läpi Emily Rosen sairastumista ja manaamista. Elokuvan ohjasi Scott Derrickson ja hän on saanut luotua erittäin mielenkiintoisen elokuvan. Musiikkin on myös todella upeaa. Päärooleissa nähdään Laura Linney, Tom Wilkinson ja Campbell Scott. Emily Rosea näyttelee Jennifer Carpenter tehden todella mallikelpoista työtä. Elokuva perustuu tositapahtumiin (niin ainakin väitetään) mikä antaa leffalle oman mausteensa. Erinomainen kauhu/draama, muttei ole "Manaajaa" parempi.

Wages of Lust: Tästä leffasta on todella vaikea löytää mitään tekijätietoja kun kyseistä leffaa ei löydy IMDb:n tietokannasta. Elokuva on amerikkalaista SoftCore-pornoa, josta löytyy panokohtausten alta juoni, minimaalista roskaa se tosin on. Juoni on todella kliseinen, dialogi todella tökeröä ja näyttelijät todella surkeita. Ainoa mikä leffassa toimii on seksikohtaukset jotka ovat melko kiihottavia, ainakin muutama. Elokuvan ohjasi Jill Haywoith. Päärooleissa nähdään Helene Sariel, Chelsea Sinclair, Federico Da Vinci, Brett Wright ja Massimo Avidano. Elokuva on katsottava raina, mutta ei tätä miksikään taideteokseksi väittää. ROSKAA ja isoilla kirjaimilla.

26.6

Alien vs Predator: Tämä Paul W.S. Andersonin ohjaama sci-fi/toiminta/kauhuleffa on ihan viihdyttävä raina, mutta väkivallattomuus tai sen verettömyys on elokuvan suurin miinus. Tälläisessä elokuvassa pitäisi olla paljon raakaa väkivaltaa, mutta leffa on tehty alunperin PG-13 muottiin, joten pahimmat raakuudet, alastomuus ja FUCK/MOTHERFUCK-sanat ovat jääneet pois. Muuten elokuvan juoni on myös aikamoista tuubaa, mutta juuri tämän takia elokuva onkin niin viihdyttävä. Harald Kloserin säveltämä soundtrack on hyvä, efektit ovat todella hyvät ja näyttelijät: Sanaa Lathan pääroolissa, Raoul Bova, elokuvan tunnetuin näyttelijä Lance Henriksen, Ewen Bremner ja Colin Salmon. Silmänilona on Lathanin lisäksi ranskalainen Agathe de La Boulaye. Väkivallan vähyydestä huolimatta todella viihdyttävä scifistely, josta on turha kauhua etsiä.

La Terza Madre: Dario Argenton kauhuelokuvatrilogia sai "Suspirian" ja "Infernon" jälkeen vuonna 2007 päätösosan "La Terza Madre" aka "Mother of Tears". Kun kaksi aiemmpaa trilogian osaa olivat etupäässä psykologista kauhua ("Inferno" oli totaalinen pettymys kuitenkin) niin trilogian päätösosassa verta lentää sitten oikein kunnolla. Pahuus on ottanut ihmissä vallan ja Rooma on kaaoksen vallassa. Elokuvassa seurataan nuorta museoassistenttiä Sarah Mandyä ja hänen yritystään estää pahan leviäminen. Elokuvan musiikeista, jotka ovat todella selkäpiitä karmivia, vastasi Claudio Simonetti. Elokuvan tehosteet ovat aika 2000-lukua CGI-efekteineen, mutta kyllä vanhoja veriefektejä on mukana muutamia. Elokuva on perus italokauhua siirrettynä 2000-luvulle. Verta ja tissejä on paljon kuten aina on italorainoissa ollut. Pääroolissa nähdään ohjaajan oma tytär Asia. Muissa rooleissa ovat mm. Cristian Solimeno, Adam James, Moran Atias, Valeria Cavalli ja Philippe Leroy (jonka ranskalaisella aksentilla puhuttu italia on aivan karmeaa). Elokuvassa on sivurooleissa myös muutama isompaakin nimeä: Asian äiti ja Darion vaimo Daria Nicolodi, monissa Argento-leffoissa näytellyt Coralina Cataldi-Tassoni ja satojen leffojen mies Udo Kier. Elokuva on parasta italoelokuvaa 2000-luvulta jättäen "Infernon" pahnan pohjimmaiseksi, mutta "Suspiriaa" se ei kampea ykköspallilta.

Terminator II: Tämä Bruno Mattein ja Claudio Fragasson kirjoittama elokuva Ripp-offaa "Terminaattoreita" ja "Alieneja" sumeilematta. Lähes jokainen elokuvan kohtaus on jostain noista neljästä elokuvasta kopioitu. Tehosteet ovat todella kökköjä ja juoni: joukko erikoiskommandoja jossain tehtaassa taistelemassa Alieneja vastaan ja löytävät nuoren tytön sieltä ja sitten yksi sotilaista onkin Terminaattori ja alkaa taistelu tätä vastaan. Elokuvan musiikki on perinteistä 80-90-lukujen syntikkapoppia ja sen on säveltänyt Carlo Maria Cordio. Ja näyttelijät ovat todella karmeita. Päärooleissa nähdään Christopher Ahrens Terminaattorina, Haven Tyler Sara-nimisenä naisena ja Dominica Coulson Samantha-nimisenä tyttönä, jonka he löytävät tehtaasta. Muutkin elokuvan näyttelijät kuten muutamassa muussakin Mattein leffassa näytellyt Geretta Geretta, Fausto Lombardi ja Mark Steinborn ovat erittäin sopivia rooleihinsa. Katsomani versio oli alkuperäisellä italiankielisellä ääniraidalla.

Body Count- Shamaani: Tämä katsomani versio tästä Ruggero Deodaton kauhuleffasta todistaa että britit ovat himoleikkaajia. 87 minuutin elokuva 83 minuuttisena. Lähes kaikki tapot, minkä takia elokuva on tehty, on typistetty tylysti mikä vie elokuvasta tehoa. Muuten elokuva toimii erinomaisena slasherina, verettömänä tosin. Claudio Simonetin tekemä musiikki on tyypillistä syntikkapoppia sopien elokuvaan upealla tavalla. Myös näyttelijät ovat aivan taukkeja ja sopivat siksi tämmöiseen elokuvaan. Elokuvassa näyttelevät mm. Bruce Penhall, Mimsy Farmer, David Hess ja Charles Napier. Elokuva olisi ollut UnCuttina monta kertaa parempi, mutta nyt se jää pahasti torsoksi.

Rykmentin murheenkyyni: Tämä Topiaksen (Toivo Kauppinen) näytelmään perustuva sotilasfarssi on alansa klassikoita suomessa. Elokuva kertoo alokas Hemminki Aaltosesta, alokas Auermaasta ja Hemmingin rakastetusta Mimmistä. Elokuva on todella onnistunut komedia, joka toimii lähes joka osa-alueella paitsi ei musiikeissa. Martti Similän säveltämä soundtrack jää pahasti taka-alalle. Hyvää musiikkia elokuvassa ovat vain muutama marssi. Elokuvan ohjasi kaksikko Yrjö Norta ja T.J. Särkkä, jotka ovatkin saaneet aikaan oikein kelpo elokuva. Pääroolissa Hemminki Aaltosena nähdään Kaarlo Angerkoski, joka tekeekin oikein hyvää työtä. alokas Lauri Auermaana nähdään erinomainen Leo Lähteenmäki. Mimminä nähdään suomalaisten elokuvien ikoni, Siiri Angerkoski, joka oli myös Kaarlo Angerkosken vaimo. Muissa rooleissa nähdään loistavat Jalmari Rinne, Aku Korhonen ja Toppo Elonperä. Elokuvan näteimmän naisen roolin teki erittäin kivan näköinen Ansa Ikonen. Kaikenkaikkiaan erittäin viihdyttävä sotilasfarssi, joka hakkaa kaikki uudemmat kotimaiset komediat.