Viikko 23

6.6

Battle Royale: Loistava japanilainen toimintadraama koululuokasta, joka joutuu peliin nimeltään Battle Royale. Elokuva perustuu Koushun Takamin kirjoittamaan romaaniin, joka valmistui vuotta ennen elokuvaa, 1999. Elokuva on melko raaka ja verta siinä kyllä piisaa. Elokuvan musiikki, jonka on säveltänyt Masamichi Amano, on todella sykähdyttävää. Elokuvan ohjasi Kinji Fukasaku, jonka viimeiseksi elokuvaksi tämä jäi kuoleman takia. Elokuvan nuoria päärooleissa näyttelevät Tatsuya Fujiwara, Aki Maeda (Ai Maedan pikkusisko) ja Tarô Yamamoto. Opettaja Kitanoa tulkitsee todella fantasisesti Takeshi Kitano. Sivurooleissa ovat mukana myös Quentin Tarantinon "Kill Bill vol1":ssäkin näytellyt Chiaki Kuriyama tehden upeaa työtä. Lähes kaikki leffan tytöt ovat aika hyvännäköisiä tapauksia. Elokuvan luokan oppilaat ovat monenlaisia: nörttejä, pelkureita, tappokoneita, psykopaatteja ja kaikkea siltä väliltä. Elokuva on yksi upeimpia elokuvia ja se kannattaa katsoa todellakin. Elokuva sai pari vuotta myöhemmin, vuonna 2003, jatko-osan. Taivaallinen elokuva, joka ottaa kantaa kouluväkivaltaan todella rankalla tavalla eikä jätä katsojalle epäselväksi mitä on väkivalta ja mitä se tekee ihmismielelle.

Battle Royale II- koston aika: Edellisen elokuvan jatko-osa on melko samantapainen alkupuolella kun ykkönenkin, mutta puolenvälin tiimoilla tarina saa uuden suunnan. Leffassa seurataan edellisessä osassa selvinneen pojan taistelua aikuisia vastaan oman terroristijärjestön kanssa. Aikuiset kaappaavat koululuokan, jonka tehtäväksi annetaan terrorististien tuhoaminen. Elokuva on melko brutaalia materiaalia ja onkin toimintapainoisempi kuin ykkönen. Verisen toiminnan välissä vatvotaan ihmisuhteita ja menneisyyttä ja keskustellaan kaikesta mahdollisesta mitä mieleen tulee. Elokuvan soundtrackin on säveltänyt ensimmäisenkin leffan musat säveltänyt Masamichi Amano ja onhan ne vieläkin kovaa kamaa. Elokuvan pääroolissa oleva Tatsuya Fujiwara on vieläkin loistavampi kuin ykkösessä. Edellisen osan tavallisesta koulupojasta on tullut tunteeton terroristi, joka taisteli aikuisia vastaan Wild Seven-nimisen järjestönsä kanssa keinoja kaihtamatta. Fujiwaran rinnalla nähdään Shûgo Oshinari ja Ai Maeda, jotka tekevät mahtavaa työtä. Edellisessä osassa naispääroolissa ollut Aki Maeda (joka on Ai Maedan pikkusisko, ei AiM) tekee pienen piipahduksen elokuvan alussa ja lopussa. Opettaja Riki Takeuchia esittää Riki Takeuchi. Elokuvan ohjasi Kinji Fukasakun kuoleman takia loppuun poika Kenta Fukasaku, joka tekeekin ihan kelpo jälkeä, vaikkei ylläkkään isänsä tasolle. Vaikka elokuva on tyyliltään lähes erilainen kuin ykkönen on se ihan kelpo splatter-toimintaleffa, jossa on sanomaa vaikkei sitä odottaisi.

Peter Pan: Jälleen Disneyn tekemä animaatioklassikko. Nyt vuorossa oleva "Peter Pan" on valmistunut vuonna 1953. Elokuvan ohjasi kokenut Disney-elokuvia ohjannut kolmikko: Hamilton Luske ("Tuhkimo", "Kaunotar ja Kulkuri"), Clyde Geronimi ("Prinsessa Ruusunen", "Liisa Ihmemaassa") ja Wilfred Jackson ("Dumbo", "Fantasia"). Elokuva perustuu skotlantilaisen J.M Barrien vuonna 1904 kirjoittamaan lastennäytelmään. Tämä Disneyn versio on hyvä esimerkki animaatioelokuvasta, jossa onnistuvat kaikki asiat kuten musiikki (Oliver Wallace), ääninäyttely (suomeksi rooleissa ovat mm. Jarkko Tamminen, Hanna Salakari ja Veikko Honkanen) sekä animaatiojälki, joka on todella mallikasta. Elokuvan laulut eivät ole yhtä vakuuttavia kuin esimerkiksi monissa muissa Disneyn tuotoksissa kuten "Pocahontas" ja "Herkules", mutta soitettu klassinen musiiki on aika tyylikästä. Elokuvan hellyttävin hahmo on ihana Helinä-keiju, joka on noussut omaksi suosikkihahmokseni näiden uusien tietokoneanimaatioelokuvien kautta, jotka ovat kultaa. "Peter Pan" on todellakin yksi Disney-yhtiöiden parhaita elokuvia 1950-luvulta. Elokuvasta löytyy jopa viittauksi Disneyn tulevaisuuteen: Merenneidot ovat esimakua vuonna 1989 valmistuvaan "Pieneen Merenneitoon" ja intiaanityttö Liljankukka on viittaus vuonna 1995 valmistuneeseen "Pocahontakseen". Kaikin puolin mallikas animaatio, joka jaksaa viihdyttää kerta toisensa jälkeen. Vaikka sanoin että laulut eivät ole parasta A-luokkaa, niin "Your Mother and Mine"-laulu on yksi liikuttavimmista koskaan.
7.7

Päivä kilpa-ajoissa: Tämä Marx-veljesten komedia vuodelta 1937 on todella mallikas elokuva. Elokuvan musiikki on erinomaista, veljekset (Groucho, Chico ja Harpo) ovat erinomaisia ja sivunäyttelijät (Allan Jones, Maureen O'Sullivan ja Margaret Dumont) vetävät oiken loistavat roolit myöskin. Elokuva on hauska, jossain mielessä hauskempi kuin Päivä sirkuksessa (1939). Lähes koko pituuden ajan saa nauraa Marxien hölmöilylle. Sivuroolissa oleva Maureen O´Sullivan ("Tarzanien" Jane) on erittäin kaunis ja tekee Margaret Dumontin ohella kelpo naisroolisuorituksen. Allan Jones laulaa elokuvassa laulun "Tomorrow Is Another Day". Kuullaan elokuvassa myös loistava Johann Strauss nuoremman 1867 säveltämä "Tonava Kaunoinen" ("An der schönen, blauen Donau"). Harpo soittaa taas pakollisen harppunumeronsa ja Groucho heittää puujalkahuumoria lähes koko ajan. Elokuvan parhaita sketsejä ovat muun muassa kun Chico myy Groucholle kirjoja ja lyö vetoa hevosesta saamillaan rahoillaan, Groucho tutkii Margaret Dumontin näyttelevän naisen ja autot parkkeerataan kilparadalle. Koko leffa on täyttä huumoria. Tämmöisiä komedioita ei enää tehdä ja se on harmi. Täytyypä tsekata lisää Marxin veljesten tuotantoa.

Hämärästä aamunkoittoon: Tämä Quentin Tarantinon kynästä lähtenyt elokuva on kyllä yksi parhaista yhdysvaltalaisista splatter-elokuvista. Päärooleissa vilisi elokuvataivaan kirkkaimmat tähdet: Harvey Keitel, George Clooney, Quentin Tarantino ja Juliette Lewis. Sivurooleistakin löytyy kovia näyttelijöitä kuten erittäin seksikäs meksikaanobabe Salma Hayek, ohjaana Robert Rodriguezin hyvä ystävä Cheech Marin ("Planet Terror", "Machete"), Danny "Machete" Trejo (joka on näytellyt monissa loistavissa elokuvissa sivurooleissa kuten "The Devils Reject" ja "Once Upon a Time in Mexico"), efektiguru Tom Savini ja monien toimintaleffojen sankari Fred Williamson. Mukana on myös Michel Parks Texas Ranger Earl McGrawina. Elokuvassa soiva rock on erittäin rytmikästä ja sopii leffaan erittäin hyvin. Ohjaajana Rodriguez on tehnyt erittäin väkevää työtä ja on saanutkin näyttelijöistä paljon irti. Elokuva on erittäin brutaali ja verta lentääkin ämpärikaupalla mikä villitsee sisäisen pikkupojan. Vampyyrit on tehty hyvin ja kaikki efektit ovat mallikelpoisia. Elokuvan parhaan roolisuorituksen tekee Salma Hayek, vaikka onkin ruudussa hyvin lyhyen aikaa. Elokuva on saanut kaksi jatko-osaa.

101 Dalmatialaista: Tämä vuonna 1961 valmistunut Disney-animaatio perustuu Dodie Smithin kirjoittamaan samannimiseen romaaniin. Siinä paha Cruella De Vil varastaa pösilöiden varkaiden, Jasperin ja Jesperin, kanssa 15 dalmatialaispentua ja pentujen vanhemmat alkavat etsiä näitä ympäri Lontoota. Elokuvan ohjasi kolmikko Clyde Geronimi, Hamilton Luske ja Wolfgang Reitherman, jotka kuuluvat Disneyn parhaisiin ohjaajiin. Käsikirjoituksen Smithin romaanista teki Bill Peet. Elokuvan soundtrackin sävelsi George Bruns ja se on melko hyvä. Elokuvan suomenkielinen toteutus on huippuluokkaa, varsinkin Cruella De Villiä näytellyt Hannele Lauri on todella hyytävä. Pongoa näyttelee Matti Olavi Ranin ja Perditaa "Aristokateistakin" tuttu Carita Mäkelä. Elokuva kuuluu 60-luvun parhaisiin Disney-animaatiohin.

Biancaneve e i sette nani: Tämä italialais-unkarilainen aikuisviihde-elokuva on yksi alansa parhaita. Elokuva perustuu Grimmin veljesten tunnettuun satuun Lumikista, tytöstä joka joutuu seitsemän pienen kääpiön mökkiin kotiapulaiseksi. Tässä elokuvassa on HC:ta paljon ja monet kohtaukset ovat kaukanan juonesta, mutta mitä väliä. Nimiroolissa Lumikkina nähdään todella ihastuttava Ludmilla Antonova, joka tekeekin ihan kelpo työtä roolissaan. Elokuvan pahiksena on Vicky C, joka on todellinen Pitch. Lumikin ihastusta, prinssiä näyttelee Jolt Gaber. Lähes kaikki elokuvan näyttelijät ovat unkarilaisia ja heidän repliikkinsä on dubattu italiksi. Elokuva olisi saanut tässä tapauksessa olla unkarinkielinen ettei olisi tarvinut tehdä tätä karmeaa dubbia. Elokuvan ohjasi Franco Lo Cascio (salanimellä Luca Damiano) ja onkin saanut tehtyä keskivertoa paremman jynkkyleffan. Musiikeista vastasi Steve C. ja ne ovatkin kuunneltavat. Käsikirjoituksen Grimmin sadusta muokkasi Bob Lions niminen mies. Elokuvan dialogi on aika pölhöä, mutta ei se puhe nyt niin tärkeää tälläisessä leffassa ole. Pari hauskaa kohtaa leffasta löytyy: Prinssi sanoo morsiusehdokkaalle panon jälkeen naisen kieltäydyttyä lapsesta "Ei lapsia, ei avioliittoa". Toinen kohta on kun nusastuaan maalaisnaista prinssi sanoo että "Nain sinut" johon tämä nainen tokasee "Elähä nyt, olen jo valmiiksi naimisissa". Tähän sitten prinssi tokaisee pokkana "No, sehän harmi". Myös aika hauskaa on kun kääpiöt opettavat Lumikille seksin saloja. Elokuvassa on muutama hyvin tehty kamera -ja efektikikka, mikä erottaa sitä hieman normaaleista pokeleffoista. Elokuva on mielestäni euroopan paras pornoeroottinen elokuva, sitten Brigitte Lahaien kultakauden leffojen. Kannattaa katsoa, mikäli haluat erilaisen tulkinnan tästä Grimmin sadusta.

Päivä lännessä: Jälleen viihdyttävä komedia Marxin veljeksiltä. Marxien lisäksi leffassa loistavat John Carroll, Diana Lewis ja Walter Woolf King sekä Robert Barrat. Nais"pahiksena" nähdään loistava June MacCloy. Elokuva kuuluu elokuvahistorian parhaimpiin komediaelokuviin, niin kuin muutkin Marxien elokuvat. Elokuvassa kuullaan muutama erinomaine laulu myös kuten June MacCloyn esittämä "You Can't Argue with Love", Groucho Marxin esittämä "Oh! Susanna" sekä "Ridin' the Range", joka lauletaan matkatessa intiaanien luo. Elokuva on jälleen täynnä loistavaa huumoria joka naurattaa ihan hemmetisti. Heti alussa ollut taalan huijaus, vankkurisekoilu ja varsinkin lopun junascene. Marxien heittäessä upeaa huumoriaan jäävät lähes kaikki näyttelijät statikseiksi. Diana Lewis on erittäin hyvän näköinen ja Robert Barrat erittäin kova pahis mutta eivät he erotu edukseen kaiken sen huumorin takaa. Hyvä leffa kuitenkin ja eritoten lopun junataka-ajo on teknisesti melko onnistunut.

Ilta oopperassa: Vietinpä iltaa Marxin veljesten elokuvien parissa ja seuraavaksi vuorossa on tämä vuonna 1935 valmistunut musikaalikomedia. Nyt Marxit sekoilevat oopperan maailmassa. Sivurooleissa nähdään jälleen nätti Kitty Carlisle, upean lauluäänen omaava Allan Jones, edellisessäkin leffassa pahiksena nähty Walter Woolf King, saksalainen partaniekka Sig Ruman ja aina niin loistava Margaret Dumont. Huumori puree jälleen ihan täysillä kuten sketsi jossa paljon väkeä tunkee pieneen hyttiin, Marxit sekoilevat oopperassa ja Harpo pitää "puhettaan". Elokuvassa kuullaan myös muutama upea ooperanumero, jotka esittävät Kitty Carlisle, Allan Jones ja Walter Woolf King erinomaisesti. Muita loistavia musiikkinumeroita ovat Carlislen ja Jonesin duettona laulama "Alone" ja laivan italialaisten siirtolaisten esittämä "Santa Lucia". Erinomainen komediaelokuva jälleen Marxeilta.

8.7

Alice in Wonderland- An X-Rated Musical Fantasy: Tämä on ylivoimaisesti maailman paras pornoelokuva. Se ei johdu kovinkaan ihmeellisistä panokohtauksista vaan Liisasta ja häntä näyttelevästä Kristine DeBellistä, joka on sekä todella hyvännäköinen että yksi loistavimmista laulajista koskaan. DeBell tekee tässä elokuvassa koko elämänsä ainoan pornoroolin ja tämän leffan jälkeen on näytellyt sellaisissa elokuvissa kuin "Bronxin kapinallinen" (1978), "Teinityttöjen villi viikonloppu" (1979) ja "Lohikäärme taistelee" (1980). Hän vetää roolinsa suurella tunteella ja laulaakin niin nätisti että elokuvaa ei uskoisi pornoleffaksi sen perusteella. Muissa rooleissa nähdään mm. Hulluna hatuntekijänä Alan Novak (elokuvauransa ainoa rooli, mutta erinomainen roolityö kumminkin), Valkoisena jäniksenä Larry Gelman (uransa ainoa aikuisviihde-elokuva). Näytellyt mm. sellaisissa elokuvissa kuin "Ruumis karkuteillä" (1967), "Tytöt tahtoo bailaa" (1985) ja "Salainen siirto" (1985)), Herttakuningatterana Juliet Graham joka veti erittäin hyvin veti Pitchin roolinsa. Graham tehnyt uraa Yhdysvaltain ulkopuolella kuten elokuvissa "Serpents of the Pirate Moon" (1973), "Emanuelle- erotiikkaa ympäri maailmaa" (1977) ja Mark L. Lesterin tusinaleffassa "Amatzonin aarre" (1979)) ja Tittelitomia ja Tittelityytä Bree Anthony ja Tony Richards. Elokuvan näyttelijät vetävät yllättävän hyvin roolinsa ja eikä ylinäyttelyä nähdä kuten Lumikki-leffassa. Elokuvan soundtrack, jonka on säveltänyt Bucky Searles, on melko hyvä. Bucky Searles on myös sanoittanut elokuvan loistavat laulut, jotka ovat todella hyviä ja erinomaisia. Sellaista tasoa en olisi pornoelokuvassa odottanut kuulevani. Tämä oli yksi seikka miksi pidän tästä. Myös se seikka että elokuvan harvat HC-kohtaukset on liitetty tarinaan erittäin hyvin eikä ne tunnu jälkikäteen liimatuilta kuten yleensä saa leffan tuntumaan paremmalta. Elokuvan käsikirjoitti Lewis Carollin kirjoittaman kirjan pohjalta Bucky Searles, joka näytteli myös elokuvassa. Ohjaajana toimi Bud Towsend, jonka ainoaksi pornoleffaksi tämä jäi. Muuten hän ohjasi b-luokan kalkkunaleffoja kuten vuonna 1978 valmistuneen koripallokomedian "Coach", vuonna 1972 tehdyn kauhukomedian "Terror House" ja vuonna 1982 valmistuneen komedian "The Beatch Girls". Elokuva on tavallinen seksikomedia, johon on lisätty lauluja ja HC-akteja. Tämä leffa on todella upea esimerkki elokuvasta joka on paljon parempi kuin ennalta voisi odottaa. Yksi kaikkien aikojen aikuisviihde-elokuvia, joka kannattaa katsoa yleissivisyksen takia. Jos kuitenkaan halua katsoa puhdasta pornoa, voi katsella vaikka saksitun SoftCore-version.

Yö Casablacassa: Tämä vuonna 1946 valmistunut Marx-veljesten elokuva jatkoi samoilla linjoilla kun aiemmatkin komediat. Elokuvan ainoaksi heikkoudeksi jäi ensimmäinen vajaa kymppi, jossa ei ollut kuin muutama hauska kohta, mutta sitten kun Marxit pelmahtavat ruutuun alkaan lähes rumputulituksena tuleva huumoriryöppy, jossa saa nauraa vatsansa kipeäksi. Veljekset ovat sellaisessa iskussa että ei ole tosikaan. Vitsisuoni sykkii erittäin hyvin: Groucho iskee naisia, Harpo soittaa pakollisen harppunumeronsa, lopun lentokonetakajo on erittäin hyvin tehty, Grouchon vitsit toimivat todella hyvin ja Sig Ruman on aivan loistava saksalaisena pahiksena ja hänen saksankieliset huudahduksensa kuten "Du Schweinehund!" saa hymyn huulille. Elokuvan muut näyttelijät jäävät jälleen aika pahasti Marxien varjoon, mutta pahiksen roolissa oleva Sig Ruman on aika näkyvillä. Myös elokuvan "hyvis-pahis" nainen, romanialainen Lisette Verea (uransa toisessa ja viimeisessä roolissa), tekee erinomaista työtä ollen todella hyvännäköinen. Elokuvan hyvispari Marxien lisäksi olivat Charles Drake ja Lois Collier, jotka joutuvat olemaan etupäässä ruuduntäytteenä, mutta ovat omissa kohtauksissaan ihan siedettäviä ollen jopa hieman hauskojakin. Elokuvan sivupahiksina nähdään Frederick Giermann ja Harro Mellor, jotka ovat enemmänkin statisteja tässä elokuvassa. Elokuvan musiikipuoli on mielestäni jälleen onnistunut. Harpon harpulla soittama "Hungarian Rhapsody No. 2", laulettu "Who's Sorry Now?" ja jälleen levysoittimessa soi oma suosikkini, "An der schönen, blauen Donau". Täydellinen musiikkivalikoima jälleen. Elokuva on Marxien tuotannossa keskitasoa eli ei yllä parhaiden pätkien tasolle vaikka yritystä on. Archie Mayon ohjaustyö on tasokasta, eikä hänellä ole syytä pistää kapuloita rattaisiin, kun Marxit klaaraa homman kotiin.

9.7

Päivä tavaratalossa: Lisää Marxia ja nyt vuorossa on tämä vuonna 1941 valmistunut Charles Reisnerin ohjaama hupailu. Marxit jatkavat sillä sekopäisellä linjalla millä aina ovat olleet. Groucho on yksityisetsivä, Harpo hänen mykkä sekatyömiesapuri ja Chico Ravelli, Tommy Rangersin, unohduksiin jääneen laulajan, henkivartija. Rangersia näyttelee tunnettu laulaja Tony Martin. Marxien sekoilun ohella seurataan hiukan Rangersin ja myyjätär Joan Suttonin, jota näyttele Virgina Gray, suhdetta. Elokuvan parhainta antia on Groucon heittämä läppä Margaret Dumontille, lopun rullaluistintaka-ajo, katoavat sängyt (tässä kohtauksessa nähdään muutama erinomainen näyttelijä, Henry Armetta ja Anna Demetrio) sekä kohtaus jossa Martin laulaa vanhalle rouvalle upean laulun. Elokuvan musiikkipuoli on jälleen kunnossa, kuten aina: Groucon laulama "Sing While You Sell", Tony Martinin laulama "If It's You", Harpo soittaa harpullaan "Piano Sonata No. 15 in C major, K. 545 (Sonata semplice)" ja "Minuet in G major, WoO 10, No. 2" ja Virginia O´Brien (saanut lisänimen Miss Ice Glacier, Frozen Face, enkä yhtään ihmettele, kun katsoo hänen esiintymistään elokuvassa) esittämä "Rock-a-Bye Baby". Elokuva kuuluu Marxien parhaimmistoon. Käsikirjoitus on erinomainen ja muutenkiin leffassa on paljon upeita kohtia jotka saavat nauramaan vatsa kippuralla.

Bang Rajan: Tämä Tanit Jitnukulin ohjaama sotaleffa on elämäni ensimmäinen thaimaalainen elokuva. Elokuvan alku meni totutellessa uuteen, eksoottiseen thain-kieleen. Elokuva ei ole ulkoasultaan erilainen paljoakaan kuin länsimaiset elokuvat, joten sen katsominen on melko helppoa. Taistelukohtaukset ovat erittäin hyvin tehty, ohjaus toimi ja näyttelijät ovat erinomaisia. Tämä leffa toi mieleen kolme länsimaista elokuvaa: "Asterixit" (pieni voittamaton kylä), "300" (pieni joukko lihaksikkaita ja komeita miehiä) ja "Tuntematon sotilas" (maan historiasta kertova elokuva). Elokuvan musiikki on erittäin onnistunutta ja lopputaistelun tauottua kuultava viulumusiikki on erittäin nättiä kuultavaa. Näyttelijät kuten Jaran Ngamdee, Winai Kraibutr ja Theerayut Pratyabamrung (hui mikä nimihirviö) ovat erittäin hyviä näin länsimaisin silmin katsottuna. Heidän näyttelytaitonsa eivät olleet kummoisia, mutta taistelussa he olivat erittäin tehokkaita. Elokuvan naisista voi sanoa sen että he taistelivat urhoolisesti miestensä rinnalla kuolemaan asti. Bongkoj Khongmalai on elokuvan näkyvimpiä naisnäyttelijöitä eikä jää miesten rinnalla seinäruusuksi. Tämä leffa on erittäin onnistunut, verinen ja kaikin puolin musiikillesti ainutlaatuinen teos Thaimaan historiasta.

Kookospähkinöitä: Tämä Marx-veljesten elokuvauran ensimmäinen elokuva on parempi kuin alkuun kuvittelin. Tässä jo veljesten saumaton yhteispeli toimi todella hyvin. Elokuvan ainoat, mutta onneksi pienet viat olivat että Harpo ei ollut vielä niin pöhkö kuin tulevissa elokuvissa (hänellä ei vielä ollut paljoakaan temppuja takataskussaan, ei eleillyt niin paljoa), jotkut kohtaukset ovat liian selvästi päälle liimattuja (kuten Harpon harppushow, jolla ei leffan juonen kanssa ole tekemistä) sekä särisevä ääniraita ja kuvan suttuisuus välillä (jotka johtuvat elokuvan valmistusvuodesta 1929). Grouco heitti jo vuonna -29 todella loistavaa läppää ja koitti iskeä Margaret Dumontia, elokuvassa on paljon upeaa musiikkia sekä vitsejä, jotka purivat hyvin (eivät kuitenkaan niin paljoa kuin uudemmissa tekeleissä). Elokuvan musiikki on erittäin hyvää: Oscar Shaw´in ja Mary Eatonin esittämä "WHEN MY DREAMS COME TRUE" ja Mary Eatonin esittämä "MONKEY-DOODLE-DO0". Sivunäyttelijät ovat tässä paljon paremmin esillä kun uudemmissa Marxeissa: Oscar Shaw ja Mary Eaton ovat leffan päärakastavaiset, pahiksina häärivät Cyril Ring ja Kay Francis sekä vanhana leskenä Margaret Dumont (tämä ei ole mikään yllätys). Basil Ruysdael tekee kivan pikkuroolin etsivänä. Marxien neljäs veljes, Zeppo tekee pienen roolin elokuvassa, mutta mainitaan silti yhdessä muiden veljesten kanssa, vaikka ei tee edes isoa roolia. Ensimmäiseksi elokuvaksi veljekset tekevät ihan kelpo jälkeä.

10.6

Hämärästä aamunkoittoon 2 - Texas Blood Money. Tämän vuonna 1999 valmistuneen elokuvan olisi näemmä tarkoitus olla Robert Rodriguezin "Hämärästä aamunkoittoon"-elokuvan jatko-osa, mutta ei yllä samanlaiseen draiviin kun edeltäjänsä, eipä edes lähellekkään. Kun Rodriguezin leffassa oli veristä splattausta ja pientä pelkoakin onnistuttiin luomaan, näyttelijät olivat loistavia ja juoni oli kasattu erittäin mielenkiintoiseksi, niin tässä jatkiksessa ei toimi lähes mikään. Koko homma lössähtää melko hyvän alun jälkeen pankkiryöstön alkaessa. Elokuvan parhaat elementit ovat musiikki ( Joseph Williamsin säveltämä kitaramusiikki tuo oikein hyvin meksikolaisen tunnelman leffaan), elokuvan kamerankäyttö on erittäin hyvin tehty (paljon erilaisia kuvakulmia kuten kuvataan pääkallon silmänreijistä ja auton valokiilaa kun se ajaa läpi meksikolaisen maaseudun), loistava huumori sekä kauniit naiset (Kolumbialainen Playboy-pupu Maria Checa ja Tiffani Thiessen). Hyvää on vielä Checan tissit ja perse, jotka näytetään kun hän käy suihkussa. Muuten leffa on täysi susi kaikessa. Scott Spiegelin ohjaus on väsyttävää katseltavaa, kässäri on tylsää toimintaa sitten loistavan alun, vampyyrit ovat naurettavia pellejä ja tätä leffaa ei yhdistä Rodriguezin teokseen kun nimen alkuosa, Danny Trejo ja tissibaari. Elokuva on enemmänkin toimintakomedia kun kauhukomedia, koska kauhusta ei ole tietoakaan ja ekan osan mahtava ja verinen splattaus on historiaa ja tilalla on surkeita tehosteita ja muutama nätti tappo, kaikki kuitenkin lopussa. Elokuvan ainoa hyvä kohtaus on kun Maria Checa menee suihkuun ja vampyyri tappaa hänet ja sitten tulee 1:1 viittaus "Psykon" suihkukohtaukseen. Elokuvan päärooleissa olevat Robert Patrick ja Bo Hopkins ovat ainoat jotka jotenkin näyttelevät, muut ovat siellä enemmänkin seisoskelemassa kuten Duane Whitaker (yksi käsikirjoittajista), Muse Watson, Brett Harrelson ja Raymond Cruz. Myös ykkösessäkin näytellyt Danny Trejo käy piipahtamassa ruudussa, tehden ihan rutiinilla elokuvan parhaan roolin. Koko leffa on aika paska jatko-osa. Saa nähdä onko kolmososa yhtään parempi, epäilempä vahvasti.

Vaimoke: Tämä vuonna 1936 valmistunut romanttinen komedia perustuu Hilja Valtosen kirjoittamaan romaaniin. Se kertoo miehestä joka menee naimisiin ensimmäisen häntä vastaantulevan naisen kanssa. Leffan ohjasi omiin suosikkiohjaajiini kuuluva Valentin Vaala. Elokuva on hauska ja erittäin onnistunut kappale suomalaista elokuvahistoriaa. Harry Bergströmin tekemä soundtrack on erinomaista orkesterimusiikkia, mutta aika perusmusaa satojen muiden kotimaisten 30-40-lukujen leffojen musiikkien kanssa. Juoni on erinomainen ja lopussa pienten vaikeuksien kautta mies ja nainen saavat toisensa kuten aina tämmöisissä ihanissa komedioissa on tapana. Elokuvan näyttelijät ovat erittäin hyviä ja sopivat rooleihinsa kuin nakutetut: iki-ihana Ansa Ikonen ja ikikomea Tauno Palo ovat päärooleissaan todella loistavia. Sivurooleissa ovat mm. Uuno Laakso, Kirsti Suonio ja Kunto Karapää, joista kaikki tekevät kelpo työtä. Sivuroolissa yhtenä Ansan näyttelemän naisen siskona nähdään Regina Linnanheimon sisko, Rakel Linnanheimo. Myös monissa leffoissa näytellyt Elli Ylimaa tekee muutaman sekunnin roolin tässäkin elokuvassa. Elokuvassa kuulaan muutama laulu, jotka kummankin esittää Ansa Ikonen. Tunnetumpi näistä on laulu "Vaimoke", jonka on säveltänyt Harry Bergstöm ja sanoittanut Eine Laine. Elokuva sai saman vuonna itsenäisen jatko-osan, jonka miespääosassa nähdään niin ikään Tauno Palo. Elokuva Vaimoke on perus kotimainen komedia ja saa nauramaan koko 1,5 tuntisen pituutensa ajan.

Krokotiilimies: Tämä astralialainen komediaelokuva on vieläkin hauska, kolmannella katselukerralla. Elokuvassa kuvataan hyvin kuinka kaksi lähes erilaista kulttuuria joutuu kosketukseen keskenään, australialainen maaseudun kasvatti ja New Yorkin urbaanin ympäristön kasvatti. Elokuvan musiikki, näyttelijät, vitsit ja ohjaus ovat laatutyötä. Elokuvasta tulee monista kohdin mieleen "Tarzanit", koska kummassakin sankari elää erämaassa, paikalle tulee kaunis amerikkalainen reportteri ja kummassakin matkataan ihmettelemään amerikan ihmeitä. Elokuvan pääroolissa Krokotiilimiehenä nähdään australialainen koomikko Paul Hogan, joka on niin macho että huh huh. Mies vetää roolinsa niin tunteella ettei tosikaan. Hän laukoo vitsejä liukuhihnalta. Hänen vastaparinaan nähdään erittäin sexy amerikkalainen Linda Kozlowski. Hän tekee oman osansa erinomaisesti. Elokuvan ns "pahis" on Mark Blum. Mies on niin asshole että oikein puistattaa. Sivurooleista esille voisi nostaa John Meillonin, joka on todella mahtava omassa roolissaan. Elokuvan loistavasta soundtrackista vastasi Peter Best, joka on saanut aikaan aivan mahtavan soundtrackin. Elokuvan soundtrack koostui monenlaisesta musiikista: alkuperäistä australialaista, jenkkiläistä poppia, orkesterimusiikkia ja kaunista kitaramusaa. Elokuva on yksi parhaista komediaelokuvista koskaan ja sen voisi katsoa vielä neljännekin kerran. Elokuva on saanut kaksi jatko-osaakin, jotka pitänee tsekata jossakin välissä.

Neljä nolattua neroa: Marxien veljesten kolmas elokuva on jo lähempänä totuttua tyyliä. Groucho heittää puujalkahuumoria ja iskee naisia, Chico on hauska muuten vaan ja Harpo soittaa jälleen harppua ja jahtaa naisia, Zeppo on saanut isomman roolin ja pokaa itselleen siinä sivussa naisen. Näyttelijätyö on erittäin vakuuttavaa kuten on jo Marx-elokuvissa tottunut näkemään. Sivurooleissa on paljon loistavia näyttelijöitä kuten Rockliffe Fellowes ja Harry Woods pahiskilpailijoina. Naisrooleissa nähdään erittäin hyvännäköiset Thelma Todd ja Ruth Hall. Elokuvassa vilahtaa Sam Marx, veljesten isä laivan matkustajana. Elokuva on erittäin hulvaton: Groucho leikkii lääkäriä, Zeppo tappelee pahiksen kanssa, Harpo ja Chico pelaavat shakkia ja tappelevat siinä sivussa. Elokuvan ohjaajana Norman Z. McLeod on tehnyt hyvää työtä saaden aikaan yhden parhaista jenkkikomedioista. Musiikkipuoli on jälleen asiansaosaavaa: veljekset laulavat laulun "Sweet Adeline" ja Maxine Castle esittää oopperanumeron "O Sole Mio". Elokuva on Marxien tuotannon alkupään tuotantoa ja ihan samanlaiseen lentoon ei ihan vielä yltänyt kuin myöhemmissä leffoissa, mutta lähelle päästään.

11.6

The Day After Tomorrow: Mitkähän seuraukset jatkuvista luonnonvarojen haaskauksesta voi olla. Mitään mukavaa ei varmaankaan ole tiedossa, mikäli on uskomista Roland Emmerichin vuonna 2004 tehtailemaan katastrofispektaakkeliin "The Day After Tomorrow". Elokuva onkin yksi loistavampia miehen tekemiä elokuvia. Elokuva on yhtä hyvä kun "The Independence Day" ja "Godzilla". Elokuvan musiikki on ilmiömäistä, tehosteet varastavat lähes koko show´n useissa kohdissa, näyttelijät ovat rooleihinsa sopivat, sanoma ilmastomuutoksesta on erittäin hyvin saatu esille ja käsikirjoitus on muutamia pikku tyhmyyksiä lukuun ottamatta nerokas. Soundtrack, jonka sävelsivät Harald Kloser ja Thomas Wanker, on aika orkesteripitoista ja mahtipontista. Jokaiseen kohtaukseen on tehty siihen sopiva sävelmä. Näyttelijät ovat erinomaisia. Tälläisessä tehosteshowssa ei näyttelijöiden oleta olevan kauhean tasokkaita, mutta kyllä näyttelijät suorittavat hommansa erinomaisesti. Pääroolissa nähtävät Dennis Quaid ja Jake Gyllenhaal ovat erinomaisia. Naisrooleissa olleet Emmy Rossum, Sela Ward ja Tamlyn Tomita jäävät aika pitkälle statisteiksi, paitsi Rossum joka saa eniten ruutuaikaa ollen myös todella kaunis pimatsu. Periaatteessa jossain mielessä leffan kolme päätähteä olivat Quaid, Gyllenhaal ja elokuvan erikoisefektit. Muut näyttelijät jäävät sivunäyttelijöiksi ilman sen suurempaa roolia. Sivuroolissa oleva Ian Holm saa sentään hahmoonsa jotain syvyyttä lyhyestä ruutuajastaan huolimatta. Elokuva on kaikin puolin viihdyttävä paketti, mitä nyt tunnelmaa vähän laskevat muutamat idioottimaisuudet kuten miten äijä voi tulla paljain käsin ja takki auki ulos teltasta jos siellä kerta on pakkasta joku 60 astetta ja miten ihmeessä ne sudet kestävät siellä pakkasessa (vaikka ovathan ne sisukkaita eläimiä mutta silti). Elokuva saa kuitenkin uudelleen ajattelemaan miksi raiskaamme elinympäristöämme ja tulevaisuudessa nopeutamme jääkauden syntyä.

Neljä naurettavaa naapuria: Tämä vuonna 1933 valmistunut Marx-veljesten elokuva on yksi hienoimmista elokuvista 30-luvulta. Se on poliittinen satiiri ja se kyllä toimi todella hyvin. Show´n varasti lähes kokonaan Groucho Marx. Mies on elämänsä vedossa juuri tässä leffassa. Chico ja Harpo ovat vihollismaan vakoojina loistavia ja heidän säheltämistään on ilo katsella. Huumoripuoli on erinomaista kuten Harpon ja Chicon naamiotuminen Grouchoksi, lopun taistelukohtaus, Harpon moottoripyöräkohtaukset ja Grouchon repliikki "Tämä oli jo viides reissuni tänään, mutta en ole vielä käynyt missää". Myös neljäs veljes, Zeppo tekee roolin tässä leffassa, mutta se on jälleen hyvin minimaalinen verrattuna muihin veljeksiin. Sivurooleissa nähdään aina niin loistava Margaret Dumont, erittäin nätti Raquel Torres sekä Louis Calhern ja Edmund Breese. Elokuvan musiikkipuoli on jälleen kunnossa: "The Country's Going to War", "Oh! Susanna" ja "These Are the Laws of My Administration". Elokuva on mielestäni yksi parhaista poliittisista parodioista koskaan. Veljekset ovat niin loistavia että on sääli että he tekivät niin vähän elokuvia.

Hevosen sulat: Lisää Marxia. Nyt pilkan kohteeksi joutuu yliopistoelämä. Grocho, Chico ja Harpo pistävät hulinaksi joutuessaan yliopiston maailmaan. Elokuva on taas erinomainen todiste siitä mitä nämä veljekset osaavat huumorin ollessa ilman alapäätä ja pieruja. Elokuvan hupaisimmat kohtaukset ovat lopun jalkapallo-ottelu, Harpon ja Chicon karkaaminen pahisten kynsistä ja Groucon puhe alussa. Vaikka Marxit ovatkin jälleen loistavia niin elokuvan sivurooleissa on jälleen mielenkiintoisia kasvoja kuten todella syötävän hyvännäköinen Thelma Todd sekä miesroolissa nähtävä David Landau. Jokainen näyttelijä tekeevätkin roolinsa erinomaisesti. Tässäkin on mukana se yksi seikka mikä tekee Marxien elokuvista mahtavia, musiikki: Grouchon laulama "Whatever It Is, I'm Against It", veljesten vuorotellen esittämä "Everyone Says I Love You" ja lopussa soiva Felix Mendelssohn-Bartholdyn säveltämä "Wedding March". Jälleen erinomainen hupailu veljeksistä ja vielä olisi ainakin yksi katsottava leffa.

12.6

Konsertti: Tämmöisiä leffoja lisää, kiitos. Tämä ranskassa uraa tehneen romanialaisohjaaja Radu Mihaileanun ohjaama draamakomedia on yksi parhaista koskaan katsomistani tämmöisistä elokuvista. Elokuva onkin visuaalisesti todella nätti, näyttelijät osaavat asiansa, musiikki (Tshaikovskia on ilo aina kuunnella) on erinomaista, huumori oli lähes erinomaista, draama toimi ja käsikirjoitus on todella hyvin tehty. Elokuva on jaoteltu hyvin humoristisiin kohtauksiin ja draamakohtauksiin. Radu Mihaileanun ohjaustyö on erinomaista, dialogi on erittäin hyvin harkittua ja näyttelijät osaavat hyvin näytellä että soittaa vakuutavasti musiikkia. Pääroolissa nähtävä Aleksey Guskov on pirun loistava omassa vaikeassa roolissaan. Hänen toveriaan, isoa ja parrakasta veikkoa näyttelee Dmitri Nazarov ja hänestä saa muutamat hyvät naurut. Ja sitten naispääroolissa oleva Mélanie Laurent (tehnyt vakuuttavan roolin myös Tarantinon "Kunniattomissa paskiaissa"), hän tekee oman vaativan roolinsa tunteella, näytellen oman roolihahmonsa äitiäkin siinä sivussa. Ja kohtaus jossa hän on soittavinaan viulua kommunistisella vankileirillä vuonna 1981 on todella surullinen. Valeriy Barinov on myös täysillä mukana ja tekee erinomaisen roolisuorituksen tosi kommunistina miehenä. Myös omiin suosikkinäyttelijöihin kuuluva Miou-Miou tekee pienen sivuroolin elokuvassa. Anna Kamenkovan roolisuoritus elokuvassa on lyhyt mutta millä tavalla hän sen roolinsa tekee, todella mahtavalla tunteella. Musiikkipuoli sitten olikin elokuvan ylivoimaisesti paras osa-alue. Armand Amarin alkuperäismusiikki ei jää yhtään mieleen mutta elokuvan loppukohtaus on sitten vertaansa vailla, Tshaikovskin "Violin Concerto in D Major op. 35" on niin loistava että kyyneleet on valua kohtausta katsellessa. Elokuva on yksi parhaita koskaan katsomiani musiikkielokuvia ja sen voisi katsoa myöhemmin uudestaan.

Spy Kids- junnuvakoojat: Tämä Robert Rodriguezin ohjaama koko perheen toimintakomedia on yksi genrensä parhaita. Etupäässä splattereita ohjannut Rodriguez on saanut elokuvasta paljon irti. Jos totta puhutaan elokuvan ainoa heikko lenkki on efektit jotka näyttävät aika selvästi päälle liimatuilta. Näyttelijät taasen ovat alansa parhaita. Lapsia näyttelevät erittäin hyvin Alexa Vega ja Daryl Sabara. Lapset näyttävät leffassa aikuisille närhen munat. Aikuisia näyttelevät Antonio Banderas ja erittäin hyvännäköinen Carla Gugino. Muutkin näyttelijät ovat myös erinomaisia:Alan Cumming, Tony Shalhoub, Teri Hatcher, Cheech Marin ja Danny Trejo. Kovan luokan näyttelijöitä siis tässäkin elokuvasssa. Elokuvan juoni on aika kliseinen ja aika aivoton, mutta koska tämä on perheleffa niin ei siinä ideaa paljoa tarvita. Aika mukava perheleffa jota voi katsoa sadeillan ratoksi.

Steamboy: Anime-elokuvien kärkipäätä. Animaatiojälki hivelee silmää, ääninäyttely on maailmanluokkaa, musiikki aivan tajuttoman nättiä ja juoni on aika hyvin tehty ja suuniteltu. Päärooleissa olevat Anne Suzuki ja Manami Konishi ovat rooleissaan hyviä, myös sivurooleissa olevat Masane Tsukayama ja Katsuo Nakamura onnistuvat hyvin. Musiikki, jonka sävelsi amerikkalainen Steve Jablonsky on aivan maailman kärkipäätä kauneudessaan. Se tuo elokuvaan upeaa tunnelmaa. Animaatiojälki ja animaatiotaso ovat erittäin hyvin tehty ja animoitu. Liike, hahmot ja maisemat on tehty asianosaavasti. Tämmöisiä elokuvia ei tehdä enää paljoakaan muuaalla kun japanissa.

Koirankeksit: Marx-boxin viimeinen elokuva on tämä Marxien toinen elokuva vuodelta 1930. Homma on jälleen niin älyvapaata ettei voi olla tosikaan. Huumori puree ja naiset ovat kauniita aitoon 30-luvun henkeen. Grouchon läpänheitto on tosi hauskaa, varsinkin kun kertoi stooria matkastaan Afrikassa, jossa oli ampunut Jääkarhun ja ampunut norsun pyjamassa ja ei tiennyt kuinka se oli siihen päässyt. Harpo ja Chico soittelevat pianoa ja harppua ja heittävät ihan viihdyttävää settiä kuten Bridge-peli Margaret Dumontin kanssa. Statistiksi jäänyt Zeppo saa yhden hauskan kohtauksen, jossa kirjoitti Grouchon sanelusta kirjeen. Sivunäyttelijät ovat jälleen mainiota vaikka jäävätkin pieneen roolin. Margaret Dumont teke Marx-elokuviensa parhaan roolisuorituksen, Lillian Roth on kaunis neitokainen ja Hal Thompson komea nuorukainen. Louis Sorin tekee myös ihan viihdyttävän sivuroolin. Naiskaueutta edustaa myös Margaret Irving, jonka kohtaus loppupuolella Harpon kanssa on todellla hauska. Musiikki elokuvassa on sitä perus Marx-tasoa: "Why Am I So Romantic?", jonka esittivät Lillian Roth ja Hal Thomson ja alussa kuultava "Hooray for Captain Spaulding" edustavat elokuvan parhaita veisuja. Kaiken kaikkiaan elokuva on ihan kiva pikku komedia, joka naurattaa erittäin paljon.

Viikko 22

30.5

Guinea Pig - Devil Woman Doctor: Tämä vuonna 1986 valmistunut Guinea Pig-sarjan elokuva on koko sarjan tylsin ja surkein osa kaikin puolin. Veristä väkivaltaa on liian vähän, tehosteet ovat sysipaskat (osat ihan tarkoituksella, mutta kumminkin) ja kässäri on paska. Musat ja muutama hauska kohtaus pelastavat jonkun verran, mutta muuten tämä on niin hohoijakkaa ettei tosikaan. Hajime Taben ohjaustyö on perus japsitasoa, mutta kässärin onttous vaikuttaa elokuvaan aika paljon. Elokuvan "pääroolissa" ollut Shinnosuke Ikehata on elokuvan paras näyttelijä, muut ovatkin sitten niin kuutamolla kuin vaan voi olla. Elokuvassa ei myöskään ollut minkään valtakunnan tekstityksiä joten en ymmärtänyt sanakaan mitä leffassa puhuttiin, mikä olisi sinänsä voinut nostaa arvosanaa hiukan. Kaiken kaikkiaan sarjan heikoin osa. En katsoa koskaan toisten tätä sontaläjää.

Z- Hän elää: Ranskalais - algerialais-kreikkalainen draamaelokuva 60-luvulla tapahtuneista mielenilmauksista kreikassa. Elokuva on historiallinen trilleri poliitikosta, jonka murhaa tutkitaan. Murhattu mies, Z, on puolueensa vaikutusvaltaisimpia miehiä ja hänen murhaajansa halutaan tuomiolle hinnalla millä hyvänsä. Mutta asia ei ole niin yksiselitteinen. Murhaajaa suojelee valtio ja santarmisto. Elokuvan monenkirjavasta näyttelijäjoukkiosta parhaan roolin teki Z:taa näytellyt Yves Montand. Naisista hänen vaimoaan näytellyt Irene Papas tekee myös hyvän roolityön. Muissa rooleissa olivat mm. pitkän linjan ranskalainen Jean-Louis Trintignant, Jacques Perrin, Charles Denner ja François Périer. Mikis Theodorakiksen tekemät musiikit sopivat leffaan erinomaisesti ja pitävät tunnelmaa yllä. Itse pidin leffasta paljon, koska se oli viihdyttävä ja toinen toistaan loistavampi näyttelijä valloitti ruudun. Costa-Gavraksen ohjaustyö on moitteetonta (toinen upea elokuva mieheltä on v.1989 tehty draama "Soittorasia" (Music Box).

Batman Begins: Christopher Nolanin ohjaama "Batman" on erittäin loistava. Näyttelijätyö, erikoisefektit, musiikit, juoni: kaikki toimii erinomaisesti ja varmasti. Christian Bale on erinomainen Bruce Wayne aka Batman, Katie Holmes toimii silmänilona ja nippu huippunäyttelijöitä kuten Michael Caine, Liam Neeson, Morgan Freeman, Gary Oldman ja Rutger Hauer tekevät superhyvät roolisuoritukset elokuvassa. Kaksikko James Newton Howard ja Hans Zimmer ovat luoneet leffaan mahtavan soundtrackin ja sitä on ilo kuunnella kerta toisensa jälkeen. Elokuvan loppupulella varsinkin näytetään muutama upea räjäytys. Sellaista toimintaleffan täytyy olla eikä mitään nössöilyä. Elokuvan perusteella täytyy jostain etsiä toinen Nolanin Batman, "Yön ritari" ja katsoa se. Ja huomaan IMDb:stä että ensi vuonna valmistunee seuraava "Batman". Ensimmäisen Nolanin "Batmanin" perusteella voin sanoa että "Batman Forever" (1995) ja "Batman-lepakkomies" (1966) ovat saaneet loistavan haastajan.

31.5

Kultainen kompanssi: Katsoimpa tässä ajanvietteeksi tämmöisen seikkailufantasian kuin "Kultainen kompanssi". Odotin paljon elokuvalta jossa näyttelevät suuret starat kuten Nicole Kidman, Daniel Craig, Ian McKellen, Sam Elliot ja Eva Green, mutta sainkin paljon enemmän. Yksi elokuvahistorian mahtavimmista seikkailuleffoista tämä tosiaankin on kaikin puolin. Tehosteet ovat nättejä, juoni on hyvin tehty ja näyttelijät vetävät hommansa ihan rutiinilla läpi. Pääroolissa oleva Dakota Blue Richards on itselleni positiivinen yllätys. Elokuvan paras hahmo ei kuitenkaan ollut kukaan ihmishahmo vaan Iorek Byrnison- jääkarhu, jonka äänenä oli Gandalfina itselleni tutuksi tullut Ian McKellen. Elokuvan musiikit olivat loistavat, kuten kaikki muutkin elementit leffassa. Elokuvan loppu antaa avaimet jatko-osaan joka ei vielä ainakaan ole näköpiirissä. Elokuvan suurin vika ei haitannut paljoakaan, mutta Daniel Craig, jota oikeen mainostetaan yhtenä leffan päätähtinä, ei esiinny leffassa kuin vain hetken verran.

The Net- verkko kiristyy: Loistava trilleri naisesta joka menettää identeettinsä lomareissullaan nettihakkereiden viedessä se. Pääroolissa nähdään erittäin lahjakas Sandra Bullock, joka oli todell sexy. Sivurooleissa ovat mm. Jeremy Northam, Dennis Miller ja Wendy Gazelle. Elokuvan on ohjannut Irwin Winkler ja käsikirjoituksen, joka on erinomainen, ovat kirjoittaneet John D. Brancato ja Michael Ferris. Elokuvan mahtavan soundtrackin on säveltänyt Mark Isham. Elokuvassa on jonkun verran hölmöjä juttuja liittyen internettiin, koska netti oli vuonna 1995, jolloin leffa on tehty, melko uusi ilmiö. Kaikista pikku viostastaan huolimatta leffa jaksaa viihdyttää koko kestonsa ajan.

The Net - Verkko kiristyy 2: Jatko-osa edelliselle huipputrillerille. Nyt periaatteessa on sama tarina eri henkilöillä, ympäristö on vaihdettu Yhdysvalloista Turkkiin, lisätty väkivaltaa, räjähdyksiä, taka-ajoja, nettikikkailuja, huumoria ja muuta mukavaa. Musiikki, jonka on säveltänyt Stephen Endelman, on turkkilaistyylistä, mikä sopii elokuvan tunnelmaan hyvin. Elokuvassa huono-onninen neitonen on jälleen erittäin kaunis, tällä kertaa Nikki Deloach. Muuta naiskauneutta edustavat Sebnem Dönmez ja Keegan Connor Tracy. Elokuvan näyttelijöistä ainoastaan Deloach, Trace ja Neil Hopkins ovat yhdysvaltalaisia, muut ovat turkkilaisia. Elokuva on kuvattu Istanbulissa ja kun itse on kyseisessä kaupungissa vieraillut niin tuntuu oudolta katsoa tuttuja paikkoja televisioruudun välityksellä. Elokuva, kuten jo aiemmin mainitsin, on modernimpi painos vuonna 1995 valmistuneesta ykkösosasta. Tässä on paljon MTV-leikkauksia ja hidastuksia ja komeita räjäytyksiä, mikä tekee tästä enemmän toimintaleffan, kun mitä ykkösosa on. Tästäkin nautti todella paljon. Elokuvan parhaan näyttelijän pysti menee mielestäni Güven Kiraçille roolista taksikuskina, joka oikesti oli poliisiupseeri. Upea jatko-osa upealle trillerille ja kannatta katsoa molemmat.

Kyttä ja Koira: Vihdoinkin näin tämän lapsuuden suosikkileffan ja kyllä se vieläkin hyvältä näytti. Chuck Norris on äijien äijä. Chuckin aisaparina oleva koira Reno on kyllä sulonen, mutta osaa kyllä kyykyttää pahiksia oikein olan takaa. Elokuvan pahiksina toimivat uusnatsit, jotka haluavat pilata kansojen tasa-arvoa ajavan konferessin. Tämän sitten Norris ja Reno aikovat estää hinnalla millä hyvänsä käyttäen Norriksen jalkoja ja Renon viisautta hyväkseen. Leffan muut näyttelijät ovat kelpo rooleja tekeviä b-näyttelijöitä. Elokuvan naisroolissa nähdään Michele Lamar Richards, joka suoriutuu roolistaan puhtain paperein. Norriksen, joka näyttelee poliisia (yllätys yllätys), roolihahmo on Jack Wilder ja hänen pomoaan Callahania esittää muutamissa "Walker Teksasista"-sarjan jaksoissa näytellyt Clyde Kusatsu. Pahiksia näyttelevät Kai Wulff ja Peter Savard Moore. Elokuvan ohjauksesta vastasi Chuckin velipoika Aaron, jonka ohjaus on keskitasoa, muttei yllä mihinkään ihmeelliseen. Soundtrack, jonka on säveltänyt George S. Clinton, on harvinaisen tasokas b-luokan toimintakomediassa. Huumoria, mäiskintää ja rajua äijäilyä -90 luvun tapaan. Suosittelen.

Päivä Sirkuksessa: Amerikkalainen komedia Marx-veljeksiltä vuodelta 1939. Elokuva on hauskimpia komediota, mitä pitkiin aikoihin on tullut katottua. Edward Buzzellin ohjaama komedia kertoo asianajaja Loopholesta, hänen sirkustoveristaan Antoniosta ja hänen kaveristaan Punchysta. Vaikka leffa on todella hauska, niin alkupuoli on melko tylsä. Elokuvan pienenä miinuksena on se että vain jonkun Marxin ollessa ruudussa niin tiedossa on huumoria, muuten on tylsää läpätystä. Onneksi veljekset ovat suurimman osan ajasta ruudussa heittämässä läppää. Elokuvassa kuullaan myös paljon hyvää musiikkia. Harpo soittaa harppua ja Groucho laulaa Lydiasta, tatuoidusta naisesta. Vaikka veljekset ovat päärooleissa niin on elokuvassa muutama muukin loistava näyttelijä: Florence Rice on erittäin kuuma babe ja Margaret Dumont tekee erittäin hyvän roolin rikkaana leskenä. Yksi parhaita Marx-leffoja, mutta ihmekkös tuo kun oli vasta toinen minkä olen katsonut. Vielä niitä riittää.

1.6

Sabatan paluu: Nyt Lee Van Cleef ratsastaa jälleen villiin länteen. Elokuva on jatkoa edelliselle Sabatalle, mutta verrattuna siihen tämä on paljon huumoripitoisempi, vähän samaan tapaan kuin Sergio Leonen "Maahan senkin hölmö". Itseeni elokuvan pölhö huumori puri todella hyvin. Van Cleefin apureina leffassa nähdään Reiner Schöne, Ignazio Spalla, Aldo Canti ja Vassili Karis. Kaikki hoitavat roolinsa hyvin, mutta leffan suurimman huomion sai naiskauneudesta huolehtiva Annabella Incontrera joka on todella kuuma misu. Leffan musiikin on säveltänyt Marcello Giombini ja leffan tunnusbiisi on erinomainen, ei kuitenkaan vedä vertoja "Djangon" tunnarille. Maisemat ovat nätit ja muutama räjäytys mitä leffassa nähdään on tehty erittäin onnistuneesti. Kaiken kaikkiaan erinomainen komediallinen lännenleffa, jossa oli aivan tajuttoman mielenkiintoinen juoni. Elokuva ei kuitenkaan yllä ykkösen tasolle, vaikka ohjaajana häärii sama mies, Gianfranco Parolini (valenimellä Frank Kramer).

Batman: Tim Burtonin ohjaama "Batman" ei ole paras katsomistani Batmaneista, mutta kelpo toimintaviihdettä kumminkin se tarjoaa. Elokuva tuntuu erilaiselta kun on katsonut juuri Nolanin "Batman Beginsin", koska monet siinä kerrotut asiat eivät mene samalla lailla tässä. Nolanin ja Burtonin "Batmaneissa" on toisin sanoen sama ympäristö ja samat hahmot mutta kuitenkin erilainen tapahtumakaari. Ei se paljoa haitannut mutta ihmetytti pikkasen. Näyttelijätyö on maailman parasta. Michael Keaton on todella vakuuttava Batmanina ja pahiksena Jack Nicholson tekee yhden uransa parhaita rooleja. Naiskauneutta tarjoaa Kim Basinger, joka osaa olla muutakin kun tyhmä nainen hädässä. Danny Elfanin musiikki leffassa kuulostaa niin loistavalta ettei ole tosikaan. Se tuo leffan tunnelmaan oikeanlaista ryhtiä ja jännitystä paikoin. Vaikka leffa on melko vakava on siinä hyvin tehtyä huumoria keventämässä sen tunnelmaa. Upea "Batman"-filmatisointi, muttei paras.

Romy Schneiderin elämä: Tulipa Teemalta omasta suosikkinäyttelijättärestäni elämänkertaelokuva vuodelta 2009 ja katsoimpa sen. Elokuva on todella loistavasti tehty draama Romy Schinderistä keskittyen etupäässä hänen vaikeaan yksityiselämään sivuuttaen elokuvauran nopeasti, mikä oli erinomainen ratkaisu. Romyä näytellyt Jessica Schwarz teki upean roolin naisena joka kaatui viinaan ja lääkkeisiin, mutta pystyi tekemään loistavia leffoja kuten "Sissi"-trilogia ja "Ludwid II". Sivurooleissa Romyn ensimmäisenä aviomiehenä Harry Meyeninä nähdään loistava Thomas Kretschmann ja Romyn ensimmäisenä rakkaana, ranskalaisena näyttelijä Alain Deloinina Guillaume Delorme. Sivurooleissa ovat erinomaisia myös Maresa Hörbiger, Nadja Bobyleva ja Alberto Di Stasio. Elokuvan soundtrack on mahtipontista orkesterimusiiki ja sen on säveltänyt Annette Focks. Kaikenkaikkiaan tämä Torsten C. Fischerin ohjaama tv-elokuva on erinomainen paketti, jonka lopussa itkin jopa vähän Romyn surkeaa kohtaloa. Aivan tajuttoman hieno kuvaus tämä on.

Memories: Kolme lyhyttä tarinaa animen mestareilta: Kôji Morimotolta, Katsuhiro Ohtomolta ja Tensai Okamuralta. Tarinoista ensimmäinen, psykologinen sci-fi kauhu on paras, koska siinä on paljon viittauksia länsimaisiin scifiklassikoihin ja se onnistuu paikoitellen pelottamaan. Toinen osa, scifi- kauhua myös menettelee ja kolmas on tylsä, muttei huono kuitenkaan. Musiikit ovat kaikissa kolmessa osassa parasta antia, ensimmäisessä varsinkin. Ääninäyttely pelaa hyvin kaikissa kolmessa osassa. Kokonaisuutena leffa on hyvä esimerkki loistavasta animaatiosta, joka ei kuitenkaan sorru liikaan pituuteen. Aivan tajuttoman mahtava kokonaisuus, joista ensimmäinen oli ylivoimaisesti laadukkaain muiden jäädessä sekunda-animeksi. KATSO!

2.6

Teksasin moottorisahamurhat: Vihdoinkin näin tämän paljon kehuja saaneen klassikon ja ei voi muuta sanoa että huh huh millasta menoa se on. Elokuvan tunnelma on niin kieroutunut että pahaa teki välillä katsella sitä. Elokuvan näyttelijät ovat itselleni outoja, mutta kyllä he suorittavat tonttinsa kunnialla läpi. Elokuvan pääroolissa oleva Marilyn Burns on erinomainen omassa roolissaan. Leatherfacea näyttelevä Gunnar Hansen ei tee muuta kun päristelee sahaansa ja ääntelee omituisesti. Kaikki muutkin perheen jäsenenet ovat melko sekopäistä sakkia. Hoopperin ohjaustyö on mallikasta ja hän on saanut leffan niin pelottavaksi kun se on enkä yhtään ihmettele miksi se oli niin pitkään kiellossa Suomessa. Elokuvan musiikit ovat yksi tärkeä osa piinaavan tunnelman luomisessa. Leffa ei kauheasta kohustaan huolimatta ole kovinkaan raaka, mutta silti se on aika härö leffa. Leffa sai peräänsä kolme jatko-osaa.

Teksasin moottorisahamurhat 2: Jatkis edellämainitulle leffalla. Jälleen Tobe Hoopper istuu ohjaajanpallilla, mutta nytten vakava ja henkisesti raaka leffa on muutettu teinikomediaksi jonka pääroolissa nähdään Dennis Hopper. Nais"kiljujana" kuullaan ja nähdään Caroline Williams. Ekan osan tapaan pahiksina toimivat Leatherface ja hänen kannibaaliperheensä. Elokuva on melko hauska, mutta vaikka leffa on komedia pisteitä saa se että Leatheface kuvataan sympaattisena ihmisenä tässä leffassa eikä niin sekopäisenä murhaajasadistina kun ykkösessä. Leffassa kuultava teinirock sopii leffaan kun nakutettu ja muutenkin koko leffa on yksi parhaista jatko-osista koskaan. Harmi ettei Hoopper ohjannut enää kolmosta.

Tarzan ja viidakkokansa: Tämä vuonna 1943 valmistunut seikkailuleffa kuuluu niihin leffoihin joista itse pidän erittäin paljon, koska se ei ota aihettaan liian vakavasti. Mielestäni elokuvan kantavana voimana on Johnny Weissmullerin tulkitsema Tarzan, Johnny Sheffieldin poika ja Paul Sawtellin tekemä musiikki. Leffan tehosteet ja lavasteet ovat yllättävänkin hyvin tehdyt. Leffassa ei nähdä Janea mutta nainen on saatu mukaan: Frances Gifford, joka on erittäin hyvännäköinen nainen. Show´n varastaa kuitenkin Cheetah-simpanssi, joka on leffan ilopilleri hauskojen temppujensa kanssa. Vaikka leffa onkin loistava niin on siinä jokunen typerä epäloogisuus: miten pirussa sakemannit pääsevät afrikan viidakkoihin? Elokuva on todella jännittävä, hauska ja viihdyttä paketti ja sitiä saa kiittää ohjaaja Wilhelm Thieleä ja käsikirjoittajia Carroll Youngia ja Roy Chansloria.

Tarzanin erämaan seikkailut: Lisää Tarzania. Nyt totuin jo elokuvan tyyliin ja pystyin nauttimaan enemmän elokuvasta. Cheetah varastaa jälleen lähes koko show´n ja naisroolissa ollut Nancy Kelly on taas niin kaunis että HUH HUH. Elokuvan musiikki on jälleen hivelevän kaunista ja lavastukset ovat todella nätit. Loppupuolella mennään kauhuleffan puolelle jättihämisten- ja lihansyöjäkasvien muodossa. Kaiken kaikkiaan todella mahtava seikkailuleffa, josta voi nauttia täysin siemauksin.

3.6

Huviretki painajaisiin: Ranskalainen Claude Millerin ohjaama draama-trilleri on vaikeastiotettava tarina lapsuudesta. Elokuvan näyttelijät osaavat hommansa erinomaisesti. Clément van den Bergh ja Lokman Nalcakan ovat päärooleissaaan todella uskottavia lapsia. Naisroolissa ollut Emmanuelle Bercot on aika namu. Elokuva perustuu Emmanuel Carrèren kirjoittamaan romaaniin ja käsikirjoitusken kirjoitti Claude Miller. Henri Texierin säveltämä soundtrack on erinomainen ja juoni on aika psykoottinen. Kauniit alppimaisemat ovat nättejä. Tämmöisiä leffoja pitäisi tehdä enemmän. Elokuva on yksi parhaita ranskalaisia elokuvia pitkiin aikohin, muttei silti paras vaikeaselkoisuutensa takia.

Texasin moottorisahamurhat 3: Mielenkiintoinen kauhuleffa, joka on Tobe Hoopperin ohjaaman "Teksasin moottorisahamurhat" (1974)- leffan toinen jatkis. Toisen osan huumoripitoinen esitys on tässä historiaa ja nytten ollaan taas vakavassa kauhussa tiukasti kiinni. Hoopperin paikan ohjaajana otti Jeff Burn, eikä ole ohjannut yhtään pöllömmin tätä elokuvaa. Kauhu on onnistuttu saamaan esille, eikä surkeat näyttelijät pilaa leffan tunnelmaa. Pääroolissa olleet Kate Hodge ja Ken Foree tekevät laatutyötä. Elokuvaan oli eksynyt myös Viggo "Aragorn" Mortensen, joka tekee ihan kelpo roolin vaikkei ole ihan kotonaan kauhuleffoissa. Leatherfaceä näytellyt R.A Mihailof on kelpo muttei tarpeeksi voidakseen kammeta Bill Johnssonia ja Gunnar Hanssenia pallilta. Aivan laatuleffa, jollaisia enää tehdään harvoin.

Liisa Ihmemaassa: Miten näin ihanan ja hauskan leffan voi tehdä. No helposti jos asialla ovat britit. Elokuva rikkoo monta aiemmin näkemäni Liisa-leffan kaavaa: Liisa, jota tulkitsee Tina Majorino, on herttaisempi ja viattomampi kuin Kristine DeBell leffassa "Alice in Wonderland: An X-Rated Musical Comedy"(1976), hauskempi leffa kun Disneyn "Alice in Wonderland" (1951) ja kaikella tavalla parempi kuin Tim Burtonin "Alice in Wonderland" (2010). Elokuvan musiikki jotka on säveltänyt Richard Hartley, on kaikin puolin erinomaista kuuneltavaa. Tehosteet ovat joiltakin osin hölmöt, mutta annettakoon anteeksi kun tämä on kerta tv-tuotantoa. Koko leffa on täyttä komediaa alusta saakka ja sen aikana saa nauraa monet kerrat aivan hulvattomalle brittihuumorille. Tina Majorinon lisäksi pisteet saa Miranda Richardson herttakuningattarena. Muissa rooleissa ovat mm. Robbie Coltrane, Whoopi Goldberg, Richard Coombs ja Martin Short. Leffa ansaitsee kaikki neljä saamaansa Emmyä.

5.6

Texasin moottorisahamurhat - uusi sukupolvi: Miten tämä voi olla osa kuuluisaa "Teksasin moottorisahamurhat"-leffasarjaa. Leffahan on hengeltään kaukana noita kolmea melko loistavaa kauhuleffaa, elokuvan hahmoilla ei ole mitään tekemistä kolmen aikaisemman leffan kanssa ja koko juoni (siis mikä juoni?) on aika hölmö. Osaksi leffan surkeus johtuu että katsomani versio oli sensuroitu, mutta ei se varmaan paljoakaan parane vaikka oliskin täysimittainen. Omana erillisenä elokuvanaan leffa olisi saattanut upota paremmin, mutta nyt kun se on osa moottorisahamurhia niin ei, ei, ei ja vielä kerran ei. Leffan pääroolissa ollut Renée Zellweger teki mitä parhaiten pystyi eli lausui idioottimaisia reploja ja kiljui paljon. Leatherfaceä näytellyt Robert Jacks sitten meni metsään että ropina kävi. Äijä on pihalla kun talitintti. Kolmen aiemman Leatherfacen kanssa tällä ei ollut mitään tekemistä. Transvestiitti psykopaatti, joka pitää kuuluisaa sahaansa alussa ja lopussa ja ääntelee omituisesti. Ei pyhää päivää, sanon minä. Eikä kolmen aikaisemman leffan hieman sympaattisesta Leatherfaceä nähdä leffassa. Leatherface on idiootti ja aivan uuno läskipontso. Leffan ohjaajana toimi Kim Henkel, joka toimi edellisessä osassa käsikirjoitustiimissä, joka ei saa leffasta irti yhtään mitään, ei kauhun hiventäkään. Ja leffan huumoripuolikin oli aika ohkasta että en nauranut juuri ollenkaan leffan aikana. Ja kun kyseessä on teinikauhuslasher niin sitä väkivaltaa olisi voinut olla edes hitusen. Olihan sitä vähän, mutta ei se kovinkaan vakuuttavaa ollut. Osasyy väkivallan puuttumiseen voi olla sensuuri, mutta ei voi mitään. Henkelin olisi pitänyt jäädä kirjoittamaan kässäriä ja antaa ohjaamistehtävät parempien ohjaajien huostaan. Tämä oli Heinkenin ohjaajauran ainoa ohjaus ja hyvä niin tämän perusteella. Kässärin väsäsivät Heinkel ja Hoopper yhdessä, mutta kun ruutua katsoo tulee mieleen että sen olisivat tehneet jotkut pikku -Kalle kaverinsa pikku- Mikon kanssa päiväkerhon piirustustuokiolla. Ei pilkahdustakaan siitä loistavasta psykologisesta kauhusta mitä nähdään esim. ykkösessä ja kolmosessa ja kun tämä oli komedia niin ei hiventäkään samasta huumorista kun kakkosessa. Tämä oli neliosasen "Teksasin moottorisahamurhat"-elokuvasarjan neljäs, viimeinen ja heikoin osa. Jos sarja saa joskus vielä jatkoa niin toivon että

A) Ohjaajana toimiin Tobe Hoopper.
B) Käsikirjoituksesta vastaa joku asianosaava heppu kuten Tobe Hoopper tai L.M. Kit Carson tai David J. Schow.
C) Tarina palaa samoille urille kun kolmessa aiemmassa osassa eikä siirry mihinkään ihmehoopoiluun.

Leffan musiikkivalinnat eivät tosiaankaan sovi leffaan alkuunkaan, mutta mitä väliä kun leffa on muutenkin aika surkea. Teinirockbiisit taas ovat loistavia ja saivat menojalan vipattaan. Aah, toivoisinpa taas olevani 90-luvulla.

Faces of Death: Dokumenttielokuva, jonka aiheena on kuolema. Elokuvassa on paljon häröä materiaalia, joista osa on aitoa kuten eläinten teurastukset. Elokuva käsittelee kuolemantapauksia kuten ihmissyöjäklaanin uhria, naista joka on hypännyt talon katolta, auto-onnettomuuksia ja Meksikolaisia hautalöytöjä. Elokuva voidaan luokitella Mondo-dokumenttien heimoon, koska lähes kaikki leffan kohtaukset on feikkiä. Jotkut kohtaukset, kuten pirajat syövät anakondan ja naisen ruumiin tutkiminen ovat kuitenkin aitoja kuvia. Gene Kauerin tekemä soundtrack on tajuttoman hyvä ja sopii leffan sekopäiseen tunnelmaan erinomaisesti. Elokuvan ohjaajana toimi John Alan Schwartz, joka on tehnyt ihan kelpo tusinadokkarin, joka on päässyt tunnetuksi pääsystään brittien Video Nasty-listalle. Leffa on kesympi mitä etukäteen odotin ja aika tylsä loppupelissä. Toivottavasti kolme jatko-osaa ovat parempia ja vieläkin häiriintynempiä tapauksia.

Liisa Ihmemaassa: Taas yksi tulkinta tästä Lewis Carrollin lastenkirjasta. Tämä Disney-yhtiöiden vuonna 1951 tekemä versio on yksi tunnetuimmista versiosta ja onhan se yksi parhaista. Japanilaisten tekemää animeversiota en ole nähnyt, joten sen perusteella tämä on paras animaatiosovitus kyseisestä kirjasta. Elokuvan musiikit ovat ihastuttavia ja Mervi Hiltunen on aivan tajuttoman loistava Liisan suomenkielisenä äänenä. Muutenkin suomenkielinen sovitus on tehty laadulla. Muissa äänirooleissa ovat mm. Elis Sella, Jukka-Pekka Palo, Ritva Valkama ja Antti Pääkkönen. Elokuva on yksi parhaita Disneyn tekemiä animaatiota.

Alice in Murderland: Mitä oikein odottaa elokuvalta, joka saa IMDb:ssä pisteet 2.1. No ei oikein mitään. Elokuva "Alice in Murderland" on kuitenkin ihan kelpo leffa. Elokuvaa voi kuvailla kahdella lauseella: Pornoelokuva joka ei ole pornoelokuva ja amatöörielokuva joka ei ole amatöörielokuva. Elokuvan naiset ovat kuin suoraan amerikkalaisesta 2000-luvun halpispornoleffasta asustukseltaan ja näyttelytaidoltaan ja leffan lavasteet, efektit ja kaikki muukin tuovat mieleen jonkun opiskelijaporukan tekemän leffan. Elokuva on kuvattu lähes kokonaan jossain vanhassa talossa kaupungin keskustassa. Ja elokuva on kuvattu halvalla digivideokameralla. Efektit taas ovat paremmat kuin amatöörileffoissa mutta kaukana tasollisesti Hollywood-leffoista. Leffan naisnäyttelijät ovat todella törkeän surkeita, mutta ei se haitannut kun olivat niin herkkuja. Pääroolissa Alicena ollut Malerie Grady tekee ihan kelpo roolin. Pahiksen roolissa ollut Kelly Kula on myös aika namu. Elokuvan miehet ovat ruudussa vain ohikiitävän hetken ja heistä eniten ruutuaikaan sas Christopher Senger, joka on niin surkea kuin naisetkin. Efektit, joista aiemmin puhuin, ovat todella kornin näköiset ja siitä tuleekin osa elokuvan tahatonta huumoria. Äijä pitelee käsissään makkaraa kun suolet tulevat ulos. Elokuvassa on myös yksi loistava kohtaus, joka tekee kunniaa aika verisellä tavalla Hitckockin "Psykolle" (1960) ja sen kuuluisalle suihkukohtaukselle. Elokuvan musiikkipuoli, jonka teki Jason Peri, on erittäin onnistunutta. Musiikkien ansiosta leffa saa lisää pisteitä. Elokuvan käsikirjoitti ja ohjasi entuudestani tuntematon Dennis Devine ja on saanut paskasta kamerasta, surkeista näyttelijöistä ja avuttomista efekteistä huolimatta tehtyä kohtuu pelottavankin kauhuleffan, jossa on paljon huumoria (osa tosin tahatonta) joka naurattaa kuten naisten välinen kissatappelu ja pikkareiden kuvaamine digikameralla. Elokuvan juoni on aika pitkälle kliseinen, jossa on paljon viittauksia muihin teinislashereihin, italialaisiin gialloihin ja muihinkin leffoihin kuten "Psykoon" ja teinikauhuklassikko "Screamiin". Vaikka elokuva on pienistä viostaan parempi kuin IMDb keskiarvo antaa ymmärtää sen suurimmat ongelmat ovat tekniset viat. Äänimiehen käsi ja mikki näkyvät muutaman kerran taustalla, ääni kaikuu paikoin ikävästi ja leikkausvirheitä on paljon. Lisäksi pariin otteeseen näkyivät valomiehestä vilaus ja valolava roikkumassa kuvan yläreunassa. Elokuva on kohtuu hyvä pienen budjetin kauhuroiskuttelu, josta saa hyvät naurut.

Viikko 21

23.5

Spy game: Yhdysvaltalainen toimintatrilleri tarjoaa erinomaista viihdettä. Juoni jaksaa pitää koukussaan koko pituutensa ajan (126 minuuttia). Päänäyttelijät elokuvassa ovat melko tunnettuja. Robert Redford on erinomainen ja hänen vastanäyttelijänsä Brad Pitt tekee yhden parhaista rooleistaan (miinus "Kunniattomat paskiaiset"). Elokuvan pakollisen naisen roolin tekee melko hyvännäköinen Catherine McCormack. Elokuva on melko toimintapainotteinen ja efektit ovat monessa kohtaa näyttävän näköisiä. Elokuvan loistavasta musiikkipuolesta vastaa Harry Gregson-Williams, joka itselleni oli melko outo säveltäjä, mutta tekee silti aivan maagista musaa elokuvaan. Ohjaajanpenkkiä kulutti Tony Scott. Hänen ohjauksessaan ei ollut mielestäni mitään vikaa. Elokuva oli kaiken kaikkiaan melko onnistunut tekele. Kannattaa katsoa, mikäli pitää kunnon trilleristä ja rytinästä.

24.5

San Franciscon maanjäristys: Tämä leffa tuli suoraan puskista. Aivan tajuttoman mahtava elokuva vuonna 1906 tapahtuneesta suuresta maanjäristyksestä San Franciscossa, jossa kuoli yli 3 000 ihmistä ja 250 000 jäivät kodittomiksi. Elokuva löytyi pölyttymässä leffahyllyn periltä ja sattui videonauhuriin. Elokuva alkaa romanttisena draaman elkein, jota on kevennetty hauskalla dialogilla josta saa monet naurut. Sitten leffan viimeinen 20 minuuttia seurataan kaaosta San Fransicon kaduilla. Vaikka elokuva on valmistettu jo vuonna 1936, sen tehosteet jaksavat häikäistä. Elokuvan efektit ovat ällistyttävän realistiset. Romahtavat ja palavat talot, halkeilevat kadut ja tärisevä maa ovat nättiä katsottavaa. Nykyään semmoiset tehtäisiin nopeasti tietokoneella, mutta tässä niitä jaksaa ihastella henkeään pidätellen. Maanjäristyksen lisäksi itseäni ihastuttivat elokuvan musiikit. Elokuvan naistähden, Jeanette MacDonaldin, laulamat oopperanumerot ja myöskin nätti laulu "San Francisco" ovat loistavat. Miespääroolissa on kolme vuotta myöhemmin "Tuulen Viemää"- leffassa hurmannut Clark Gable. Lisäksi aina loistava Spencer Tracy tekee pienen sivuroolin. Gable-MacDonald akselin kemia toimii todella hyvin. Kumpikin ovat eteviä näyttelijöitä ja se näkyy ruudulla todella laadukkaana elokuvana. Tämä leffa pesee kaikki nykyajan "Godzillat" ja "Tulivuoret" tyylikkyydellään. W.S. Van Dyken ohjaama romanttinen draama oli semmoinen paukku että tälläisiä elokuvia kaipaisi lisää vielä nykypäivänä, mutta nykyään kaikki purkitetaan mielummin kasaan tietokoneella.

25.5

Petteri Punakuono: Erinomainen animaatiolyhäri. Elokuvan valmistusvuosi on 1948. Animaatiojälki ei ollut mitään ihmeellistä tässä, mutta kyllä se oli ihan katsottavaa. Animaation ohjaajana on toiminut Max Fleischer ja elokuvan todella nätit musiikit on säveltänyt Johnny Marks. Elokuvan ainoana ääninäyttelijänä toimi Paul Wing tehden uskomatonta roolityötä. Kun alussa soi klassinen joululaulu " Rudolph the Red-Nosed Reindeer" niin tiesin että että tämä on kovaa kamaa. Lisäksi kun soi "Jinggle bells" niin olin taivaissa. Musiikit olivat todella nappivalinnat ja loppukohtaus oli todella upea, Petteri valittiin Joulupukin ykkösporoksi. Lapille sopiva lyhytanimaatio on erinomaisuudessaan omaa luokaansa.

26.5

Flavian verinen kosto: Jälleen tuli katsottua italialainen nunnapätkä ja olihan tämä aika karu tapaus. Gianfranco Mingozzin ohjaama "Flavian verinen kosto" ("Flavia, la monaca musulmana", engl. "Flavia The Heretic") oli yksi monenkirjavan genrensä helmiä. Erittäin brutaalia ja perverssiä menoa saa seurata tätä katsoessaan. Elokuvan nimiroolissa on yksi omia suosikkinäyttelijöitäni, Florinda Bolkan, joka on tehnyt hyvää roolia muutamissa Fulcin elokuvissa. Sivurooleissa olivat mm. María Casares, Claudio Cassinelli, Anthony Higgins ja Raika Juri. Elokuvassa oli paljon sairaita kohtauksia, kuten hevosen kastrointi ja nunnan raiskaus sikojen keskellä. Myöskin yksi kidutuskohtaus oli aika sairas ja sai vatsan kääntymään ympäri. Elokuvan ohjaajana Mingozzi on saanut aikaan todella hyvän paketin katoliset nunnien vaikeasta taakasta. Musiikit tehnyt Nicola Piovani on saanut tuotua leffaan juuri oikeanlaista tunnelmaa upean soundtrackin ansiosta. Joe D´Amaton nunnailut jäävät tämän rinnalla lastentarhakamaksi. Suorastaan maagisen upea elokuva.

27.5

Dead Snow: Härre god, mitä sieltä oikein tulee. Norjalaiset ovat tehneet sellaisen leffan että oksat pois. Erittäin brutaalia väkivaltaa ja kauniita tunturimaisemia. Altalainen Tommy Wirkkola on ohjannut todella upean kauhukomedian ryhmästä lääketieteen oppilaita, jotka ovat pääsiäislomalla Norjan Lapissa eräässä vuoristolaismökissä. Siellä he kohtaavat lauman natsizombeja toisen maailmansodan peruilta. Leffan parhaan roolisuorituksen tekee Bjørn Sundquist yksinäisenä vaeltajana. Elokuva kopio melko onnistuneesti yhdysvaltalaisia teinikauhuleffoja kuten "Evil Dead". Leffan nuorista näyttelijöistä parhaat roolit tekevät Jeppe Laursen, Jenny Skavlan ja Stig Frode Henriksen (joka myös on elokuvan toinen käsikirjoittaja Wirkkolan rinnalla). Elokuvassa kuullaan norjalaista teinirokkia- ja poppia, joka sopii elokuvaan erittäin hyvin. Kuten jo aiemmin sanoin elokuva on todella raaka. Efektit ovat erittäin nättejä ja hyvin toteutettuja. Veri ja suolet roiskuvat ympäri hankia ja tappovälineet ovat mielenkiintoisia: kirves, vasara, moottorisaha, haulikko ja MG-42 konekkivääri näin muutamia mainitakseni. Elokuva on piristysruiske amerikkalaisten puolivillaisten tusinakauhujen keskellä, joita tämä parodio paikoin oikein etevästi. Kannattaa katsoa.

Buio Omega: aka "Beyond the Darkness" kuuluu Joe D´Amaton tuotannon kärkipään elokuviin erittäin nerokkaan ideansa myötä. Elokuva, joka kertoo nekrofiliasta on aivan tajuttoman upeasti kirjoitettu. Goblinin musiikeilla höystetty elokuva näyttää että D´Amato osaa ohjata muutakin kun HC-pornoa. Elokuvan päärooleissa ovat Kieran Canter, Cinzia Monreale, Franca Stoppi, Sam Modesto, Anna Cardini ja Lucia D'Elia. Elokuvan efektit ovat todella laatukamaa ja ne onkin elokuvan kantava voima. Ihmisen sisäelimet ovat todella aidon näköiset ja niiden katsominen tekee pahaa itse kullekkin. Ottavio Fabbri ja Giacomo Guerrini ovat kirjoittaneet todella mielenkiintoisen kässärin, jonka huipentaa loistava lopputwisti jota on myöhemmin kopioitu mm. elokuvassa "Kill Bill vol.2".

Titanic: Yksi kaikkein aikojen parhaista romanttisista elokuvista voitti aikoinaan 11 oscar-pystiä ja ansaitsee ne, kaikki. James Cameronin ohjaajauran loistavimpia elokuvia, joihin lukeutuvat myös mm. "Terminator II", "Avatar" ja "Aliens". Pääroolissa ollut Leonardo DiCaprio tekee ehkä uransa upeimman roolisuorituksen ja vastaparina oleva Kate Winslet on todella hyvän näköinen, mutta osaa myös näytellä uskomattoman hyvin. "Taru Sormusten herrasta"-leffoissa loistanut Bernand Hill näyttelee esimerkillesti laivan kapteenia, joka upposi laivansa mukana. Sivunäytteijät tekevät todella hyvät roolisuoritukset, jotka ansaitsevat kiitosta. Victor Garber, David Warner, Kathy Bates, Gloria Stuart ja Billy Zane ovat erinomaisia tässä leffassa. Jokainen suorittaa oman tonttinsa kunnialla läpi. "Land Before Time" leffassa todella upean soundtrackin tehnyt James Horner on lähes kokonaan kateissa tässä leffassa. Vasta viimeiset 40 minuuttia ovat häneltä sellaista mitä häneltä odottaa. Vaikka elokuvan musiikit eivät tunnu juuri miltään, niin Celine Dionin esittämä "My Heart Will Go On" on yksi omia suosikkilaulujani. Titanic-hymni on myös erittäin kaunis ja sopii elokuvan lopun synkeään tunnelmaan upeasti. Jos väittäisin että elokuva olisi elokuvahistorian kaunein rakkaustarina en olisi paljoakaan väärässä. Sen tittelin taitaa viedä kuitenkin toinen 11 Oscarin elokuva, "Tuulen viemää".

28.5

Titanic: Jälleen "Titanic", mutta nyt kyseessä on saksalainen vuonna 1943 valmistunut versio, josta 55 vuotta myöhemmin Cameron otti hieman vinkkejä omaan elokuvaansa. Tämä leffa on paljon lyhempi ja kertoo yleensä mitä laivalla uppoamisen aikana tapahtui, toisin kun Cameronin tulkinta. Elokuvan efektit ovat todella upeat, jos otetaan huomioon että elokuva on 68 vuotta vanha. Ohjaajana toimineet Herbert Selpin ja Werner Klingler ovat ohjanneet todella tasokkaan draaman Titanicista ja sen kohtalonyöstä vuonna 1912. Näyttelijätyö on erinomaista myös: mm. Sybille Schmitz, Hans Nielsen ja Kirsten Heiberg. Parhaat roolit tekivät kuitenkin Karl Schönböck John Jacob Astorina, Otto Wernicke Titanicin kapteenina ja Claude Farell Hedi-nimisenä naisena. Elokuvan musiikit ovat tajuttoman loistavia. Jenkkiversion musiikit jäävät tämän rinnalla lähtökuoppiin. Werner Eisbrennerin tekemä soundtrack on todella nätti ja siitä olisi Horner saanut hieman ottaa osviittaa. Elokuvan tehosteet eivät vedä vertoja Cameronin versiolle, mutta efektit ovat laatutasoa siltikin. Laivan uppoaminen on nopeampi kuin Cameronin versiossa, johtuen osaksi varmaan budjetista. Upea draama, joka kannattaa katsoa vaikka pikkaisen natsimielinen tekijäkaarti on ollutkin niin aika realistinen kuvaus on saatu aikaan.

Emanuelle Amerikassa: Joe D´Amaton ohjaama eroottinen draama, jossa oli muutama HC- kohtaus jotka on toteutettu melko hyvin. Lisäksi elokuvassa hivellään Hevosen siitintä ja näytetään erittäin brutaalia naisten kiduttamista. Emanuelina nähdään jälleen seksi-ikoni Laura Gemser ja vastanäyttelijänä tuore aviomies Gabriele Tinti. Muutkin näyttelijät ovat melko hyviä kuten Roger Browne, Riccardo Salvino, Lars Bloch ja Paola Senatore. Nico Fidencon säveltämä soundtrack on perinteiseen italialaiseen tyyliin melko hyvä ja alkutunnari on kultaa. Vaikka tämä onkin 70-lukua ja yksi parhaista Emanuelle-elokuvia, niin vaikket katsoisikaan tätä niin et menetä mitään.

Guinea Pig- Devil's Experiment: Mitä tästä nyt sanoisi. Elokuvallista arvoa tällä teoksella ei todellakaan ole. Elokuvassa joukko miehiä hakkaa avutonta naista 43 minuuttia ja lopuksi repivät silmän irti. Tämä on sitä japanilaista sadismia karmeimmillaan. Elokuvaksi tätä ei voi kutsua koska siinä ei ole musiikkia eikä kunnon dialogiakaan ja "juoni" on niin olematon että se ei edes ole juoni. "Näyttelijöiden" nimiä ei missään kerrota ja syyn varmaan ymmärtää katsomalla tämän elokuvan. Elokuvan ohjaajana toimi Satoru Ogura joka ei koskaan ole ohjannut mitään muuta kuin tämän elokuvan ja syy on varmaan jo tullut selväksi tässä tekstissä. Elokuvan erikoistehosteet ovat niin loistavia että sitä voisi jopa luulla snuffiksi. Muuta arvoa tällä ei sitten olekkaan kun ihailla tehosteiden mahtavuutta.

Titanic: Jälleen Titanicia. Nyt vuorossa Yhdysvaltalainen vuonna 1953 valmistunut romanttinen draama, jonka päärooleissa olivat Clifton Webb ja Barbara Stanwyck. Elokuvan laivaefektit ovat melko komea ja niitä kelpaa ihailla. Näyttelijät ovat hyviä tehden omat roolinsa hyvin. Barbara Stanwyck ja Audrey Dalton ovat silmänilona tässä leffassa, jonka on ohjannut Jean Negulesco, joka tunnetaan komediaelokuvista kuten "Kuinka miljönääri naidaan" ja "Jessica, ihannetyttö". Elokuva keskittyy etupäässä Webbin ja Stanwyckin suhteen puimiseen ja jättää itse laivan uppoamisen ja sen henkilökunnan melko taka-alalle, mikä erottaa sen monista muista Titanic-kuvauksista. Titanicia käsittelevänä tämä leffa ei toimi mutta hyvänä draamana kylläkin. Elokuvan loppukohtaus on todella surullinen. Klassikkoainesta pienistä vioistaan huolimatta.

29.5

Guinea Pig II- Flowers of Flesh and Blood: "Guinea Pig"- sarjan toinen osa jatkaa samaa verisen brutaalia linjaa kuin ykkönenkin. Nyt ohjaaja-käsikirjoittajana toimii Hideshi Hino. Elokuvan näyttelijäkaartiin kuuluvat Hiroshi Tamura ja Kirara Yûgao, joista kumpikin tekevät kelpo roolit. Elokuva on visuaalisesti nätimpi kuin ykkösosa ja täten näyttää enemmän elokuvalta, mutta on silti kaukana oikeasta elokuvasta. Musiikit ovat harvassa tässäkin, mutta niitä sentään on, toisin kun ykkösosassa. Elokuvassa on myös dialogia, mutta juoni on vain sitä kun samuraipukuinen häiskä kaappaa naisen johonkin kellariin ja silppuaa sen palasisiksi omaa kukkatarhaansa koristamaan. Sairas, mutta teknisesti hyvin toteutettu lyhytelokuva.

Guinea Pig III - He Never Dies: Guinea Pig sarjan kolmas osa on jo lähempänä oikeaa elokuvaa. Se oli kuitenkin edelleenkin sitä samaa vanhaa brutaalia väkivaltaa, nyt homma tosin oli otettu huumorilla. Elokuvassa elämäänsä tylsistynyt mies aikoo riistää itseltään hengen tyttöystävän jätettyä hänet. Hän yrittää tehdä kaikkea kuten aukaista kaula veitsellä, lyö kynän kädestä läpi, lyö viivottimen kaulan läpi, avaa vatsansa ja leikkaa päänsä irti. Homma on niin naurettavaa että ei ole tosikaan. Elokuvan pääroolissa ollut Shinsuke Araki ylinäyttelee lähes koko elokuvan oiken reippaanlaisesti. Muissa rooleissa nähdään mm. Ivu ja Masahiro Satô. Elokuvan ohjaajana toimi Masayuki Kusumi teki oikein oivaa työtä. Elokuvan musiikit ovat myös sopivan hyvät, varsinkin alussa soiva 80-luvun japsirokki. Efektit ovat myös huippuluokkaa, kuten kahdessa aiemmassakin osassa.

Guinea Pig IV- Mermaid in the Manhole: Taas brutaalia sadismia japanista. Päärooleissa ovat Shigeru Saiki ja Mari Somei, joista kumpikin tekevät upeat roolit. Elokuvan ohjasi myös kakkososan ohjannut Hideshi Hino, joka myös on piirtänyt elokuvan pohjana olleen mangan. Mari Somei on erittäin loistava kuolevana merenneitona, mutta muut näyttelijät ovat todella luokattomia. Elokuvassa on taas erinomaiset efektit. Efektien onnistumisen takia elokuva on yksi Guinea Pig-sarjan sairaimmista teoksista. Elokuva kerto taidemaalarista, joka löytää viemäristä merenneidon ja vie sen kotiin mallikseen. Merenneito tuppaa sitten kuolemaan erittäin brutaalien vaiheen jälkeen. Tämä on sarjan yököttävin osa, muttei huonoin.

Guinea Pig VI -Android of Notre Dame: Tylsin Guinea Pigeistä, mutta silti aivan vinksahtanutta kamaa japanista. Kazuhito Kuramoton ohjaama leffa kääpiöproffasta, joka alkaa etsiä ruumiiden kautta keinoa pelastaa oma sisko kuoleman kielistä. Sairasta menoa koko rahan edestäm mutta melko tylsä tämä silti todellakin on. Toshihiko Hino on aivan erinomainen kääpiöproffana ja Mio Takaki hänen siskonaan. Ihan sekopäinen leffa ei jää myös efekteissään muiden taakse osien taakse. Puhuva pää, jalat irti lentävällä sirkkelillä ja sisälmykset naiselta pois. Laatutavaa, mutta tylsyys vaivaa silti.

Liisa Ihmemaassa: Tim Burtonin elokuva Liisasta, joka joutuu outoihin seikkailuihin Ihmemaahan. Elokuva on epävirallinen jatko vuonna 1951 valmistuneelle animaatiolle "Liisa Ihmemaassa". Liisaa näyttelee loistavasti australialainen Mia Wasikowska. Muutenkin leffa vilisee huippunäyttelijöitä kuten Johnny Depp, Helena Bonham Carter, Anne Hathaway, Alan Rickman ja Christoper Lee. Mielenkiintoinen huomio leffasta että siinä on neljä Harry Pottereista tuttua näyttelijää:Helena Bonham Carter (Bellatrix Lestrange), Alan Rickman (Severus Kalkkaros), Timonthy Spall (Matohäntä) ja Frances de la Tour (Madam Maxime). Musiikit säveltänyt Danny Elfman on tehnyt upeaa työtä. Elokuva on hyvä paketti huumoria, toimintaa, seikkailua ja draamaa. Lopputunnari "Alice" on todella hyvä veisu Avril Lavignelta, jonka tekemää musiikkia aika harvoin kuuntelen, mutta kyllä tyttö osaa laulaa upeasti.

Diary of the Dead: Viikon viimeinen elokuva oli George A. Romeron ohjaama zombeilu, joka lukeutuu pelottavien elokuvien listalla aikas korkealle. Efektit ovat todella hyvin tehtyjä ja tunnelman luonnissa dokumenttaarinen esitystyyli on aika hyvä ratkaisu. Elokuvan naiset ovat todella seksikkäitä ja miehet semmoisia tavallisia. Päärooleissa esiintyvät Michelle Morgan, Joshua Close ja Shawn Roberts olivat hyviä. Lopputunnari oli laatukamaa: "the Captains Intangiblen" esittämä biisi "Any Other Way". Romeron zombie-elokuvien vahvinta osastoa todella upean esitystavan ansiosta ja se loppu oli todella mahtava ratkaisu Romerolta. Kannattaa tsekata, varsinkin Romeron fanit.

Viikko 20

16.5

Pitkä kuuma kesä: Suomalaiseksi elokuvaksi melko onnistunut. Musiikit olivat nerokkaan dialogin ohella elokuvan vahvinta osastoa. Pääroolissa ollut Unto Helo teki ok-tasoisen roolisuorituksen ja sivurooleissa olleet Jimi Pääkallo, Timo Lavikainen ja Toni Wirtanen tekevät parhaat sivuroolit, kuten naisroolissa ollut Hanna-Mari Karhinen. Myös Martti Suosalo, Ulla Tapaninen ja Risto Salmi tekevät kelpo roolit elokuvassa jääden kuitenkin pieniin rooleihin. Leffassa kuullaan paljon Suomi-rockia kuten Pelle Miljoonan klassinen "Moottoritie on kuuma", joka on yksi omia suosikkejani. Itse en paljoakaan perusta nykypäivän Suomi-leffoja, mutta "Pitkä kuuma kesä" oli mielenkiintoinen ja yllättävä leffa paskojen leffojen suosta. Arvosanaa laskee kuitenkin nuorisoleffojen vitsakset: viina, huumeet ja seksi. Seksin ymmärtää osana nuoria, mutta viina ja huumeet menevät yli, kun ottaa huomioon että hahmot olivat 16-18 - vuotiaita. Perttu Lepän ohjaustyö oli melko tasokasta ja käsikirjoitus, josta vastasi ohjaaja itse.

Hurja joukko: Sam Peckinpah, tuo erinomaisten ja veristen länkkäreiden ohjaaja, teki vuonna 1969 klassikkon. "Hurja joukko" on erittäin brutaali leffa, varsinkin klassikoksi muotoutunut loppukohtaus, jossa verta ja ruutia ei ole säästelty. Elokuvan näyttelijäkaarti on kokenutta kaartia: William Holden, Ernest Borgnine, Robert Ryan yms. Elokuvan upeista musiikeista vastasi Jerry Fielding. Koko leffa on semmoista äijämäistä menoa että heikompaa voi alkaa hirvittää. Peckinpah ohjasi uransa aikana monia loistavia länkkäreitä, mutta "Hurja joukko" vie voiton kaikista. Omalla listalla se on kolmossijalla heti "Olkikoirien" ja "Rautaristin" jälkeen.

17.5

Olimme sotilaita: Randall Wallacen ohjaama sotaleffa Vietnamin sodasta ja ensimmäisestä kunnollisesta taistelusta vietnamilaisten joukkojen kanssa. Leffa perustuu Joe Gallowayn ja Hal Mooren romaaniin "We Were Soldiers Once... and Young". Elokuva kuvaa tuota veristä taistelua Kuoleman laaksossa (Mooren 400 jenkkisotilasta taistelivat urhoolisesti n. 2000 pohjoisvietnamilaista vastaan) erittäin brutaalilla tavalla. Veri roiskuu, suolenpätkiä lentelee ja palovammat ovat ikävän näköisiä katsella. Moorea tulkitsee Mel Gibson ja Gallowaytä Barry Pepper. Muissa rooleissa nähdään mm. Madeleine Stowie, Greg Kinnear ja Sam Elliott. Nick Glennie-Smithin tekemät musiikit tuovat leffaan oikeanlaista tunnelmaa. Elokuvassa kuullaan myös yksi todella mahtava kappale, nimittäin Joseph Kilna MacKenzien esittämä "Sgt MacKenzie". Yksi parhaita Vietnamin sodasta kertovia elokuvia 2000-luvulta ja varmaan ainoa jossa jenkit saavat turpaan oikein urakalla.

18.5

Sibelius: Suomalainen säveltäjälegenda sai Timo Koivusalon ohjauksessa itselleen loistavan kunnianosoituksen. Martti Suosalo/Heikki Nousiainen tekevät loistavaa työtä nuorena ja vanhana Sibeliuksena ja vaimo Ainoa tulkitsevat Miina Turunen/Seela Sella lähespä yhtä upeasti. Sibeliuksen säveltämät musiikit raikuvat hyvin taustalla ja tuovat tunnelmaan sitä oikeaa puhtia. Sivurooleista parhaiten jäivät mieleen Jarmo Mäkinen ja Vesa Vierikko. Muutkin näyttelijät ovat maamme kärkipäätä. Elokuvan lopetus Finlandia-hymniin oli hyvä ratkaisu. Elokuva oli kaiken kaikkiaan loistava päätösosa Koivusalon trilogialle suomalaisista muusikoista.

Anacondas- The Hunt for the Blood Orchid: Halpisroskaa, joka on kuitenkin kelpo viihdettä. Matchoja miehiä, seksikkäitä naisia ja verenhimoisia käärmeitä. Mitä muuta sitä illalle kaipaa. Elokuva tarjosi tämän lisäksi yllättävän hyvän soundtrackin (Nerida Tyson-Chew). Leffan pääroolissa keikkunut Johnny Messner tekee "loistavaa" työtä ja naispääroolissa ollut KaDee Strickland oli aika HOT. Leffan pakollinen huumoriveikko oli Eugene Byrd, joka sai huulet kääntymään hymyyn. Tajutonta shittiä tää kaikesta huolimatta oli, mutta kelpo viihdettä silti. Plussaa annan vielä käärmeistä, jotka on toteutettu kelpo CGI-efekteillä ja ne saivat paikoin jopa pienen pelon persuuksiin.

19.5

Peltirumpu: Saksalainen klassikkoleffa Günter Grassin romaanista. Romaanin luettua leffa aukeaa paremmin. Roolitus on tehty elokuvassa erinomaisesti: Mario Adorf (loistava näyttelijä, tuttu monista italoleffoista), Angela Winkler (todella hyvän näköinen miisu) ja David Bennent (leffan pääroolissa melko vakuuttava nuoresta iästään huolimatta). Myös Katharina Thalbachin roolisuoritus on upea. Volker Schlöndorffin ohjaustyö on erinomaista eikä moitteeseen ole aihetta. Leffa pysyy kasassa alusta loppuun ja siitä voi nauttia täysin rinnoin vaikka aihe onkin erittäin arka. Maurice Jarren musat ovat erittäin onnistuneet.

Asterix ja Kleopatra: Ranskalaista animaatiota enkkudubilla. Animaatiojälki on tasokasta elikkä siinä ei ole moitteen sijaa. Jotkut hahmot ovat kuitenkin ulkoasuiltaan erilaisia mihin sarjakuvassa olen tottunut, mutta se ei pahemmin häirinnyt. Elokuva seuraa melko orjallisesti alkuperäistä sarjakuvaa. Ohjaajina toimi kolmikko René Goscinny, Lee Payant ja Albert Uderzo ja käsikirjoituksen tekivät sarjakuvan pohjalta Jos Marissen, Eddie Lateste ja Pierre Tchernia. Gérard Calvi sävelsi perustason musiikkia.

20.5

Mitä tapahtuikaan Baby Janelle?: Klassikkojännäri vuodelta 1962. Bette Davis ja Joan Crawford, kaksi loistavaa näyttelijätärtä tekevät ikimuistoiset roolit tunteella. Robert Aldrichin ohjaus on uskomattoman mahtavaa. Tarina etenee loppuun asti mielenkiintoisena eikä herpaannu hetkeksikään. Sivuroolissa Victor Buono on suorastaan piristävän iloinen muuten synkän elokuvan keskellä. Myös lapsiroolissa ollut Julie Allred oli erinomainen näyttelijä. Leffassa kuultava laulu on todella nätti ja sitä voi kuunnella kuinka monta kertaa kyllästymättä. Mustavalkoisuus toimii leffassa erinomaisesti. Frank De Vollin tekemät musiikit ovat ainutlaatuisen toimivat. Tämä leffa on todellinen klassikko ja kestää vertailun uudempienkin elokuvien kanssa.

21.5

Asterix Britaniassa: Jälleen Asterix-animaatio. Dubbaus oli jälleen englanniksi. Jack Beaber (Asterix) ja Billy Kearns (Obelix) ovat melko vakuuttavia rooleissaan, mutta silti jäin kaipaamaan originaaliääniä. Alkutunnari on erinomainen ja Gérard Calvin tilalle säveltäksi on tullut Vladimir Cosma. Ohjaajan pallilla istui tällä kertaa Pino Van Lamsweerde. Elokuva seuraa melko tarkasti alkuperäistä sarjakuvaa. Tarina on melko tuttu entuusestaan, mutta silti katsoessa ei kyllästy. Huumori on sarjakuvamaista ja melko hauskaa. Teknisesti perus ranskalaisanimaatio.

Pat Garrett & Billy the Kid: Vuonna 1973 Sam Peckinpah palasi länkkärien pariin, tällä kertaa tehden leffan kahdesta kuuluisasta lännenhahmosta. Pääroolit tekevät suosikkini James Coburn ja Kris Kristofferson sekä sivuroolissa leffan musiikitkin tehnyt Bob Dylan. Leffassa kuultavat laulut ovat tajuttoman upeita. Leffa on jälleen erittäin verinen paketti, muttei kuitenkaan yllä "Hurjan joukon" kaltaiseen veri-iloitteluun. Peckinpah on loistava ohjaaja ja se täytyy kyllä iham ääneen sanoa. Juoni on yksinkertainen ja se pitää otteessaan ihan Rudy Wurlitzerin nerokaan kässärin ansiosta. Länsi on verinen paikka missä miehet ovat rautaa ja sen todistaa Peckinpah jälleen.

Prinsessa Ruusunen: Klassikkoanimaatio vuodelta 1959. Suomenkielinen toteutus on maailman huippua ( mm. Mervi Hiltunen, Tom Nyman, Hannele Lauri...). Animaatiojälki on erittäin nättiä ja leffan laulut ovat todella upeita. Prinsessa Ruususen lauluääni Päivi Virtanen laulaa laulut erittäin nätillä äänellä. Pjotr Tšaikovskin sävellykset ovat korvia hiveleviä. Niitä jaksaa kuunnella vaikka kuinka paljon. Ohjaajana monien animaatioiden veteraani Clyde Geronimi jaksaa säväyttää ja käsikirjoitus on niin hiottu että elokuva kiinostaa vielä tiedä monennellako katselukerralla. Upea klassikko tosiaankin. Lisäksi voisi mainita että tämä on niitä harvoja klassikoita joille Disney ei vielä toistaiseksi ole tehnyt minkäänsortin jatko-osaa.

Hancock: Kohtalainen scifi/toimintarymistely. Alkupuolella oli humoristista menoa, mutta puolenvälin paikkeilla homma hieman latistui muttei kuitenkaan ihan toivoton loppu. Nimiroolissa nähdään Will Smith tehden aivan ällistyttävän upean roolisuorituksen. Sivurooleissa tekevät roolit erittäin hottis Charlize Theron ja Jason Bateman. Mielenkiintoisimmat näyttelijät leffassa olivat Brad Leland (tekee hyvän roolin "Unelmien kentissä") ja Daeg Faerch (uskomattoman hyvä Rob Zombien "Halloweenissä"). Yllättävän hyvät CGI:t jaksavat viihdyttää kautta keston. Will Smith tekee hyvää työtä pääroolissaan alkoholisoituneena supersankarina. Leffa on oivaa popcorn-viihdettä.

22.5

Kaikki rakastavat Mandy Lanea: Olen kahden vaiheilla leffasta, mielenkiintoinen juoni, joka on kuitenkin kulutettu lähes loppuun (mikä sinänsä ei pahemmin haitannut, koska mukana oli muutama eteväkin idea), mutta leffan väkivalta (mitä muutamissa mainoksissa hehkutetaan) oli aika tylsää, lähes mitään ei näytetty kun oli kuvattu pimeässä. Musiikit olivat kuitenkin tajuttoman loistavat ja b-luokan näyttelijät hoitavat omat tonttinsa hyvin, varsinkin pääroolissa ollut kuuma Amber Heard. Muutkin leffan tytöt olivat erittäin seksikkäitä miisuja. Leffa oli suuriin odotuksiin nähden suuri pettymys, muttei kuitenkaan ihan täysi susi. Elokuvassa ei ollut paljoakaan seksiä moniin muihin teinislashereihin verrattuna ja väkivalta, kuten äsken totesin, oli mielenkiinnotonta paskaa. Juoni korvaa paljon sillä se on moniin muihin vastaaviin leffoihin verrattuna yllättävän hyvin tehty. Leffa on kuitenkin Perjantai 13 päivä- ja The Burning leffoihin nähden aika onneton tapaus. Antaisin kouluarvosanan 8 1/2 hyvästä yrityksestä ja juonen tasosta. Myös ohjaajana Jonathan Levine todisti osaavansa tehdä kelpo kauhua jos uskaltaisi näyttää sitä brutaalia väkivaltaa innokkaammin. Käsikirjoituspuolella Jacob Forman on paikkaamassa monia elokuvan vikoja ja Mark Schulzin säveltämä soundtrack on myös asiallista.

What Have They Done to Your Daughters?: Tämä italialainen elokuva "La polizia chiede aiuto" on erittäin hyvin onnistunut -70 luvun giallo, mutta sysipaskat enkkudubit vievät tunnelmaa roppakaupalla pois. Elokuvan ohjasi enemmän kuvaajana ansioitunut Massimo Dallamano ja mielenkiintoisen käsikirjoituksen kirjoitti myös Dallamano, yhdessä Ettore Sanzòn kanssa. Päärooleissa tekevät loistotyötä mm. Giovanna Ralli, Claudio Cassinelli, Mario Adorf, Franco Fabrizi ja Farley Granger. Elokuvan harvat veriefektit on erittäin hyvin tehdyt ja niistä plussaa. Musiikkipuolesta vastannut Stelvio Cipriani on säveltänyt upeaa musiikkia leffaan.Yksi parhaista italialialaisista elokuvista koskaan, mutta Argenton kaltaiseen nerokkuuteen ei kuitenkaan ylletä.

Salasana- Swordfish: Amerikkalaista huubaa, joka jaksaa silti viihdyttää. Suurimmat naurut sai "suomalainen" Axl Torvalds (Rudolf Martin), joka puhui selvää saksaa ja omistaa Saksan passin. Siis tajuttoman hoopo virhe. Muuten leffan päärooleissa olleet superstarat John Travolta, Hugh Jackman ja Halle Berry tekevät laatutyötä kuten heiltä odottaa. Paul Oakenfold ja Christopher Young ovat tehneet laatumusiikkia leffaan. Dominic Senan ohjaama toimintatrilleri oli kokonaisuutena erittäin viihdyttävä raina. Tämmöisiä lisää, Please!

viikko 19

9.5

Romeo + Juliet: Kaikki varmaankin tuntevat Romeon ja Julian, nuo kuuluisan näytelmäkirjailija William Shakespearen kirjoittaman kuuluisan näytelmän kaksikon. Tässä australialaisohjaaja Baz Luhrmannin elokuvassa tuo tarina on siiretty 1600-luvun Italiasta nykypäivään. Muuten tarina on melko pitkälle sama, mitä nyt aikakauden takia on jouduttu joitakin asiota muuttamaan. Luhrmannin ohjaustyö on samanlaista mitä "Moulin Rougessa":paljon hidastuksia ja muita pikku kikkoja. Elokuvan pääroolissa komeana ja nuorena Romeona nähdään superstara Leonardo DiCaprio. Juliena nähdään "Terminator III":ssa itselleni tutuksi tullut Claire Danes erinomaisesti. Kumpikin näyttelijä tekee loistoroolit tässä elokuvassa. Parhaat sivuroolit tekevät Pete Postlethwaite isä Laurencena ja Miriam Margolyes hoitajana (näytelmässä hahmon nimi on imettäjä). Nautittavasta soundtrackistä vastasi Nellee Hooper. Leffa toi monin kohdin mieleen Quentin Tarantinon tuotannon soundtrackin ja kuvaustyylin sekä dialogin kovan tason takia. Elokuva kannattaa katsoa vaikka tietäisikin miten tarina päättyy koska se on toteutettu erinomaisesti niin visuaalisesti kuin dialoginkin kohdalla, joka oli näytelmämuodossa mistä plussaa.

10. 5

Helinä Keiju: Jälleen yllätyin positiivisesti. Oletin elokuvan olevan hyvä mutta se olikin suorastaan loistava. Suomenkielinen dubbaus oli loistava (mm. Paula Vesala, Pamela Tola, Johanna Kurkela, Hannah Marsh). Musiikeista vastannut Joel McNeely on tehnyt upeaa työtä. DVD:ltä löytyy myös lisämateriaalina musiikkivideo yhdestä elokuvan upeista lauluista, "Fly to your heart" ja sen esittää Selena Gomez. Leffa on ehkä tarkoitettu lapsille, mutta itse pidin siitä siitä huolimatta. Juoni oli erinoimainen ja sen ei tarvitse ollenkaan hävetä muiden Disneyn elokuvien, klassikoidenkaan, rinnalla. Elokuvan taso oli yllättävän korkea jos otetaan huomioon että se oli Direct-to-video tuotantoa. Kannattaa katsoa koko perheen voimin ja ihailla sadunomaista toteutusta. Disney ei petä lapsiperheiden toiveita tälläkään kertaa.

Helinä Keiju ja Kadonnut Aarre: Lisää Disneyn DVD-leffoja. Edellisen leffan jatko-osa pistää jopa hitusen paremmaksi. Elokuva jatkaa samlla loistavalla linjalla musiikeissa, animaatiossa, juonessa ja kaikessa muussakin. Klay Hallin ohjaama leffa on viihdyttävä paketti. Se antoi kipinän katsoa sarjan kolmas osa (Helinä Keiju ja Suuri Keijupelastus) ja tänä vuonna ilmestyvä nelososa. Suomidubbi on jälleen paikallaan ja se pesee kenties alkuperäisen enkkuäänet. Ykkösosasta tutut äänet jatkavat omissa rooleissaa. Paula Vesala todisti jo toistamiseen että on muutakin kun loistava laulaja. Myös muutkin näyttelijät ovat rooleissaan loistavia ja ykkösessä pienen roolin saanut Jon-Jon Getel tekee upean roolisuorituksen Helinän miespuolisena keijuystävänään. Juoni on edellistä osaa laadukkaampi (Klay Hall ja Evan Spiliotopoulos) ja se syventää Helinän hahmoa ja tuo uusia ulottuvuuksia hahmolle . Joel McNeely teki elokuvan upeat musiikit ja ne jaksaa viihdyttää, myös muutamat laulut jotka esittää aina niin upea Johanna Kurkela. Suosittelen etenkin lapsille tätä elokuvaa.

13.5

Asterix valloittaa Rooman: Animaatioleffa Asterixista, tuosta gallialaisesta soturista joka pistää väkivahvan ystävänsä Obelixin kanssa roomalaisia kumoon että rytinä käy. Tämä animaatio on ranskalaista tuotanto ja se ovat ohjanneet nelikko René Goscinny, Henri Gruel, Albert Uderzo ja Pierre Watrin. Heidän käsissään on muodostunut superhauska animaatio josta ei Asterix-henki puutu. Asterixin ja Obelixin tehtävänä on valloittaa Rooma, tehden 12 urotyötä. Suomenkielinen dubbi on jälleen onnistunut. Pekka Autiovuori on tajuttoman loistava Asterixina ja Jarno Hiilloskorpi tekee laatutyötä Obelixina. Muutkin random-äänet tekevät mukiinmenevät roolit mutteivat nouse kuitenkaan Autiovuoren ja Hiilloskorven tasolle. Animaatiojälki vastaa melko paljon sarjakuvien taidetta, mikä johtuu sarjakuvataiteijoiden mukanaolosta elokuvan teossa. Gérard Calvin tekemät musiikit sopivat loistavasti leffaan ja ovat sopivan pirteitä. Mielestäni yhden nähdyn Asterix- animaation pohjalta on paha tehdä vertailua näyteltyyn Asterixiin mutta kyllä kumpikin ovat omalla tavallaan veikeitä tapauksia.

14.5

Madagascar: DreamWorksin tekemä animaatioelokuva neljästä nykkiläisestä eläimestä. Leijona, Kirahvi, Seepra ja Virtahepo. Lisäksi poppoossa on neljä kommando-pingviiniä ja kaksi simpanssia. He joutuvat erehdyksen kautta Madagascarille ja aloittavat selviytymiskamppailun luonnon keskellä törmäten Kissamakien yhdyskuntaan, jota johtaa kunigas Julien. Suomidubbi on laatutyötä (mm. Petteri Summanen, Mikko Leppilampi, Janne Reinikainen, Laura Voutilainen ja Antti Pääkkönen). Antti Pääkkönen on vakuuttava kuningas Juliena. Pääkkönen on omien suosikkiäänieni listalla. Muutkin näyttelijät ovat hyviä. Eric Darnellin ja Tom McGrathin ohjaus on mukaansatempaavaa ja pahempia suvantovaiheita ei pahemmin löydy. Leffassa tykitetään huumoria lähes liukuhihnalta. Leffan parhaat hahmot ovat pingviinit: Kippari, Alokas, Kowalski ja Rico. Lisäksi Hans Zimmerin musiikit ovat melko hyviä.

Madagascar II: Jatko-osa jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Jälleen päärooleissa ovat samat tutut kuin ykkösessä ja se on hyvä asia. He tekevät roolinsa erinomaisesti. Kakkososa laajentaa tarinaa hyvin tuoden siihen uusia ulottuvuuksia. Elokuva on jopa tietyllä tapaa parempi kuin ykkönen. Uusia hahmoja on myös kuten Alex-leijonan vanhemmat ja muita Afrikan savannin eläimiä. Sivurooleissa kuullaan muun muassa Ville Valoa ja Taneli Mäkelää. Darnell-McGrath parivaljakko tekevät jälleen loistavaa jälkeä ohjaajina. He ovat hyviä ohjaajajia ja saavat tarinan lentoon. Tarinan parhaat hahmot ovat jälleen pingviinit ja heidän juttunsa saa hymyn väkisinkin huulille.

Lupaus: Suomalaisen elokuvahistorian parhaita leffoja. Elokuva kertoo Lotta-Svärdistä, naisten maanpuolustusjärjestöstä, jossa palveli vuonna 1944 n.200 000 naista. Päärooleissa nähdään Suomen eturivin näyttelijöitä kuten Laura Birn, Karoliina Vanne, Pertti Sveholm, Miitta Sorvali, Juhani Laitala, Hannele Laaksonen sekä Minna Kangas, Pekka Huotari ja Hannes Suominen. Näyttelijät tekevät loistotyötä tuoden hahmoihin syvyyttä. Ohjaajanpallilla istui Ilkka Vanne saaden aikaan upean elokuvan suomelaisista naiskohtaloista toisen maailmansodan aikana. Musiikit tehnyt Tuomas Kantelinen on tehnyt leffan upeat musiikit. Tälläisiä upeita sotadraamoja pitäisi tulla suomesta enemmän.

15.5

Levottomat: Tämä elokuva on jakanut mielipiteet kahtia. Toiset pitävät tätä pelkkänä pehmopornona ja toiset katsottavana pehmopornona. Mielestäni elokuva ei ole kauhean ihmeellinen vaan pelkkää nussimista alusta loppuun. Elokuvan ohjasi Aku Louhimies ja käsikirjoitti Louhimies yhdessä Aleksi Bardyn kanssa. Elokuvassa seurataan nuorta On/off-pariskuntaa ja heidän suhdettaan. Elokuva toisin sanoen seuraa vain pariskunnan miespuolisen puolen seksiseikkailuita naisen tovereiden kanssa. Siispä loppupelissä aika tylsää, mutta seksin lisäksi juonessa plussana on loppuhuipennus. Myös elokuvan soundtrack on aivan omaa luokkaansa. Tunnusbiisinä soi Jonna Tervonmaan upea "Yhtä en saa". Elokuvassa on rooleissa muutamia hyviä näyttelijöitä ja kasa rivistaroja kuten Valtteri Roiha ja Vilma Melasniemi. Eturivin näyttelijöitä edustavat Mikko Nousiainen, Laura Malmivaara, Petteri Summanen, Matleena Kuusniemi, Irina Björklund ja Samuli Edelmann. Näyttelijät hoitavat omat tonttisa kunnialla, mutta eivät voi kuitenkaan nostaa tätä katsottavien elokuvien listalta Must See!-listalle. Katso tai älä katso.

Möröt vastaan muukalaiset: DreamWorks animaatio vuodelta 2009 tarjoaa upeaa animaatiota, hauskoja läppiä ja monipuolisen juonen, josta vastasivat Rob Letterman, Conrad Vernon, Glenn Berger, Jonathan Aibel, Wallace Wolodarsky ja Maya Forbes. Ohjaajina olivat Rob Letterman ja Conrad Vernon. Elokuva on sarjassa hauskimmat animaatiot kautta aikojen, mutta suurin osa huumorista menee keskenkasvuisilta nassikoilta ohi kuten parisuhteeseen liittyvä huumori. Elokuvan hauskin repla on: "Jälleen on tehty ufohavainto. Jostain kumman syystä ne tuppaavat aina laskeutumaan tänne amerikkaan". Animaatioteknisesti elokuva on aivan sitä animaatioelokuvien kirkkainta eliittiä. Myös suomidubbi on aivan uskomattoman tasokasta. Päärooleissa ovat Laura Birn, Stan Saanila, Jukka Rasila, Jorma Uotinen ja tietenkin suomidubbien kuningas Antti Pääkkönen. Läppä lentää, jännitystä on tiedossa ja kaiken kruunaa vielä Henry Jackmanin musiikki. Klassikko tietokoneanimaatiosta.

Viikko 18

5.5

Shredderman Rules:Aloitin toukokuun katsomisurakan tämmöisellä jenkkiläisellä nuortenelokuvalla. Juoni on melko kliseinen, mutta ei se leffan tasoa laske yhtään. Elokuva on perus jenkkiläistä heikko -kostaa- vahvemmalle- kiusaamisen-tarina. Pääroolissa on melko tasokas Devon Werkheiser. Naisroolissa on aika hotti Francia Raisa. Pahiksen roolissa on Andrew Caldwell ollen aika hyvä pahiksena. Elokuva on komedia, mutta aika vähän se kuitenkin nauratti, muutama hauska kohta oli kuitenkin kuten diskossa tanssivat marsut ja elokuvan loppuhuipennus. Savage Steve Hollandin ohjaama lastenelokuva on kuitenkin hyvä välipala vakavampien elokuvien välissä ja sitä oli ilo katsella kun ei tarvinnut paljoakaan ajatella mitään. Paul Doucetten musiikkit olivat myöskin aikas hyvät. Katsottava elokuva, tosiaankin.

6.5

Fievel matkalla Amerikkaan: Jälleen Don Bluth yllätti. Tämä vuonna 1986 valmistunut animaatioleffa on loistava. Se on hauska, surullinen, jännittävä ja muutenkin erittäin viihdyttävä. Suomenkielinen dubbaus on laatutyötä, James Hornerin tekemä soundtrack on jälleen mahtava ("Maa aikojen alussa"- leffan musiikit ovat kuitenkin paremmat) ja juoni on ihastuttavan erilainen verrattuna näihin uusiin turboahdettuihin animaatiohin. Tämä leffa kannattaa katsoa, koska se hakkaa kaikki nykyajan halpispaskat mennen,tullen, palatessa. Rakastan Bluthin tuotoksia yli kaiken ja tämä oli klassikko niin kuin muutkin miehen animaatiot. Animaatiojälki on nättiä ja muutenkin leffa on laatutavaraa. Olisi kiva nähdä ne muutama jatko-osa, mutta pahoin pelkään että ne ovat onnetonta sontaa verrattuna tähän.

Shrek kolmas: Shrekin toinen jatko-osa jatkaa samalla linjalla aikaisempien osien kanssa. Tajuttoman loistavaa musiikkia, nätti animaatiojälki ja juoni on viimeisen päälle suunniteltu, ollen kuitenkin trilogian heikoin esitys. Suomalaiset äänet ovat edelleenkiin loistavat: Samuli Edelman (Shrek), Tiina Isohanni (Fiona), Jukka Rasila (Aasi) ja Heikki Sankari. Lisäksi edellisen osan parhaimpiin rooleihin lukeutut Jarmo Koski ja julkut Krisse Salminen ja Antti Tuisku tekevät erinomaiset roolit leffassa. Soundtrackillä kuulaan mm.. Denny Laine, The Eels ja Matt White.

7.5

Tokyo Godfathers: Satoshi Kon ohjaama aivan loistava animedraama kodittomista, jotka alkavat hoivaamaan kadulta löytämäänsä lasta. Elokuvassa on mahtava juoni, hyvä soundtrack ja kaikki henkilöhahmot on suuniteltu huolella. Konin elokuvista olin nähnyt ainoastaan Paprikan ja tämä oli reilusti parempi, mutta kyllä Paprikakin on tämän rinnalla kelpo elokuva. Keiichi Suzukin tekemä soundtrack on mahtava ja sopii elokuvan surumieliseen tunnelmaan kuin nappi otsaan. Elokuva sai itselleni muutaman kyyneleen poskelle, koska se oli senverta koskettava tapaus. Elokuvassa oli paljon myös hauskoja kohtauksia, mutta silti se ei tuhonnut elokuvan draamaosuuksia. Päärooleissa kuullaan mm. Toru Eomori, Aya Okamoto ja Yoskiaki Umagaki.

8.5

Rentun ruusu: Timo Koivusalon uran toinen katsottava leffa sitten "Kulkurin ja joutsenen". Elokuva Irwin Goodmanista on mahtava kunnianosoitus yhdelle suomalaisen musiikin loistavimmista muusikoista. Päärooleissa Martti Suosalo Irwininä ja Vexi Salmena Ilkka Koivula. Muutkin näyttelijät ovat loistavia, kuten Esko Nikkari. Musiikina kuullaan monia Irwinin klassikoita. Elokuva on herkkua 2000-luvulta, jolloin ei suomessa ole tehty montaakaan hyvää leffaa. Elokuvaa on kuvattu osaksi melko lähellä omaa kotiani mistä annan pienen plussanpuolikaan.

Rosso: Mika Kaurismäen ohjaama loistavaakin loistavampi rikosdraama Rossosta, sisilialaisesta palkkamurhaajasta. Anssi Tikanmäen sovittamat musiikit ovat mahtavia. Ne sopivat leffan tunnelmaan erinomaisesti. Pääroolissa Rossona nähdään Kari Väänänen. Sivurooleissa ovat Martti Syrjä ja Leena Harjupatana. Elokuva on lähes kokonaan italian kielinen mikä tuo elokuvaan syvyyttä.. Elokuvan upein kohtaus on unikohtaus, jossa on paljon viitteitä gialloista. Kaurismäen elokuvat ovat itselleni outoja mutta tämä iski kyllä täysillä. Täytyypä katsoa lisää Kaurismäen tuotoksia, jos ovat samaa tasoa kuin tämä oli.

Viikko 17

25.4

Kaikkien naisten monni: Lasse Pöystin näyttelemä ja ohjaama sotilasfarssi vuodelta 1953. Elokuva perustuu Joel Laikkan kirjoittamaan romaaniin. Elokuva on perus SF-tasoa eli hyvää huumoria viljellään alusta asti paljon. Ohjaajana Pöysti on erittäin hyvä. Einar Englundin tekemä soundtrack on ihan ok. Sivurooleissa elokuvassa olivat mm. Toini Vartiainen, aina niin loistava Reino Valkama sekä Rauha Rentola, Toppo Elonperä ja "Tuntemattomassakin"häikäissyt Heikki Savolainen. Suomalainen 50-luvun huumori iskee kovalla teholla muhun. Tämmöiset sotilaisfarssit ovat aina olleet mun suuria suosikkejani.

Valkoiset ruusut: Elokuva perustuu Stefan Zweigin kirjoittamaan tarinaan ja Hannu Leminen ja Ilmari Unho ovat muuttaneet sen suomeen sopivaksi elokuvakäsikirjoitukseksi. Leminen on loistava ohjaaja ja hän saanut paljon irti tarinasta. Päärooleissa loistavat nätti Helena Kara ja näyttelijäikoni Tauno Palo. Palo on elokuvan parhain näyttelijä klaaraten homman kunnialla läpi pelkän karismansa avulla. Lisäksi sivuroolissa Aku Korhonen on melko vakuuttava tuoden hiukan huumoria synkkyyden keskelle. Myös Mervi Järventaus tekee elokuvassa ainutlaatuisen hyvän roolin. Väinö Haapalaisen säveltämä musiikki on vakuuttavaa ja sitä on ilo kuunnella. Elokuva on yksi suomalaisen elokuvan helmiä ja onkin sääli ettei tämmöisiä enää valmisteta.

26.4

Kauriinmetsästäjä: Tuli Tv viideltä ja kehut pitivät kutinsa. Elokuvan venäläinen ruletti- kohtaus oli erinomainen kokonaisuutena ja sopi erittäin hyvin elokuvan kipeään tunnelmaan. Ohjaaja Michael Cimino on onnistunut tekemään loistavan elokuvan Vietnamin sodasta ja sen jälkimaimingeista Yhdysvalloissa ja Vietnamissa. Rooleissa on monia ajan suuria staroja kuten Robert DeNiro, Christopher Walken, John Cazale ja Meryl Streep (jonka vasta kolmas elokuvateatterielokuva tämä oli. Oli samana vuonna myös mini-sarjassa "Polttouhrit"). Näyttelijät vetävät upeat roolit elokuvassa. Stanley Myersin tekemä musiikki on ok-tasoista, mutteivat valitettavasti nouse sen paremmin esille. Nätit maisemat tallentuvat hyvin elokuvaan ja niitä on ilo katsella. Elokuva on sisällöltään melko brutaali, etenkin rulettikohtaukset joita leffassa on muutamaan otteeseen. Elokuvassa ei kuitenkaan näytetä paljoakaan väkivaltaa väkivallan ilosta, vaan sille on omat syyt. Yksi kaikkein aikojen parhaita sotadraamoja, joka kannattaa katsoa.

28.4

Kissojen valtakunta: Hiroyuki Moritan ohjaama loistava anime-elokuva vuodelta 2002. Elokuva on Studio Ghiblin tekemä, mutta piirrostaide jää valovuosien päähän monista muista studion elokuvista, valitettavasti, mutta muuten elokuva on yksi Ghiblin nerokkaimpia. Tarina perustuu Aoi Hîragin piirtämään mangaan ja sen käsikirjoitti elokuvaksi Reiko Yoshida. Yuji Nomin säveltämä musiikki sopii elokuvaan hyvin ja loppulaulu "Kaze Ni Naru" on loistava. Elokuva on pirun hauska, juoni on mielenkiintoinen ja muutenkin kaikki toimii, ääninäyttelyä myöten: Chizuru Ikewaki, Yoshihiko Hakamada, Aki Maeda (Tekee roolin myös näytelmäelokuva "Battle Royalessa"), Takayuki Yamada ja Tetsu Watanabe. Watanabe vetää leffan parhaimman roolin ylipainoisena Muta-kissana. Yksi parhaimpia Animeja, joita olen katsonut, mutta valitettavasti muutama pikku vika vie parhaan elokuvan tittelin jollekkin muulle animelle. Kannattaa kuitenkin jaksoa tämä "Sydämmen kuiskaus" elokuvan epävirallinen jatko-osa.

29.4

Scream 4: Wes Craven palasi jälleen Screamin pariin ja ohjasi kauhutrilogialle neljännen osan, ja millä tyylillä. Verinsempi, brutaalimpi ja parempi kun aikaisemmat osat sekä kaupan päälle sarjan hauskin. Päärooleissa ovat samat vanhat kasvot: Neve Campbell, David Arquette ja Courteney Cox. Uusia kasvojat olivat mm. Sidneyn serkkua näyttelevä Emma Roberts ja Judy Hicksiä näyttelevä Marley Shelton. Marco Beltramin tekemä soundtrack luo pelottavaa tunnelmaa hyvin. Huumoriakin oli mukana melko paljon ja se oli helvetin hauskaa ja toimii hyvin sekoittumasta liikaa draamaan. Tämän osan myötä toivon että vitososa tulisi ulos pian.

Senni ja Savon sulttaani: Matti Oraviston ohjaama romanttinen komedia perustuen Topiaksen näytelmään. Elokuva on hyvää viihdettä, mutta elokuvan perustuessa näytelmään se näkyy ruudulla tarinan jääden jotenkin lyhyennäksi. Potentiaalia pidempäänkin leffaan olisi varmaan ollut, mutta pituus jää pahasti vajaaksi eli tarina saa päätöksen liian helposti ja nopeasti. Näyttelijät ovat kuitenkin paikkaamassa tätä ongelmaa: Terttu Soinvirta (hänen savon murteensa oli ihastuttavaa kuunnella), Uljas Kandolin (pitkänlinjan näyttelijä), Sirkka-Liisa Wilén ja Matti Oravisto. Sivuroolissa oli yksi omia suosikkinäyttelijöitäni, Tommi Rinne. Myös Kullervo Kalske ja Pentti Irjala käyvät kameran edessä tekemässä pienen roolit. Harry Bergströmin tekemä musiikko oli perinteistä tasoa: ei tarjonnut mitään ihmeellistä. Kotimaisen elokuvan heikompaa tuotantoa, mutta silti leffa hakkaa mennen tullen palatessa uudet tuotokset.

30.4

Torso aka I corpi presentano tracce di violenza carnale: Giallohelmi vuodelta 1973, Sergio Martinon ohjaama melko brutaali elokuva naisia tappavasta sarjamurhaajasta on klassikko omassa genressään. Elokuva tuo paljon mieleen vuoden 2002 Haute Tensionin lopun piileskelemiskohtauksen kohdalla. De Angeliksen veljesten tekemä musiikki on loistavaa ja muutamaan otteeseen saa niskavillat nousemaan. Päärooleissa on kauniita naisia kuten Suzy Kendall, Tina Aumont, Angela Covello, Carla Brait ja Conchita Airoldi. Miesrooleissa nähdään Luc Merenda, John Richardson ja Roberto Bisacco. Elokuva on melko brutaali, pelottava ja juoni on mahtava. Yksi italialaisen elokuvan helmistä. Kannattaa katsoa ja mieluiten dubbaamaton italoversio eikä puolivillaista enkkudubbia, jossa muutama kohtaus on italiaksi. Onneksi DVD:llä on kummatkin versiot.