Der Baader Meinhof Komplex: Tämä Uli Edelin ohjaama historiallinen draama kertoo RAF:stä (Punainen armeijakunta, Rote Armee Fraktion), järjestöstä joka taisteli terrorilla terrorria vastaan. Elokuvan keskushahmot ovat Ulrike Meinhof (1934-1976) ja Andreas Baader (1944-1977), jotka olivat järjesön keskushahmot, siksi sitä kutsuttiin myös nimellä Baader-Meinhof-ryhmäksi. Elokuva seuraa järjestön toimintaa aina 1960 luvulta aina johtohenkilöiden itsemurhiin vankilassa. Elokuva kuvaa hyvin kapitalistista Länsi-Saksaa ja sen väkivaltaltaista toimintaa RAF:n jäseniä kohden. Elokuva on erittäin ralistinen, sillä väkivaltaa on paljon ja eri kansalisuudet puhuvat omia kieliään. Käsikirjoitus on tehty Stefan Austin kirjoittaman kirjan pohjalta. Elokuva onnistuu esittämään asiat aidosti eikä sorru puolustelemaan poliisien tekoja, joka on erittäin hyvä juttu. Pääroolissa Ulrike Meinhoffina erittäin hyvin onnistuu Martina Gedeck. Myös Andreas Baaderia näyttelee hyvin Moritz Bleibtreu. Meinhoffin kuoleman jälkeen RAF:n johdossa jatkoi Baaderin kanssa Gudrun Ensslin, jonka roolin tekee erinomainen Johanna Wokalek. Elokuvassa nähdään myös sivurooleissa kaksi "Perikadossa" loistanutta näyttelijää, Bruno Garz ja Alexandra Maria Lara. Elokuvaa voi suositella historiasta kiinostuneille ihmisille. Erittäin loistava elokuva Länsi-Saksan historian mustista hetkistä.
Dead & Breakfast: Viihdyttävä kauhukomedia kertoo nuorista jotka matkaavat asuntoautonsa kanssa erääseen Bed and Breakfast-majataloon ja sitten alkaa verinen taisto zombityyppisiä otuksia vastaan. Elokuvan ohjaaja Matthew Leutwyler on saanut aikaan erinomaisen kauhukomedian, jonka alkuosa on etupäässä tylsää horinaa, mutta vauhtiin päästessä veri virtaa ihan mukavasti. Päärooleissa nähtävät nuoret ovat erinomaisia kuten Jeremy Sisto, Erik Palladino, Bianca Lawson, Oz Perkins, Ever Carradine (isä David nähdään pienessä sivuroolissa) ja todella söpö Gina Philips. Sheriffin roolissa nähtävä Jeffrey Dean Morgan on myös aika hyvä omassa osassaan. Elokuva etenee alkua lukuun ottamatta sopivan nopesti, mutta loppupuolelle olisi voinut lisätä hiukan lisää verenlennätystä. Elokuvan musiikki on aika mielenkiinnotonta mutta laulettu musa on aika onnistunutta. Elokuva viihdyttää koko puolitoistatuntisen enemmän tai vähemmän.
Silent Hill: Tämä erinomainen kauhuelokuva perustuu tunnettuun japanilaiseen videopeliin. Elokuvassa äiti lähtee tyttärensä kanssa tutkimaan tyttärensä painajaisissa esiintyvää Silent Hill- nimistä autiokaupunkia ja onnistuu onnettomuudessa kadottamaan tyttärensä kaupunkiin. Elokuva on visuaalisesti todella lähellä videopelimäisyyttä mikä on erinomainen ratkaisu. Vaikka elokuva luokitellaan kauhuelokuvaksi niin se ei paljoakaan onnistu pelottamaan itsenäni, mutta muuten elokuva on loistava esimerkki hyvästä mysteerijännäristä, jossa on fantasiaelementtejä. Elokuvan musiikki on tunnelmaan sopivaa ja elokuva etenee sopivaa tahtia jäämättä laahamaan liiaksi. Elokuva ei perustu verenlennätykseen tai muuhun sadismiin (vaikka sitä muutamassa kohdassa onkin) vaan psykologiseen jännitykseen. Pääroolissa äitinä nähdään Radha Mitchell ja isänä Sean Bean. Kumpikin tekevät laatutyötä, Beanin tosin jäädessä sivuosaan. Tytärtä näyttelee erinomainen Jodelle Ferland. Myös Laurie Holden, Deborah Kara Unger, Kim Coates ja Alice Krige selviytyvät omista rooleistaan kunnialla. Musiikki on kaksikon Jeff Danna ja Akira Yamaoka säveltämää ja se sopi leffaan erittäin hyvin. Visuaalisesti leffa häikäisee. Silent Hill on sumuinen pikkukaupunki, jossa mikään ei ole niin kuin pitäisi olla. Erittäin hyvä mysteerielokuva kaikin puolin.
21.5
4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää: Erinomainen draamaelokuva 1980-luvun Romaniasta, jossa abortin teko oli laitonta. Elokuva kertoo nuoresta Gabrielasta ja hänen hankkeestaan tehdä abortti tukenaan kämppiskaveri Otilia. Toimituksen suorittaa Bebe-niminen mies, joka vaatii tehtävästä suuria summia rahaa. Elokuvassa ei ole lainkaan musiikkia taustalla, ainoastaan taustaäänet joka tekee siitä realistisemman tapauksen. Elokuvassa kuvattu Romania on ankea paikka, ankeat ja kolkot talot, ränsistyneet huoneet ja asiakaspalvelutehtävissä olevat ovat sellaisia nirppanokkia ettei tosikaan. Päärooleissa olevat Anamaria Marinca ja Laura Vasiliu ovat erinomaisia omissa rooleissaan ja herra Bebeä näytellyt Vlad Ivanov tekee kanssa ihan kelpo roolin. Hymyn elokuvan arasta aiheesta tuo huulille Otilian poikaystävän perhe heidän jutellessa kaikesta mahdollisesta ruokapöydässä. Elokuva on kuvattu yhdellä kameralla, sillä jokainen kohtaus on kuvattu yhdellä otolla ilman leikkauksia. Pisimmät otot olivat suurinpiirtein 15 minuuttia. Elokuva saa ajattelemaan 1980-luvun vaikeuksia kommunistiyhteiskunnissa. Elämä ei ollut helppoa ja rikollisuus rehoittivat.
Kapteeni Corellin mandoliini: Tämä sotadraama on erinomainen sekä musiikillesti että näyttelijätyön takia. John Maddenin ohjaus on myös erittäin onnistunutta tässä draamaromanttisessa sotaleffassa. Elokuva kertoo nuoresta kreikkalaisnaisesta ja vihollismaan Italian armeijan kapteenista ja heidän rakkaudestaan. Elokuva toimii erittäin hyvin ja mukaan on sattunut huumoria sekä surua vastapainoksi. Elokuva perustuu Louis de Bernièresin romaaniin. Päärooleissa nähdään loistavat Penelope Cruz ja Nicholas Gage. Myös pitkänlinjan näyttelijät John Hurt ja Irene Papas tekevät vahvat roolityöt. Myös David Morrissey tekee laatutyötä saksalaisena kapteenina. Stephen Warbeckin säveltämä vahva orkesterimusiikki tuo elokuvaan paljon tunnelmaa. Elokuvan loppua olisi voinut pikkaisen karsia, sillä se on vähän ylipitkän tuntuinen. Muuten elokuva lukeutuu onnistuneimpiin draamaelokuviin 2000-luvulla.
El Alamein: Sotadraama, joka kertoo syksyllä 1942 taistelusta El Alameinin taistelusta. Elokuva on kerrottu nuoren sotilaan, Serran näkökulmasta. Serra palveli italialaisessa Pavia-divisioonassa. Elokuva on paikoin pitkäveteinen, mutta kokonaisuutena se on hyvä kuvaus tavallisten italialaisotilaiden elämästä keskellä autiomaata ilman ruokaa, juomaa ja kunnon aseistusta. Elokuvaa katsoessa ymmärtää syyt miksi Italian armeija ei menestynyt toisessa maailmansodassa. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti itselleni outo Enzo Monteleone tehden sen kuitenkin paremmin kun odotin. Elokuvaa olisi voinut typistää kuitenkin parikymmentä minuuttia ja elokuvassa olisi tällöin tullut eheämpi. Elokuvan musiikit taas ovat todella upeita. Pääroolissa Serrana nähdään Paolo Briguglia. Yksiköstä suurempaa roolia saivat mm. Pierfrancesco Favino, Luciano Scarpa, Emilio Solfrizzi ja Thomas Trabacchi. Jokainen näyttelijä tekee laatutyötä. Elokuva saa lopussa kyyneleet silmiin kun ajattelee näiden urheiden italialaissoturien kohtaloa.
Lumikuningatar: Tämä neuvostoanimaatio on todella loistava esimerkki siitä millainen pitäisi animaatioelokuvan olla: ei liian pitkä, ei tarpeetonta huumoria, juoni asiallinen ja animaatiojälki laatutyötä. Tämä vuonna 1957 valmistunut elokuva perustuu tanskalaisen satusedän H.C Anderssenin tunnettuun satuun. Elokuvan ohjasi Lev Atamanov ja käsikirjoitti viisikko Atamanov, Nikolay Erdman, Georgiy Grebner, Mikhail Svetlov ja Nikolai Zabolotsky. Musiikki, joka on todella laatutyötä on Artemiy Ayvazyanin käsialaa. Elokuvassa ei ollut turhia lallattelukohtauksia (tosin kun amerikkalaisessa dubbiadabtaatiossa jota vähäsen katsoin). Venäläinen animaatio ei sovi tämän elokuvan perusteella oikein perheiden pienemmille, mutta muuten elokuvaa voi suositella perheille. Elokuvan pääroolissa Gerdana kuullaan Yanina Zhejmo. Hänen rakasta ystäväänsä Kay´tä ääninäyttelee Anna Komolova. Elokuvan pahiksen roolissa lumikuningattarena on Mariya Babanova. Elokuvasta löytyy hauska viittaus Suomeen ja Lappiin joka pistää naurattamaan. Todella viihdyttävä animaatioelokuva, joka eroaa tyyliltään vahvasti totutusta Disney-tyylistä. Elokuvan perusteella voisi katsella muitakin neuvostoanimaatioita jos ovat yhtä hyviä kun tämä.
22.6
Tuhkimo: (alkuperäinen nimi Zolushka). Jälleen yksi "Tuhkimo"-tulkinta musikaalielokuvan, Disney-animaation ja oopperan seuraksi. Nyt kyseessä on Neuvostoliittolainen Nadezhda Kosheverovan ja Mikhail Shapiron ohjaama koko perheen musikaalifantasiakomedia. Elokuva on mielestäni venäläisten oma vastine Edwin Laineen ohjaamalle "Prinsessa Ruususelle". Elokuva onkin tyyliltään melko samantapainen. Lavasteet, näyttely ja puvustus ovat teatterimaisia, mutta muutama leffan efekti ovat kuitenkin aika hienon näköisiä. Vaikka efektit ovatkin loistavia niin silti niistä paistoi elokuvan vanhuus (vaikka katsoin väritettyä ja restauroitua versiota elokuvasta). Elokuvan musiikki on ihanaa orkesterimusiikkia, jonka säveltämisestä on vastannut Antonio Spadavekkia. Elokuvassa lauletut laulut ovat myös hauskoja. Näyttelytyö on myös aika teatterimaista ylinäyttelyä. Pääroolissa Tuhkimona nähdään Yanina Zhejmo (joka ääninäytteli Gerdaa edellisessä elokuvassa) joka onkin aika söpö nainen (ei uskoisi että hän oli tällöin 38-vuotias, näytti parikymppiseltä). Hänen lauluäänestään tulee mieleen paljon Tamara Lund. Prinssinä on Aleksei Konsovsky. Erast Garinin näyttelemä kuningas on aika selvä esikuva Disneyn animaatiosovituksen kuninkaalle. Äitipuolta näyttelevä Faina Ranevskaya on kuitenkin kaukana muiden sovitusten äitipuolien pahuudesta ja tyttäriäkin näyttelevät Yelena Yunger ja Tatyana Sezenyovskaya ovat aika hyviä omissa pienissä rooleissaan. Kaiken kaikkiaan ihana pieni venäläinen lastenfantasia.
Peukalo-Liisa: Tämä Neuvostoliittolainen lyhytanimaatio perustuu H.C. Andersenin klassiseen satuun. Elokuvan animaatio on tyypilliseen venäläiseen tapaan nättiä sekä rumaa. Elokuvan tausta on nopeasti tehtyä ja huonosti piirrettyä kun taas hahmot ja niiden animaatio ovat huippuluokkaa. Myös Leonid Amalrikin ohjaus on tasapaksua eikä hänen tarvitse hävetä isompien ohjaajien rinnalla. Elokuvan ääninäyttelijät osaavat hommansa erinomaisesti, muttei heidän tarvitse kauhean ihmeelliseen yltääkkään. Päärooleissa kuullaan mm. Viktor Avdyushko, Tamara Dmitrieva ja Erast Garin. Vaikka elokuva onkin lyhyn (28 min), siihen on saatu paljon tapahtumia, joka ei ole huono juttu. Lisäksi kehuja saa Nikita Bogoslovskyn säveltämä musiikki, joka on karkkia korville. Tämmöisiä satuanimaatioita tehdään enää todella harvoin mikä on todella suuri sääli ja lännessä nämä ovat harvinaisuuksia.
Princess Iron Fan: Voi Mooses kuinka hyviä nämä vanhat animaatio ovatkaan. Tämä vuonna 1941 tehty kiinalainen animaatio on surrealistisen animaation mestariteos, jonka arvoa ei alenna sen 70-vuotinen ikä, joka on haalistanut paljon kuvaa ja tehnyt äänestä epäselvän (ja mitä väliä sillä puheen selvyydellä olisi ollutkaan kun en osaa sanaakaan mandariininkiinaa). Elokuva on animaatioteknisesti todellinen helmi, mutta vuodet eivät todellakaan ole kohdelleet elokuvaa kunniottaen. Liikeanimaatio onkin paikoin aika tönkköistä. Taustakuvat on kuitenkin maalattu erittäin hyvin mistä plussaa. Elokuvan musiikki on erittäin nättiä, mutta muusikosta ei ole tietoa. Kässäri on todella hyvä ja se perustuu suosittuun kiinalaiseen kansantarinaan "Jorney to the West". Elokuvan alkuperäinen ääninäyttely on erinomaista. Päärooleissa kuullaan Wan Guchan, Wan Laiming, Chaochen Wan ja Dihuan Wan. Kylläpä on erinomainen elokuva, joka on museotavaraa nykypäivänä.
23.6
Pom Poko: Tämä Isao Takahatan ohjaama anime-elokuva on todella hauska sekä vastapainoksi todella surullinen. Vaikka elokuva on ikärajaltaan K-7, siinä on silti paljon kohtauksia jotka eivät sovi lapsille kuten sukukalleuksiin liittyvää mustaa huumoria. Elokuva on erinomainen luonnonsuojelua ajava elokuva, joka kertoo muotoaan muuttavista Supikoirista, jotka yrittävät estää ihmisiä tuhoamasta Supikoirien kotiseutua. Elokuvan musiikki on kaunista ja varsinkin lopputunnari "Itsu demo Dare ka ga". Ääninäyttely on myös onnistunutta tässäkin elokuvassa. Pääosissa kuullaan Shinchô Kokontei kertojana, Makoto Nonomura Shôkichina ja Shigeru Izumiya Gontana. Elokuva on todella hauska ja varsinkin supien pelottelukohtaukset saavat vatsalihakset koville. Elokuva saa kuitenkin kyyneleet silmään kun maantielle kuolleita supeja kerättiin pois. Kokonaisuutena elokuva on erinomainen Studio Ghiblin tekemä anime-elokuva, muttei yllä silti studion parhaiden teosten tasolle hieman lapsenomaisuutensa takia.
Momotaro's Gods-Blessed Sea Warriors: Tämä vuonna 1945 valmistunut animepropagandaleffa kertoo söpäistä metsäneläimistä jotka sodan uhatessa liittyvät ilmavoimiin taistellakseen amerikkalaisia paholaisia vastaan. Elokuvan on animaatiotasoltaan todellista laatutavaraa ja hakkaa useat jenkkiveljensä mennen tullen palatessa. Tarkkoja yksityiskohtia ja hienoa animaatiota on elokuva kauttaaltaan. Musiikkikin on nättiä ja elokuvan laulut ovat kivoja kuoroesityksiä. Elokuva on jatkoa vuonna 1943 tehdylle anime-elokuvalle. Kummatkin elokuvat ohjasi ja käsikirjoitti Mitsuyo Seo. Ääninäyttely on laadukkaasti tehty ja varsinkin jenkkien dialogi joka on varastettu vanhoista "Väiski Vemmesääri-"piiretyistä.
Education for Death: Lyhytanimaatio vuodelta 1943 mikä perustuu Gregor Ziemerin romaaniin "Hitlerin lapset". Elokuvan on ohjannut vanha Disney-konkari Glyde Geronimi. Elokuva kertoo nuoresta Hans-pojasta joka koulutetaan natsiksi ja tämän jälkeen liittyy Wermachtiin kuolemaan maansa puolesta. Elokuva on surullinen kuvaus natsiajan uhreista, vaikka onkin komediaelokuvaksi tarkoitettu ja propagandaa. Elokuva on puhuttu saksaksi ja elokuvassa kuullaan Adolf Hitlerin ääni myöskin. Kertoja Art Smith kertoo mitä hahmot puhuvat. Musiikkina kuullaan Richard Wagnerin "Valkyyrioiden ratsastus", joka on omia suosikkisävelmiäni. Disneyn propagandapajan tuotoksia toisen maailmansodan ajoilta.
Heavenly Puss: "Tom ja Jerry"-lyhärit ovat aina olleet omia suosikkejani ja tämä elokuva on niistä kaikkein parhain. Elokuvassa Tom joutuu taivaiseen painajaisunessaan. Elokuvan aihe on aika rankka lastenpiirettyyn mutta ei se lapsena eikä nytkään haitannut. Elokuvan ohjasivat Joseph Barbera ja William Hanna. Musiikki on Scott Bradleyn käsialaa ja se onkin ihan kivaa musaa. Nämä vanhat lyhärit ovat paljon parempia kuin nämä uudet, vaikka niistäkin löytyy klassikoita.
Duck and Cover: Yhdysvaltalainen opetuselokuva, siitä kuinka tulee toimia atomipommin uhatessa. Elokuva on auttamattomasti vanhanaikainen nykypäivänä Kylmän sodan jo päätyttyä, mutta vuonna 1952 se oli tehokas opetusvälinen kouluissa. Elokuvan ohjasi Anthony Rizzo. Elokuvassa on videokuvaa koulujen selviytymisharjoituksista, lavastettuja pätkiä ja muutama animaatiopätkä kilpikonna Bertistä. Elokuvan kertojana toimii Robert Middleton ja Bert-kilpikonnan äänenä kuullaan Carl Ritchie. Mielenkiintoinen opetuselokuva vanhuudestaan huolimatta joka kertoo hyvin 1950-luvun amerikasta ja heidän pelostaan.
Tahdon riemuvoitto: Tämä Leni Riefenstahlin vuonna 1935 tekemä propagandaelokuva kertoo vuoden 1934 Nurembergin puoluepäivistä. Elokuvassa on pätkiä marsseista, paraatista ja Hitlerin puheista. Elokuva on mielestäni aika tylsä, mutta ei kuitenkaan huono. Parasta antia on Herbert Windtin musiikki, kameratyöskentely ja Hitlerin upeat puheet. Elokuvassa vilahti koko joukko muitakin tunnettuja natseja kuten Josef Goebbels, Hermann Göring, Rudolf Hess, Reinhard Heydrich ja Heinrich Himmler. Myös elokuvassa esiintyvä Nurenberg on nätti kaupunki ollut 30-luvun puolivälissä. Elokuva on tylsyydestään huolimatta oiva kurkistusikkuna natsiajan Saksaan.
Kolberg: Tämä saksalainen elokuva on aika hyvä sotaelokuva. Se kertoo Kolbergin kaupungista, mihin ranskalaiset yrittivät hyökätä tuloksettomasti Napoleonin johdolla. Elokuvaa on käsikirjoittamassa mm. Natsisaksan propagandaministeri Josef Goebbels. Elokuva filmattiin sodan loppuvaiheessa joten siihen käytettiin paljon sotabudjettia ja avustajina oli tuhansia rintamalla tarvittavia miehiä. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1945. Elokuvan musiikki on häikäisevän kaunista. Norbert Schultze on luonut nätin soundtrackin elokuvaan. Ohjauskin on laadukasta. Ohjaaja Veit Harlain on itselleni uppo outo tyyppi, muttei kuitenkaan mikään huono ohjaaja. Myös elokuvan näyttelijät osaavat hommansa todella hyvin. Heinrich George, ultrasöpö Kristina Söderbaum, Paul Wegener, Horst Caspar ja Gustav Diessl. Myös Charles Schautenin näyttelemä Napoleon on loistava. Elokuva on erinomaisuudestaan huolimatta vaikea ymmärtää, koska siinä puhuttiin saksaa ja tekstityskin on ranskaksi. Kummankin kielen kohdalla kielitaitoni on aika minimaalista.
24.6
Children of Glory: Sotadraama Unkarin kansanoususta, jossa neuvostoliittolaiset aloittivat voimatoimet kapinoivia unkarilaisia vastaan vuonna 1956. Elokuva kertoo nuoresta unkarin vesipallomaajoukkoeen miehestä Karcsi Szabósta ja hänen tyttöystävästään Viki Falkista, jotka joutuvat puolustamaan kotimaataan kommunistien työntyessä maahan. Vaikka olenkin vahvasti neuvostomielinen niin nostan hattua unkarilaisten urhealle taistelulle. Elokuvan on ohjannut Krisztina Goda ja elokuva etenee erittäin hyvin ilman suurempaa laahaamista. Musiikki taas on todella nättiä orkesterimusiikkia ja se on brittiläisen Nick Glennie-Smithin käsialaa. Elokuvan näyttelijät ovat todella hyviä omissa rooleissaan. Karcsin roolissa nähdään Iván Fenyö ja Vikinä Kata Dobó, joista kumpikin tekevät oikein hyvää työtä sivunäyttelijöiden jäädessä taka-alalle. Sivurooleista voisi nostaa esille ainakin Péter Haumannin ja Tamás Keresztesin jotka tekivät todella hyvät roolit. Hyvän musiikin ja mahtavien näyttelijäsuoritutsten lisäksi elokuvan taistelukohtaukset ovat erittäin hyvin tehtyjä. Räjähtävät talot ja kaatuvat unkarilaiskapinalliset tuo pientä sympatiaa unkarilaisille, mikä tarkoittaa että ohjaaja on onnistunut tehtävässään. Erinomainen sotadraama historiasta pitäville ihmisille.
Charm school: Tämä meksikolainen teinikomedia kertoo 18-vuotiaasta tytöstä Adelasta ja hänen isästään joka lähettää hänet Maca Riberan pitämään käytöskouluun jotta tyttö oppisi käytöstavat. Koulussa hän saa ystäviä ja tapaa ihanan pojan. Juoni on erittäin kliseinen ja nähty monessa vastaavanlaisessa leffassa Rio Granden pohjoispuolen. Elokuva ei eroa mitenkään amerikkalaisista vastaavista kun musiiki ei ole jenkkipoppia vaan meksikaanopoppia ja vitsit ovat roisempia (K-11 on mielestäni hiukan liian alhanen ikäraja, K-13 olisi parempi mielestäni). Musiikki on erittäin viihdyttävää ja näyttelijät ovat todella seksikkäitä naisia: Martha Higareda pääroolissaan ja Camila Sodi, María Aura, Alejandra Adame ja Ximena Sariñana sivurooleissaan. Adelan isää näyttelee loistavasti Rafael Sánchez Navarro. Koulun opettajaa Maca Riberaa näyttelee erinomaisesti Blanca Guerra. Myös Daniel Berlanga on hyvä Adelan ihastuksena Emilanona. Elokuva on hauska ja erittäin viihdyttävä.
Psyko: Alfred Hitchcockin klasikkojännäri vuodelta 1960, joka perustuu Robert Blochin romaaniin "Psycho". Elokuvan kauhu ei perustu niinkään veriseen väkivaltaan vaan tunnelmaa luodaan Hitchcockin loistavalla ohjauksella ja Bernard Herrmannin mahtavalla musiikilla, joka on todella loistavaa. Blochin romaanista elokuvan käsikirjoituksen kirjoitti Joseph Stefano. Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat todella hyvät. Pääroolissa yksinäisen motellin omistaja Norman Batesia näyttelee todella vakuuttavasti Anthony Perkins. Hänen motellin saapuvaa onnetonta Marion Cranea näyttelee kaunis Janet Leigh. Sisko Lilaa näyttelee muutamasta hyvästä länkkäristä mieleen jäänyt Vera Miles, joka tekeekin roolinsa todella hyvin. Sivurooleissa edukseen esiintyvät Martin Balsam, John McIntire ja Simon Oakland. Vaikka elokuva on todella vanha (51-v), se ei ole vanhentunut melkein yhtään. Se pelottaa vielä tänäkin päivänä. Lopun kellarikohtaus on makaaberiudessaan aivan omaa luokkaansa vielä tänäkin päivänä.
X-Men Origins- Wolverine: Todella viihdyttävä toimintaleffa Marvelin sankariuniversumin hahmosta, Wolverinesta. Wolverine on oma suosikkihahmoni ja on kiva nähdä tämä sankari omassa leffassaan. Ohjaus on tehty hyvin ja kelloon ei tarvinnut katsahtaa kertaakaan ajan mennessä ihan siivillä. Kässärikin on nerokas, mutta mukaan mahtui tolkuton määrä kliseitä ja loppu jää ikävästi avoimesti ikään kuin pedattaisiin paikkaa mahdolliselle jatko-osalle. Elokuvan musiikki on todella hyvää ja siitä vastasi Harry Gregson-Williams. Elokuvan tehosteet ovat perus Hollywoodia mutta ovat silti karkkia silmille. Elokuvan näyttelijät ovat myös erinomaisia, varsinkin Hugh Jackman Wolverinena ja Liev Schreiber hänen Victor-veljenään. Strykerin roolissa nähtävä Danny Huston on myös kelpo omassa roolissaan. Loganin/Wolverinen vaimona nähdään nätti Lynn Collins. Elokuvan muutkin näyttelijät suorittavat omat tonttinsa kunnialla läpi. Elokuva on perus PG-13 toimintaa jota on 13 tusinassa nykyään.
Maanalainen armeija tai Tuntemattomat sankarit: Tämä ranskalainen Jean-Pierre Melvillen ohjaama sotadraama on yksi tylsimpiä elokuvia mitä olen koskaan katsonut. Vaikka elokuva onkin todella todella huono niin elokuvan huonouden syy ovat muualla kuin näyttelijöissä, ohjauksessa tai kässärissä. Ensinnäkin huonouden syitä ovat 1) julkaisija ja 2) Suomen elokuvalaki. Julkaisijana toiminut United Film on julkaissut elokuvan englanniksi jälkiäänitetyn version. Dubbauksessa itsessään ei ole pahemmin vikaa, huulisynkka on kunnossa ja eläytyminen myös mutta se että ranskalaiset puhuvat virheetöntä englantia ilman ranskalaista aksenttia alkaa ottaa päähän. Toiseksi julkaisun tekstitys on todella laadutonta räpellystä. Ei siinä että käännös olisi virheellistä vaan siinä että tekstitys tulee jopa 10 sek myöhässä. Ja United Filmin versio taitaa olla leikattu, sillä ranskalaisesta elokuvatrailerista löytyy kohtauksia mitä ei katsomassani versiossa ole. Elokuvan takakansitekstikkin kusivat myös oikein urakalla. Elokuvan ikärajaksi väitetään K-18, vaikka se on K-16 ja takakansihehkutukset "Ei suositella heikkohermoisille" ja "pirullisen jännittävä kuvaus ...". Täyttä puppua sanon minä. Elokuva on muuten juonellisesti oikein etevä elokuva mutta julkaisu pilaa nautinnon totaalisesti. Sitten valitusten jälkeen hyviin asioihin. Éric Demarsanin tekemä soudtrack on todella hyvä. Näyttelijätkin ovat ranskan kärkipäätä: Lino Ventura, Paul Meurisse, Jean-Pierre Cassel, Simone Signoret, Claude Mann, Paul Crauchet ja Christian Barbier. Erittäin keskinkertainen elokuva silti, kiitos United Film, joka teki siitä puhtaa helvetin.
Sensuela: Oman suosikkiohjaajani Teuvo Tulion uran viimeinen elokuva ei ollut semmoinen yleisömenestys että sitä kannattaisi juhlia shamppanjalla tai konjakilla. Tulio koki leffaa tehdessään valmistusongelmia ja vasta 1972 elokuva saatiin valmiiksi, esitettiin kolmessa teatterissa (koko Suomessa, aivan oikein) ja sen näki vain alle 700 katsojaa (koko Suomessa). Elokuva oli uusintafilmatisointi Tulion omasta vuonna 1946 tekemästään elokuvasta "Rakkauden risti". Tämä uusi tulkinta on mainettaan parempi, vaikka onkin törkeä Camp- tapaus. Elokuva on täynnä koomisia virheitä kuten alun ulvova susi, kuohittava poro (ne karjuntadubit, voi pyhä Jumala), Hansin lentokone alussa, postikorttimaisemat ja tökerö suomidubbi (elokuva oli alunperin tarkoitus esittää englannin kielellä ulkomailla ja jouduttiin dubbaamaan suomeksi englannin kielestä). Vaikka elokuva onkin mainettaan parempi se tuntuu silti camp-komedialta Tulion aiemmasta "Postimiehen tytär"-tulkinnasta. Elokuva on täynnä pehmopornokohtauksia, jotka tosin ovat aika kesyjä verrattuna näihin uusiin "Levottomiin", mutta vuonna -72 leffa sai kovimman ikärajan ,K-18, ja leffasta jouduttiin leikkaaman yksi kohtaus pois. Elokuvan päänäyttelijät ovat todella pökkelömöisiä suomidubin takia. Leilaa näytellyt Marianne Mardi on tosin todella seksikäs nuori neito ja sopi Lapin-neidon rooliin erittäin hyvin. Sakemanni- Hanssia näyttelevä turkulainen Mauritz Åkerman on todella BEST omassa roolissaan ja Markku Jokio hänen dubbaajanaan tekee hahmosta todella todella hyvän. Myös Lailan isää näyttelevä Ossi Elstelä (joka kuoli ennen elokuvan julkaisua) on todella hyvä vanhana lapinmiehenä. Uolevi Vaahteristo dubbasi Elstelän roolin erittäin mallikkaasti ja ne "Perkeleet" ovat todella kornin kuuloisia. Ismo Saario tekee elokuvassa myös erittäin hyvää työtä. Lailan huorakaverina nähdään Maria Pertamo, jolla on erittäin kivat tissit. Matti Oraviston kertojaääni on myös sopiva lisä tässä Uberkornissa Camp-klassikossa. Elokuvan musiikki on Pjotr Tšaikovskin käsialaa ja se sopii elokuvaan erittäin hyvin. Vaikka elokuva onkin saanut todella huonon elokuvan maineen niin vioistaan huolimatta elokuva on aika hyvä. Lyhyesti sanottuna hyvä elokuva paskalla toteutuksella.
25.6
Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta: Tämä Ed Woodin ohjaama sci-fi/kauhuleffa on valittu useasti maailman huonoimmaksi elokuvaksi, mutta itse olen eri mieltä asiasta. Vaikka leffassa on pirusti teknisiä virheitä, paskat lavasteet ja pökkelöä näyttelyä niin kauhuelokuvana se onnistuu pelottamaan muutamaan otteeseen tosissaan. Vaikka Wood ei ohjaajana mikään jumala olekkaan niin osaa hän tehdä pienellä budjetilla ihan kelpo elokuvan. Elokuvan musiikki on elokuvaan sopivaa ja näyttelijät tekevät sen mitä tämmöisessä pikkubudjetin kauhuilussa vaaditaan: Gregory Walcott, Mona McKinnon, Bela Lugosi (viimeinen leffarooli), Maila Nurmi (suomiväriä), Tor Johnson (ruotsiväriä) ja John Brekinridge. Näyttelijät eivät ole mitään kummoisia mutta tekevät ihan kelpo työtä kumminkin. Ei tämä ole kauhean huono tai ainakaan niin huono kun väitetään. Huonompia leffoja ovat esim. "Kolmetoista" ja Timo Koivusalon "Pohjantähdet".
Nosferatu: Tämä F.W. Murnaun ohjaama klassinen Dracula-filmatisionti on tunnettu että sen tekemiseen ei ollut aikoinaan lupaa. Elokuva on kuitenkin säilynyt näihin päiviin asti ja vieläkin elokuva osaa olla pelottava. Elokuvassa kuultava musiikki on todella pelottavaa ja Max Schreck Nosferatuna on todella karmea näky. Muissa rooleissa nähdään mm. Gustav von Wangenheim, Greta Schröder, Alexander Granach, Georg H. Schnell ja Ruth Landshoff. Elokuva kuuluu kauhuleffoihin jotka jokaisen elokuvahullun täytyy katsoa.
Cobra: Tämä Sylvester "Syltty" Stallonen leffa kuuluu hänen 1980-luvun parhaimpiinsa. Elokuva on viihdyttävä, siinä on jännitystä, toimintaa, loistavaa musaa ja äijämäisyyttä ja erittäin seksikäs Brigitte Nielsen täytekakun huippuna. Elokuvan ohjasi toimintaleffojen ykkösohjaajiin kuuluva George P. Cosmatos. Musiikki on amerikkalaista 80-luvun poppia ja se sopii leffan tunnelmaan erittäin hyvin. Stallonen kirjoittama kässäri on myös erittäin hyvä eikä leffa sorru liikaan pituuteen (1,27min). Pääroolissa oleva Stallonen tekee itselleen kirjoittamansa roolin rutiinilla ja todella hyvin. Naisroolissa oleva Brigitte Nielesen on seksikäs pakkaus ja tekee ihan kelpo naisroolisuorituksen. Stallonen poliisikaverina nähdään Reni Santoni, jonka rooli jää enemmänkin kulissiksi. Pahiksen roolissa on Brian Thompson joka sopi rooliin todella hyvin. Elokuva kuuluu 80-luvun vauhdikkaimpiin toimintaleffoihin ja sitä voi suositella kaikille Stallone-faneille.
Berliini kukistuu: Tämä spektaakkelimainen sotaelokuva kertoo Suuresta isänmaalisesta sodasta (1941-1945), jossa N-liitto taisteli Natsi-Saksaa vastaan. Elokuva on Stalinistista propagandaa, mutta silti se on erittäin realistinen kuvaus. Elokuva jakautuu kahtee osaan: ensimmäisessä osassa käsitellään sodan alkua ja toisessa taistelua Berliinissä 1945. Elokuva on todella pitkä, mutta ohjaaja Mikheil Chiaureli on saanut pidettyä sen mielenkiintoisena. Elokuvan tehosteet ja lavasteet ovat todella mahtavan näköiset ja käytössä oli paljon kalustoa sodan jäljiltä. Elokuvan musiikki on todella nättiä ja sen sävelsi Dmitri Shostakovich. Myös elokuvan näyttelijät ovat ulkonäöllisesti todella hyviä vastineita alkuperäisille hahmoille: Mikheil Gelovani on kuin ilmetty Stalin ja V. Savelyev kuin Hitler. Myös muutkin näyttelijät ovat rooleissaan erittäin hyviä kuten Boris Andreyev, Marina Kovalyova ja Jan Werich. Elokuva on todella loistava esimerkki hyvästä sotaelokuvasta, mutta elokuvan ainoa miinus on se että kaikki puhuivat venäjää. Tämä pikkuseikka ei kauaa haitannut kun Neuvostoliiton sotakoneista lähti liikkeelle kohti Natsien pesäpaikkaa.
Sheena - viidakon kuningatar: Todella viihdyttävä seikkailuleffa, joka kertoo nuoresta viidakkonaisesta, Sheenasta. Elokuvan on ohjannut John Guillermin tehden todella viihdyttävän, jännittävän ja kliseisen leffan. Pääroolissan nähdään todella HOT Tanya Roberts. Miespääroolissa on myös loistava Ted Wass. Miessivuosassa nähtävä Donova Scott tuo leffaan vähän huumoria. Myös muutkin elokuvan näyttelijät onnistuivat erinomaisesti omissa rooleissaan.
Vampyyri: Tämä Carl Theodor Dreyerin ohjaama kauhufantasia ei pelota lähes yhtään, mutta elokuva on silti todella hyvä ja erinomaisesti toteutettu. Wolfgang Zellerin tekemä soundtrack on todella upea ja se tuo elokuvaan oikeanlaisen tunnelman, mutta kauhunluomiseen se on silti liian perinteistä. Elokuvassa ei ole paljoakaan itse vampyyriä, siitä kyllä puhutaan koko elokuvan ajan. Lähes koko elokuva on tyyliltään melko surrealistista. Näyttelijät ovat elokuvan parasta antia. Pääroolissa oleva Julian West tekee erinomaista työtä. Myös Jan Hieronimko on omassa roolissaan erittäin pätevä. Sivurooleissa nähdään pari todella sievää tyttöä, Rena Mandel ja Sybille Schmitz. Tämä elokuva oli aikoinaan Dreyerin ensimmäinen äänielokuva, mutta melko pitkälle elokuva etenee mykkäelokuva tyyliin. Muutamia repliikkejä vaihdetaan joissakin välissä, mikä on kekseliäs ratkaisu.
Kaunotar ja Hirviö: Tämä Jeanne-Marie Leprince de Beaumontin alkuperäistarinaan perustuva Disney-animaatio on yksi parhaita animaatioita niin teknisesti kuin musiikillestikkin. Animaatiojälki on nättiä, suomenkielinen dubbaus on tehty (jälleen) hyvin ja laulut ovat kivoja. Elokuvan juoni on todella nätti ja opettavainen siinä sivussa. Päärooleissa kuullaan Matti Olavi Ranin ja Mervi Hiltunen (Myös Liisan äänenä "Liisa ihmemaassa"-elokuvassa). Sivurooleissa ovat mm. Matti Ranin, Anneli Saaristo ja Jyrki Kovaleff. Kertojan roolissa kuulaan maanmainio Esa Saario. Elokuvan musiikki on todella nättiä ja laulut ovat todella hyviä kuten alussa laulettu "Belle" ja Anneli Saariston esittämä "The Beuty and the Beast". Elokuva on klassikko vailla vertaa ja kestää useamman katselukerran, kuten monet muutkin Disneyn animaatiot.
Emily Rosen riivaja: Mitä tulee kun yhdistää oikeussalidraaman ja kauhuelokuvan. No tämä "Emily Rosen riivaja". Elokuva muistuttaa paikoin todella paljon "Manajaa", mutta suoranaisesta plagiaatiosta ei kuitenkaan ole kyse. Elokuva kertoo Erin Brunerista, asianajasta joka puolustaa oikeudessa isä Moorea, jota syytetään Emily Rose nimisen naisen kuolemantuottamuksesta manauksessa. Elokuva tapahtuu suurimmaksi osaksi oikeussalissa ja takaumissa käydään kauhuelokuvamaisesti läpi Emily Rosen sairastumista ja manaamista. Elokuvan ohjasi Scott Derrickson ja hän on saanut luotua erittäin mielenkiintoisen elokuvan. Musiikkin on myös todella upeaa. Päärooleissa nähdään Laura Linney, Tom Wilkinson ja Campbell Scott. Emily Rosea näyttelee Jennifer Carpenter tehden todella mallikelpoista työtä. Elokuva perustuu tositapahtumiin (niin ainakin väitetään) mikä antaa leffalle oman mausteensa. Erinomainen kauhu/draama, muttei ole "Manaajaa" parempi.
Wages of Lust: Tästä leffasta on todella vaikea löytää mitään tekijätietoja kun kyseistä leffaa ei löydy IMDb:n tietokannasta. Elokuva on amerikkalaista SoftCore-pornoa, josta löytyy panokohtausten alta juoni, minimaalista roskaa se tosin on. Juoni on todella kliseinen, dialogi todella tökeröä ja näyttelijät todella surkeita. Ainoa mikä leffassa toimii on seksikohtaukset jotka ovat melko kiihottavia, ainakin muutama. Elokuvan ohjasi Jill Haywoith. Päärooleissa nähdään Helene Sariel, Chelsea Sinclair, Federico Da Vinci, Brett Wright ja Massimo Avidano. Elokuva on katsottava raina, mutta ei tätä miksikään taideteokseksi väittää. ROSKAA ja isoilla kirjaimilla.
26.6
Alien vs Predator: Tämä Paul W.S. Andersonin ohjaama sci-fi/toiminta/kauhuleffa on ihan viihdyttävä raina, mutta väkivallattomuus tai sen verettömyys on elokuvan suurin miinus. Tälläisessä elokuvassa pitäisi olla paljon raakaa väkivaltaa, mutta leffa on tehty alunperin PG-13 muottiin, joten pahimmat raakuudet, alastomuus ja FUCK/MOTHERFUCK-sanat ovat jääneet pois. Muuten elokuvan juoni on myös aikamoista tuubaa, mutta juuri tämän takia elokuva onkin niin viihdyttävä. Harald Kloserin säveltämä soundtrack on hyvä, efektit ovat todella hyvät ja näyttelijät: Sanaa Lathan pääroolissa, Raoul Bova, elokuvan tunnetuin näyttelijä Lance Henriksen, Ewen Bremner ja Colin Salmon. Silmänilona on Lathanin lisäksi ranskalainen Agathe de La Boulaye. Väkivallan vähyydestä huolimatta todella viihdyttävä scifistely, josta on turha kauhua etsiä.
La Terza Madre: Dario Argenton kauhuelokuvatrilogia sai "Suspirian" ja "Infernon" jälkeen vuonna 2007 päätösosan "La Terza Madre" aka "Mother of Tears". Kun kaksi aiemmpaa trilogian osaa olivat etupäässä psykologista kauhua ("Inferno" oli totaalinen pettymys kuitenkin) niin trilogian päätösosassa verta lentää sitten oikein kunnolla. Pahuus on ottanut ihmissä vallan ja Rooma on kaaoksen vallassa. Elokuvassa seurataan nuorta museoassistenttiä Sarah Mandyä ja hänen yritystään estää pahan leviäminen. Elokuvan musiikeista, jotka ovat todella selkäpiitä karmivia, vastasi Claudio Simonetti. Elokuvan tehosteet ovat aika 2000-lukua CGI-efekteineen, mutta kyllä vanhoja veriefektejä on mukana muutamia. Elokuva on perus italokauhua siirrettynä 2000-luvulle. Verta ja tissejä on paljon kuten aina on italorainoissa ollut. Pääroolissa nähdään ohjaajan oma tytär Asia. Muissa rooleissa ovat mm. Cristian Solimeno, Adam James, Moran Atias, Valeria Cavalli ja Philippe Leroy (jonka ranskalaisella aksentilla puhuttu italia on aivan karmeaa). Elokuvassa on sivurooleissa myös muutama isompaakin nimeä: Asian äiti ja Darion vaimo Daria Nicolodi, monissa Argento-leffoissa näytellyt Coralina Cataldi-Tassoni ja satojen leffojen mies Udo Kier. Elokuva on parasta italoelokuvaa 2000-luvulta jättäen "Infernon" pahnan pohjimmaiseksi, mutta "Suspiriaa" se ei kampea ykköspallilta.
Terminator II: Tämä Bruno Mattein ja Claudio Fragasson kirjoittama elokuva Ripp-offaa "Terminaattoreita" ja "Alieneja" sumeilematta. Lähes jokainen elokuvan kohtaus on jostain noista neljästä elokuvasta kopioitu. Tehosteet ovat todella kökköjä ja juoni: joukko erikoiskommandoja jossain tehtaassa taistelemassa Alieneja vastaan ja löytävät nuoren tytön sieltä ja sitten yksi sotilaista onkin Terminaattori ja alkaa taistelu tätä vastaan. Elokuvan musiikki on perinteistä 80-90-lukujen syntikkapoppia ja sen on säveltänyt Carlo Maria Cordio. Ja näyttelijät ovat todella karmeita. Päärooleissa nähdään Christopher Ahrens Terminaattorina, Haven Tyler Sara-nimisenä naisena ja Dominica Coulson Samantha-nimisenä tyttönä, jonka he löytävät tehtaasta. Muutkin elokuvan näyttelijät kuten muutamassa muussakin Mattein leffassa näytellyt Geretta Geretta, Fausto Lombardi ja Mark Steinborn ovat erittäin sopivia rooleihinsa. Katsomani versio oli alkuperäisellä italiankielisellä ääniraidalla.
Body Count- Shamaani: Tämä katsomani versio tästä Ruggero Deodaton kauhuleffasta todistaa että britit ovat himoleikkaajia. 87 minuutin elokuva 83 minuuttisena. Lähes kaikki tapot, minkä takia elokuva on tehty, on typistetty tylysti mikä vie elokuvasta tehoa. Muuten elokuva toimii erinomaisena slasherina, verettömänä tosin. Claudio Simonetin tekemä musiikki on tyypillistä syntikkapoppia sopien elokuvaan upealla tavalla. Myös näyttelijät ovat aivan taukkeja ja sopivat siksi tämmöiseen elokuvaan. Elokuvassa näyttelevät mm. Bruce Penhall, Mimsy Farmer, David Hess ja Charles Napier. Elokuva olisi ollut UnCuttina monta kertaa parempi, mutta nyt se jää pahasti torsoksi.
Rykmentin murheenkyyni: Tämä Topiaksen (Toivo Kauppinen) näytelmään perustuva sotilasfarssi on alansa klassikoita suomessa. Elokuva kertoo alokas Hemminki Aaltosesta, alokas Auermaasta ja Hemmingin rakastetusta Mimmistä. Elokuva on todella onnistunut komedia, joka toimii lähes joka osa-alueella paitsi ei musiikeissa. Martti Similän säveltämä soundtrack jää pahasti taka-alalle. Hyvää musiikkia elokuvassa ovat vain muutama marssi. Elokuvan ohjasi kaksikko Yrjö Norta ja T.J. Särkkä, jotka ovatkin saaneet aikaan oikein kelpo elokuva. Pääroolissa Hemminki Aaltosena nähdään Kaarlo Angerkoski, joka tekeekin oikein hyvää työtä. alokas Lauri Auermaana nähdään erinomainen Leo Lähteenmäki. Mimminä nähdään suomalaisten elokuvien ikoni, Siiri Angerkoski, joka oli myös Kaarlo Angerkosken vaimo. Muissa rooleissa nähdään loistavat Jalmari Rinne, Aku Korhonen ja Toppo Elonperä. Elokuvan näteimmän naisen roolin teki erittäin kivan näköinen Ansa Ikonen. Kaikenkaikkiaan erittäin viihdyttävä sotilasfarssi, joka hakkaa kaikki uudemmat kotimaiset komediat.
